torstai 23. kesäkuuta 2022

Mittumaaria

Oli niin kamala työpäivä, että päätin lopettaa työnteon heti, kun se oli mahdollista. Lakkosumaa riittää purettavaksi. Nyt istun uudessa nojatuolissa, jonka tässä jotain aikoja sitten yritin pilata itseltäni kotitalousonnettomuudella. Onneksi ihminen on viisas ja jollain myrkyllä sain poistettua lähes kaikki tahrat. Loput piilotin räsymaton alle.

Välillä unohdan olevani puolisokea. Oikean silmän näkökentästä puuttuu 40% ja sama vamma on vienyt minulta stereonäön. Olen koko ikäni joutunut arvioimaan etäisyyksiä - joskus arviokykyni pettää. Nyt lautaspino ei osunutkaan hyllyyn, vaan hyllyn viereen, kaatoi kaksi kahvimukia sekä kahvinkeittimen. Voi sitä itkuparkumisen määrää. Kupit säilyivät ehjinä, yksi lautanen meni silpuksi. Tuoli minua syletti eniten. Tumma kahvi värjää varsin tehokkaasti tekstiilejä.

Emme saaneet juhannuskissavierasta. Joskus asiat eivät vain käy, niin kuin haaveilen. (En minä saanut lottovoittoakaan. Mutta. Nyt on juhannusvapaa! Kolme päivää voin pelata vapaaherratarta. Vapaherratar juo jallukahvinsa loppuun ja sitten tiskaa astiat. Vapaherrattaren puoliso pelaa kitaraa. Elämä on kohdillaan, onnellisuutta ja etenkin tyytyväisyyttä on liikkeellä.

Nauttikaa elostanne! Hukkuminen ja muut onnettomuudet kielletty.


torstai 16. kesäkuuta 2022

Oikein arvattu

Työt alkoivat viikko ja kaksi päivää sitten. Melkein toivoisin olevani edelleen lakossa. Lyhytnäköinen toive, tiedän sen, mutta kun kahdessa vastuullani olevassa sähköpostilaatikossa on edelleen yhteensä n 250 lukematonta viestiä, niin hivenen huolestuttaa. Maailman valmistumispäivämäärä, juhannus, on jo ensi viikolla. Sitten tietysti on aikaa, mutta tänään kuulin kollegani ja esi-ihmeen jäävän yhtä aikaa lomalle kolmeksi viikoksi, niin veikkaanpa, ettei heinäkuussakaan iltapäivälehtiä työaikana lueta.

Eilen minulta kysyttiin, ottaisimmeko vielä kolmannen kissan hoitorinkiin. Totta ihmeessä, vastasin, etenkin kun houkuttelukuvasta näin söpön nuoren kermanvärisen maatiaiskissa. Ihana! Perhe ei ole vielä nimeäkään keksinyt, mutta meille katti olisi saapumassa jo juhannukseksi. Ja mehän olemme valmiita.

Meillä menee mahtavasti yhdessä. On niin hyvä olla. Viime vkolla kävin päivän toimistolla, niin eikös jo Hän ollut kotona sillä välin uponnut masennuksen juoksuhiekkaan. Onneksi ei lopullisesti, masentavat asiat (ihmiset) pysyvät ennallaan, mutta miksi surra etukäteen. On ihmeellistä, kuinka hyvin viihdymme yhdessä, vaikka kumpikin tekee omiaan, niin kuitenkin voimme tauoilla viettää aikaa yhdessä.





Viimeisen lakkopäivän vietin Vantaalla (Laurentiuksen kirkko, kahvila ja Kuusijärvi. Kävelimme vajaan 8 kilometriä yhteensä. Myöhäisen lounaan nautimme E-ystävän terassilla. Mahtava päivä, eikä tietenkään tietoa, koska seuraavan sellaisen saa viettää. Ihanaa, kun on aktiivinen ystävä, joka tahtoo näyttää minulle asioita. Olen niin huono ketään pyytämään, koen olevani kiusankappale.

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Ostohousut jalassa

Lakkoa sovitellaan taas tänään. Alan tottua joutilaisuuteen, kun olen saanut taloudenpitonikin sopeutettua pienentyneisiin tuloihin. Suorastaan huolestuttaa, että nytkö ne sitten saavat lakon loppumaan, kun alan olla huoleton hevoiseton nainen. Sitten joutuu taas tekemään työtä vuorotta.

Koin hetkellisiä helvetintuskia lomaretkemme tiimoilta, kun Bloxcar ilmoitti konkurssistaan. Katselin ns oikeiden vuokra-autojen hintoja, kauhukseni totesin niiden olevan puolta kalliimpia. Onneksi uskaltauduin laittamaan viestin suoraan auton vuokraajalle. Hän vastasi autonsa olevan käytössämme sovittuun aikaan ja sovittuun hintaan. Riemua!

Varmaan siitä ilahtuneena ostin meille nojatuolin. Olen inhonnut edellistä siitä saakka kun joko Hän tai poikansa saivat toisen käsinojan repsahtamaan tuolissa nukkuessaan. Kävi vielä sellainen tuuri, että nojatuoli löytyi Iikkean löytöpisteestä satasta halvemmalla, se satanen tosin sitten meni kuljetus- ja kierrätysmaksuun. Mut hei, eur 308 kevyestä reclineristä on aika vähän!

Samalla lumpustelureissulla pääsin tutustumaan Vahinkotavaramyymälään. Olipas se turhan tavaran taivas! Ymmärsin pitää kukkaroni kiinni, vaikka vähän tuli taas mielihaluja. Jos olisin juhlia järjestämässä, sieltä löytyisi rekvisiittaa.

Nyt kun olen ostamisen makuun päässyt, tekisi mieli hankkia meille uusi sänkykin. Sellainen 140 cm leveä. Tähän saakka olemme pärjänneet 120-senttisessä, mutta emme me tästä mitenkään nuorene. Mutta pitää vielä miettiä, nyt toki olisi aikaa kiertää kauppoja ja siihen olisi seuraakin. Iikkeassakin vietimme E-ystäväni kanssa useita tunteja, lounaskin tuli nakerrettua siellä (maailman kuivin fish&chips hintaan eur 5,45, mutta ei jäänyt nälkä).

Morris testaa ja hyväksyy uutta tuolia. Hirveä homma vaan nyt varjella sitä hänen kynsinnältään vierailun loppupäivät. Olisitte kuulemassa, kun kattia kieltää. Hän vastaa rumalla MÄYYYHHH-äänellä. Tulkintani mukaan Morris huutaa minulle vastaan "Etsä mikään mun äiti ole!"

Pihlajan kuvasin lauantaina. Nauratti, kun ulos astuttuani haistoin kukinnan alkaneen ennen kuin näin yhtään pihlajaa. Tänään migreenireseptorini haistoivat, että ulkona leikataan ruohoa. Kevään ensimmäinen ruohonleikkuu laukaisee hedarin ja oksetuksen. Outoa. Ja etovaa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.




sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Mitä jäljelle jää?

Parhaat rakkaustarinat loppuvat huonosti, arvostetuimmat elokuvat vähemmän kauniisti. Surullisissa lauluissa ovat korkeimmat nuotit, mutta miksi elämän pitää matkia niitä? Ystävä menetti lapsensa. Nuoren ihmisen elämä päättyi aivan liian varhain. Vaikka itsellänikään ei aina helppoa ole ollut, vielä kamalampaa on tuntea ystävän suru, koska tahtoo auttaa ja tajuaa, ettei voi.

Osittain ymmärrän, miksi ihminen valitsee oman lopullisen tienpäänsä, mutta kuitenkin mietin, että voisiko hetken katsoa eteenpäin. Voisiko antaa ajalle tilaisuuden? Vaikka yhden tunnin. Yhden päivän tai viikon. Voisiko vielä puhua jollekulle? Ainakin vanhemmalle, joka välittää ainokaisestaan. Jotainhan tässä maailmassa on vialla, kun nuoret ihmiset eivät siinä jaksa.

Minun piti alunperin kirjoittaa jotain vitsikästä Hänen urheiluhulluudestaan ja omasta urheilunvälttelystäni, Lewis-sarjan uusinnasta, hyvästä mielestä ja kevään tuoksusta, kun väri valtaa maailman, mutta kaikki tuntuu nyt niin pieneltä. Tiedän, ettei tuhkan päällensä viskominen auta asianosaisia, ehkä tapahtunut vaan muistuttaa, että elämästä pitää nauttia juuri nyt. Tänään. Ihana sana. Vaikka lakko jatkuu ja talous on väliaikaisesti katollaan, kaikki meillä on hyvin. Niin hyvin, että pelottaa.

tiistai 24. toukokuuta 2022

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.











keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Ystävyydestä

Jo pääsiäisen aikaan suunnittelin kutsuvani yhden entisen nuoreni kylään. Ystävän, ei tässä enää voi nuorista puhua, kun hänkin täyttää reilun kahden vuoden päästä 50 vuotta. (Apua! Minne aika kuluu, kun on kivaa?) Pääsiäinen meni kotia järjestäessä remppaa varten, eikä väistöasunnossa ollut tilaa vieraalle, niinpä siirsin kutsun viime perjantaille.

Nyt on koti kunnossa ja minulla aikaa suunnitella menua. Ja sitä teinkin huolella, suunnitelma kerkesi muuttua useasti ennen kuin päätin tehdä grillijuusto-rypäle-salaatin ja oman versioni vodkachorizopastasta. Vaihdoin kerman kantarellikermakastikkeeseen ja koska käytin raakamaggaraa, pannulle lisäsin sipulia ja paprikaa kypsymään yhtä aikaa makkaran kanssa.

Ruoka onnistui, vieras tuli ajallaan, kaikki tulivat keskenään toimeen. Oli mukava leppoisa ilta, vielä kävimme Käpygrillissä kuuntelemassa Thin Lizzy-coverbändin keikan. Siellä onnistuin viivyttelemään niin pitkään, että viimeinen kotibussi kerkesi mennä. Ilma oli niin leppoisa, että kävelin parisen kilometriä kotiin päin, kunnes pääsin loppumatkan bussilla. Ihana linnunlaulukonsertti, upea kuutamo, lämpöä ja kevään tuoksua!

Ystävät ovat tärkeä osa elämääni. Sen Hän on saanut huomata. Enimmäkseen on käynyt niin, että ystävät puolin ja toisin ovat hyväksyneet meidät pariskuntana, vain Hänen sairautensa hulluimpina aikoina kuulin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta normalioloissa on kanssakäyminen luontevaa ja leppoisaa, mielipiteet myönteisiä kaikinpuolin. Toivon, että tilanne jatkuu tällaisena, parisuhteessa pitää säilyttää tasapaino ystävien ja puolison suhteen. Molemmat ovat tärkeitä, en ole onnellinen ilman toista.

(Varoitus, seuraa keittiötsykolokinen lausunto. Varmaan ystävyyden tärkeydellä on jotain tekemistä yksinäisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden kanssa, ujo köyhän alkoholistiperheen lapsi ei ollut halutuinta ystävämateriaalia. Siksi edelleen hämmästyn, kun huomaan kelpaavani jollekulle ihan minuna itsenäni. Eipä silti, että muuten voisin lahjoakaan ihmisiä, korkeitaan ruualla. Että kai minussa sitten jotain hyvääkin on.)





keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Lounastreffeiltä iltapäiväkahveille

Entisen kollegan kanssa saimme sovittua lounastreffit Tikkurilaan. Hän on ollut eläkkeellä pian vuoden - tehnyt siis kokopäiväisesti töitä puolisonsa yrityksessä ja samalla avustanut omaa äitiään sekä tytärtensä perheitä. Kyseinen henkilö omaa todennäköisesti kaksinkertaisen määrän tunteja vuorokaudessaan tai sitten hän on supernainen. Niin tai näin, tänään aikataulussa oli tilaa lounastapaamista varten.

Tikkurilan aseman vierestä löytyi nepalilaista tarjoava Koseli, jonka lounaslista jo sai minut kuolaamaan. Valitsin Palak paneerin ja kollega Chicken korman. Emme kerenneet lopetella alkusalaatteja, kun pääruoka jo kiikutettiin pöytään. Herkullista! En ymmärrä, miksi kotitekoisesta Palak paneeristani puuttuu se kermaisuus, johon nepalilaisissa päästään. Ja miten voi naanleipä aina ollakin niin hyvää, että huomaat vielä täyttymisen jälkeen dippaavasi sitä annoksen minttu- tai jogurttikastikkeeseen muina naisina?

Ravintolassa ei ollut liian täyttä, vaikka väkeä kävi mukavasti. Pitää joskus päästä testaamaan a la carte lista, nyt voin vain suositella lounasta. Siisti ja helposti saavutettava paikka, jos satutte huudeille. (Huomenna olisi lounasaikaan kasvis-kofta palleroita, koftatkin ovat lempieväitäni.)

Lounaan jälkeen kävimme tutkaisemassa ystävän sijoitusasunnon pintaremontin onnistumisen. Äitinsä kun muutti palvelutaloon, he panivat äiteen asunnon vuokralle ja sillä rahalla rouva kustantaa muutamat elintasoaan nostavat lisäpalvelut. Yli 90-vuotiaana hän on ne ansainnut.

Kun puolison firma ei hätyytellyt ja keli parani, ystävä kysyi tahtoisinko tutustua yhteen hänen lempikahviloistaan. Mikäs kiire minulla lakkolaisella oli, totesin ja seuraavaksi ajelimmekin kohti Sipoota. N'Avettakin on autottomalle uusi tuttavuus, söpö pieni sisustustavarapuoti ja kakkutaivas n 25 kilometrin päässä Helsingistä. Olihan täräyttävän suklainen torttu - katosi makean himo hetkeksi.

Vielä sain kyydin kotiin. Olipa ihana päivä! Kerrankin meillä oli aikaa jutella rauhassa. Huomasin, että olen ollut töissä niin pitkään ilman läheistä työkaveria, että sekin on ollut omiaan lisäämään työstressiä ja uupumusta. Mikrotauot ja nauru puuttuvat. Mutta silti toivoisin lakon pian loppuvan, muuten kesän alku tulee olemaan helvettiä, kun puran sen aikana kertynyttä tauhkaa.



Vielä ei kuki, mutta olisittepa kuulleet sen lintukuoron! Ja luonnon tuoksun! Kaikki oli hetkeä vaille kevät.

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Unta, kevättä ja lakkoa

Pitänee todeta, että vaikka olen pitkästynyt kotona, on lakon aiheuttama pakkotauko tehnyt hyvää sekä päälleni että yöunilleni. Etenkin unille. Vaikka herään edelleen pari kertaa yössä, saan unen päästä kiinni uudelleen. Nukun lähes 7,5 tuntia.

Olen viettänyt kiireettömiä aamuja, vaihtanut kukkamultia, pessyt ikkunoita ja siivonnut kohteita, jotka viikkosiivouksessa jäävät nuohoamatta. Pelkäsin, että ryhdymme riitelemään, kun olemme 24/7 samassa tilassa, mutta vain pari kertaa on pinna kiristynyt. Pienen huudon jälkeen tilanne on lauennut.

