I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch.*

Me voimme hyvin. Kiitos siitä universumille! Kissat voivat hyvin. Hallelujaa, ylistys! Yhteiskunta on sairas. Kun tuota nykyhallitusta seuraa, itku on lähempänä kuin nauru. Hullujahan ne tuntuvat olevan monellakin tapaa. Pakko siis pitää yksi vuorisaarna.

Nyt kun lama on taas alkamassa, niin eivätkö nuo onnettomat koita nutistaa pienituloisia tai tulottomia ihmisiä asemaan, jossa kaksi matalapalkkatyötä on pakko, jos elää meinaa. Ja kun niitä kahta työtä tehdään kahdelle eri työnantajalle, niin kukaan ei seuraa kertyneitä työtunteja. Eläköön! Orjuus on laillistettu!

Saan olla itseni kohdalta kiitollinen, että olen jo elämäni ehtoopuolella. Näin vihervasemmistolaisena kiitän yhteiskuntaa kahdesta opintolainasta, molemmat olen maksanut ihan itse pois. Kiitän peruskoulusta, lapsilisästä, opintotuesta, aikuisopintotuesta, kunnallisesta hammashoidosta ja soskun rahoista (pari kertaa sielläkin notkunut, mutta en silti jäänyt yhteiskunnan elätiksi).Kiitän terveydenhuollosta, jota ilman olisin jo kääpiönä kuollut pois nurkista kuleksimasta. Ja pari kertaa vielä vanhempanakin. Kiitän edullisesta asumisoikeusasunnosta, vaikka tod.näk. vastike nousee n 80 e/ kk. Kiitos vilkkaasta joukkoliikenteestä (ratikka15 <3). Kiitos kirjastoista, yhteiskuntarauhasta, ay-liikkeestä ja monipuoluejärjestelmästä.

Vastineeksi olen 10 vuotta kasvattanut kunnallisena nuoriso-ohjaajana pirun pienellä palkalla muiden kääpiöitä. Nuorimmatkin jo nelikymppisiä, mutta suurin osa niistä selvisi aikuiseksi suhteellisen täyspäisenä. Ovat tuottava kansanosa ja kasvattavat omia lapsiaan kunniakkaasti. Sen urakan jälkeen päätin ryhtyä ajattelemaan itseäni ja siirryin mammonan palvelukseen ja verojenmaksamispuolelle. Ihan hyvä diili.

Olen saanut eläkettä kertymään yllättävän paljon. Oletan, että tulen vielä kartuttamaan sen jonnekin pariin tonniin. Kai sillä elää, vaikkei kunnallinen terveydenhuolto enää pelaisikaan. Ehkä tarjolla vihdoin olisi armoitsemurhavälineistö, ettei tarvitse viedä vähiä vanhustenhoito/palvelutalopaikkoja. En minä kitua tahdo.

Enkä tahdo edes aloittaa maahanmuuttoteemasta - tai ehkä vähän. Jos kantasuomalainen ei lisäänny, niin olisiko syytä yrittää saada Suomeen maahanmuuttajia? Ja sitten kun niitä on tänne saatu, olisiko syytä satsata kotouttamiseen? Jos kouluissa ei riitä lapsioppilaita, eikö niihin tiloihin voisi perustaa peruskouluja maahanmuuttajille? Oppivelvollisuus kunniaan.

Viimeistään niiden maahanmuuttajien lastenlapset ovat suomalaisia - ja jos saan toivoa, suvaitsevaisia ja avarakatseisia suomalaisia. Värillä ei ole väliä. Päätän yltiöoptimistisen saarnani täältä tähän.

*"I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch." on lainaus elokuvasta Stage Mother. Katsoin vahingossa nääs elokuvan tossa pari viikkoa sitten. Tykkäsin.

Kävimme Hänen kanssaan entisten nuorten kokoontumisajoissa, Keban keikalla Tavastialla. Oli kivaa!

Minni vuosi sitten ja eilen. Neiti ei enää ole vauvvakissa.

 

Ei aina tanssita ruuusuilla

Before.

Tein kaalikääryleitä. Niitä ei jaksa piipertää arkena, mutta loma-aikana ovat must. Maku on nimittäin taivaallinen.

...and after.

Olen viettänyt ensimmäistä kesälomaviikkoani potemalla korvakipua ja selän lihaspinnettä. Sain kuitenkin siivottua  yhden vaatekaappini sekä Hänen kaappinsa. Vielä olisi kolme kaappia läpikäytävänä. Pölistelyn kyllä huomasi, aivastelimme molemmat, ennen kuin Hän siivosi. Uffaffalle vien kassillisen pieneksi käyneitä tavoitevaatteita, kunhan taas töihin matkaan, en jaksa ryhtyä kuvaamaan js myymään niitä missään nettikirpparilla. En ole laihtumassa niin paljon missään vaiheessa.

Hivenen masentaa, kun emme ole mökillä. Siellä on niin paljon tilaa ja korkeutta. Vähän auttaa kissojen olemassaolo ja Hänen läsnäolonsa, mutta tänä vuonna sairauden aiheuttamat kulut vain veivät lomakassan. Toisaalta oli tärkeätä saada ne hoidettua, että voimme edes pikkuhiljaa palata normaaliin.

Tekisi mieli kirjoittaa tulikivenkatkuinen vuodatus terveyskeskuslääkärin toiminnasta, mutta koska kyseessä eivät ole minun asiani, en voi. Totean vaan, että jos se jätkä tulee minua vastaan, potkaisen nilkkaan ja kysyn pari kysymystä Käypä Hoito-suosituksista. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Itse olen puun ja kuoren välissä, tahtoisin selvittää asiaa Hänen kanssaan. Tiedän, miten masentavaa ja vastenmielistä se on, mutta jos asia jää keskustelematta, emme tee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja parin vuoden kuluttua voimme olla saman tilanteen edessä.

Olen siis lomalla ja masentunut. Ehkä kevään ja alkukesän ponnistelu kostautuu nyt. Ehkä sauna auttaa. Sitten ehkä kokeilen viinaa ja tervaa.

Morris osallistuu aamukahvinkeittoon.

Minni huomasi isot sukulaiset Serengeti-dokkarissa.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Jaksamisen eväitä etsimässä

Työ tekee minut äkäiseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle uuden ja vanhan järjestelmän ristipaineessa. Ahdistus kasvoi sen verran rehvakkaaksi, että olen ryhtynyt lukemaan työpaikkailmoituksia.

Valitettavasti tiedän rajoitteeni. Virallinen koulutukseni ei ihan vastaa nykyistä työnkuvaani ja minulta puuttuu työssä tarvittava excel-gurumaisuus. Olen sitäkin koulutusta naukunut viitisen vuotta, en vaan kerkeä opistella sitä työn ohessa "try and error"-menetelmällä. Ja sitten ikä. Ammattini on nuorison suosiossa, siellä on monta hyvää nälkäistä jonossa jokaista vapaata paikkaa kohti. Mutta viime viikolla löytyi niin sovelias paikka, että pakko oli hakea. Olenpahan ainakin yrittänyt. Työnantajaehdokas voi todistaa, ettei harrasta ikärasiamia, kun (jos) kutsuu minut haastatteluun.

Sain vihdoin luvan ylitöihin. Minun pitäisi käydä läpi omasta sähköpostistani yli 500 lukematonta viestiä, joista vanhimmat ovat varmaan viime syksyltä. Helppo ratkaisu olisi tuhota vanhimmat, mutta niissä voi olla säästettäviä liitteitä. Osastomme yleinen sähköpostilaatikko pullistelee myös. Kaikana olemme 24 h vastauslupauksestamme.

Huomenna siis teen töitä muutaman tunnin. Tänään olemme nauttineet vapaasta ja ohjelmattomasta lauantaista. Lämmitimme saunan, tein herkkuruokaa ja minun osaltani ollan kruunasi Midsomer Murders. Hän on päässyt katsomaan urheilua, illalla ilmeisesti on luvassa potkupalloakin.

(Kyllä minä jaksan. Pankkitili vaatii sitä. Päättyneet TES-neuvottelut nostavat palkkaa huhtikuussa 3%, pikkubonus tulee 12,5% kertakorvauksen muodossa. Kulut ovat nousseet valitettavasti niin, ettei korotus siihen paljon auta. Helenkin tarjosi uutta sopimusta, joka nostaisi kilowattitunnin hinnan kolminkertaiseksi. Odotellaan, mikä on ääni kellossa kesemmällä. Sopimus päättyy vasta 30.6. - onneksi.)

Sairasvuoteella

Onneksi vietimme rauhaisan viikonlopun. Olin aivan poikki töistä päästyäni perjantaina. Niinpä lykkäsin kauppa- ja talvikenkätilaushakureissua aina sunnuntaille saakka. Sitten kun Pirsmassa oli asiakasomistajapäivä, mukaan tarttui kaikkea muutakin. Muun muassa kymmenen litran vesiastia, jota toivottavasti koskaan ei tarvitse käyttää. En halua ajatella vesi- tai sähkökatkoja, mutta toisaalta en tahdo jättää niihin varautumatta. Sen lisäksi kävin läpi joululahjalistaani ja tilailin erinäisiä mustan perjantain tarjoustuotteita. Joululahjamme kun enemmän ovat mallia "ne olisi pitänyt hankkia kuitenkin, niin pelatkoot nyt sitten joululahjoja".

Loppusunnuntai-illan sitten palelin ja ravasin vessassa. Vähän alkoi päätäkin jomottaa, arvasin, että joku lastentauti sieltä oli tulossa. Viimeisenä keinona imeskelin yököttäviä sinkkitabletteja ja menin nukkumaan ajoissa, kun Hän oli ystävänsa luona katsomassa potkupallokisojen avajaisottelua. Onneksi Suomi ei ole pelaamassa, ehkä kotona Hänen katsomansa pelit sujuvat rauhaisammissa merkeissä. Mutta oikeasti, kuukauden kestävä kidutus!

Aamulla pakotin itseni liikkeelle ajoissa. Uudet talvikengät toimivat erinomaisesti, pohjat eivät luista. Halusin vielä hakea pc:n töistä ennen taudin täyshyökkäystä, että voin sitten edes kotoa käsin tehdä töitä parannuttuani, ja viedä kaksi vanhaa talvikenkäparia Uffaffaan laatikkoon. Laitoin poissaoloviestin esihenkilölle ja kollegoille. Kotimatkalla ryhtyi heikottamaan, menin takaisin nukkumaan. Nukuin varmaan kolmisen tuntia. Nyt tauti on kehittynyt räkätaudiksi, pahenevaa köhääkin riittää. Lämpöä ei vielä ollut mutta korvia ja hammaspaikkoja pakottaa. Eiköhän kuumekin vielä kerkeä bileisiin mukaan. Huomenaamulla teen koronatestin.

Joko tämä on ensimmäinen koronani tai sitten flunssa. Yhtä kaikki, ärsyttävää, olen jo tottunut olemaan terve - ja pelottavaa, jos tämä on korona, miten keuhkoni siihen reagoivat?

Arkeen

Mikä lie, kun ovat edesmenneet usealta vuosikymmeneltä pyörineet alitajunnassa. Ehkä syksy tavallaan on luopumisen aikaa, elänhän minä oman elämänkin syksyä, vaikka välillä sen tehokkaasti unohdankin. En tarkoita, että luovuttamassa olisin, mutta jonkinlaista henkistä sadonkorjuuta taidan tehdä. Välillä toki pyörähtää päässä jo väsynyt ajatus, että eiköhän tämä nyt jo ala riittää yhdelle elämälle. Pidempään olen elänyt kuin useat ystävät ja tuttavat - ne, jotka alitajuntaani ja uniani nyt kansoittavat.

Siivosin sitten kylpyhuoneen, että saisin ajatukseni kirkkaammaksi. Olen pessyt mökkipyykit, keittiön maton, tehnyt ruokaa, kerännyt kirjaston kirjat, napsinut parvekkeelta kasveista kuivuneita oksia - selvisivät lähes kaikki hengissä. Ajatukset eivät varsinaisesti kirkastuneet muuten kuin tämän päivän ohjelman osalta.

