Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!

Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

Kesän viimeiset vieraat

Kesän viimeinen vieraspariskunta poistui lintukodosta. Haikeata, kolmen päivän jälkeen mekin olemme jo kotona. Onneksi on vielä pari päivää aikaa pestä pyykit ja purkaa tavarat. Pienesti ahdistaa.

Eilinen sieniretki oli pienoinen pettymys, kuiva ja kuuma kesä teki sen, ettei pääsato ole ole vielä näillä huudeilla noussut. Saimme kuitenkin raavittua kokoon kastikesienet. Varmaan ensi viikonloppuna tilanne olisi aivan toinen, harmi vain, että me emme enää ole täällä. Jos varaa olisi, vuokraisin mökin koko kesäksi meille - en tahdo omistaa, koska kunnossapito ja rakentelu eivät minua kiinnosta. Toisin on asia ystäväpariskunnalla, heillä on useampia projekteja menossa sen tiimoilta.

Päivällisellä tarjolla oli naudan sisäfilettä, hasselbackan perunat ja uunikasviksia. Erinomainen kattaus! Saunan jälkeen vielä vähän kiuasmaggaraa, niin yhdentoista maissa suurin osa meistä oli valmista kauraa unten maille. Lewis-sarjan poliisintappaja jäi kaikilta näkemättä - saunakaljatkin jäivät puolitiehen.

Tänään vielä teimme kävelyn tutkimaan naapuriin rakenteilla olevaa vuokramökkiä. Kylläpä siellä onkin valmistumassa kaunis romantillinen pikkumökki! Paluumatkalla bongasimme ensin muutaman kantarellin ja sitten osuimme pieneen runsaampaan esiintymään. Saimme varmaan pikkupistoilla metsän kerättyä yhtä suuren saaliin kuin lauantaisella sieniretkellämme.

Nyt pitää sitten ryhtyä purkamaan ruokavarastoja ja pikkuhiljaa ryhtyä sopeutumaan lähdön ajatukseen. Onneksi ensi kesä on jo varattu. Ja kotonakin on kiva olla, kunhan vain rakkautta riittää - tiedän.

Mökkierakon vieraskirja

Ihanaa, keli viileni! Nyt voi ryhtyä odottelemaan sateita, että ensi viikonloppuna viimeistään pääsemme sienestämään. Tähän saakka kontribuutioni lajiin on ollut autosienestys, kävin perjantaina täyttämässä juomavesiastian  ja paluumatkalla pysäyttelin autoa aina, kun tien vierellä vilahteli sieniä. Sain kerättyä puolisen litraa kantarelleja sekä pari bonuslimanuljaskaa, jotka heitin sekaan lasagnen kastikkeeseen umamia lisäämään.

Luin loppuun Jyväskylän reisulta mukaan tarttuneen Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät-romaanin. Vähän se oli hömppää, mutta sen verran monimutkainen ja mielenkiintoinen juoni, että jaksoin kiinnostua loppuun saakka. Aika sympaattinen kirja. Näköjään sille löytyisi parin kirjan verran jatkoakin, jos eteen tulevat, taidan nekin lukaista pois. Nyt kuitenkin tarrasin Høegin Sinun silmiesi kautta-romaaniin, jonka alkuasetelma on niin koukuttava, että mielikuvitustani kutkuttaa, mihin Peter tällä kertaa päätyy. Hän kun on sapioseksuaalisen mieleni ilon ja autuuden kohde.

Perjantaina saapui veljentytär. Vietimme illan ruokapöydän ääressä, vatuloimme perheen menneisyyttä, hänen avoeroaan sekä tulevaisuuden tarjolla olevia mahdollisuuksia. Lauantaina kerkesimme vierailla Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyssä ja ruokaostoksilla ennen kuin suuntasimme takaisin mökille. Vähän meidän jälkeemme sinne saapuivat veliseni vaimoineen. Vietimme rattoisan leppeän lauantain varjossa ja rannassa. Saunan jälkeen söimme terassilla varjossa. Aurinko oli varsin armoton, mutta onneksi tuuli riittävästi, ettei keli aivan mahdoton ollut.

