sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Annosmitallinen optimismia, kiitos

Lokakuu muuttui hivenen valoisammaksi, kun saimme ystäväporukan kanssa lukkoonlyötyä treffipäivämäärän - edelliset olivat juuri kun yhteiskunta alkoi sulkeutua maaliskuussa 2020.

Kuukaudesta on tulossa huomattavasti vilkkaampi kuin monesta edeltäjästään. Vaikken eilen Mount Maryn keikalle päässytkään - ihan omaa syytäni, kun en tahtonut yksin lähteä kylille liihottelemaan. Ensi viikonloppuna nimittäin matkustan Keski-Suomeen, luvassa keskusteluja, naurua maukkaita ruokia ja keikkakin, jos vaan ei mikään sulku iske päälle.

Perjantaina kävin ottamassa influenssarokotteen. En tahdo sairastua influenssaan sen enempää kuin koronaankaan. Nyt olen sitten potenut pientä flunssaa viikonlopun. Keuhkoissakin tuntuu paine ja kröhinä. On tässä koronasulussa ollut hyvät puolensa, en ole varmaan kahteen vuoteen sairastanut muuta kuin pari migreeniä, Hänellä silloin tällöin valuu nenä. Houkuttelin eläkkeelle jäävän kollegankin tilaamaan alkuviikoksi ajan, kun hän vielä on firman kirjoissa, ettei tarvitse mennä terveyskeskukseen jonottamaan iän puolesta saatavaa rokotetta.

Kollegan kanssa istuin lounaalla tunnin. En kadu minuuttiakaan, koska useimmat lounaani olen hotkinut pikavauhtia puhuen samalla työpuhelua. Kahvitaukoja ei jouda pitämään laisinkaan. Hyvä kun puuteroimassa kerkeää käydä, saisi firma kustantaan katetrin tällä menolla.

Työmenosta vielä sen verran, että toinen haastattelukin oli. Minustahan se tietenkin meni hyvin. Vastapuolesta en vielä tiedä, lupasi ilmoittaa loppuviikosta. Pitäkää peukkuja, poishan tuolta nykyisestä olisi päästävä ennen kuin tyydyn kohtalooni ja kuihdun pois. Minulla kuitenkin on vielä kahdeksan vuotta alimpaan mahdolliseen eläkeikään. Toisaalta luvassa on kehityskeskustelukin, siinä aion saattaa muutamia faktoja esihenkilön tietoon.

Lievää optimismia liikkeellä. Ehkä tämä tästä.
Rainbowchili on kaunis. Tahdon tuollaisen parvekkellemme ensi kesänäkin. Valitettavasti oheinen yksilö ei mahdu talvehtimaan missään, kuolee raukka, kun lämpötila parvekkeella laskee.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Elämää on tämäkin

Pari viikkoa sitten töissä olin niin äkäinen, että paiskoin työhakemuksia oikealle ja vasemmalle. Aion ottaa sen tavaksi, mutta jo tuosta ensimmäisestä aallosta on poikinut haastattelu, ensi viikolla luvassa on toinen. Sen vaan sanon, että hermot menevät nykyisessä normirekrymeiningissä. Ensin lähetät hakemuksen, sitten juttelet yhden onnettoman huonosti itsensä ymmärretyksi tekevän itäeurooppalaisen kanssa. Tajuat, että oma englannin kielitaitosi vaikuttaa variksen pieksämältä roskapussilta.

Kuin ihmeen kaupalla saat kutsun seuravaan osioon. Yrität kirjoittaa kutsuun järjellistä vastausta, tajuat vaikuttavasi muinaismuistolta. Etkä edelleenkään puhu engaldia, vaan jotain sille  läheista kvasikieltä, koska olet jo yhdeksän vuotta käyttänyt lähinnä vain suomea. Surkea esitys.

Mutta ainakin yritän. Nyt jo sylettää niin paljon, että veikkaan päätyväni luuserisakkiin ja itkemään ikuisesti eläkeikään saakka nykyisessä työpaikassa. Siellä minua vaanii burnout, eikä palkkaansakaan saa nostettua. Voisiko joku opettaa minut kertomaan/ kehumaan itseäni, että olen ihan hyvä, vaikkei se enää taida nykyään riittää? Pitää olla YLIVERTAINEN, PARAS ja VOITTAMATON. Tai ainakin pitää vaikuttaa siltä.

Hän joutuu myötäelämään tätä elämänvaihetta kanssani. Onni on rinnalla kulkeva ihminen, joka kannustaa ja lohduttaa, kun itse viskelee kirvestä kaivoon. Ja minulla niitä kirveitä tuntuu riittävän. Paitsi että sitä palkannostamista aion taas kokeilla.


Pirsmasta löytyi tällä kertaa punainen kallo. Onni on puoliso, joka myös ymmärtää kitschin ja bohon päälle.

perjantai 24. syyskuuta 2021

Uudet murheet hautaavat vanhat

Töihin pitänee asentaa pyöröovet. En ole ainoa, joka kärsii, olen vain ainoa, joka ei pääse  pois. Olen liian vanha päästäkseni edes haastatteluun. Ikärasismi vihdoinkin toteutui kohdallani (oikeasti kuvittelin voivani välttyä siltä, kaikkea sitä tjlee kuvitelleeksi, päädyn sitten varmaan ajallani hoitokotiinkin). Enempää en voi asiasta avautua, mut tässä kuulkaas jäävät saippuaoopperat toiseksi. Tässä oopperassa ei vain valitettavasti ole rakkautta ja romantiikkaa, enemmänkin inhorealismia. Pari kertaa olen jo miettinyt, miltä tuntuisi meillä töissä lanseerattu varhaisen välittämisen mallin testaaminen.

Kissahotellimme sai uudet asukkaansa: Devon Rexit Roosa ja Elvis saapuivat viettämään pitkää viikonloppua. Pariskunta on jo kaavoihinsa vakiintunut kissapari. Mahtavia pörisijöitä, jotka rakastavat sylejä ja hellää rapsuttelua.

Viime viikonlopun vietimme pohjoisemmassa Suomessa. Nuorempi(!) pikkuveli täytti 50 vuotta. Miten pikkuveli voi olla niin vanha, kun itse olen noin 35 vee (+shipping&handling)? Kerkesimme vierailla kaikkien veljenlasteni kodeissa, mahtavia persoonia heistä on tullut! Synttäreilläkin joku totesi jotain tasapainoisuudesta ja sosiaalisista kyvyistä. Kyllä! Ihania ötöjä! Vanhempi pikkuveli sen sijaan voi huonosti; hermovaurio pieleen menneen selkäleikkauksen jälkeen on vakava kaveri. Kipu syö ihmisen.

Ihmeellinen tunne, kun TAAS olen yhtä aikaa täynnä onnea ja surua. Työpaikastani on tulossa helvetti, mutta parisuhde vain paranee. Hän on vierailulla ystävänsä luona. Itse olen viettänyt perjantai-iltaa kissahotellin hospitality-emäntänä ja samalla nauttinut vieraiden kanssa pari drinksua. Ai niin ja tein focacciaa taas, koska en jaksa lähteä kauppaan. Inhoan ihmisiä - silti haikailen baarien ja live-musiikin perään.

Elvis

Roosa

maanantai 13. syyskuuta 2021

Toivoa se on epätoivokin

Luin Hesarin työuupumus-artikkelin, selvisi, etten ole uupunut, koska tunnetta riittää. Olen epätoivoinen. En ole loman jälkeen saanut kurottua rästejä kiinni. Joka päivä ahdistun hivenen lisää. Olen yrittänyt puhua tästä, mutta kun kenelläkään ei ole aikaa tai resursseja, niin pahoin pelkään, ettei tässä hyvin käy.

Ja niin ihana viikonloppu kun minulla on takana. Perjantain vietimme rauhallisesti yhdessä, lauantaina ajelin Onnibussissa Joutsaan juhlistamaan ystävättären syntymäpäiviä. Ja vähän omianikin siinä samalla. Varmistin jo aikaisemmin, että Hänelle sopii, että vietän syntymäpäiväni muualla, etenkin kun kyse ei täysistä vuosista ole. Mutta outoa on olla erossa, olemme viettäneet korona-ajan niin tiiviisti yhdessä. Oli mahtavaa tulla kotiin sunnuntaina, ikävä kerkesi tulla.

Ystävän poikaystävällä - niin kai se pitää ilmaista - on kuivan maan mökki, vanha kauppa ja posti. Viehättävä iso piha, söpö talo, jossa tekemistä tulee riittämään, saunassa leppeät lämmöt ja juhlan kunniaksi pihassa oli paljukin. Oli mahtava vuorokausi, hyvää ruokaa, naurua ja puhetta, pubivisaankin kerkesimme osallistua siellä keskellä korpea.

Ennen mökille siirtymistä peippailimme Joutsassa. Kirpputorikierrokselta löysin Brian Aldissin Helliconian Kesän ja Talven, hinnaksi tuli neljä euroa. Puuttuvan Kevään saan Hänen ystävältään. Mahtavaa! Siitä on aikaa, kun ne olen lukenut.

Palatakseni vielä työongelmaani. Pelkään pillahtavani itkuun ja avautuvani jollekulle väärälle ihmiselle väärään aikaan. Pelkään, että saan hankalan työntekijän ja valittajan maineen. Pelkään potkuja ja työttömyyttä. Minun on PAKKO jaksaa ja keksittävä keino, miten kuron kiinni työrailoni. Se vaatii keskittymistä, ehkä onnistun paremmin kotona kuin toimistolla.

Yritän olla ajattelematta töitä työajan jälkeen. Ehkä auttaa, että kirjoitin ne pois päästäni. Pitää muistaa hengittää. Enkä saa rassata liikaa ystäviä tai Häntä - jos menee mahdottomaksi, menen työterveydenhoitoon. Ratkaiskoot sitten he ongelmani, jos työyhteisö ei pysty. Mene tiedä, vaikka saisin jotain unohdusnappeja - no, vitsi! Eivät ne niitä enää nykyään kirjoittele, pirulaiset.

Syntymäpäiväkakkua ja alla baarin drinkkilista.




Intternetistä on pihistetty tuo viimeinen kuva.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Henkinen raivo härkä

Olen allerginen rikkinäisille esineille, rikoin ne sitten itse tai sai vahingon aikaan joku muu. Itseäni ruoskin lujaa ja muistan virheeni pitkään. Kiroan näkökykyäni; kun ihmiseltä puuttuu stereonäkö ja hämäränäkö, mutta likinäköä kyllä on siunattu kotitarpeiksi, niin tietäähän tuon, että sattuu ja tapahtuu. Kun vahingon aiheuttaa joku muu, yritän hillitä karjahteluni, mutta tuhina ja pihinä ovat hetken melkoiset. Se hetki saattaa olla pelottava.

Hän tiputti useita vuosia etsiskelemäni lasitetun savisen sipulikulhon päälle hyllystä lasipurkin sillä seurauksella, että kannesta lohkesi neljä pientä palaa ja pienempia lasitteen sirpaleita. Arvaahan sen, että möin maani ja aloittelin toista. Koitan nieleskellä, mutta samalla kun liimaan paloja paikalleen, toivon syntymäpäivä- tai joululahjaksi ehjää purkkia. Samanlaista. Samalla ilmaisen epäilykseni, ettei sellaista löydy, koska omaanikin kyttäsin useita vuosia.

Kyllähän minä lepyin, mutta harmittaa vieläkin. Pitänee olla onnellinen, että vain kansi sai hittiä. Analysoin itseäni, tiedän mustasukkaisen suojelunhalun johtuvat ex-puolisostani, joka aina minulle suuttuessaan rikkoi jotain minulle tärkeätä, kunnes lakkasin välittämästä ja siivoamasta jälkiä. Pelkään alitajuisesti joutuvani saman kohteeksi ja siksi ylireagoin.

Olisi pitänyt mennä johonkin eroterapiaan/ traumaterapiaan. Minusta tuli masentunut angstinen seinähullu ennen eroa ja sen jälkeen. Kesti seitsemisen vuotta ennen kuin aloin pitää miehiä edes ihmisinä. Satikka sitten itseäni. Nyt se saamarin trauma pomppii alitajunnastani pilaamaan nykyisyyttä. Joudun tolkuttamaan itselleni, että terveenä Hän on mitä rakastavin, hyväntahtoisin ja hyväätarkoittavin ihminen, joka ei todellakaan tahdo minulle mitään pahaa. Ja että minä olen ihan siedettävä ja suhteellisen terve mieleltäni. Ja melkein kiva.

Nyt menen tekemään melkein kivana foccaccian valmiiksi ja sitten vietän omaa aikaa. Hän meni saaman urheiluterapiaa ystävänsä luokse. Kuvassa myös kovan onnen purkki.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Arki kolkuttelee porstuassa

On ollut kamala työviikko, eikä se kestänyt kuin kolme päivää. Ne kaksi muutakaan eivät olleet kivoja, matkustimme kotiin, purimme tavaroita, riitelimme pienen riidan ja palautimme auton. Kesän loppuminen surettaa aina hieman, tuo tunteet ja jännitteet pintaan loman uskomattoman rauhan jälkeen.

Töissä ihmisiä lähtee ja tulee. Pyöröovet toimivat. Enempää en uskalla asiaa kommentoida, paitsi omalta kohdaltani. Totesin esihenkilölleni, että mikään sijaiskorvaus maailmassa ei saa vuorokauteni tunteja kaksinkertaistumaan. En vaan kerkeä. Nytkin omassa sähköpostissani on edelleen satakunta lukematonta viestiä ja ryhmäsähköpostilaatikossamme viitisenkymmentä. Tarkoitus olisi, että vastaamme 24 h sisällä, mutta osa viesteistä on ajalta kun läksin lomalle. Ei kollegakaan kerkeä, vaikka on nuori ja näppärä.

Onneksi on Hän. Onneksi meillä on toisemme. Välillä menetän hermoni Hänen käytännöntaitojensa kanssa, mutta tylsää meillä ei ole. (Antti Holma kolumnissa totesi koronan lietsoneen hänestä kotitaloushirviön; kun ulkopuolinen maailma on kaaoksessa, kodin järjestely lisää hallinnan tunnetta. Ymmärrän. Voin samaistua. - MUTTA puolustaudun sillä, että kun tilaa on mimimaalisesti, niin asioiden on oltava paikallaan. Kaikilla asioilla paikat eivät vain ole niin selviä.) Pääasia on, että rakkautta riittää.

(Ja kissahotelliinkin on luvassa vieraita loppukuusta! ❤)

Myöhäisherännäisemme Rainbow-chili on täynnä liloja pikkupalleroita. Niiden pitäisi pian ryhtyä muuttamaan väriään keltaisesta punaiseen. Tai ehkä punaisesta kohti keltaista - en tiedä vielä.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Apua, loma loppuu!

Yhtenä päivänä kuunnellessaan selvitystäni piirakkataikinan ohjeesta ja kaulitsemisesta Hän ehdotteli, että ryhtyisimme pitämään yhdessä blogia Moderni Martta ja Meillä Asuva. En ollut aivan vakuuttunut. Kyllähän se näin lomalla onnistuisi, mutta todennäköisesti kävisi niin kuin edelliselle viritykselleni, se nukahtaisi Ruususen uneen, kun välillä tämä peruspäiväkirjan pitäminenkin ottaa voimille.

Viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina ystävä kävi noukkimassa minut Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyyn. Lämmin suositus, jos ensi kesänä huudeille satutte, tämänkesäinen näyttely loppui viime viikonloppuna. Tutustuimme näyttelyyn jo toista vuotta perätysten. Aina sieltä lähtee ulos virkistyneenä ja hyvällä tuulella.

Ennen kuin matkasimme takaisin mökille, kiertelimme läpi eteensattuneet kirpputorit. Mukaan ei muuta tarttunut kuin Alexander McCall-Smithin Olemmeko sukua? -kirja. Ystävä muuten toi tuliaiseksi kesäkurpisan ja mustia viinimarjoja. Vielä kerkesimme tehdä ensimmäisen sieniretken, osa sadosta pääsi piirakkaan, osa pakkaseen.

Seuraavan päivän vakavamielinen sienestäminen johti siihen, että laitoin hätäviestin sunnuntaina kylään tulossa olevalle pikkuveljelle. Hän ja puolisonsa toivat sienikuivurin tullessaan. Kuivuri pöhisi reilun kaksi päivää, nyt vaan mietin, miten saan pakastimessa olevat sienipussit pääkaupunkiseudulle ensi viikon alussa. Noh, se on ensi viikon ongelma.

Olen nauttinut etenkin päiväunista. Samoin takan lämmittämisestä, ruuan tekemisestä, leppoisasta yhdessäolosta, lukemisesta ja sateen ropinasta. Huomisesta alkaen keli alkaa lämmetä, voi olla, että suppilovahveron alut kerkeävät kasvaa aikuisiksi ja vielä pääsen pöhisemään kuivurin kanssa. Hän taas on edennyt musiikkipuuhassaan sekä lukemisessa - vihdoinkin, taisimme puuskahtaa molemmat. Lukeminen tekee hyvää kummallekin.

***

Bonuksena se suolaisen piiragan ohje, joka sopii erityiseti mökkiolosuhteisiin, jos ei ole pakastinta:

120 g margariini/ voi
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sämpyläjauhoa
4 cl kylmää vettä
Leivinjauhetta muutama veitsenkärjellinen
Yrttejä, pizzamaustetta tai paprikajauhetta maun mukaan (mitä vaan, että pohja maistuu)

Nypi kuivat ainekset yhteen. Lopuksi sekoita vesi ja laita jääkaappiin muovipussissa viileään tunniksi. Kaulitse leivinpaperin päällä. Siirrä lasivuokaan paperin kanssa - kasaa päälle haluamasi täytteet ja juustomunamaito. Uuni 200°c, 40 min.




perjantai 20. elokuuta 2021

Lomatapahtumattomuutta

Tällä kertaa satuimme valitsemaan Bloxcarin kautta harvinaisen pikkuvikaisen auton ihan vain edullisen hinnan perusteella. Olen päässyt kyselemään omistajalta kaikenlaista sen pikkutempuista. Toki auto kuljetti meidät kohteeseen, kauppareisunkin eilen sain tehtyä: klassinen Liiteri-Alko-Pirsma-kierros. Paitsi että paikkakunnalle oli tullut uusi Pirsma, ajoin Käpykankaan liikenneympyrässä kunniakierroksen, kun en saanutkaan kääntyä vasemmalle, vaikka kuvittelin.

Siinä liikenneympyrässä nauratti nuoruus joskus 80-luvun alussa, risteyksen huudeilla oli silloin ikuvanha neljän asunnon puinen kerrostalo, jossa minäkin aikani asustelin. Menin kuitenkin apteekin kautta ruokaostoksille ja löysin halvennusmyynnistä rintareput. Mahtava kauppa! (Toinen vaihtoehto olisi ollut noudattaa muistojen etsiskelyä Kännimannista, joka oikealta nimeltään oli Onnimanni - baari, jossa taisimme vaihtaa kihlat silloisen poikaystäväni kanssa kuukauden seurustelun jälkeen. Suurta ikuista rakkautta, juu nou.)

Tankkasin maatilan pihassa rankkasateessa juomavettä (käyttövesi tulee järvestä), ihailin auringonkukkapeltoa, haistelin tallintuoksua - saamme ottaa lisää kukkia, jos vanhat nuupahtavat. Kävin siivoamassa saunan, täyttämässä vesipadat ja kantamassa lisää puita. Mukavampi aloittaa seuraava saunanlämmitysprojekti. Pian tulee ensimmäinen vieras.

Voisin jäädä tänne, jos ei tulisi lunta eikä tarvitsisi autoa ja olisi talonmies. Eli en voi jäädä tänne, terveisin kermaperse. Olen aivan liian mukavuudenhaluinen. Mutta jos rahaa olisi enemmän, vuokraisimme paikan useammin tai pidemmäksi ajaksi. Tämä on kuin kotiinsa tulisi.

Kohta varmaan sataa taas. Ei haittaa. Muita luontouutisia: kurjet ovat siirtyneet viereiselle pikkupellolle. Niillä ei ole jälkikasvua tänä vuonna, liekö kettu tai ilves vienyt. Hän toivoisi näkevänsä hirven, täysin mahdollistahan se olisi ainakin hirviökärvästen määrän perusteella.

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Tuulen huminaa kuunnellessa

Mökillä on mahtavaa nukkua päiväunia! Eilen tärähti pari tuntia unta ikuisesta unihiekkavajeesta kärsivälle. Voi olla, että tänään jatkan harjoituksia. Eikä yöunissakaan ole valittamista ollut, vaikka aamulla olen pariin otteeseen valpastunutkin. Parasta on, kun mitään ei ole pakko tehdä.

Eilen kävin 10-15 minuutin kierroksen pihapiirissä sateen jälkeen. Sain saaliiksi kolme herkkutattia. Siivosin ne samantien ja paistelin sieni-sipulikuutiot kypsiksi pannulla, maustoin suolalla ja pippurilla ja jätin jääkaappiin odottamaan. Illalla ne sujahtivat maggaroiden kanssa piirakkaan. Hyvää tuli! Riittää lounaalle vielä huomennakin.

Vieraslista alkaa olla täynnä. Ensi viikonlopun vieraan kanssa luvassa on Väinölän naivistinäyttely ja vakavamielinen rumuretki metsään. Sunnuntaina tulee veli puolisoineen ja ensi viikonloppuna veljentytär puolisonsa ja kissojen kanssa. Onneksi meille jää myös omaa aikaa, liian kiire ei saa olla ja pakkotahti on kiellettyjen sanojen listalla.

Aamupäivällä olin mittailemassa manttaaleja, kun yrittäjä pörähti tarkistamaan puutilanteen ja tyhjentämään roskiksen. Juttelimme hetken, kiirettä on pitänyt. Hyvä niin, haluan heidän jaksavan jatkaa vuokraustoimintaa ihan itsekkäistä syistä.


Melkein odottelen sadetta. Sen ropina peltikattoon on yksi meditatiivisimpa ääniä tuulen huminan jälkeen.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Vuosittainen mustalaisleirin muuttoliike

Ensimmäinen kerta auton ratissa on yhtä jännittävä taphtuma joka vuosi. Niin myös tänä vuonna, kun starttasin auton Sörnäisten rantatieltä kohti kotilähiötä. Jännittävyyskerrointa vielä lisäsi, etten tavannut vuokranantajaa laisinkaan. Sekä auto että avain löytyivät sovitusta paikasta - hämmästyttävää kyllä, kun kumpikaan ei tiennyt auton täsmällistä sijaintia edellisen vuokraajan jäljiltä.

Neitsytmatka sujui hyvin, auto tuntui miellyttävältä ajettavalta. Hämeentiellä jäin melkein paikallisliikenteen bussin jalkoihin, onneksi maaseudulla ei niitä tarvitse aivan niin paljon varoa. Joka vuosi ensimmäiset kilometrit ovat yhtä kammottavia, pelkään jo etukäteen palautusta.

Poden pakkaamisestakieltäytymistä. Valmiina ovat jo liinavaatekassi, kenkäkassi ja melkein kokonaan keittiökassi. Aloittamatta ovat kylpyhuonekassi ja henkilökohtainen omaisuus. Onneksi paikallistin pari vuotta sitten tekemäni excellistan. Sen avulla ylimääräisen ajattelun voi varsin tehokkaasti minimoida. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pariviikkoisen mökkiparatiisinsa eteen.

Eilen vietin vuoden toisen roolipelipäivän. Varsin riemastuttavaa oli taas nauraa ja antaa mielikuvituksen lentää, kun pelinjohtaja johdatti meidät etsimään sirpinterää, jolla voisimme katkaista enkelin halon (ja vapauttaa enkelin hyvyydestä). Me taas tarvitsimme halon maksuksi eräälle tietäjälle, että pääsisimme omaan ulottuvuuteemme takaisin. Monimutkaista? Kyllä, mutta mahtavan mielikuvituksellista ja hauskaa! Maailma on erilainen roolipelajan silmin.

Perjantain vietin ystävän kanssa Vallisaaressa. Tutustuimme Helsinki Biennaalin teoksiin - aika kursorisesti, mutta suosikkini kuitenkin teoksista löysin. Hayon Kwonin 489 vuotta kolahti vanhaan pasifistiin. Vallisaari on mahtavan kaunis paikka luontoarvoiltaan. Meri tuoksui, näkymät ovat henkeäsalpaavia, pääskysten taitolentonäytös vasten keskustan ukkossadepilviä on vailla vertaansa. Lämmin suositus - ja mikä mahtavinta, keskiäkäisiä naisihmisiä varten löytyi sovelias määrä juomapisteitä. Tosin yhdellä tuli istuskeltua niin pitkään, etten huomannut ihoni palavan. Se tuulenmokoma kun piti ilman ihanan viileänä.

Oli hienoa viettää päivä ystävän kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli aivan liian pitkä aika, mutta kuin yhdestä suusta totesimme, ettei vieraudentunnetta ollut. Juttu jatkui kuin itsestään.






keskiviikko 11. elokuuta 2021

Cacoethes*

Aloitin lomani nukkumalla 10,5 tuntia. Olen ollut viime aikoina väsynyt kaiken aikaa. Samoin minua vaivaavat rytmihäiriöt. Hän on diagnosoinut tämän toisesta koronarokotteesta johtuviksi sivuoireiksi. Voi olla. Jos olo ei loman jälkeen helpota, olen antanut itselleni luvan hakeutua lääkäriin. Ehkä minä vaan olen jo vanha ja ehkä sydän sittenkään ei jaksa kaikkea.

Muita lomanaloitustoimia luvassa tänään ovat kirjapaketin ja lautaspaketin hakuretket. Tietenkin eri paikoista ja eri lähiöistä, mutta tuleepahan liikuntaa ja näen samalla, miten naapurilähiön vanhan ostarin suojelemattoman osan purku etenee.

Sinne menivät kaikki räkälät, ei voi enää suorittaa lomanaloitusrumukierrosta lähiöbaareissa. Ai mut hei, ei sitä voi tehdä muissakaan kaupunginosissa. Olen niin täynnä koronasulkua, kun ei keikoillekaan pääse, että varmaan pian joku poksahtaa korvien välissä.

Pesin pari koneellista pyykkiä. Kunhan ne ovat kuivuneet, pitää tyhjentää parvekkeelta tavaraa kylppäriin sen verran, että parvekelasihuoltaja voi huomenaamulla hoitaa hommansa. Sitten kai pitäisi pestä parvekelasit. Kissaakin kiinnostaa.

Sen sijaan tekisi mieli tehdä jotain. Jotain villiä, hullua, vastuutonta tai muuten vaan lihottavaa. (Ikävöin normaalia.)

*Irresistible urge to do somehing inadvisable

lauantai 7. elokuuta 2021

Maailmankaikkeuden kootut selitykset

Yrittääkö maailmankaikkeus selittää jotain?

Ensin hajosi verenpainemittarista mansetti. Kone on vasta yhdeksisen vuotta vanha, hoitaa muuten hommansa tyydyttävästi. Onneksi malli on sen verran yleinen, että sain tilattua uuden mansetin. Sitä tilatessani mietin, että lienee ihan onni, etten juuri tahtoessani töiden jälkeen voinut mitata verenpainetta, kun olkaan kohdistetun lisäilman sijaan olisin tarvinnut lisähappea. On kuulkaas ollut komea työviikko! (Enkä taaskaan voi enempää todeta, kun että töissä pyöröovet voisivat olla kova sana, ja vituix meni koko vapaussota meikäläisen esimiesosaston osalta.)

Torstaina halkesi yksi syvä turkoosi Teema-lautanen kesken ruokailun. Tiedättehän, kun kuulette sen pienen raksahduksen, lasite väsyy kuuma-kylmäkäsittelyyn ja kolhintaan ja antaa periksi.

Turkoosia väriä ei enää valmisteta tietenkään, mutta tori.fi pelasti. Siellä olisi myynnissä kokonaisia turkooseja Teema-astiastoja. Onneksi tilaa ei kaapeissa ole, tilasin vain kaksi lautasta (ihan varalta, jos toinenkin hajoaa). Ongelmitta en tietenkään päässyt, Torin järjestelmässä oli ongelmaa ja viivettä. Pelotti sekin, että teenkö huijarin kanssa kauppoja, mutta lähes perushankintahintaan taidan saada kaksi yhden tilalle, ainakin lähetys näkyy jo Oma Postissa. Mutta miten kukaan enää uskaltaa tilata keneltäkään ketään?

Hyvät uutiset: löysin ensimmisen lomapätkän päätteeksi yhdestä antikvariaatista Atwoodin Herran tarhurit. Olipas se sitkeässä! Maailmanrauha ja eläkepäivät siltä osin pelastettu, kun vaan rauha säilyy ja minä joskus uskaltaudun jäämään eläkkeelle. Pahoin pelkään, ettei näillä tuloilla kovin kummoista eläkettä kerätä. Jotta näinköhän kerkeän kirjoja lukemaan.

Meillä eletään parisuhteessa rauhaiseloa. Hän seuraa olumppialaisia ja yrittää välillä innostukseltaan tuputtaa tietojaan minullekin. Minä taas pyrin olemaan kuuntelematta, ettei vaan verenpaine nouse. Muutenhan meillä ei normaalitilassa hankausta keskinäisissä väleissämme ole. Toisen rokotuksen jälkeen olen ollut fyysisesti aika poikki, siitä tulee maanantaina kaksi viikkoa, eli tarjolla oleva suoja on saavutettu. Ehkä tästä selviää hengissä.

Vielä kaksi työpäivää ennen loman alkua. Tiedän, miten nopeasti aika kuluu. Ainakin takaisin töihin palatessani luvassa on jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja. Parkua kolmannella?

torstai 29. heinäkuuta 2021

Lomapuuhia

Hän ja minä olemme varsin yhteensopiva ja -toimiva paketti, totesimme jälleen kerran, kun ryhdyin miettimään loman aikaisia puuhiamme. Lomaan mielestämme kuuluu kiireettömyys, talouden pitkäaikaishuolto, hyvin syöminen, lukeminen ja rauha. Kaikkea on lomalla ollut tarjolla.

Olen tehnyt herkullisia ruokia aina kun keli on vähänkin sallinut. Uunissa tietenkin; kaalilaatikko, lihapullat tomaattikastikkeessa, foccaccia ja tänään varmaan listalla tulee olemaan lohilasagne, kunhan Hänen hyväksyntänsä olen suunnitelmalleni saanut.

Maanantaina pesin saunan. Tiistaina roudasimme matot ja petarin päällisen 24 pesulaan. Vain kaksi koneellista, puoli tuntia ja 24 euroa ja homma oli hoidettu. Minua ei saisi traditionaaliselle mattopyykille kirveelläkään uhaten. Kuivatin matot saunassa (ei se päällä ollut, mutta aina siellä on lähes 30 astetta) ja petarin parvekkeella. Eilen aamulla kun keli hivenen viileni, luuttusin lattiat kunnolla ennen kuin levitimme puhtaat matot lattialle. Taivaallinen tuoksu - tai tuoksuttomuus oikeastaan.

Sopimukseemme taloudenhoidollisten tehtävien jakamisesta kuuluu, että Hän hoitaa viikkosiivoukset ja minä tarkempaa nuohoamista tarvisevat kohteet. Poislukien viemäreiden ja lattiakaivojen puhdistukset, niihin en kykene - oksennusreaktioni on kovin herkkä.

Oli ihanaa päästä saunaan, kun sen vihdoinkin pystyi lämmittämään. Helle ei sovi meille. Ilmalämpöpumppu tulee pelastamaan kesämme tulevaisuudessa. Asentajalta tuli viesti, että valitsemamme malli on valmistajan Euroopan varastoista loppu, malli upgreidataan ilman kuluja astetta tehokkaampaan. Mahtava uutinen!

Ensi viikolla menen taas töihin reiluksi viikoksi. Ihanaa ajatella, että lomaa on vielä edessä, en ole montakaan ajatusta suolakaivokselle uhrannut. Mitä nyt eilen kollegan kanssa vaihdoin muutaman viestin läksiäislahja-asioissa. Menetämme erinomaisen esimiehen.

(En minä yleensä näin usein päivitä. Nyt vaan on ollut asiaa ja aikaa kirjoitella pieteetillä. Ensi viikolla taas vaikenen tai jatkan iänikuisia itkuvirsiäni.)

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Lopputiristys

Parkkihallista hotellin parkkipaikalle siirtyminen sujui paremmin kuin ensimmäinen parkkeerauksemme Tampereella. Olimme tietenkin ruuhka-aikaan liikkeellä, vähän jälkeen kolmen hotellilla. Senhän arvasi, ettemme ensimmäisenä jonoon päässeet, suomalainen liikkuu ja käy kotimaan matkailuansaan, kun ei ulkomaille pääse. Siinä kun kuuntelin vastaanottovirkailijoiden ekstrapalvelulitaniaa, kävi mielessä, että lisäpalveluiden ja loyalty-korttien myyjänä minusta tulisi varsin huono, jos siihen asemaan joutuisin. Evvk.

Huone oli iso, viileä - ja kovin beige (mielentila, ei väri). Ilmastointi on viileyden kannalta hieno, mutta ääntä siinä koneellisessa saatanan lähettiläässä riitti jo alkuiltapäivästä niin, että ystävä tiesi jättää hyvästit yöunilleen. Saimme levätä hetken ennen kuin läksimme aivan randomina valittua ruokaravintolaa.

Hiljakseen liikuimme kohti koskenrantaa ja sillan yli. Ei se oravannahka tipahtanut vieläkään, vaikka kaksi neitsyttä käveli ali. Varjopuolella oli penkeillä tilaa, filosofiset keskustelumme jatkuivat. Älkää vaan kysykö, mikä oli aihe. Kun vilu iski kulkijaan, siirryimme teatteriravintolan terassille. Otin retken ensimmäisen alkoholipitoisen juoman, heti alkoi ystävä viisastelemaan takseista, millä minut hotellille roudaisi - kantaa ei aikonut. En ymmärrä moista epäluottamusta, kun vain himppasen horjuen olen pahimpienkin bakkanaalien jälkeen nukkupaikkaan itseni siirtänyt.

Suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa, kommentoimme näkemäämme, nautimme elämästä. On suuri ilo päästä ystävän kanssa retkelle kahdestaan, ettei tarvitse jakaa huomiota mihinkään suuntaan. Terassilta oli helppo lähteä kävelemään kohti alajuoksua pienen mutkan kautta. Nälkäkin alkoi olla - taas, ullatus!

Olisin niin halunnut kehua ruokaravintolamme, mutta sellaista en parhaalla tahdollanikaan pysty tekemään muun kuin tarjoilun osalta. Tarjoiluhenkilökunta nimittäin yritti parhaansa ja oli ystävällistä. Ruoka vaan ei vastannut mielikuvaa. Surku. Toki siitä täyteen tuli ja eihän se pahaa ollut, mutta meillä molemmilla olivat nilkat turvoksissa vielä seuraavana päivänäkin, suolalla ruuan maun saa tunkkaiseksi ja verenpainepotilaan nilkat turvoksiin. Parasta menussa oli jälkiruokakimara (kolmen jälkkärin yhdistelmä oli oikeasti erinomainen idea!) ja hinta.

Hinautuminen kaupungin toiselle puolelle oli varsin raskas kokemus molemmille, ei tarvinnut ystävän kantaa. Pitänee kiitellä itseään, ettemme kuitenkaan baareihin ängenneet - etenkin kun tällä viikolla on lukenut, missä kaikkialla olisi voinut altistua. Iltapesun jälkeen minä simahdin, ystäväraasu sai huonommat unet.

Aamupala on runsas, meillä se kesti runsaan tunnin. (Piti muuten sisäänkirjoittautuessa valita, koska aikoo sen syödä - en suosittele valitsemaan klo 9ää.) Hotellin aamupalan aamiaspannukakut olivat hivenen meh, mutta niin teollisia kuin olivatkin, suosittelen punajuuripyöryköitä. Kahvi oli aluksi ookoo, mutta kun porukan määrä lisääntyi, automaatti ei pysynyt mukana ja kahvi laimeni.

Välikuoleman jälkeen olimme toiseksi viimeiseksi kohteeksi valinneet Lenin-museon. Kummasti taas perspektiivi laajeni. Suomettuminen sai lisäsävyjä, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että ilman sitä Suomesta olisi saattanut tulla Unkari tai Viro. Bad idea. Pää täynnä kommunismia kävelimme vielä kauppahalliin, joka Tampereella on runsas ja ihana. Voisin muuttaa sinne asumaan.

Minun piti lähteä vasta kolmen junalla. Olisin voinut vaihtaa lippuni klo 14 lähtevään junaan, mutta kun en siihen jaksanut ryhtyä, niin pääsin seuraamaan Seinäjoella junan alle jääneen henkilön aiheuttamaa jännitysnäytelmää "Kuinka pääsen kotiin?" Ihan paska shou, mutta loppu hyvin, olin kotona vain tuntia myöhemmin kuin piti.
Kumma, kun yhden tietyn puolueen puheet kuulostavat ihan tältä, mutta muuten kyseinen puolue kuulostaa ihan 30-luvun Saksalta. Enpä nyt sitten muuta sanokaan aiheesta.



Minusta on hienoa, että Tampere tunnustaa juurensa. Suomen historia on monimutkainen, ihan niin kuin monella muullakin maalla. Kaikesta kannattaa ottaa opikseen, eikä kaataa lasta pesuveden mukana. Tässähän me nyt olemme. Luvassa voi olla mitä vain, pahempaa tai parempaa - toivotaan parasta.

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Tampereelle

Onneksi ystävälläni ja minulla on samanlainen vuorokausirytmi. Jo kahdeksan aikaan olimme valmiit aamupalalle, joka oli hotellin pienuuteen nähden varsin runsas. Olemme molemmat hobittien sukua ja huonetta, ruokapöydässä ei saa olla kiire. Ruuasta puhutaan paljon, reseptit ovat erinomaista lukemista, syömme mielellämme säännöllisesti, etenkin kun molemmat ärhäköidymme verensokerin laskiessa.

Teimme pienen aamukävelyn. Harmi, ettemme päässeet kurkkaamaan kirkkoon sisälle, komea pytinki, sekin patruunan kustantama. Sen sijaan bongasimme pari potentiaalista b&b-kiinteistöä. Jos nimittäin lotossa voittaisin, perustaisin sellaisen, en ansaitsemis- vaan itseni viihdyttämistarkoituksessa. Paikasta tulisi eksklusiivinen, ehkä enemmän ystävien kestitsemistä kuin liiketoimintaa varten perustettu kortteeri. Kivaa kesätouhua.

Hotellilta kirjauduimme ulos varhain. Suuntasimme Gustaf-museoon. Simon Pattersonin näyttely oli koko retkemme yllättävin kokemus. Hienoja olivat kaikki kohteet, mutta Simonin vinksahtanut luetteloiva maailmankuva vetosi pieneen asperkeleeseen minussa. Ja alakerran tehdasnäyttely avasi paljon Suomen ja Mäntän historiaa - mielenkiintoista.

Matkan tylsin osuus oli ajomatka Mäntästä Tampereelle. Ajatuksena oli käydä ensin Tampere-talon näyttelyt, mutta niin vaan eksyimme väärään parkkihalliin ja lopputuloksena oli, että vaihdoimme ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi lounaan, kun sopiva lounasravintola Ming Zsu pulpahti eteen siirtyessämme parkkihallista Tullintorin kauppakeskukseen.

Ja taas me söimme. Ensin vähän sushia, sitten muuta kiinalaistyyppistä mättöä. Thairuokaa ei ainakaan buffetista löytynyt. Ihan asiallista, en tehnyt aaltoja, mutta en myöskään jättänyt syömättä mitään. Jälkiruuaksi olisi ollut suklaaputous ja jäätelöä, mutta kun näin missä vesilillussa jäätelökauha kökötti, päädyimme kahviin.

Tampere-talolle oli onneksi pienoinen kävelymatka, vatsa vajui ja mieli kirkastui. Meillä oli liput sekä Keith Haringin näyttelyyn että Ilpo Muston London Calling-valokuvanäyttelyyn. Harmi, kun molemmat piti käyttää samalla keikalla, näin jälkikäteen mietittynä neljä näyttelyä yhdessä päivässä on aivoille melkoinen kulttuurishokki.

Keith Haring toisti hivenen itseään. Mene tiedä, mihin suuntaan hän olisi kehittynyt. Nyt AIDS korjasi kaverin ennen aikojaan. Osa postereista oli mahtavia ja osa kopioita itsestään. Mutta tarina oli mielenkiintoinen ja aikakauden musiikki kruunasi kokemuksen. Välillä olo oli kuin diskossa.

Epäystävällinen henkilökunta (ainoa koko reissun aikana!) ohjasi meidän Ilpo Muston valokuvanäyttelyyn. Sielläkin soi kuvattujen muusikoiden ja bändien musiikki. Tanssimme läpi nöyttelyn, kahdestaan kun olimme suurimman osan aikaa. Huuhdahtelimme ihastuksesta milloin minkäkin kuvan äärellä. Kaikki näyttivät niin nuorilta, elämä edessä, tuli mieleen omakin nuoruus.

Paluumatkalla autolle vedin ystävän jo menomatkalla bongaamani Specin ovesta sisään. Koronaeristys on saanut jalkani unohtamaan kenkien käytön. Jopa luottobootsini, joissa olen taapertanut useat kolmipäiväiset festarit, päättivät kiduttaa varpaani rakoille ja hiertymille. Eikä tietenkään toisia kenkiä mukana. Niinpä etsiskelin jalkaani jotain kevyttä ja mukavaa. Kerrankin oli valinnanvaraa! Kunhan saan vanhoja kenkiä jossain välissä kiertoon, Speci saa minusta vakioasiakkaan. Värejä, malleja ja kokoja oli tarjolla Imeldan taivaassa.







Simon Patterson - Viimeinen ehtoollinen neljän puolustajan taktiikan mukaisessa muodostelmassa. Maalissa Jesse.


sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Päivä Mäntässä

Majotuimme hotelli Alexanderiin. Hauska siisti pikkuhotelli löytyy Mäntän keskustasta, huonevarauksen tein sähköpostilla. Vastaanotto on kahvilassa, josta yksi nurkka on varattu sisustusesineille ja vaatteille. Melkoinen monitoimi-putiikki, varmaan ihan toimiva konsepti, vaikka meitä eivät retongit tai kipot kiinnostaneetkaan.

Meillä oli jo kiire ensimmäiseen kohteeseen. Gösta-museoon varasin ennakkoon vierailuajan ja hyvä niin, koska liputtomien jono ulottui ulos saakka. Banksy kiinnosti ilmiselvästi perhekuntia vauvasta vaariin, eikä mikään ihme, kantaaottavaa ja oivaltavaa sanottavaa Banksylla riittää. (Itse epäilen, että B ei ole yksi henkilö, vaan yhteisö.)

Tutustuimme myös Serlachiuksen oman kokoelman näyttelyyn ja poikkesimme viinikellarissakin. Erityisesti ihastuin ilvesveistoksiin, mutta suosittelen tutustumaan kaikkiin tarjolla oleviin taideteoksiin, kartanon isäntäväellä on ollut pätäkkää käytössään, eivätkä he ole epäröineet käyttää sitä.

Kävelimme vielä hetken puistossa (pikkusaaressa oli nykytaideyllätyksiä, käykääs kasomassa huvimajan sisälle, ne hahmot, jos mitkä, lähtevät sulkemisajan jälkeen liikkeelle) ennen kuin suuntasimme kaupan kautta hotellille. Söimme alakerran kahvilassa pikkusalaatit sekä angus-pihvi-halloumihampurilaiset, huuhtelimme ne alas kombuchalla. Se olikin elämäni ensimmäinen kombucha, pirteän inkiväärinen tuttavuus, pitää muistaa. Ystävä valisti, että juomissa on eroja ja tuo Kellaripanimon liemi sattui olemaan parhaasta päästä.

Hetken aikaa meillä oli kursorisesti telkkari päällä, mutta suhteellisen nopeasti silmäni alkoivat lupaavasti lupsahdella. Olin kuulemma nukahtanut nopeasti, aamuherätyksen jälkeen oli päivän ohjelma melkoisen tiivis. Jalkaparkani huusivat hoosiannaa. Ilmastointia huoneissa ei ollut, onneksi ne kirotut helteet olivat ohi!



Kulttuuriretkeilijät

Oli kiva huomata pääsevänsä Helsingistä Mänttään vain yhdellä junavaihdolla. Pidän junamatkustamisesta enemmän kuin busseista. Tampereella piti olla kahdeksan minuuttia aikaa, mutta vaihtoon jäi ruhtinaalliset 2 minuuttia. Samalta raiteelta lähti kaksi junaa - silkalla tuurilla valitsin oikean. Toisella olisin päätynyt Poriin. Mene tiedä, mistä jäin paitsi 

Täynnähän se kiskobussi oli, mutta tunti kului kauniita maalaismaisemia katsellessa ja salakuunnellessa naapureiden keskusteluja. Ehkä en aikoihin ole ollut junassa, tai sitten ihan oikeasti Kehä Kolmosen ulkopuolella tuntemattomat juttelevat toisilleen. Ja puhelimessa puhutaan kovaäänisesti loputkin salaisuudet. (Minulle tuli  mieleen lapsuuteni, kun matkasimme mummolaan Porokylästä Immolaan 60-luvun lättähatulla. Junavaunujen päätyseinissä oli vesikarahveja paperipikareineen,  niistä oli pakko saada juoda, vaikka ei ollut janokaan.)

Vilppulan asemalla oli paikallinen ruuhka - pienen hortoamisen jälkeen löysin ystäväni. Ensimmäinen rasti oli lounaspaikan löytäminen. Sitä tietysti ryhdyimme arpomaan vasta autossa - meinasivat vähän hermot jo kärtsätä ennen kuin mahduimme Veturitallin buffetjonoon. Mäntässä riitti kylille porukkaa, ilmeisesti paikkakunta on suosittu kesälomakohde.

Eikä ihme, Mänttä on söpö matala tiivis keskusta, jossa kuvataide on ilmeisen arvostettua (kiitos umpirikas Serlachius). Museoita ja kuvataidetapahtumia on isommankin kylän tarpeiksi. Pelottavan samanlainen jossain määrin oli 80-luvun loppupuolen Oklahoma (Outokumpu nääs). Ei oikein tiennyt, olisiko sitä rakastanut tai vihannut. Paljon hyvää, hurjasti kamalaa.

***

Jatkan myöhemmin.

***
On pakko kirjoittaa muistiin pääkopassa jylläävät ajatukset, vaikka tästä kirjoituksesta piti tulla vain matkakertomus jossain päin Suomea. Vuosina 2007 - 2009 elämässäni ei oikeastaan olisi pitänyt tapahtua mitään, minähän vain maksoin velkaa. Viime aikoina on useampaan otteeseen käynyt selville, etten taida muistaa sitäkään vähää nelisentoista vuotta sitten tapahtuneista asioista. Tai herään niiden kanssa oudosti unissani silloin tällöin. Kirjoja, ihmisiä, tv-sarjoja, tapahtumia. Kaikki hukassa! Avioeroon johtaneet tapahtumat ovat olleet niin traumaattisia, että kun niistä eroon pääsin, lakkasin muistamasta.

Ehkä se oli toipumista. Joitain kamalia pätkiä sieltä muistan. Samoin jotain ihmeen hyviä kohtaamisia jälkikaaoksen laitamilla. Minun olisi ehkä silloin pitänyt päästä terapiaan. Ehkä minun edelleen pitäisi, että tietäisin, mitkä muistot ovat totta, mitkä olen keksinyt. Millä tavoin olen pelastanut itseni?

Onhan tässä toki se hyvä puoli, että kun tänne saakka on selvinnyt eikä mistään mitään muista, niin voi tavallaan jatkaa elämäänsä. Välillä vaan itkee silmät päästään kunnolla edes tietämättä miksi. Mutta ei se mikään ihme ole, että kaikkiseltaan ei kanssaeläjilleen ole kiva. Siellä syvällä jossain on käsittelemättömiä asioita, jotka näköjään pulpahtelevat pintaan tahdoin tai en.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Pääskysten lentonäytös

Eilen illalla kävelin bussipysäkiltä kotiin, olin täynnä rauhaa. Vuosi sitten viimeksi olen nähnyt roolipeliystäväni, nauranut, juoninut, neuvotellut, käynyt kauppaa universumin jumalien ja kauppureiden kanssa - ja tulihan sitä syötyäkin, tosin liian paljon ja liian myöhään. Ei vieläkään tahdo ruoka maistua, kun eiliset grillimaggarat miettivät ulospääsyä.


Ulkona kohahtelivat loppukesän tuulettomien iltojen ensimmäiset kuumailmapallot kohti pohjoista. Pääskysperheet järjestivät kilvan lentonäytöksiään, pitkät kiir-äänet säestävät shouta. Yritin tallentaa tunnelmaa mieleeni, jotta voisin sitä muistella, jos murhe joskus kalvaisi sieluparkaa. Kävelin kotiin läpi 550n ruman ja rikkonaisen työmaan, mietin, että hyvä tulee vielä siitäkin. Vielä vajaa kolme vuotta ennen kuin ratikkareitin pitäisi olla valmis. Onhan rakentamista myös mielenkiintoista seurata - harvoin pääkaupunkiseudulla moista myllerrystä päsee todistamaan.

Tänään ajattelin rakennella grillibroilerin jäämistöstä haalimastani lihasta kanapiirakan pakastimesta kaivelemaani filotaikinan loppuun. Aamupäivällä paistoin koriin unohtuneet ylipypsät banaanit rahkan kanssa letuiksi. Minulla vaan ei sielu anna periksi tunkea hyviä ruoka-aineksia biojätteeseen, kun jalostamalla niistä saa erinomaisia vatsantäytteitä. (Vaikka minulla ei nälkä ole, nautin tekemisestä.)

Huomenna on ensimmäinen lomapäivä. Pääsen pakkaamaan pientä lomaretkeä varten. Hän jää kotiin, minä retkeilen pari yötä ystävän kanssa. Siitä varmaan myöhemmin. Nyt hekumoin ajatuksella, että kaikki on vielä edessä.  Sunnuntai-iltapäivä saattaa olla loman paras hetki, kun tietää, että heräkello ei kilitä ennen kuutta huomenaamulla.

Ai niin ja ilmalämpöpumppukin on nyt tilattu. Asennus on syyskuussa, käyttöä sille saadaan vasta ensi kesänä - on tästä hullun lailla rehaamisesta jotain iloakin oltava. Ei meillä muuten siihen varaa olisi ollut. Verottaja rankaisee toimiani loppuvuonna, tarvitsen myös kotitaloustyövähennyksen tuoman minimaalisen avun.

Ulkona viilenee vihdoinkin. Vaikka taivas tipahtaisi niskaani, silläkin uhalla kerron olevani onnellinen.

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Kadonneen allergian arvoitus

Ilmalämpöpumppu pyörii unissanikin. Olen enemmän kuin vakuuttunut, että rahaa on vain pakko löytyä vähintään ennen ensi kesää. Emme me tästä nuoremmaksi muutu. Tarvitsemme ilmalämpöpumpun, hyvästi vain kolme-neljä tonnia. Uutisista tuttua kamaa on, että helle on ikääntyneelle pahasta. Alkaa olla jo tällaiselle keskiäkäisellekin riittävä kidutus. Etenkin kun minulla ylipainoa riittää, eikä ainalaiha Hänkään tilanteesta nauti.

Koronan jälkeiset ensimmäiset keikkaliput on nyt hankittu! Juuri ennen viheliäisen kulkutaudin kulkeutumista Suomeen viimeinen keikkamme oli Tavastialla Peer Güntin mahtava soiree, nyt meillä on syyskuulle Suvilahden ulkokeikalle liput, esiintymässä toinen ikisuosikkini D.A.D. (Paras ja ensimmäinen AINA on Devin ja hyvässä eturyhmässä tulee Mustasch. Järjestys voi vaihdella. Juu nou.)

Ensimmäistä koronanjälkeistä lomareissua varten olemme ystävättäreni kanssa valmistautuneet. Teemme pienen lomaretken Mänttään ja Tampereelle. Puntaroimme useiden vaihtoehtojen välillä, mutta kun ei kerta musiikkia vielä siinä vaiheessa ollut tarjolla, menimme kulttuuri edellä. Pitänee todeta, että edelleen meihin vetoaa populaarikulttuuri, Banksy ja Keith Haring. Meillä asuva, Hän, on niin mukavuudenhaluinen, ettei näille retkille mukaan tahtonut. Eikä huolta, Hän pitää kotioloista, minulle on taas tärkeätä päästä välillä riekkumaan ystävien kanssa. Riekkumiseksi näissä oloissa luetaan ilmastoitu hotellihuone ja jatkuva syöminen - innolla odotan ruokatarjontaa.

Jos helteestä nyt mitään hyvää voi mainita, niin kohdallani se on viimeisimmän jo viitisen vuotta kestäneen atooppisen ihottuman viimeistenkin merkkien katoaminen. Olen seurannut tilanteen kehittymistä "ranteet katki"-tilanteesta vähän paremman, siedettävän ja lähes olemattoman kautta siihen, jonka parhaimmillaan tiedän kestävän useita vuosia. Niin pitkään, että voiteet vanhenevat, etkä koskaan saa kroonikkoasema. Olen vaan juuri nyt asian tilasta niin onnellinen, etten edes kuumuutta itke.

Ihmisen pitäisi muistaa, että kun yhdestä pahasta pääsee, luvassa voi olla jotain vielä hirveämpää. Ja juuri kun olet menettämässä uskoasi elämään, tapahtuu jotain aivan mahtavaa. Niin ja sitten lopuksi sitä vaan kuolee. 🤣 Voi olla, että kuumuuteenkin menettää henkensä.

torstai 8. heinäkuuta 2021

Pikkukärväsiä ja vakavan addiktion vaara

Hikoilemme hiljakseen. Juttelemme paljon. Olemme molemmat onnellisia, että meillä on toisemme, järjellistä seuraa järjettömyyden ja luonnokatastrofin keskellä. Kun luin Kanadan rannikon vesieläinten joukkokuolemasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että on onni, etten ole näkemässä ihmisen loppukamppailua. Toinen ajatukseni koski onnea siitä, etten ole lisääntynyt enkä osaltani kuormittanut maapallon viimeisiä vuosisatoja.

Kukkakärväset ovat vallanneet keittiömme ja kirvat söivät parvekekasvit. Tänä kesänä ei kukoistusta parvekkeella juuri näy. Onneksi edes chili, suikeroalpi, värinokkonen ja hopeakäpälät selvisivät hyökkäyksestä. Ensin näytti, että aurinkoliisakin selviäisi, mutta pahalta näyttää. Taidan korvata kaikki kukkivat kasvit begonioilla, niitä ei mikään saa hengiltä.

Lopetin työt tänään jo 7h 20 minuutin työskentelyn jälkeen. Eilen tein normimittaisen työpäivän. Alkuviikko meni siinä mielessä reisille, että tahdoin yhden ikuisuusprojektin pois kätösistäni ennen lomaa. Mutta onnistuin siinä! (Olin vain reilun kuukauden myöhässä.)

Olen onnellinen, että Hän jaksaa siivota. Minusta ei työpäivien päälle ole kuin tekemään ruoka ja makaamaan viileiden juomien kera. Mistä tulikin mieleeni viimeisin addiktioni. Olen menettänyt sydämeni sitruuna-katajanmarja-vichylle. Kun Hän maistoi sitä, totesi sen olevan täydellinen blandis ginille. Blandis on kieltämättä minullakin pyörinyt mielessä, ehkäpä testaan huomenna.

Vielä viikko ja päivä töitä. Kotitoimisto on varsin kuuma paikka. Mutta koti se on kuumakin kolo, kun on parhaassa mahdollisessa seurassa.

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Elämää kasapanoksen kanssa

Olen viettänyt juhannusvapaani lepäämällä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin muutaman heräämisen lisäksi 10 tuntia. Sen lisäksi nukuin aamupäivällä tunnin ja iltapäivällä toisen. La-su nukuin kahdeksan tuntia. Ja viime yönäkin sain seitsemän tunnin unet. Nukkumattiasiamies oli juhannuksen töissä, mahtavaa! Toivottavasti trendi tulee jatkumaan, kunpa kelit paranisivat (viilenevää toivon, huonolta näyttää).

Hän sai surullisia uutisia nuoruudenystävästään. Aikaa enää paljon ole. Täytyy sanoa, että nykyään jos puhelin soi yllättäen, harvoin uutiset mitään hyviä ovat. Kohtalo korjaa satoa. Ei kukaan selviä tästä pelistä hengissä, siksi on parempi pelata reilua peliä jo elinaikanaan.

Aamu ei ole meillä ihmisen parasta aikaa. Lauantaina olin juuri lopettelemassa kännykkäpelisessiotani (June's Journey), kun Hän päätti herätä, ennen kuin olin saanut "oman aikani" loppuun. Hän ei malttanut odottaa minua keittämään kahvia, vaan latasi unenpöpperössä keittimen niin, että se lorotteli kahvia ympäri pöytä- ja lattiatasoja ennen kuin hätiin kerkisin, niin poltin päreeni. Tuli taas todistettua, että asuntomme on pieni, etenkin jos minulta pettävät hermot. En ole kivaa seuraa kiukkuisena.

Kodin pienuudesta johtuen emme toisaalta pääse karkuun toisiamme. Sopu löytyi jälleen kerran. Mutta hetken olimme tahoillamme molemmat sitä mieltä, ettei meitä arvosteta.

Töissäkin olen välillä sitä mieltä, etten saa ansaitsemaani arvostusta. Enemmän minua kuitenkin ahdistaa työn määrä. Laadusta en ole enää aikoihin voinut puhua. Nyt vaan pitää jaksaa vielä kolme viikkoa. Sitten alkaa lomaputki ja toivottavasti sen jälkeen taas jaksaisin vuoden eteenpäin. Ilman töitä olisi vielä kamalampaa, pitää muistuttaa itseään.

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Helleraivo

Se on taas täällä, jokakesäinen riesa ja tunnelman pilaaja. Tänä vuonna helle alkoi aikaisemmin kuin edellisinä kesinä, eikä ilmastonmuutos tule antamaan meille armoa tulevaisuudessakaan. Aion perustaa meille asunnon-hermojen-parisuhteensäästörahaston ilmapumpun hankkimista varten. Nähdäkseni hyvän ja energiatehokkaan kapistuksen hinta huiskii jossain kolmen neljän tonnin tietämillä asennuksineen.

Onpahan jotain, minne pyrkiä näiden tavanomaisten lisäksi. Tavanomaisiin luetaan täysylläpito, rakastava parisuhde, jonkinlainen päiväkotipaikka - sekä Pauli Hanhiniemeä lainatakseni sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita.

Juhannus kaupungissa sujuu rauhaisaan tahtiin. Keskiviikon sade tuli rankka viilensi keliä sen verran, että kun en töiden päälle jaksanut kauppaan lähteä Pietarin potkupallokoronaa hankkimaan, niin tein sitten elämäni ensimmäisen focaccian. Tuli törkeän hyvää, teen toistekin, mutta en kesällä, enkä vain kahdelle ihmiselle.




Ja joku päivä, kun kylille uskaltaudun, jälki tulee olemaan hurjaa. Uhkailen, todennäköisempää on, että jaksan baareilua pari tuntia ja luikin ajoissa kotiin.

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Ikäasioita tai ikäviä asioita

Kulunut vuosi on ryhtynyt kampeamaan minua kohti keski-iän päättymistä. Tekisi mieli syyttää koronaa, mutta todennäköisesti syyllinen on ikä, geenit ja huono hoito. Tällä viikolla toimistolla lakinaisemme huomautti hiusteni merkittävästä harmaantumisesta. En ottanut itseeni, harmaa on hieno väri. Hyvähän se on kolmekymppisen huomautella.

Lääkitys saa kasvojeni ihon punoittamaan. Sen saan pidettyä kurissa ystäväni Joe Blascon kanssa. Nykyinen proseduuri ennen julkisille paikoille siirtymistä on monivaiheinen:
- kasvoja ei saa jättää pesemättä ikinä illalla, eikä hampaita!
- illalla pesun jälkeen lisään silmänympärysvoiteen (Aco), kollageeniseerumin (Dermosil) ja uutuutena manteliöljyn (Lidl), ette usko, miten ahnaasti ihoni, joka aikaisemmin on ollut rasvainen, imaisee öljyn sisäänsä
- aamulla pesu misellikasvovedellä, sitten hyaluronihapposeerumi, silmänympärysvoide ja kollageeniseerumi
- primer, silmänalusvoide, kostutetulla meikkisienellä Blascon neutralisoija ja ultrabase meikkivoide
- meikin kiinnityssuihke ja sen päälle paikkaus Blascolla tarvittaessa
- silmiin ylärajaus, vedenkestävä ripsiväri ja kulmaväri sekä harjaus (pitkät valkeat pitää leikellä ihmismittaan)
- vielä pienenpieni ripsaus puuteria, ja kas, seuraavan kerran lisään punoituksen piilottamiseksi Joen meikkivoidetta iltapäivällä ennen kuin lähden ihmisten ilmoille bussiin
- illalla ensin Lumenen vedenkestävän silmämeikinpuhdistusaineella silmät ja vähän kasvoja, loppupesu puhdistusvahdolla, sitten tähmät pintaan.

Jos keikalle olisin matkalla, lisäisimme coctailiin paljon mustaa ja huulipunaa.

Melkoinen rutiini, kun sen auki kirjoittaa, mutta onhan tuo toiminut. Vielä pari vuotta sitten menin nelikymppisestä. Siksi ehkä "äkillinen" asiaankuuluva vanheneminen kauhistuttaakin. Ja ehkä siksi että eläkkeelle siirtyvän kollegan korvaa ikäiseni aikuismalli, joka kuvien perusteella näyttää upealta. Olenko siis vielä kateellinenkin? Ainakin tajuan, etten enää kelloja voi takaisinpäin käännellä. Telomeerini ovat ryhtyneet lyhenemään.

Harmittaa, etten nuorempana ryhtynyt hoitamaan dekoltee-aluetta. Yhtenä vuonna - olikohan se 2014? - poltin toukokuussa itseni pahasti, kun pilvisenä päivänä olin ystävän seuran Hietsun kirpparilla. Seuraavana aamuna ryhdyin rapimaan kutittavaa kaulaa, siinä olikin vesikellot. Nyt dekolteen täyttävät pienet ratkenneet verisuonet. Hirvittävä näky. Olivat vesikellot kyllä jumalattoman kipeätkin. Sen lisäksi ylähuulen päälle ilmestyneet ensimmäiset viivat ällöttävät - niistä se puna vielä komeasti nousee pitkin kasvoja.

Tutkiskelen itseäni muutenkin kuin jotain koe-eläintä. Testaan eri teorioita. Usein mietin, että paljon olisin voinut tehdä toisin, mutta en ole vihainen itselleni. Jos asiat etenevät näin kohti loppua, voin olla varsin kiitollinen. Välillä on ollut silkkaa itsemurhaa, välillä olen luistellut ihmeellisesti kamalistakin tilanteista.

En uskalla arpoa, mitä on edessä, mutta sen vaan sanon, kaverit, etten ikinä näin onnellinen ollut. Amor omnia vincit! Olin sitten vanha tai en.

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Kissahotellista, iltaa

Kokeilimme jälleen kissahotellin pitämistä. Vieraaksemme saapuivat ystävän kissat Bes ja Sirius. Muuten meillä oli erittäin rattoisaa, mutta viimeinen yö  Kissahotellissa osoittautui levottomaksi.

Pahin huligaani saatiin kiinni itseteosta (raapimasta sohvaa) klo 02:30. Yöportieeri hajoitti mellakan vesitykillä (suihkupullo) ja jäi sohvalle vartioon. Vartiopaikalle nukahdettuaan portieeri heräsi 05:10, kun huligaani yritti rynnäkköä pomppaamalla vatsalta sohvan selkämykselle.



Kyseinen huligaani häiritsi myös rauhallista hotellivierasta, joka vihdoin uskaltautui huoneensa hämärästä ruokasaliin. Tämä aiheutti jonkun verran kovaäänistä suukopua vieraiden välille.

Nyt kun portieeri on samoilla silmillä tehnyt päivävuoron, voin vain kuvitella, että ensi yönä uni maistuu.

Töissä olisi tarjolla osakeanti henkilöstölle. Kun tietää, millainen orjaleiri on kyseessä, kiinnostaako/ uskaltaako sellaiseen sijoittaa. Toisaalta saisin vuodeksi arvo-osuustilin ja voisin verrata, voittaako enemmän Veikkauksen peleissä vai pörssissä. Meillä asuva olisi sitä mieltä, että pörssisijoittaminen voisi olla meidän yhteinen juttumme, mutta en tiedä. Muutaman päivän voin vielä miettiä.

Jouduin hirvittävän pakkoraon eteen, kun Lomarengas avasi vuoden 2022 varaukset ennen kuin tätäkään vuotta olimme kerenneet lomailla. Pakkohan se oli tehdä varaus jo nyt, kun huomasin muidenkin vakiovieraiden varauksensa tehneen. Sen lisäksi minulla on jokavuotiseen tapaan stressi autosta, kun otamme sen uudelta vuokranantajalta. Entäs jos varaus peruuntuu tai auto on ihan romu? Ja loman alkuun on vielä melkein kaksi kuukautta.

Aihe, jota selkeästi välttelen, on reilun viikon takainen sukulaisvierailu. Alku on mahtava, mutta politiikan puhuminen pilasi tunnelman. Porvarin ja punikin on välillä vaikeata ymmärtää toisiaan. Anteeksipyynnöt on esitetty puolintoisin, mutta silti. Jotain meni vähän rikki. Mutta tästäkin selviämme.




lauantai 29. toukokuuta 2021

Yhteiseloa

Aina välillä havahdun kesken kaiken pakahduttavaan rakkaudenpuuskaan. Tajuan meidän olevan joukkue, toimimme yhdessä samaan suuntaan.  Eilen se oli kodinhoito, sillä välin kun kävin kaupassa Hän siivosi ja tiskasi. Jostakusta voi vaikuttaa pieneltä ja triviaalilta itsestäänselvyydeltä, mutta olen aina todennut kodinhoidollisten asioiden yhdessä tekemisen vaikuttavan minuun kuin kissanminttu kissaan. Etenkin kun edellisissä parisuhteissa ei sellaista ole tarjolla ollut.

Tai kun minä tuijottelen Rosebudin Hergen syntymäpäivätarjousta kaikista Tintti-sarjakuvista ja kun ilmaisen kiinnostukseni niiden hankkimiseen, Hän ei käytä järjen ääntä, vaan kannustaa. Niinpä tilasin meille "palkinnon" raskaasta työrupeamasta, kalliiksihan se toki kävi. Puolustelin itseäni, että korona-aika on vähentänyt kulutusjuhlaamme. Ja olihan kirjoja kuitenkin 24, tahdoin koko sarjan. Eikä sillä rahalla olisi saanut kuin 9 uutta kirjaa tai 7 keskihintaista keikkalippua. Sarjakuvat vievät vähemmän tilaa ja säilyvät pidempään. Eikä meillä ole elätettäviä kääpiöitä. Niin ja olen sarjakuvafriikki/-hullu. Sen meinasin unohtaa.



Lapsuusajan haaveena ovat myös kaikki Lucky Luket ja Asterixit. Naapurilla ne olivat, yhtenä kesänä minut, ujo hiljainen 9-vee, oli värvätty kastelemaan lomareissun ajaksi kukkasia. Kukat varmaan kuvittelivat olevansa loman loppupuolella riisi-kasveja, koska tein tikusta asiaa, että pääsisin sinne lukemaan sarjakuvia. (Pahoitteluni menneisyyteen naapuriin, toivottavasti kasvit selvisivät koettelemuksesta.)

Meidän joukkuetta yhdistää kirjallisuus monen muun asian lisäksi. Mieluummin mietin yhdistäviä asioita kuin hankaavia. Tänään on taas ilta täynnä urheilua, mutta huomiselle olen tilannut ennäkkoäänestyskävelyretken naapurilähiöön.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Saunan jälkeen

On ollut hyvää ja huonoa. On tullut ammatillisia pettymyksiä kovasti, liikaa työtä ja kaikki liian tärkeitä, että niitä voisi lykätä. Riittämättömyys on päällimmäinen tunne, taiteilen kovin korkealla kapealla nuoralla. Yritän edes jotain onnistumista miettiä vastapainoksi.

Lähimpänä onnistumista olisi varmaan Keski-Suomen viikonloppuretki. Aivan mahtavaa oli viettää ystävän kanssa pari vuorokautta, suurin poistumisemme residenssistä koski puutarha- ja kirppiskierrosta lauantaina. Ostin neljä kiina-kulhoa 10 sentillä. Ystävä tuo ne mukanaan, kun seuraavan kerran uskaltautuu kylään. Olisipa se pian, koska ikävä on ollut.

Puutarhareissu kävi kalliimmaksi, sinne törsäsin kympin. Värinokkonen ja kaksi eri lajia hopeakäpälää. En kyllä voi olla varma. Jos lukijoilla on valistuneempia arvauksia, tai tietoa, olisi hienoa kuulla.

Tänään sain vihdoin vaihdettua parvekelasin näkösuojan. Siinä oli edellisen asukkaan jäljiltä valkoinen/ ei enää niin valkoinen rullakaihdin, josta mietin eroonpääsemistä jo 2010, kun asuntoon muutin. Mutta kun sopivaa ei ole vastaan tullut. Leikkasin rullakaihdin kankaan juuresta, jätin tangon paikoilleen. Hän kantoi rullakankaan roskalavalle. Sitä oli projekti nimittäin odottanut. Iikkean ohut nailonsuoja oli helppo asentaa seinään jääneeseen rullaan mukana tulleen narun avulla. Kangas laskee huomattavasti enemmän valoa läpi. On kuin koko asunto saisi enemmän valoa. Kasvit ainakin.

Veljieni kanssa saimme vihdoin sovittua sukutreffiviikonlopun. Varmistin jo kollegan tuuraajaksi. Nyt vielä on saatava nimellinen lupa esihenkilöltä. Enpä usko, että hänellä on mitään lomaani vastaan, reilusti on liukumasaldoa käyttämättä ja lisää tulee. Ihana nähdä taas koko porukka!

Meillä on kaikki hyvin. Hän kipuilee poikansa takia, minä töiden, mutta yhdessä jaksamme tukea toisiamme. Koti on viihtyisä pesä. Lisäsin vielä viihtyisyyskerrointa, kun keskustelun jälkeen tilasin Rosebudin halvennusmyynnistä kaikki kovakantiset Tintti-sarjakuvat. Minähän rakastan sarjakuvia. Hyllystä löytyy pieni kokoelma, enemmänkin varmaan olisi, jos olisi tilaa ja varallisuutta.

Aamupäivasauna on parasta. Vielä pitäisi jaksaa vaihtaa lakanat. Sitten jos vaan tyyriinä olisi ja nauttisi ihan tavallisesta. Sen arvon huomaa, kun on pariin otteeseen tavallisuuden ja rauhan kadottanut. Nyt kellojen pysähtymistä toivoo, nyt kaikki on hyvin.

lauantai 8. toukokuuta 2021

Aikalaiskokemuksen äärellä

Äsken aamupesulla mietin, että viikon päästä harjaan hampaitani Keski-Suomessa. Ystäviä on ollut kova ikävä. Hän on nähnyt muutamaa ystäväänsä muualla, itse olen tavannut vain kollegoita. Joista toki yksi on ihan ystäväkin. Mutta silti, ystäväenergiaa koko viikonloppu!

Torstaina oli vihdoin koronapiikin vuoro - juhlistin äiteen syntymäpäivää Malmilla Stadian tiloissa. Se oli harvinaisen sujuva tapahtuma. Kun paikalle pääsin, minut ohjattiin suoraan looshiin ja parin kysymyksen päälle hoitaja tuikkasi piikin nahkaan. Enin aika meni istuskellessa rokotuksen jälkeen odotustilassa, ettei vaan anafylaktinen reaktio iske. Siellä olikin varsin viihdyttävää seurata, miten ihmiset valitsivat istumapaikkansa, jotkut individuaalit jopa olisivat tahtoneet siirtää tuolinsa aivan itse valitsemaansa paikkaan. Juu. En nyt totea tähän mitään sarkastista.

Kipeämpää piikin saaminen teki kuin influenssarokotus. Seuraavana päivänä rokotus veti olon flunssaiseksi ja nosti pienen lämmön. Etoi ja nahka oli kipeä. Tai sitten kaikki johtuu alkavasta koivuallergiasta. Mene tiedä, vanhuus ei tule yksin ja oireeni ovat moninaiset.

Nukuin töiden jälkeen 2 h päikkärit, sittten jaksoinkin valvoa YHTEEN! Katsoimme Hänen kansssaan yhdessä teemalta Alexander McQueen dokumentin. Sen tyypin koltut olivat elävää taidetta ja showt kuin rokkikeikkoja. Aivammahtavia! Jopa Hän tykkäsi ohjelmasta ja totesi sen jälkeen ymmärtävänsä muotishowta huomattavasti paremmin. Minä en kyllä sen perusteella koko alaa arvostelisi, Lee Alexander taisi painia ihan omassa sarjassaan. Ja surkeasti kävi kaverille omassa elämässään. Ei jaksanut itse itseään.

Mutta Hän ja minä jaksamme toisiammekin, kun vaan muistamme ja kerkeämme puhua ja kuunnella toisiamme. Se taas kävi selväksi, kun Hän suri esikoisensa kohtaloa. Syyllisyyden ja surun taakka on raskas seuralainen. Tulevana viikonloppuna Hän kuitenkin voi kutsua molemmat jälkeläisensä kylään, kun minun aikanani ei vielä ihan uskalla, vasta 2 - 4 viikon jälkeen rokotuksesta suoja on 50 % luokkaa. Toisen rokotuksen saan vasta elokuussa. Mutta onpahan mökkireissu pelastettu! Ja aikalaiskokemukseen osallistuttu, voimme sitten muutaman vuoden päästä kysellä toisiltamme, että missä olit, kun sait rokotuksen.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Lähdön tunnelmaa

Toiseksi parasta oman elämänmuutoksen jälkeen on juhlistaa ystävien ja kavereiden seuraavan taipaleen alkua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen (ja esihenkilön ajattelemattomuutta, mutisen itsekseni) saattelin aivan yksin kollegan viimeisen työpäivän loppuun. Enkä harmittele, hauskaa oli.

Elvis-kissa on devon rex.

Kävimme nauttimassa kostean lounaan ravintolassa Tikkurilassa. Kollegan puoliso haki meidät heille. Siellä kissaenergian lisäksi tankkasimme toisen pullollisen proseccoa ja pullollisen valkoviiniä. Juttelimme, nauroimme ja paransimme maailmaa aina kahdeksaan saakka. Sain vielä kyydin kotiin, kun kollegan puoliso meni jatkamaan työpäiväänsä keskustaan.

Hän oli sillä välin siivonnut ja levittänyt parvekkeelle Iikkeasta tilaamani toisen maton. Tilaus osoittautui hivenen haastavaksi. Hieno suunnitelmani oli, että tilaan jutut postitse. Kävi niin, että paketista tuli liian suuri lokeroon, se oli kiikutettu naapurilähiön K-kauppaan. Houkuttelin viekkauvvella ja vääryyvvellä Hänet mukaan kantokameliksi. Hän taas kosti sen uudenlaisella kovennetulla Iikkealla, kannoimme paketin kahdestaan kotiin. Minä olisin ajellut busseilla. Olivat muuten lihakset kipeänä seuraavana päivänä. Mutta nyt on uuden parvekematon lisäksi parvekkeelle näkösuoja, makuusoppeen kattolamppu ja alulautaset (tiskikoneemme on vähän huoleton veikko, vanhat lautaset eivät enää kestäneet kolistelua, vaan alkoivat ikäntyessään lohkeilla).

Muuten olemme jälleen nauttineet leppoisasta rauhasta. Eilen oli klassinen perunasalaatti-naggipäivä, tänään teen marokkolaisvaikutteisia karitsalihapullia (täytettyjen herkkusienien ja perunasalaatin kera). Minusta on kiva kokeilla uusia helppoja reseptejä. Ja Hänestä on kiva syödä lopputuloksia. Win-win.

Kollegan lähteminen tulee lisäämään työkuormaani melkoisesti, kunnes hänelle saadaan seuraaja (toimenkuva tietenkin muuttui). Minulta taas poistui henkireikä, kenelle mie puhisen ärsyyntymistäni ja tuskaani? Tännekö? Vai Hänelle? Ehkä saatte molemmat osanne, pahoittelen. Yksi aikakausi taas päättyi, minun eläköitymiseeni on aikaa, sikäli kun ikinä voin taloudellisista syistä eläkkeelle jäädä.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Elämäni viimeinen rakkaus

Uskaltaisinko uumoilla? Ehkä pienperheemme selviää pandemiasta ilman tappioita. Hän sai rokotteensa torstaina, perjantaina iskivät pienimuotoiset haittavaikutukset, väsymys, nivelkivut ja päänsärky. Hänen iltansa meni sohvalla nukkuessa. Ja samaa on liikkeellä tänäänkin. Aika vähällä Hän on onneksi päässyt. Ilmeisesti minun ikäluokkaani ryhdytään rokottamaan tulevalla viikolla. Siitä kolmisen viikkoa ja meillä on jo jonkinlainen suoja. Heinäkuussa varmaan saamme vahvisterokotukset.

Itse haveilen yltiöoptimistisesti toteutuvasta John Smith festivaalista. Tuska peruttiin jo toistamiseen. Muutamista keikkalipuista ei tiedä, tapahtuvatko ne ikinä vai menivätkö piletit kankkulan kaivoon. Eipä tosin tunnu missään, jos muuten tästä selviämme kuivin jaloin. Mökille me nyt kuitenkin pääsemme elokuussa.

Välillä minullakin herne heilahtaa, liittynee kerääntyviin ikävuosiin. Olen suorastaan filosofinen. Uskon, että minun elämänkaareni rakkaudet/ parisuhteet ovat tässä. Jos meidän suhteemme päättyisi ennen aikaansa, en jaksaisi enää uuteen ponnistukseen ryhtyä. Siksi välillä pelkään mahdollisia uhkakuvia, välillä taas en tahdo uskoa onneani. Tällaista kai se elämä sitten on. Ikinä en tarjontaa olisi voinut etukäteen aavistaa. Ja kun tulevasta en tiedä, niin voin nauttia hetkestä, arvostaa elämää.

torstai 15. huhtikuuta 2021

Melkein kuin ensimmäinen koulupäivä

Useampaan viikkoon en ole käynyt toimistolla, vaan puurustanut etätöitä eteiseemme perustamallani työpisteellä. Hän on joutunut hillitsemään musisointiaan ja vaikenemaan, kun kailotan vuoron perään puhelimessa tai Teams-palavereissa.

Muutenhan tulemme erinomaisesti toimeen, olemme yksikkö, mutta sitten kun toisen kävyt tipahtelevat oksilta, niin tärähtää toisenkin maitopeilarikärristä loiskaus. Saatamme karjahdella hetken, mutta onneksi osaamme pyytää anteeksi sen päälle. Usein syynä on väsymys tai alhainen verensokeri. Tiedättehän sen päivän, kun kaikki menee vähän ohi tai pieleen, asiat eivät tunnu luistavan.

Kaipaamme välillä molemmat omaa rauhaa, niinpä olin kovin iloinen, kun kollega ehdotti, että lähtisin hänen kyydillään toimistolle. Jo aamulla oli olo kuin olisi menossa ensimmäisen kerran uuteen kouluun ta työpaikkaan. Meikatakin piti pitkästä aikaa, ja etsiä ihmisvaatteet päälle.

Työpäivä sujui kuin siivillä, kollega selvitteli minulle hommiaan, hänellä on nimittäin päivät vähissä, hän jää lomalle toukokuussa ja lomien jälkeen eläkkeelle. Sain hyviä uutisia, hänen töitään ei työnnetä minulle kuin väliaikaisesti (ja saan siitä sijaiskorvauksen). Siihen palkataan ihan vakituinen ihminen tilalle, pitää vaan kehittää sovelias ja mielenkiintoinen toimenkuva.

Sen verran toimistopäivä väsäytti, että kun kotona Hän vaikerteli ja itse en enää onnistunut, niin karjahtelukohtauksen jälkeen päätin vetäytyä buduaariin makoilemaan. Pitäisi olla se toinen ovellinen huone, että välillä voisi tuulettaa ajatuksiaan, vaikka miten olisi yksikkö. Ei se rakkautta vähennä. Eikä välittämistä.

torstai 8. huhtikuuta 2021

Tyhjän pesän syndrooma

Kuusi päivää meillä oli lemmikki. Nyt on kovin tyhjää. Molemmat olemme kuulevinamme kissan rapisteluja siellä täällä. Jäi ikävä ja kaipuu, valitettavasti molemmilla Morris-kissaa kohtaan. Emme tahdo korviketta. Sehän tästä ongelman taas tekee. Mielikuvani siamilaisista muuttui täysin; eivät ne olekaan kovaäänisiä kiusankappaleita, vaan hellyyttäviä rakkauspakkauksia.

Morris on riittävän nuori ollakseen leikkisä ja seurallinen. Hän on myös riittävän vanha ja tottelevainen, ettei aiheuta havokkia. Yllättäen meillä on jo aika kissaturvallinen koti, mitään muuta ei tarvitse järjestää uudelleen kuin käymälä- ja ruokapaikka. Nyt käymälä piti aina nostaa pois kylpyhuoneesta ja ruokapaikan aluseksi ei sovi kanta-astujalehdykkä, vaan kerniliina tai iso tarjotin.

Varmaan Morris saapuu vieraaksemme, kun omistajaperheen synnytyksen aika koittaa. Ja me tietysti salaa haaveilemme, että nuoren perheen esikoisen saapuessa ei Morrikselle jäisikään enää aikaa. Voisimme ihan muina miehinä tarjota killille pysyvämmän residenssin.

Tai sitten jonain päivänä jostain putkahtaa juuri meille sopiva kissa. Yleensä asiat tapahtuvat oikea-aikaisesti, ehkä meidän pitää vielä vähän miettiä terveyttämme, kodin kokoa, lomaretkiä, talousasioita.

***

Muut asiat: työ on kamalaa, vaikkakin mielenkiintoista. Kotona rakkautta riittää. Parvekekukkasten taimista kolme kuoli, saan uudet tilalle ilmaiseksi. Tein reklamaation. Parveke on siivoamatta, vähän ahdistaa. Terveinä olemme molemmat, allergia hyökkii hengityselimiin.