Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Ei dramaa eikä kaarta

Kovin on tasaista. En ehkä ihan tällaista lomaa ajatellut, mutta ei ainakaan ole paha mieli. Vähän tylsistynyt ehkä. Parempi näin kiitenkin.

Maanantaina kävimme Keskuspuistossa tunnin verran hortoilemassa. Keli oli mahtava, ei hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Satuimme paikkaan, mistä en kuvitellut tatteja löytyvän, etenkin kun silmiin osuivat edellisen sienestäjän perkuujätteet, mutta niinpä vain bongasin ensimmäisen oranssilakin, sitten toisen, kolmannen... Pian jo Hänkin osasi kohdistaa silmänsä oikeisiin asioihin. Sen jälkeen minä vain esisiivosin Hänen kantamiaan punikkitatteja (ainakin haavan- ja koivunpunikkitatteja).

Kotona kuivausshowssa meni pari päivää. Metsään jäi kaipuu, ehkäpä saan vielä jonkun houkuteltua kanssani pidemmälle retkelle. Nyt kaapissa on kuitenkin tattimurskaa sen verran, että saan maustettua talven kastikkeisiin tattiumamin maun.

Olen onnellinen Hänen jälkeläisensä hyvistä uutisista. Kaveri ilmoittautui kuukausien radiohiljaisuuden jälkeen. Kuuntelin kun he juttelivat puhelimessa 10-15 minuuttia, varmaan pisin aika koko parisuhteemme aikana. Uutiset olivat lohduttavia. Olipa kiva kuulla Hänen riemuitsevan jälkikasvun kuulostavan ihan tavalliselta ihmiseltä.

Itse menen huomenna Hänen exänsä, lasten äidin, kanssa juhlistamaan heidän esikoisensa exän pyöreitä syntymäpäivävuosia. Naurattaa välillä tämä laajennettu suku, mutta ne kaksi naista pelastivat mielenterveyteni Odysseiani aikana. Olen heille paljosta kiitollinen. Voi olla, että sitä tulee huomenna vänistyä. Tai sitten otamme ilon kautta. Toivottavasti.

Ensi viikko olisi vielä aikaa tehdä jotain. Enköhän minä jotain keksi. Ainakin päiväunia ja kissojen leikittämistä.

Ei aina tanssita ruuusuilla

Before.

Tein kaalikääryleitä. Niitä ei jaksa piipertää arkena, mutta loma-aikana ovat must. Maku on nimittäin taivaallinen.

...and after.

Olen viettänyt ensimmäistä kesälomaviikkoani potemalla korvakipua ja selän lihaspinnettä. Sain kuitenkin siivottua  yhden vaatekaappini sekä Hänen kaappinsa. Vielä olisi kolme kaappia läpikäytävänä. Pölistelyn kyllä huomasi, aivastelimme molemmat, ennen kuin Hän siivosi. Uffaffalle vien kassillisen pieneksi käyneitä tavoitevaatteita, kunhan taas töihin matkaan, en jaksa ryhtyä kuvaamaan js myymään niitä missään nettikirpparilla. En ole laihtumassa niin paljon missään vaiheessa.

Hivenen masentaa, kun emme ole mökillä. Siellä on niin paljon tilaa ja korkeutta. Vähän auttaa kissojen olemassaolo ja Hänen läsnäolonsa, mutta tänä vuonna sairauden aiheuttamat kulut vain veivät lomakassan. Toisaalta oli tärkeätä saada ne hoidettua, että voimme edes pikkuhiljaa palata normaaliin.

Tekisi mieli kirjoittaa tulikivenkatkuinen vuodatus terveyskeskuslääkärin toiminnasta, mutta koska kyseessä eivät ole minun asiani, en voi. Totean vaan, että jos se jätkä tulee minua vastaan, potkaisen nilkkaan ja kysyn pari kysymystä Käypä Hoito-suosituksista. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Itse olen puun ja kuoren välissä, tahtoisin selvittää asiaa Hänen kanssaan. Tiedän, miten masentavaa ja vastenmielistä se on, mutta jos asia jää keskustelematta, emme tee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja parin vuoden kuluttua voimme olla saman tilanteen edessä.

Olen siis lomalla ja masentunut. Ehkä kevään ja alkukesän ponnistelu kostautuu nyt. Ehkä sauna auttaa. Sitten ehkä kokeilen viinaa ja tervaa.

Morris osallistuu aamukahvinkeittoon.

Minni huomasi isot sukulaiset Serengeti-dokkarissa.

Aloitekyvyttömyyttä

On taas se hetki vuodesta, kun en osaa aloittaa töissä enkä kotona mitään uutta. Odotan lomaa. Kotihommat tahdon tehdä loman aikana ja uudet työt loman jälkeen. Nyt parsin ja sipistelen vielä huomisen.

Tulee erilainen loma. Tänä vuonna mustalaisleiri ei muuta Pohjoisempaan Suomeen. Osittain syy on adoptiokissoissa, osittain alkukesän tapahtumissa. Sovimme, että mökkirahat käytämme vahinkojen rajoittamiseen. Ensi vuonna katsomme tilanteen uudelleen.

Mutta eipä hätää! Aion kerrankin perata vaatekaapit, astiakaapit ja kirjahyllyn. Sen lisäksi tarkoitus on käydä ainskin Vallisaaressa ja Korkeasaaressa. Ulkoruokintaa, piknik joen rantaan, kalastusta, ehkä sienestystä Keskuspuistossa. Kyllä se tästä. (Ei mitään pakkorentoutumista, mutta päiväunia, toivon ma.)

Tuurausasiat ovat kunnossa lomani ajan. Sa sitten nähdä, kuinka minun käy loman jälkeen. Nyt en jaksa siitäkään huolta kantaa. Huomenna tapaan entiset kollegat varhaisen aterioinnin merkeissä, ainahan sitä voi toivoa, että heillä olisi tehdä minulle tarjous, josta en voisi kieltäytyä. Tai sitten ei.

Parisuhdeasioita hoidamme päivittäin. Jos ei tule takki, tehdään liivit.

Vapaita kesäpäiviä

Olen kesä-heinäkuun aikana saanut vähennettyä saldovapaatuntini sadasta 28aan tuntiin. On tässä ollut festareita ja kaveriretkiä. En olisi koskaan halunnut kerätä tunteja, mielestäni ihaninta olisi 7,5 tunnin työpäivä, eikä huolta huomisesta. Pahoin pelkään, että syksyllä tunnit alkavat taas nousta. Huolet myös.

Työtä on juuri nyt sopivasti, voin jopa pitää taukoja. Olen purkanut sekä yhteissähköpostimme että omani (lukemattomia molemmissa vain kolmisenkymmentä). Voin jopa ajatella kehityskohteita, kuvittelen antavani muille vinkkejä, lopputulema tulee olemaan se, että itselleni taidan kasata taas kuormaa, jota en kuitenkaan pysty kantamaan.

Viikonloppuna on luvassa kaksi vierailua. Eilen saapuivat potentiaaliset kissakummit tutustumaan hoidokkeihinsa. Mahtava vierailu, etenkin perheen 14-vuotias tuntuu olevan luontainen kissakuiskaaja. Äitinsä on minulle "velkaa" kissanhoitoa. Aikoinaan useasti hoidin hänen nyt jo edesmennyttä Eppu-kissaansa.

Sunnuntaina tulevat Hänen lapsenlapsensa äiteineen vierailulle. Ihana tekosyy miettiä tarjottavia! Lapsenlapsen äiti oli alkukesästä korvaamaton apu minulle koettelemuksessa, eikä missään vaiheessa suostunut edes ottamaan korvausta avustaan. Hän ottaa sukukäsitteen vakavissaan ja laskee jopa minut sukuun kuuluvaksi.

Perjantaina paistelin mustikka-mansikkasuklaarahkapiirakan. Siitä ei tullut kovin onnistunut, uusi resepti ja vaihtelin aineksia, kun oikeita ei ollut. Ehkäpä suolaisella puolella korvaan makean piirakan puutteet. Evakossa kaipasin suunnattomasti kotiin, enkä vähiten siksi, että laitoksessa ei itse tarvitse ruokaa tehdä. Eikä paljon ajatellakaan.

On ollut aivan mahtavaa tutustua kotiinsa uudelleen. Kuten myös Häneen. Tietyt ajanjaksot elämässämme ovat sellaisia, että ne saavat minut miettimään, onko meillä mitään yhteistä, onko meillä tulevaisuutta. Sitten kun Hän palaa ihmislajiin takaisin, ovat asiat toisin. Muistan Hänet ja Hän minut.

Vaikka vahinkoahan ankeat kaudet saavat aikaan, yritän miettiä, että se on vain maallista niin pitkään, kun kunhan ei kuole. Välillä laskettelen suustani ärräpäitä, enkä osaa hillitä itseäni, kun niin pistää vihaksi. Kurjaa vain on, että Hän on jo valmiiksi maansa myynyt, eikä minun melskaamiseni yhtään auta.

Tässä vaiheessa piirakka vielä pelaa ihan edustuskelpoista, mutta kun leikkasin sen paloksi, ne alkoivat lotköttelemään ja vettymään. Ei ainakaan ole kuiva käntty kyseessä.

Ystävän taideteos sai kehykset. Vielä kun se löytäisi jostain oikean loppusijoituspaikan.

Minni ja Morris huolehtivat toistensa puhtaudesta.

Voi olla

Viimeisimmän odysseiani aikana kadotin uneni. Enimmäkseen olen väsynyt. Todella väsynyt. Osan väsymyksestä selittää esidisbetes. Olen toisaalta laihtunut koettelemuksen aikana neljä vyönrei'ityksen väliä. Vaa'assa en käy tietenkään.

Sen sijaan verikokeissa kävin yhteiskunnan piikkiin, koska työterveyshuoltoon ei saa mennä. Kaikki muut veriarvot ovat normaalit, paitsi alhainen kalium ja korkeahko verensokeri. Tänään yritin hakea apteekista kaliumia, farmaseutti pääsi väliin. En ilennyt ostaa sitä, kun hän aloitti jumputuksen lisätutkimuksista. Niihin minulla toki pitää löytyä kärsivällisyyttä, mutta jos edes ensiapua olisin saanut.

Olemme pari viimeistä viikkoa korjanneet vahinkoa. Kaikkea on sattunut, eikä vähiten pahoillaan ole Hän - nyt kun on ihmissukuun jälleen palannut. Itse taas opettelen anteeksiantoa. Miten muistaa, että kaiken pahan on tehnyt olento, joks ei kuulu ihmissukuun?

Edelleen ihmettelen, miten en osaa varautua kaikkiin sairaan mielen tempauksiin. Ei kai kukaan. Kissat auttavat paljon, pehmentävät ilmapiiriä silloinkin, kun olisin valmis ampumaan ensin ja kysymään salasanaa vasta sen jälkeen. Loputtomaan kuuntelemiseen ihminen tarvitsisi teratapi .

Niin ja hei, hupsista hei. Olemme kissanomistajia. Uskomatonta. Vaikka nuo idiootit välillä huonekaluja raapivatkin.😻

Korjausliike

Olihan kamala kevät ja alkukesä!

Mielenterveys on hauras ja elintärkeä asia ihmiselle, totesin jälleen kerran, kun Hän luisui arkijärjen toiselle puolelle. Paljon meni rikki, mutta korjaamisen arvoista on sen verran, että kannattaa yrittää.

Kerkesin jo lähes unohtaa, että blogi on olemassa, kun olen viime kuukausien aikana kirjoittanut fyysistä päiväkirjaa. Nytkin arvon vielä, jatkanko kirjoittamista, vai ovatko ajatukseni niin yksityisiä, että tahdon pitää ne itselläni. Mutta katsotaan, miten käy.

Tänään meillä on kuitenkin erityispäivä. Morris ja Minni muuttavat meille. Meistä tulee kissanhuoltajaperhe.

Asiat ovat paremmin kuin aikoihin. Mutta onko näin Morriksen ja Minnin mielestä, jää nähtäväksi.

Ihmiskoe

Vuoden ja viiden kuukauden kuluttua täytän 60 vuotta. Jos vaihdan äänestyspiiriä ennen sitä, jälkeen jää suhteellisen hyvin säilynyt tomumaja - ellei sitten vahingoitu itse aktissa. Muutaman kerran olen pohtinut puolivakavissani, jotta eikö täältä joutane. Väsyttää käydä asioita aina uudelleen, parasta ennen päivämäärä alkaa olla takana päin. En välillä tahdo jaksaa yrittää aina uudelleen, sitten naurattaa, kun tajuan, että asiathan taitavat olla paremmin kuin koskaan elämässäni.

Ulkoisesta kuorestani alkavat sivusaumat ratkeilla ja lahkeensuut rispaantua. Seuraan prosessia suurella mielenkiinnolla, ihailen kämmenselkien, silmänalusten ja poskien ryppykarttaa. Leuanalus luovutti jo viitisen vuotta sitten painovoimalle. Ihmettelen, miten edelleen sisälläni on se sama valkotukkainen mykkä ja komeroonpiiloutuva rimpula, kun massaa on kertynyt ja tukka vaalenee maantienvärisestä harmaaksi haiven kerrallaan. Miten edelleen joistain asioista ajattelen aivan samoin, vaikka silloin minulla ei tainnut olla sanoja asioiden käsittelyyn. Mutta tietoa oli.

Lapsena minulla oli Lapsuuden Kultainen Kirja, johon tulivat pituus- ja painokäyrä, kertomani sadut, tarinat ja anekdootit. Mummo, isän äiti, sitä on eniten täyttänyt, hänhän minua hoiti aina nelivuotiaaksi saakka. Sitten mummoparka sekosi, viisikymppinen nainen sai Parkinsonin taudin ja kaksisuuntaisen maniavaiheen päälle yhtä aikaa. Senaikainen sairaanhoito hänet sitten varsin nopeasti sitoi sänkyyn ja lepositeisiin sairaalan kroonikko-osastolle, missä hän eli parikymmentä vuotta vihanneksena, kun vanhainkodissa eivät voineet pitää.

Mutta asiaan. Pari vuotta sitten sain "Kun minua ei enää ole"-kirjan. Olen sitä täyttänyt vähitellen, morbidi ystävänkirja aikuiseen makuun. Loppusivuilla olisi tilaa elämänviisauksille jälkeenjääville, olen ottanut osion käyttöön Vanhuuden Kultainen Kirja-tyyppisesti. Noin puolivuosittain kirjaan uusimmat ratkeamat ja repeämät muistiin, koska sitten kun se dementia iskee, niin mitäs luulette, muistanko mitään?

Ehkä en edes halua, tuskinpa on kiva minnekään kirjata, että tänään seisoin ruokajonossa, enkä saanut mitään tai sain ensimmäiset vaippani paskottuani alleni aktiivisesti puolisen vuotta, tai että pari kuukautta sitten unohdin puolisoni nimen. Tai että palvelukotiin pitäisi päästä, mutta paikkoja ei ole. Tai että jos pääsisin liikkumaan sängystä, hakisin Kurvista viimeisen voitelun ainekset. Voihan se toisaalta olla, että alan elää villiä nuoruuttani uudelleen ja vonkaan kaikkea mikä liikkuu, enkä ymmärrä edes surra. Todennäköisesti tulen mummooni ja alan huudella rivouksia, solvauksia ja muuta epäsopivaa, niin pitkään kunnes saan kunnon napit ja loppuu se ininä.

Mut ei mennä sinne vielä. Nyt on nyt, eikä tukka vielä lähde päästä. Sen sijaan pelkään ihan muita asioita koto-oloissa, en vaan uskalla miettiä liikaa, etteivät mietteeni käy toteen. On tämä päästäisloma kummaa aikaa, kun kerkeän ajatella. Ajattelu usein on erittäin yliarvostettu juttu.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Jänskättää (vähän)

Vaalipäivä on sujunut erinomaisen hyvin ensimmäisen vaalilautakuntajäsenyyteni aikana. Olin aamuvuorossa klo 8 - 14:30. Sen jälkeen matkasin kotiin syömään ja ottamaan lyhyet päiväunet. En taaskaan ymmärtänyt mennä lauantaina ajoissa nukkumaan.

Perjantaina Hän ja minä päädyimme Juttutupaan Marjo Leinosen ja Bublicansin keikalle. Se oli virkistävää, vaikka paikka oli kuin ammuttu täyteen. Portieeri uhkaili jo täyttä taloa, mutta hetken jonottamisen jälkeen pääsimme sisään. 1h 15 min keikka oli kertakaikkisen viihdyttävä tapaus! Suosittelen lämpimästi! Kotona olimme jo vähän yhdeksän jälkeen.

Vaalituloksen yllä tuntuu hoveroivan uhkan tuntu. Alueella, jonka vaalilautakuntaan kuulun, äänestysprosentti nousee korkeaksi. Vasemmistolaisena minua pelottaa tietenkin oikeiston tai persuleiden voitto. Sitten mietin demokratiaa ja sitä, että kansahan saa sellaisen johdon, kun se valitsee. Jos se on, mitä ihmiset tahtovat, en voi kuin elää asian kanssa seuraavat neljä vuotta.

Hoitokissaat Minni ja Morris saapuivat jo tänään. Minulla on huomenna vapaapäivä. Saan jotain pehmeää itseni ja maailman väliin. Ja nyt valmistaudun laskemaan ääniä.

Aamut ovat vielä kylmiä. Viime viikolla bussipysäkin ikkunalasissa olivat kauniit kuurankukkaset. Ikävöin kevättä.

Jaksamisen eväitä etsimässä

Työ tekee minut äkäiseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle uuden ja vanhan järjestelmän ristipaineessa. Ahdistus kasvoi sen verran rehvakkaaksi, että olen ryhtynyt lukemaan työpaikkailmoituksia.

Valitettavasti tiedän rajoitteeni. Virallinen koulutukseni ei ihan vastaa nykyistä työnkuvaani ja minulta puuttuu työssä tarvittava excel-gurumaisuus. Olen sitäkin koulutusta naukunut viitisen vuotta, en vaan kerkeä opistella sitä työn ohessa "try and error"-menetelmällä. Ja sitten ikä. Ammattini on nuorison suosiossa, siellä on monta hyvää nälkäistä jonossa jokaista vapaata paikkaa kohti. Mutta viime viikolla löytyi niin sovelias paikka, että pakko oli hakea. Olenpahan ainakin yrittänyt. Työnantajaehdokas voi todistaa, ettei harrasta ikärasiamia, kun (jos) kutsuu minut haastatteluun.

Sain vihdoin luvan ylitöihin. Minun pitäisi käydä läpi omasta sähköpostistani yli 500 lukematonta viestiä, joista vanhimmat ovat varmaan viime syksyltä. Helppo ratkaisu olisi tuhota vanhimmat, mutta niissä voi olla säästettäviä liitteitä. Osastomme yleinen sähköpostilaatikko pullistelee myös. Kaikana olemme 24 h vastauslupauksestamme.

Huomenna siis teen töitä muutaman tunnin. Tänään olemme nauttineet vapaasta ja ohjelmattomasta lauantaista. Lämmitimme saunan, tein herkkuruokaa ja minun osaltani ollan kruunasi Midsomer Murders. Hän on päässyt katsomaan urheilua, illalla ilmeisesti on luvassa potkupalloakin.

(Kyllä minä jaksan. Pankkitili vaatii sitä. Päättyneet TES-neuvottelut nostavat palkkaa huhtikuussa 3%, pikkubonus tulee 12,5% kertakorvauksen muodossa. Kulut ovat nousseet valitettavasti niin, ettei korotus siihen paljon auta. Helenkin tarjosi uutta sopimusta, joka nostaisi kilowattitunnin hinnan kolminkertaiseksi. Odotellaan, mikä on ääni kellossa kesemmällä. Sopimus päättyy vasta 30.6. - onneksi.)

Ei minua ahdistakaan

Mietin eilen, valtaako mieleni sunnuntaiahdistus, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei näy. Loppuloma on ollut niin täynnä ohjelmaa, että on ihana vain olla. Lepäilen saunan jälkeen makuuhuoneessa, Hän katsoo urheilua. Urheilu on usein erinomaista päiväunien taustakohua, tasainen papatus merkityksettömästä aiheesta on ihanan unettavaa.

Päiväunista tuli mieleen torstai. Matkasimme ensin Itikseen, Hän kävi lääkärissä ja minä shoppalin sillä välin Clas Ohlsonissa (korvatulpat, kaksi koukkua kylppäriin, kittiä oven paikkaamiseen, kolmijalka ja kielet kitaraan). Sen jälkeen Hän kävi passikuvassa, passi oli mennyt vanhaksi jo marraskuussa, nyt kun vielä saisin Hänet tekemään hakemuksen. Kappahlista tarttui mukaan uusi pipo. Sitten matkasimme Hagikseen. Lounastimme pizzaa Da Vincissä ennen kuin poikkesimme Vihreällä Planeetalla. Liu Cixinin scifi-trilogia oli edelleen hyllyssä, nyt se muutti meille.

Olimme kotona joskus ennen neljää. Olin aivan poikki ja hiivin päiväunille. Hän teki minulle seuraa, kuinka ollakaan, itse nukuin reilun tunnin, Hän melkein neljä. Päivärytmi sekosi aika tehokkaasti, sain kuitenkin perjantaina käytyä viikonlopun ruuat sekä hääpäivälahjamme pellavalakanat. Niitä olen mieluillut useamman vuoden.

Eilen vierailulle saapui Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Hän piristyy silmissä, kun pääsee apinoimaan nuorison kanssa. Ihanaa nähdä puolisonsa silminnähden onnellisena, etenkin kun oma jälkikasvu ei kaikkiseltaan ole Hänelle aina onnenhetkiä tuottanut. Seuraava vierailu on jo sovittu pääsiäiselle. Hienoa, kun Hän pääsee syventämään suhdetta tuoreeseen sukulaiseensa. Minä nyt tunnetusti en lasten päälle juuri mitään ymmärrä, kunhan käyttäytyy hyvin eikä loukkaa isovanhempaansa.

Voi olla, että lepään jälleen hieman. Uudet lakanat lisäävät sängyn vetovoimaa. Olenkohan tulossa vanhaksi, kun unen ja levon tarve lisääntyvät?

Olen järkyttynyt, että makuuhuoneeseemme on hiipinyt vihreä väri. Outoa.

Hääpäiväkukkaset

Kissanhoitokiitoskukkaset

Tauhkan keskellä rimpuilua

Olen yrittänyt ainakin muutaman kerran kuukaudessa kirjata elämäntapahtumiamme yhteiseen päiväkirjaamme ihan siksi, koska tiedän, miten vähän elämästä loppujen lopuksi jää mieleen. Arki vie mukanaan ja ne pienet arkiset onnenhetket katoavat tauhkaan, suorittamiseen ja rimpuiluun.

Helmikuu oli erinomainen esimerkki. Työ vei voimani, työnsi minut välillä epätoivon partaalle. Pari kertaa pillitin ääneen. Kotona, ei kukaan töissä sitä nähnyt, mutta en jättänyt kertomatta oloani ja tuntemuksiani esi-ihmeelle, älkää luulkokaan. En ihan niin pahasti ole marttyyriainesta. Silti epäilen että vasta tällä tulevalla viikolla kollegoilleni selviää, minkä parissa olen muutaman viimeisen kuukauden kamppaillut, kun he joutuvat sijaistamaan minua.

Kyyti on koleata. Useasti tulee mieleen, että miksi ne, joilla töitä on, tapetaan määrään. Tiedän sen meillä johtuvan vanhanaikaisesta systeemistä uuteen siirtymisestä, mutta onnistuneen määrittelyn kanssa se olisi sujunut helpommin. Miksi määrittelyä sitten teki johto eikä me käyttäjät? Siihen minulla ei ole vastausta.

Mutta näillä mennään. Pohdin välillä, että eläkeikään on enää kuusi vuotta, en haikaile kokonaan lomalle, mutta mieluilen osa-aikaisuuden perään. Ettei minun tarvitsisi enää olla vastuussa kaikesta.

Onneksi muutakin elämää on - niin kuin esimerkiksi rakastava parisuhde. Eilinen hääpäivämme oli keskinäisen kehun kyllästämä. Kun kaikki on hyvin, on ihanaa antaa positiivista tunnustusta puolisolle. Olemme arjen huipputiimi, totesin, kun illalla oli koti siivottu, lakanat vaihdettu, pyykit pesty ja kaappi täynnä herkkuruokaa. Siitä huolimatta Hän sai katsoa urheilua mielensä kyllyydestä, itse taas luin, pelasin ja katsoin pari sarjaakin. Ja välillä pulputamme keskenämme.

Elän parisuhde-elämäni parasta aikaa. Enpä olisi arvannut, että tällaistakin on tarjolla. Rauhaa ja rakkautta. (Tähän kohtaukseen joku siirappinen lälläbiisi.)

Kovin on tapahtumaköyhää

Parin viikon takaiset piirakkatalkoot olivat suksee. Nyksän eksällä on vielä opeteltavaa pulikkatalkoissa, että hän saa kuoritaikinan pyöreäksi, mutta kaikki kuoret saimme täytettyä. Hauskaa oli! Puhetta, musiikkia ja pulikointia. Aikaa kului vajaa viitisen tuntia, kuohuviiniä kaksi pulloa, jallua 20 cl. Sitten vielä eksyimme lähibaariin, jonne ilmestyi myös exän nyksä. Hienoja ihmisiä!

Yhdeksän aikaan illalla nakotin bussissa varsin tuiterissa, kotona menin iltapesun päälle suoraan sänkyyn herätäkseni viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Hän kiitteli, etten ollut jäänyt notkumaan humppelissa riesaksi. Itsekin kiittelin samaa.

Työviikko oli raskas, vaikka asiat toki etenevät.  Kamalaa on, en tiedä, pitäisikö toivoa yytee-potkuja, mutta kuka muu hullu shown hoitaisi? Se siitä.

Eilen oli Hänen lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhlat. Matkasimme Vuosaareen ja vaelsimme läpi lähiöiden. Vastassa oli parisenkymmenen eri-ikäisen ihmisen villilauma. Lapset sokerihumalassa, aikuiset notkistuivat hitaammin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset, vastaanotto lämmin. Hän varmasti tunsi olevansa odotettu vieras. Minua ahdisti ihmispaljous, mutta piilotin sen mielestäni hyvin. Vain valokuvissa näki vaivautumiseni, minun ja muun porukan väliin jäi 15 cm rako. (Lue: Kuka näistä ei kuulu joukkoon?)

Huokaisin helpotuksesta, kun parin tunnin päästä läksimme kotiin. Hänen lapsenlapsensa, lapsen äiti, lapsen isän äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vielä menevät, mutta laumatapaamiset ovat rankkoja. Kotiin päästyämme vedin parin tunnin päiväunet, olin valveilla vajaan neljä tuntia ja menin yöunille. Henkisesti rankkaa.

Nyt on vähän pirteämpi olo. Syytä ollakin, nimittäin vuorossa on roolipelipäivä. Pelinjohtaja vihjailee jotain hahmojen kuolemasta Signal-ryhmässämme. Laitoin vastakysymyksen, onko hän kyllästynyt meihin, peliin vai molempiin. Hän saa sillä välin kotona jatkaa työtään rauhassa. Siivous hoidetaan vasta, kun Roosa ja Elvis lähtevät tiistaina kotiin.

Lomaan on kovin pitkä aika. Helmikuussa ei ole juurikaan edes palautumisaikaa, viikonloput on jo myyty.

Jännän äärellä

Huomenna lähden vierailulle nyksän eksän ja hänen nyksänsä luokse. Suomeksi: kun tässä nyt kuitenkin yhteisiä asioita pyöritellään, menen tutustumaan livenä Hänen entiseen puolisoonsa, lasten äitiin.

Tapaaminen ei ole mikään kovat kaulassa kahvikekkeri, vaan aiomme tehdä yhdessä karjalanpiirakoita. Olen pari kertaa heidän nuorimmaisensa mukana lähettänyt joululahjan mukana piragoi, hyvin ovat maistuneet. Lasten äiti ei sanojensa mukaan koskaan ole niitä tehnyt, huomenna sitten sokea taluttaa rampaa. Äiteehän ne meillä teki lähes kuolemaansa saakka.

Häntä ei mukaan kutsuta. Parempi vaan hoitaa tämä alta, koska viikon päästä olemme jo koko sakki pelaamassa isovanhempia lapsenlapsen 9-vuotissyntymäpäivillä. Sinne jo hätäpäissäni ostin Pokemon-figuurilahjuksen, kun pelkään, ettei Hän saa käytyä onki-lahjaa lupauksensa mukaan. Todennäköisesti pelkään turhaan. Yleensä pelkään turhaan. - Aina se selkäranka jostain on löytynyt.

Mutta. Puolen päivän punttuussa olen viisaampi, mätsäävätkö kemiamme. Kirjoituksissa ainakin, mutta live on aina live. Ei minua oikeastaan huoleta. Jos molemmat tulemme (tai olemme tulleet) Hänen kanssaan toimeen, niin merkit ovat hyvät.

Lopetin muuten tänään työt kotitoimistolla 14:30 (liukumasaldotunteja jäi vielä plakkariin n 76, ei huolta). Olipa luksusta! Lämmitimme melko pian sen jälkeen saunan. Roosa huusi saunan oven ulkopuolella, koska henkilökunta piiloutui häneltä tunniksi. Sitten vielä puoli tuntia huutoa, koska henkilökunnan mielestä kuuma kiuas on kissalle riski, eikä saunaan ole silloin mitään asiaa.