Hän on jatkanut töitään (soitellut ja laulanut) aina, kun vieraat ovat poistuneet. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa sen myös mökkiolosuhteissa. Kala ei ole rannassa tarttunut onkeen, vaikka madot ovatkin maistuneet, saattaisi tulla parempi saalis, jos lähtisi veneilemään kohti kaislikoita.

Herään edelleen kuuden seitsemän välillä, mutta nukun päiväunia. Sielu lepää.

Lomalaisen kiireet

Rehkin töitä pari viimeistä viikkoa, ettei vain minusta jää kiinni projektien eteneminen. Onneksi osaan pitää koneen kiinni. Puhelinkin on käännetty kollegalle. Aion lomailla ajattelematta tulevaa, kun tuo samainen kollega lähtee opiskelemaan ja tekee töitä vain nollasopimuksella. Esi-ihmeemme sairastui koronaan, työsuhdeneuvottelumme siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Eipä minulla ole kiire.

Perjantaina kävimme syömässä entisten kollegoiden kanssa. Ihanaa oli nauraa hullunmyllystä selvinneenä. Ne pari vuotta, jotka työskentelimme yhdessä, hitsasivat meidät yhteen, jaksamme toisiamme jopa nyt, kun kaikki olemme uusien haasteiden edessä. Olin ihan ajoissa kotona ja hyvä niin, koska eilen taas oli roolipelipäivä.

Hänellä oli jännittävä päivä myös. Hän tapasi poikansa jälkeläisen ja tämän äidin entisen puolisonsa luona. Tapaaminen oli ollut onnistunut, kaikki osapuolet olivat samaa mieltä. Johan tuo oli aikakin, totesin minä.

Auton haen huomenna. Tänään pesen pyykkiä. Autonhakuretken jälkeen pitää sitten aloittaa pakkaaminen. Onneksi minulla on lista, joka on säilynyt lähes samana ensimmäisestä yhteisestä mökkireissustamme alkaen. Siitäkin on jo kuusi vuotta. Ja koko ajan sama mökki, emme ole siihen kyllästyneet, pidämme paikasta, luonnosta, isäntäväestä ja muuttumattomuudesta. Joissain asioissa introvertillä ei ole seikkailunhalua.

Roolipeli oli mahdottoman hauskaa. Peliporukkamme on riittävän vinksahtanut, ja kiitos vielä vinkahtaneemman pelinjohtajamme, pelikertamme seikkailut saavat kummallisia käänteitä. Nyt avaruusmerirosvojoukkomme pääsee harrastamaan aikamatkailua 1980-luvun Maa-planeetalle, koska palkkioksi tiedonjyväsistä egyptiläinen Thoth jumala tahtoo valkoiset Lacosten tennissukat. Kas niin. Onpahan mitä odottaa.

Burgers and wine-ravintolan the Fat Lizard hampurilainen - salaatti oli tylsän etikkainen, mutta purilainen maukas.

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.

Lounastreffeiltä iltapäiväkahveille

Entisen kollegan kanssa saimme sovittua lounastreffit Tikkurilaan. Hän on ollut eläkkeellä pian vuoden - tehnyt siis kokopäiväisesti töitä puolisonsa yrityksessä ja samalla avustanut omaa äitiään sekä tytärtensä perheitä. Kyseinen henkilö omaa todennäköisesti kaksinkertaisen määrän tunteja vuorokaudessaan tai sitten hän on supernainen. Niin tai näin, tänään aikataulussa oli tilaa lounastapaamista varten.

Tikkurilan aseman vierestä löytyi nepalilaista tarjoava Koseli, jonka lounaslista jo sai minut kuolaamaan. Valitsin Palak paneerin ja kollega Chicken korman. Emme kerenneet lopetella alkusalaatteja, kun pääruoka jo kiikutettiin pöytään. Herkullista! En ymmärrä, miksi kotitekoisesta Palak paneeristani puuttuu se kermaisuus, johon nepalilaisissa päästään. Ja miten voi naanleipä aina ollakin niin hyvää, että huomaat vielä täyttymisen jälkeen dippaavasi sitä annoksen minttu- tai jogurttikastikkeeseen muina naisina?

