Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Jaksamisen eväitä etsimässä

Työ tekee minut äkäiseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle uuden ja vanhan järjestelmän ristipaineessa. Ahdistus kasvoi sen verran rehvakkaaksi, että olen ryhtynyt lukemaan työpaikkailmoituksia.

Valitettavasti tiedän rajoitteeni. Virallinen koulutukseni ei ihan vastaa nykyistä työnkuvaani ja minulta puuttuu työssä tarvittava excel-gurumaisuus. Olen sitäkin koulutusta naukunut viitisen vuotta, en vaan kerkeä opistella sitä työn ohessa "try and error"-menetelmällä. Ja sitten ikä. Ammattini on nuorison suosiossa, siellä on monta hyvää nälkäistä jonossa jokaista vapaata paikkaa kohti. Mutta viime viikolla löytyi niin sovelias paikka, että pakko oli hakea. Olenpahan ainakin yrittänyt. Työnantajaehdokas voi todistaa, ettei harrasta ikärasiamia, kun (jos) kutsuu minut haastatteluun.

Sain vihdoin luvan ylitöihin. Minun pitäisi käydä läpi omasta sähköpostistani yli 500 lukematonta viestiä, joista vanhimmat ovat varmaan viime syksyltä. Helppo ratkaisu olisi tuhota vanhimmat, mutta niissä voi olla säästettäviä liitteitä. Osastomme yleinen sähköpostilaatikko pullistelee myös. Kaikana olemme 24 h vastauslupauksestamme.

Huomenna siis teen töitä muutaman tunnin. Tänään olemme nauttineet vapaasta ja ohjelmattomasta lauantaista. Lämmitimme saunan, tein herkkuruokaa ja minun osaltani ollan kruunasi Midsomer Murders. Hän on päässyt katsomaan urheilua, illalla ilmeisesti on luvassa potkupalloakin.

(Kyllä minä jaksan. Pankkitili vaatii sitä. Päättyneet TES-neuvottelut nostavat palkkaa huhtikuussa 3%, pikkubonus tulee 12,5% kertakorvauksen muodossa. Kulut ovat nousseet valitettavasti niin, ettei korotus siihen paljon auta. Helenkin tarjosi uutta sopimusta, joka nostaisi kilowattitunnin hinnan kolminkertaiseksi. Odotellaan, mikä on ääni kellossa kesemmällä. Sopimus päättyy vasta 30.6. - onneksi.)

Tauhkan keskellä rimpuilua

Olen yrittänyt ainakin muutaman kerran kuukaudessa kirjata elämäntapahtumiamme yhteiseen päiväkirjaamme ihan siksi, koska tiedän, miten vähän elämästä loppujen lopuksi jää mieleen. Arki vie mukanaan ja ne pienet arkiset onnenhetket katoavat tauhkaan, suorittamiseen ja rimpuiluun.

Helmikuu oli erinomainen esimerkki. Työ vei voimani, työnsi minut välillä epätoivon partaalle. Pari kertaa pillitin ääneen. Kotona, ei kukaan töissä sitä nähnyt, mutta en jättänyt kertomatta oloani ja tuntemuksiani esi-ihmeelle, älkää luulkokaan. En ihan niin pahasti ole marttyyriainesta. Silti epäilen että vasta tällä tulevalla viikolla kollegoilleni selviää, minkä parissa olen muutaman viimeisen kuukauden kamppaillut, kun he joutuvat sijaistamaan minua.

Kyyti on koleata. Useasti tulee mieleen, että miksi ne, joilla töitä on, tapetaan määrään. Tiedän sen meillä johtuvan vanhanaikaisesta systeemistä uuteen siirtymisestä, mutta onnistuneen määrittelyn kanssa se olisi sujunut helpommin. Miksi määrittelyä sitten teki johto eikä me käyttäjät? Siihen minulla ei ole vastausta.

Mutta näillä mennään. Pohdin välillä, että eläkeikään on enää kuusi vuotta, en haikaile kokonaan lomalle, mutta mieluilen osa-aikaisuuden perään. Ettei minun tarvitsisi enää olla vastuussa kaikesta.

Onneksi muutakin elämää on - niin kuin esimerkiksi rakastava parisuhde. Eilinen hääpäivämme oli keskinäisen kehun kyllästämä. Kun kaikki on hyvin, on ihanaa antaa positiivista tunnustusta puolisolle. Olemme arjen huipputiimi, totesin, kun illalla oli koti siivottu, lakanat vaihdettu, pyykit pesty ja kaappi täynnä herkkuruokaa. Siitä huolimatta Hän sai katsoa urheilua mielensä kyllyydestä, itse taas luin, pelasin ja katsoin pari sarjaakin. Ja välillä pulputamme keskenämme.

Elän parisuhde-elämäni parasta aikaa. Enpä olisi arvannut, että tällaistakin on tarjolla. Rauhaa ja rakkautta. (Tähän kohtaukseen joku siirappinen lälläbiisi.)

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

Kovin on tapahtumaköyhää

Parin viikon takaiset piirakkatalkoot olivat suksee. Nyksän eksällä on vielä opeteltavaa pulikkatalkoissa, että hän saa kuoritaikinan pyöreäksi, mutta kaikki kuoret saimme täytettyä. Hauskaa oli! Puhetta, musiikkia ja pulikointia. Aikaa kului vajaa viitisen tuntia, kuohuviiniä kaksi pulloa, jallua 20 cl. Sitten vielä eksyimme lähibaariin, jonne ilmestyi myös exän nyksä. Hienoja ihmisiä!

