Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Jänskättää (vähän)

Vaalipäivä on sujunut erinomaisen hyvin ensimmäisen vaalilautakuntajäsenyyteni aikana. Olin aamuvuorossa klo 8 - 14:30. Sen jälkeen matkasin kotiin syömään ja ottamaan lyhyet päiväunet. En taaskaan ymmärtänyt mennä lauantaina ajoissa nukkumaan.

Perjantaina Hän ja minä päädyimme Juttutupaan Marjo Leinosen ja Bublicansin keikalle. Se oli virkistävää, vaikka paikka oli kuin ammuttu täyteen. Portieeri uhkaili jo täyttä taloa, mutta hetken jonottamisen jälkeen pääsimme sisään. 1h 15 min keikka oli kertakaikkisen viihdyttävä tapaus! Suosittelen lämpimästi! Kotona olimme jo vähän yhdeksän jälkeen.

Vaalituloksen yllä tuntuu hoveroivan uhkan tuntu. Alueella, jonka vaalilautakuntaan kuulun, äänestysprosentti nousee korkeaksi. Vasemmistolaisena minua pelottaa tietenkin oikeiston tai persuleiden voitto. Sitten mietin demokratiaa ja sitä, että kansahan saa sellaisen johdon, kun se valitsee. Jos se on, mitä ihmiset tahtovat, en voi kuin elää asian kanssa seuraavat neljä vuotta.

Hoitokissaat Minni ja Morris saapuivat jo tänään. Minulla on huomenna vapaapäivä. Saan jotain pehmeää itseni ja maailman väliin. Ja nyt valmistaudun laskemaan ääniä.

Aamut ovat vielä kylmiä. Viime viikolla bussipysäkin ikkunalasissa olivat kauniit kuurankukkaset. Ikävöin kevättä.

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!

Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

Kirjasto, Tuska ja suolatehdas

Oletteko koskaan olleet kirjastossa, kun se on lähes tyhjä? Helsingin kirjastoissa on tiettyinä aikoina päivässä itsepalvelumahdollisuus. Voit korttia vilauttamalla ja tunnusluvun avulla päästä sisään, palauttaa vanhat ja lainata uusia. Juhannuksena tuli käytyä, sain Hänetkin houkuteltua mukaan. Kannoimme melkoisen saaliin kotiin. Nyt illat ovat menneet lukiessa.

Paitsi niinä iltoina kun ystävä tuli kylään. Piti käydä vaihtamassa kaksi vuotta vanha Tuska-lippu rannekkeeseen, sitten poiketa yhdellä mopotallilla. Lauantain ja sunnuntain sitten pörräsimme festeillä. Perjantain jätin väliin, olin niin poikki työpäivän päälle, että olin unilla jo kymmenen maissa. Sunnuntaina tarjosin koko porukalle brunssin, sain ruokkia ihmisiä!

Festarit olivat ihanat! Oli mahtavaa nähdä bändejä ja ihmisiä, vaikka aluksi taisin jähmettyä silkasta ihmetyksestä. Uusi layout on parempi kuin vanha, hinnat ovat nousseet lähes sietämättömiksi. Mutta ihmiset ovat niin ystävällisiä ja puheliaita, että paikalla viihtyy jopa tuskaisassa helteessä. Devin oli tietenkin minusta paras, mutta monta hyvää suomalaistakin tuli nähtyä. Hetkeksi pystyin unohtamaan Ukrainan, inflaation ja Covidin.

Seurauksena rumuamisesta olivat rakot jalkapohjassa, hiertymät nivusissa ja tolkuton väsymys, jonka sain talttumaan vasta viime yönä. En ymmärrä, miten jaksan parin viikon päästä kolme päivää John Smithissä. Ehkä ottamalla rauhallisesti ja juomalla vettä.

Töissä maailman valmistuminen jatkuu. Varmaan ensi viikko tulee olemaan vihdoinkin hiljainen ja voin ryhtyä purkamaan lakon ja muuton aiheuttamaa sumaa. Vähän pelottaa, kun ERP-projektimme data migraatiomateriaalikin kuulemma täytyy väkertää loppuun. Virkkaaminen on mielenkiintoinen laji - riittävän harvaa jälkeä kun tekee, saattaa selvitä isostakin verkosta.

Pakko tästä on selvitä. Olen ihan hyvä ja tehokas. Mantraa kehiin!

Ystävyydestä

Jo pääsiäisen aikaan suunnittelin kutsuvani yhden entisen nuoreni kylään. Ystävän, ei tässä enää voi nuorista puhua, kun hänkin täyttää reilun kahden vuoden päästä 50 vuotta. (Apua! Minne aika kuluu, kun on kivaa?) Pääsiäinen meni kotia järjestäessä remppaa varten, eikä väistöasunnossa ollut tilaa vieraalle, niinpä siirsin kutsun viime perjantaille.