Ravintolassa ei ollut liian täyttä, vaikka väkeä kävi mukavasti. Pitää joskus päästä testaamaan a la carte lista, nyt voin vain suositella lounasta. Siisti ja helposti saavutettava paikka, jos satutte huudeille. (Huomenna olisi lounasaikaan kasvis-kofta palleroita, koftatkin ovat lempieväitäni.)

Lounaan jälkeen kävimme tutkaisemassa ystävän sijoitusasunnon pintaremontin onnistumisen. Äitinsä kun muutti palvelutaloon, he panivat äiteen asunnon vuokralle ja sillä rahalla rouva kustantaa muutamat elintasoaan nostavat lisäpalvelut. Yli 90-vuotiaana hän on ne ansainnut.

Kun puolison firma ei hätyytellyt ja keli parani, ystävä kysyi tahtoisinko tutustua yhteen hänen lempikahviloistaan. Mikäs kiire minulla lakkolaisella oli, totesin ja seuraavaksi ajelimmekin kohti Sipoota. N'Avettakin on autottomalle uusi tuttavuus, söpö pieni sisustustavarapuoti ja kakkutaivas n 25 kilometrin päässä Helsingistä. Olihan täräyttävän suklainen torttu - katosi makean himo hetkeksi.

Vielä sain kyydin kotiin. Olipa ihana päivä! Kerrankin meillä oli aikaa jutella rauhassa. Huomasin, että olen ollut töissä niin pitkään ilman läheistä työkaveria, että sekin on ollut omiaan lisäämään työstressiä ja uupumusta. Mikrotauot ja nauru puuttuvat. Mutta silti toivoisin lakon pian loppuvan, muuten kesän alku tulee olemaan helvettiä, kun puran sen aikana kertynyttä tauhkaa.

Vielä ei kuki, mutta olisittepa kuulleet sen lintukuoron! Ja luonnon tuoksun! Kaikki oli hetkeä vaille kevät.

Apua, loma loppuu!

Yhtenä päivänä kuunnellessaan selvitystäni piirakkataikinan ohjeesta ja kaulitsemisesta Hän ehdotteli, että ryhtyisimme pitämään yhdessä blogia Moderni Martta ja Meillä Asuva. En ollut aivan vakuuttunut. Kyllähän se näin lomalla onnistuisi, mutta todennäköisesti kävisi niin kuin edelliselle viritykselleni, se nukahtaisi Ruususen uneen, kun välillä tämä peruspäiväkirjan pitäminenkin ottaa voimille.

Viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina ystävä kävi noukkimassa minut Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyyn. Lämmin suositus, jos ensi kesänä huudeille satutte, tämänkesäinen näyttely loppui viime viikonloppuna. Tutustuimme näyttelyyn jo toista vuotta perätysten. Aina sieltä lähtee ulos virkistyneenä ja hyvällä tuulella.

Ennen kuin matkasimme takaisin mökille, kiertelimme läpi eteensattuneet kirpputorit. Mukaan ei muuta tarttunut kuin Alexander McCall-Smithin Olemmeko sukua? -kirja. Ystävä muuten toi tuliaiseksi kesäkurpisan ja mustia viinimarjoja. Vielä kerkesimme tehdä ensimmäisen sieniretken, osa sadosta pääsi piirakkaan, osa pakkaseen.

Seuraavan päivän vakavamielinen sienestäminen johti siihen, että laitoin hätäviestin sunnuntaina kylään tulossa olevalle pikkuveljelle. Hän ja puolisonsa toivat sienikuivurin tullessaan. Kuivuri pöhisi reilun kaksi päivää, nyt vaan mietin, miten saan pakastimessa olevat sienipussit pääkaupunkiseudulle ensi viikon alussa. Noh, se on ensi viikon ongelma.

Olen nauttinut etenkin päiväunista. Samoin takan lämmittämisestä, ruuan tekemisestä, leppoisasta yhdessäolosta, lukemisesta ja sateen ropinasta. Huomisesta alkaen keli alkaa lämmetä, voi olla, että suppilovahveron alut kerkeävät kasvaa aikuisiksi ja vielä pääsen pöhisemään kuivurin kanssa. Hän taas on edennyt musiikkipuuhassaan sekä lukemisessa - vihdoinkin, taisimme puuskahtaa molemmat. Lukeminen tekee hyvää kummallekin.