Yhdeksän aikaan illalla nakotin bussissa varsin tuiterissa, kotona menin iltapesun päälle suoraan sänkyyn herätäkseni viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Hän kiitteli, etten ollut jäänyt notkumaan humppelissa riesaksi. Itsekin kiittelin samaa.

Työviikko oli raskas, vaikka asiat toki etenevät.  Kamalaa on, en tiedä, pitäisikö toivoa yytee-potkuja, mutta kuka muu hullu shown hoitaisi? Se siitä.

Eilen oli Hänen lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhlat. Matkasimme Vuosaareen ja vaelsimme läpi lähiöiden. Vastassa oli parisenkymmenen eri-ikäisen ihmisen villilauma. Lapset sokerihumalassa, aikuiset notkistuivat hitaammin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset, vastaanotto lämmin. Hän varmasti tunsi olevansa odotettu vieras. Minua ahdisti ihmispaljous, mutta piilotin sen mielestäni hyvin. Vain valokuvissa näki vaivautumiseni, minun ja muun porukan väliin jäi 15 cm rako. (Lue: Kuka näistä ei kuulu joukkoon?)

Huokaisin helpotuksesta, kun parin tunnin päästä läksimme kotiin. Hänen lapsenlapsensa, lapsen äiti, lapsen isän äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vielä menevät, mutta laumatapaamiset ovat rankkoja. Kotiin päästyämme vedin parin tunnin päiväunet, olin valveilla vajaan neljä tuntia ja menin yöunille. Henkisesti rankkaa.

Nyt on vähän pirteämpi olo. Syytä ollakin, nimittäin vuorossa on roolipelipäivä. Pelinjohtaja vihjailee jotain hahmojen kuolemasta Signal-ryhmässämme. Laitoin vastakysymyksen, onko hän kyllästynyt meihin, peliin vai molempiin. Hän saa sillä välin kotona jatkaa työtään rauhassa. Siivous hoidetaan vasta, kun Roosa ja Elvis lähtevät tiistaina kotiin.

Lomaan on kovin pitkä aika. Helmikuussa ei ole juurikaan edes palautumisaikaa, viikonloput on jo myyty.

Sataa, sataa, ropisee

Ilmastonmuutos jyllää ulkona. Kuuntelen räystäsrännien iloista loruttelua kissahotellin Devon Rex-vieraiden Roosan ja Elviksen kanssa.

Pariskunta on vuoden vanhempi, Elvis 16 ja Roosa 13 vuotta, Elviksessä ikä alkaa näkyä. Kärttyinen ukkeli, joka ei enää leikkiä jaksa, Roosa kuitenkin vielä vähän yrittää. Elviksen kanssa kilpailen nojatuolin herruudesta, nyt onneksi hänelle kelpasi, että minä istun tuolissa ja hän minun sylissäni. (Lisää vieraita olisi tulossa heti, kun vanha pariskunta 7.2. lähtee kotiin. Pitää ehkä pari päivää levätä.)

Parempi puoliskoni, Hän, on vierailulla ystävänsä luona. Kerran viikossa Hän menee viettämään Huonon huumorin seuran kokousta, katsomaan urheilua, mikäli sitä tulee, soittelemaan ja käymään musiikkiaiheista debattia. Minulla korvat ja mieli lepäävät yhden illan. En vastaa puhelimeen, pidän television kiinni. En halua puhua enkä kuunnella.

Viime viikon lopulla olin niin väsynyt työhön, että purskahdin itkuun, kun tajusin, että minun odotettiin tekevän kolmea neljää asiaa yhtä aikaa ja vielä toinenkin vknloppu töitä. Onneksi olin kotitoimistolla, toisaalta harmi, että olin, säikäytin Hänet perinpohjaisesti. Itse burnoutin useaan otteeseen läpikäyneenä Hän tunnistaa oireet. Onneksi esihenkilö ymmärsi tilanteen ja suoritimme tehtävien karsintaa.

Pääni on toistaiseksi tyhjennyt varsin tehokkaasti viikonloppuna. Ainakin toistaiseksi niin on käynyt. Onneksi on Hän, tukeni ja turvani. Onneksi on ystäviä ja pienoisia retkisuunnitelmia. Eihän tilanne tällaisena voi jatkua loputtomiin.

Erilainen viikonloppu

Onneksi meillä ei ollut mitään erityissuunnitelmia viikonloppua varten. Itse asiassa hekumoin ajatuksella, ettei kukaan ollut tulossa vierasksi tsi itse emme olleet menossa minnekään. Toisin kävi.

Kuten arvasin, töissä tietojen siirto pykii. Datavalidointiin oli varattu kaksi päivää. Aloituskokouksessa kävi ilmi, ettei tietoja ollut saatu edes ladattua järjestelmästä oikein. Validointi tarkoitti sitä, että ryhdyimme käymään tauhkaa läpi rivi riviltä. Päivän päätteeksi lähetin huomioni esihenkilölle ja projektipäällikölle, varsin nopeasti tuli ylityölupa. Taitaa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun teen ylitötä, tähän saakka ylimääräiset on kuitattu liukumilla (vapaata tunti tunnista, onneksi edes kokonaisina päivinä).

Eilen puuhastelin viisi tuntia. Veikkaan, että tänään menee toinen mokoma. Toki urakka helpottuu edetessään, rakensin eilen toimivan metodin. Mutta tylsää se on. Ja vaikuttaa uneen. Viime yönä taas tein unissanikin töitä. Ja kun töistä pääsin, seurasivat muut ahdistavat aiheet.

