Metsässä

Elämä kulkee omalla painollaan - tasaisesti ja ilman yllätyksiä. Kissat ilahduttavat. Hän on oma rakastava itsensä. Minä toivun omaksi itsekseni.

Työstressi ei pääse kerääntymään, kun välillä pääsee metsään. Luonto parantaa ja hellii.

Ei dramaa eikä kaarta

Kovin on tasaista. En ehkä ihan tällaista lomaa ajatellut, mutta ei ainakaan ole paha mieli. Vähän tylsistynyt ehkä. Parempi näin kiitenkin.

Maanantaina kävimme Keskuspuistossa tunnin verran hortoilemassa. Keli oli mahtava, ei hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Satuimme paikkaan, mistä en kuvitellut tatteja löytyvän, etenkin kun silmiin osuivat edellisen sienestäjän perkuujätteet, mutta niinpä vain bongasin ensimmäisen oranssilakin, sitten toisen, kolmannen... Pian jo Hänkin osasi kohdistaa silmänsä oikeisiin asioihin. Sen jälkeen minä vain esisiivosin Hänen kantamiaan punikkitatteja (ainakin haavan- ja koivunpunikkitatteja).

Kotona kuivausshowssa meni pari päivää. Metsään jäi kaipuu, ehkäpä saan vielä jonkun houkuteltua kanssani pidemmälle retkelle. Nyt kaapissa on kuitenkin tattimurskaa sen verran, että saan maustettua talven kastikkeisiin tattiumamin maun.

Olen onnellinen Hänen jälkeläisensä hyvistä uutisista. Kaveri ilmoittautui kuukausien radiohiljaisuuden jälkeen. Kuuntelin kun he juttelivat puhelimessa 10-15 minuuttia, varmaan pisin aika koko parisuhteemme aikana. Uutiset olivat lohduttavia. Olipa kiva kuulla Hänen riemuitsevan jälkikasvun kuulostavan ihan tavalliselta ihmiseltä.

Itse menen huomenna Hänen exänsä, lasten äidin, kanssa juhlistamaan heidän esikoisensa exän pyöreitä syntymäpäivävuosia. Naurattaa välillä tämä laajennettu suku, mutta ne kaksi naista pelastivat mielenterveyteni Odysseiani aikana. Olen heille paljosta kiitollinen. Voi olla, että sitä tulee huomenna vänistyä. Tai sitten otamme ilon kautta. Toivottavasti.

Ensi viikko olisi vielä aikaa tehdä jotain. Enköhän minä jotain keksi. Ainakin päiväunia ja kissojen leikittämistä.

Sataa, sataa, ropisee

Ilmastonmuutos jyllää ulkona. Kuuntelen räystäsrännien iloista loruttelua kissahotellin Devon Rex-vieraiden Roosan ja Elviksen kanssa.

Pariskunta on vuoden vanhempi, Elvis 16 ja Roosa 13 vuotta, Elviksessä ikä alkaa näkyä. Kärttyinen ukkeli, joka ei enää leikkiä jaksa, Roosa kuitenkin vielä vähän yrittää. Elviksen kanssa kilpailen nojatuolin herruudesta, nyt onneksi hänelle kelpasi, että minä istun tuolissa ja hän minun sylissäni. (Lisää vieraita olisi tulossa heti, kun vanha pariskunta 7.2. lähtee kotiin. Pitää ehkä pari päivää levätä.)

Parempi puoliskoni, Hän, on vierailulla ystävänsä luona. Kerran viikossa Hän menee viettämään Huonon huumorin seuran kokousta, katsomaan urheilua, mikäli sitä tulee, soittelemaan ja käymään musiikkiaiheista debattia. Minulla korvat ja mieli lepäävät yhden illan. En vastaa puhelimeen, pidän television kiinni. En halua puhua enkä kuunnella.

Viime viikon lopulla olin niin väsynyt työhön, että purskahdin itkuun, kun tajusin, että minun odotettiin tekevän kolmea neljää asiaa yhtä aikaa ja vielä toinenkin vknloppu töitä. Onneksi olin kotitoimistolla, toisaalta harmi, että olin, säikäytin Hänet perinpohjaisesti. Itse burnoutin useaan otteeseen läpikäyneenä Hän tunnistaa oireet. Onneksi esihenkilö ymmärsi tilanteen ja suoritimme tehtävien karsintaa.

Pääni on toistaiseksi tyhjennyt varsin tehokkaasti viikonloppuna. Ainakin toistaiseksi niin on käynyt. Onneksi on Hän, tukeni ja turvani. Onneksi on ystäviä ja pienoisia retkisuunnitelmia. Eihän tilanne tällaisena voi jatkua loputtomiin.

Valoa!

Mahtava perjantai! Kun aamulla läksin töihin, haistelin keliä, tunsin muutoksen. Oli kevyt pakkanen, yöllä puihin oli satanut kauniin puuterikerroksen. Tarvoin auraamattomasta pihasta kohti bussipysäkkiä, nautin lisääntyvästä valosta niin paljon, että pysähdyin matkalla ottamaan pariinkin otteeseen kuvia. Päätin muistaa sen kummallisen ansatsemattoman onnen tunteen. (Monta kertaa olen miettinyt, että näinköhän kuitenkaan muistan, minun mieleeni jäävät parhaiten tuoksut ja tunnelma.)

Työpäivä oli pitkä, mutta jälleen kerran mielenkiintoinen. Poislähtiessäni hivenen ennen kuutta vitsailun suurvisiirille, että entäs jos minusta tehtäisiin taloudenhoitaja ja paikalleni palkattaisiin joku oikesti ammattinsa osaava. Minä vitsailin, mutta olisittepa nähneet mikroilmeen suurvisiirin naamalla, kun hän kysyi, tarkoitanko sitä todella. Järkytyin ja saman tien keräsin itseni, tajusin, että tilaisuuden tullen hän ei todellakaan epäröi vaihtamistani tuoreeseen lihaan.

Hän ajattelee lukujen kautta, ymmärrän. Itse en niitä osaa tuottaa, todennäköisesti generalistina kykyni jäävät hänen kantiltaan huomaamatta. Voi kun olisin nuorempi, veikkaan, että jossain kykyni voisivat olla arvostetumpia. Ehkä olen vain herkkä mimosa, mutta kokeilisivat itse muutaman kuukauden viisi virkaa, kuusi nälkää -hommaa.

Matkallani Alkon ja kaupan kautta kotiin pohdin, ettei pakollista aikaa ole kuin vajaa seitsemän vuotta. Ja jos en nykyisessä saa sen jälkeen mitään eläkkeen leivänpäällisjatkoa, ehkä jossain muualla jotain osa-aikaista. Tai sitten vain pienemmät kulut ja ruokajono. Kyllä minä osaan. Enkä tahdo jäädä vapaaherrattareksi, jos vain mielekästä tekemistä on tarjolla.

Vietin potkupalloleskenä perjantain. Tein kasvissosekeiton ja join kaksi Magnersia. Ihanaa, kun missään ei kuulu ääntäkään ja keinovalokin oli vähissä. Ne kaksi ovat asioita, joita usein kaipaan, Hän on kiinni liikkuvassa kuvassa ja kovassa äänessä. Mutta se on ero, jonka siedämme neuvottelemalla. Tänään uskalsimme jopa neuvotella asumisvaihtoehdoista. Mietin, että jos nykyisestä ei pois potkita, voisimme pitää nykyisen pikkupilttuun ja etsiä isomman jostain muualta radanvarresta ja kattaa kulut airbnb-vuokrauksella. Ehkä. Ehkä lehmät oppivat lentämään. Mutta tila olisi mahtava juttu... Käsittämätöntä juonittelua.

Ulkona on edelleen kaunista, paitövei. Lumi tuo valoa. Joulu tulee. Pidän asioista, kun minulla on se tärkeä, kenen kanssa jakaa kaikki. Perheetön henkilö toteaa, että elämä on ihana paikka, kun Hän on siinä. Kunpa muutkin joskus tämän saisivat, perhetuntuman.

Ps. Perheestä tuli mieleen männäviikonloppuinen vierailu. Pikkuveljeni nuorimmainen, Mr 23 vee saapui kylään ja poistui meiltä hivenen ennen kello viittä. Siihen varmaan tulee jatkoa, niin oli hauskaa. On kai lupa todeta, että vieras ei tehnyt pelkkää kohteliaisuusvierailua, kun kesto oli lähes 11 tuntia. Mahtavat iltamat, mutta jallupullo on lähes loppu ja minulla oli aivan kamala olo sunnuntaina. Alan olla aivan liian vanha moiseen rehaamiseen.

Ai niin, kävin entisen kollegan kanssa lounaalla saldovapaa-maanantaina Tikkurilan Zillassa, löysin hyvän työpaidan kirpparilta, vaihdatin puhelimeeni akun ja ostin joulukortit. Erihieno saldovapaa! Lisää on luvassa vasta joulun ympärillä.

Oi, Oscar

Olihan taas viikko työelämän pauloissa. Välillä en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, enkä todellakaan ole ainoa. Olemme kaikki niin tiukoilla, että se herättää vastahakoisuutta meissä kaikissa. Sysimme tehtäviä toisillemme, kun oma aika on kortilla. Olen oppinut sanomaan ensin ei ja sitten vasta ajattelemaan muita mahdollisuuksia.

Olen aina pitänyt itseäni erinomaisena organisaattorina, mutta parina päivänä tärkeitä asioita on ollut niin monta, että lamaannun, enkä osaa aloittaa yhtäkään. Silloin on pakko laskea lapio kädestään ja miettiä hetken aivan jotain muuta. Usein kierrosten laskeminen auttaa, kun ryhdyn syömään päivän elefanttia palasina.

Alan ymmärtää Oscar Wilden anekdoottia, kun hän totesi työn olevan juovien luokkien kirous. Perjantaina ajatukseni kääntyivät taajaan jääkaapissa odottaviin siidereihin. Onneksi en kuitenkaan liioittelemaan ryhtynyt tai lähtenyt kylille riekkumaan, kun Hänkin meni ystäviään tapaamaan. Ymmärsin lopettaa puolen yön punttuussa ja mennä unille yhtä aikaa Hänen kanssaan.

Sitä ennen vietin laatuaikaa pesemällä koneellisen pyykkiä ja tekemällä sunnuntaista lasagnea varten tomaattikastikkeen valmiiksi. Hän saa isänpäivävieraaksi lapsenlapsensa sekä tämän äidin. Että voi kuulkaas ihminen olla onnellinen, Hänestä se paistaa. Kuulemma tuovat kakun mukanaan. (On minulla varajäätelöä pakastimessa, jos eivät tuokaan.)

Työtuska tulee jatkumaan ja lisääntymään vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Onneksi Hän hoitaa paljon kotitöitä. Kissahotelliinkin tuli bookkaus pääsiäiselle, ehkä jo ennen vuodenvaihdetta saapuvat katit kylään, kun omistajaparin toinen jälkeläinen ei meinaa odottaa laskettuun aikaan saakka yksiössään, vaan pyrkii maailmaan ennen aikojaan. Ei raukka ymmärrä, ettei tämä nyt niin ihanaa ole.

Ulkona on harvinainen valoilmiö, aurinko. Istun saunaraikkaana nojatuolissani, mietin koska jaksan lähteä hakemaan lasagnelevyjä. Unohdin tarkistaa kuivatavarakaapin ylähyllyn. Olen unohtanut paljon muutakin, ja voi pojat, tiedän, minkä merkki se on. Mutta jos kuitenkin jättäisin Oscarin ohjenuoran käyttämättä, eiköhän eilinen riitä.

Pyhäinpäivää

YLE:n laskurin mukaan ensimmäiseen eläkeikämahdollisuuteeni on aikaa 6 vuotta ja 301 päivää. Mielenkiintoisen kamalaa, voisiko joku kertoa, mihin aika on mennyt? Olen tosin miettinyt, että jos vaan terve olen, pää pelaa ja töissä pitävät, voisin jatkaa ainakin osa-aikaisena. Ehkä vielä on turha spekuloida, etenkin kun eilen meinasi mennä itkuksi heti aamusta, kun tajusin työn määrän. Mutta siitäkin selvisin, rämpimällä tosin ja maanantaina koko homma alkaa alusta.

Pari viikkoa hoitokissalan henkilökuntana päättyy huomenna. Morris ja uusi tyttöystävänsä Minni ovat viihdyttäneet meitä huolella. Morriksella meni reilu viikko, ennen kuin hän antoi anteeksi ihmiskunnalle ja otti kontaktia. Minni sen sijaan on hellyydenkipeä perskärvänen. Hienoa on ollut saada heidät kylään, varmaan vuodenvaihteessa saamme heidät vierailulle uudelleen, kun omassa perheessä tapahtuu lisääntymien. Saavat tuoreet vanhemmat ja isosisko hetken tutustua uuteen tulokkaaseen.

Minuahan ei pimeys ole koskaan haitannut, mutta Häntä taas ankeuttaa. Koitan muistuttaa, ettei pimeyttä kestä kuin kolme kuukautta. Kaikkea kivaa on luvassa. Isänpäivänä Hän saa lapsenlapsensa kylään. Sitten tulevat syntymäpäivät ja joulu, lisää kissavieraita. Ennen kuin huomaammekaan, valon määrä alkaa lisääntyä. Itse pidän tietyllä tapaa sellaisesta puolipakollisesta lepohetkestä, ei paljon kiinnosta lähteä riekkumaan. Eikä paljon jaksakaan töiden takia.

Mutta yhdessä on hyvä olla. Se on onnea.

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!

Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

Kesän viimeiset vieraat

Kesän viimeinen vieraspariskunta poistui lintukodosta. Haikeata, kolmen päivän jälkeen mekin olemme jo kotona. Onneksi on vielä pari päivää aikaa pestä pyykit ja purkaa tavarat. Pienesti ahdistaa.

Eilinen sieniretki oli pienoinen pettymys, kuiva ja kuuma kesä teki sen, ettei pääsato ole ole vielä näillä huudeilla noussut. Saimme kuitenkin raavittua kokoon kastikesienet. Varmaan ensi viikonloppuna tilanne olisi aivan toinen, harmi vain, että me emme enää ole täällä. Jos varaa olisi, vuokraisin mökin koko kesäksi meille - en tahdo omistaa, koska kunnossapito ja rakentelu eivät minua kiinnosta. Toisin on asia ystäväpariskunnalla, heillä on useampia projekteja menossa sen tiimoilta.

Päivällisellä tarjolla oli naudan sisäfilettä, hasselbackan perunat ja uunikasviksia. Erinomainen kattaus! Saunan jälkeen vielä vähän kiuasmaggaraa, niin yhdentoista maissa suurin osa meistä oli valmista kauraa unten maille. Lewis-sarjan poliisintappaja jäi kaikilta näkemättä - saunakaljatkin jäivät puolitiehen.

Tänään vielä teimme kävelyn tutkimaan naapuriin rakenteilla olevaa vuokramökkiä. Kylläpä siellä onkin valmistumassa kaunis romantillinen pikkumökki! Paluumatkalla bongasimme ensin muutaman kantarellin ja sitten osuimme pieneen runsaampaan esiintymään. Saimme varmaan pikkupistoilla metsän kerättyä yhtä suuren saaliin kuin lauantaisella sieniretkellämme.

Nyt pitää sitten ryhtyä purkamaan ruokavarastoja ja pikkuhiljaa ryhtyä sopeutumaan lähdön ajatukseen. Onneksi ensi kesä on jo varattu. Ja kotonakin on kiva olla, kunhan vain rakkautta riittää - tiedän.