***

Bonuksena se suolaisen piiragan ohje, joka sopii erityiseti mökkiolosuhteisiin, jos ei ole pakastinta:

120 g margariini/ voi
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sämpyläjauhoa
4 cl kylmää vettä
Leivinjauhetta muutama veitsenkärjellinen
Yrttejä, pizzamaustetta tai paprikajauhetta maun mukaan (mitä vaan, että pohja maistuu)

Nypi kuivat ainekset yhteen. Lopuksi sekoita vesi ja laita jääkaappiin muovipussissa viileään tunniksi. Kaulitse leivinpaperin päällä. Siirrä lasivuokaan paperin kanssa - kasaa päälle haluamasi täytteet ja juustomunamaito. Uuni 200°c, 40 min.

Lomatapahtumattomuutta

Tällä kertaa satuimme valitsemaan Bloxcarin kautta harvinaisen pikkuvikaisen auton ihan vain edullisen hinnan perusteella. Olen päässyt kyselemään omistajalta kaikenlaista sen pikkutempuista. Toki auto kuljetti meidät kohteeseen, kauppareisunkin eilen sain tehtyä: klassinen Liiteri-Alko-Pirsma-kierros. Paitsi että paikkakunnalle oli tullut uusi Pirsma, ajoin Käpykankaan liikenneympyrässä kunniakierroksen, kun en saanutkaan kääntyä vasemmalle, vaikka kuvittelin.

Siinä liikenneympyrässä nauratti nuoruus joskus 80-luvun alussa, risteyksen huudeilla oli silloin ikuvanha neljän asunnon puinen kerrostalo, jossa minäkin aikani asustelin. Menin kuitenkin apteekin kautta ruokaostoksille ja löysin halvennusmyynnistä rintareput. Mahtava kauppa! (Toinen vaihtoehto olisi ollut noudattaa muistojen etsiskelyä Kännimannista, joka oikealta nimeltään oli Onnimanni - baari, jossa taisimme vaihtaa kihlat silloisen poikaystäväni kanssa kuukauden seurustelun jälkeen. Suurta ikuista rakkautta, juu nou.)

Tankkasin maatilan pihassa rankkasateessa juomavettä (käyttövesi tulee järvestä), ihailin auringonkukkapeltoa, haistelin tallintuoksua - saamme ottaa lisää kukkia, jos vanhat nuupahtavat. Kävin siivoamassa saunan, täyttämässä vesipadat ja kantamassa lisää puita. Mukavampi aloittaa seuraava saunanlämmitysprojekti. Pian tulee ensimmäinen vieras.

Voisin jäädä tänne, jos ei tulisi lunta eikä tarvitsisi autoa ja olisi talonmies. Eli en voi jäädä tänne, terveisin kermaperse. Olen aivan liian mukavuudenhaluinen. Mutta jos rahaa olisi enemmän, vuokraisimme paikan useammin tai pidemmäksi ajaksi. Tämä on kuin kotiinsa tulisi.

Kohta varmaan sataa taas. Ei haittaa. Muita luontouutisia: kurjet ovat siirtyneet viereiselle pikkupellolle. Niillä ei ole jälkikasvua tänä vuonna, liekö kettu tai ilves vienyt. Hän toivoisi näkevänsä hirven, täysin mahdollistahan se olisi ainakin hirviökärvästen määrän perusteella.

Tuulen huminaa kuunnellessa

Mökillä on mahtavaa nukkua päiväunia! Eilen tärähti pari tuntia unta ikuisesta unihiekkavajeesta kärsivälle. Voi olla, että tänään jatkan harjoituksia. Eikä yöunissakaan ole valittamista ollut, vaikka aamulla olen pariin otteeseen valpastunutkin. Parasta on, kun mitään ei ole pakko tehdä.

Eilen kävin 10-15 minuutin kierroksen pihapiirissä sateen jälkeen. Sain saaliiksi kolme herkkutattia. Siivosin ne samantien ja paistelin sieni-sipulikuutiot kypsiksi pannulla, maustoin suolalla ja pippurilla ja jätin jääkaappiin odottamaan. Illalla ne sujahtivat maggaroiden kanssa piirakkaan. Hyvää tuli! Riittää lounaalle vielä huomennakin.