Mutta näillä mennään. Onneksi voin Hänen kanssaan jakaa ahdistustani. Kotimentorointi on kunnossa. Ja työolosuhteet. Sain perjantaina rakennettua kotitoimistooni kahden näytön näkymän, kun pihist... lainasin töistä USB C with USB A kaapelipiuhan. Koneita en koskaan ole pelännyt.

Yritän tolkuttaa itselleni, että jos päätöksentekijät työpaikalla tekevät kauaskantoisesti yltiöoptimistisia päätöksiä, heidän tulee myös kantaa vastuu, etten yhtenä ihmisenä vain repeä kaikkeen. Tiedän, että normityöt ovat jääneet tekemättä, niistä huuto alkaa ensi viikolla. Kunhan vaan en pillahda itkuun, kun raivoaminen alkaa, vaan ymmärrän pyytää kohdistamaan kritiikin esihenkilölleni. Harjoittelen mantraa "Not my circus, not my monkeys".

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää ja helppoa. Auttaa pitkälle, kun koti on rauhan tyyssija. Ainakaan kannustavaa kumppania elämästäni ei puutu. Toivottavasti minä osaan olla Hänelle samanlainen.

Ennustusta kerrakseen

Kun olisikin kristallipallo, joka kertoisi miten meidän käy. Mutta kun ei ole, niin ihmetellään elämää sitten muuten. Niin kuin esimerkiksi sitä, että tänään klo 11 tein viimeiset merkinnät nykyiseen järjestelmäämme. Tiedotin asiasta kollegoille ja rakensin excelin, johon jäädytyksen aikana tehtävät pakolliset muutokset kirjataan, että ne sitten voidaan korjata tulevaan järjestelmään.

Edelleenkään minua ei ole opetettu käyttämään uutta. Pakko luottaa kollegaan, joka on mukana määrittelyssä ja rakentamisessa ollut mukana. Pakko, mutta kyllä pelottaa. Nyt on vain odotettava ensi viikkoon, että pääsemme validoimaan dataa. Tietoa. Mitä se nyt oikein suomeksi on? Tauhkaa?

Hän on viime aikoina kamppaillut kroonisen sairautensa ja siitä johtuvan unen vähyyden kanssa. Aamuyöt ja aamut ovat vaikeita. Onneksi edes välillä Hän malttaa nukkua päiväunet, koska huomaan, että ilman unta lisääntyy ärtyisyys, keskinäinen kemiamme kärsii. Toki mahtavaa on, että vaikka meillä on pieniä yhteenottoja, niin voimme tuohtumisen jälkeen pyytää anteeksi ja silitellä asiat (nuo henkiset höyhenet) takaisin kosteutta torjuvaan asentoon.

Eurooppalainen huoltovarmuuden puute petti minutkin. Käyttämäni Estradot on kaikissa muodoissaan loppu. Reseptiä toki olisi ollut ja kahden vuoden määräaika olisi ollut menossa umpeen vasta ensi syksynä, mutta näin vaan oli pakko aikaistaa gynekologi-vierailua reilulla puolella vuodella. Hinta pelotti, mutta kassalla yllätys oli mieluinen, visiitti tuli maksamaan vain hilkun verran yli eur 160. Ja jatkon ajaksi määrätty geeli osoittautui edullisemmaksi kuin laastarit. Kaiken tämän lisäksi random-gynekologi oli erittäin helläkätinen ja sosiaalisen tuntuinen olento. Pitää painaa nimi mieleen.

Sitten jotain täydellisen erilaista. Jäikö tinat valamatta? Nukahditko nojatuoliin uudenvuoden yönä? Harmittaako, että tulevaisuus on hämärän peitossa? Nyt luomaan 100-prosenttisen tarkkaa tulevan vuoden ennustetta!

ENNUSTE VUODELLE 2023

* Tartu lähimpään kirjaan
* Käännä sivulle 23
* Kolme ensimmäistä adjektiivia kuvaavat tulevaa vuottasi

Minulla: Järjetön, täysi, niukka. (Peter Høeg Kuvitelma 20. vuosisadasta) Kaikkea tuntuu olevan tarjolla, mikään ei muutu, ja taas kaikki muuttuu. Rehellisyyden nimissä välillä pelottaa paljonkin, välillä evvk-mielipide voittaa. Mutta hei, ainakin vielä toistaiseksi meillä on keskenämme kivaa ja koti. Parhautta!

Vapaapäivä ennen maailmanvalmistumisen päivämäärää

Olimme olleet kovin kllttejä, huomasin jouluaattona, kun Hänen nuorempi jälkeläisensä toimi joulupukin apupoikana. Kirjoja, alusvaatteita, molemmille merinovillakynsikkäät, palapeli ja muutama muu tarpeellinen verme löytyi lahjojen joukosta. Ilta jatkui kahdestaan sen jälkeen, kun jälkikasvu siirtyi uusien ruokien ja lahjojen pariin äitinsä luokse.

Ruuat onnistuivat jälleen erinomaisesti. Kaloja ei enää jäänyt joulupäivän lounaalle, mutta ei Hänen lapsenlapsensa jäänyt niitä kaipaamaan, kun veteli peurapaistia niin, että äitinsä jo alkoi toppuuttelemaan ikäisekseen varsin pitkää lapsukaista. Totesimme lapsen olevan tulossa isäänsä, kasvaa jättiläiseksi ja arvostaa hyvä ruokaa. Muissa asioissa ei teit' isäin kannata lähteäkään astumaan.

Olipa mahtavaa seurata sivusta, kun isoisä ja lapsenlapsi ropasivat joulupukin tuomia vieheitä. Siinä jo ryhdyttiin suunnittelemaan ensi kevään ja kesän onkiretkiäkin. Ymmärrän kyllä lapsen äidin monivuotisen epävarmuuden Hänen suhteensa, mutta nyt ex-miniä totesi, että olisi pitänyt antaa Hänelle tilaisuus jo useampi vuosi sitten. Mutta mitään ei ole menetetty, nyt Hän pääsee osallistumaan lapsenlapsensa elämään, kun vaan itse pysyy kunnossa. Motivaatioita siihenkin on nyt eri tavalla.

Minä en edelleenkään innostu lapsista, mutta kyseinen yksilö ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä. Siinähän tuo menee joukon jatkona, kun vaan minun ei oleteta osallistuvan syvällisemmin kasvatuksen periaatteisiin tai kustannuksiin, pragmaatikko tunnustaa. En muista enää sitäkään vähää, miten muiden lasten kanssa toimitaan, en osannut sitä lapsenakaan. Elämä oli liian raskasta.

Nyt saan nauttia pari päivää vapaista, ennen kuin tuskaisat pari päivää koittavat töissä. En ymmärrä, miksi kaikkien liiketoimintojen pitää ajoittaa muutoksensa aina vuodenvaihteeseen - tai sitten heinäkuun alkuun. Se on varmaan kiva tulla sitten valmiille töihin, mutta meille se aiheuttaa suman jo muutenkin tiukkojen aikataulujen ajankohtana. Pari yötä tässä kuitenkin on jo ollut, etten ole rakentanut töitä unissanikin, olen saanut kierrokset laskemaan.

Mutta muuten elämä on meille hyvä. Valoa, lämpöä, ruokaa, herkkusia, rakkautta ja kirjoja.

Kuinka minusta tuli ilkeä isoäitipuoli ja muita jouluisia aiheita

Kun ensimmäisen kerran menin naimisiin 2003, sain kamalan rasittavan 14-vuotiaan tytärpuolen. Sittemmin joskus avioeron ja kuluneiden vuosien jälkeen meistä oli juuri tulossa ystäviä. Vuosi sitten tytärpuoleni kuitenkin päätti lopettaa maallisen vaelluksensa tässä ajassa. Välillä olen vihainen, välillä itkettää ja välillä mietin, että emmehän me edes kerenneet kunnolla tutustua. Jotta minkä meni tekemään.

Hänen, meillä asuvan, kaksi poikaa ovat jääneet vieraammiksi, olivat jo aikuisen ikäisiä, kun lähes seitsemän vuotta sitten ryhdyimme kopuloimaan keskenämme. Molemmilla on rajoitteensa, minulla omani, mutta vanhemman jälkikasvun kautta elämäämme ilmestyi hetken aikaa sitten entinen miniä ja lapsenlapsi. Hän on tietenkin onnesta soikea, rakastaa lapsia, on riittävän lapsenmielinen. Itse taas enemmän kauhistelen, että eikö vapaaehtoisesti lapseton pääse vieläkään lapsista eroon, nyt minusta sitten muotoutuu ilkeä isoäitipuoli. Lapsi ei ole osoittanut ilkeyden merkkejä, 8-vuotiaana ei vielä ymmärrä.

Onneksi ensimmäinen vierailu on jo takana. Joulupäivänä tulee seuraava. Olen rauhallinen. Ei vielä pelota. Elämää ei tarvitse muuttaa, kunhan vaan pysyy ilmisenalun elämässä. Ehkä minusta tulee soveliaan ilkeä isoäitipuoli. (V*ttu mä mikään mummo vielä voi olla! Enhän?!)

Työ on ollut hirvittävää. Herään kolmen neljän aikaan aamuyöllä, teen unissani työtehtäviä. Ihan niin kuin joskus 14-vuotiaana mansikkapellolla työskentelyn jälkeen poimin yötkin mansikoita. Hirvittävyys on myös lisännyt saldotunteja siinä määrin, että olen joulun molemmin puolin saldovapaalla. Saan viikon joululoman.

Tänään päätin kuitenkin osallistua lähes kaikkien kollegoiden kanssa joululounaalle. Olihan se varattu Sipuliin. Ihana lounas seuran puolesta, ruokakin oli ookoo, perusvarmaa, mutta ei tarjonnut elämyksiä. Ehkä ihmiset eivät kaipaa joululounaalla sellaisia. Ehkä minunkin makupalettini on aina samanlainen eikä tarjoa elämyksiä. Mutta tuli siellä todistettua vieläkin suomalainen, joka ei usean sortin buffetissa osaa käyttäytyä, vaan kasaa lautasensa kukkuroilleen. Kaikki samalle. Siinä ei paljon Dressmanin puku nääs auta.

Lounaan jälkeen tein toivioretken Hakaniemen halliin, kilo peurapaistia maksoi 10 euroa enemmän kuin viime vuonna (44 juroa). Kerran vuodessa olen valmis panostamaan lähiruokaan ja eettiseen lihapalaan. (Tai sitten ostin saksalaisen tarhapeuran kulmapaistia eksootilliseen hintaan. Mistä minä tiedän?) Lähieilepasta hain siideriä ja joulumaidot. Tein naurettavat 22 karjalanpiirakkaa, kaipasin vanhaa kunnon linjastomeininkiä, missä niitä syntyy satoja, en vaan itsekseni jaksa. Jo aamulla olin lahjonut Hänet, tuli vuosi lisää lasiin, lahja oli mieluinen. Nyt sain paketoitua joululahjat. Vielä teen kastikkeen, koska se vie tunteja. Tämä on aivan mahtavaa!

Olen onnellinen. Miten tämä on mahdollista? Olenko hereillä? Asiat tuntuvat sujuvan.

Valoa!

Mahtava perjantai! Kun aamulla läksin töihin, haistelin keliä, tunsin muutoksen. Oli kevyt pakkanen, yöllä puihin oli satanut kauniin puuterikerroksen. Tarvoin auraamattomasta pihasta kohti bussipysäkkiä, nautin lisääntyvästä valosta niin paljon, että pysähdyin matkalla ottamaan pariinkin otteeseen kuvia. Päätin muistaa sen kummallisen ansatsemattoman onnen tunteen. (Monta kertaa olen miettinyt, että näinköhän kuitenkaan muistan, minun mieleeni jäävät parhaiten tuoksut ja tunnelma.)

Työpäivä oli pitkä, mutta jälleen kerran mielenkiintoinen. Poislähtiessäni hivenen ennen kuutta vitsailun suurvisiirille, että entäs jos minusta tehtäisiin taloudenhoitaja ja paikalleni palkattaisiin joku oikesti ammattinsa osaava. Minä vitsailin, mutta olisittepa nähneet mikroilmeen suurvisiirin naamalla, kun hän kysyi, tarkoitanko sitä todella. Järkytyin ja saman tien keräsin itseni, tajusin, että tilaisuuden tullen hän ei todellakaan epäröi vaihtamistani tuoreeseen lihaan.

Hän ajattelee lukujen kautta, ymmärrän. Itse en niitä osaa tuottaa, todennäköisesti generalistina kykyni jäävät hänen kantiltaan huomaamatta. Voi kun olisin nuorempi, veikkaan, että jossain kykyni voisivat olla arvostetumpia. Ehkä olen vain herkkä mimosa, mutta kokeilisivat itse muutaman kuukauden viisi virkaa, kuusi nälkää -hommaa.

Matkallani Alkon ja kaupan kautta kotiin pohdin, ettei pakollista aikaa ole kuin vajaa seitsemän vuotta. Ja jos en nykyisessä saa sen jälkeen mitään eläkkeen leivänpäällisjatkoa, ehkä jossain muualla jotain osa-aikaista. Tai sitten vain pienemmät kulut ja ruokajono. Kyllä minä osaan. Enkä tahdo jäädä vapaaherrattareksi, jos vain mielekästä tekemistä on tarjolla.

Vietin potkupalloleskenä perjantain. Tein kasvissosekeiton ja join kaksi Magnersia. Ihanaa, kun missään ei kuulu ääntäkään ja keinovalokin oli vähissä. Ne kaksi ovat asioita, joita usein kaipaan, Hän on kiinni liikkuvassa kuvassa ja kovassa äänessä. Mutta se on ero, jonka siedämme neuvottelemalla. Tänään uskalsimme jopa neuvotella asumisvaihtoehdoista. Mietin, että jos nykyisestä ei pois potkita, voisimme pitää nykyisen pikkupilttuun ja etsiä isomman jostain muualta radanvarresta ja kattaa kulut airbnb-vuokrauksella. Ehkä. Ehkä lehmät oppivat lentämään. Mutta tila olisi mahtava juttu... Käsittämätöntä juonittelua.

Ulkona on edelleen kaunista, paitövei. Lumi tuo valoa. Joulu tulee. Pidän asioista, kun minulla on se tärkeä, kenen kanssa jakaa kaikki. Perheetön henkilö toteaa, että elämä on ihana paikka, kun Hän on siinä. Kunpa muutkin joskus tämän saisivat, perhetuntuman.

Ps. Perheestä tuli mieleen männäviikonloppuinen vierailu. Pikkuveljeni nuorimmainen, Mr 23 vee saapui kylään ja poistui meiltä hivenen ennen kello viittä. Siihen varmaan tulee jatkoa, niin oli hauskaa. On kai lupa todeta, että vieras ei tehnyt pelkkää kohteliaisuusvierailua, kun kesto oli lähes 11 tuntia. Mahtavat iltamat, mutta jallupullo on lähes loppu ja minulla oli aivan kamala olo sunnuntaina. Alan olla aivan liian vanha moiseen rehaamiseen.

Ai niin, kävin entisen kollegan kanssa lounaalla saldovapaa-maanantaina Tikkurilan Zillassa, löysin hyvän työpaidan kirpparilta, vaihdatin puhelimeeni akun ja ostin joulukortit. Erihieno saldovapaa! Lisää on luvassa vasta joulun ympärillä.

Oi, Oscar

Olihan taas viikko työelämän pauloissa. Välillä en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, enkä todellakaan ole ainoa. Olemme kaikki niin tiukoilla, että se herättää vastahakoisuutta meissä kaikissa. Sysimme tehtäviä toisillemme, kun oma aika on kortilla. Olen oppinut sanomaan ensin ei ja sitten vasta ajattelemaan muita mahdollisuuksia.

Olen aina pitänyt itseäni erinomaisena organisaattorina, mutta parina päivänä tärkeitä asioita on ollut niin monta, että lamaannun, enkä osaa aloittaa yhtäkään. Silloin on pakko laskea lapio kädestään ja miettiä hetken aivan jotain muuta. Usein kierrosten laskeminen auttaa, kun ryhdyn syömään päivän elefanttia palasina.

Alan ymmärtää Oscar Wilden anekdoottia, kun hän totesi työn olevan juovien luokkien kirous. Perjantaina ajatukseni kääntyivät taajaan jääkaapissa odottaviin siidereihin. Onneksi en kuitenkaan liioittelemaan ryhtynyt tai lähtenyt kylille riekkumaan, kun Hänkin meni ystäviään tapaamaan. Ymmärsin lopettaa puolen yön punttuussa ja mennä unille yhtä aikaa Hänen kanssaan.

