Ihan vaan tällaista perusjuttua

On niin paljon asioita, joita ei oikein voi jakaa, eikä tiedä mitä sanoa.

Menee aika hyvin.

***

Kinkkukiusaus

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)

200 g palvikinkkua

150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)

1 sipuli

1 valkosipuli

1/3 pätkä purjosipulia

2 x 2 dl kuohukermaa

2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)

120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)

Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia

Suolaa

Mustapippuria

Worchesterkastiketta

Soijakastiketta

N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:

1/3 perunoista

1/2 kinkutäytteestä

1/3 perunoista

1/2 kinkkutäytteestä

1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)
200 g palvikinkkua
150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)
1 sipuli
1 valkosipuli
1/3 pätkä purjosipulia
2 x 2 dl kuohukermaa
2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)
120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)
Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia
Suolaa
Mustapippuria
Worchesterkastiketta
Soijakastiketta
N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:
1/3 perunoista
1/2 kinkutäytteestä
1/3 perunoista
1/2 kinkkutäytteestä
1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Halpa ja edullinen. Vähän niin kuin minä.

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

Mökkierakon vieraskirja

Ihanaa, keli viileni! Nyt voi ryhtyä odottelemaan sateita, että ensi viikonloppuna viimeistään pääsemme sienestämään. Tähän saakka kontribuutioni lajiin on ollut autosienestys, kävin perjantaina täyttämässä juomavesiastian  ja paluumatkalla pysäyttelin autoa aina, kun tien vierellä vilahteli sieniä. Sain kerättyä puolisen litraa kantarelleja sekä pari bonuslimanuljaskaa, jotka heitin sekaan lasagnen kastikkeeseen umamia lisäämään.

Luin loppuun Jyväskylän reisulta mukaan tarttuneen Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät-romaanin. Vähän se oli hömppää, mutta sen verran monimutkainen ja mielenkiintoinen juoni, että jaksoin kiinnostua loppuun saakka. Aika sympaattinen kirja. Näköjään sille löytyisi parin kirjan verran jatkoakin, jos eteen tulevat, taidan nekin lukaista pois. Nyt kuitenkin tarrasin Høegin Sinun silmiesi kautta-romaaniin, jonka alkuasetelma on niin koukuttava, että mielikuvitustani kutkuttaa, mihin Peter tällä kertaa päätyy. Hän kun on sapioseksuaalisen mieleni ilon ja autuuden kohde.

Perjantaina saapui veljentytär. Vietimme illan ruokapöydän ääressä, vatuloimme perheen menneisyyttä, hänen avoeroaan sekä tulevaisuuden tarjolla olevia mahdollisuuksia. Lauantaina kerkesimme vierailla Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyssä ja ruokaostoksilla ennen kuin suuntasimme takaisin mökille. Vähän meidän jälkeemme sinne saapuivat veliseni vaimoineen. Vietimme rattoisan leppeän lauantain varjossa ja rannassa. Saunan jälkeen söimme terassilla varjossa. Aurinko oli varsin armoton, mutta onneksi tuuli riittävästi, ettei keli aivan mahdoton ollut.

Hän on jatkanut töitään (soitellut ja laulanut) aina, kun vieraat ovat poistuneet. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa sen myös mökkiolosuhteissa. Kala ei ole rannassa tarttunut onkeen, vaikka madot ovatkin maistuneet, saattaisi tulla parempi saalis, jos lähtisi veneilemään kohti kaislikoita.

Herään edelleen kuuden seitsemän välillä, mutta nukun päiväunia. Sielu lepää.

Oikein arvattu

Työt alkoivat viikko ja kaksi päivää sitten. Melkein toivoisin olevani edelleen lakossa. Lyhytnäköinen toive, tiedän sen, mutta kun kahdessa vastuullani olevassa sähköpostilaatikossa on edelleen yhteensä n 250 lukematonta viestiä, niin hivenen huolestuttaa. Maailman valmistumispäivämäärä, juhannus, on jo ensi viikolla. Sitten tietysti on aikaa, mutta tänään kuulin kollegani ja esi-ihmeen jäävän yhtä aikaa lomalle kolmeksi viikoksi, niin veikkaanpa, ettei heinäkuussakaan iltapäivälehtiä työaikana lueta.

Eilen minulta kysyttiin, ottaisimmeko vielä kolmannen kissan hoitorinkiin. Totta ihmeessä, vastasin, etenkin kun houkuttelukuvasta näin söpön nuoren kermanvärisen maatiaiskissa. Ihana! Perhe ei ole vielä nimeäkään keksinyt, mutta meille katti olisi saapumassa jo juhannukseksi. Ja mehän olemme valmiita.

Meillä menee mahtavasti yhdessä. On niin hyvä olla. Viime vkolla kävin päivän toimistolla, niin eikös jo Hän ollut kotona sillä välin uponnut masennuksen juoksuhiekkaan. Onneksi ei lopullisesti, masentavat asiat (ihmiset) pysyvät ennallaan, mutta miksi surra etukäteen. On ihmeellistä, kuinka hyvin viihdymme yhdessä, vaikka kumpikin tekee omiaan, niin kuitenkin voimme tauoilla viettää aikaa yhdessä.

Viimeisen lakkopäivän vietin Vantaalla (Laurentiuksen kirkko, kahvila ja Kuusijärvi. Kävelimme vajaan 8 kilometriä yhteensä. Myöhäisen lounaan nautimme E-ystävän terassilla. Mahtava päivä, eikä tietenkään tietoa, koska seuraavan sellaisen saa viettää. Ihanaa, kun on aktiivinen ystävä, joka tahtoo näyttää minulle asioita. Olen niin huono ketään pyytämään, koen olevani kiusankappale.

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.

Apua, loma loppuu!

Yhtenä päivänä kuunnellessaan selvitystäni piirakkataikinan ohjeesta ja kaulitsemisesta Hän ehdotteli, että ryhtyisimme pitämään yhdessä blogia Moderni Martta ja Meillä Asuva. En ollut aivan vakuuttunut. Kyllähän se näin lomalla onnistuisi, mutta todennäköisesti kävisi niin kuin edelliselle viritykselleni, se nukahtaisi Ruususen uneen, kun välillä tämä peruspäiväkirjan pitäminenkin ottaa voimille.

Viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina ystävä kävi noukkimassa minut Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyyn. Lämmin suositus, jos ensi kesänä huudeille satutte, tämänkesäinen näyttely loppui viime viikonloppuna. Tutustuimme näyttelyyn jo toista vuotta perätysten. Aina sieltä lähtee ulos virkistyneenä ja hyvällä tuulella.

Ennen kuin matkasimme takaisin mökille, kiertelimme läpi eteensattuneet kirpputorit. Mukaan ei muuta tarttunut kuin Alexander McCall-Smithin Olemmeko sukua? -kirja. Ystävä muuten toi tuliaiseksi kesäkurpisan ja mustia viinimarjoja. Vielä kerkesimme tehdä ensimmäisen sieniretken, osa sadosta pääsi piirakkaan, osa pakkaseen.

Seuraavan päivän vakavamielinen sienestäminen johti siihen, että laitoin hätäviestin sunnuntaina kylään tulossa olevalle pikkuveljelle. Hän ja puolisonsa toivat sienikuivurin tullessaan. Kuivuri pöhisi reilun kaksi päivää, nyt vaan mietin, miten saan pakastimessa olevat sienipussit pääkaupunkiseudulle ensi viikon alussa. Noh, se on ensi viikon ongelma.

Olen nauttinut etenkin päiväunista. Samoin takan lämmittämisestä, ruuan tekemisestä, leppoisasta yhdessäolosta, lukemisesta ja sateen ropinasta. Huomisesta alkaen keli alkaa lämmetä, voi olla, että suppilovahveron alut kerkeävät kasvaa aikuisiksi ja vielä pääsen pöhisemään kuivurin kanssa. Hän taas on edennyt musiikkipuuhassaan sekä lukemisessa - vihdoinkin, taisimme puuskahtaa molemmat. Lukeminen tekee hyvää kummallekin.

***

Bonuksena se suolaisen piiragan ohje, joka sopii erityiseti mökkiolosuhteisiin, jos ei ole pakastinta:

120 g margariini/ voi
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sämpyläjauhoa
4 cl kylmää vettä
Leivinjauhetta muutama veitsenkärjellinen
Yrttejä, pizzamaustetta tai paprikajauhetta maun mukaan (mitä vaan, että pohja maistuu)

Nypi kuivat ainekset yhteen. Lopuksi sekoita vesi ja laita jääkaappiin muovipussissa viileään tunniksi. Kaulitse leivinpaperin päällä. Siirrä lasivuokaan paperin kanssa - kasaa päälle haluamasi täytteet ja juustomunamaito. Uuni 200°c, 40 min.

Vuosittainen mustalaisleirin muuttoliike

Ensimmäinen kerta auton ratissa on yhtä jännittävä taphtuma joka vuosi. Niin myös tänä vuonna, kun starttasin auton Sörnäisten rantatieltä kohti kotilähiötä. Jännittävyyskerrointa vielä lisäsi, etten tavannut vuokranantajaa laisinkaan. Sekä auto että avain löytyivät sovitusta paikasta - hämmästyttävää kyllä, kun kumpikaan ei tiennyt auton täsmällistä sijaintia edellisen vuokraajan jäljiltä.

Neitsytmatka sujui hyvin, auto tuntui miellyttävältä ajettavalta. Hämeentiellä jäin melkein paikallisliikenteen bussin jalkoihin, onneksi maaseudulla ei niitä tarvitse aivan niin paljon varoa. Joka vuosi ensimmäiset kilometrit ovat yhtä kammottavia, pelkään jo etukäteen palautusta.

Poden pakkaamisestakieltäytymistä. Valmiina ovat jo liinavaatekassi, kenkäkassi ja melkein kokonaan keittiökassi. Aloittamatta ovat kylpyhuonekassi ja henkilökohtainen omaisuus. Onneksi paikallistin pari vuotta sitten tekemäni excellistan. Sen avulla ylimääräisen ajattelun voi varsin tehokkaasti minimoida. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pariviikkoisen mökkiparatiisinsa eteen.

Eilen vietin vuoden toisen roolipelipäivän. Varsin riemastuttavaa oli taas nauraa ja antaa mielikuvituksen lentää, kun pelinjohtaja johdatti meidät etsimään sirpinterää, jolla voisimme katkaista enkelin halon (ja vapauttaa enkelin hyvyydestä). Me taas tarvitsimme halon maksuksi eräälle tietäjälle, että pääsisimme omaan ulottuvuuteemme takaisin. Monimutkaista? Kyllä, mutta mahtavan mielikuvituksellista ja hauskaa! Maailma on erilainen roolipelajan silmin.

Perjantain vietin ystävän kanssa Vallisaaressa. Tutustuimme Helsinki Biennaalin teoksiin - aika kursorisesti, mutta suosikkini kuitenkin teoksista löysin. Hayon Kwonin 489 vuotta kolahti vanhaan pasifistiin. Vallisaari on mahtavan kaunis paikka luontoarvoiltaan. Meri tuoksui, näkymät ovat henkeäsalpaavia, pääskysten taitolentonäytös vasten keskustan ukkossadepilviä on vailla vertaansa. Lämmin suositus - ja mikä mahtavinta, keskiäkäisiä naisihmisiä varten löytyi sovelias määrä juomapisteitä. Tosin yhdellä tuli istuskeltua niin pitkään, etten huomannut ihoni palavan. Se tuulenmokoma kun piti ilman ihanan viileänä.

Oli hienoa viettää päivä ystävän kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli aivan liian pitkä aika, mutta kuin yhdestä suusta totesimme, ettei vieraudentunnetta ollut. Juttu jatkui kuin itsestään.

Lopputiristys

Parkkihallista hotellin parkkipaikalle siirtyminen sujui paremmin kuin ensimmäinen parkkeerauksemme Tampereella. Olimme tietenkin ruuhka-aikaan liikkeellä, vähän jälkeen kolmen hotellilla. Senhän arvasi, ettemme ensimmäisenä jonoon päässeet, suomalainen liikkuu ja käy kotimaan matkailuansaan, kun ei ulkomaille pääse. Siinä kun kuuntelin vastaanottovirkailijoiden ekstrapalvelulitaniaa, kävi mielessä, että lisäpalveluiden ja loyalty-korttien myyjänä minusta tulisi varsin huono, jos siihen asemaan joutuisin. Evvk.

Huone oli iso, viileä - ja kovin beige (mielentila, ei väri). Ilmastointi on viileyden kannalta hieno, mutta ääntä siinä koneellisessa saatanan lähettiläässä riitti jo alkuiltapäivästä niin, että ystävä tiesi jättää hyvästit yöunilleen. Saimme levätä hetken ennen kuin läksimme aivan randomina valittua ruokaravintolaa.

Hiljakseen liikuimme kohti koskenrantaa ja sillan yli. Ei se oravannahka tipahtanut vieläkään, vaikka kaksi neitsyttä käveli ali. Varjopuolella oli penkeillä tilaa, filosofiset keskustelumme jatkuivat. Älkää vaan kysykö, mikä oli aihe. Kun vilu iski kulkijaan, siirryimme teatteriravintolan terassille. Otin retken ensimmäisen alkoholipitoisen juoman, heti alkoi ystävä viisastelemaan takseista, millä minut hotellille roudaisi - kantaa ei aikonut. En ymmärrä moista epäluottamusta, kun vain himppasen horjuen olen pahimpienkin bakkanaalien jälkeen nukkupaikkaan itseni siirtänyt.

Suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa, kommentoimme näkemäämme, nautimme elämästä. On suuri ilo päästä ystävän kanssa retkelle kahdestaan, ettei tarvitse jakaa huomiota mihinkään suuntaan. Terassilta oli helppo lähteä kävelemään kohti alajuoksua pienen mutkan kautta. Nälkäkin alkoi olla - taas, ullatus!

Olisin niin halunnut kehua ruokaravintolamme, mutta sellaista en parhaalla tahdollanikaan pysty tekemään muun kuin tarjoilun osalta. Tarjoiluhenkilökunta nimittäin yritti parhaansa ja oli ystävällistä. Ruoka vaan ei vastannut mielikuvaa. Surku. Toki siitä täyteen tuli ja eihän se pahaa ollut, mutta meillä molemmilla olivat nilkat turvoksissa vielä seuraavana päivänäkin, suolalla ruuan maun saa tunkkaiseksi ja verenpainepotilaan nilkat turvoksiin. Parasta menussa oli jälkiruokakimara (kolmen jälkkärin yhdistelmä oli oikeasti erinomainen idea!) ja hinta.