Kuvassa lämpöä on vielä 50 astetta. Ei kuitenkaan vielä ylälauteella kavunnut lämmönpalvoja.

Sesonkituotteiden eräpäivä

Kun avioeron viime metreillä 2007 pääsin muuttamaan omaan kotiin, muistan pohtineeni, että varmaan tulen olemaan todella yksinäinen jouluna. Toisin kävi, olin hankkinut tismalleen vain sellaisia ruokia, joista pidän, törsäsin viiniin ja muutamaan muuhunkin alkoholipitoiseen tuotteeseen, oli konvehteja, kirjoja ja musiikkisoitin.

Niin kävi, että aattopäivänä maailma näytti matalalta paistavan auringon valossa puhtaalta ja toiveikkaalta. Istuin napostelulautaseni kanssa nojatuolissa, siivotussa pilttuussa, katsoin televisiosta Lumiukkoa ja taisin itkeä onnenkyyneleitä, kun tajusin, ettei MINUN kotiini pääsisi kukaan riehumaan ja rikkomaan paikkoja. Olin yksin, mutta en yksinäinen.

Silloin lakkasin kutsumasta joulua jouluksi, otin sen hyvän mielen, antamisen, valon ja levon juhlahetkenä vuoden pimeimpänä aikana. Se tunne on kehittynyt vuosien saatossa. Mielelläni koristelen kotia, teen herkkuruokia ja paketoin lahjoja, koska mitään ei ole pakko tehdä, kaiken voi tehdä siten, että siitä nauttii. Nauttisin varmaan pienemmällä rahallakin tehdystä joulusta, nyt ylimääräistä rahaa menee Hänen läheistensä lahjoihin, meille hankimme käyttötuotteita ja naamioimme ne lahjoiksi.

Mutta nyt sesonki on ohi, pakkasin kuusen laatikkoon, Hän imuroi, sesonkinvalot vain jäivät, ne saavat valaista eloamme tammikuun loppuun saakka, sitten luonnonvalo alkaa riittää. Joulu- ja uusivuosiruokavarastot alkavat olla loppu, eilen sain hyvän tekosyyn tutkia kaappeja, kun olin menossa roolipelaamaan, enkä viitsinyt torstaina käydä kaupassa. Naureskelin piirakkaa suunnitellessani, että tämäjän on kuin vanhasta sadusta: piti tulla puku, mutta tulikin liivi.

Eli kuinka pakastimen sisältöä kaivelemalla tehdään suolainen piirakka (tilaus oli kinkkupiirakka, lopputulos pekoni-nakkipiirakka n 6-8 syöjälle, kun en jaksanut lähteä käymään kaupassa).

Pekoni-nakkipiirakka

Tee isoon vuokaan, tähän ei peruspiragavuoka riitä, omani on noin puolen uunipellin kokoinen

1 kg torttutaikinalevyjä

Täyte:
300 g ruusukaalia silputtuna
Loraus öljyä, ripaus suolaa
140 g pekonia
350 g savunakkeja
10 pientä luumutomaattia
Rippeet Järvikylän lihamix tuoreyrttilaatikosta
Savupaprikaa
Mustapippuria
Muutama jalopenosiivu silppuna
Kokonainen yksikyntinen valkosipuli raasteena

"Munamaito":
3 kananmunaa
120 g smetanaa
2 dl maitojuomaa
Tuorepersiljasilppua
Loraus soijakastiketta
Juustoraastetta maun mukaan (itse lisäsin pinnalle lisää, kun alkuperäinen määrä osoittautui vähäiseksi)

Sulata taikinalevyt, vuoraa niillä piirakkavuoka, vie parvekkeelle siksi aikaa, kun teet täytteen (tai laita jäkaappiin, jos mahtuu).

Lisää pannulle ruusukaali, pekonisilppu, öljyä ja muutama ripsaus suolaa. Paistele hetki kovalla lämmöllä, lisää nakit, kääntele hetkinen. Lisää tomaatit ja mausteet, laske läpötila, anna muhia sen aikaa, kun teet munamaidon. Käännä uuni lämpenemään 200 c.

Riko munat, lisää neste ja smetana, loraus soijakastiketta, persiljasilppu ja juustoraaste. Sekoita.

Kaada pohjan päälle täyte, sitten munamaito. Lisää juustoraastetta, jos tarvitsee. Pane uuniin n. 35 - 40 minuutiksi. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. Piraga ei ole mikään laihduttajan eväs, vaan tuhtia kamaa, aloita syöminen pienemmällä palasella, ehkä vihersalaatin kanssa?

Ps. Roolipelisessio oli jälleen kerran mainio. Eron jälkeen ystäväni (pelinjohtajamme) kutsui minut aloittelevasn porukkaan, jossa muutkin olivat omalla tavallaan siipirikkoontuneita. Porukasta sain uusia ystäviä ja uutta elämää. Nykyään pelaamme jo eri porukalla toisia seikkailuja, mutta kiitollinen muistan olla joka kerta, kun pelin aloitamme. Mielikuvitus on mahtava laji, sitä pelinjohtajallamme piisaa. Ja nauru parantaa aina!

Ennustusta kerrakseen

Kun olisikin kristallipallo, joka kertoisi miten meidän käy. Mutta kun ei ole, niin ihmetellään elämää sitten muuten. Niin kuin esimerkiksi sitä, että tänään klo 11 tein viimeiset merkinnät nykyiseen järjestelmäämme. Tiedotin asiasta kollegoille ja rakensin excelin, johon jäädytyksen aikana tehtävät pakolliset muutokset kirjataan, että ne sitten voidaan korjata tulevaan järjestelmään.

Edelleenkään minua ei ole opetettu käyttämään uutta. Pakko luottaa kollegaan, joka on mukana määrittelyssä ja rakentamisessa ollut mukana. Pakko, mutta kyllä pelottaa. Nyt on vain odotettava ensi viikkoon, että pääsemme validoimaan dataa. Tietoa. Mitä se nyt oikein suomeksi on? Tauhkaa?

Hän on viime aikoina kamppaillut kroonisen sairautensa ja siitä johtuvan unen vähyyden kanssa. Aamuyöt ja aamut ovat vaikeita. Onneksi edes välillä Hän malttaa nukkua päiväunet, koska huomaan, että ilman unta lisääntyy ärtyisyys, keskinäinen kemiamme kärsii. Toki mahtavaa on, että vaikka meillä on pieniä yhteenottoja, niin voimme tuohtumisen jälkeen pyytää anteeksi ja silitellä asiat (nuo henkiset höyhenet) takaisin kosteutta torjuvaan asentoon.

Eurooppalainen huoltovarmuuden puute petti minutkin. Käyttämäni Estradot on kaikissa muodoissaan loppu. Reseptiä toki olisi ollut ja kahden vuoden määräaika olisi ollut menossa umpeen vasta ensi syksynä, mutta näin vaan oli pakko aikaistaa gynekologi-vierailua reilulla puolella vuodella. Hinta pelotti, mutta kassalla yllätys oli mieluinen, visiitti tuli maksamaan vain hilkun verran yli eur 160. Ja jatkon ajaksi määrätty geeli osoittautui edullisemmaksi kuin laastarit. Kaiken tämän lisäksi random-gynekologi oli erittäin helläkätinen ja sosiaalisen tuntuinen olento. Pitää painaa nimi mieleen.

Sitten jotain täydellisen erilaista. Jäikö tinat valamatta? Nukahditko nojatuoliin uudenvuoden yönä? Harmittaako, että tulevaisuus on hämärän peitossa? Nyt luomaan 100-prosenttisen tarkkaa tulevan vuoden ennustetta!

ENNUSTE VUODELLE 2023

* Tartu lähimpään kirjaan
* Käännä sivulle 23
* Kolme ensimmäistä adjektiivia kuvaavat tulevaa vuottasi

Minulla: Järjetön, täysi, niukka. (Peter Høeg Kuvitelma 20. vuosisadasta) Kaikkea tuntuu olevan tarjolla, mikään ei muutu, ja taas kaikki muuttuu. Rehellisyyden nimissä välillä pelottaa paljonkin, välillä evvk-mielipide voittaa. Mutta hei, ainakin vielä toistaiseksi meillä on keskenämme kivaa ja koti. Parhautta!

Vapaapäivä ennen maailmanvalmistumisen päivämäärää

Olimme olleet kovin kllttejä, huomasin jouluaattona, kun Hänen nuorempi jälkeläisensä toimi joulupukin apupoikana. Kirjoja, alusvaatteita, molemmille merinovillakynsikkäät, palapeli ja muutama muu tarpeellinen verme löytyi lahjojen joukosta. Ilta jatkui kahdestaan sen jälkeen, kun jälkikasvu siirtyi uusien ruokien ja lahjojen pariin äitinsä luokse.

Ruuat onnistuivat jälleen erinomaisesti. Kaloja ei enää jäänyt joulupäivän lounaalle, mutta ei Hänen lapsenlapsensa jäänyt niitä kaipaamaan, kun veteli peurapaistia niin, että äitinsä jo alkoi toppuuttelemaan ikäisekseen varsin pitkää lapsukaista. Totesimme lapsen olevan tulossa isäänsä, kasvaa jättiläiseksi ja arvostaa hyvä ruokaa. Muissa asioissa ei teit' isäin kannata lähteäkään astumaan.

Olipa mahtavaa seurata sivusta, kun isoisä ja lapsenlapsi ropasivat joulupukin tuomia vieheitä. Siinä jo ryhdyttiin suunnittelemaan ensi kevään ja kesän onkiretkiäkin. Ymmärrän kyllä lapsen äidin monivuotisen epävarmuuden Hänen suhteensa, mutta nyt ex-miniä totesi, että olisi pitänyt antaa Hänelle tilaisuus jo useampi vuosi sitten. Mutta mitään ei ole menetetty, nyt Hän pääsee osallistumaan lapsenlapsensa elämään, kun vaan itse pysyy kunnossa. Motivaatioita siihenkin on nyt eri tavalla.

Minä en edelleenkään innostu lapsista, mutta kyseinen yksilö ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä. Siinähän tuo menee joukon jatkona, kun vaan minun ei oleteta osallistuvan syvällisemmin kasvatuksen periaatteisiin tai kustannuksiin, pragmaatikko tunnustaa. En muista enää sitäkään vähää, miten muiden lasten kanssa toimitaan, en osannut sitä lapsenakaan. Elämä oli liian raskasta.

Nyt saan nauttia pari päivää vapaista, ennen kuin tuskaisat pari päivää koittavat töissä. En ymmärrä, miksi kaikkien liiketoimintojen pitää ajoittaa muutoksensa aina vuodenvaihteeseen - tai sitten heinäkuun alkuun. Se on varmaan kiva tulla sitten valmiille töihin, mutta meille se aiheuttaa suman jo muutenkin tiukkojen aikataulujen ajankohtana. Pari yötä tässä kuitenkin on jo ollut, etten ole rakentanut töitä unissanikin, olen saanut kierrokset laskemaan.

Mutta muuten elämä on meille hyvä. Valoa, lämpöä, ruokaa, herkkusia, rakkautta ja kirjoja.

Kuinka minusta tuli ilkeä isoäitipuoli ja muita jouluisia aiheita

Kun ensimmäisen kerran menin naimisiin 2003, sain kamalan rasittavan 14-vuotiaan tytärpuolen. Sittemmin joskus avioeron ja kuluneiden vuosien jälkeen meistä oli juuri tulossa ystäviä. Vuosi sitten tytärpuoleni kuitenkin päätti lopettaa maallisen vaelluksensa tässä ajassa. Välillä olen vihainen, välillä itkettää ja välillä mietin, että emmehän me edes kerenneet kunnolla tutustua. Jotta minkä meni tekemään.

Hänen, meillä asuvan, kaksi poikaa ovat jääneet vieraammiksi, olivat jo aikuisen ikäisiä, kun lähes seitsemän vuotta sitten ryhdyimme kopuloimaan keskenämme. Molemmilla on rajoitteensa, minulla omani, mutta vanhemman jälkikasvun kautta elämäämme ilmestyi hetken aikaa sitten entinen miniä ja lapsenlapsi. Hän on tietenkin onnesta soikea, rakastaa lapsia, on riittävän lapsenmielinen. Itse taas enemmän kauhistelen, että eikö vapaaehtoisesti lapseton pääse vieläkään lapsista eroon, nyt minusta sitten muotoutuu ilkeä isoäitipuoli. Lapsi ei ole osoittanut ilkeyden merkkejä, 8-vuotiaana ei vielä ymmärrä.

Onneksi ensimmäinen vierailu on jo takana. Joulupäivänä tulee seuraava. Olen rauhallinen. Ei vielä pelota. Elämää ei tarvitse muuttaa, kunhan vaan pysyy ilmisenalun elämässä. Ehkä minusta tulee soveliaan ilkeä isoäitipuoli. (V*ttu mä mikään mummo vielä voi olla! Enhän?!)

Työ on ollut hirvittävää. Herään kolmen neljän aikaan aamuyöllä, teen unissani työtehtäviä. Ihan niin kuin joskus 14-vuotiaana mansikkapellolla työskentelyn jälkeen poimin yötkin mansikoita. Hirvittävyys on myös lisännyt saldotunteja siinä määrin, että olen joulun molemmin puolin saldovapaalla. Saan viikon joululoman.

Tänään päätin kuitenkin osallistua lähes kaikkien kollegoiden kanssa joululounaalle. Olihan se varattu Sipuliin. Ihana lounas seuran puolesta, ruokakin oli ookoo, perusvarmaa, mutta ei tarjonnut elämyksiä. Ehkä ihmiset eivät kaipaa joululounaalla sellaisia. Ehkä minunkin makupalettini on aina samanlainen eikä tarjoa elämyksiä. Mutta tuli siellä todistettua vieläkin suomalainen, joka ei usean sortin buffetissa osaa käyttäytyä, vaan kasaa lautasensa kukkuroilleen. Kaikki samalle. Siinä ei paljon Dressmanin puku nääs auta.

Lounaan jälkeen tein toivioretken Hakaniemen halliin, kilo peurapaistia maksoi 10 euroa enemmän kuin viime vuonna (44 juroa). Kerran vuodessa olen valmis panostamaan lähiruokaan ja eettiseen lihapalaan. (Tai sitten ostin saksalaisen tarhapeuran kulmapaistia eksootilliseen hintaan. Mistä minä tiedän?) Lähieilepasta hain siideriä ja joulumaidot. Tein naurettavat 22 karjalanpiirakkaa, kaipasin vanhaa kunnon linjastomeininkiä, missä niitä syntyy satoja, en vaan itsekseni jaksa. Jo aamulla olin lahjonut Hänet, tuli vuosi lisää lasiin, lahja oli mieluinen. Nyt sain paketoitua joululahjat. Vielä teen kastikkeen, koska se vie tunteja. Tämä on aivan mahtavaa!

Olen onnellinen. Miten tämä on mahdollista? Olenko hereillä? Asiat tuntuvat sujuvan.

Oi, Oscar

Olihan taas viikko työelämän pauloissa. Välillä en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, enkä todellakaan ole ainoa. Olemme kaikki niin tiukoilla, että se herättää vastahakoisuutta meissä kaikissa. Sysimme tehtäviä toisillemme, kun oma aika on kortilla. Olen oppinut sanomaan ensin ei ja sitten vasta ajattelemaan muita mahdollisuuksia.

Olen aina pitänyt itseäni erinomaisena organisaattorina, mutta parina päivänä tärkeitä asioita on ollut niin monta, että lamaannun, enkä osaa aloittaa yhtäkään. Silloin on pakko laskea lapio kädestään ja miettiä hetken aivan jotain muuta. Usein kierrosten laskeminen auttaa, kun ryhdyn syömään päivän elefanttia palasina.

Alan ymmärtää Oscar Wilden anekdoottia, kun hän totesi työn olevan juovien luokkien kirous. Perjantaina ajatukseni kääntyivät taajaan jääkaapissa odottaviin siidereihin. Onneksi en kuitenkaan liioittelemaan ryhtynyt tai lähtenyt kylille riekkumaan, kun Hänkin meni ystäviään tapaamaan. Ymmärsin lopettaa puolen yön punttuussa ja mennä unille yhtä aikaa Hänen kanssaan.

Sitä ennen vietin laatuaikaa pesemällä koneellisen pyykkiä ja tekemällä sunnuntaista lasagnea varten tomaattikastikkeen valmiiksi. Hän saa isänpäivävieraaksi lapsenlapsensa sekä tämän äidin. Että voi kuulkaas ihminen olla onnellinen, Hänestä se paistaa. Kuulemma tuovat kakun mukanaan. (On minulla varajäätelöä pakastimessa, jos eivät tuokaan.)

Työtuska tulee jatkumaan ja lisääntymään vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Onneksi Hän hoitaa paljon kotitöitä. Kissahotelliinkin tuli bookkaus pääsiäiselle, ehkä jo ennen vuodenvaihdetta saapuvat katit kylään, kun omistajaparin toinen jälkeläinen ei meinaa odottaa laskettuun aikaan saakka yksiössään, vaan pyrkii maailmaan ennen aikojaan. Ei raukka ymmärrä, ettei tämä nyt niin ihanaa ole.

Ulkona on harvinainen valoilmiö, aurinko. Istun saunaraikkaana nojatuolissani, mietin koska jaksan lähteä hakemaan lasagnelevyjä. Unohdin tarkistaa kuivatavarakaapin ylähyllyn. Olen unohtanut paljon muutakin, ja voi pojat, tiedän, minkä merkki se on. Mutta jos kuitenkin jättäisin Oscarin ohjenuoran käyttämättä, eiköhän eilinen riitä.