Lomalaisen kiireitä - laiska töitään luettelee

Juhannuksen jälkeisen maanantain kävin työskentelemässä päivän ennen kuin aloitin ensimmäisen lomajaksoni. Ajoitus tiistaista maanantaihin on ihan tietoinen valinta, tulen vielä tarvitsemaan Tuskan jälkeen lepopäivän ilman ihmisiä. Kolme päivää jalkojensa päällä, hulinaa, ihmisiä, kovia ääniä, introvertti erityisherkkä saa henkisiä näppyjä.

Tiistaina matkasimme HAMiin. Ellen Thesleffin näyttelyä menimme katsomaan, mutta myös Pawel Althamer osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Ellenin tapa maalata oli aikaansa edellä. Hän ei mikään piipertäjä ollut, vaan itseään etsivä uljas löytömatkaaja. Valkopesu sielulleni, kuvailisin hänen teostensa vaikutusta minuun. Pari teosta nousee aina muiden yli, etenkin rakastuin Helsingin satamaan.

Pahoittelen, kuva ei tee oikeutta värin ja valon leikille.

Entäs sitten Pawel? Pitää sanoa, että meinasi mennä kokonaan ohi koko näyttely. Se valkoinen ärsykkeetön tila-installaatio menikin. Luin jutusta vasta kotiin päästyämme. Muuten teokset hivelivät mielikuvitusta. Etenkin pidän nukkekoti-installaatioista. Lämpimästi suosittelen tutustumaan.

Keskiviikkona kävimme pesemässä matot. 24 pesula on osoittautunut oivaksi palveluksi. En jää kaipaamaan mattolaituri-tuskaa. Olipa sitten helppoa torstaina siivota paremmin. Sain pari kukkastakin istutettua. Omatunto jo koputteli, kun näin tyyppien juuret vesilasissa.

Kaiken kaikkiaan on ollut hieno loma. Tämän päivän kun vielä jaksaa Tuska-festaroida, niin tietää taas kävelleensä Suvilahden pölyisillä kentillä. Jalat huutavat hoosiannaa ja nivusissa on railakkaan hiertymät. Ystäviä olemme tavanneet, bändejä olen kuunnellut vaihtelevasti, Black Dining- ruokailukin tuli suoritettua sitkeällä jonottamisella. Eilen pääsin todistamaan kosintaa Slayerin keikan aikana. Elämä on ihana paikka. Mitähän kaikkea vielä onkaan luvassa!

Niistän virtuaaliseen paperitolloon

Matkasaarnaaja minussa ottaa vallan. Tulee mieleen ovelta ovelle kiertävien saarnamiesten aloituslause: "Olisiko teillä hetkinen aikaa puhua alkoholista?" Itse tosin ajattelin jutella siitä ankeammasta puolesta,  alkoholismista. Hän nimittäin on kroonisesti sairas. Niin oli isänikin, että ei taudinkuva minulle yllätyksenä tullut. Tuttua huttua. Muuta lääkettä tautiin ei ole kuin täydellinen kieltäytyminen alkoholista. Kohtuukäyttö johtaa ennemmin tai myöhemmin ylilyöntiin.

Siitä on jo reilu vuosi, kun Hän päätti valita elämän ja parisuhteen hitaan tai nopean kuoleman sijaan. Se olisi ollut tulossa Hänen elämäntavoillaan. Minä jo kerkesin konfiskoida avaimet ja jättää Hänelle mielessäni hyvästit. Sen verran itsekäs ihminen tunnustan olevani, että tiedän, ettei rakkaus pelasta siitä suosta. Vain ihminen itse voi sairautensa selättää.

Kun Hän sitten ryhtyi paranemaan ja me  uudelleen treffailemaan, mietin mielessäni, että pitääkö minunkin nyt velvollisuudentunnosta lopettaa siiderin litkiminen ja siirtyä kahviin, vissyyn ja veteen. Se nimittäin oli kotoaopittu toimintatapa. Isäni ei raitistuttuaan kestänyt mitään alkoholillisia tapahtumia tai ihmisiä, eipä hän sitten juuri missään käynytkään. Hänestä tuli varsin iloton ihminen, ilo ilman viinaa oli teeskentelyä. Meillä asuvalla, Hänellä ei kuitenkaan ongelmaa muiden ihmisten alkoholinkulutuksen kanssa ole, olen ilokseni huomannut.

Ainoa paikka, minne Hän ei mieluusti enää lähde, ovat baarit. Keikoilla käymme, syömässä ja ystävien luona, muut kostuttavat kurkkujaan, Hän tyytyy energiajuomaan. Ja yleensä, kun ihmiset päihtyvät enemmän, Hän lähtee kotiin. Vähentynyt on minunkin juomiseni, hyvä niin. Ikää kun tulee lisää kaiken aikaa. Baareihin jos tahdon, niin ystävistä löytyy seuraa tarvittaessa. Keikat ne minullekin kaikkein tärkeimmät ovat.

Tietysti takaraivossa välillä vilahtaa ajatus, että entäs jos viinapiru saa vallan. Että avioliitosta on vaikeampi lähteä kuin avoliitosta. Mutta olen kuitenkin kehitysoptimisti luonteeltani. Tahtoisinko muka jättää näin hienon asian taakseni vain siksi, että on mahdollisuus, ettei se onnistukaan? En. Onko tärkeämpää saada yhteistä onnea ne hetket, kun niitä meille on suotu? On.

En varmaan koskaan elämässäni ole ollut näin onnellinen. Palaset osuvat kohdalleen. Huolimatta siitä, ettemme elä missään vaaleanpunaisessa romantiikkakuplassa, olemme löytäneet turvasataman. Siellä on henkistä tilaa minulle ja Hänelle - enkä nyt tarkoita saunan takaa löytyvää tilaa.

(Ennen julkaisemista luetutin Hänellä, arka ja henkilökohtainen aihe kun on. Lupa julkaisuun saatu. Sekin kertoo paranemisesta - ihminen myöntää sairautensa eikä välttele vastuutaan.)

Lempeä viikonloppu

Symbioosi on välillä hivuttava olotila. Meillä asuva tuskaili omiaan, mutta ei kertonut, mikä oli hätänä. Tunsin painostavan ajatusvyöryn, mutta syytä en tiennyt. Kunnes sitten lauantaiaamuna saimme auottua solmuja. Asia ei sinänsä ratkennut, mutta kun Hän sai puhuttua sen minulle, niin olonsa helpottui. Tuli jopa muutama hymykin. Ihminen on herkkä eläin. Onneksi meitä on kaksi herkistelijää.

Muuten olemme viettäneet aikaa keskenämme suuremmitta ohjelmanumeroitta. Telkkari viihdyttää, kun Downton Abbey jatkuu joka pivä ja Vera jatkaa luonto-ohjelmien jälkeen. Ensi viikon teen töitä jälleen kahden edestä. Onneksi kyseessä on lyhyt viikko. Juhannukseksikaan ei ohjelmaa ole. Menee tänä vuonna kotosalla.

Naureskelin naamakirjassa itselleni. Kun ilma lämpenee, mitä tekee blondi? Tietysti lämmittää uunin. Tein sämpylöitä ja päivälliseksi oman versioni siiderikanasta. Siitä tuli sen verran herkkua, että ohje on laitettava talteen. Tänne tietenkin.

Siideri-creme fraichekana

300 g parsakaalia - varsi kastikkeeseen, nuput pataan
250 g herkkusieniä - varret kastikkeeseen, kuvut pataan (pienet kokonaisina, isot lohkottuina)
250 g punainen paprika lohkottuna vuokaan
Päälle loraus aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja ropsaus suolaa.

1 kg kanan paistileikkeitä stinger (kasvisten päälle uunivuokaan)

Tee kastike paistinpannulla:
Loraus mausteöljyä
Mustapippuri, korianterinsiemenet, curry, suola
Lisää sipulisilppu, parsakaalin varsisilppu- kypsennä viitisen minuuttia, lisää herkkusienten varret lohkottuina muutamaan osaan
Siideriä 3 dl - anna kiehahtaa
200 g creme fraiche
Loraus soijakastiketta
Reilusti tomattipyreetä
Puolikas valkosipuli raasteena
Timjamia tai provence-maustetta
- keittele hetki kasaan
Lisää juustoraastetta pari kourallista

Kaada kastike kanapataan. Uuni 200 c, 40 min. Tarjoa riisin kanssa.

Maku sen kuin syvenee seuraavana päivänä. Eikä tule kalliiksi suuremmallekaan porukalle tehtynä. Liiterin kanapaistileikkeet ovat varsin edukkaita.

Kirjallisuuskriitikon haamun paluu

Joskus 80-luvulla nuoruudessani, kun internetiä ei ollut, oli pakko haistella tuulia toisella tapaa. Kirjasto pelasti lapsen. Luin hullun lailla. Kirja päivässä, parhaassa kaksi. Saatoin valvoa rakkaitteni kanssa aamuyölle, ennen kuin maltoin nukkumaan. Voi olla, että samanmielisen seuran puute vaikutti asiaan. Jostain se identiteetin rakennus piti aloittaa.

Jonkun päiväkirjani takasivuilla on luettelo merkittävistä kirjoista. En tiedä, onko päiväkirja edelleen minulla vai jemmasiko entinen puolisoni sen minulta. (Häneltä oli kovin vaikeata luopua mistään minulle tärkeästä. Tapa kai se oli sekin hallita.)

Jotkut kirjat ovat niminä painautuneet päähäni. Joistakin muistan pätkiä sieltä täältä. Joistain vain tunnelman. Osan olen hankkinut jälkikäteen itselleni. Osan olen hakenut kirjaston valikoimista, lukenut ja palauttanut. Osa on ollut tylsiä tai nykyiselle itselleni merkityksensä menettäneitä teoksia. Olen hankkinut mm. kirjan, jonka luin vasta lukemaan opittuani mummolan vintillä; A.E. Ingmanin Rimpisuon usvapatsas oli isäni ja hänen sisarustensa kirjastosta. Ensimmäiset scifi-kirjat olivat myös tärkeitä: Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja (tätä minulla ei vielä ole), Philip K Dick, Ursula Le Guin, Margaret Atwood, Laureline ja Valerian sarjakuvat. Jokaiseen hankintaan on syynsä. Pikkuhiljaa täydennän kokoelmaani.

Oli kuitenkin yksi ylitse muiden; Timothy Findleyn Suuri Tulva. Sain sen tilattua antikvariaatista hetken aikaa sitten, heti en kirjaan uskaltanut tarttua. Taisin pelätä senkin muuttuneen merkityksettömäksi. Olen lukenut vasta neljäsosan, nyt säästelen kirjan herättämien tunteiden takia ja loppumisen pelon takia. Vihaan joitakin kirjassa kuvattuja asioita niin paljon, etten tahtoisi kohdata niitä, toisia taas rakastan niin paljon, etten tahtoisi niiden loppuvan.

En muista kuin tunteeni kirjan päätyttyä. Edelleen kirjan teema tuntuu ajankohtaiselta; vähemmistöjen asema, feminismiä, oikeudenmukaisuutta, auktoritäärisyyttä, hyvän ja pahan taistelua. Vihasin Nooa Noyesia. Halusin pelastaa Mottylin, yksisarviset, keijut ja rouva Noyesin. Tavallaan samojen tuntemusten kanssa taistelen tänä päivänäkin. Epäoikeudenmukaisuus on asia, joka saa minut haaveilemaan ihmisten eliminoinnista. Tiedän, ettei minusta siihen koskaan tule olemaan, mutta ehkäpä saattaisin vihdoinkin olla valmis harkitsemaan jopa puoluepolitiikkaa.

