Ihan vaan tällaista perusjuttua

On niin paljon asioita, joita ei oikein voi jakaa, eikä tiedä mitä sanoa.

Menee aika hyvin.

***

Kinkkukiusaus

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)

200 g palvikinkkua

150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)

1 sipuli

1 valkosipuli

1/3 pätkä purjosipulia

2 x 2 dl kuohukermaa

2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)

120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)

Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia

Suolaa

Mustapippuria

Worchesterkastiketta

Soijakastiketta

N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:

1/3 perunoista

1/2 kinkutäytteestä

1/3 perunoista

1/2 kinkkutäytteestä

1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)
200 g palvikinkkua
150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)
1 sipuli
1 valkosipuli
1/3 pätkä purjosipulia
2 x 2 dl kuohukermaa
2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)
120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)
Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia
Suolaa
Mustapippuria
Worchesterkastiketta
Soijakastiketta
N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:
1/3 perunoista
1/2 kinkutäytteestä
1/3 perunoista
1/2 kinkkutäytteestä
1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Halpa ja edullinen. Vähän niin kuin minä.

Erilainen viikonloppu

Onneksi meillä ei ollut mitään erityissuunnitelmia viikonloppua varten. Itse asiassa hekumoin ajatuksella, ettei kukaan ollut tulossa vierasksi tsi itse emme olleet menossa minnekään. Toisin kävi.

Kuten arvasin, töissä tietojen siirto pykii. Datavalidointiin oli varattu kaksi päivää. Aloituskokouksessa kävi ilmi, ettei tietoja ollut saatu edes ladattua järjestelmästä oikein. Validointi tarkoitti sitä, että ryhdyimme käymään tauhkaa läpi rivi riviltä. Päivän päätteeksi lähetin huomioni esihenkilölle ja projektipäällikölle, varsin nopeasti tuli ylityölupa. Taitaa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun teen ylitötä, tähän saakka ylimääräiset on kuitattu liukumilla (vapaata tunti tunnista, onneksi edes kokonaisina päivinä).

Eilen puuhastelin viisi tuntia. Veikkaan, että tänään menee toinen mokoma. Toki urakka helpottuu edetessään, rakensin eilen toimivan metodin. Mutta tylsää se on. Ja vaikuttaa uneen. Viime yönä taas tein unissanikin töitä. Ja kun töistä pääsin, seurasivat muut ahdistavat aiheet.

Mutta näillä mennään. Onneksi voin Hänen kanssaan jakaa ahdistustani. Kotimentorointi on kunnossa. Ja työolosuhteet. Sain perjantaina rakennettua kotitoimistooni kahden näytön näkymän, kun pihist... lainasin töistä USB C with USB A kaapelipiuhan. Koneita en koskaan ole pelännyt.

Yritän tolkuttaa itselleni, että jos päätöksentekijät työpaikalla tekevät kauaskantoisesti yltiöoptimistisia päätöksiä, heidän tulee myös kantaa vastuu, etten yhtenä ihmisenä vain repeä kaikkeen. Tiedän, että normityöt ovat jääneet tekemättä, niistä huuto alkaa ensi viikolla. Kunhan vaan en pillahda itkuun, kun raivoaminen alkaa, vaan ymmärrän pyytää kohdistamaan kritiikin esihenkilölleni. Harjoittelen mantraa "Not my circus, not my monkeys".

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää ja helppoa. Auttaa pitkälle, kun koti on rauhan tyyssija. Ainakaan kannustavaa kumppania elämästäni ei puutu. Toivottavasti minä osaan olla Hänelle samanlainen.

Valoa!

Mahtava perjantai! Kun aamulla läksin töihin, haistelin keliä, tunsin muutoksen. Oli kevyt pakkanen, yöllä puihin oli satanut kauniin puuterikerroksen. Tarvoin auraamattomasta pihasta kohti bussipysäkkiä, nautin lisääntyvästä valosta niin paljon, että pysähdyin matkalla ottamaan pariinkin otteeseen kuvia. Päätin muistaa sen kummallisen ansatsemattoman onnen tunteen. (Monta kertaa olen miettinyt, että näinköhän kuitenkaan muistan, minun mieleeni jäävät parhaiten tuoksut ja tunnelma.)

Työpäivä oli pitkä, mutta jälleen kerran mielenkiintoinen. Poislähtiessäni hivenen ennen kuutta vitsailun suurvisiirille, että entäs jos minusta tehtäisiin taloudenhoitaja ja paikalleni palkattaisiin joku oikesti ammattinsa osaava. Minä vitsailin, mutta olisittepa nähneet mikroilmeen suurvisiirin naamalla, kun hän kysyi, tarkoitanko sitä todella. Järkytyin ja saman tien keräsin itseni, tajusin, että tilaisuuden tullen hän ei todellakaan epäröi vaihtamistani tuoreeseen lihaan.

Hän ajattelee lukujen kautta, ymmärrän. Itse en niitä osaa tuottaa, todennäköisesti generalistina kykyni jäävät hänen kantiltaan huomaamatta. Voi kun olisin nuorempi, veikkaan, että jossain kykyni voisivat olla arvostetumpia. Ehkä olen vain herkkä mimosa, mutta kokeilisivat itse muutaman kuukauden viisi virkaa, kuusi nälkää -hommaa.

Matkallani Alkon ja kaupan kautta kotiin pohdin, ettei pakollista aikaa ole kuin vajaa seitsemän vuotta. Ja jos en nykyisessä saa sen jälkeen mitään eläkkeen leivänpäällisjatkoa, ehkä jossain muualla jotain osa-aikaista. Tai sitten vain pienemmät kulut ja ruokajono. Kyllä minä osaan. Enkä tahdo jäädä vapaaherrattareksi, jos vain mielekästä tekemistä on tarjolla.

Vietin potkupalloleskenä perjantain. Tein kasvissosekeiton ja join kaksi Magnersia. Ihanaa, kun missään ei kuulu ääntäkään ja keinovalokin oli vähissä. Ne kaksi ovat asioita, joita usein kaipaan, Hän on kiinni liikkuvassa kuvassa ja kovassa äänessä. Mutta se on ero, jonka siedämme neuvottelemalla. Tänään uskalsimme jopa neuvotella asumisvaihtoehdoista. Mietin, että jos nykyisestä ei pois potkita, voisimme pitää nykyisen pikkupilttuun ja etsiä isomman jostain muualta radanvarresta ja kattaa kulut airbnb-vuokrauksella. Ehkä. Ehkä lehmät oppivat lentämään. Mutta tila olisi mahtava juttu... Käsittämätöntä juonittelua.

