keskiviikko 11. elokuuta 2021

Cacoethes*

Aloitin lomani nukkumalla 10,5 tuntia. Olen ollut viime aikoina väsynyt kaiken aikaa. Samoin minua vaivaavat rytmihäiriöt. Hän on diagnosoinut tämän toisesta koronarokotteesta johtuviksi sivuoireiksi. Voi olla. Jos olo ei loman jälkeen helpota, olen antanut itselleni luvan hakeutua lääkäriin. Ehkä minä vaan olen jo vanha ja ehkä sydän sittenkään ei jaksa kaikkea.

Muita lomanaloitustoimia luvassa tänään ovat kirjapaketin ja lautaspaketin hakuretket. Tietenkin eri paikoista ja eri lähiöistä, mutta tuleepahan liikuntaa ja näen samalla, miten naapurilähiön vanhan ostarin suojelemattoman osan purku etenee.

Sinne menivät kaikki räkälät, ei voi enää suorittaa lomanaloitusrumukierrosta lähiöbaareissa. Ai mut hei, ei sitä voi tehdä muissakaan kaupunginosissa. Olen niin täynnä koronasulkua, kun ei keikoillekaan pääse, että varmaan pian joku poksahtaa korvien välissä.

Pesin pari koneellista pyykkiä. Kunhan ne ovat kuivuneet, pitää tyhjentää parvekkeelta tavaraa kylppäriin sen verran, että parvekelasihuoltaja voi huomenaamulla hoitaa hommansa. Sitten kai pitäisi pestä parvekelasit. Kissaakin kiinnostaa.

Sen sijaan tekisi mieli tehdä jotain. Jotain villiä, hullua, vastuutonta tai muuten vaan lihottavaa. (Ikävöin normaalia.)

*Irresistible urge to do somehing inadvisable

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti