torstai 23. kesäkuuta 2022

Mittumaaria

Oli niin kamala työpäivä, että päätin lopettaa työnteon heti, kun se oli mahdollista. Lakkosumaa riittää purettavaksi. Nyt istun uudessa nojatuolissa, jonka tässä jotain aikoja sitten yritin pilata itseltäni kotitalousonnettomuudella. Onneksi ihminen on viisas ja jollain myrkyllä sain poistettua lähes kaikki tahrat. Loput piilotin räsymaton alle.

Välillä unohdan olevani puolisokea. Oikean silmän näkökentästä puuttuu 40% ja sama vamma on vienyt minulta stereonäön. Olen koko ikäni joutunut arvioimaan etäisyyksiä - joskus arviokykyni pettää. Nyt lautaspino ei osunutkaan hyllyyn, vaan hyllyn viereen, kaatoi kaksi kahvimukia sekä kahvinkeittimen. Voi sitä itkuparkumisen määrää. Kupit säilyivät ehjinä, yksi lautanen meni silpuksi. Tuoli minua syletti eniten. Tumma kahvi värjää varsin tehokkaasti tekstiilejä.

Emme saaneet juhannuskissavierasta. Joskus asiat eivät vain käy, niin kuin haaveilen. (En minä saanut lottovoittoakaan. Mutta. Nyt on juhannusvapaa! Kolme päivää voin pelata vapaaherratarta. Vapaherratar juo jallukahvinsa loppuun ja sitten tiskaa astiat. Vapaherrattaren puoliso pelaa kitaraa. Elämä on kohdillaan, onnellisuutta ja etenkin tyytyväisyyttä on liikkeellä.

Nauttikaa elostanne! Hukkuminen ja muut onnettomuudet kielletty.


torstai 16. kesäkuuta 2022

Oikein arvattu

Työt alkoivat viikko ja kaksi päivää sitten. Melkein toivoisin olevani edelleen lakossa. Lyhytnäköinen toive, tiedän sen, mutta kun kahdessa vastuullani olevassa sähköpostilaatikossa on edelleen yhteensä n 250 lukematonta viestiä, niin hivenen huolestuttaa. Maailman valmistumispäivämäärä, juhannus, on jo ensi viikolla. Sitten tietysti on aikaa, mutta tänään kuulin kollegani ja esi-ihmeen jäävän yhtä aikaa lomalle kolmeksi viikoksi, niin veikkaanpa, ettei heinäkuussakaan iltapäivälehtiä työaikana lueta.

Eilen minulta kysyttiin, ottaisimmeko vielä kolmannen kissan hoitorinkiin. Totta ihmeessä, vastasin, etenkin kun houkuttelukuvasta näin söpön nuoren kermanvärisen maatiaiskissa. Ihana! Perhe ei ole vielä nimeäkään keksinyt, mutta meille katti olisi saapumassa jo juhannukseksi. Ja mehän olemme valmiita.

Meillä menee mahtavasti yhdessä. On niin hyvä olla. Viime vkolla kävin päivän toimistolla, niin eikös jo Hän ollut kotona sillä välin uponnut masennuksen juoksuhiekkaan. Onneksi ei lopullisesti, masentavat asiat (ihmiset) pysyvät ennallaan, mutta miksi surra etukäteen. On ihmeellistä, kuinka hyvin viihdymme yhdessä, vaikka kumpikin tekee omiaan, niin kuitenkin voimme tauoilla viettää aikaa yhdessä.





Viimeisen lakkopäivän vietin Vantaalla (Laurentiuksen kirkko, kahvila ja Kuusijärvi. Kävelimme vajaan 8 kilometriä yhteensä. Myöhäisen lounaan nautimme E-ystävän terassilla. Mahtava päivä, eikä tietenkään tietoa, koska seuraavan sellaisen saa viettää. Ihanaa, kun on aktiivinen ystävä, joka tahtoo näyttää minulle asioita. Olen niin huono ketään pyytämään, koen olevani kiusankappale.

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Ostohousut jalassa

Lakkoa sovitellaan taas tänään. Alan tottua joutilaisuuteen, kun olen saanut taloudenpitonikin sopeutettua pienentyneisiin tuloihin. Suorastaan huolestuttaa, että nytkö ne sitten saavat lakon loppumaan, kun alan olla huoleton hevoiseton nainen. Sitten joutuu taas tekemään työtä vuorotta.

Koin hetkellisiä helvetintuskia lomaretkemme tiimoilta, kun Bloxcar ilmoitti konkurssistaan. Katselin ns oikeiden vuokra-autojen hintoja, kauhukseni totesin niiden olevan puolta kalliimpia. Onneksi uskaltauduin laittamaan viestin suoraan auton vuokraajalle. Hän vastasi autonsa olevan käytössämme sovittuun aikaan ja sovittuun hintaan. Riemua!

Varmaan siitä ilahtuneena ostin meille nojatuolin. Olen inhonnut edellistä siitä saakka kun joko Hän tai poikansa saivat toisen käsinojan repsahtamaan tuolissa nukkuessaan. Kävi vielä sellainen tuuri, että nojatuoli löytyi Iikkean löytöpisteestä satasta halvemmalla, se satanen tosin sitten meni kuljetus- ja kierrätysmaksuun. Mut hei, eur 308 kevyestä reclineristä on aika vähän!

Samalla lumpustelureissulla pääsin tutustumaan Vahinkotavaramyymälään. Olipas se turhan tavaran taivas! Ymmärsin pitää kukkaroni kiinni, vaikka vähän tuli taas mielihaluja. Jos olisin juhlia järjestämässä, sieltä löytyisi rekvisiittaa.

Nyt kun olen ostamisen makuun päässyt, tekisi mieli hankkia meille uusi sänkykin. Sellainen 140 cm leveä. Tähän saakka olemme pärjänneet 120-senttisessä, mutta emme me tästä mitenkään nuorene. Mutta pitää vielä miettiä, nyt toki olisi aikaa kiertää kauppoja ja siihen olisi seuraakin. Iikkeassakin vietimme E-ystäväni kanssa useita tunteja, lounaskin tuli nakerrettua siellä (maailman kuivin fish&chips hintaan eur 5,45, mutta ei jäänyt nälkä).

Morris testaa ja hyväksyy uutta tuolia. Hirveä homma vaan nyt varjella sitä hänen kynsinnältään vierailun loppupäivät. Olisitte kuulemassa, kun kattia kieltää. Hän vastaa rumalla MÄYYYHHH-äänellä. Tulkintani mukaan Morris huutaa minulle vastaan "Etsä mikään mun äiti ole!"

Pihlajan kuvasin lauantaina. Nauratti, kun ulos astuttuani haistoin kukinnan alkaneen ennen kuin näin yhtään pihlajaa. Tänään migreenireseptorini haistoivat, että ulkona leikataan ruohoa. Kevään ensimmäinen ruohonleikkuu laukaisee hedarin ja oksetuksen. Outoa. Ja etovaa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.




sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Mitä jäljelle jää?

Parhaat rakkaustarinat loppuvat huonosti, arvostetuimmat elokuvat vähemmän kauniisti. Surullisissa lauluissa ovat korkeimmat nuotit, mutta miksi elämän pitää matkia niitä? Ystävä menetti lapsensa. Nuoren ihmisen elämä päättyi aivan liian varhain. Vaikka itsellänikään ei aina helppoa ole ollut, vielä kamalampaa on tuntea ystävän suru, koska tahtoo auttaa ja tajuaa, ettei voi.

Osittain ymmärrän, miksi ihminen valitsee oman lopullisen tienpäänsä, mutta kuitenkin mietin, että voisiko hetken katsoa eteenpäin. Voisiko antaa ajalle tilaisuuden? Vaikka yhden tunnin. Yhden päivän tai viikon. Voisiko vielä puhua jollekulle? Ainakin vanhemmalle, joka välittää ainokaisestaan. Jotainhan tässä maailmassa on vialla, kun nuoret ihmiset eivät siinä jaksa.

Minun piti alunperin kirjoittaa jotain vitsikästä Hänen urheiluhulluudestaan ja omasta urheilunvälttelystäni, Lewis-sarjan uusinnasta, hyvästä mielestä ja kevään tuoksusta, kun väri valtaa maailman, mutta kaikki tuntuu nyt niin pieneltä. Tiedän, ettei tuhkan päällensä viskominen auta asianosaisia, ehkä tapahtunut vaan muistuttaa, että elämästä pitää nauttia juuri nyt. Tänään. Ihana sana. Vaikka lakko jatkuu ja talous on väliaikaisesti katollaan, kaikki meillä on hyvin. Niin hyvin, että pelottaa.

tiistai 24. toukokuuta 2022

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.











keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Ystävyydestä

Jo pääsiäisen aikaan suunnittelin kutsuvani yhden entisen nuoreni kylään. Ystävän, ei tässä enää voi nuorista puhua, kun hänkin täyttää reilun kahden vuoden päästä 50 vuotta. (Apua! Minne aika kuluu, kun on kivaa?) Pääsiäinen meni kotia järjestäessä remppaa varten, eikä väistöasunnossa ollut tilaa vieraalle, niinpä siirsin kutsun viime perjantaille.

Nyt on koti kunnossa ja minulla aikaa suunnitella menua. Ja sitä teinkin huolella, suunnitelma kerkesi muuttua useasti ennen kuin päätin tehdä grillijuusto-rypäle-salaatin ja oman versioni vodkachorizopastasta. Vaihdoin kerman kantarellikermakastikkeeseen ja koska käytin raakamaggaraa, pannulle lisäsin sipulia ja paprikaa kypsymään yhtä aikaa makkaran kanssa.

Ruoka onnistui, vieras tuli ajallaan, kaikki tulivat keskenään toimeen. Oli mukava leppoisa ilta, vielä kävimme Käpygrillissä kuuntelemassa Thin Lizzy-coverbändin keikan. Siellä onnistuin viivyttelemään niin pitkään, että viimeinen kotibussi kerkesi mennä. Ilma oli niin leppoisa, että kävelin parisen kilometriä kotiin päin, kunnes pääsin loppumatkan bussilla. Ihana linnunlaulukonsertti, upea kuutamo, lämpöä ja kevään tuoksua!

Ystävät ovat tärkeä osa elämääni. Sen Hän on saanut huomata. Enimmäkseen on käynyt niin, että ystävät puolin ja toisin ovat hyväksyneet meidät pariskuntana, vain Hänen sairautensa hulluimpina aikoina kuulin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta normalioloissa on kanssakäyminen luontevaa ja leppoisaa, mielipiteet myönteisiä kaikinpuolin. Toivon, että tilanne jatkuu tällaisena, parisuhteessa pitää säilyttää tasapaino ystävien ja puolison suhteen. Molemmat ovat tärkeitä, en ole onnellinen ilman toista.

(Varoitus, seuraa keittiötsykolokinen lausunto. Varmaan ystävyyden tärkeydellä on jotain tekemistä yksinäisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden kanssa, ujo köyhän alkoholistiperheen lapsi ei ollut halutuinta ystävämateriaalia. Siksi edelleen hämmästyn, kun huomaan kelpaavani jollekulle ihan minuna itsenäni. Eipä silti, että muuten voisin lahjoakaan ihmisiä, korkeitaan ruualla. Että kai minussa sitten jotain hyvääkin on.)