Ensimmäinen kerta auton ratissa on yhtä jännittävä taphtuma joka vuosi. Niin myös tänä vuonna, kun starttasin auton Sörnäisten rantatieltä kohti kotilähiötä. Jännittävyyskerrointa vielä lisäsi, etten tavannut vuokranantajaa laisinkaan. Sekä auto että avain löytyivät sovitusta paikasta - hämmästyttävää kyllä, kun kumpikaan ei tiennyt auton täsmällistä sijaintia edellisen vuokraajan jäljiltä.
Neitsytmatka sujui hyvin, auto tuntui miellyttävältä ajettavalta. Hämeentiellä jäin melkein paikallisliikenteen bussin jalkoihin, onneksi maaseudulla ei niitä tarvitse aivan niin paljon varoa. Joka vuosi ensimmäiset kilometrit ovat yhtä kammottavia, pelkään jo etukäteen palautusta.
Poden pakkaamisestakieltäytymistä. Valmiina ovat jo liinavaatekassi, kenkäkassi ja melkein kokonaan keittiökassi. Aloittamatta ovat kylpyhuonekassi ja henkilökohtainen omaisuus. Onneksi paikallistin pari vuotta sitten tekemäni excellistan. Sen avulla ylimääräisen ajattelun voi varsin tehokkaasti minimoida. Mutta mitäpä sitä ei tekisi pariviikkoisen mökkiparatiisinsa eteen.
Eilen vietin vuoden toisen roolipelipäivän. Varsin riemastuttavaa oli taas nauraa ja antaa mielikuvituksen lentää, kun pelinjohtaja johdatti meidät etsimään sirpinterää, jolla voisimme katkaista enkelin halon (ja vapauttaa enkelin hyvyydestä). Me taas tarvitsimme halon maksuksi eräälle tietäjälle, että pääsisimme omaan ulottuvuuteemme takaisin. Monimutkaista? Kyllä, mutta mahtavan mielikuvituksellista ja hauskaa! Maailma on erilainen roolipelajan silmin.
Perjantain vietin ystävän kanssa Vallisaaressa. Tutustuimme Helsinki Biennaalin teoksiin - aika kursorisesti, mutta suosikkini kuitenkin teoksista löysin. Hayon Kwonin 489 vuotta kolahti vanhaan pasifistiin. Vallisaari on mahtavan kaunis paikka luontoarvoiltaan. Meri tuoksui, näkymät ovat henkeäsalpaavia, pääskysten taitolentonäytös vasten keskustan ukkossadepilviä on vailla vertaansa. Lämmin suositus - ja mikä mahtavinta, keskiäkäisiä naisihmisiä varten löytyi sovelias määrä juomapisteitä. Tosin yhdellä tuli istuskeltua niin pitkään, etten huomannut ihoni palavan. Se tuulenmokoma kun piti ilman ihanan viileänä.
Oli hienoa viettää päivä ystävän kanssa. Edellisestä tapaamisestamme oli aivan liian pitkä aika, mutta kuin yhdestä suusta totesimme, ettei vieraudentunnetta ollut. Juttu jatkui kuin itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti