Sivunkääntäjän tunnustukset

Jotenkin harmittaa jälleen kerran työ. Asiat eivät siellä juuri nyt suju aivan tahtomallani tavalla. Taloudelliseen tilanteeseen vedoten esihenkilöni esihenkilö vetoaa, että suostuisin position muutoksiin ilman palkantarkistusta. Harmi, ettei yhdestä hakemastani paikasta ole kuulunut mitään. En edes voi haaveilla vaihtavani työtehtäviä. Todennäköisesti joudun vielä myöntymään. Minulla on esi-ihmeiden puolivillaisista lupauksista huonoja kokemuksia. Olisiko vastaukseni italialainen lakko? (Aikaisemminkin tästä on taidettu puhua.)

Varasin viikon päähän edestakaiset junaliput länsirannikolle. Westcoast surfing tulee maksamaan eur 110! Minä nyt kuitenkaan ulkomaille ole matkaamassa! En edes muista, koska viimeksi olen noin paljon lipuista maksanut. Mutta kun en ole tavannut ystäviani viiteen vuoteen, on jo korkea aika. Hän ei tahdo mukaan lähteä, välillä Hänen on kovin vaikeata lähteä uusiin paikkoihin. Enkä minä tahdo pakottaa tietenkään. Ehkä pieni ero tekee jälleen hyvää.

Tiistaina tytärpuoleni olisi täyttänyt 33 vuotta. Vaan kun ei ole täyttämässä. Miksi? Voisiko joku vastata hänen puolestaan? Voiko jonnekin huutaa epäreiluutta? Voisiko hän tulla kertomaan, missä epäonnistuin, enkä kuunnellut? En loppuvaiheessa pitänyt silloisesta puolisostani enkä tytärpuolestani, mutta asiat muuttuivat. Hänestä kehittyi mielenkiintoinen, älykäs ja empaattinen ihminen. Ei voi puhua, koska suru.

Kirjallisuus on ihan kamala laji. Sanon minä , joka kuvittelin pystyväni lukemaan mitä vain. Nyt olen vasta puolivälissä Antti Hyyrysen Viimeinen Atlantis-kirjaa. Meillä asuva, eikun siis Hän, on jo useampaan otteeseen suositellut, että lopettaisin kirjan lukemisen. On muuten elämäni ensimmäinen kirja, joka saa minut tolaltani ennen kuin loppuun olen päässyt. Aikaisemmin tiesi, että kirja loppuu hyvin, mutta tämän kanssa ei tule niin käymään. Tiedän jo nyt. Ja miten lähelle kirjan teema tätä päivää hiipii! Itken ihmisen paskaa, jota en voi korjata kuin omalta kohdaltani.

Uskomattoman paljon on tuskaisia asioita maailmassa. Silti, eri paljon hyvää, ja kun elämättä ei kuitenkaan voi olla. Mulla on tunteet! Ai niin ja Hän on ihana. Ja terveisiä pylleristä itsensä maailmasta pyyhkiville sieluille! Hienoa syyspäiväntasausta eläville! (Ei kai nyt vaan kukaan huomaa, että tärkein asia on sivulauseina maailmalla, ettei vaan tarvitsisi selittää, miltä tuntuu? Epäreilulta!)

Viikon varrelta

Arki on ihana sana! Enpä olisi uskonut nuoremmasta itsestäni, että tällaisen lausunnon vielä joskus antaisin. Päivät kuluvat nopeasti töissä, perehdytän kahta henkilöä yhden käyttämämme ohjelman antiikkisiin saloihin. Onneksi he oppivat huomattavasti nopeammin kuin minä - tai sitten minä olen parempi perehdyttäjä kuin kollega, joka minun koulutukseni hoiti. Itserakkaasti totean, että ehkä se todellakin näin oli.

Maanantaina kävin yhteiskunnan tarjoamassa alastonkuvauksessa, mammografiassa. Oli ensimmäinen kerta, kun yhden kuvan ottaminen sattui perusnipistystä enemmän. Tuloksia saa huonossa tapauksessa odottaa parisen viikkoa, hyvässä taas useamman. Päasia, että sain käytyä.