Sitä ennen vietin laatuaikaa pesemällä koneellisen pyykkiä ja tekemällä sunnuntaista lasagnea varten tomaattikastikkeen valmiiksi. Hän saa isänpäivävieraaksi lapsenlapsensa sekä tämän äidin. Että voi kuulkaas ihminen olla onnellinen, Hänestä se paistaa. Kuulemma tuovat kakun mukanaan. (On minulla varajäätelöä pakastimessa, jos eivät tuokaan.)

Työtuska tulee jatkumaan ja lisääntymään vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Onneksi Hän hoitaa paljon kotitöitä. Kissahotelliinkin tuli bookkaus pääsiäiselle, ehkä jo ennen vuodenvaihdetta saapuvat katit kylään, kun omistajaparin toinen jälkeläinen ei meinaa odottaa laskettuun aikaan saakka yksiössään, vaan pyrkii maailmaan ennen aikojaan. Ei raukka ymmärrä, ettei tämä nyt niin ihanaa ole.

Ulkona on harvinainen valoilmiö, aurinko. Istun saunaraikkaana nojatuolissani, mietin koska jaksan lähteä hakemaan lasagnelevyjä. Unohdin tarkistaa kuivatavarakaapin ylähyllyn. Olen unohtanut paljon muutakin, ja voi pojat, tiedän, minkä merkki se on. Mutta jos kuitenkin jättäisin Oscarin ohjenuoran käyttämättä, eiköhän eilinen riitä.

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!

Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

Sivunkääntäjän tunnustukset

Jotenkin harmittaa jälleen kerran työ. Asiat eivät siellä juuri nyt suju aivan tahtomallani tavalla. Taloudelliseen tilanteeseen vedoten esihenkilöni esihenkilö vetoaa, että suostuisin position muutoksiin ilman palkantarkistusta. Harmi, ettei yhdestä hakemastani paikasta ole kuulunut mitään. En edes voi haaveilla vaihtavani työtehtäviä. Todennäköisesti joudun vielä myöntymään. Minulla on esi-ihmeiden puolivillaisista lupauksista huonoja kokemuksia. Olisiko vastaukseni italialainen lakko? (Aikaisemminkin tästä on taidettu puhua.)

Varasin viikon päähän edestakaiset junaliput länsirannikolle. Westcoast surfing tulee maksamaan eur 110! Minä nyt kuitenkaan ulkomaille ole matkaamassa! En edes muista, koska viimeksi olen noin paljon lipuista maksanut. Mutta kun en ole tavannut ystäviani viiteen vuoteen, on jo korkea aika. Hän ei tahdo mukaan lähteä, välillä Hänen on kovin vaikeata lähteä uusiin paikkoihin. Enkä minä tahdo pakottaa tietenkään. Ehkä pieni ero tekee jälleen hyvää.

Tiistaina tytärpuoleni olisi täyttänyt 33 vuotta. Vaan kun ei ole täyttämässä. Miksi? Voisiko joku vastata hänen puolestaan? Voiko jonnekin huutaa epäreiluutta? Voisiko hän tulla kertomaan, missä epäonnistuin, enkä kuunnellut? En loppuvaiheessa pitänyt silloisesta puolisostani enkä tytärpuolestani, mutta asiat muuttuivat. Hänestä kehittyi mielenkiintoinen, älykäs ja empaattinen ihminen. Ei voi puhua, koska suru.

Kirjallisuus on ihan kamala laji. Sanon minä , joka kuvittelin pystyväni lukemaan mitä vain. Nyt olen vasta puolivälissä Antti Hyyrysen Viimeinen Atlantis-kirjaa. Meillä asuva, eikun siis Hän, on jo useampaan otteeseen suositellut, että lopettaisin kirjan lukemisen. On muuten elämäni ensimmäinen kirja, joka saa minut tolaltani ennen kuin loppuun olen päässyt. Aikaisemmin tiesi, että kirja loppuu hyvin, mutta tämän kanssa ei tule niin käymään. Tiedän jo nyt. Ja miten lähelle kirjan teema tätä päivää hiipii! Itken ihmisen paskaa, jota en voi korjata kuin omalta kohdaltani.

Uskomattoman paljon on tuskaisia asioita maailmassa. Silti, eri paljon hyvää, ja kun elämättä ei kuitenkaan voi olla. Mulla on tunteet! Ai niin ja Hän on ihana. Ja terveisiä pylleristä itsensä maailmasta pyyhkiville sieluille! Hienoa syyspäiväntasausta eläville! (Ei kai nyt vaan kukaan huomaa, että tärkein asia on sivulauseina maailmalla, ettei vaan tarvitsisi selittää, miltä tuntuu? Epäreilulta!)

Viikon varrelta

Arki on ihana sana! Enpä olisi uskonut nuoremmasta itsestäni, että tällaisen lausunnon vielä joskus antaisin. Päivät kuluvat nopeasti töissä, perehdytän kahta henkilöä yhden käyttämämme ohjelman antiikkisiin saloihin. Onneksi he oppivat huomattavasti nopeammin kuin minä - tai sitten minä olen parempi perehdyttäjä kuin kollega, joka minun koulutukseni hoiti. Itserakkaasti totean, että ehkä se todellakin näin oli.

Maanantaina kävin yhteiskunnan tarjoamassa alastonkuvauksessa, mammografiassa. Oli ensimmäinen kerta, kun yhden kuvan ottaminen sattui perusnipistystä enemmän. Tuloksia saa huonossa tapauksessa odottaa parisen viikkoa, hyvässä taas useamman. Päasia, että sain käytyä.