Nyt on koti kunnossa ja minulla aikaa suunnitella menua. Ja sitä teinkin huolella, suunnitelma kerkesi muuttua useasti ennen kuin päätin tehdä grillijuusto-rypäle-salaatin ja oman versioni vodkachorizopastasta. Vaihdoin kerman kantarellikermakastikkeeseen ja koska käytin raakamaggaraa, pannulle lisäsin sipulia ja paprikaa kypsymään yhtä aikaa makkaran kanssa.

Ruoka onnistui, vieras tuli ajallaan, kaikki tulivat keskenään toimeen. Oli mukava leppoisa ilta, vielä kävimme Käpygrillissä kuuntelemassa Thin Lizzy-coverbändin keikan. Siellä onnistuin viivyttelemään niin pitkään, että viimeinen kotibussi kerkesi mennä. Ilma oli niin leppoisa, että kävelin parisen kilometriä kotiin päin, kunnes pääsin loppumatkan bussilla. Ihana linnunlaulukonsertti, upea kuutamo, lämpöä ja kevään tuoksua!

Ystävät ovat tärkeä osa elämääni. Sen Hän on saanut huomata. Enimmäkseen on käynyt niin, että ystävät puolin ja toisin ovat hyväksyneet meidät pariskuntana, vain Hänen sairautensa hulluimpina aikoina kuulin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta normalioloissa on kanssakäyminen luontevaa ja leppoisaa, mielipiteet myönteisiä kaikinpuolin. Toivon, että tilanne jatkuu tällaisena, parisuhteessa pitää säilyttää tasapaino ystävien ja puolison suhteen. Molemmat ovat tärkeitä, en ole onnellinen ilman toista.

(Varoitus, seuraa keittiötsykolokinen lausunto. Varmaan ystävyyden tärkeydellä on jotain tekemistä yksinäisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden kanssa, ujo köyhän alkoholistiperheen lapsi ei ollut halutuinta ystävämateriaalia. Siksi edelleen hämmästyn, kun huomaan kelpaavani jollekulle ihan minuna itsenäni. Eipä silti, että muuten voisin lahjoakaan ihmisiä, korkeitaan ruualla. Että kai minussa sitten jotain hyvääkin on.)

Rilluttele yö, ehkä kaksi

On kuulkaas koronaeristynyt ihminen ihmeissään viime päivien pyörityksestä. Olen seurustellut tuttujen ja tuntemattomien kanssa, syönyt ravintolassa, juonut baareissa, nähnyt ja kuunnellut ystävien bändejä, ajanut taksilla ja julkisilla. Rahaa on mennyt aivan liikaa, etenkin kun kesäkuun palkka parhaassakin tapauksessa on vain kahden viikon palkka. Ei pitäisi lakkolaisen riehaantua.

Mutta hyvän tähden kun kaikki on tullut tarpeeseen! Jos eristäytymistä olisi pidempään kestänyt, en tiedä, olisinko uskaltautunut kylille. Hänellä se oli jo kintaalla, jouduin töitä tekemään, että sain hänet houkuteltua mukaan eilen. Itsellenikin toinen kerta viikon aikana tuotti jo pienoista yliannostuksen tunnetta.

Ilta oli ihana! En edes muista, koska olemme yhdessä olleet ulkoilemassa. Hän kun ei edelleenkään alkoholia käytä, niin keikat ovat ainoa mahdollisuus ruokailun lisäksi meidän nauttia seurastamme baariolosuhteissa. Minä kun musiikin lisäksi pidän baareista, random-keskusteluista ja humaltumisen tunteesta. Niin piti hänkin - turhan paljon - siksi on parempi näin.

Musiikkia kuulin laidasta laitaan. Arvostelun jätän muille. Minulla kuitenkin oli kivaa.

Sysipimeydesta kiirii huomen

Aika kuluu ja kuluttaa. Tämänvuotinen pimeys on koetellut minua, olen väsynyt aamusta iltaan, nukun kaiken liikenevän vapaa-ajan.

Viime lauantaina tosin en nukkunut. Hän kun läksi illaksi katsomaan potkupalloa ja entinen poikaystävä kertoi olevansa nykyisen tyttiksensä kanssa mopokerhovahtina, niin päätin vihdoin lähteä katsomaan, mitä heille kuuluu. Kivaa oli, turhan pitkään meni, eikä ihan heti tarvitse moista rymyreissua toistaa.

Hän ei ymmärrettävästi ollut tempaukseeni mitenkään tyytyväinen. Vaikka mustasukkaisuuteen ei ollut aihetta, ymmärrän, että alkoholinhuuruinen hiljaisuuteni loppuyöstä vaikutti epäilyttävältä. Saimme kuitenkin asian selvitettyä, ei minulla ole tarvetta tai halua vaihtaa Häntä kehenkään. Ei etenkään entisiin poikaystäviin, syystä ovat entisiä kaikki.