Hinautuminen kaupungin toiselle puolelle oli varsin raskas kokemus molemmille, ei tarvinnut ystävän kantaa. Pitänee kiitellä itseään, ettemme kuitenkaan baareihin ängenneet - etenkin kun tällä viikolla on lukenut, missä kaikkialla olisi voinut altistua. Iltapesun jälkeen minä simahdin, ystäväraasu sai huonommat unet.

Aamupala on runsas, meillä se kesti runsaan tunnin. (Piti muuten sisäänkirjoittautuessa valita, koska aikoo sen syödä - en suosittele valitsemaan klo 9ää.) Hotellin aamupalan aamiaspannukakut olivat hivenen meh, mutta niin teollisia kuin olivatkin, suosittelen punajuuripyöryköitä. Kahvi oli aluksi ookoo, mutta kun porukan määrä lisääntyi, automaatti ei pysynyt mukana ja kahvi laimeni.

Välikuoleman jälkeen olimme toiseksi viimeiseksi kohteeksi valinneet Lenin-museon. Kummasti taas perspektiivi laajeni. Suomettuminen sai lisäsävyjä, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että ilman sitä Suomesta olisi saattanut tulla Unkari tai Viro. Bad idea. Pää täynnä kommunismia kävelimme vielä kauppahalliin, joka Tampereella on runsas ja ihana. Voisin muuttaa sinne asumaan.

Minun piti lähteä vasta kolmen junalla. Olisin voinut vaihtaa lippuni klo 14 lähtevään junaan, mutta kun en siihen jaksanut ryhtyä, niin pääsin seuraamaan Seinäjoella junan alle jääneen henkilön aiheuttamaa jännitysnäytelmää "Kuinka pääsen kotiin?" Ihan paska shou, mutta loppu hyvin, olin kotona vain tuntia myöhemmin kuin piti.

Kumma, kun yhden tietyn puolueen puheet kuulostavat ihan tältä, mutta muuten kyseinen puolue kuulostaa ihan 30-luvun Saksalta. Enpä nyt sitten muuta sanokaan aiheesta.

Minusta on hienoa, että Tampere tunnustaa juurensa. Suomen historia on monimutkainen, ihan niin kuin monella muullakin maalla. Kaikesta kannattaa ottaa opikseen, eikä kaataa lasta pesuveden mukana. Tässähän me nyt olemme. Luvassa voi olla mitä vain, pahempaa tai parempaa - toivotaan parasta.

Tampereelle

Onneksi ystävälläni ja minulla on samanlainen vuorokausirytmi. Jo kahdeksan aikaan olimme valmiit aamupalalle, joka oli hotellin pienuuteen nähden varsin runsas. Olemme molemmat hobittien sukua ja huonetta, ruokapöydässä ei saa olla kiire. Ruuasta puhutaan paljon, reseptit ovat erinomaista lukemista, syömme mielellämme säännöllisesti, etenkin kun molemmat ärhäköidymme verensokerin laskiessa.

Teimme pienen aamukävelyn. Harmi, ettemme päässeet kurkkaamaan kirkkoon sisälle, komea pytinki, sekin patruunan kustantama. Sen sijaan bongasimme pari potentiaalista b&b-kiinteistöä. Jos nimittäin lotossa voittaisin, perustaisin sellaisen, en ansaitsemis- vaan itseni viihdyttämistarkoituksessa. Paikasta tulisi eksklusiivinen, ehkä enemmän ystävien kestitsemistä kuin liiketoimintaa varten perustettu kortteeri. Kivaa kesätouhua.

Hotellilta kirjauduimme ulos varhain. Suuntasimme Gustaf-museoon. Simon Pattersonin näyttely oli koko retkemme yllättävin kokemus. Hienoja olivat kaikki kohteet, mutta Simonin vinksahtanut luetteloiva maailmankuva vetosi pieneen asperkeleeseen minussa. Ja alakerran tehdasnäyttely avasi paljon Suomen ja Mäntän historiaa - mielenkiintoista.

Matkan tylsin osuus oli ajomatka Mäntästä Tampereelle. Ajatuksena oli käydä ensin Tampere-talon näyttelyt, mutta niin vaan eksyimme väärään parkkihalliin ja lopputuloksena oli, että vaihdoimme ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi lounaan, kun sopiva lounasravintola Ming Zsu pulpahti eteen siirtyessämme parkkihallista Tullintorin kauppakeskukseen.

Ja taas me söimme. Ensin vähän sushia, sitten muuta kiinalaistyyppistä mättöä. Thairuokaa ei ainakaan buffetista löytynyt. Ihan asiallista, en tehnyt aaltoja, mutta en myöskään jättänyt syömättä mitään. Jälkiruuaksi olisi ollut suklaaputous ja jäätelöä, mutta kun näin missä vesilillussa jäätelökauha kökötti, päädyimme kahviin.

Tampere-talolle oli onneksi pienoinen kävelymatka, vatsa vajui ja mieli kirkastui. Meillä oli liput sekä Keith Haringin näyttelyyn että Ilpo Muston London Calling-valokuvanäyttelyyn. Harmi, kun molemmat piti käyttää samalla keikalla, näin jälkikäteen mietittynä neljä näyttelyä yhdessä päivässä on aivoille melkoinen kulttuurishokki.

Keith Haring toisti hivenen itseään. Mene tiedä, mihin suuntaan hän olisi kehittynyt. Nyt AIDS korjasi kaverin ennen aikojaan. Osa postereista oli mahtavia ja osa kopioita itsestään. Mutta tarina oli mielenkiintoinen ja aikakauden musiikki kruunasi kokemuksen. Välillä olo oli kuin diskossa.

Epäystävällinen henkilökunta (ainoa koko reissun aikana!) ohjasi meidän Ilpo Muston valokuvanäyttelyyn. Sielläkin soi kuvattujen muusikoiden ja bändien musiikki. Tanssimme läpi nöyttelyn, kahdestaan kun olimme suurimman osan aikaa. Huuhdahtelimme ihastuksesta milloin minkäkin kuvan äärellä. Kaikki näyttivät niin nuorilta, elämä edessä, tuli mieleen omakin nuoruus.

Paluumatkalla autolle vedin ystävän jo menomatkalla bongaamani Specin ovesta sisään. Koronaeristys on saanut jalkani unohtamaan kenkien käytön. Jopa luottobootsini, joissa olen taapertanut useat kolmipäiväiset festarit, päättivät kiduttaa varpaani rakoille ja hiertymille. Eikä tietenkään toisia kenkiä mukana. Niinpä etsiskelin jalkaani jotain kevyttä ja mukavaa. Kerrankin oli valinnanvaraa! Kunhan saan vanhoja kenkiä jossain välissä kiertoon, Speci saa minusta vakioasiakkaan. Värejä, malleja ja kokoja oli tarjolla Imeldan taivaassa.

Simon Patterson - Viimeinen ehtoollinen neljän puolustajan taktiikan mukaisessa muodostelmassa. Maalissa Jesse.

Päivä Mäntässä

Majotuimme hotelli Alexanderiin. Hauska siisti pikkuhotelli löytyy Mäntän keskustasta, huonevarauksen tein sähköpostilla. Vastaanotto on kahvilassa, josta yksi nurkka on varattu sisustusesineille ja vaatteille. Melkoinen monitoimi-putiikki, varmaan ihan toimiva konsepti, vaikka meitä eivät retongit tai kipot kiinnostaneetkaan.

Meillä oli jo kiire ensimmäiseen kohteeseen. Gösta-museoon varasin ennakkoon vierailuajan ja hyvä niin, koska liputtomien jono ulottui ulos saakka. Banksy kiinnosti ilmiselvästi perhekuntia vauvasta vaariin, eikä mikään ihme, kantaaottavaa ja oivaltavaa sanottavaa Banksylla riittää. (Itse epäilen, että B ei ole yksi henkilö, vaan yhteisö.)

Tutustuimme myös Serlachiuksen oman kokoelman näyttelyyn ja poikkesimme viinikellarissakin. Erityisesti ihastuin ilvesveistoksiin, mutta suosittelen tutustumaan kaikkiin tarjolla oleviin taideteoksiin, kartanon isäntäväellä on ollut pätäkkää käytössään, eivätkä he ole epäröineet käyttää sitä.

Kävelimme vielä hetken puistossa (pikkusaaressa oli nykytaideyllätyksiä, käykääs kasomassa huvimajan sisälle, ne hahmot, jos mitkä, lähtevät sulkemisajan jälkeen liikkeelle) ennen kuin suuntasimme kaupan kautta hotellille. Söimme alakerran kahvilassa pikkusalaatit sekä angus-pihvi-halloumihampurilaiset, huuhtelimme ne alas kombuchalla. Se olikin elämäni ensimmäinen kombucha, pirteän inkiväärinen tuttavuus, pitää muistaa. Ystävä valisti, että juomissa on eroja ja tuo Kellaripanimon liemi sattui olemaan parhaasta päästä.

Hetken aikaa meillä oli kursorisesti telkkari päällä, mutta suhteellisen nopeasti silmäni alkoivat lupaavasti lupsahdella. Olin kuulemma nukahtanut nopeasti, aamuherätyksen jälkeen oli päivän ohjelma melkoisen tiivis. Jalkaparkani huusivat hoosiannaa. Ilmastointia huoneissa ei ollut, onneksi ne kirotut helteet olivat ohi!

Kadonneen allergian arvoitus

Ilmalämpöpumppu pyörii unissanikin. Olen enemmän kuin vakuuttunut, että rahaa on vain pakko löytyä vähintään ennen ensi kesää. Emme me tästä nuoremmaksi muutu. Tarvitsemme ilmalämpöpumpun, hyvästi vain kolme-neljä tonnia. Uutisista tuttua kamaa on, että helle on ikääntyneelle pahasta. Alkaa olla jo tällaiselle keskiäkäisellekin riittävä kidutus. Etenkin kun minulla ylipainoa riittää, eikä ainalaiha Hänkään tilanteesta nauti.

Koronan jälkeiset ensimmäiset keikkaliput on nyt hankittu! Juuri ennen viheliäisen kulkutaudin kulkeutumista Suomeen viimeinen keikkamme oli Tavastialla Peer Güntin mahtava soiree, nyt meillä on syyskuulle Suvilahden ulkokeikalle liput, esiintymässä toinen ikisuosikkini D.A.D. (Paras ja ensimmäinen AINA on Devin ja hyvässä eturyhmässä tulee Mustasch. Järjestys voi vaihdella. Juu nou.)

Ensimmäistä koronanjälkeistä lomareissua varten olemme ystävättäreni kanssa valmistautuneet. Teemme pienen lomaretken Mänttään ja Tampereelle. Puntaroimme useiden vaihtoehtojen välillä, mutta kun ei kerta musiikkia vielä siinä vaiheessa ollut tarjolla, menimme kulttuuri edellä. Pitänee todeta, että edelleen meihin vetoaa populaarikulttuuri, Banksy ja Keith Haring. Meillä asuva, Hän, on niin mukavuudenhaluinen, ettei näille retkille mukaan tahtonut. Eikä huolta, Hän pitää kotioloista, minulle on taas tärkeätä päästä välillä riekkumaan ystävien kanssa. Riekkumiseksi näissä oloissa luetaan ilmastoitu hotellihuone ja jatkuva syöminen - innolla odotan ruokatarjontaa.

Jos helteestä nyt mitään hyvää voi mainita, niin kohdallani se on viimeisimmän jo viitisen vuotta kestäneen atooppisen ihottuman viimeistenkin merkkien katoaminen. Olen seurannut tilanteen kehittymistä "ranteet katki"-tilanteesta vähän paremman, siedettävän ja lähes olemattoman kautta siihen, jonka parhaimmillaan tiedän kestävän useita vuosia. Niin pitkään, että voiteet vanhenevat, etkä koskaan saa kroonikkoasema. Olen vaan juuri nyt asian tilasta niin onnellinen, etten edes kuumuutta itke.

Ihmisen pitäisi muistaa, että kun yhdestä pahasta pääsee, luvassa voi olla jotain vielä hirveämpää. Ja juuri kun olet menettämässä uskoasi elämään, tapahtuu jotain aivan mahtavaa. Niin ja sitten lopuksi sitä vaan kuolee. 🤣 Voi olla, että kuumuuteenkin menettää henkensä.

Aikalaiskokemuksen äärellä

Äsken aamupesulla mietin, että viikon päästä harjaan hampaitani Keski-Suomessa. Ystäviä on ollut kova ikävä. Hän on nähnyt muutamaa ystäväänsä muualla, itse olen tavannut vain kollegoita. Joista toki yksi on ihan ystäväkin. Mutta silti, ystäväenergiaa koko viikonloppu!

Torstaina oli vihdoin koronapiikin vuoro - juhlistin äiteen syntymäpäivää Malmilla Stadian tiloissa. Se oli harvinaisen sujuva tapahtuma. Kun paikalle pääsin, minut ohjattiin suoraan looshiin ja parin kysymyksen päälle hoitaja tuikkasi piikin nahkaan. Enin aika meni istuskellessa rokotuksen jälkeen odotustilassa, ettei vaan anafylaktinen reaktio iske. Siellä olikin varsin viihdyttävää seurata, miten ihmiset valitsivat istumapaikkansa, jotkut individuaalit jopa olisivat tahtoneet siirtää tuolinsa aivan itse valitsemaansa paikkaan. Juu. En nyt totea tähän mitään sarkastista.

Kipeämpää piikin saaminen teki kuin influenssarokotus. Seuraavana päivänä rokotus veti olon flunssaiseksi ja nosti pienen lämmön. Etoi ja nahka oli kipeä. Tai sitten kaikki johtuu alkavasta koivuallergiasta. Mene tiedä, vanhuus ei tule yksin ja oireeni ovat moninaiset.

Nukuin töiden jälkeen 2 h päikkärit, sittten jaksoinkin valvoa YHTEEN! Katsoimme Hänen kansssaan yhdessä teemalta Alexander McQueen dokumentin. Sen tyypin koltut olivat elävää taidetta ja showt kuin rokkikeikkoja. Aivammahtavia! Jopa Hän tykkäsi ohjelmasta ja totesi sen jälkeen ymmärtävänsä muotishowta huomattavasti paremmin. Minä en kyllä sen perusteella koko alaa arvostelisi, Lee Alexander taisi painia ihan omassa sarjassaan. Ja surkeasti kävi kaverille omassa elämässään. Ei jaksanut itse itseään.

