lauantai 25. huhtikuuta 2020

Hiljaiseloa lähiössä

Olipa harvinaisen piristävä perjantai! Kahden ystävättäreni kanssa pidimme whatsup-treffit. Kälätimme puhelimessa nelisen tuntia, poislukien biobreikit. Alunperin oli tarkoitus pitää skype-treffit ja katsoa yhdessä Mustaschin keikka, mutta emme saaneet linkkiä toimimaan. Jäi sitten keikka vähemmälle huomiolle. Mutta en valita, oli ihanaa jutella ja nauraa yhdessä. En tajunnutkaan, miten paljon olin sitä kaivannut.

Virtuaali-illanistujaiset tuntuivat aamulla tukanjuurissa. En nyt ihan varsinaista krapulaa saanut aikaiseksi, mutta väsymyksen ja kestojanon. Iltapäivällä tein kanakastikkeen, keittelin sen kanssa tuorepastaa. Tuli mielettömän hyvänmakuinen eväs. Sitä syödään sunnuntainakin.

Perjantain kauppareisulla ostelin jo asioita vappuviikonloppua varten. Minua ei yhtään huvita lähteä joukkokokoontumisiin kauppaan rynnimään. Haluan pysyä hengissä - ja etenkin pitää Hänet hengissä. Meillä on niin kivaa ja hauskaa yhdessä. Ensi vkolla joku päivä käyn nagei, pekonia ja herkkusieniä. Niistä tulee lisää herkkuruokaa.

Lauantai-illan ohjelmassa oli Hellboy II -elokuva. Yllättäen Hänkin innostui leffasta. Meillä ei usein tapahdu sitä, että kiinnostuisimme samoista elokuvista. Tuokin oli siinä ja siinä rajalla minulle, en oikein kestä kauhuefektejä. Onneksi huumori voitti.

Raskaita ovat ajat, mutta huonomminkin voisi olla. Meillä on paljon asioita, joista voimme olla kiitollisia. Rakkaus on ihana asia!

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Ai niin, kun mulla on täällä tällainen päiväkirja

Ei vuodet kulu. Ne kuluttaa. (Kiitos, Pauli.) Samoin kuluttavat päivät, joita yhtä aikaa vihaan ja rakastan. Rakastan elossa olemista, Hänen seuraansa, turvaa. Vihaan sulkeutumista, käpertymistä, sairauden uhkaa ja näköalattomuutta.

Tulevaisuuden suunnitteleminen taitaa olla varsin olennainen osa ihmiskäsitystäni. Vaikken sitku-ihmisenä ole itseäni pitänytkään, niin silti kaiken tekemisen suunnitteleminen ja toteutus taitavat kuitenkin olla minulle tärkeä asia. Edes elokuinen mökkireissu ei ole varmaa. Mistä sen tietää, jos vielä elokuussa lynkkaavat koronarajan eteläpuolelta tulevat. (Onneksi osaan piiloutua murteeni taakse - ehkä.)

Tilasin uudet olohousut, kun halavalla sain. Zalandolta tuli alennukoodi ja ilmainen toimitus, pöksyt maksoivat 25 euroa. Edelliset ovat lähes hiutuneet haaroista silpuksi. Nyt voin pestä vanhat ilman, että miettii, ovatko ne kuivuneet käyttökuntoon aamuksi. Tähän on menty, ei farkkuja kotioloissa.

Viikon kohokohta on vierailu toimistolle. Kollega hakee ja tuo, bussiin en uskalla. Hän taas käy kerran viikossa ystävänsä luona. Siinäpä sosiaaliset kontaktimme. Onneksi meillä on toisemme ja onneksi tykkäämme toistemme seurasta. Minä pelkuroin ja hyperventiloin joka toinen päivä, Hän lohduttaa. Siitepölyallergia ei mitenkään auta tilannetta, keuhkot vinkuvat.