Tiistaille sain kutsun videohaastatteluun. En ole kovin luottavainen, että jatkoon pääsisin, mutta olenpahan taas kokeillut. Minulla on vielä seitsemän vuotta eläkeikään, enkä usko, että silloinkaan tahtoisin eläkkeelle, jos vain säilyn toimintakykyisenä. Annettavaa varmaan olisi.

Lauantaina juhlistimme etukäteen syntymäpäiväni. Teimme Helsinki-turneen: soitinkauppa, antikvariaatti, kirppari, myöhäinen lounas ja sitten ruokakaupan kautta kotiin. Syntymäpäivälahjakseni valitsin antikvariaatista viisi kirjaa. Høegiä kolme, sitten yksi lukematon Holdstock ja uusi käännös Philip K Dickin kirjasta Do Androids Dream of Electric Sheep? Uneksivatko androidit sähkölampaista? Kuulosta kovasti paremmalta kuin Palkkionmetsästäjä. (Kirjaan löyhästi perustuu Blade Runner-leffakin. Paitövei.)

Oli ihana aurinkoinen päivä ja meillä jälleen erinomaisen kivaa yhdessä. On mahtavaa, että rakastettu on myös yksi parhaita ystäviä, mitä iäkkäämmäksi tulemme, sitä tärkeämmäksi sekin puoli käy. Rakkaus on hieno laji.

Lomalaisen kiireet

Rehkin töitä pari viimeistä viikkoa, ettei vain minusta jää kiinni projektien eteneminen. Onneksi osaan pitää koneen kiinni. Puhelinkin on käännetty kollegalle. Aion lomailla ajattelematta tulevaa, kun tuo samainen kollega lähtee opiskelemaan ja tekee töitä vain nollasopimuksella. Esi-ihmeemme sairastui koronaan, työsuhdeneuvottelumme siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Eipä minulla ole kiire.

Perjantaina kävimme syömässä entisten kollegoiden kanssa. Ihanaa oli nauraa hullunmyllystä selvinneenä. Ne pari vuotta, jotka työskentelimme yhdessä, hitsasivat meidät yhteen, jaksamme toisiamme jopa nyt, kun kaikki olemme uusien haasteiden edessä. Olin ihan ajoissa kotona ja hyvä niin, koska eilen taas oli roolipelipäivä.

Hänellä oli jännittävä päivä myös. Hän tapasi poikansa jälkeläisen ja tämän äidin entisen puolisonsa luona. Tapaaminen oli ollut onnistunut, kaikki osapuolet olivat samaa mieltä. Johan tuo oli aikakin, totesin minä.

Auton haen huomenna. Tänään pesen pyykkiä. Autonhakuretken jälkeen pitää sitten aloittaa pakkaaminen. Onneksi minulla on lista, joka on säilynyt lähes samana ensimmäisestä yhteisestä mökkireissustamme alkaen. Siitäkin on jo kuusi vuotta. Ja koko ajan sama mökki, emme ole siihen kyllästyneet, pidämme paikasta, luonnosta, isäntäväestä ja muuttumattomuudesta. Joissain asioissa introvertillä ei ole seikkailunhalua.

Roolipeli oli mahdottoman hauskaa. Peliporukkamme on riittävän vinksahtanut, ja kiitos vielä vinkahtaneemman pelinjohtajamme, pelikertamme seikkailut saavat kummallisia käänteitä. Nyt avaruusmerirosvojoukkomme pääsee harrastamaan aikamatkailua 1980-luvun Maa-planeetalle, koska palkkioksi tiedonjyväsistä egyptiläinen Thoth jumala tahtoo valkoiset Lacosten tennissukat. Kas niin. Onpahan mitä odottaa.

Burgers and wine-ravintolan the Fat Lizard hampurilainen - salaatti oli tylsän etikkainen, mutta purilainen maukas.

Olen taas ajatellut - kannattaako se?

Jälleen kerran mietin, että ihmisen olisi syytä rakastaa (tai edes pitää) työtään, kun miettii, miten paljon aikaa ja energiaa siihen käyttää, miten tärkeitä asialliset kollegat ovat ja miten pieni on siitä saatava korvaus. Ainakin perusihmisellä, on kai niitä hyvin ansaitseviakin, mut sama koskee heitäkin, helpottaa rahan ansaitsemista, jos pitää siitä mitä tekee. Oma työni on tällä hetkellä merkityksellistä, mielenkiintoista ja opin koko ajan uutta, kun törmään uusiin ratkaistaviin haasteisiin.

Silti odotan lomaa, vaikka lakkovapaata kertyi kuusi viikkoa. Ilman niitä olisin todennäköisesti pitkällä sairaslomalla. Lakko pelasti mielenterveyteni sekä perspektiivin. Ja kun esihenkilö joutui rumbaan, hän kategorisesti kieltäytyy meille tarjottavista lisätöistä. Siperia opetti, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Toinen asia, mitä eilen pyörittelin päässäni, en olisi ikinä uskonut, millainen onnen ja rauhan tunne ihmisen valtaa, kun kysyy toiselta, tahtooko hän katsoa telkkaria vai suljetaanko koko värme. Että on ihminen, kenen kanssa voi olla lähes kuin itsekseen, joka on nähnyt kaikki puolet ja silti tahtoo olla kanssani. Onhan se aivan mahtavaa! Meillä on kränämme, ongelmamme ja vastoinkäymisiä, mutta yhdessä jaksamme ja jaamme. Hän on minulle kumppani, rakastettu ja ystävä.

Kolmas juttu. Kun eilen tihrustin Martin Clunesin saarihyppelyohjelmaa, naureskelin mielessäni, että nuorempi minä olisi tilannut laivamatkan Marquesassaarille Hiva Oalle ja etsinyt sen hevoiskuiskaajan käsiinsä. Juu. Tiedän makuni. Onneksi kotona on yksi makuuni sopiva, toi mun valo. Ihanaa kuitenkin huomata, ettei ole täysin immuuni.

Ensi viikolla joudun ehkä keskustelemaan jälleen palkasta ja positiosta. Pitää teroittaa aseensa ja vyöttää kupeensa.

Aktivoituneen lahnan arvoitus

Työmaa ehkä edistyy. Jos ei etene, karkaan kaikesta, muutan maata, nimeni ja sukupuoleni. Näin taas päivänä muutamana unta irtisanomisesta. On se sitten mahtavaa, kun huijarisyndroomalla varustettu työntekijä on kerran eläessään irtisanottu (2012 - kun esi-ihme sai kenkää ja minäkin kullitetun kädenrutistelun), niin aina pahan paikan tullen tietää olevansa tähtäimessä. Koska eihän suolatehtaalta huonompaa löydy.

Enemmän kuitenkin taidan olla huolestunut veljeni jälkeläisestä, esikoisen toinen pitkä suhde kariutui, vaikka vasta viime vuonna menivät kihloihin. Taidan olla iloinen jälkeläisen puolesta, koska mielestäni kyseessä oli hoitosuhde parisuhteen sijaan. Ei siinä toisessakaan osapuolessa loputtoman pahaa vikaa ole, hänen vain pitää kasvaa ihmiseksi. Nyt pitää vain sukulaisolennon kasvaa omillaan toimeentulevaksi. Joskus on vaikeata laskea irti, vaikka tietäisi sen olevan omaksi parhaakseen.

Itse olen tänään muutaman juoman voimin saanut aikaan asioita kuin piriä olisin pussillisen vetänyt (en käytä, koska sydän, mutta jäljet olen nähnyt). Taimet istutettu, yksi lempipyyhkeistäni korjattu (miksi ne aina renksun kohdalta hajoavat, vaikka muuten olisi käyttöaikaa?), paistamiani lettuja nakerrettu jälkkäriksi, huominen rope-ruoka sovittu, melkein keikkaseura helmikuulle hankittu, sukusuhteita hoidettu. Välillä olen aikaansaapa. Välillä lahna.

Kukaan ei tainnut kertoa elämän uskomattomasta käänteilystä, aina jotain. Ihan aina. Alan olla tätä aika täynnä (ei saa sanoa, vaan kun ei jaksha).

Rahkalettutaikina:

2 ylikypsää banaania

2 kananmunaa

Appelsiinirahka

Maitoa n 2-3 dl

Siirappia

Suolaa

Vehnäjauhoa (ehkä n 2-3 dl)

Leivinjauhetta ripaus, 1 tl

Sekoita ainekset. Anna turvota n tunti. Hän söi hillolla, minulle kelpasivat sellaisenaan.

Kirjasto, Tuska ja suolatehdas

Oletteko koskaan olleet kirjastossa, kun se on lähes tyhjä? Helsingin kirjastoissa on tiettyinä aikoina päivässä itsepalvelumahdollisuus. Voit korttia vilauttamalla ja tunnusluvun avulla päästä sisään, palauttaa vanhat ja lainata uusia. Juhannuksena tuli käytyä, sain Hänetkin houkuteltua mukaan. Kannoimme melkoisen saaliin kotiin. Nyt illat ovat menneet lukiessa.

Paitsi niinä iltoina kun ystävä tuli kylään. Piti käydä vaihtamassa kaksi vuotta vanha Tuska-lippu rannekkeeseen, sitten poiketa yhdellä mopotallilla. Lauantain ja sunnuntain sitten pörräsimme festeillä. Perjantain jätin väliin, olin niin poikki työpäivän päälle, että olin unilla jo kymmenen maissa. Sunnuntaina tarjosin koko porukalle brunssin, sain ruokkia ihmisiä!

Festarit olivat ihanat! Oli mahtavaa nähdä bändejä ja ihmisiä, vaikka aluksi taisin jähmettyä silkasta ihmetyksestä. Uusi layout on parempi kuin vanha, hinnat ovat nousseet lähes sietämättömiksi. Mutta ihmiset ovat niin ystävällisiä ja puheliaita, että paikalla viihtyy jopa tuskaisassa helteessä. Devin oli tietenkin minusta paras, mutta monta hyvää suomalaistakin tuli nähtyä. Hetkeksi pystyin unohtamaan Ukrainan, inflaation ja Covidin.

Seurauksena rumuamisesta olivat rakot jalkapohjassa, hiertymät nivusissa ja tolkuton väsymys, jonka sain talttumaan vasta viime yönä. En ymmärrä, miten jaksan parin viikon päästä kolme päivää John Smithissä. Ehkä ottamalla rauhallisesti ja juomalla vettä.

Töissä maailman valmistuminen jatkuu. Varmaan ensi viikko tulee olemaan vihdoinkin hiljainen ja voin ryhtyä purkamaan lakon ja muuton aiheuttamaa sumaa. Vähän pelottaa, kun ERP-projektimme data migraatiomateriaalikin kuulemma täytyy väkertää loppuun. Virkkaaminen on mielenkiintoinen laji - riittävän harvaa jälkeä kun tekee, saattaa selvitä isostakin verkosta.

Pakko tästä on selvitä. Olen ihan hyvä ja tehokas. Mantraa kehiin!