Mutta Hän ja minä jaksamme toisiammekin, kun vaan muistamme ja kerkeämme puhua ja kuunnella toisiamme. Se taas kävi selväksi, kun Hän suri esikoisensa kohtaloa. Syyllisyyden ja surun taakka on raskas seuralainen. Tulevana viikonloppuna Hän kuitenkin voi kutsua molemmat jälkeläisensä kylään, kun minun aikanani ei vielä ihan uskalla, vasta 2 - 4 viikon jälkeen rokotuksesta suoja on 50 % luokkaa. Toisen rokotuksen saan vasta elokuussa. Mutta onpahan mökkireissu pelastettu! Ja aikalaiskokemukseen osallistuttu, voimme sitten muutaman vuoden päästä kysellä toisiltamme, että missä olit, kun sait rokotuksen.

Kuka voisi kellot pysäyttää?

Rakastamisen vaikeus on pelkokertoimessa. Miten uskallat antaa itsesi, jos vaarana on, että toinen jättää sinut? Jos toinen rakastaakin vähemmän, sinusta tulee laastari, kävelykeppi tai säästöpossu.

Nuorena en arvostanut itseäni. Vielä kun siihen lisätään vaikeuskerrointa, ettei isäni koskaan kannustanut tai tukenut (ei sen puoleen äitinikään, mutta isä on kuulemma naisen tärkein miessuhde ja määrittelee hänen tuntemuksensa arvostaan rakkauselämässä, vanhempani olivat siinä huono esimerkki), niin hyväksyin huonon kohtelun itsekin. Ajattelin, että tällaista elämä nyt sitten vain on.

Onneksi jaksoin taistella itseni vapaaksi. Onneksi muutuin ihmisenä, opin puolustamaan arvoani. Onneksi minuun uskoi aina joku. Onneksi minulle lainattiin rahaa, annettiin yösija, kannustettiin ja kuunneltiin. Onneksi on ystäviä. Sitten kun sitä vähiten odotin, tuli Hän. Alun jälkeen ilmaantuneet ongelmat saivat minut jo hyvästelemään suhteemme, mutta kun Hän osoitti olevansa valmis muuttamaan kurssiaan, niin päätin antaa mahdollisuuden.

En ole päätöstäni katunut. Eikä varmaan ole Hänkään. Mutta luottamustahan se vaatii, tavallaan sokeatakin. Voi olla mahdollista, että joskus petyn, mutta miksipä en tällä välin nauttisi siitä, mitä meillä on? Koska sitä on paljon, olen taas tänään miettinyt, kun olemme höpsötelleet mökillä keskenämme. Täällä on aikaa ajatella; olen taas huomannut olevani onnekas.

Mökillä olemme muun muassa saunoneet, syöneet (kehittelen reseptejä), soittaneet (Hän kehittelee melodioita), seurustelleet vieraan kanssa, sienestäneet. Tänään nukuin kahdet päiväunet, tein marjapiirakan ystävän mukanaan tuomista mustaherukoista. Alitajunnan stressi taitaa helpottaa, kun uni maistuu.

Tänään toivoin ajan pysähtyvän. Minun on niin hyvä olla.

Päivän lomasimulaatio

Saimme yllättäen ystävän kylään. Parin päivän varoitusajalla teimme ohjelman ja löimme yksityiskohdat lukkoon.

Lauantaiaamuna sain melkein meikattua, kun ystävä saapui. Onneksi toinen aamiainen oli jo valmiina, ilman evästä ei kannata Iikkeaan lähteä. Tein perjantai-iltana suolaisen piirakan valmiiksi. Olin kerrankin ajatellut ennakolta, mitä olen vailla ja valmentanut itseäni, että turhuuksia ei hankita. Olimme jo ennen yhtätoista tyhjänoloisella parkkipaikalla. Ajatus oli, että yläkerta skipataan kokonaan. Menemme vain suoraan tavarataivaaseen.

Löytyihän sieltä ties mitä; parvekkeelle uusi matto, uudelleensuljettavia pusseja, pussinsulkijoita, muovikansia, leivinalusta, lautasliinoja ja mehikasviasetelma. Niin ja huonoa puolukkasuklaata, en suosittele. Kovennettua Ikeaa seurasi pikapistäytyminen Pirsmaan.

Pienen lounaspalan jälkeen Hän jäi soittelemaan, kun ystävän kanssa suuntasimme HAMiin. Siellä ei onneksi mikään kansainvaellus ollut. Kohokohta oli Vilho Lammen näyttely. Melkoisen epätasainen ura oli kaverilla, näki, että elämä oli koetellut, eikä aina ollut ruusuilla tanssia.

Yläkerran tilataideteoskokoelma, Museum of Becoming, vaikka vakuttava aihe olikin, sai molemmat ahdistumaan, kyllästymään ja pyörittelemään silmiämme. Hyvä niin. Ainakin se herätti meissä tunteita ja ajatuksia. Ilmaisnäyttelyistä ihastuimme Sukupuolen sotkijat-postikorttinäyttelyyn.

Sitten menimme baariin. Oli ihana istuskella hetki ja seurata ihmisiä samalla kun vatuloimme näyttelyn antia. Kotiinlähtö vähän myöhästyi, niinpä päivällinen oli valmiina varsin eteläeurooppalaiseen aikaan. Siitä huolimatta suuntasimme iltasella vielä muutamaksi tunniksi On the Rocksiin. Saimme hyvät tarkkailupaikat ja taas saivat ihmiset meitä viihdyttää. Onneksi hyppäsimme yhden maissa bussiin. Minä simahdin heti, kun sain naamani pestyä. Hän ja vieras jäivät iltapalalle.

Sunnuntai on aina vähän haikea päivä, jos lauantai on ollut mieluisasti tapahtumia täysi. Mutta ehkä päivän lomasimulaation voimin jaksan vielä viisi viikkoa odotella omaa lomaani. Se tuskin on niin täynnä tapahtumia, vaikka ystävä on kyllä luvannut tulla yhdeksi viikonlopuksi mökillekin.

Meillä asuva, Hän, kehuu ystäviäni sekä sukua. Sanoo, että ei ole kaikissa parisuhteissa saanut niin tervetullutta vastaanottoa tai suhtautunut vierailuihin niin myötämielisesti. Minulla on ollut ilmeinen tuuri ystäviä saadessani; lojaaleja, älykkäitä, ymmärtäväisiä ja huumorintajuisia. Sellaisia, joiden kanssa viihtyy pitkään ja hartaasti. Akanat karsiutuvat lyhteestä, ei kaikkia voi miellyttää, olen oppinut. Vihdoinkin, kiitän itseäni.

Rakkautta koronan aikaan*

*Otsikosta on kiittäminen Gabriel García Márquezia. Oli ihan pakko. Ja kirjakin on erinomainen, pitää jossain välissä lukea se uudelleen.

Perjantaina kävin töissä. Aloitin työt kotona, läksin toimistolle kymmenen jälkeen. Tosin ensimmäiseen bussiin en noussut, kun sinne jonkin kivenkolosta könysi joku räkivä, köhivä, irrationaalisesti käyttäytyvä, mölisevä narkomaani. Itsesuojeluvaisto päätti odottaa seuraavan bussin, sen mielestä elämäni on kalliimpi kuin 15 minuuttia.

Kävin Liiteristä salaatit ja sämpylät. Kollega oli myös saapumassa toimistolle mökkisaaresta, minne hän oli virittänyt etätyöpisteensä. Olin ikävöinyt hänen seuraansa, muutenkin kuin lounaalla. Emme olleet ainoita, yhteensä meitä oli toimistolla viisi henkilöä. Tehokas päivä kului kuin siivillä, Hän kerkesi sillä välin siivota kotona.

Kauppareissun Pirsmaan teimme yhdessä. Se oli yhtä kus'helevettiä, ihmisiä aivan liikaa ja hyllyt puolityhjiä. Meidän Eilepassa asiat ovat paljon paremmin. Siellä on Magnersiakin. Kostoksi kävin sitten Alkosta jallun, vodkan ja pullollisen punkkua.

Iltasella tein ruokaa ja maistelin Alkon antimia. Kahdeksan aikaan alkoi Mustaschin liveautotallikeikka Facebookissa. Ihanaa energistä paahtoa, taisin keikan aikana innostua nauttimaan muutaman drinkin yli turvallisen rajan. Nimittäin kun Hän meni unille, jäin itsekseni könyämään olohuoneeseen. Poltin jopa kaksi savukettakin. Ja nukahdin nojatuoliin. Puoli kolmen aikaan kömmin sänkyyn.

Aamulla lämmitimme saunan. Sen jälkeen väistelimme ihmisiä joenrannassa. Ajattelin vielä katua eilen juomaani alkoholia paistamalla banaanilettuja - tiedättehän, kun joskus se yksi banaani joutuu hyljeksityksi syyttä suotta ja menee ihan mustaksi. Silloin se ei kelpaa kummallekaan meistä, eikä sieluni siedä hävikkikäyttäytymistä. Muussan sen turkkilaisen jogurtin kanssa atomeiksi ja teen lettutaikinan.

Ilma oli ihana, harmi, että ensi viikolla taas kylmenee. Naapurilähiössä pääsimme tutustumaan sähkökaappitaidenäyttelyyn. Elämä on ihan paikka koronasta ja eristyksestä huolimatta! Tästä on nyt nautittava niin pitkään kun voimme!