Huomioita itselleni eläkeikää varten: mieti tarkkaan, kannattaako jäädä kokonaan pois töistä, jos vaan siellä pitävät. Jos jäät pois kokonaan, hanki aikaavievä harrastus, johon liittyy aikataulu. Jos aikataulua ei ole, vietät liikaa aikaa yöpuvussa ja syötät läheisesi pumpuloiksi. Toki jos se siinä vaiheessa kiinnostaa, niin anna palaa vain.

Illalla katsoimme yhdessä the Blues Brothers elokuvan. Olipas se viihdyttävä! En muistanutkaan kaikkia juonen käänteitä. Musiikkihan on aivan mahtavaa. Muistan, kun näin leffan ensimmäisen kerran Mikkelissä ensimmäisen urani opiskeluaikana yhdessä kämppä- ja opiskelukaverini kanssa. Pitkän aikaa käyttäydyimme päissämme kuin Jake ja Elwood maneereja ja sanontoja myöten. Voi meitä, mutta hauskaa oli!

Hän menee viemään äidilleen kukkasen. Itse olen muistellut lapsuuttani useampaankin otteeseen, äitee olisi täyttänyt vuosia viime viikolla. Harmi, ettei hän saanut elää pidempään. Usein mietin hänen päässeen elämän kivoihin puoliin kiinni vasta eläkeikäisenä - onneksi hän sai edes ne vuodet. Ja onneksi itse otin hänestä mallia, kuinka en tahdo elää elämääni. Kaipahan äiti oli välillä salaa ylpeäkin, vaikka useammin sain kuulla, että pitääkö se aina näkyä ja kuulua, että enkö voisi olla tavallinen. En ollut, pahoitteluni sinne jonnekin. En kadu, enkä muuttaisi sitä puolta itsestäni.
Tietotekniikka leikkii Claude Monetia. Välillä tv:n kuva pikselöytyy impressionistiseksi maalaukseksi. (Kaikkea sitä kerkeää lakkolainen seurata.)

Kunpa lakko loppuisi tänään. Töihinmeno alkaa pelottaa.

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Rilluttele yö, ehkä kaksi

On kuulkaas koronaeristynyt ihminen ihmeissään viime päivien pyörityksestä. Olen seurustellut tuttujen ja tuntemattomien kanssa, syönyt ravintolassa, juonut baareissa, nähnyt ja kuunnellut ystävien bändejä, ajanut taksilla ja julkisilla. Rahaa on mennyt aivan liikaa, etenkin kun kesäkuun palkka parhaassakin tapauksessa on vain kahden viikon palkka. Ei pitäisi lakkolaisen riehaantua.

Mutta hyvän tähden kun kaikki on tullut tarpeeseen! Jos eristäytymistä olisi pidempään kestänyt, en tiedä, olisinko uskaltautunut kylille. Hänellä se oli jo kintaalla, jouduin töitä tekemään, että sain hänet houkuteltua mukaan eilen. Itsellenikin toinen kerta viikon aikana tuotti jo pienoista yliannostuksen tunnetta.



Ilta oli ihana! En edes muista, koska olemme yhdessä olleet ulkoilemassa. Hän kun ei edelleenkään alkoholia käytä, niin keikat ovat ainoa mahdollisuus ruokailun lisäksi meidän nauttia seurastamme baariolosuhteissa. Minä kun musiikin lisäksi pidän baareista, random-keskusteluista ja humaltumisen tunteesta. Niin piti hänkin - turhan paljon - siksi on parempi näin.

Musiikkia kuulin laidasta laitaan. Arvostelun jätän muille. Minulla kuitenkin oli kivaa.

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Terveisiä lakosta

Olen elämäni ensimmäistä kertaa lakossa, valkokaulustyöntekijä kun olen. En kuulu järjestävään ammattiyhdistykseen, mutta kun sain omalta yhdistykseltäni vahvistuksen lakkoavustuksen maksamisesta sekä suosituksen osallistumisesta, päätin osoittaa solidaarisuuteni. Siitäkin huolimatta että olen pääluottamushenkilön kanssa aina nokkapokan partaalla, hän kun mielestäni käyttää kyseenalaisia keinoja painostaessaan edustamaansa työntekijäryhmää liittymään juuri hänen edustamaansa liittoon.

Itsehän vuodenvaihteessa vasta sain neuvoteltua palkan asialliseen suuntaan useiden vuosien pettymysten jälkeen, mutta tunnistan alan ongelmia etenkin vuokratyöntekijöiden kohdalla. En niitä sen kummemmin ryhdy rääpimään. Mietin vain mielessäni, että jos kollegani jäi lakkoon, voi olla että pääluottamushenkilökin kohta toteaa, että ehkä meidän työpanoksemme olisi kannattanut lukea hätätyön piiriin. Tai sitten ei. Aika näyttää.

Eilen pesin reissupyykkiä ja kuoputtelin vaatekaappeja. Tänään aion penkoa keittiön kaappeja ja ehkä myös vaihtaa kukkiin multia. Huomenna pääsen kenties ystävän keikalle ja näkemään ystäviä muutenkin ihan livenä. Elävänä Euroopassa. Olen nukkunut paljon. Huomaan, miten väsynyt olen ollut, työtä on ollut aivan liikaa. Voin vain kuvitella, että työn määrä ei tässä lakkoillessa vähene. Kannattaa siis ladata akkunsa kunnolla. Toivottavasti meidän lakkomme ei kuitenkaan sataa päivää kestä, se alkaisi jo tuntua elintasossa.

Mutta kotona on ihanaa! En koskaan lähde täältä pois. Paitsi kesälomalla mökille. Ja sitä ennen festareille. Ja tänään kävelylle ennen kuin keli viilenee, toivottavasti joenrannan tulvaniityt ovat kuivuneet.

perjantai 22. huhtikuuta 2022

Marketan kautta kotiin

Ullatus. Me kestimme sen!

Kuka olisi arvannut, että huomenna jossain välissä pääsemme kotiin? Heti kun töistä pääsin ryhdyin tyhjentämään jääkaapin sisältöä piragaan, Hän meni kotiin siivoamaan ja kyyti huomiselle on n. 98% varma.

Kuka olisi arvannut, että evakossa menee melkein 2 kk? Eilen kun Hänen kanssaan asiaa pohdimme, mietimme, että jos keston aikaisemmin olisi tiennyt, olisi voinut olla vaikeuksia kestää rekiretki.

Kuka olisi arvannut, että remppakaverit oikeasti asensivat pesukoneen takaisin ja saimme jopa kadonneen saunapenkin tilalle uuden? Ainoa ärsyttävä asia on kuvassa. Pitänee hankkia jatkokäsi, että wcpaperia saa. (Kuva otettu ennen loppusiivousta.)

(Olen NIIN onnellinen jo nyt.)

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Tuleeko kesää tai kevättä?

Ylivirtasuojakytkimet vainoavat minua. Väistöresidenssin keittiötä vartioiva kytkin paukahtaa päälle joka aamu, kun napsautan kahvinkeittimen päälle. Rutiininomaisesti odotan vaadittavan minuutin, ennen kuin nostan sen takaisin ylös ja aamuhommat jatkuvat. Tästä aion naukaista palveluntarjoajalle lähdettyämme takaisin kotiin. Niin ja parista muustakin asiasta.

Muutenhan residenssi on erinomainen väliaikaiseen oleskeluun, olennaiset asiat löytyvät. Astioita on tosin niin vähän, ettei tiskikonetta tule käytettyä. Iso paistinpannu on pilattu, pikkulusikoita ei ollut laisinkaan. Toin oman pannun kotoa ja ostin Liiteristä lusikkasetin. Kolmesta syvästä lautasesta yksi on reunasta risa. Ikkunoita ei saa auki ja asunto on liian kuuma. Kylppärin suihkuun on asennettu sellainen tyhmä vettä säästävä pää, joka ainakin minulla vain lisää suihkussaoloaikaa kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, kun tuntuu, ettei saa sampoota huuhdeltua hiuksistaan. Ei jatkoon.

Kotonakin tapahtuu. Urakoitsijan edustaja kertoi keskiviikkona, että sähkärin mukaan meillä on liian herkkä ylivirtasuojakytkin myös kotikolossa ja se on vaihdettava. Että siitä vaan tyhjentämään koloa, jonka yläreunassa sulaketaulu on. Ja mieluummin heti huomenna.

Prkleen hienohelma, jupisin mielessäni, minä sille herkät kytkimet näytän, mutta ymmärränhän minä, että jos tikkailla seisoskellessaan kurottaa sivuun, niin kohta on ukko maassa ja piipaa-auto pihassa.

Naukaisin, että torstaina on liian aikaisin, voisiko prosessin osasta lykätä pääsiäisen jälkeen. Pienen arpomisen jälkeen frouva mietti, että onhan se kaveri seuraavallekin viikolle bookattu. Huokaisin helpotuksesta, töissä oli kriittinen hetki menossa, eikä yhtään ylimääräistä aikaa. Tänään tein ns lyhyen päivän jättämällä lounaan ja tauot pitämättä. Pääsin vain 10 minuutin työajan ylityksellä.

Viikonloppuna emme siis menekään loppusiivoamaan, vaan sotkemaan lisää päästäisvapaan aikana. En rehellisyyden nimissä enää tiedä, minne saan tavarat mahtumaan, ehkä keittiösyvennykseen. Mutta ensi viikon lopulla homman sitten pitäisi olla ohi, lohdutti urakoitsijan puhenainen. Ehkä kestän tämänkin kuin naiset konsanaan. Tai sitten en.

Jotta kivaa munajuhlaa vaan teillekin! Ohessa muutama kuva talteen tältä elämänjaksoltamme. Seuraavassa elämässä menen sähköasentajakoulutukseen, jos en värisokeaksi synny. (Itse asiassa haluan syntyä Galapagos saarten hylkeeksi.)






sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Koti-ikävä

Hotellielämä on kuolettavan tylsää.

Olen luonteeltani puuhastelija, kotona puunaan paikkoja pikkuhiljaa, kohde kerrallaan. Nyt kun se kaikki jää tekemättä, minulle jää luppoaikaa ja tylsistyn. En koskaan ole ollut television orja, enkä tee käsitöitä, lukeakaan ei jaksa koko ajan, niinpä räplään puhelinta. Olen kuulkaas kummasti edistynyt saarenrakennustöissä June's Journey pelissä. Tasot paukkuvat.

Eilen kävimme yhdessä kotona. Siellä on ihan kamalan likaista. Pölyä joka paikassa. Kun saisimme siivottua ennen takaisinmuuttoa, se olisi paras ratkaisu. Laatat olivat jo paikallaan, mutta ainakin sähkötyöt odottivat tekijäänsä. Kiukaseen oli vaihtokivet, mutta en nähnyt missään vanhaa kiuastamme. Voi kun saisimme uuden, vanha on todellinen sähkösyöppö.


Vakoilen remppakavereita Oma Helenin sähkökulutusappin välityksellä. Seuraan tuntikulutuksen muutoksia. Ymmärränhän minä, että jotkut vaiheet vaativat kuivattelua, mutta hitaalta remontti välillä vaikuttaa. Kerroinko, ettei myöskään kärsivällisyys kuulu hyveisiini?

Ja sitten vaikka juuri kerroin, etten telkksri tuijota, totean päinvastaisesti, että eilen Avaran luonnon Galapagos-saarten hylkeet herättivät toiveen, että jos on pakko syntyä uudelleen, niin sinne sitten. Se sulava liikehdintä vedessä täynnä elämänriemua herätti kaipuuni. Jopa niin vahvasti, että unessakin pulikoin suuren järven rantavesissä. Olisi ihanaa olla notkea ja vahva. (Polvi ja nilkka ruttuilevat taas. Pitäisi käydä moukumassa työterveyslääkäriltä lisää nesteenpoistolääkettä, sitten vaan tjlee taas rytmihäiriöitä. Pöh. Inhoan ruumiini pettämistä!)

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Sitähän se kaikki on

Kuusi vuotta.

Humalaisten päähänpito myllisti kahden ihmisen elämän aprillipäivänä. Kollateraalista tuhoakin tuli aiheutettua ympärillämme - siitä olen edelleen pahoillani, mutta silti ylpeilen, että olisin antanut Hänen jatkaa entistä elämäänsä Hänen niin tahtoessaan, koska tiedän, miten vaikeata on hypätä eri suuntaan liikkuvaan junaan. Hän hyppäsi, mutta vaatimuksestani ensin raiteiden väliin.

Sittemmin on ollut monenlaista ratapätkää. Välillä risteyskohtiakin, jotka Hän on puoliväkisten oikonut suuntaani, ku olen ollut jo varma, että ratarikko suistaa Hänet lopullisesti ihmiskunnasta. Välillä olen minäkin loivempia lähentymisiä tehnyt.

Viime aikoina olen tervehtinyt vanhuutta, uutta tuttavuuttani, opettelen sen tapoja. Polven lisäksi oiken jalan nilkassa ja jalkapöydässä kipu on alkanut muistuttaa olemassaolostaan, samoin yöllä molemmissa lonkissa minua lähentelee levotottomat jalat oireyhtymä. Päivisin pystyn vielä liikkumaan, enkä aio lopettaa sitä, mutta kieltämättä välillä märisen liikkuessani. Välillä jalka meinaa pettää alta.

Hän juuri minulle totesi, että meidän tulee pitää itsemme liikuntakykyisinä, että voimme nauttia elämästämme juuri nyt ja tulevaisuudessa. Entäpä sitten, kun en siihen enää kykene? pohtii Epäilevä Tuomas. Ehkä sitten on aika antaa Hänen mennä.

Siihen saakka olen onnellinen. Rakkaus on niin harvinainen laji.


maanantai 28. maaliskuuta 2022

Amatöörifilosofi




Kävin lauantaina kotona kauhistelemassa kylpyhuoneen remonttia. Kuivaaminen oli lopetettu, hyvä asia sinänsä, mikään ei ole vuotanut minnekään. Vielä kun saisivat tehtyä jotain uutta. Hirvittävän näköistä oli asuintiloissakin, kun kaikki kolot olivat täynnä eteisen ja kylpyhuoneen kalusteita. Kävin tutustumassa sisäpihalta löytyvään kylpyhuonekonttiin - olisi sen kanssa hätätilassa tullut toimeen.

Pikkuhiljaa valmistaudumme kuitenkin vaihtamaan seuraavaan väistöasuntoon. Kun aikani itkin ja kauhistelin remontin venähtämistä, otin lusikan kauniiseen käteen, laitoin viestin työmaailmasta tutulle yhteyshenkilölle. Sieltähän se apu löytyi. Muutamme huoneistohotelliin 29.4. saakka. (Mutta tämänhän minä jo kerroinkin. Olen vain niin helpottunut, että kyllä onnenpotku päässä pyörii.) Jos rempan saavat päätökseen aikaisemmin, onpahan aikaa siivota koti ja kantaa tavarat takaisin vähitellen. Onneksi paikallisliikenteen bussit kulkevat suhteellisen läheltä molemmissa päissä.

Luen Margaret Atwoodin dystopia-trilogian viimeistä osaa, Uusi maa-romaania. Taas hidastelen, maistelen kerääviä juonenkäänteitä ja jo nyt ikävöin hahmoja, kun tiedän kirjan pian loppuvan. Oli oikea ratkaisu lukea ensin Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit, paljon olin niistäkin kerennyt unohtaa. Onneksi mukana on vielä kaksi Antikvariaatti Sofiasta löytynyttä kirjaa: Hanif Kureishin Musta Albumi ja Will Selfin My Idea of Fun, jospa niillä pärjäisin kotiin saakka.

Välillä mieleen tulee kummallisia ajatuksia. Kun kuolen, jään paitsi kaikesta hyvästä kirjallisuudesta, jota sen jälkeen kirjoitetaan tai jota en kerkeä elämäni aikana löytää. Mutta ehkäpä on niin, ettei sitä kuolemansa hetkellä kerkeä miettiä, on vaan nyt tehtävä parhaansa, ettei jätä hyvää kirjaa lukematta. Tai hyvää tekoa tekemättä, tutustumatta uuteen ihmiseen, opiskelematta kiinnostavaa asiaa, rakastamatta, antamatta anteeksi, lepäämättä, haastamatta itseään...

Toinen lomapäivä menossa. Luvassa pakkaamista, pyykinpesua ja siivoamista. Ai niin ja kaupassa pitää käydä. Samoin kotona, unohdin ottaa puolukkajauheen ja Hän kaipaa puhdasilmasprayta, tietokone kuumenee, kun pöly tukkii tuulettimen. Kyllä me selviämme, jos yhdessä saamme jatkaa.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Deminutiivi - lomanen


Aloitin talvilomani. Minulle on kasautunut reilusti levon tarvetta ja vain viikko lomaa. Niinpä tulee mieleeni kutsua talvilomaviikkoa lomaseksi. Lomanen - viikon kestävä vähäinen lepohetki suolatehtaan arjesta. Ja viikon päästä kun menen takaisin töihin päiväksi ennen viikonloppua, tiedän olevani loman tarpeessa.

Inhaa olla oikeassa paskoissa asioissa. Hänen kanssaan puhumme politiikkaa ja seuraamme maailmaa. Yksi asia meitä on viime päiviin saakka erottanut, Hän on uskonut itänaapurin Puttepossun ja Kiinan Pingispallon jotenkin pysyvän ruodussa ja pitävän myös kansansa aisoissa. Minä taas epäilin ja luin merkkejä toisin. Nyt Hänelle kävi kuin pressa-Salelle: naamiot putosivat. Hän uhoaa ikuista kostoa, minä pessimisti taas pelkään, ettei vain vielä tule kamalampia käännöksiä ennen kuin pästään kohtaan, jossa diktaattori kuolee oman käden kautta, tapetaan tai vie mahdollisimman monta mukanaan.

Toinen asia, mistä olen jo kauan juputtanut, on kulutusyhteiskunnan kuolema. Ihmettelen, eivätkö ikäiseni tajua, ettei tällainen voi kestää. Nuoruudessani kaatopaikat olivat vielä tyhjiä, tavaraa haudattiin maahan mallilla "pois silmistä, pois mielestä", sitä katselin kauhuissani jo kääpiönä. Sittemmin ihminen on jo ymmärtänyt ryhtyä kierrättämään hylkäämiään romuja, vielä kun tajuaisivat, ettemme tarvitse niin pajon alunperinkään. Olemme kulutusyhteiskunnan huipentuma, reliikki, joka ilmeisesti vain pakon edessä ymmärtää, että se on loppu nyt. Raha tai tavara eivät takaa onnea, matkat ympäri maailman eivät tuo maailmanrauhaa tai avarra maailmankuvaa. Rauha ja mielen avartaminen tapahtuu kotosalla, jos avaa silmänsa ja alkaa miettiä, millaisen pallon aikoo jälkikasvulleen jättää.

Olen pommikuopan reunalla kasvanut lapsi, Pohjois-Karjalaa pommitti itänaapuri taajaan, kun halusi katkaista kuljetusyhteyden Lappiin. Leikin yksin 2-3-vuotiaana junaradan varressa, mummo varoitteli, että jos kaivellessani törmään isoon mustaan metalliseen mötikkään, kaivelu pitää lopettaa, silloin tällöin löytyi vielä 60-luvulla suutariksi jääneitä ammuksia. Sieltä taitaa pessimismini olla kotoisin, Pojois-Karjalan kangasmetsistä.

Kunpa olisin väärässä!

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Draamakuningatar - When bad turns to worse, and back

Taisin tehdä selväksi, ettei väistöasuntomme ole lempipaikkani tässä maailmassa. Edullinen ja ajaa asiansa, mutta silti, fengshui tai jokin muu tökkii. Toki tökkii rahan menokin. Mutta silti kauhistuin, kun Hän kertoi nähtyään meillä kotona remppakavereita, että suunnittelemamme yltiöoptimistinen aikataulu ei pitäisikään paikkaansa, vaan tarvitsisimme ainakin kolmen viikon lisämajoituksen.

