lauantai 26. marraskuuta 2022

Paranemaan päin

Sanotaanko näin, että olipa hienoa, kun potkupallokisat alkoivat juuri kun sairastuin. Olen saanut sairastaa rauhassa, kun Hän on melskannut kisayleisön kanssa. Kuten sunnuntaina jo tiesin, flunssa, klassinen räkätauti, kolkutteli onteloiden takana. Imeskelin sinkkitabletteja ja yökkäilin (iljettävän makuisia kaikki maut), istuin vessassa ja palelin.

Seuraavana aamuna laitoin töihin rehvakkaan viestin, että lepään päivän ja sitten ryhdyn tekemään etänä hommia. Itse asiassa jo samana iltana tajusin, ettei minulla ole toivoakaan pitää lupaustani. Ei tullut mikään yhden wcpaperirullan flunssa, vaan kahden (lasken kestoa niistämiseen kulutetun wcpaperin perusteella - paperinenäliinoja tietenkään ollut koko huushollissa ja talouspaperi rikkoo nenän).

Tiistaina tein koronatestin ennen kuin raahustin Pirsmaan, kun kävi niin, että reilu 10 vuotta sitten käytettynä saamani Moccamaster-kahvinkeitin antoi viimeisen valomerkkinsä kesken aamukahvin keiton. Arvatkaas, säikähdinkö poksausta ja leimahdusta, onneksi vikavirtakytkin sulaketaulussa toimi, eikä pahempaa sattunut. Odotettavissahan se on ollut, kun jo vuoden päivät keitin on tiputtanut vettä pohjasta. Vaan kun kumpikaan meistä ei ole hienomekaanikko, niin olen vain odottanut viimeistä voitelua laitteelle.

Googlailtuani Black Week tarjoukset Moccamastereille tajusin, että helpointa uusi oli hakea lähiPirsmasta, eikä lähteä reporankana seikkailemaan pitkin elekroniikkakauppoja. Maksoin peruskeittimestä 40 euroa enemmän, mutta bonukset nousivat 15 euroa ostoksen ansiosta ja tulossa on vielä kaksi punaista teema-mukia kylkiäisinä. Ei paha.

Samalla tein kaikki puuttuvat ruoka-ostokset. Sainpahan levätä rauhassa. Tänään pitää tehdä taas toivioretki samaan osoitteeseen, kun vähän paremmin voidessani tilailin joululahjoja verkosta, nyt löytöni odottavat automaattien lokerikoissa noutoa. Hän oli ihana, kun muutaman kerran jo ihastellut kotitunnelmaamme jouluiseksi. Kaivelin sesonkivalot ikkunaan ja pöydälle ja tupsuttelen kahvipurujen päälle kanelia. Kun kuuma vesi osuu siihen, asuntoon leviää ihana kanelin tuoksu. Köyhän naisen aromaterapiaa.

Nyt kun itse olen parantunut, niin Hän sairastui vuorostaan. Parempi tietysti näin, että aina on toinen kotihommavalmiudessa, mutta eihän tämä kivaa ole. Pitänee siirtää suosiolla ainakin siivous ensi viikkoon, emme me nyt vielä pölyyn ole tukehtumassa. Poltellaan kynttilöitä ja keitellään kanelikahvia.

Negatiivinen on positiivinen asia.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Sairasvuoteella

Onneksi vietimme rauhaisan viikonlopun. Olin aivan poikki töistä päästyäni perjantaina. Niinpä lykkäsin kauppa- ja talvikenkätilaushakureissua aina sunnuntaille saakka. Sitten kun Pirsmassa oli asiakasomistajapäivä, mukaan tarttui kaikkea muutakin. Muun muassa kymmenen litran vesiastia, jota toivottavasti koskaan ei tarvitse käyttää. En halua ajatella vesi- tai sähkökatkoja, mutta toisaalta en tahdo jättää niihin varautumatta. Sen lisäksi kävin läpi joululahjalistaani ja tilailin erinäisiä mustan perjantain tarjoustuotteita. Joululahjamme kun enemmän ovat mallia "ne olisi pitänyt hankkia kuitenkin, niin pelatkoot nyt sitten joululahjoja".

Loppusunnuntai-illan sitten palelin ja ravasin vessassa. Vähän alkoi päätäkin jomottaa, arvasin, että joku lastentauti sieltä oli tulossa. Viimeisenä keinona imeskelin yököttäviä sinkkitabletteja ja menin nukkumaan ajoissa, kun Hän oli ystävänsa luona katsomassa potkupallokisojen avajaisottelua. Onneksi Suomi ei ole pelaamassa, ehkä kotona Hänen katsomansa pelit sujuvat rauhaisammissa merkeissä. Mutta oikeasti, kuukauden kestävä kidutus!

Aamulla pakotin itseni liikkeelle ajoissa. Uudet talvikengät toimivat erinomaisesti, pohjat eivät luista. Halusin vielä hakea pc:n töistä ennen taudin täyshyökkäystä, että voin sitten edes kotoa käsin tehdä töitä parannuttuani, ja viedä kaksi vanhaa talvikenkäparia Uffaffaan laatikkoon. Laitoin poissaoloviestin esihenkilölle ja kollegoille. Kotimatkalla ryhtyi heikottamaan, menin takaisin nukkumaan. Nukuin varmaan kolmisen tuntia. Nyt tauti on kehittynyt räkätaudiksi, pahenevaa köhääkin riittää. Lämpöä ei vielä ollut mutta korvia ja hammaspaikkoja pakottaa. Eiköhän kuumekin vielä kerkeä bileisiin mukaan. Huomenaamulla teen koronatestin.

Joko tämä on ensimmäinen koronani tai sitten flunssa. Yhtä kaikki, ärsyttävää, olen jo tottunut olemaan terve - ja pelottavaa, jos tämä on korona, miten keuhkoni siihen reagoivat?

lauantai 12. marraskuuta 2022

Oi, Oscar

Olihan taas viikko työelämän pauloissa. Välillä en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, enkä todellakaan ole ainoa. Olemme kaikki niin tiukoilla, että se herättää vastahakoisuutta meissä kaikissa. Sysimme tehtäviä toisillemme, kun oma aika on kortilla. Olen oppinut sanomaan ensin ei ja sitten vasta ajattelemaan muita mahdollisuuksia.

Olen aina pitänyt itseäni erinomaisena organisaattorina, mutta parina päivänä tärkeitä asioita on ollut niin monta, että lamaannun, enkä osaa aloittaa yhtäkään. Silloin on pakko laskea lapio kädestään ja miettiä hetken aivan jotain muuta. Usein kierrosten laskeminen auttaa, kun ryhdyn syömään päivän elefanttia palasina.

Alan ymmärtää Oscar Wilden anekdoottia, kun hän totesi työn olevan juovien luokkien kirous. Perjantaina ajatukseni kääntyivät taajaan jääkaapissa odottaviin siidereihin. Onneksi en kuitenkaan liioittelemaan ryhtynyt tai lähtenyt kylille riekkumaan, kun Hänkin meni ystäviään tapaamaan. Ymmärsin lopettaa puolen yön punttuussa ja mennä unille yhtä aikaa Hänen kanssaan.

Sitä ennen vietin laatuaikaa pesemällä koneellisen pyykkiä ja tekemällä sunnuntaista lasagnea varten tomaattikastikkeen valmiiksi. Hän saa isänpäivävieraaksi lapsenlapsensa sekä tämän äidin. Että voi kuulkaas ihminen olla onnellinen, Hänestä se paistaa. Kuulemma tuovat kakun mukanaan. (On minulla varajäätelöä pakastimessa, jos eivät tuokaan.)

Työtuska tulee jatkumaan ja lisääntymään vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Onneksi Hän hoitaa paljon kotitöitä. Kissahotelliinkin tuli bookkaus pääsiäiselle, ehkä jo ennen vuodenvaihdetta saapuvat katit kylään, kun omistajaparin toinen jälkeläinen ei meinaa odottaa laskettuun aikaan saakka yksiössään, vaan pyrkii maailmaan ennen aikojaan. Ei raukka ymmärrä, ettei tämä nyt niin ihanaa ole.