Onneksi olimme juhlistaneet isänpäivää jo lauantaina päivällä. Paistelin lehtipihvit, uunikasvikset ja kermaperunat. Jätin pöydälle odottamaan kirjapaketin, kun tiesin, ettei hänen jälkikasvustaan tänä vuonna ollut tänä vuonna isänpäivämuistelijaksi. Ja minusta on taas kiva lahjoa rakkaitani.

Työ imee minusta mehun. Teen pitkiä päiviä ja pilkin illat nojatuolissa ennen kuin kömmin sänkyyn. Lauantait ovat ainoita kokonaisia yhteisiä päiviä. Sunnuntaina on jo läsnä arkiahdistus. Mutta onpahan jotain yhteistä. Tuntuu minusta muutenkin, että olemme taas lähentyneet toisiamme, kumpikaan ei ota toista itsestäänselvyytenä. Kulunut vuosi on tuonut luottamuksen takaisin, vaikka viime vuoden syksy sitä kolhikin.

Perjantaina kehityskeskustelin esihenkilön kanssa. Aivan lopuksi puhuimme palkkakehityksestäni, hän totesi esitykseni olevan aiheellinen eikä laisinkaan ylimitoitettu. Ensi viikolla kuulen, miten päättävä taho siihen suhtautuu. Jos ei suhtaudu, jatkan töiden etsimistä. Nykyisessä yrityksessä alkava ERP-projekti tulee kaipaamaan minua, jos jonnekin muualle satun pääsemään, tämän tietää myös esihenkilöni. Mutta ken elää, se näkee.

Elämässä on aina tämänsä. Aina jotain pientä hiertää kengän ja sukan välissä. Minulla se on nyt väsymys. Aion nukkua aina kun on mahdollista, ei tästä säkistä muuten pois pääse. Kunhan vaan tänään kerkeämme saunoa, saan pyykit pestyä, intianpadan uuniin (karjalanpaistilihat upotetaan paseeratussa tomaatissa uuniin, sitä ennen paistelen ne garam masalan kanssa pannulla) ja illalla voimme keskiäkäisesti katsoa yhdessä Downton Abbey-leffaa. Siitä se onni oikenee ja jaksan taas viikon.

Baarielämää, haastatteluja ja vieraita miehiä

Työpaikkaa en päässyt vaihtamaan (vielä, terveisin yltiöoptimisti), mutta muuten elämä näyttää valoisammalta kuin aikoihin. Kiitos kuuluu virkistyneelle seuraelämälle. Toissa viikonlopun vierailu Keski-Suomeen oli piristävä. Sen seurauksena minulla on jo uudet Onnibus-liput joulukuun alkuun. Jyväskylässä järjestetään sisäfestarit, John Smithin viileämpi sisar, Frozen. Ja haastattelujakin on luvassa lisää, firmat vain vaihtuvat.

Viime perjantaina järjestimme elämää suuremman rumujuhlan kylillä luottoystävän kanssa. Edellisestä tapaamisesta oli lähes vuosi ja juttua riitti. Tapasimme meillä, matkasimme bussilla Kallioon ja kuinka ollakaan, löysin itseni viiden maissa lauantaiaamuna hortoilemasta taksin perässä Krunikassa. Meillä asuva, Hän, oli sydän kylmänä seurannut lähettämieni tekstareiden avulla retkeä sydän kylmänä, ettei vaan jotain sattuisi. Mutta ei sattunut! Tosin kyllä kuulkaas sielua ja ruumisraiskaa riipoi, kun koomastani heräsin. Minusta ei ollut mihinkään. Nevö ögein 2021 kiertue suoritettu. Tai ainakin toivon, ettei sille seuraa jatkoa huomenna, kun pitkästä aikaa  saamme useampia vieraita syömäkylään.

Tuli taas todistettua, että Nainen tarvitsee kaksi luottokumppania, suutarin (check, Malmilla) ja kampaajan (check, Mariankadulla). Iso kiitos sinne edelleen,  vaikka eivät hiukseni aivan yhtä kauniit ole kuin keskiviikkoiltana Rentolassa. Mutta ovatpahan vaaleat, tasaväriset, ja minulla on otsatukka, jonka luontainen kasvusuunta tosin taitaa olla ylöspäin! Ei sitä uskoisi, mitä ammattitaitoinen kampaaja saa aikaan, etenkin jos edellinen kampaajavierailu on viime vuoden joulukuulta.

Offtopic: Kotipitsan mainos herätti aamumielessäni kummastusta, kun luin rieskarullan täytteet; Kebab, seitan, kana ja h*pykumpu - ei kun härkäpapu! Vegaaneilla on aina hauskempaa?

 

Joojoo, menen unille.

Toivoa se on epätoivokin

Luin Hesarin työuupumus-artikkelin, selvisi, etten ole uupunut, koska tunnetta riittää. Olen epätoivoinen. En ole loman jälkeen saanut kurottua rästejä kiinni. Joka päivä ahdistun hivenen lisää. Olen yrittänyt puhua tästä, mutta kun kenelläkään ei ole aikaa tai resursseja, niin pahoin pelkään, ettei tässä hyvin käy.

Ja niin ihana viikonloppu kun minulla on takana. Perjantain vietimme rauhallisesti yhdessä, lauantaina ajelin Onnibussissa Joutsaan juhlistamaan ystävättären syntymäpäiviä. Ja vähän omianikin siinä samalla. Varmistin jo aikaisemmin, että Hänelle sopii, että vietän syntymäpäiväni muualla, etenkin kun kyse ei täysistä vuosista ole. Mutta outoa on olla erossa, olemme viettäneet korona-ajan niin tiiviisti yhdessä. Oli mahtavaa tulla kotiin sunnuntaina, ikävä kerkesi tulla.

Ystävän poikaystävällä - niin kai se pitää ilmaista - on kuivan maan mökki, vanha kauppa ja posti. Viehättävä iso piha, söpö talo, jossa tekemistä tulee riittämään, saunassa leppeät lämmöt ja juhlan kunniaksi pihassa oli paljukin. Oli mahtava vuorokausi, hyvää ruokaa, naurua ja puhetta, pubivisaankin kerkesimme osallistua siellä keskellä korpea.

Ennen mökille siirtymistä peippailimme Joutsassa. Kirpputorikierrokselta löysin Brian Aldissin Helliconian Kesän ja Talven, hinnaksi tuli neljä euroa. Puuttuvan Kevään saan Hänen ystävältään. Mahtavaa! Siitä on aikaa, kun ne olen lukenut.

Palatakseni vielä työongelmaani. Pelkään pillahtavani itkuun ja avautuvani jollekulle väärälle ihmiselle väärään aikaan. Pelkään, että saan hankalan työntekijän ja valittajan maineen. Pelkään potkuja ja työttömyyttä. Minun on PAKKO jaksaa ja keksittävä keino, miten kuron kiinni työrailoni. Se vaatii keskittymistä, ehkä onnistun paremmin kotona kuin toimistolla.

Yritän olla ajattelematta töitä työajan jälkeen. Ehkä auttaa, että kirjoitin ne pois päästäni. Pitää muistaa hengittää. Enkä saa rassata liikaa ystäviä tai Häntä - jos menee mahdottomaksi, menen työterveydenhoitoon. Ratkaiskoot sitten he ongelmani, jos työyhteisö ei pysty. Mene tiedä, vaikka saisin jotain unohdusnappeja - no, vitsi! Eivät ne niitä enää nykyään kirjoittele, pirulaiset.

Syntymäpäiväkakkua ja alla baarin drinkkilista.

Intternetistä on pihistetty tuo viimeinen kuva.

Vuosittainen mustalaisleirin muuttoliike

Ensimmäinen kerta auton ratissa on yhtä jännittävä taphtuma joka vuosi. Niin myös tänä vuonna, kun starttasin auton Sörnäisten rantatieltä kohti kotilähiötä. Jännittävyyskerrointa vielä lisäsi, etten tavannut vuokranantajaa laisinkaan. Sekä auto että avain löytyivät sovitusta paikasta - hämmästyttävää kyllä, kun kumpikaan ei tiennyt auton täsmällistä sijaintia edellisen vuokraajan jäljiltä.

Neitsytmatka sujui hyvin, auto tuntui miellyttävältä ajettavalta. Hämeentiellä jäin melkein paikallisliikenteen bussin jalkoihin, onneksi maaseudulla ei niitä tarvitse aivan niin paljon varoa. Joka vuosi ensimmäiset kilometrit ovat yhtä kammottavia, pelkään jo etukäteen palautusta.

Poden pakkaamisestakieltäytymistä. Valmiina ovat jo liinavaatekassi, kenkäkassi ja melkein kokonaan keittiökassi. Aloittamatta ovat kylpyhuonekassi ja henkilökohtainen omaisuus. Onneksi paikallistin pari vuotta sitten tekemäni excellistan. Sen avulla ylimääräisen ajattelun voi varsin tehokkaasti minimoida. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pariviikkoisen mökkiparatiisinsa eteen.