Minullahan on tapana saada hermoromahdus, kun asiat muuttuvat liian nopeasti, ilman riittävää reagointiaikaa. Niin nytkin. Mistä helv*tistä löytäisin pilttuun, johon meillä on varaa? Harkitsin vakavissani viinan juomista terapeuttisista syistä. Sen lisäksi lupasin itselleni viikonlopuksi julkista itkua, naamakirja-avautumisia, syyttelyä ja metron alle kävelyä. En vaan tiennyt, ketä muuta voisin kormuuttaa kuin näköalatonta itseäni.

Siitä kun tänä aamuna tokenin, vertailin hintoja, käytin häikäilemättömästi entisiä työsuhteita hyväkseni. Sain meille majoituksen kuukaudeksi lähes samaan hintaan huoneistohotellista, hinta sisältää viikkosiivouksen ja lakanoiden vaihdon, talon alakerrassa on Eilepa ja työmatkan melkein kävelen. Herää kysymys, miksi tuo ei tullut mieleeni jo ensimmäisellä kerralla. Siksi koska en tahtoisi käyttää työsuhteita, eikä residenssissä ole parveketta - Hän joutuu ravaamaan alakerrassa.

Entiseltä kollegalta en ilkeä enää pyytää kuljetuksen kuin uuteen kohteeseen. Sieltä on tavarat saatava julkisilla takaisin kotiin vähän kerrallaan. Ja jumalauta, jos ei koti ole huhtikuun lopussa kunnossa, niin menen itse tekemään sen loppuun!

Muuten maailmassa menee paremmin. Loma alkaa ensi torstaina Diablon keikalla ja Hän kävi lääkärissä ja sai lääkkeet, jotka vaikuttavat toimivan. Ihmeitä tapahtuu. Ehkä maailma ei olekaan ihan paha, vaikka sitä aina luulen.

Seuraan päivittäin nykyään Suomen väkiluvun kehittymistä. Tänään se oli yli 5 560 080. Tulee mieleen Jack Kerouacin runo, johon joskus 80-luvulla rakastuin ja joka alkaa jotenkin niin, että...
POEM

I demand that the human race
cease multiplying its kind
             and bow out
             I advise it

And as punishment & reward
for making this plea I know
              I'll be reborn
              the last human
Everybody else dead and I'm
an old woman roaming the earth
               groaning in caves
               sleeping on mats

And sometimes I'll cackle, sometimes
pray, sometimes cry, eat & cook
                 at my little stove
                 in the corner
"Always knew it anyway,"
                 I'll say
And one morning won't get up from my mat.

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Onni täällä vaihtelee, eikä taivaan isää näy

En varmaan koskaan ole saanut tällaisia suukopuja aikaiseksi veljieni kanssa kuin parin viime vuoden aikana. Usein epäilen sen johtuvan maantieteellisestä erostamme. Pohjoisemmassa Suomessa monet poliittiset päätökset tuntuvat näyttävän silkalta kiusanteolta. Niin kuin bensalitran hinta. Ja kaikki on hallituksen kehitysavun syytä.

Onneksi usemmiten vältämme täyden rähäkän. Tai sitten kolmas meistä vetää uuden epäreiluuskortin esiin, silloin viimeistään tajuamme, että kaikilla meistä on ongelmamme, samaa perhettä kuitenkin olemme, pidämme loppupelissä toistemme puolta aina.

Henkilökohtaisesti uskon meidän sukupolvemme jäävän tämän kulttuurin viimeiseksi kulutusjuhlasukupolveksi. Koko nykyinen kulttuuri alkaa olla tiensä päässä, käy kuin mayakulttuurille, Rooman valtakunnalle tai mitä näitä nousuja ja tuhoja nyt on ollut. Toki raunioista taas joku uusi malli nousee, jos nyt emme ydintalveen tupsahda. Yksi hälytysmerkki rappiosta ja tuhosta on taloudellisen eriarvoistumisen kärjistyminen - itsekkyys meidät kaataa. Pian vyöryvät pohjoiseen nälkää, sortoa, kuivuutta ja sotaa karkuun isot laumat. Näinköhän ne rajoillemme pysähtyvät lupaa pyytämään?

Sitä tärkeämmäksi minulle on noussut ihmissuhteen arvo. Haluan elää mahdollisimman pitkään rauhassa tätä pientä taloudellisesti vaatimatonta, mutta henkisesti rikasta elämäämme Hänen kanssaan. Jokaisen hyvän päivän jälkeen olen kiitollinen. Ja niin olen huononkin, koska aina ne paranevat, kun vaan saamme olla yhdessä. Vaikeudet on helpompi kestää, kun jakaa ahdistuksensa toisen ihmisen kanssa. Niin myötä- kuin vastamäessä.

Tänään olen viettänyt saldovapaapäivää. Mietin nimittäin jo eilen oloani, jotenkin kehno. Olen matkustanut joka päivä väistökämppään siirtymisen jälkeen bussilla - eipä olisi ihme, vaikka olisin jo sanut koronan. Kuumetta ei ole, vähän valuu nenä ja vähän yskittää. Mutta kun kerran on mahdollisuus levätä hetki, niin käytän sen. Sen lisäksi opettelen uutta pesukonetta. Pitääkö kaiken aina olla vaikeata ja kantapään kautta koeteltavaa?

Vihdoinkin patsas on saanut jotain järkevää käyttöä. #maailmanräyhää