Minä juon nyt Jägermeisteria. Sitten teen makaronilaatikon - piti ostaa kalaa, mutta Pirsman palvelutiski on rempassa. Ei siellä ollut Magnersiakaan, siksi menin Alkoon. Tässä ei välttämättä hyvä heilu.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Sitten joskus

...kun tämä on ohi,

- halaan ystäviäni (ehkä työkavereitakin)
- olen kiitollinen, että voin mennä avotoimistoon, mutta veikkaan, että teen tarvittaessa etätöitä
- nautin kollegoiden seurasta ja työpaikkalounaista
- matkustan Pohjoisempaan Suomeen tapaamaan veljiäni ehkä useammin kuin tähän saakka (jos on varaa)
- en varmaan enää juo niin paljon (olen vähentänyt, vaikka juuri nyt minulla onkin jallukahvi käden ulottuvilla)
- vähennän juhlatupakointia entisestään
- nautin keikoista ja olen kiitollinen muusikoiden olemassaolosta
- jatkan museovisiittejä
- menen pitkästä aikaa kirjastoon
- ostan irtokarkkeja (ei vaan saa karkkipusseissa samanlaisia komboja)
- vihaan oman edun tavoittelijoita, kieroilijoita ja ahneita ihmisiä vielä voimakkaammin - ehkä lähden politiikkaan
- arvostan julkista liikennettä vielä enemmän
- arvostan, että Hän saa työrauhan ja pääsee tekemään musiikkia kollegoidensa kanssa.

En muutu fariseukseksi enkä viskaa ensimmäistä kiveä. En ota elämää itsestäänselvyytenä. On tyhmää sanoa elävänsä vain kerran, niin pitkään kun herää aamulla uuteen päivään. Eläessään ihminen voi vielä muuttaa suuntaa. Kuolema koittaa vain kerran.

Viisi hopeavitjaa ja neljä tulikruununua taimien päiväkodissa.

Maissi ei suostunut tänä vuonna pelaamaan rairuohoa. Harvinaisen harvalukuiset korret.

Tämä ja kaikki muuta, jos vaan selviämme tästä hengissä. (Minulla on elämää ikävä.)

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Armas arki

Onneksi keli taas parani, vähän lisälämpöä ja valoa maailmaan.

Teimme 4,5 km kävelylenkin, vähän uudella twistillä. Ihmisiä oli liikkeellä muitakin, suurin osa ymmärsi hajuraon pitää. Hän paleli alkumatkan, minä taas ryhdyin varsin pian puuskuttamaan. Eivät kuntoiluasiat meitä koskaan ole yhdistäneet; olen ylipainoinen, Hän taas kurinalaisesti laihduttaa jokaisen kertyneen kilon.

Loppumatkan varrelle sattui toinen lähi-Eilepamme. Hän odotteli ulkona, kun hain leikkelettä, maitoa, öljyn, voita ja mehukeiton. Harmi, kun en älynnyt tsekata lihahyllyä. Ruokaa ei ole enää kuin huomiseksi. Mutta ehkäpä jos keli pysyy yhtä hyvänä, liikumme jälleen.

Kuvittelen psykosomaattisesti itselleni kaikki oireet. Todennäköisesti tämä kuitenkin on allergiaa, jokakeväistä puhinaani. Tilasin meille hengityssuojaimia, kalliita olivat, mutta kauppareisuja varten niitä on hyvä olla, muualla emme ole ihmisten kanssa tekemisissä. Kaupat eivät ole lempipaikkojani sitäkään vähää kuin tähän saakka.

Viime yönä juttelimme kesken unien varmaan puolisen tunhia. Oli niin ihana olo. Pidimme kiinni toisistamme pimeässä. Hihittelimme. Aamulla heräsin hyväntuulisena ja virtaa täynnä. Siivotakaan ei tarvinnut, kun hoidimme sen jo eilen työpäiväni päälle.

Säälin ja suren ihmisten taakkaa. Välillä käyn kylpyhuoneessa tiristämässä muutaman kyyneleen, kun mietin liikaa tai luen liikaa. Vihaan television ajankohtaisohjelmia, tahdon pääni pensaaseen. Ja minäkin onneton tekisin varmaan diilin minkä tahansa tahon kanssa, jos vain lupauksena olisi Hänen säilymisensä vahingoittumattomana.

Rakkaus on ihan kamalaa! Ensin annetaan, sitten uhataan ottaa kaikki pois. Mitä tämä tällainen elämä oikein on?

torstai 2. huhtikuuta 2020

Pahkeinen

Onnistuin sitten julkaisemaan luonnosvaiheessa olevan tekstin. Poistin sen, koska ei ajatus kuitenkaan tuntunut selkeältä. Kunhan pelkäsin ja kitisin. Eikä se mihinkään tietysti ole muuttunut, mutta toinneko tuota vatuloida?

Kirjoitan, kun taas on jotain järjellistä kirjoitettavaa. Hmph. Ei mene aina niin kuin Strömsöössä.