Vieraslista alkaa olla täynnä. Ensi viikonlopun vieraan kanssa luvassa on Väinölän naivistinäyttely ja vakavamielinen rumuretki metsään. Sunnuntaina tulee veli puolisoineen ja ensi viikonloppuna veljentytär puolisonsa ja kissojen kanssa. Onneksi meille jää myös omaa aikaa, liian kiire ei saa olla ja pakkotahti on kiellettyjen sanojen listalla.

Aamupäivällä olin mittailemassa manttaaleja, kun yrittäjä pörähti tarkistamaan puutilanteen ja tyhjentämään roskiksen. Juttelimme hetken, kiirettä on pitänyt. Hyvä niin, haluan heidän jaksavan jatkaa vuokraustoimintaa ihan itsekkäistä syistä.

Melkein odottelen sadetta. Sen ropina peltikattoon on yksi meditatiivisimpa ääniä tuulen huminan jälkeen.

Vuosittainen mustalaisleirin muuttoliike

Ensimmäinen kerta auton ratissa on yhtä jännittävä taphtuma joka vuosi. Niin myös tänä vuonna, kun starttasin auton Sörnäisten rantatieltä kohti kotilähiötä. Jännittävyyskerrointa vielä lisäsi, etten tavannut vuokranantajaa laisinkaan. Sekä auto että avain löytyivät sovitusta paikasta - hämmästyttävää kyllä, kun kumpikaan ei tiennyt auton täsmällistä sijaintia edellisen vuokraajan jäljiltä.

Neitsytmatka sujui hyvin, auto tuntui miellyttävältä ajettavalta. Hämeentiellä jäin melkein paikallisliikenteen bussin jalkoihin, onneksi maaseudulla ei niitä tarvitse aivan niin paljon varoa. Joka vuosi ensimmäiset kilometrit ovat yhtä kammottavia, pelkään jo etukäteen palautusta.

Poden pakkaamisestakieltäytymistä. Valmiina ovat jo liinavaatekassi, kenkäkassi ja melkein kokonaan keittiökassi. Aloittamatta ovat kylpyhuonekassi ja henkilökohtainen omaisuus. Onneksi paikallistin pari vuotta sitten tekemäni excellistan. Sen avulla ylimääräisen ajattelun voi varsin tehokkaasti minimoida. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pariviikkoisen mökkiparatiisinsa eteen.

Eilen vietin vuoden toisen roolipelipäivän. Varsin riemastuttavaa oli taas nauraa ja antaa mielikuvituksen lentää, kun pelinjohtaja johdatti meidät etsimään sirpinterää, jolla voisimme katkaista enkelin halon (ja vapauttaa enkelin hyvyydestä). Me taas tarvitsimme halon maksuksi eräälle tietäjälle, että pääsisimme omaan ulottuvuuteemme takaisin. Monimutkaista? Kyllä, mutta mahtavan mielikuvituksellista ja hauskaa! Maailma on erilainen roolipelajan silmin.

Perjantain vietin ystävän kanssa Vallisaaressa. Tutustuimme Helsinki Biennaalin teoksiin - aika kursorisesti, mutta suosikkini kuitenkin teoksista löysin. Hayon Kwonin 489 vuotta kolahti vanhaan pasifistiin. Vallisaari on mahtavan kaunis paikka luontoarvoiltaan. Meri tuoksui, näkymät ovat henkeäsalpaavia, pääskysten taitolentonäytös vasten keskustan ukkossadepilviä on vailla vertaansa. Lämmin suositus - ja mikä mahtavinta, keskiäkäisiä naisihmisiä varten löytyi sovelias määrä juomapisteitä. Tosin yhdellä tuli istuskeltua niin pitkään, etten huomannut ihoni palavan. Se tuulenmokoma kun piti ilman ihanan viileänä.

Oli hienoa viettää päivä ystävän kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli aivan liian pitkä aika, mutta kuin yhdestä suusta totesimme, ettei vieraudentunnetta ollut. Juttu jatkui kuin itsestään.