I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch.*

Me voimme hyvin. Kiitos siitä universumille! Kissat voivat hyvin. Hallelujaa, ylistys! Yhteiskunta on sairas. Kun tuota nykyhallitusta seuraa, itku on lähempänä kuin nauru. Hullujahan ne tuntuvat olevan monellakin tapaa. Pakko siis pitää yksi vuorisaarna.

Nyt kun lama on taas alkamassa, niin eivätkö nuo onnettomat koita nutistaa pienituloisia tai tulottomia ihmisiä asemaan, jossa kaksi matalapalkkatyötä on pakko, jos elää meinaa. Ja kun niitä kahta työtä tehdään kahdelle eri työnantajalle, niin kukaan ei seuraa kertyneitä työtunteja. Eläköön! Orjuus on laillistettu!

Saan olla itseni kohdalta kiitollinen, että olen jo elämäni ehtoopuolella. Näin vihervasemmistolaisena kiitän yhteiskuntaa kahdesta opintolainasta, molemmat olen maksanut ihan itse pois. Kiitän peruskoulusta, lapsilisästä, opintotuesta, aikuisopintotuesta, kunnallisesta hammashoidosta ja soskun rahoista (pari kertaa sielläkin notkunut, mutta en silti jäänyt yhteiskunnan elätiksi).Kiitän terveydenhuollosta, jota ilman olisin jo kääpiönä kuollut pois nurkista kuleksimasta. Ja pari kertaa vielä vanhempanakin. Kiitän edullisesta asumisoikeusasunnosta, vaikka tod.näk. vastike nousee n 80 e/ kk. Kiitos vilkkaasta joukkoliikenteestä (ratikka15 <3). Kiitos kirjastoista, yhteiskuntarauhasta, ay-liikkeestä ja monipuoluejärjestelmästä.

Vastineeksi olen 10 vuotta kasvattanut kunnallisena nuoriso-ohjaajana pirun pienellä palkalla muiden kääpiöitä. Nuorimmatkin jo nelikymppisiä, mutta suurin osa niistä selvisi aikuiseksi suhteellisen täyspäisenä. Ovat tuottava kansanosa ja kasvattavat omia lapsiaan kunniakkaasti. Sen urakan jälkeen päätin ryhtyä ajattelemaan itseäni ja siirryin mammonan palvelukseen ja verojenmaksamispuolelle. Ihan hyvä diili.

Olen saanut eläkettä kertymään yllättävän paljon. Oletan, että tulen vielä kartuttamaan sen jonnekin pariin tonniin. Kai sillä elää, vaikkei kunnallinen terveydenhuolto enää pelaisikaan. Ehkä tarjolla vihdoin olisi armoitsemurhavälineistö, ettei tarvitse viedä vähiä vanhustenhoito/palvelutalopaikkoja. En minä kitua tahdo.

Enkä tahdo edes aloittaa maahanmuuttoteemasta - tai ehkä vähän. Jos kantasuomalainen ei lisäänny, niin olisiko syytä yrittää saada Suomeen maahanmuuttajia? Ja sitten kun niitä on tänne saatu, olisiko syytä satsata kotouttamiseen? Jos kouluissa ei riitä lapsioppilaita, eikö niihin tiloihin voisi perustaa peruskouluja maahanmuuttajille? Oppivelvollisuus kunniaan.

Viimeistään niiden maahanmuuttajien lastenlapset ovat suomalaisia - ja jos saan toivoa, suvaitsevaisia ja avarakatseisia suomalaisia. Värillä ei ole väliä. Päätän yltiöoptimistisen saarnani täältä tähän.

*"I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch." on lainaus elokuvasta Stage Mother. Katsoin vahingossa nääs elokuvan tossa pari viikkoa sitten. Tykkäsin.

Kävimme Hänen kanssaan entisten nuorten kokoontumisajoissa, Keban keikalla Tavastialla. Oli kivaa!

Minni vuosi sitten ja eilen. Neiti ei enää ole vauvvakissa.

 

Metsässä

Elämä kulkee omalla painollaan - tasaisesti ja ilman yllätyksiä. Kissat ilahduttavat. Hän on oma rakastava itsensä. Minä toivun omaksi itsekseni.

Työstressi ei pääse kerääntymään, kun välillä pääsee metsään. Luonto parantaa ja hellii.

Elvis has left the building

Halusin vielä luoda erillisen muistopostauksen Elvikselle.

Entinen kollegani, nykyinen ystäväni luotti minuun muutamia vuosia sitten niin paljon, että heidän lomansa ajan sain hoitaa Devon Rex kissojansa Elvistä ja Roosaa. Sittemmin he ovat olleet hoidossa useita kertoja, viimeinen hoitokeikkani oli toukokuussa, kun en asunut kotonani, vaan menin hoitamaan katteja heille kotiin.

Jo silloin Elvis oli väsynyt ja aina nälkäinen, mutta elossa ja täysissä järjissään. Kesän aikana olo oli huonontunut niin paljon, että Elvis läksi tänään sateenkaarisillalle (ja taas minä itken).

Elvis has left the building.

Miten se Roosa-parka pärjää?

Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Ei dramaa eikä kaarta

Kovin on tasaista. En ehkä ihan tällaista lomaa ajatellut, mutta ei ainakaan ole paha mieli. Vähän tylsistynyt ehkä. Parempi näin kiitenkin.

Maanantaina kävimme Keskuspuistossa tunnin verran hortoilemassa. Keli oli mahtava, ei hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Satuimme paikkaan, mistä en kuvitellut tatteja löytyvän, etenkin kun silmiin osuivat edellisen sienestäjän perkuujätteet, mutta niinpä vain bongasin ensimmäisen oranssilakin, sitten toisen, kolmannen... Pian jo Hänkin osasi kohdistaa silmänsä oikeisiin asioihin. Sen jälkeen minä vain esisiivosin Hänen kantamiaan punikkitatteja (ainakin haavan- ja koivunpunikkitatteja).

Kotona kuivausshowssa meni pari päivää. Metsään jäi kaipuu, ehkäpä saan vielä jonkun houkuteltua kanssani pidemmälle retkelle. Nyt kaapissa on kuitenkin tattimurskaa sen verran, että saan maustettua talven kastikkeisiin tattiumamin maun.

Olen onnellinen Hänen jälkeläisensä hyvistä uutisista. Kaveri ilmoittautui kuukausien radiohiljaisuuden jälkeen. Kuuntelin kun he juttelivat puhelimessa 10-15 minuuttia, varmaan pisin aika koko parisuhteemme aikana. Uutiset olivat lohduttavia. Olipa kiva kuulla Hänen riemuitsevan jälkikasvun kuulostavan ihan tavalliselta ihmiseltä.

Itse menen huomenna Hänen exänsä, lasten äidin, kanssa juhlistamaan heidän esikoisensa exän pyöreitä syntymäpäivävuosia. Naurattaa välillä tämä laajennettu suku, mutta ne kaksi naista pelastivat mielenterveyteni Odysseiani aikana. Olen heille paljosta kiitollinen. Voi olla, että sitä tulee huomenna vänistyä. Tai sitten otamme ilon kautta. Toivottavasti.

Ensi viikko olisi vielä aikaa tehdä jotain. Enköhän minä jotain keksi. Ainakin päiväunia ja kissojen leikittämistä.

Aloitekyvyttömyyttä

On taas se hetki vuodesta, kun en osaa aloittaa töissä enkä kotona mitään uutta. Odotan lomaa. Kotihommat tahdon tehdä loman aikana ja uudet työt loman jälkeen. Nyt parsin ja sipistelen vielä huomisen.

Tulee erilainen loma. Tänä vuonna mustalaisleiri ei muuta Pohjoisempaan Suomeen. Osittain syy on adoptiokissoissa, osittain alkukesän tapahtumissa. Sovimme, että mökkirahat käytämme vahinkojen rajoittamiseen. Ensi vuonna katsomme tilanteen uudelleen.

