Keittiöbalettia

Kun ei koskaan ole ollut urheilullinen, pallot ovat liikuntatunneilla ja pihapeleissä lentäneet päin naamaa, liian rivakka liikkuminen aiheuttaa astmaisen hingun, äkkinäiset liikkeet loksauttavat nivelparat jengoiltaan, niin pääni on kehittänyt normiarkitoimista älyllisen haasteen. Jos järjestettäisiin kilpailuja, joissa mitataan arjen sujuvuutta, niin saattaisin olla palkintosijoilla. Ainakin pistesijoilla olisin keittiöbaletissa. Tätä pohdiskelin aamulla kahvikonetta ladatessani.

Lajissa parasta on, että kun iän myötä motoriset taidot heikkenevät, pää keksii aina vain omalaatuisempia tapoja tehdä ihan tavallisia asioita. Mutta arki sujuu! Olen hyvä arjessa! Kahvinkeiton kuningatar!

Muuten elämä kuljettaa leppoisasti. Välillä tosin saan suuria riittämättömyyden puuskauksia. Eilen illalla viinipäissäni taas surkuttelin itseäni niin, että päätin mennä nukkumaan ennen kuin itsesääli pääsisi liian syväksi. Kirppaa näköjään pahemman kerran, kun en palkankorotusta saanut. Oli sillä toki se hyvä puoli, että aktivoiduin hakemaan töitä. Huono puoli on huomata olevansa liian vanha ja vailla tarvittavia taitoja, kun ei haastatteluun enää pääse. Muut ovat vielä parempia.

Onneksi on Hän! Onneksi Hän jaksaa kannatella minua silloin, kun en jaksa itseäni.

Keep it simple, stupid

Kuinka pitkään ihmisen pitää elää, että ymmärtää avata epämääräiset purkkinsa ja nyssäkkänsä lavuaarin, tai edes pöydän, päällä? Kysyy nimimerkki "pikakahvia pestopurkissa ja sittemmin puhtaalla matolla". Pikakahvi oli mukana loppusyksyn hotellireissulla, kun kaipasin hermolepoa ja vietin pitkän hotelliviikonlopun nukkuen ja lukien ennakkomateriaalia koulutusta varten. Se oli sitä pahaa aikaa, joku hyöty pandemiastakin, sain kolme yötä lepoa törkeän edullisesti.

Tänään teen liian monta asiaa yhtä aikaa, mutta kun tahdon tehdä sekä lampaankääpäorakas-piirakan että pekoniin käärittyjä täytettyjä kanapaistipalleroita, ettei ensi vkolla tarvitse kuin syödä töi-päivän jälkeen.

Naapurilähiöönkin pitäisi uskaltautua, mutta eilinen kaupparetki oli sen verran hyytävä, että taidan tehdä kävelyretkeni vasta huomenna, kun lämpötila nousee. Aar-kioskissa odottaa puolukkajauhelähetys. Alkaa olla vaikeuksia löytää isompia pakkauksia, muutkin ovat huomannet suomalaisen superfoodin hyväätekevän vaikutuksen. Ruokalusikallinen puuron päällä joka aamu on osoittautunut erinomaiseksi.

Pitänee ottaa ruuantekojuoma kehiin, niin rauhoitun. Aion suhtautua elämään mahdollisimman kevyesti, elämä ei ole märehtimisen arvoinen, se pitää elää. Jopa koronaeristyksessä pandemian armoilla. Meillähän on edelleen toisemme, se ei ole muuttunut. Ei rakkaus katoa hetkessä.

Värjöttelyä viruksen varjossa

Hiljaiselo jatkuu. Odotamme molemmat kiihkeästi rokotusten alkua, että pääsisimme vapaaksi. Itsekin yritän pysytellä kotosalla, kollegakaan ei ole liikkumassa kotitoimistoltaan. Bussiin en millään tahtoisi, turha riski näin lähellä mahdollista pelastusta. Itse seuraan mielenkiinnolla etenkin suomalaisen Finvectorin rokoteuutisointia. Siinä on jotain oikeasti mielenkiintoista uutta.

Palkankorotusta en saanut. Masennuin maanantaina, nyt olen jo alistunut. Pari työpaikkahakemusta olen saanut tehtyä, mutta en pidätä hengitystäni niiden kanssa. Olen vaan liian vanha, enkä osaa myydä itseäni. Mutta hyvähän minä olisin melkein missä vaan.

Parisuhderintamalla meillä jaetaan hellyyttä. Kyllä tästäkin selvitään. Rakkautta riittää, kun vaan terveys vallitsee. Ja selviämme me koronaeristyksestäkin, kun vaan emme sairastu. Mehän viihdymme yhdessä, vaikka melkoisia granaatteja olemmekin; kasapanos ja rypälepommi.

Yhteinen nauru

Eilen illalla kovin pitkästä aikaa nauroimme ja pelleilimme yhdessä. Tunnelma oli leppoisa ja hyväksyvä. Muistin, miksi olen Häneen rakastunut ja miksi Häntä rakastan. Ehkä minäkin toivun kurimuksestani. Ehkä tunnelin päässä näkyvä valo ei olekaan päälle vyöryvä dieseljuna, vaan tähti, ehkä aurinko.

Korjasin joulukuusen pois jo viikonloppuna. Hän imuroi maanantaina. Kun vein kuusen verkkokomeroon, nappasin mukaan pari talvitakkia ja talvikengät. Pilkoin lakastuneen hyasintin bioroskikseen, hetken mietin sipuleiden kylmäsäilytystä, mutta en nähnyt itseäni kuopimassa taloyhtiömme kukkapenkkiä keväällä, luovuin ajatuksesta. Olen edelleen ihmisarka. Luikahtelen käytävässä pimeän turvin.

Kollega kertoi olevansa raskaana. Tavallaan se on palkkaneuvotteluani varten hyvä asia, tavallaan kamala, koska tuuraajan perehdyttäminen ei tule aataminaikuseen toimintaympäristöömme olemaan helppoa. Kivinen kesätie edessä, mutta ainakin elokuinen lomani sattuu hyvään kohtaan, kerkeän perehdyttää henkilön ennen sitä ja kesällä siihen on aikaakin.

Nau'uin itselleni edistynyttä excel-kurssia, mutta ehkä minun kannattaisi aloittaa pivotin peruskurssista. Halvempikin se olisi. Marraskuisen työelämälainsäädännön kurssin etätehtävän sain hyväksyttynä takaisin. Tarvitsen paljon koulutusta, siihen minulla on suorastaan himo.

Periaatteessa asiat ovat hyvin. Käytännössäkin, silti välillä löydän itseni hinkkaamassa henkistä kosteusvaurioita sen maton alta, jonne olen työntänyt syksyn aikana monia roskia. Pitäisi saada puhua pahat asiat auki, mutta Hän ei kestä kuunnella. Toisaalta ymmärrän, miksi.