Mökkierakon vieraskirja

Ihanaa, keli viileni! Nyt voi ryhtyä odottelemaan sateita, että ensi viikonloppuna viimeistään pääsemme sienestämään. Tähän saakka kontribuutioni lajiin on ollut autosienestys, kävin perjantaina täyttämässä juomavesiastian  ja paluumatkalla pysäyttelin autoa aina, kun tien vierellä vilahteli sieniä. Sain kerättyä puolisen litraa kantarelleja sekä pari bonuslimanuljaskaa, jotka heitin sekaan lasagnen kastikkeeseen umamia lisäämään.

Luin loppuun Jyväskylän reisulta mukaan tarttuneen Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät-romaanin. Vähän se oli hömppää, mutta sen verran monimutkainen ja mielenkiintoinen juoni, että jaksoin kiinnostua loppuun saakka. Aika sympaattinen kirja. Näköjään sille löytyisi parin kirjan verran jatkoakin, jos eteen tulevat, taidan nekin lukaista pois. Nyt kuitenkin tarrasin Høegin Sinun silmiesi kautta-romaaniin, jonka alkuasetelma on niin koukuttava, että mielikuvitustani kutkuttaa, mihin Peter tällä kertaa päätyy. Hän kun on sapioseksuaalisen mieleni ilon ja autuuden kohde.

Perjantaina saapui veljentytär. Vietimme illan ruokapöydän ääressä, vatuloimme perheen menneisyyttä, hänen avoeroaan sekä tulevaisuuden tarjolla olevia mahdollisuuksia. Lauantaina kerkesimme vierailla Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyssä ja ruokaostoksilla ennen kuin suuntasimme takaisin mökille. Vähän meidän jälkeemme sinne saapuivat veliseni vaimoineen. Vietimme rattoisan leppeän lauantain varjossa ja rannassa. Saunan jälkeen söimme terassilla varjossa. Aurinko oli varsin armoton, mutta onneksi tuuli riittävästi, ettei keli aivan mahdoton ollut.

Hän on jatkanut töitään (soitellut ja laulanut) aina, kun vieraat ovat poistuneet. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa sen myös mökkiolosuhteissa. Kala ei ole rannassa tarttunut onkeen, vaikka madot ovatkin maistuneet, saattaisi tulla parempi saalis, jos lähtisi veneilemään kohti kaislikoita.

Herään edelleen kuuden seitsemän välillä, mutta nukun päiväunia. Sielu lepää.

28 astetta - kun ajatus ei toimi

Huomenna saamme todennäköisesti ensimmäisen vieraan. On niin kuuma, ettei metsään ole asiaa. Voi olla hyväkin juttu, minun tulee levättyä.

Ukkonen kiersi meidät sivusta. Edes tuuli ei vilvoita. Istun varjossa ja litkin siideriä. Olen onnellinen, vaikka jo kolme hirviökärvästä olen kaivellut niskavilloistani.

(Olisiko mitenkään mahdollista jäädä ullakkotilaan piilojemmaan loman päätyttyä? Ai ei vai? Says who?)

Oikein arvattu

Työt alkoivat viikko ja kaksi päivää sitten. Melkein toivoisin olevani edelleen lakossa. Lyhytnäköinen toive, tiedän sen, mutta kun kahdessa vastuullani olevassa sähköpostilaatikossa on edelleen yhteensä n 250 lukematonta viestiä, niin hivenen huolestuttaa. Maailman valmistumispäivämäärä, juhannus, on jo ensi viikolla. Sitten tietysti on aikaa, mutta tänään kuulin kollegani ja esi-ihmeen jäävän yhtä aikaa lomalle kolmeksi viikoksi, niin veikkaanpa, ettei heinäkuussakaan iltapäivälehtiä työaikana lueta.

Eilen minulta kysyttiin, ottaisimmeko vielä kolmannen kissan hoitorinkiin. Totta ihmeessä, vastasin, etenkin kun houkuttelukuvasta näin söpön nuoren kermanvärisen maatiaiskissa. Ihana! Perhe ei ole vielä nimeäkään keksinyt, mutta meille katti olisi saapumassa jo juhannukseksi. Ja mehän olemme valmiita.

Meillä menee mahtavasti yhdessä. On niin hyvä olla. Viime vkolla kävin päivän toimistolla, niin eikös jo Hän ollut kotona sillä välin uponnut masennuksen juoksuhiekkaan. Onneksi ei lopullisesti, masentavat asiat (ihmiset) pysyvät ennallaan, mutta miksi surra etukäteen. On ihmeellistä, kuinka hyvin viihdymme yhdessä, vaikka kumpikin tekee omiaan, niin kuitenkin voimme tauoilla viettää aikaa yhdessä.

Viimeisen lakkopäivän vietin Vantaalla (Laurentiuksen kirkko, kahvila ja Kuusijärvi. Kävelimme vajaan 8 kilometriä yhteensä. Myöhäisen lounaan nautimme E-ystävän terassilla. Mahtava päivä, eikä tietenkään tietoa, koska seuraavan sellaisen saa viettää. Ihanaa, kun on aktiivinen ystävä, joka tahtoo näyttää minulle asioita. Olen niin huono ketään pyytämään, koen olevani kiusankappale.

Ostohousut jalassa

Lakkoa sovitellaan taas tänään. Alan tottua joutilaisuuteen, kun olen saanut taloudenpitonikin sopeutettua pienentyneisiin tuloihin. Suorastaan huolestuttaa, että nytkö ne sitten saavat lakon loppumaan, kun alan olla huoleton hevoiseton nainen. Sitten joutuu taas tekemään työtä vuorotta.

Koin hetkellisiä helvetintuskia lomaretkemme tiimoilta, kun Bloxcar ilmoitti konkurssistaan. Katselin ns oikeiden vuokra-autojen hintoja, kauhukseni totesin niiden olevan puolta kalliimpia. Onneksi uskaltauduin laittamaan viestin suoraan auton vuokraajalle. Hän vastasi autonsa olevan käytössämme sovittuun aikaan ja sovittuun hintaan. Riemua!

Varmaan siitä ilahtuneena ostin meille nojatuolin. Olen inhonnut edellistä siitä saakka kun joko Hän tai poikansa saivat toisen käsinojan repsahtamaan tuolissa nukkuessaan. Kävi vielä sellainen tuuri, että nojatuoli löytyi Iikkean löytöpisteestä satasta halvemmalla, se satanen tosin sitten meni kuljetus- ja kierrätysmaksuun. Mut hei, eur 308 kevyestä reclineristä on aika vähän!

Samalla lumpustelureissulla pääsin tutustumaan Vahinkotavaramyymälään. Olipas se turhan tavaran taivas! Ymmärsin pitää kukkaroni kiinni, vaikka vähän tuli taas mielihaluja. Jos olisin juhlia järjestämässä, sieltä löytyisi rekvisiittaa.

Nyt kun olen ostamisen makuun päässyt, tekisi mieli hankkia meille uusi sänkykin. Sellainen 140 cm leveä. Tähän saakka olemme pärjänneet 120-senttisessä, mutta emme me tästä mitenkään nuorene. Mutta pitää vielä miettiä, nyt toki olisi aikaa kiertää kauppoja ja siihen olisi seuraakin. Iikkeassakin vietimme E-ystäväni kanssa useita tunteja, lounaskin tuli nakerrettua siellä (maailman kuivin fish&chips hintaan eur 5,45, mutta ei jäänyt nälkä).

Morris testaa ja hyväksyy uutta tuolia. Hirveä homma vaan nyt varjella sitä hänen kynsinnältään vierailun loppupäivät. Olisitte kuulemassa, kun kattia kieltää. Hän vastaa rumalla MÄYYYHHH-äänellä. Tulkintani mukaan Morris huutaa minulle vastaan "Etsä mikään mun äiti ole!"

Pihlajan kuvasin lauantaina. Nauratti, kun ulos astuttuani haistoin kukinnan alkaneen ennen kuin näin yhtään pihlajaa. Tänään migreenireseptorini haistoivat, että ulkona leikataan ruohoa. Kevään ensimmäinen ruohonleikkuu laukaisee hedarin ja oksetuksen. Outoa. Ja etovaa.

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.