Mutta eipä hätää! Aion kerrankin perata vaatekaapit, astiakaapit ja kirjahyllyn. Sen lisäksi tarkoitus on käydä ainskin Vallisaaressa ja Korkeasaaressa. Ulkoruokintaa, piknik joen rantaan, kalastusta, ehkä sienestystä Keskuspuistossa. Kyllä se tästä. (Ei mitään pakkorentoutumista, mutta päiväunia, toivon ma.)

Tuurausasiat ovat kunnossa lomani ajan. Sa sitten nähdä, kuinka minun käy loman jälkeen. Nyt en jaksa siitäkään huolta kantaa. Huomenna tapaan entiset kollegat varhaisen aterioinnin merkeissä, ainahan sitä voi toivoa, että heillä olisi tehdä minulle tarjous, josta en voisi kieltäytyä. Tai sitten ei.

Parisuhdeasioita hoidamme päivittäin. Jos ei tule takki, tehdään liivit.

Vapaita kesäpäiviä

Olen kesä-heinäkuun aikana saanut vähennettyä saldovapaatuntini sadasta 28aan tuntiin. On tässä ollut festareita ja kaveriretkiä. En olisi koskaan halunnut kerätä tunteja, mielestäni ihaninta olisi 7,5 tunnin työpäivä, eikä huolta huomisesta. Pahoin pelkään, että syksyllä tunnit alkavat taas nousta. Huolet myös.

Työtä on juuri nyt sopivasti, voin jopa pitää taukoja. Olen purkanut sekä yhteissähköpostimme että omani (lukemattomia molemmissa vain kolmisenkymmentä). Voin jopa ajatella kehityskohteita, kuvittelen antavani muille vinkkejä, lopputulema tulee olemaan se, että itselleni taidan kasata taas kuormaa, jota en kuitenkaan pysty kantamaan.

Viikonloppuna on luvassa kaksi vierailua. Eilen saapuivat potentiaaliset kissakummit tutustumaan hoidokkeihinsa. Mahtava vierailu, etenkin perheen 14-vuotias tuntuu olevan luontainen kissakuiskaaja. Äitinsä on minulle "velkaa" kissanhoitoa. Aikoinaan useasti hoidin hänen nyt jo edesmennyttä Eppu-kissaansa.

Sunnuntaina tulevat Hänen lapsenlapsensa äiteineen vierailulle. Ihana tekosyy miettiä tarjottavia! Lapsenlapsen äiti oli alkukesästä korvaamaton apu minulle koettelemuksessa, eikä missään vaiheessa suostunut edes ottamaan korvausta avustaan. Hän ottaa sukukäsitteen vakavissaan ja laskee jopa minut sukuun kuuluvaksi.

Perjantaina paistelin mustikka-mansikkasuklaarahkapiirakan. Siitä ei tullut kovin onnistunut, uusi resepti ja vaihtelin aineksia, kun oikeita ei ollut. Ehkäpä suolaisella puolella korvaan makean piirakan puutteet. Evakossa kaipasin suunnattomasti kotiin, enkä vähiten siksi, että laitoksessa ei itse tarvitse ruokaa tehdä. Eikä paljon ajatellakaan.

On ollut aivan mahtavaa tutustua kotiinsa uudelleen. Kuten myös Häneen. Tietyt ajanjaksot elämässämme ovat sellaisia, että ne saavat minut miettimään, onko meillä mitään yhteistä, onko meillä tulevaisuutta. Sitten kun Hän palaa ihmislajiin takaisin, ovat asiat toisin. Muistan Hänet ja Hän minut.

Vaikka vahinkoahan ankeat kaudet saavat aikaan, yritän miettiä, että se on vain maallista niin pitkään, kun kunhan ei kuole. Välillä laskettelen suustani ärräpäitä, enkä osaa hillitä itseäni, kun niin pistää vihaksi. Kurjaa vain on, että Hän on jo valmiiksi maansa myynyt, eikä minun melskaamiseni yhtään auta.

Tässä vaiheessa piirakka vielä pelaa ihan edustuskelpoista, mutta kun leikkasin sen paloksi, ne alkoivat lotköttelemään ja vettymään. Ei ainakaan ole kuiva käntty kyseessä.

Ystävän taideteos sai kehykset. Vielä kun se löytäisi jostain oikean loppusijoituspaikan.

Minni ja Morris huolehtivat toistensa puhtaudesta.

Korjausliike

Olihan kamala kevät ja alkukesä!

Mielenterveys on hauras ja elintärkeä asia ihmiselle, totesin jälleen kerran, kun Hän luisui arkijärjen toiselle puolelle. Paljon meni rikki, mutta korjaamisen arvoista on sen verran, että kannattaa yrittää.

Kerkesin jo lähes unohtaa, että blogi on olemassa, kun olen viime kuukausien aikana kirjoittanut fyysistä päiväkirjaa. Nytkin arvon vielä, jatkanko kirjoittamista, vai ovatko ajatukseni niin yksityisiä, että tahdon pitää ne itselläni. Mutta katsotaan, miten käy.

Tänään meillä on kuitenkin erityispäivä. Morris ja Minni muuttavat meille. Meistä tulee kissanhuoltajaperhe.

Asiat ovat paremmin kuin aikoihin. Mutta onko näin Morriksen ja Minnin mielestä, jää nähtäväksi.

Ihmiskoe

Vuoden ja viiden kuukauden kuluttua täytän 60 vuotta. Jos vaihdan äänestyspiiriä ennen sitä, jälkeen jää suhteellisen hyvin säilynyt tomumaja - ellei sitten vahingoitu itse aktissa. Muutaman kerran olen pohtinut puolivakavissani, jotta eikö täältä joutane. Väsyttää käydä asioita aina uudelleen, parasta ennen päivämäärä alkaa olla takana päin. En välillä tahdo jaksaa yrittää aina uudelleen, sitten naurattaa, kun tajuan, että asiathan taitavat olla paremmin kuin koskaan elämässäni.

Ulkoisesta kuorestani alkavat sivusaumat ratkeilla ja lahkeensuut rispaantua. Seuraan prosessia suurella mielenkiinnolla, ihailen kämmenselkien, silmänalusten ja poskien ryppykarttaa. Leuanalus luovutti jo viitisen vuotta sitten painovoimalle. Ihmettelen, miten edelleen sisälläni on se sama valkotukkainen mykkä ja komeroonpiiloutuva rimpula, kun massaa on kertynyt ja tukka vaalenee maantienvärisestä harmaaksi haiven kerrallaan. Miten edelleen joistain asioista ajattelen aivan samoin, vaikka silloin minulla ei tainnut olla sanoja asioiden käsittelyyn. Mutta tietoa oli.

Lapsena minulla oli Lapsuuden Kultainen Kirja, johon tulivat pituus- ja painokäyrä, kertomani sadut, tarinat ja anekdootit. Mummo, isän äiti, sitä on eniten täyttänyt, hänhän minua hoiti aina nelivuotiaaksi saakka. Sitten mummoparka sekosi, viisikymppinen nainen sai Parkinsonin taudin ja kaksisuuntaisen maniavaiheen päälle yhtä aikaa. Senaikainen sairaanhoito hänet sitten varsin nopeasti sitoi sänkyyn ja lepositeisiin sairaalan kroonikko-osastolle, missä hän eli parikymmentä vuotta vihanneksena, kun vanhainkodissa eivät voineet pitää.

Mutta asiaan. Pari vuotta sitten sain "Kun minua ei enää ole"-kirjan. Olen sitä täyttänyt vähitellen, morbidi ystävänkirja aikuiseen makuun. Loppusivuilla olisi tilaa elämänviisauksille jälkeenjääville, olen ottanut osion käyttöön Vanhuuden Kultainen Kirja-tyyppisesti. Noin puolivuosittain kirjaan uusimmat ratkeamat ja repeämät muistiin, koska sitten kun se dementia iskee, niin mitäs luulette, muistanko mitään?

Ehkä en edes halua, tuskinpa on kiva minnekään kirjata, että tänään seisoin ruokajonossa, enkä saanut mitään tai sain ensimmäiset vaippani paskottuani alleni aktiivisesti puolisen vuotta, tai että pari kuukautta sitten unohdin puolisoni nimen. Tai että palvelukotiin pitäisi päästä, mutta paikkoja ei ole. Tai että jos pääsisin liikkumaan sängystä, hakisin Kurvista viimeisen voitelun ainekset. Voihan se toisaalta olla, että alan elää villiä nuoruuttani uudelleen ja vonkaan kaikkea mikä liikkuu, enkä ymmärrä edes surra. Todennäköisesti tulen mummooni ja alan huudella rivouksia, solvauksia ja muuta epäsopivaa, niin pitkään kunnes saan kunnon napit ja loppuu se ininä.

Mut ei mennä sinne vielä. Nyt on nyt, eikä tukka vielä lähde päästä. Sen sijaan pelkään ihan muita asioita koto-oloissa, en vaan uskalla miettiä liikaa, etteivät mietteeni käy toteen. On tämä päästäisloma kummaa aikaa, kun kerkeän ajatella. Ajattelu usein on erittäin yliarvostettu juttu.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Jänskättää (vähän)

Vaalipäivä on sujunut erinomaisen hyvin ensimmäisen vaalilautakuntajäsenyyteni aikana. Olin aamuvuorossa klo 8 - 14:30. Sen jälkeen matkasin kotiin syömään ja ottamaan lyhyet päiväunet. En taaskaan ymmärtänyt mennä lauantaina ajoissa nukkumaan.

Perjantaina Hän ja minä päädyimme Juttutupaan Marjo Leinosen ja Bublicansin keikalle. Se oli virkistävää, vaikka paikka oli kuin ammuttu täyteen. Portieeri uhkaili jo täyttä taloa, mutta hetken jonottamisen jälkeen pääsimme sisään. 1h 15 min keikka oli kertakaikkisen viihdyttävä tapaus! Suosittelen lämpimästi! Kotona olimme jo vähän yhdeksän jälkeen.

Vaalituloksen yllä tuntuu hoveroivan uhkan tuntu. Alueella, jonka vaalilautakuntaan kuulun, äänestysprosentti nousee korkeaksi. Vasemmistolaisena minua pelottaa tietenkin oikeiston tai persuleiden voitto. Sitten mietin demokratiaa ja sitä, että kansahan saa sellaisen johdon, kun se valitsee. Jos se on, mitä ihmiset tahtovat, en voi kuin elää asian kanssa seuraavat neljä vuotta.

Hoitokissaat Minni ja Morris saapuivat jo tänään. Minulla on huomenna vapaapäivä. Saan jotain pehmeää itseni ja maailman väliin. Ja nyt valmistaudun laskemaan ääniä.

Aamut ovat vielä kylmiä. Viime viikolla bussipysäkin ikkunalasissa olivat kauniit kuurankukkaset. Ikävöin kevättä.

Ei minua ahdistakaan

Mietin eilen, valtaako mieleni sunnuntaiahdistus, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei näy. Loppuloma on ollut niin täynnä ohjelmaa, että on ihana vain olla. Lepäilen saunan jälkeen makuuhuoneessa, Hän katsoo urheilua. Urheilu on usein erinomaista päiväunien taustakohua, tasainen papatus merkityksettömästä aiheesta on ihanan unettavaa.

Päiväunista tuli mieleen torstai. Matkasimme ensin Itikseen, Hän kävi lääkärissä ja minä shoppalin sillä välin Clas Ohlsonissa (korvatulpat, kaksi koukkua kylppäriin, kittiä oven paikkaamiseen, kolmijalka ja kielet kitaraan). Sen jälkeen Hän kävi passikuvassa, passi oli mennyt vanhaksi jo marraskuussa, nyt kun vielä saisin Hänet tekemään hakemuksen. Kappahlista tarttui mukaan uusi pipo. Sitten matkasimme Hagikseen. Lounastimme pizzaa Da Vincissä ennen kuin poikkesimme Vihreällä Planeetalla. Liu Cixinin scifi-trilogia oli edelleen hyllyssä, nyt se muutti meille.

Olimme kotona joskus ennen neljää. Olin aivan poikki ja hiivin päiväunille. Hän teki minulle seuraa, kuinka ollakaan, itse nukuin reilun tunnin, Hän melkein neljä. Päivärytmi sekosi aika tehokkaasti, sain kuitenkin perjantaina käytyä viikonlopun ruuat sekä hääpäivälahjamme pellavalakanat. Niitä olen mieluillut useamman vuoden.

Eilen vierailulle saapui Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Hän piristyy silmissä, kun pääsee apinoimaan nuorison kanssa. Ihanaa nähdä puolisonsa silminnähden onnellisena, etenkin kun oma jälkikasvu ei kaikkiseltaan ole Hänelle aina onnenhetkiä tuottanut. Seuraava vierailu on jo sovittu pääsiäiselle. Hienoa, kun Hän pääsee syventämään suhdetta tuoreeseen sukulaiseensa. Minä nyt tunnetusti en lasten päälle juuri mitään ymmärrä, kunhan käyttäytyy hyvin eikä loukkaa isovanhempaansa.

Voi olla, että lepään jälleen hieman. Uudet lakanat lisäävät sängyn vetovoimaa. Olenkohan tulossa vanhaksi, kun unen ja levon tarve lisääntyvät?

Olen järkyttynyt, että makuuhuoneeseemme on hiipinyt vihreä väri. Outoa.

Hääpäiväkukkaset

Kissanhoitokiitoskukkaset

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

Jännän äärellä

Huomenna lähden vierailulle nyksän eksän ja hänen nyksänsä luokse. Suomeksi: kun tässä nyt kuitenkin yhteisiä asioita pyöritellään, menen tutustumaan livenä Hänen entiseen puolisoonsa, lasten äitiin.

Tapaaminen ei ole mikään kovat kaulassa kahvikekkeri, vaan aiomme tehdä yhdessä karjalanpiirakoita. Olen pari kertaa heidän nuorimmaisensa mukana lähettänyt joululahjan mukana piragoi, hyvin ovat maistuneet. Lasten äiti ei sanojensa mukaan koskaan ole niitä tehnyt, huomenna sitten sokea taluttaa rampaa. Äiteehän ne meillä teki lähes kuolemaansa saakka.

Häntä ei mukaan kutsuta. Parempi vaan hoitaa tämä alta, koska viikon päästä olemme jo koko sakki pelaamassa isovanhempia lapsenlapsen 9-vuotissyntymäpäivillä. Sinne jo hätäpäissäni ostin Pokemon-figuurilahjuksen, kun pelkään, ettei Hän saa käytyä onki-lahjaa lupauksensa mukaan. Todennäköisesti pelkään turhaan. Yleensä pelkään turhaan. - Aina se selkäranka jostain on löytynyt.

Mutta. Puolen päivän punttuussa olen viisaampi, mätsäävätkö kemiamme. Kirjoituksissa ainakin, mutta live on aina live. Ei minua oikeastaan huoleta. Jos molemmat tulemme (tai olemme tulleet) Hänen kanssaan toimeen, niin merkit ovat hyvät.

Lopetin muuten tänään työt kotitoimistolla 14:30 (liukumasaldotunteja jäi vielä plakkariin n 76, ei huolta). Olipa luksusta! Lämmitimme melko pian sen jälkeen saunan. Roosa huusi saunan oven ulkopuolella, koska henkilökunta piiloutui häneltä tunniksi. Sitten vielä puoli tuntia huutoa, koska henkilökunnan mielestä kuuma kiuas on kissalle riski, eikä saunaan ole silloin mitään asiaa.

Kuvassa lämpöä on vielä 50 astetta. Ei kuitenkaan vielä ylälauteella kavunnut lämmönpalvoja.