Ulkona on harvinainen valoilmiö, aurinko. Istun saunaraikkaana nojatuolissani, mietin koska jaksan lähteä hakemaan lasagnelevyjä. Unohdin tarkistaa kuivatavarakaapin ylähyllyn. Olen unohtanut paljon muutakin, ja voi pojat, tiedän, minkä merkki se on. Mutta jos kuitenkin jättäisin Oscarin ohjenuoran käyttämättä, eiköhän eilinen riitä.

lauantai 5. marraskuuta 2022

Pyhäinpäivää

YLE:n laskurin mukaan ensimmäiseen eläkeikämahdollisuuteeni on aikaa 6 vuotta ja 301 päivää. Mielenkiintoisen kamalaa, voisiko joku kertoa, mihin aika on mennyt? Olen tosin miettinyt, että jos vaan terve olen, pää pelaa ja töissä pitävät, voisin jatkaa ainakin osa-aikaisena. Ehkä vielä on turha spekuloida, etenkin kun eilen meinasi mennä itkuksi heti aamusta, kun tajusin työn määrän. Mutta siitäkin selvisin, rämpimällä tosin ja maanantaina koko homma alkaa alusta.

Pari viikkoa hoitokissalan henkilökuntana päättyy huomenna. Morris ja uusi tyttöystävänsä Minni ovat viihdyttäneet meitä huolella. Morriksella meni reilu viikko, ennen kuin hän antoi anteeksi ihmiskunnalle ja otti kontaktia. Minni sen sijaan on hellyydenkipeä perskärvänen. Hienoa on ollut saada heidät kylään, varmaan vuodenvaihteessa saamme heidät vierailulle uudelleen, kun omassa perheessä tapahtuu lisääntymien. Saavat tuoreet vanhemmat ja isosisko hetken tutustua uuteen tulokkaaseen.

Minuahan ei pimeys ole koskaan haitannut, mutta Häntä taas ankeuttaa. Koitan muistuttaa, ettei pimeyttä kestä kuin kolme kuukautta. Kaikkea kivaa on luvassa. Isänpäivänä Hän saa lapsenlapsensa kylään. Sitten tulevat syntymäpäivät ja joulu, lisää kissavieraita. Ennen kuin huomaammekaan, valon määrä alkaa lisääntyä. Itse pidän tietyllä tapaa sellaisesta puolipakollisesta lepohetkestä, ei paljon kiinnosta lähteä riekkumaan. Eikä paljon jaksakaan töiden takia.

Mutta yhdessä on hyvä olla. Se on onnea.





sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Sanoittaja sovittaa sanoja

En lapsena osannut haaveilla. Kun kysyttiin, mikä minusta tulee isona, vastasin jotain ympäripyöreän sopivaa (opettaja, lääkäri, sairaanhoitaja - en edes tiennyt, mitä ihmiset työkseen tekevät). Olin kauhuissani, kun mietin, etten osaa mitään - ja tarkoitus olisi kuitenkin elättää itsensä. Alkoholistiperheen lapsi oppi realiteetit liian varhain. Olisiko ollut itsesuojelullinen asia, ettei tullut rakenneltua pilvilinnoja?

Olen ollut itseni pahin vihollinen lapsesta saakka, vasta oikeastaan yläasteella opin ala-asteella opetettavat perustiedot ja -taidot. Hiljainen tyttölapsi jää helposti isossa raisussa luokassa huomioimatta. Työkirjat olivat tyhjää täynnä. Sitten kun vihdoin yksi englanninkielen opettaja avasi minulle suomenkieliopin salat, aukeni koko maailmankaikkeus. Kaikki oli helppoa eikä päntätäkään tarvinnut. Lukio meni samoilla lämpimillä, sitten pidin välivuoden, kun en tiennyt miksi isona haluaisin - tai mihin pystyisin.

Vasta taannoin myönsin alitajunnassani pulputtaneen mielihalun piirtää taloja, salaa piirtelin kokonaisia kerrostaloja. En sitä ollut muotoillut sanoiksi saakka, enkä tietenkään tehnyt mitään asian eteen, kun se olisi vaatinut korkeakouluopintoja. Ei sitä nyt vaan noin mennä itseään mokaamaan kalliiseen kouluun, kun mitään ei osata. Esseevastauksia, tutkielmasta tai gradusta puhumattakaan. Olisikohan koulussa oppinut tekemään sellaisia?

Toki näinkin elämä on kulkenut. Olen ollut onnekas töiden ja asuntojen suhteen. Parisuhteissa on ollut ylä- ja alamäkensä. Siksipä nyt onkin parhautta, kun menemme tasaista, vaikka mutkittelevaa reittiä yhtä matkaa ja samaan tahtiin.

Eilen piti mennä naapurilähiöön keikalle. Itse olin siellä jo valmiina, kun pelasimme roolipeliä. Oli muuten kiva pelikerta, pelinjohtajamme keksi juonenpätkän, jossa kimppuumme hyökkäsi parimetrinen hämähäkki. Sitä tapoimmekin sitten hartaasti koko pelikerran. Tuli todistettua, että kuolema roolipelissä kasvattaa expaa, maailma on erilainen roolopelaajan silmin!

Tein ruuaksi peltilihapiirakan, en muistanutkaan, miten hyvältä se voi maistua lihaliemen kanssa! Valitettavasti samaa piirakkaa söi Hänkin kotona ja kun vatsa ei rasvaista ruokaa kestä, ei keikalle lähtemisestä tullut mitään. Kieltämättä harmitti, en edes muista koska viimeksi olemme olleet keikalla yhdessä.

Onneksi meitä on useita pelaamassa. Välillä tulee sokerihumala, jos en pidä varaani. Onneksi syömme myös ruokaakin, pelikerta kestää 7- 8 tuntia.

Päivällä saimme hoitokissat kylään. Morris oli heti kuin kotonaan, eikä mennyt kauan, kun Minni könysi syliin. Ihana, kun on elämää! Katsotaan nyt, kuinka pitkään saamme heitä pitää, varmaan pari viikkoa ainakin.

perjantai 14. lokakuuta 2022

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!





Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Sivunkääntäjän tunnustukset

Jotenkin harmittaa jälleen kerran työ. Asiat eivät siellä juuri nyt suju aivan tahtomallani tavalla. Taloudelliseen tilanteeseen vedoten esihenkilöni esihenkilö vetoaa, että suostuisin position muutoksiin ilman palkantarkistusta. Harmi, ettei yhdestä hakemastani paikasta ole kuulunut mitään. En edes voi haaveilla vaihtavani työtehtäviä. Todennäköisesti joudun vielä myöntymään. Minulla on esi-ihmeiden puolivillaisista lupauksista huonoja kokemuksia. Olisiko vastaukseni italialainen lakko? (Aikaisemminkin tästä on taidettu puhua.)

Varasin viikon päähän edestakaiset junaliput länsirannikolle. Westcoast surfing tulee maksamaan eur 110! Minä nyt kuitenkaan ulkomaille ole matkaamassa! En edes muista, koska viimeksi olen noin paljon lipuista maksanut. Mutta kun en ole tavannut ystäviani viiteen vuoteen, on jo korkea aika. Hän ei tahdo mukaan lähteä, välillä Hänen on kovin vaikeata lähteä uusiin paikkoihin. Enkä minä tahdo pakottaa tietenkään. Ehkä pieni ero tekee jälleen hyvää.

Tiistaina tytärpuoleni olisi täyttänyt 33 vuotta. Vaan kun ei ole täyttämässä. Miksi? Voisiko joku vastata hänen puolestaan? Voiko jonnekin huutaa epäreiluutta? Voisiko hän tulla kertomaan, missä epäonnistuin, enkä kuunnellut? En loppuvaiheessa pitänyt silloisesta puolisostani enkä tytärpuolestani, mutta asiat muuttuivat. Hänestä kehittyi mielenkiintoinen, älykäs ja empaattinen ihminen. Ei voi puhua, koska suru.

Kirjallisuus on ihan kamala laji. Sanon minä , joka kuvittelin pystyväni lukemaan mitä vain. Nyt olen vasta puolivälissä Antti Hyyrysen Viimeinen Atlantis-kirjaa. Meillä asuva, eikun siis Hän, on jo useampaan otteeseen suositellut, että lopettaisin kirjan lukemisen. On muuten elämäni ensimmäinen kirja, joka saa minut tolaltani ennen kuin loppuun olen päässyt. Aikaisemmin tiesi, että kirja loppuu hyvin, mutta tämän kanssa ei tule niin käymään. Tiedän jo nyt. Ja miten lähelle kirjan teema tätä päivää hiipii! Itken ihmisen paskaa, jota en voi korjata kuin omalta kohdaltani.

Uskomattoman paljon on tuskaisia asioita maailmassa. Silti, eri paljon hyvää, ja kun elämättä ei kuitenkaan voi olla. Mulla on tunteet! Ai niin ja Hän on ihana. Ja terveisiä pylleristä itsensä maailmasta pyyhkiville sieluille! Hienoa syyspäiväntasausta eläville! (Ei kai nyt vaan kukaan huomaa, että tärkein asia on sivulauseina maailmalla, ettei vaan tarvitsisi selittää, miltä tuntuu? Epäreilulta!)