Eilen vietin vuoden toisen roolipelipäivän. Varsin riemastuttavaa oli taas nauraa ja antaa mielikuvituksen lentää, kun pelinjohtaja johdatti meidät etsimään sirpinterää, jolla voisimme katkaista enkelin halon (ja vapauttaa enkelin hyvyydestä). Me taas tarvitsimme halon maksuksi eräälle tietäjälle, että pääsisimme omaan ulottuvuuteemme takaisin. Monimutkaista? Kyllä, mutta mahtavan mielikuvituksellista ja hauskaa! Maailma on erilainen roolipelajan silmin.

Perjantain vietin ystävän kanssa Vallisaaressa. Tutustuimme Helsinki Biennaalin teoksiin - aika kursorisesti, mutta suosikkini kuitenkin teoksista löysin. Hayon Kwonin 489 vuotta kolahti vanhaan pasifistiin. Vallisaari on mahtavan kaunis paikka luontoarvoiltaan. Meri tuoksui, näkymät ovat henkeäsalpaavia, pääskysten taitolentonäytös vasten keskustan ukkossadepilviä on vailla vertaansa. Lämmin suositus - ja mikä mahtavinta, keskiäkäisiä naisihmisiä varten löytyi sovelias määrä juomapisteitä. Tosin yhdellä tuli istuskeltua niin pitkään, etten huomannut ihoni palavan. Se tuulenmokoma kun piti ilman ihanan viileänä.

Oli hienoa viettää päivä ystävän kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli aivan liian pitkä aika, mutta kuin yhdestä suusta totesimme, ettei vieraudentunnetta ollut. Juttu jatkui kuin itsestään.

Lähdön tunnelmaa

Toiseksi parasta oman elämänmuutoksen jälkeen on juhlistaa ystävien ja kavereiden seuraavan taipaleen alkua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen (ja esihenkilön ajattelemattomuutta, mutisen itsekseni) saattelin aivan yksin kollegan viimeisen työpäivän loppuun. Enkä harmittele, hauskaa oli.

Elvis-kissa on devon rex.

Kävimme nauttimassa kostean lounaan ravintolassa Tikkurilassa. Kollegan puoliso haki meidät heille. Siellä kissaenergian lisäksi tankkasimme toisen pullollisen proseccoa ja pullollisen valkoviiniä. Juttelimme, nauroimme ja paransimme maailmaa aina kahdeksaan saakka. Sain vielä kyydin kotiin, kun kollegan puoliso meni jatkamaan työpäiväänsä keskustaan.

Hän oli sillä välin siivonnut ja levittänyt parvekkeelle Iikkeasta tilaamani toisen maton. Tilaus osoittautui hivenen haastavaksi. Hieno suunnitelmani oli, että tilaan jutut postitse. Kävi niin, että paketista tuli liian suuri lokeroon, se oli kiikutettu naapurilähiön K-kauppaan. Houkuttelin viekkauvvella ja vääryyvvellä Hänet mukaan kantokameliksi. Hän taas kosti sen uudenlaisella kovennetulla Iikkealla, kannoimme paketin kahdestaan kotiin. Minä olisin ajellut busseilla. Olivat muuten lihakset kipeänä seuraavana päivänä. Mutta nyt on uuden parvekematon lisäksi parvekkeelle näkösuoja, makuusoppeen kattolamppu ja alulautaset (tiskikoneemme on vähän huoleton veikko, vanhat lautaset eivät enää kestäneet kolistelua, vaan alkoivat ikäntyessään lohkeilla).

Muuten olemme jälleen nauttineet leppoisasta rauhasta. Eilen oli klassinen perunasalaatti-naggipäivä, tänään teen marokkolaisvaikutteisia karitsalihapullia (täytettyjen herkkusienien ja perunasalaatin kera). Minusta on kiva kokeilla uusia helppoja reseptejä. Ja Hänestä on kiva syödä lopputuloksia. Win-win.

Kollegan lähteminen tulee lisäämään työkuormaani melkoisesti, kunnes hänelle saadaan seuraaja (toimenkuva tietenkin muuttui). Minulta taas poistui henkireikä, kenelle mie puhisen ärsyyntymistäni ja tuskaani? Tännekö? Vai Hänelle? Ehkä saatte molemmat osanne, pahoittelen. Yksi aikakausi taas päättyi, minun eläköitymiseeni on aikaa, sikäli kun ikinä voin taloudellisista syistä eläkkeelle jäädä.

Päivän lomasimulaatio

Saimme yllättäen ystävän kylään. Parin päivän varoitusajalla teimme ohjelman ja löimme yksityiskohdat lukkoon.

Lauantaiaamuna sain melkein meikattua, kun ystävä saapui. Onneksi toinen aamiainen oli jo valmiina, ilman evästä ei kannata Iikkeaan lähteä. Tein perjantai-iltana suolaisen piirakan valmiiksi. Olin kerrankin ajatellut ennakolta, mitä olen vailla ja valmentanut itseäni, että turhuuksia ei hankita. Olimme jo ennen yhtätoista tyhjänoloisella parkkipaikalla. Ajatus oli, että yläkerta skipataan kokonaan. Menemme vain suoraan tavarataivaaseen.

Löytyihän sieltä ties mitä; parvekkeelle uusi matto, uudelleensuljettavia pusseja, pussinsulkijoita, muovikansia, leivinalusta, lautasliinoja ja mehikasviasetelma. Niin ja huonoa puolukkasuklaata, en suosittele. Kovennettua Ikeaa seurasi pikapistäytyminen Pirsmaan.

Pienen lounaspalan jälkeen Hän jäi soittelemaan, kun ystävän kanssa suuntasimme HAMiin. Siellä ei onneksi mikään kansainvaellus ollut. Kohokohta oli Vilho Lammen näyttely. Melkoisen epätasainen ura oli kaverilla, näki, että elämä oli koetellut, eikä aina ollut ruusuilla tanssia.

Yläkerran tilataideteoskokoelma, Museum of Becoming, vaikka vakuttava aihe olikin, sai molemmat ahdistumaan, kyllästymään ja pyörittelemään silmiämme. Hyvä niin. Ainakin se herätti meissä tunteita ja ajatuksia. Ilmaisnäyttelyistä ihastuimme Sukupuolen sotkijat-postikorttinäyttelyyn.

Sitten menimme baariin. Oli ihana istuskella hetki ja seurata ihmisiä samalla kun vatuloimme näyttelyn antia. Kotiinlähtö vähän myöhästyi, niinpä päivällinen oli valmiina varsin eteläeurooppalaiseen aikaan. Siitä huolimatta suuntasimme iltasella vielä muutamaksi tunniksi On the Rocksiin. Saimme hyvät tarkkailupaikat ja taas saivat ihmiset meitä viihdyttää. Onneksi hyppäsimme yhden maissa bussiin. Minä simahdin heti, kun sain naamani pestyä. Hän ja vieras jäivät iltapalalle.

Sunnuntai on aina vähän haikea päivä, jos lauantai on ollut mieluisasti tapahtumia täysi. Mutta ehkä päivän lomasimulaation voimin jaksan vielä viisi viikkoa odotella omaa lomaani. Se tuskin on niin täynnä tapahtumia, vaikka ystävä on kyllä luvannut tulla yhdeksi viikonlopuksi mökillekin.

Meillä asuva, Hän, kehuu ystäviäni sekä sukua. Sanoo, että ei ole kaikissa parisuhteissa saanut niin tervetullutta vastaanottoa tai suhtautunut vierailuihin niin myötämielisesti. Minulla on ollut ilmeinen tuuri ystäviä saadessani; lojaaleja, älykkäitä, ymmärtäväisiä ja huumorintajuisia. Sellaisia, joiden kanssa viihtyy pitkään ja hartaasti. Akanat karsiutuvat lyhteestä, ei kaikkia voi miellyttää, olen oppinut. Vihdoinkin, kiitän itseäni.

Tyttö-Tuskaa Keski-Suomessa

Viikonloppu tutussa kaupungissa kahden ystävän kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tosin siinä vaiheessa kun suljin tietokoneen puoli kahden aikaan perjantaina, tiesin katuvani asiaa maanantaina; sen verran paljon jäi askarreltavaa. Hänelle jäi makaronilaatikko uuniin, luvassa oli molempien poikien vierailut.

Tapasin ystävän Pasilassa, kerkesimme hetken istua baarissa, ostaa tuliaiskukan ja eväsleivät, ennen kuin hyppäsimme junaan. Niin oli nälkä, että ennen Tikkurilaa olivat eväät syöty. Sitten vierailimme ravintolavaunussa. Aikaa kuitenkin oli 3,5 tuntia. Varsin kohtuullisesti onneksi tuli nautittua, tarkoituksenamme oli poiketa baarissa ennen taksimatkaa lähiöön. Muistimme ottaa tuliaiskukkasenkin mukaan junasta.

Lähipizzeria tarjosi tolkuttoman kokoiset lätyt normaalipizzana. Itse söin viimeisen palan sunnuntai-iltana kotosalla, kun en kuumassa paluujunassa saanut syötyä. Ja pizzan kanssa juotiin. Sitten juotiin musiikin kuuntelun lomassa. Soittelimme kappaleita vuoronperään, kerroimme tarinoita, nauroimme yhteisille muistoille.

Olin lähettänyt hyvän yön viestin Hänelle 03:39. Eihän siinä muuten olisi ongelmaa ollut, mutta kun heräsimme viiden tunnin unien jälkeen. Onneksi hobittilassa tunnetaan toinen aamiainen. Sillä otimme jo sampanjaa. Päivä kului viileässä olohuoneessa teeman mukaisesti metallimusiikin keikkoja kuunnellessa. Jossain välissä tarjolla olivat kotitekoiset hampurilaiset kaikilla mausteilla. Kuin kunnon vampyyrien kotikolossa konsanaan liikettä alkoi syntyä vasta kahdeksan jälkeen illalla.

Kymmenen maissa taksi kuskasi meidät keskustaan, siellä oli muutama muukin kaveri. Terassit olivat täynnä. Jouduimme sisätiloihin. Reilun tunnin siellä pystyi rauhassa istuskelemaan, sitten alkoi tungos lisääntyä. Pakko oli vaihtaa baaria, onneksi pääsimme vielä kaltaistemme pariin rautatieaseman kupeessa olevaan elävän musiikin yhdistyksen pyörittämään baariin. Hinnatkin olivat järjellisemmät ja henkilökunta ystävällisempää.

Onneksi ei mennyt niin pitkään kuin Varjo-Tuskamme ensimmäisenä iltana. Kun kotiin pääsimme, hiilihydraattitankkaus teki tehtävänsä. Tasainen tuhina valtasi kotikolon, kaikki saimme yllättäen ihmismittaiset unet. Oli huomattavasti leppoisampi päivä sunnuntaina, alkoholi vaihtui veteen. Neljän maissa aloitimme kotimatkan, juna oli niin täynnä, ettemme päässeet vierekkäin. Vähän pelotti kieltämättä, että nytkö se korona sitten iskee.

Murjottavat orvokit paheksuivat viikonlopun rellestäjiä.

Kotiin on aina ihana tulla. Hän oli saanut vanhemmasta jälkeläisestään seuraa koko viikonlopuksi. Nuorempi oli päättänyt perua vierailunsa helteen takia - oikeata syytä emme varmaan koskaan saa tietää.

Tänään oli haastavahko työpäivä. Huomenna luvassa on samanlainen. Ylihuomenna tiedämme firma kohtalon. Mutta viikonloppuna pääsin hetkeksi eroon ajatuksistani. Pitkä eristäytynyt kevät sai ihmisen kaipaamaan ystäviä ja keikkoja, parisuhdekin saa virtaa. Ehkä ensi vuonna pääsemme jälleen oikeasti Suvilahteen muiden mörrimöykkyjen seuraan.

Hiljaiseloa lähiössä

Olipa harvinaisen piristävä perjantai! Kahden ystävättäreni kanssa pidimme whatsup-treffit. Kälätimme puhelimessa nelisen tuntia, poislukien biobreikit. Alunperin oli tarkoitus pitää skype-treffit ja katsoa yhdessä Mustaschin keikka, mutta emme saaneet linkkiä toimimaan. Jäi sitten keikka vähemmälle huomiolle. Mutta en valita, oli ihanaa jutella ja nauraa yhdessä. En tajunnutkaan, miten paljon olin sitä kaivannut.

Virtuaali-illanistujaiset tuntuivat aamulla tukanjuurissa. En nyt ihan varsinaista krapulaa saanut aikaiseksi, mutta väsymyksen ja kestojanon. Iltapäivällä tein kanakastikkeen, keittelin sen kanssa tuorepastaa. Tuli mielettömän hyvänmakuinen eväs. Sitä syödään sunnuntainakin.

Perjantain kauppareisulla ostelin jo asioita vappuviikonloppua varten. Minua ei yhtään huvita lähteä joukkokokoontumisiin kauppaan rynnimään. Haluan pysyä hengissä - ja etenkin pitää Hänet hengissä. Meillä on niin kivaa ja hauskaa yhdessä. Ensi vkolla joku päivä käyn nagei, pekonia ja herkkusieniä. Niistä tulee lisää herkkuruokaa.

Lauantai-illan ohjelmassa oli Hellboy II -elokuva. Yllättäen Hänkin innostui leffasta. Meillä ei usein tapahdu sitä, että kiinnostuisimme samoista elokuvista. Tuokin oli siinä ja siinä rajalla minulle, en oikein kestä kauhuefektejä. Onneksi huumori voitti.

Raskaita ovat ajat, mutta huonomminkin voisi olla. Meillä on paljon asioita, joista voimme olla kiitollisia. Rakkaus on ihana asia!

Olihan iltamat!

Junamatka sujui kivuitta. Eväsleivät ja kahvi auttoivat kestämään tylsyyttä ja huikoa. Sitä paitsi sinne sain upotettua jääkaapin sisältöä - vähensin biojätteen määrää. Maisemat olivat kauniita, erityisesti ihailin paljaita järven jäitä. Näyttivät retkiluistelijan unelmilta. Lumen määrä ryhtyi lisääntymään vasta Mikkelin jälkeen. Perillä oli jo varsin talvisen näköistä, lämpötilan puolesta ainakin. Helsingissä ei ole -7C lämpötiloja tarvinnut kokea, mutta silti lämpötila tuntui ihan siedettävältä - ei kosteutta tai viimaa. Kaunis auringonlasku ja pilvetön tähtitaivas.

Pikkuveli vei meidät nuorimman pikkuveljeni tyhjään hulppeaan lukaaliin. Petasin vierashuoneeseen sängyn, ennen kuin kävelimme veljenvaimon pinaattivohvelitarjonnan pariin. Pari tuntia jaksoimme seurustella, ennen kuin uni alkoi painaa silmän nahkalätkiä. Onneksi matka majapaikkaan oli lyhyt.

Hassua oli nukkua leveässä sängyssä, meillä kun edelleen on sellainen 120-senttinen, jossa suoraan sanottuna nukumme liimautuneina toisiimme. Minulla on pitkän ajan suunnitelmissa 140-senttinen runkopatja. Vanhemmiten tunnun tarvitsevan elintilaa, etenkin kääntyillessäni. Nyt uni oli syvää ja sitä riitti.

Käpöttelimme pakkasauringossa aamupalalle veljen residenssiin ja sitten takaisin pakkaamaan tavarat. Kerkesin vielä ennen lähtöä ottaa päiväunet sillä välin kun Hän tutustui sähköflyygelin salaisuuksiin. Veljen ja vaimonsa tyyli on aika suurellinen, raha saa näkyä. Mutta en ole kateellinen, raskas työ siellä taustalla elintasoa pyörittää. Ja valuuhan niitä murusia meidän köyhempienkin pöytään.

Niin kuin nyt synttäreitä juhliessamme. Kuutisenkymmentä vierasta Tahkolla rinnebaarissa juhlistivat kälyni 60-vuotisstyntymäpäivää. Leikkimielistä ohjelmaa, mm. veljeni ystävineen esittämässä Joutsenlampea vaaleanpunaisissa tutuissa, tanssia, naurua, muisteloita, älyttömän herkullista ruokaa, uusia tuttavuuksia. Onneksi en enää lähtenyt jatkoille, vaan ymmärsimme vetäytyä hotellihuoneeseen. Hän jaksoi yllättävän hyvin seitsemän tunnin riehakkaat juhlat selvinpäin, pari viimeistä tuntia tosin varsin vaisusti. Enkä ihmettele, huppelia oli liikkeellä.

Tämä päivä meni matkustaessa. Oli kummallista tulla takaisin täydestä talvesta vesisateen keskelle. Onneksi bussi tuli heti. Hän otti kassit ja minä kävin lähikaupassa. Punalapputuotteilla sain aikaan oivan pasta-kanaruuan. Tästä on hienoa aloittaa talvilomaviikko.

Vielä kolme herätystä

Viikonloppu hujahti hauskoissa merkeissä. Lauantaina saimme kaatosateen keskeltä ystävä-rakkaan kylään. Aika oli turhan lyhyt, kun piti sulloa kaikki kivat jutut reiluun vuorokauteen.

Blinitaikinan olin aloittanut jo perjantaina. Samoin oli tehty kastikepohja. Lauantaina kävimme ruokajuomat, jälkiruuan ja vihannekset. Hän ja ystävä kommentoivat urheilua, minä paistelin tyytyväisyyttä hyristen blinit, tein muusin, pannukasvikset ja laskin ystävän limousine-lihan kimppuun. Erinomaisia pihvejä siitä syntyikin!

Sitten me syötiin. Puuh. Se jälkiruokajäätelö jäi syömättä, kun oli taas taivaassa tarjolla kaikkea. Ja meikatakin piti ennen kuin läksimme sadetuulen piiskattavaksi baariin, missä toinen ystävättäremme jo odotti. Yhdet nappasimme ennen kuin suuntasimme Ääniwalliin.

Pitää todeta, että örinämusiikki ei koskaan ole ollut lempilajini. Tulee mieleen, että solisteille pitäisi tarjota Zyxiä. Mutta kyllähän tuolla yhden illan vietti, visuaalisesti kiva ilta, ystävyyden kannalta tärkeä. Sen päälle vielä matkasimme Kurviin, missä meni neljään saakka, ennen kuin yöbussi kuljetti meidät kotiin. Palat suolaista piirakkaa kitusiin ja putosin niin syvään uneen, että heräsin vasta puoli yhden aikaan sunnuntaina.

Eilinen meni torkkuessa. Ja yölläkin nukuin, outo tunne, nytkin väsyttää. Olen loman tarpeessa, vielä kolme heräämistä. (Arvatkaas, kuka on taas töissä yksin.)