Ennen kotitoimistolle siirtymistä viime töikseni skannasin saapunutta postia sähköpostiini, kirotakin taisin, kun luulin olevani yksin. Kun selän takaa joku tokaisi, että vieläkö tein töitä, suoritin pakkoliikkeitä kätösilläni ja kas, lensi postikasa ympäri lattioita. Siinä sitten yhden kontrollerin kanssa noukimme A-nelosia ja yhdistelimme posteja. Kai ne menivät oikein. Jaksanko välittää? (Huomenna lienee syytä vielä tarkistaa pdffät ennen lähettämistä. Välitän kuitenkin.)
Vielä kaksi päivää töitä. Sitten kuuden päivän vapaa ennen kuin aloitan raivoisan ponnistuksen ennen joka vuosi toistuvaa maailmanlopun päivämäärää, jonka jälkeen kaikki alkaa alusta. Kalenterin kehittäjä keksi ikiliikkujan. Meitä on vain liian vähän, tai minua. Minun pitäisi kopioida myös itseni. Juuri alkanut ERP-projekti vie leijonan osan työajasta, niinpä teen varsinaisia töitäni toimistoajan ulkopuolella. Olen myöhässä ja jätän häntiä jälkeeni - teen asiat vähän sinne päin, korjaan, jos joku huomauttaa.Äsken peruuntui omikron-altistusten takia odottamani lauantain roolipelisessio. Minullakin kurkkua karhentaa. Vietetään sitten pikkuyulea juhannuksena. Kaikki kiva taas peruutetaan, onneksi uskaltauduin festareille alkukuusta, nyt ei sitten enää mitään uskallakaan ennen kesää. Eivätkä takaraivossa jylläävä murhe ja vastaamatta jääneet kysymykset auta asiaa. Mutta ei voi mitään, jäljelle jääneethän sen elämänosan joutuvat hoitamaan.
Onneksi on Hän. Lohduttaja ja kotipsykologi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti