tiistai 27. elokuuta 2019

Hirveän kamalaa

Tänään on viimeinen kokonainen mökkilomapäivä. Yritän olla suorittamatta sitä. Kävin kuitenkin aamupasteeraamassa pitkin tiluksia. Säilön tunnelmaa sisälleni. Valokuvia voi katsella sitten kotosalla.




Rauhaa voi tulla ikävä ensi kesänä. Kauhukseni huomasin, että seuraavaan niemeen on nousemassa uusi mökki. Toki ymmärrän, että kauppa se on, mikä kannattaa. Kolme mökkiä yhdellä järvellä ei vielä ole paljon. Mutta silti, neljäs tulee aika lähelle meitä. Lähes iholle.

Voihan se olla, että ensi kesäksi pitää löytää uusi kohde. Pitää miettiä. Mutta nyt tutkaisemaan lähimetsikkö.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kaikki loppuu - kesä, elämä ja kaikki

Mökin vuokra-aikaa on vain kolme yötä jäljellä. Lomakin loppuu viikon päästä. Onneksi en elä pelkkää lomaa varten, vaan viihdyn myös varsinaisessa elämässämme. Kaikki on vaan juuri niin hienosti, että pelottaa.

Paitsi hirviökärvästen hyökkäys - eilisen metsäretken jälkeen tukasta löytyi yksi ja sienipussista toinen. Tänään kiersimme vieraan kanssa tilukset, niin taas oli niskavilloissa kutsumaton vieras ja paidan alla toinen. Onneksi ne syksyä myöten kuolla kupsahtavat. Ehkä kotikonnuilla voimme taas tehdä rauhallisempia retkiä Keskuspuistoon ensimmäisten kylmien öiden jälkeen.

Varsin onneton oli saalis, muutama tuore lehmäntatti, pari voitattia ja punikkitattia. Kaikki kelpasi. Siivoamisen jälkeen käytin tyypit pannulla ja törkkäsin jääkaappiin talteen. Tänään tein perunan, porkkanan, sipulin, mausteiden ja pippurikerman kanssa sosekeiton. Tuli vahva tatin maku - herkullinen keitto! Seuraavan kerran hivenen vähemmän pippuria. Ystäväni tosin oikeutetusti totesi, että koska minun ruokani olisi perinteisiä makuja tai valmistustapoja noudattanut.

Jälkiruuaksi väkersin turhaan ostetusta vaniljajogurtista ja appelsiinimehun lopusta lettuja. Inhoan, jos joudun nakkaamaan hyvää ruokaa haaskuun. Harvoin sitä nykyään tapahtuu, olen oppinut nuukailemaan entistä paremmin. Nyt on saatava jääkaappi tyhjäksi. Kuiva-aineet matkaavat takaisin tsadiin, jos jotain jää.

Olen miettinyt, olenko itsekäs, kun me pysymme mökillä, annamme lähiseudulla asustelevien ystävien ja vieraiden saapua tahtoessaan tänne meitä tapaamaan, mikäli aikataulut sopivat. Mutta meillähän on siihen oikeus, lomaa on rajallinen määrä, voisimme viettää sen vaikka ulkomailla, jolloin kenelläkään ei olisi mahdollisuus tavata meitä laisinkaan. Ihan niin kuin muutkin tekevät, eivät he meillä käy saapuessan pääkaupunkiseudulle. Toisaalta en tahdo olla mikään kuningataräiti, jakaa tapaamiskortteja tai määräyksiä, vaan mieluusti näkisin heidän saapuvan vierailulle omasta tahdostaan. Toistaiseksi tämä on siltä näyttänyt. Ehkä arvon tätä turhaan.

Sitten vielä yksi juttu. Ostimme minulle Liiteri-kaupasta värikynät. Tiedän, että intoa on enemmän kuin taitoa, mutta miten piirtäminen rentouttaakaan! Onnea ja iloa!

Vieläkin kesken oleva kuva...
Elämäni ensimmäinen mandala
Puuvärit ovat ilo. Samoin piirtäminen - etenkin jos mihinkään ei ole pakko.

maanantai 19. elokuuta 2019

Säilön tunnetta

Tänään satoi. Mutta ei niin paljon kuin lähikaupungissa, missä kävimme kaupassa. On varallisen huoleton olo. Lapsuus ja nykyhetki limittyvät.

Ensin kävi pikkuveli mopoilemassa. Seuraavana päivänä tuli hänen esikoisensa avopuolisonsa kanssa. Pikkuveljen vierailussa oli surun reunama paikalla, mutta nuorisolla taas ei. Ja tuli kissaterapiaakin.








Että minä rakastan Häntä! Parasta maailmassa on, kun kerrankin saa jakaa hellän tunteen, hupsuttelun ja kauneuden sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pilaa tunnelmaa tai latista sanomisiani. Päinvastoin, elän romantikon kanssa.

perjantai 16. elokuuta 2019

Mökkikuvia

Kyllä maalla on mukavaa. Hänen sanojensa mukaan elämä mökillä tuntuu toiveikkaalta. Se avaa uutta perspektiiviä.

Sukulaisvierailuja, kokkailukokeiluja, saunomista, päiväunia. Saapuessamme emäntä tökkäsi ison kesäkurpitsan käteen ja pöydällä odotti onnittelukortti nimenvaihdoksen johdosta. Vesi on matalalla, kaivosta loppuu vesi. Isäntä onneksi tuo puolen tunnin sisällä lisää, niin ei ole tarvinnut edes puskapissille taittua.

Mutta jos ei vettä tule lisää, turha lähteä metsään koluamaan sieniä. Onhan tässä tietysti vielä aikaa, mutta hivenen huolestuttaa. Toisaalta tärkeintä on päästä hetkeksi pois oravanpyörästä. Tai kääntää edes pyörimissuuntaa.




Viimeinen kuva on kotoa. Pihlaja kokee identiteettikriisiä, kasvattaa marjoja ja kukkia yhtä aikaa.

tiistai 13. elokuuta 2019

Lomakuume nousee

Pakkaamme luonteidemme mukaisesti. Minulla oli pakkauslistat tehtyinä jo kuukausi sitten, yleiset keittiö- ja liinavaatetavarat on jo nätisti kasassa, vaatteet ovat pöydällä, lääkkeet ja nesessääritavara pitää vielä paikallistaa. Arvatkaas, mikä on meillä asuvan tilanne? Yhtään nyssäkkää ei ole valmiina, listaakin hän teki, mutta sekin jäi kesken. Sen lisäksi kalakamat, jotka Hänen oli tarkoitus tarkistaa eilen, ovat siirtyneet kellarista parvekkeelle. Musiikkivermeet ovat omilla paikoillaan, eivätkä suinkaan siistissä nipussa.

Autonhaku onnistui erinomaisesti. Omistaja oli todella mukava ja avulias. Onneksi olin aika tarkkaan opiskellut reitin, koska Hänestä ei kaupunkisuunnistajaksi ole, totesimme jälleen. GPS:n hän sai toimimaan sen jälkeen, kun hän itsekin jo tunnisti, missä olimme. Seuraavalla kerralla minä luen karttaa ja Hän ajaa. Auto on hieno, punainen. Juu. On sillä joku merkkikin, Audi. Bloxcar on taivaanlahja autottomalle köyheliinille.

Naurattaa Hänen vaatehamsterointinsa, kun tiedän Hänen notkuvan olopöksyissä ja hupparissa suurimman osan ajasta. Mutta minkäs ihminen luonteelleen voi. Minun laukkuni tulee painamaan kuutisen kiloa, Hänen ainakin 12.

Vaan eipä ole enää hätä eikä hoppu. Pohjoisempaan Suomeen on suora tie, ruuhkia ei ole ja kahville pysähdytään tarvittaessa. Mukava lähteä. Minua ei ahdista. Asiat ovat hyvin. Loma on jo alkanut.

lauantai 10. elokuuta 2019

Suhtautumiseroja

Kun itse on kolmanteen maailmansotaan ja ydintalveen varautuva ihminen, niin kovasti jaksaa ihmetellä toisen itseään nurkkaan maalaavaa elämänasennetta. Kun tunnen itseni, tiedän, mitä ovat elämäni tärkeimmät asiat ja osaan etukäteen varautua niitä koskeviin ongelmiin. Tai oikeastaan siihen, että ongelmia ei tule.

Meillä asuva, Hän-raasu, on toista maata. Hän ajaa itsensä säännöllisen epäsäännöllisesti ahdistukseen tuskan partaalle, kun joku elintärkeä asia on lopussa, ei toimi, katoaa tai menee rikki. Silloin on parempi pysyä poissa tieltä, kun hän mylttää tavaroitaan. Sen olen jo oppinut, etten koske Hänen tavaroihinsa, ettei minua voida syyttää niiden katoamisesta tai piilottamisesta. Nyt ei tarvitse kuin siirtää itsensä toiseen tilaan pois tuskapalleron tieltä. Ja kuunnella ähinää.

Joskus olen koittanut opettaa omaa elämäntapaani Hänelle, tulokset valitettavasti eivät ole mitenkään onnistuneita. Vanha koira ja uudet temput, ja vaikka tahtoa kenties löytyisikin, niin elämänfilosofiani ei taida olla täysin ongelmaton sekään. Varastoja kertyy. Tulee runsaudenpula, säilytystilat ovat välillä tiukilla.

Jos meillä olisi varaa ja mahdollisuus, suosittelisin meille suurempaa residenssiä. Hänen olisi hyvä saada oma huone. Siellä saisi melskata rauhassa ja minä voisin jatkaa omaa hiljaiseloani. Tuskaisen ihmisen ravaamisen katselu ei ole lempilajejani. Minäkin hermostun sitä katsellessani, siksi yleensä suosiolla väistän ja odottelen pölyn laskeutumista.

En päässyt jatkohaastatteluun. Esimiesehdokas oli bongannut cv:eiden joukosta jo aikaisemmin firmassa olleen henkilön eikä tahtonut edes muita haastatella. HR henkilö kuitenkin kiitteli haastattelusta ja kysyi, voiko pitää paperini jemmassa. Eli minussa on potentiaalia, se oli hyvä uutinen. Pitää jatkaa loman jälkeen etsimistä. Nyt keskityn unohtamaan työt muutamaksi hetkeksi.

Niin juu. Vuosiloma alkoi. Ensi viikolla lähdemme vuokramökille. Pyykinpesua ja pakkaamista. (Mut mullapa on lista valmiina...)

torstai 8. elokuuta 2019

No news is not good news

Ei ole kuulunut mitään haastattelun jälkeen. Ehkä pyysin liikaa palkkaa, ehkä olen liian vanha, ehkä joku on vielä parempi. Mut ei se mitään. Jatkan hakemista, ei voi ainakaan yrittämättä jättämisestä syyttää. Huomiseen mennessä lupasi haastattelija ilmoittaa kaikille jotain. Pääsin kuitenkin yhdeksän sopivimman joukkoon.

Huomisen jälkeen alkaa myös loma. En taas osaa edes ajatella sitä vielä. Ehkä sitten huomenna. Tai ehkä maanantaina. Vaikka kolme viikkoa menee nopeasti, niin tekemiset ainakin ovat erilaisia kuin työaikana.

Loman jälkeen keskustelen töissä palkasta. Jos on työpaikka, minne palata. Nyt on hivenen apea olo, mutta se menee ohi. On mennyt aikaisemminkin, pyrin muistuttamaan itseäni. Ja onhan mulla luvassa ikäkausitarkastus - pääsen labrakokeisiin, ehkä näen jopa lääkärin. Tahtoisin kysyä ruuansulatuksesta, polvesta sekä nilkasta. Ylipainosaarnan saan ihan ilmaiseksi.

Olipas tämä täynnä minua. Jospa sitten seuraavalla kerralla Häntä.

lauantai 3. elokuuta 2019

Potentiaalia liikkeellä

Yrityksemme yltiöoptimismi-osastolta huomenta!

Kävin työhaastattelussa. Se sujui hyvin, mutta jatkohaastatteluun pitäisi päästä. Haastattelijat myönsivät kokemukseni olevan juuri sitä, mitä toimenkuva vaatisi. Palkkatoivomus oli taas aivan toisissa lukemissa kuin muilla hakijoilla - toki senkin he myönsivät, että rahalle saisi vastinetta. Sitten se mutta, potentiaalinen esihenkilö ei ollut mukana. Hän tekee jatkohaastatteluvalinnat. Ja miten todennäköistä on päästä alaiseksi 17 vuotta itseään nuoremmalle henkilölle? Jos henkilö on fiksu, hän ei sitä huomioi. Mutta ainakin pää on avattu, cv päivitetty ja palutettu mieleen, miten työhaastattelussa käyttäydytään.

Nykyisessä työssäkin tosin olen miettinyt voivani saada uuden esihenkilön kanssa aikaan hivenen parempaa yhteistyötä aikaan. Ja palkkaakin voi pyytää lisää. Mutta se taloudellinen tilanne on kamala. Jos pian ei ihmettä tapahdu, pääsen tutustumaan nykyiseen ansiosidonnaissysteemiin ja muuhun asiaan kuuluvaan - niin kuin kaikki muutkin yrityksen työntekijät. Urani nykyisessä kustannuspaikassa on ollut erittäin opettavainen. Kaikki parannus on tarpeen.

Parisuhde-elämässä meillä oli taas keskusteluhetki. Meillä asuva nakkasi granaatin ja minä räjähdin. Onneksi edes räjähdin niin, että en viskannut koko suhdetta raadonsyöjille, vain reagoin asiaan. En ole iloinen asioiden vallitsevaan tilaan, mutta minusta sen muuttuminen ei ole kiinni. Asian kanssa voi elää, mutta siinä on riskinsä. Kai tämä kuuluu siihen "Kaikki se kärsii."-osioon. Kukaan meistä ei ole täydellinen. En edes minä.

Tänään suunnitelmissa on kävelyretki, sauna ja kaalilaatikko. Saa nähdä, jos illalla löytyisi joku kiva molempia kiinnostava musiikkisoiree. Voisi pikaisesti pistäytyä jossain ihmisten ilmoillakin.