Tiistaille sain kutsun videohaastatteluun. En ole kovin luottavainen, että jatkoon pääsisin, mutta olenpahan taas kokeillut. Minulla on vielä seitsemän vuotta eläkeikään, enkä usko, että silloinkaan tahtoisin eläkkeelle, jos vain säilyn toimintakykyisenä. Annettavaa varmaan olisi.

Lauantaina juhlistimme etukäteen syntymäpäiväni. Teimme Helsinki-turneen: soitinkauppa, antikvariaatti, kirppari, myöhäinen lounas ja sitten ruokakaupan kautta kotiin. Syntymäpäivälahjakseni valitsin antikvariaatista viisi kirjaa. Høegiä kolme, sitten yksi lukematon Holdstock ja uusi käännös Philip K Dickin kirjasta Do Androids Dream of Electric Sheep? Uneksivatko androidit sähkölampaista? Kuulosta kovasti paremmalta kuin Palkkionmetsästäjä. (Kirjaan löyhästi perustuu Blade Runner-leffakin. Paitövei.)

Oli ihana aurinkoinen päivä ja meillä jälleen erinomaisen kivaa yhdessä. On mahtavaa, että rakastettu on myös yksi parhaita ystäviä, mitä iäkkäämmäksi tulemme, sitä tärkeämmäksi sekin puoli käy. Rakkaus on hieno laji.

Arkeen

Mikä lie, kun ovat edesmenneet usealta vuosikymmeneltä pyörineet alitajunnassa. Ehkä syksy tavallaan on luopumisen aikaa, elänhän minä oman elämänkin syksyä, vaikka välillä sen tehokkaasti unohdankin. En tarkoita, että luovuttamassa olisin, mutta jonkinlaista henkistä sadonkorjuuta taidan tehdä. Välillä toki pyörähtää päässä jo väsynyt ajatus, että eiköhän tämä nyt jo ala riittää yhdelle elämälle. Pidempään olen elänyt kuin useat ystävät ja tuttavat - ne, jotka alitajuntaani ja uniani nyt kansoittavat.

Siivosin sitten kylpyhuoneen, että saisin ajatukseni kirkkaammaksi. Olen pessyt mökkipyykit, keittiön maton, tehnyt ruokaa, kerännyt kirjaston kirjat, napsinut parvekkeelta kasveista kuivuneita oksia - selvisivät lähes kaikki hengissä. Ajatukset eivät varsinaisesti kirkastuneet muuten kuin tämän päivän ohjelman osalta.

Minulla oli alustava kutsu yhden pelikaverin valmistujaisiin, mutta kun yksityiskohtia ei kuulunut, arvasin, että vieraaksi on saapumassa henkilö, joka ei tahdo olla kanssani tekemisissä. Yhden vanhimman ystäväni puoliso ei koskaan hyväksynyt, että jatkoin seurustelua Hänen kanssaan ensimmäisen mielenjärkkymisen jälkeen. Ystävän puolison mukaan hankkiudun tietoisesti ongelmiin, eikä hän aio olla paikkaamassa minua kerta toisensa jälkeen. Totta on, että välillä ajat ovat olleet huonoja, mutta niistä olemme toistaiseksi selvinneet, maanantaina olemme olleet naimisissakin 3,5 vuotta, ensi kuussa parisuhteessa 6,5 vuotta. On siitä kuitenkin reilusti suurin osa ollut hyvää, tai pikemminkin erinomaista aikaa. Rakkauden ja ystävyyden täyttämää.

Kävin sitten kirjastossa, täytin ruokavarastot ensi viikkoa varten, vielä tilaan bussikorttiin aikaa ja sitten silpaisen kalsarikännin. Hän menee ystävänsä luokse kylään, et viitsi kiusata selvää ihmistä omalla katharsiksellani. Jospa sillä saisin häädettyä henkiset luurankoni takaisin komeroon, mistä ovat tulleetkin.

Keittelin viimeiset luumut jääkaapista soseeksi. Puolet upotan puuroon, toisen puolikkaan lettutaikinaan yhden viimeisiään vetelevän banaanin kanssa. Ihana väri!