Nuorempana taisin pohtia radikaaleja ratkaisujakin. Elämä ei varsinaisesti ollut helppo, kun minuakaan ei matkalle mukaan tahdottu. Nyt asiat ovat toisin. Tiedän, että matkaa ei ole pakko tehdä yksin, sille voi saada seuraa. Tänä aamuna totesimme yhteen ääneen saavamme sitä toisistamme. En tiennytkään, että ihmisellä voi olla näin hauskaa parisuhteessa - ihan koko elämässä. Hän ihan oikeasti tahtoo jakaa matkan kanssani. Kunpa meillä olisi pitkä yhteinen matka!

Seksihelle - ja kissanviikset!

Pitäisi ilmeisesti olla nuori, että seksuaalisesti innostuisi helteestä. Sanotaanko nyt vaan ihan brutaalisti, että ei paljon peitto heilahtele, kun ei pysty olemaan toisen lähellä paria minuuttia pidempään. Halaaminenkin tuottaa paidanliimaantumisefektin. Mutta jospa huomenna palaa lämpötila takaisin ruotuun, ainakin sääennusteen mukaan.

Viime kesä oli kamala, toivon todella, että tänä vuonna saisimme sellaisen normaalin suomalaisen kesän: 18 - 22 astetta ja pilvipoutaa. Tiedän, että mahdollisuus siihen vähenee vuosi vuodelta. Pitänee ottaa ilmastointilaite pitkän tähtäimen budjetointiin mukaan. Uusi koti ei siihen mahdu näillä tuloilla.

Tuloista tuli mieleen, että minuun otti yhteyttä rekrytoija. LinkedInissä lätkäisin varmaan vuosi sitten "Open to new possibilities' täpän päälle. Unohdin jo koko asian, kun ymmärrän ikäni ja koulutukseni mukanaan tuomat haasteet. Molemmista on aikaa - syntymästä ja koulutuksen päivityksestä. Mut hei, iän mukanaan tuomaa charmia siitäkin edestä. Jopa hopeisia hiuksia siellä täällä.

Kuten huomaatte, en taida osata ottaa koko asiaa tosissani. Keskustelumme jälkeen laitoin paperit sisään ja katso, kaveri oli yrittänyt soitella saman tien. Kun pääsin soittamaan takaisin, hän taas oli varattu. Sovimme puhelintreffit maanantaille.

En pidättele hengitystäni. Minulla on työ, jossa voin kehittyä erinomaiseksi. Koulutustakin saan hankkia työn ohessa, kunhan vaan sopivan löydän. Työkaverit ovat huipputyyppejä. Vain palkkakehitys on polkenut paikallaan parisen vuotta. Se kai minua uudessa paikassa kiinnostaisi kaikkein eniten.

Raha ei ole kaikki kaikessa, vaikka se paljon mahdollistaisikin, muistutan itseäni. Tärkeintä ovat hyvät ihmissuhteet sekä töissä että kotona. Molemmat entiset esihenkilöni puhuivat minusta niin kauniisti, kun kysyin heitä suosittelijoikseni. Olen minä ehkä sittenkin jotain oikein onnistunut tekemään, vaikka melkoinen jäärä ja kiukkupussi olenkin.

Meillä asuva, Hän kehuu taitoani tulla toimeen ihmisten kanssa, itse en sitä aina näe tai muista. Olen kova täti arvostelemaan itseäni, kritiikki on ankaraa, palaute harvoin rakentavaa. Kumma, miten muista on helpompi nähdä potentiaali kuin itsestään.

Mutta yhdessä asiassa minussa riittää potentiaalia; keittiöhommissa. Tänään menu sisältää kanafajitaksia. Uunin käyttö jää viileämpiin päiviin. Nauttikaa te, jos pystytte. Minä taidan ottaa muutaman virkistävän juoman.