Ulkona on edelleen kaunista, paitövei. Lumi tuo valoa. Joulu tulee. Pidän asioista, kun minulla on se tärkeä, kenen kanssa jakaa kaikki. Perheetön henkilö toteaa, että elämä on ihana paikka, kun Hän on siinä. Kunpa muutkin joskus tämän saisivat, perhetuntuman.

Ps. Perheestä tuli mieleen männäviikonloppuinen vierailu. Pikkuveljeni nuorimmainen, Mr 23 vee saapui kylään ja poistui meiltä hivenen ennen kello viittä. Siihen varmaan tulee jatkoa, niin oli hauskaa. On kai lupa todeta, että vieras ei tehnyt pelkkää kohteliaisuusvierailua, kun kesto oli lähes 11 tuntia. Mahtavat iltamat, mutta jallupullo on lähes loppu ja minulla oli aivan kamala olo sunnuntaina. Alan olla aivan liian vanha moiseen rehaamiseen.

Ai niin, kävin entisen kollegan kanssa lounaalla saldovapaa-maanantaina Tikkurilan Zillassa, löysin hyvän työpaidan kirpparilta, vaihdatin puhelimeeni akun ja ostin joulukortit. Erihieno saldovapaa! Lisää on luvassa vasta joulun ympärillä.

Paranemaan päin

Sanotaanko näin, että olipa hienoa, kun potkupallokisat alkoivat juuri kun sairastuin. Olen saanut sairastaa rauhassa, kun Hän on melskannut kisayleisön kanssa. Kuten sunnuntaina jo tiesin, flunssa, klassinen räkätauti, kolkutteli onteloiden takana. Imeskelin sinkkitabletteja ja yökkäilin (iljettävän makuisia kaikki maut), istuin vessassa ja palelin.

Seuraavana aamuna laitoin töihin rehvakkaan viestin, että lepään päivän ja sitten ryhdyn tekemään etänä hommia. Itse asiassa jo samana iltana tajusin, ettei minulla ole toivoakaan pitää lupaustani. Ei tullut mikään yhden wcpaperirullan flunssa, vaan kahden (lasken kestoa niistämiseen kulutetun wcpaperin perusteella - paperinenäliinoja tietenkään ollut koko huushollissa ja talouspaperi rikkoo nenän).

Tiistaina tein koronatestin ennen kuin raahustin Pirsmaan, kun kävi niin, että reilu 10 vuotta sitten käytettynä saamani Moccamaster-kahvinkeitin antoi viimeisen valomerkkinsä kesken aamukahvin keiton. Arvatkaas, säikähdinkö poksausta ja leimahdusta, onneksi vikavirtakytkin sulaketaulussa toimi, eikä pahempaa sattunut. Odotettavissahan se on ollut, kun jo vuoden päivät keitin on tiputtanut vettä pohjasta. Vaan kun kumpikaan meistä ei ole hienomekaanikko, niin olen vain odottanut viimeistä voitelua laitteelle.

Googlailtuani Black Week tarjoukset Moccamastereille tajusin, että helpointa uusi oli hakea lähiPirsmasta, eikä lähteä reporankana seikkailemaan pitkin elekroniikkakauppoja. Maksoin peruskeittimestä 40 euroa enemmän, mutta bonukset nousivat 15 euroa ostoksen ansiosta ja tulossa on vielä kaksi punaista teema-mukia kylkiäisinä. Ei paha.

Samalla tein kaikki puuttuvat ruoka-ostokset. Sainpahan levätä rauhassa. Tänään pitää tehdä taas toivioretki samaan osoitteeseen, kun vähän paremmin voidessani tilailin joululahjoja verkosta, nyt löytöni odottavat automaattien lokerikoissa noutoa. Hän oli ihana, kun muutaman kerran jo ihastellut kotitunnelmaamme jouluiseksi. Kaivelin sesonkivalot ikkunaan ja pöydälle ja tupsuttelen kahvipurujen päälle kanelia. Kun kuuma vesi osuu siihen, asuntoon leviää ihana kanelin tuoksu. Köyhän naisen aromaterapiaa.

Nyt kun itse olen parantunut, niin Hän sairastui vuorostaan. Parempi tietysti näin, että aina on toinen kotihommavalmiudessa, mutta eihän tämä kivaa ole. Pitänee siirtää suosiolla ainakin siivous ensi viikkoon, emme me nyt vielä pölyyn ole tukehtumassa. Poltellaan kynttilöitä ja keitellään kanelikahvia.

Negatiivinen on positiivinen asia.

Ostohousut jalassa

Lakkoa sovitellaan taas tänään. Alan tottua joutilaisuuteen, kun olen saanut taloudenpitonikin sopeutettua pienentyneisiin tuloihin. Suorastaan huolestuttaa, että nytkö ne sitten saavat lakon loppumaan, kun alan olla huoleton hevoiseton nainen. Sitten joutuu taas tekemään työtä vuorotta.

Koin hetkellisiä helvetintuskia lomaretkemme tiimoilta, kun Bloxcar ilmoitti konkurssistaan. Katselin ns oikeiden vuokra-autojen hintoja, kauhukseni totesin niiden olevan puolta kalliimpia. Onneksi uskaltauduin laittamaan viestin suoraan auton vuokraajalle. Hän vastasi autonsa olevan käytössämme sovittuun aikaan ja sovittuun hintaan. Riemua!

Varmaan siitä ilahtuneena ostin meille nojatuolin. Olen inhonnut edellistä siitä saakka kun joko Hän tai poikansa saivat toisen käsinojan repsahtamaan tuolissa nukkuessaan. Kävi vielä sellainen tuuri, että nojatuoli löytyi Iikkean löytöpisteestä satasta halvemmalla, se satanen tosin sitten meni kuljetus- ja kierrätysmaksuun. Mut hei, eur 308 kevyestä reclineristä on aika vähän!

Samalla lumpustelureissulla pääsin tutustumaan Vahinkotavaramyymälään. Olipas se turhan tavaran taivas! Ymmärsin pitää kukkaroni kiinni, vaikka vähän tuli taas mielihaluja. Jos olisin juhlia järjestämässä, sieltä löytyisi rekvisiittaa.

Nyt kun olen ostamisen makuun päässyt, tekisi mieli hankkia meille uusi sänkykin. Sellainen 140 cm leveä. Tähän saakka olemme pärjänneet 120-senttisessä, mutta emme me tästä mitenkään nuorene. Mutta pitää vielä miettiä, nyt toki olisi aikaa kiertää kauppoja ja siihen olisi seuraakin. Iikkeassakin vietimme E-ystäväni kanssa useita tunteja, lounaskin tuli nakerrettua siellä (maailman kuivin fish&chips hintaan eur 5,45, mutta ei jäänyt nälkä).

Morris testaa ja hyväksyy uutta tuolia. Hirveä homma vaan nyt varjella sitä hänen kynsinnältään vierailun loppupäivät. Olisitte kuulemassa, kun kattia kieltää. Hän vastaa rumalla MÄYYYHHH-äänellä. Tulkintani mukaan Morris huutaa minulle vastaan "Etsä mikään mun äiti ole!"

Pihlajan kuvasin lauantaina. Nauratti, kun ulos astuttuani haistoin kukinnan alkaneen ennen kuin näin yhtään pihlajaa. Tänään migreenireseptorini haistoivat, että ulkona leikataan ruohoa. Kevään ensimmäinen ruohonleikkuu laukaisee hedarin ja oksetuksen. Outoa. Ja etovaa.

Unta, kevättä ja lakkoa

Pitänee todeta, että vaikka olen pitkästynyt kotona, on lakon aiheuttama pakkotauko tehnyt hyvää sekä päälleni että yöunilleni. Etenkin unille. Vaikka herään edelleen pari kertaa yössä, saan unen päästä kiinni uudelleen. Nukun lähes 7,5 tuntia.

Olen viettänyt kiireettömiä aamuja, vaihtanut kukkamultia, pessyt ikkunoita ja siivonnut kohteita, jotka viikkosiivouksessa jäävät nuohoamatta. Pelkäsin, että ryhdymme riitelemään, kun olemme 24/7 samassa tilassa, mutta vain pari kertaa on pinna kiristynyt. Pienen huudon jälkeen tilanne on lauennut.

Huomioita itselleni eläkeikää varten: mieti tarkkaan, kannattaako jäädä kokonaan pois töistä, jos vaan siellä pitävät. Jos jäät pois kokonaan, hanki aikaavievä harrastus, johon liittyy aikataulu. Jos aikataulua ei ole, vietät liikaa aikaa yöpuvussa ja syötät läheisesi pumpuloiksi. Toki jos se siinä vaiheessa kiinnostaa, niin anna palaa vain.

Illalla katsoimme yhdessä the Blues Brothers elokuvan. Olipas se viihdyttävä! En muistanutkaan kaikkia juonen käänteitä. Musiikkihan on aivan mahtavaa. Muistan, kun näin leffan ensimmäisen kerran Mikkelissä ensimmäisen urani opiskeluaikana yhdessä kämppä- ja opiskelukaverini kanssa. Pitkän aikaa käyttäydyimme päissämme kuin Jake ja Elwood maneereja ja sanontoja myöten. Voi meitä, mutta hauskaa oli!

Hän menee viemään äidilleen kukkasen. Itse olen muistellut lapsuuttani useampaankin otteeseen, äitee olisi täyttänyt vuosia viime viikolla. Harmi, ettei hän saanut elää pidempään. Usein mietin hänen päässeen elämän kivoihin puoliin kiinni vasta eläkeikäisenä - onneksi hän sai edes ne vuodet. Ja onneksi itse otin hänestä mallia, kuinka en tahdo elää elämääni. Kaipahan äiti oli välillä salaa ylpeäkin, vaikka useammin sain kuulla, että pitääkö se aina näkyä ja kuulua, että enkö voisi olla tavallinen. En ollut, pahoitteluni sinne jonnekin. En kadu, enkä muuttaisi sitä puolta itsestäni.

Tietotekniikka leikkii Claude Monetia. Välillä tv:n kuva pikselöytyy impressionistiseksi maalaukseksi. (Kaikkea sitä kerkeää lakkolainen seurata.)

Kunpa lakko loppuisi tänään. Töihinmeno alkaa pelottaa.

Terveisiä lakosta

Olen elämäni ensimmäistä kertaa lakossa, valkokaulustyöntekijä kun olen. En kuulu järjestävään ammattiyhdistykseen, mutta kun sain omalta yhdistykseltäni vahvistuksen lakkoavustuksen maksamisesta sekä suosituksen osallistumisesta, päätin osoittaa solidaarisuuteni. Siitäkin huolimatta että olen pääluottamushenkilön kanssa aina nokkapokan partaalla, hän kun mielestäni käyttää kyseenalaisia keinoja painostaessaan edustamaansa työntekijäryhmää liittymään juuri hänen edustamaansa liittoon.

Itsehän vuodenvaihteessa vasta sain neuvoteltua palkan asialliseen suuntaan useiden vuosien pettymysten jälkeen, mutta tunnistan alan ongelmia etenkin vuokratyöntekijöiden kohdalla. En niitä sen kummemmin ryhdy rääpimään. Mietin vain mielessäni, että jos kollegani jäi lakkoon, voi olla että pääluottamushenkilökin kohta toteaa, että ehkä meidän työpanoksemme olisi kannattanut lukea hätätyön piiriin. Tai sitten ei. Aika näyttää.

Eilen pesin reissupyykkiä ja kuoputtelin vaatekaappeja. Tänään aion penkoa keittiön kaappeja ja ehkä myös vaihtaa kukkiin multia. Huomenna pääsen kenties ystävän keikalle ja näkemään ystäviä muutenkin ihan livenä. Elävänä Euroopassa. Olen nukkunut paljon. Huomaan, miten väsynyt olen ollut, työtä on ollut aivan liikaa. Voin vain kuvitella, että työn määrä ei tässä lakkoillessa vähene. Kannattaa siis ladata akkunsa kunnolla. Toivottavasti meidän lakkomme ei kuitenkaan sataa päivää kestä, se alkaisi jo tuntua elintasossa.

Mutta kotona on ihanaa! En koskaan lähde täältä pois. Paitsi kesälomalla mökille. Ja sitä ennen festareille. Ja tänään kävelylle ennen kuin keli viilenee, toivottavasti joenrannan tulvaniityt ovat kuivuneet.

Marketan kautta kotiin

Ullatus. Me kestimme sen!

Kuka olisi arvannut, että huomenna jossain välissä pääsemme kotiin? Heti kun töistä pääsin ryhdyin tyhjentämään jääkaapin sisältöä piragaan, Hän meni kotiin siivoamaan ja kyyti huomiselle on n. 98% varma.

Kuka olisi arvannut, että evakossa menee melkein 2 kk? Eilen kun Hänen kanssaan asiaa pohdimme, mietimme, että jos keston aikaisemmin olisi tiennyt, olisi voinut olla vaikeuksia kestää rekiretki.

Kuka olisi arvannut, että remppakaverit oikeasti asensivat pesukoneen takaisin ja saimme jopa kadonneen saunapenkin tilalle uuden? Ainoa ärsyttävä asia on kuvassa. Pitänee hankkia jatkokäsi, että wcpaperia saa. (Kuva otettu ennen loppusiivousta.)

(Olen NIIN onnellinen jo nyt.)

Tuleeko kesää tai kevättä?

Ylivirtasuojakytkimet vainoavat minua. Väistöresidenssin keittiötä vartioiva kytkin paukahtaa päälle joka aamu, kun napsautan kahvinkeittimen päälle. Rutiininomaisesti odotan vaadittavan minuutin, ennen kuin nostan sen takaisin ylös ja aamuhommat jatkuvat. Tästä aion naukaista palveluntarjoajalle lähdettyämme takaisin kotiin. Niin ja parista muustakin asiasta.

Muutenhan residenssi on erinomainen väliaikaiseen oleskeluun, olennaiset asiat löytyvät. Astioita on tosin niin vähän, ettei tiskikonetta tule käytettyä. Iso paistinpannu on pilattu, pikkulusikoita ei ollut laisinkaan. Toin oman pannun kotoa ja ostin Liiteristä lusikkasetin. Kolmesta syvästä lautasesta yksi on reunasta risa. Ikkunoita ei saa auki ja asunto on liian kuuma. Kylppärin suihkuun on asennettu sellainen tyhmä vettä säästävä pää, joka ainakin minulla vain lisää suihkussaoloaikaa kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, kun tuntuu, ettei saa sampoota huuhdeltua hiuksistaan. Ei jatkoon.

Kotonakin tapahtuu. Urakoitsijan edustaja kertoi keskiviikkona, että sähkärin mukaan meillä on liian herkkä ylivirtasuojakytkin myös kotikolossa ja se on vaihdettava. Että siitä vaan tyhjentämään koloa, jonka yläreunassa sulaketaulu on. Ja mieluummin heti huomenna.

Prkleen hienohelma, jupisin mielessäni, minä sille herkät kytkimet näytän, mutta ymmärränhän minä, että jos tikkailla seisoskellessaan kurottaa sivuun, niin kohta on ukko maassa ja piipaa-auto pihassa.

Naukaisin, että torstaina on liian aikaisin, voisiko prosessin osasta lykätä pääsiäisen jälkeen. Pienen arpomisen jälkeen frouva mietti, että onhan se kaveri seuraavallekin viikolle bookattu. Huokaisin helpotuksesta, töissä oli kriittinen hetki menossa, eikä yhtään ylimääräistä aikaa. Tänään tein ns lyhyen päivän jättämällä lounaan ja tauot pitämättä. Pääsin vain 10 minuutin työajan ylityksellä.

Viikonloppuna emme siis menekään loppusiivoamaan, vaan sotkemaan lisää päästäisvapaan aikana. En rehellisyyden nimissä enää tiedä, minne saan tavarat mahtumaan, ehkä keittiösyvennykseen. Mutta ensi viikon lopulla homman sitten pitäisi olla ohi, lohdutti urakoitsijan puhenainen. Ehkä kestän tämänkin kuin naiset konsanaan. Tai sitten en.

Jotta kivaa munajuhlaa vaan teillekin! Ohessa muutama kuva talteen tältä elämänjaksoltamme. Seuraavassa elämässä menen sähköasentajakoulutukseen, jos en värisokeaksi synny. (Itse asiassa haluan syntyä Galapagos saarten hylkeeksi.)

Koti-ikävä

Hotellielämä on kuolettavan tylsää.

Olen luonteeltani puuhastelija, kotona puunaan paikkoja pikkuhiljaa, kohde kerrallaan. Nyt kun se kaikki jää tekemättä, minulle jää luppoaikaa ja tylsistyn. En koskaan ole ollut television orja, enkä tee käsitöitä, lukeakaan ei jaksa koko ajan, niinpä räplään puhelinta. Olen kuulkaas kummasti edistynyt saarenrakennustöissä June's Journey pelissä. Tasot paukkuvat.

Eilen kävimme yhdessä kotona. Siellä on ihan kamalan likaista. Pölyä joka paikassa. Kun saisimme siivottua ennen takaisinmuuttoa, se olisi paras ratkaisu. Laatat olivat jo paikallaan, mutta ainakin sähkötyöt odottivat tekijäänsä. Kiukaseen oli vaihtokivet, mutta en nähnyt missään vanhaa kiuastamme. Voi kun saisimme uuden, vanha on todellinen sähkösyöppö.

Vakoilen remppakavereita Oma Helenin sähkökulutusappin välityksellä. Seuraan tuntikulutuksen muutoksia. Ymmärränhän minä, että jotkut vaiheet vaativat kuivattelua, mutta hitaalta remontti välillä vaikuttaa. Kerroinko, ettei myöskään kärsivällisyys kuulu hyveisiini?

Ja sitten vaikka juuri kerroin, etten telkksri tuijota, totean päinvastaisesti, että eilen Avaran luonnon Galapagos-saarten hylkeet herättivät toiveen, että jos on pakko syntyä uudelleen, niin sinne sitten. Se sulava liikehdintä vedessä täynnä elämänriemua herätti kaipuuni. Jopa niin vahvasti, että unessakin pulikoin suuren järven rantavesissä. Olisi ihanaa olla notkea ja vahva. (Polvi ja nilkka ruttuilevat taas. Pitäisi käydä moukumassa työterveyslääkäriltä lisää nesteenpoistolääkettä, sitten vaan tjlee taas rytmihäiriöitä. Pöh. Inhoan ruumiini pettämistä!)

Mökkihöpertyjät

Uutiset ovat taas niin kamalia, että meinaa luontainen optimismini jäädä pessimismin jyräämäksi. Ahdistaa itänaapurin öyhötys, vallan- ja kunnianhimo, etenkin jos Ukraina sodan uhkan tai sotimisen takia ei pysty enää tätäkään vähää elättämään kansaansa, niin vaikuttaa se Eurooppaankin, inflaatio kiihtyy. Sitten tulevat pakolaiset, ja tietty kotimainen kansanosa pääsee taas vaatimaan rajojen sulkemista. - Itse asiassa mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän masennun jo nyt.

Yritän ajatella jotain muuta. Vaikka sitä, että meillä on väistöasunto lähes koko evakkoajalle, sain jatkettua viimeisen remppaviikon torstaille saakka alkuperäistä varaustamme säälliseen lisähintaan. Tänään kävivät remppafirman työnjohtajat tekemässä aloituskatselmuksen. Sain ehkä lirkuteltua heidät suostumaan pesukoneen irroitukseen, siirtoon ja takaisinasennukseen remontin päätyttyä. Katsotaan nyt sitten pitävätkö lupauksensa. Pojat kertoivat suojauksista ja totesivat kylpyhuoneen oven olevan pehmeän, voi olla, että sekin menee vaihtoon.

Sitten voisin ajatella Kuolema maalaa taulun-sarjan kuudetta kautta, jota ilmeisesti Ranskassa jo tehdään tai esitetään (yritin guugeltaa tietoja, mutta ranskan kielitaitoni on surkea, yritän johtaa sitä latinan ja englannin kautta). Tänään kun nimittäin katsoimme sarjan loppuun, niin jopa Hän myönsi tykästyneensä sarjaan. Minä olin myyty jo ensimmäisestä jaksosta alkaen, ei liikaa väkivaltaa, ripaus romantiikkaa ja hiven monimutkaisuutta juonessa.

Eilisen huippukohta oli, kun töiden jälkeen korjasin ikuvanhan Iikkean peltilaatikoston pyörät. Tai siis vaihdoin kaksi pyörää pikaliiman ja yhden ruuvin taktiikalla. Liiterikaupassa oli 8 kpl pyöräsettejä myytävänä, olivat vaan vähän isompia kuin alkuperäiset, eivät osuneet samoihin kiinnitysreikiin, pahkeiset. Niitä sitten jäi vielä kuusi odottamaan seuraavaa tarvetta. (Tällä tavoin se tavara kertyy hyllyihimme. Pitäisi aloittaa joku kuolinsiivous.) Mutta rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että epäortodoksinenkin onnistuminen hiveli tyytyväisyyskeskustani. Vähällä sitä tulee onnelliseksi - ja onnellisuudella tarkoitan nimenomaan tyytyväisyyttä.

Tyytyväinen olisin elämäämme muutenkin, kunhan vaan isot pojat antaisivat meidän leikkiä rauhassa. Aina pitää olla päällepäsmäröimässä ja nakkelemassa hiekkaa silmille mokomien vatipäiden.

Sijaa majatalosta

Kylpyhuoneremontin ajankohta vahvistui. Kesto tulisi olemaan vähintään 4 viikkoa. Kyselin pari päivää naamakirjassa, olisiko kavereilla tai heidän tutuillaan kalustettua asuntoa vuokrata. Kun mitään ei kuulunut, ryhdyin plaraamaan AirBB:n tarjontaa.

Tein löydön, järjestelmään oli juuri lisätty kohde, jossa oli avajaistarjous kolmelle ensimmäiselle varaajalle. Päätin toimia saman tien ja hyvä niin, sain varattua meille maaliskuuksi Merihaasta yksiön. Tosin sitten vasta huomasin, että se oli edullinen (kuluineen eur 795) juuri siksi, kun sitä ei pysy peruuttamaan.

Noh. Elämä on. Nyt vaan pitää toivoa, että aikataulu pitää paikkansa. Jos se venähtää, pitää varmaan hoitaa Hänet jonnekin kavereilleen, itse nyt hätätilassa muutan takaisin kotiin ja elän konttikylpyhuoneen kanssa. Pääasia, että edes suurimman osan remontin ajasta voimme olla rauhassa jossain.

Itse asiassa se varmaan tulee olemaan ihan mukavaa, olemme toisiamme lohduttaneet. Voimme olla turisteja kotikaupungissamme, varasin sinne jo vuosilomaviikonkin, muuhun lomailuun meillä nimittäin ei tule olemaan varaa. Mutta keskusta on lähellä, samoin merenranta. Olemme varovaisesti suunnitelleet ohjelmaa, saa sitten nähdä, mikä toteutuu. Ja ihaninta on, että palkkioksi kissanhoidosta saamme muuttoapua - tavaraa tulee olemaan lähes yhtä paljon kuin mökille mennessä.

Kissoista kun tuli puhe, kollegani ja puolisonsa saapuivat lomareissultaan, Roosan ja Elviksen kissahotelli sulkeutui. Kollega itse oli saanut koronan (ei mitään oireita, mutta positiivinen kotitestitulos), terve puoliso haki kattiaiset kotiinsa. Roosaa jouduimme viimeksi jahtaamaan ympäri asuntoa, niinpä tein hänen päänsä menoksi suunnitelman, joka onnistui erittäin hyvin, mutta en tullut ajatelleeksi, että hätäinen miukuna herättäisi Elviksessa pakoreaktion. Näinhän siinä kävi, että Elviksen jouduimme poimimaan häkkiin sohvan alta. Sekin sujui tosin yllättävän näppärästi, vaikka meitä oli kaksi jalkavaivaista asialla.

Nyt kotona on hiljaista. Hän on ystävänsä luona kyläilemässä. Itse taas nautin hiljaisuudesta, suljin jopa television, joka tuntuu ölymppialaisten kunniaksi olevan päällä kaiken aikaa. En ole menettänyt hermojani kuin pari kertaa, ihme kyllä. Kissaterapia ja yöunet ovat auttaneet kestämään. Sääliksi käy Häntä, penkkiurheiluhullu valitsi puolisokseen vastakohtansa.

Cacoethes*

Aloitin lomani nukkumalla 10,5 tuntia. Olen ollut viime aikoina väsynyt kaiken aikaa. Samoin minua vaivaavat rytmihäiriöt. Hän on diagnosoinut tämän toisesta koronarokotteesta johtuviksi sivuoireiksi. Voi olla. Jos olo ei loman jälkeen helpota, olen antanut itselleni luvan hakeutua lääkäriin. Ehkä minä vaan olen jo vanha ja ehkä sydän sittenkään ei jaksa kaikkea.

Muita lomanaloitustoimia luvassa tänään ovat kirjapaketin ja lautaspaketin hakuretket. Tietenkin eri paikoista ja eri lähiöistä, mutta tuleepahan liikuntaa ja näen samalla, miten naapurilähiön vanhan ostarin suojelemattoman osan purku etenee.

Sinne menivät kaikki räkälät, ei voi enää suorittaa lomanaloitusrumukierrosta lähiöbaareissa. Ai mut hei, ei sitä voi tehdä muissakaan kaupunginosissa. Olen niin täynnä koronasulkua, kun ei keikoillekaan pääse, että varmaan pian joku poksahtaa korvien välissä.

Pesin pari koneellista pyykkiä. Kunhan ne ovat kuivuneet, pitää tyhjentää parvekkeelta tavaraa kylppäriin sen verran, että parvekelasihuoltaja voi huomenaamulla hoitaa hommansa. Sitten kai pitäisi pestä parvekelasit. Kissaakin kiinnostaa.

Sen sijaan tekisi mieli tehdä jotain. Jotain villiä, hullua, vastuutonta tai muuten vaan lihottavaa. (Ikävöin normaalia.)

*Irresistible urge to do somehing inadvisable

Maailmankaikkeuden kootut selitykset

Yrittääkö maailmankaikkeus selittää jotain?

Ensin hajosi verenpainemittarista mansetti. Kone on vasta yhdeksisen vuotta vanha, hoitaa muuten hommansa tyydyttävästi. Onneksi malli on sen verran yleinen, että sain tilattua uuden mansetin. Sitä tilatessani mietin, että lienee ihan onni, etten juuri tahtoessani töiden jälkeen voinut mitata verenpainetta, kun olkaan kohdistetun lisäilman sijaan olisin tarvinnut lisähappea. On kuulkaas ollut komea työviikko! (Enkä taaskaan voi enempää todeta, kun että töissä pyöröovet voisivat olla kova sana, ja vituix meni koko vapaussota meikäläisen esimiesosaston osalta.)

Torstaina halkesi yksi syvä turkoosi Teema-lautanen kesken ruokailun. Tiedättehän, kun kuulette sen pienen raksahduksen, lasite väsyy kuuma-kylmäkäsittelyyn ja kolhintaan ja antaa periksi.

Turkoosia väriä ei enää valmisteta tietenkään, mutta tori.fi pelasti. Siellä olisi myynnissä kokonaisia turkooseja Teema-astiastoja. Onneksi tilaa ei kaapeissa ole, tilasin vain kaksi lautasta (ihan varalta, jos toinenkin hajoaa). Ongelmitta en tietenkään päässyt, Torin järjestelmässä oli ongelmaa ja viivettä. Pelotti sekin, että teenkö huijarin kanssa kauppoja, mutta lähes perushankintahintaan taidan saada kaksi yhden tilalle, ainakin lähetys näkyy jo Oma Postissa. Mutta miten kukaan enää uskaltaa tilata keneltäkään ketään?

Hyvät uutiset: löysin ensimmisen lomapätkän päätteeksi yhdestä antikvariaatista Atwoodin Herran tarhurit. Olipas se sitkeässä! Maailmanrauha ja eläkepäivät siltä osin pelastettu, kun vaan rauha säilyy ja minä joskus uskaltaudun jäämään eläkkeelle. Pahoin pelkään, ettei näillä tuloilla kovin kummoista eläkettä kerätä. Jotta näinköhän kerkeän kirjoja lukemaan.

Meillä eletään parisuhteessa rauhaiseloa. Hän seuraa olumppialaisia ja yrittää välillä innostukseltaan tuputtaa tietojaan minullekin. Minä taas pyrin olemaan kuuntelematta, ettei vaan verenpaine nouse. Muutenhan meillä ei normaalitilassa hankausta keskinäisissä väleissämme ole. Toisen rokotuksen jälkeen olen ollut fyysisesti aika poikki, siitä tulee maanantaina kaksi viikkoa, eli tarjolla oleva suoja on saavutettu. Ehkä tästä selviää hengissä.

Vielä kaksi työpäivää ennen loman alkua. Tiedän, miten nopeasti aika kuluu. Ainakin takaisin töihin palatessani luvassa on jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja. Parkua kolmannella?

Lomapuuhia

Hän ja minä olemme varsin yhteensopiva ja -toimiva paketti, totesimme jälleen kerran, kun ryhdyin miettimään loman aikaisia puuhiamme. Lomaan mielestämme kuuluu kiireettömyys, talouden pitkäaikaishuolto, hyvin syöminen, lukeminen ja rauha. Kaikkea on lomalla ollut tarjolla.

Olen tehnyt herkullisia ruokia aina kun keli on vähänkin sallinut. Uunissa tietenkin; kaalilaatikko, lihapullat tomaattikastikkeessa, foccaccia ja tänään varmaan listalla tulee olemaan lohilasagne, kunhan Hänen hyväksyntänsä olen suunnitelmalleni saanut.

Maanantaina pesin saunan. Tiistaina roudasimme matot ja petarin päällisen 24 pesulaan. Vain kaksi koneellista, puoli tuntia ja 24 euroa ja homma oli hoidettu. Minua ei saisi traditionaaliselle mattopyykille kirveelläkään uhaten. Kuivatin matot saunassa (ei se päällä ollut, mutta aina siellä on lähes 30 astetta) ja petarin parvekkeella. Eilen aamulla kun keli hivenen viileni, luuttusin lattiat kunnolla ennen kuin levitimme puhtaat matot lattialle. Taivaallinen tuoksu - tai tuoksuttomuus oikeastaan.

Sopimukseemme taloudenhoidollisten tehtävien jakamisesta kuuluu, että Hän hoitaa viikkosiivoukset ja minä tarkempaa nuohoamista tarvisevat kohteet. Poislukien viemäreiden ja lattiakaivojen puhdistukset, niihin en kykene - oksennusreaktioni on kovin herkkä.

Oli ihanaa päästä saunaan, kun sen vihdoinkin pystyi lämmittämään. Helle ei sovi meille. Ilmalämpöpumppu tulee pelastamaan kesämme tulevaisuudessa. Asentajalta tuli viesti, että valitsemamme malli on valmistajan Euroopan varastoista loppu, malli upgreidataan ilman kuluja astetta tehokkaampaan. Mahtava uutinen!

Ensi viikolla menen taas töihin reiluksi viikoksi. Ihanaa ajatella, että lomaa on vielä edessä, en ole montakaan ajatusta suolakaivokselle uhrannut. Mitä nyt eilen kollegan kanssa vaihdoin muutaman viestin läksiäislahja-asioissa. Menetämme erinomaisen esimiehen.

(En minä yleensä näin usein päivitä. Nyt vaan on ollut asiaa ja aikaa kirjoitella pieteetillä. Ensi viikolla taas vaikenen tai jatkan iänikuisia itkuvirsiäni.)

Pääskysten lentonäytös

Eilen illalla kävelin bussipysäkiltä kotiin, olin täynnä rauhaa. Vuosi sitten viimeksi olen nähnyt roolipeliystäväni, nauranut, juoninut, neuvotellut, käynyt kauppaa universumin jumalien ja kauppureiden kanssa - ja tulihan sitä syötyäkin, tosin liian paljon ja liian myöhään. Ei vieläkään tahdo ruoka maistua, kun eiliset grillimaggarat miettivät ulospääsyä.

Ulkona kohahtelivat loppukesän tuulettomien iltojen ensimmäiset kuumailmapallot kohti pohjoista. Pääskysperheet järjestivät kilvan lentonäytöksiään, pitkät kiir-äänet säestävät shouta. Yritin tallentaa tunnelmaa mieleeni, jotta voisin sitä muistella, jos murhe joskus kalvaisi sieluparkaa. Kävelin kotiin läpi 550n ruman ja rikkonaisen työmaan, mietin, että hyvä tulee vielä siitäkin. Vielä vajaa kolme vuotta ennen kuin ratikkareitin pitäisi olla valmis. Onhan rakentamista myös mielenkiintoista seurata - harvoin pääkaupunkiseudulla moista myllerrystä päsee todistamaan.

Tänään ajattelin rakennella grillibroilerin jäämistöstä haalimastani lihasta kanapiirakan pakastimesta kaivelemaani filotaikinan loppuun. Aamupäivällä paistoin koriin unohtuneet ylipypsät banaanit rahkan kanssa letuiksi. Minulla vaan ei sielu anna periksi tunkea hyviä ruoka-aineksia biojätteeseen, kun jalostamalla niistä saa erinomaisia vatsantäytteitä. (Vaikka minulla ei nälkä ole, nautin tekemisestä.)

Huomenna on ensimmäinen lomapäivä. Pääsen pakkaamaan pientä lomaretkeä varten. Hän jää kotiin, minä retkeilen pari yötä ystävän kanssa. Siitä varmaan myöhemmin. Nyt hekumoin ajatuksella, että kaikki on vielä edessä.  Sunnuntai-iltapäivä saattaa olla loman paras hetki, kun tietää, että heräkello ei kilitä ennen kuutta huomenaamulla.

Ai niin ja ilmalämpöpumppukin on nyt tilattu. Asennus on syyskuussa, käyttöä sille saadaan vasta ensi kesänä - on tästä hullun lailla rehaamisesta jotain iloakin oltava. Ei meillä muuten siihen varaa olisi ollut. Verottaja rankaisee toimiani loppuvuonna, tarvitsen myös kotitaloustyövähennyksen tuoman minimaalisen avun.

Ulkona viilenee vihdoinkin. Vaikka taivas tipahtaisi niskaani, silläkin uhalla kerron olevani onnellinen.

Lähdön tunnelmaa

Toiseksi parasta oman elämänmuutoksen jälkeen on juhlistaa ystävien ja kavereiden seuraavan taipaleen alkua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen (ja esihenkilön ajattelemattomuutta, mutisen itsekseni) saattelin aivan yksin kollegan viimeisen työpäivän loppuun. Enkä harmittele, hauskaa oli.

Elvis-kissa on devon rex.

Kävimme nauttimassa kostean lounaan ravintolassa Tikkurilassa. Kollegan puoliso haki meidät heille. Siellä kissaenergian lisäksi tankkasimme toisen pullollisen proseccoa ja pullollisen valkoviiniä. Juttelimme, nauroimme ja paransimme maailmaa aina kahdeksaan saakka. Sain vielä kyydin kotiin, kun kollegan puoliso meni jatkamaan työpäiväänsä keskustaan.

Hän oli sillä välin siivonnut ja levittänyt parvekkeelle Iikkeasta tilaamani toisen maton. Tilaus osoittautui hivenen haastavaksi. Hieno suunnitelmani oli, että tilaan jutut postitse. Kävi niin, että paketista tuli liian suuri lokeroon, se oli kiikutettu naapurilähiön K-kauppaan. Houkuttelin viekkauvvella ja vääryyvvellä Hänet mukaan kantokameliksi. Hän taas kosti sen uudenlaisella kovennetulla Iikkealla, kannoimme paketin kahdestaan kotiin. Minä olisin ajellut busseilla. Olivat muuten lihakset kipeänä seuraavana päivänä. Mutta nyt on uuden parvekematon lisäksi parvekkeelle näkösuoja, makuusoppeen kattolamppu ja alulautaset (tiskikoneemme on vähän huoleton veikko, vanhat lautaset eivät enää kestäneet kolistelua, vaan alkoivat ikäntyessään lohkeilla).

Muuten olemme jälleen nauttineet leppoisasta rauhasta. Eilen oli klassinen perunasalaatti-naggipäivä, tänään teen marokkolaisvaikutteisia karitsalihapullia (täytettyjen herkkusienien ja perunasalaatin kera). Minusta on kiva kokeilla uusia helppoja reseptejä. Ja Hänestä on kiva syödä lopputuloksia. Win-win.

Kollegan lähteminen tulee lisäämään työkuormaani melkoisesti, kunnes hänelle saadaan seuraaja (toimenkuva tietenkin muuttui). Minulta taas poistui henkireikä, kenelle mie puhisen ärsyyntymistäni ja tuskaani? Tännekö? Vai Hänelle? Ehkä saatte molemmat osanne, pahoittelen. Yksi aikakausi taas päättyi, minun eläköitymiseeni on aikaa, sikäli kun ikinä voin taloudellisista syistä eläkkeelle jäädä.

Parisuhteellisuusteoriaa edistyneille

Kieltämättä olen tehokas arjen pyörittäjä. Ennakoin, olen järjestelmällinen ja aikaansaava. Se valitettavasti usein johtaa siihen, että ennen kuin kerkeän opettaa ja iskostaa toimintatavat talouden muihin eläjiin, olen jo tehnyt ne itse. Se taas pidemmän päälle rasittaa parisuhteen tasapainoa ja saa minut puuskuttamaan "aina minä"-lausetta.

Näinhän ei voi jatkua. Arkiasioiden koulutus parisuhteessa on edenyt sille asteelle, että Hän osaa kuljettaa wc-paperia eteisestä kylpyhuoneen lavuaarikaappiin. Se tosin vaati puoleltani hivenen kikkailua ja paperin jemmaamista, ettei tarvitsisi bideesuihkun käyttöön ryhtyä.

Ilokseni huomasin, että eilen se vihdoin oli tapahtunut. Alakaapissa oli vararullia ja telineessä täysi rulla. Oikein päinkin vielä! Erävoitto! Tätä ennen olen pakkosyöttänyt Hänelle päivittäisen tiskaamisen (tosin Hänen tekemänään se vie vettä ja tiskiainetta) sekä viikottaisen siivoamisen. Ne ovat hänen vastuullaan, minä taas hoidan ruoka-asiat ja pyykin.

Uskon siihen, että kun kodinhoidolliset asiat ovat tasapainossa, vaikuttaa se myönteisesti myös parisuhteeseen. Taitaa siitä olla joku ihan oikea tutkimuskin tehty, että kodinhoitotoimenpiteiden jakautuminen kotitaloudessa on verrannollinen ketun vierailuun pesässä. (If juu nou vot ai miin.)

Päätän raporttini täältä tähän.

Oma koti kullan kallis

Perjantain kunniaksi koin työn takia koko viikon lisääntyvää turhautumista, työni kun tuottaa säännöllisiä epäonnistumisia siinä määrin, että ihmettelen, miten olen tähän ikään saakka saanut itseni elätettyä. Kykyni eivät riitä, suuni on liian suuri eikä palkka vastaa henkistä tuskaa. Likaisen työn lisä olisi paikallaan.

Vanhenemiseen minulla on varsin ambivalentti suhtautuminen. Joissain asioissa kammoan ajatusta, että joudun muiden armoille, mutta joitakin asioita odotan jo. Kuten hiusten harmaantumista. Tahdon eroon keski-iän mukanaan tuomasta maantie-halkopino-pulkkosieni-sorakuoppavärityksestä, jollaiseksi väri on puhtaanvaaleasta muuttunut. Ja katso, vihdoinkin hiukseni ovat täynnä vaaleita haituvia, olen siis harmaantumassa. Muutos toki saisi olla nopeampi - toivottu nopeus yön yli harmaantuminen, kiitos. Mutta toivoa siis jo on. Tosin luvassa ei ole niinkään teräksenharmaa, vaan värinsä menettänyt vaalea. Hänellä taas ohimoilla lainehtii kaunis harmaa ja etuhiuksissa hieno vaalea raita.

Toinen positiivinen lausunto (naamakirja muistutti), olen asunut Pohjois-Helsingissä nykyisellä asuinalueellamme jo 11 vuotta! Ja tsadissakin yli 25 vuotta. En tuntenut aluetta laisinkaan ennen avioeroa, muutin naapurilähiöön vain siksi, että sain sieltä edullisen vuokra-asunnon. Kolmisen vuotta siinä asuttuani muutin tähän nykyiseen, sain ihmeekseni asumisoikeusasunnon vuodessa, vaikka ystävät varoittelivat olemasta turhan optimistinen.

Sain vahingossa edullisen asunnon ihanasta rauhallisesta taloyhtiöstä. Palvelut ovat lähellä, samoin luonto. Täältä minut vain kannetaan pois, ellen sitten saa lottovoittoa ja muuta erakkomajaan keskelle metsää. Mutta vain jos minulla on varaa välillä lähteä metsästä pois ja kustantaa itselleni palvelut, joita välttämättä metsän liepeillä ei muuten ole tarjolla. Eli siis en muuta.

Kun pian tulisi taas kevät.

Logistiikan ihmelapset

Kolmen vuoden harkinta- ja vatulointiaika päättyi eilen. Sovimme jo viime viikolla, että nyt on kellarikomeron kimppuunkäymisen aika - ja dadaa, Hän oli aamulla suostuvainen. Niinpä aamupalan jälkeen keräsimme tarvittavat avaimet ja siirryimme alakertaan.

Hän nosteli laatikon/ nyssäkän tai vaatehengarin kerrallaan pois komerosta ja minä jakelin niitä kahteen eri pinoon sen mukaan, miten usein tarvitsisimme tavaraa. Kun komero oli tyhjä, aloitimme täyttämisen suhteellisen loogisesti. Eteen jäivät tavarat, joita tarvitaan joka vuosi (talvitakit, kengät, matkalaukut, kalastuskamat, joulukuusi), sen taakse Hänelle unelmoitavaksi tarkoitetut laatikot, jotka kannattaa käydä läpi ennen lopullista päätöstä. Unelmoinnilta se nimittäin minun silmissäni vaikuttaa, kun jokaista lappua ja tavaraa hipelöidään minuuttisotalla. Ihan taakse tulivat muuten vain säilytettävät (mm. akkareita, päiväkirjoja, kirjeitä, pari vanhaa tietokonetta, pari lumilapiota).

Kuin taivaanlahjana oli pihalle perjantaina ilmestynyt roskalava. Sekin sai täytettä. Emmekä olleet ainoita, koko talorypäs kanteli sinne pitkin päivää tavaraa ja osa jopa tavaraa poispäinkin. Minäkin hetken haikailin ison kukkaruukun perään, mutta joku oli kerennyt jo kierrättä sen ennen kuin sain aikaan noutoreissua.

Lopputulemana tiedämme, mitä kellarissa on, sinne tuli tilaa myös yläkerrassa olevalle ilmastointivermeelle ja muullekin kamalle tarvittaessa, n 2 m3. Sen lisäksi minäkin voin käydä noukkimassa sieltä sesonkikamaa, koska ei ole vaarana tavaravyöryn alle jääminen. Tärkeintä on, että teimme sen yhdessä ja tyylimme tehdä asioita yhdessä on toisiamme täydentävää. Erittäin tyydyttävä kokemus! Parisuhdetta vahvistava! Suosittelen.

Mutta uutta tavaraa ei saa hankkia! Ei mitään! Meillä on kaikki, jotakin jopa kaksin kappalein, kuten esimerkiksi silitysrautoja,  vaikka kumpikaan ei vaatteitaan silitä...