Pullantuoksuinen blondi

Niin minä hullu sitten päätin ryhtyä pullantekoon, kun keli ei vielä ole kuuma. Ihanan happirikas kosteus virtaa avoimen parvekkeen ovesta. Linnut kirkuvat tonttiriitojaan, lapset elämänriemua, aurinko pilkahtelee pilviverhon takaa.

Pihlaja on kukkimisensa pian kukkinut. Tuomen aika meni jo. Syreeni on parhaassa kukoistuksessaan. Voikukat ovat hahtuvapalloina, lupiinit aloittelevat lisääntymiskierrostaan. Pian kesä on ohi, sanoisi pessimisti.

Mutta eipä ole. Lomaan on aikaa vielä 2,5 kk. Yhden viikon otan vapaata tosin kesä-heinäkuun vaihteessa, että pääsemme Tuska-festareille. Eivät siellä ne bändit tällä kertaa paikalle vedä (paitsi Hellacopters), mutta tunnelma ja ihmisseura ovat parhautta. Heinäkuussa on luvassa pitkä viikonloppu Laukaassa John Smithin kanssa.

Sitten alkaa loma. Pääsemme mökille. Että minä odotan sitä, enkä ole ainoa. Hän on samaa mieltä. Emme kaipaa ihmisjoukkoja, ulkomaille matkaamme sitten joskus, jos on varaa. Nyt satsataan kootimaahan.

Odottelen korvapuustien kohoamista ennen kuin tungen ne uuniin. Taikina onnistui yli odotusten, vaikka kananmuna meinasi unohtua. Laitoin sen viimeiseksi, ilman vatkainta olisivat hermot olleet vaarassa. Laitoin väliin vaniljatuorejuustoa ja kanelia. Päälle aion ripsautella sokeria ja mantelirouhetta.

Voi tätä sunnuntairauhaa! Ei paljon päätä pelota edes huominen työpäivä. Ei ahdista. Ei sitten niin mikään.

Papupata

Meillä asuva tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä. Välillä tuntuu riittävän kolme tuntia yön pimeinä hetkinä, välillä menee koko yö nukkumatta. Välillä Hän sitten kyllä ottaa vahingon takaisin ja silpasee lähes 12 tuntia putkeen.

Itse tarvisisin säännölliset seitsemän tuntia, mutta joka yö ei Nukkumasan unihiekka-annos niin pitkälle riitä. Sellaisina päivinä ei voi väittää olevansa parhaimmillaan. En minä kyllä muutenkaan heti herättyäni mikään äiti aurinkoinen ole.

Niinpä sitten kun toinen on koko pitkän yön nysvännyt itsekseen ja on virtaa - sekä puhetta - täynnä, niin arvaatte varmaan, ettei olkein kuunteluttaisi. Papupata porisee ja pörrää korvan juuressa niin, että välillä meinaavat atavistiset vaistot voittaa. Onneksi Hän ymmärtää usein lähteä ulos purkamaan energiaansa, itse saan hetken lepuuttaa korviani. Ajatuksetkin on hyvä kerätä, pitäähän minullakin jotain sanottavaa olla. Ja saada suunvuoro.

Onni on, ettei Hän toista itseään eikä puhe ole pahantahtoista. Onni on myös Naapuri ja muu ystäväpiiri, jotka saavat osansa. Ja onni on, että minulla on Hän, luonteenpiirteineen ja rosoineen. Rakkaus ei siedä kaikkea, mutta saa sietämään kaikenlaista.

Juu. Baarissa olin eilen ystävättären kanssa. Siksi ehkä jaksu on hakusessa. Söimme Ilveksessä ( herkkua), kuuntelimme Diablon keikan Tavastialla (ihan ookoo, mut ei mun herkkuani) ja keikan päälle nakotimme muutaman tunnin Basessa. Viihdytimme poikia ja pojat meitä. Sitten tulin yöbussilla kotiin ja Hän tuli TAAS vastaan. Minua hemmotellaan ehkä elämäni ensimmäistä kertaa romantillisilla eleillä.