Minulla oli alustava kutsu yhden pelikaverin valmistujaisiin, mutta kun yksityiskohtia ei kuulunut, arvasin, että vieraaksi on saapumassa henkilö, joka ei tahdo olla kanssani tekemisissä. Yhden vanhimman ystäväni puoliso ei koskaan hyväksynyt, että jatkoin seurustelua Hänen kanssaan ensimmäisen mielenjärkkymisen jälkeen. Ystävän puolison mukaan hankkiudun tietoisesti ongelmiin, eikä hän aio olla paikkaamassa minua kerta toisensa jälkeen. Totta on, että välillä ajat ovat olleet huonoja, mutta niistä olemme toistaiseksi selvinneet, maanantaina olemme olleet naimisissakin 3,5 vuotta, ensi kuussa parisuhteessa 6,5 vuotta. On siitä kuitenkin reilusti suurin osa ollut hyvää, tai pikemminkin erinomaista aikaa. Rakkauden ja ystävyyden täyttämää.

Kävin sitten kirjastossa, täytin ruokavarastot ensi viikkoa varten, vielä tilaan bussikorttiin aikaa ja sitten silpaisen kalsarikännin. Hän menee ystävänsä luokse kylään, et viitsi kiusata selvää ihmistä omalla katharsiksellani. Jospa sillä saisin häädettyä henkiset luurankoni takaisin komeroon, mistä ovat tulleetkin.

Keittelin viimeiset luumut jääkaapista soseeksi. Puolet upotan puuroon, toisen puolikkaan lettutaikinaan yhden viimeisiään vetelevän banaanin kanssa. Ihana väri!

Mittumaaria

Oli niin kamala työpäivä, että päätin lopettaa työnteon heti, kun se oli mahdollista. Lakkosumaa riittää purettavaksi. Nyt istun uudessa nojatuolissa, jonka tässä jotain aikoja sitten yritin pilata itseltäni kotitalousonnettomuudella. Onneksi ihminen on viisas ja jollain myrkyllä sain poistettua lähes kaikki tahrat. Loput piilotin räsymaton alle.

Välillä unohdan olevani puolisokea. Oikean silmän näkökentästä puuttuu 40% ja sama vamma on vienyt minulta stereonäön. Olen koko ikäni joutunut arvioimaan etäisyyksiä - joskus arviokykyni pettää. Nyt lautaspino ei osunutkaan hyllyyn, vaan hyllyn viereen, kaatoi kaksi kahvimukia sekä kahvinkeittimen. Voi sitä itkuparkumisen määrää. Kupit säilyivät ehjinä, yksi lautanen meni silpuksi. Tuoli minua syletti eniten. Tumma kahvi värjää varsin tehokkaasti tekstiilejä.

Emme saaneet juhannuskissavierasta. Joskus asiat eivät vain käy, niin kuin haaveilen. (En minä saanut lottovoittoakaan. Mutta. Nyt on juhannusvapaa! Kolme päivää voin pelata vapaaherratarta. Vapaherratar juo jallukahvinsa loppuun ja sitten tiskaa astiat. Vapaherrattaren puoliso pelaa kitaraa. Elämä on kohdillaan, onnellisuutta ja etenkin tyytyväisyyttä on liikkeellä.

Nauttikaa elostanne! Hukkuminen ja muut onnettomuudet kielletty.

Ostohousut jalassa

Lakkoa sovitellaan taas tänään. Alan tottua joutilaisuuteen, kun olen saanut taloudenpitonikin sopeutettua pienentyneisiin tuloihin. Suorastaan huolestuttaa, että nytkö ne sitten saavat lakon loppumaan, kun alan olla huoleton hevoiseton nainen. Sitten joutuu taas tekemään työtä vuorotta.

Koin hetkellisiä helvetintuskia lomaretkemme tiimoilta, kun Bloxcar ilmoitti konkurssistaan. Katselin ns oikeiden vuokra-autojen hintoja, kauhukseni totesin niiden olevan puolta kalliimpia. Onneksi uskaltauduin laittamaan viestin suoraan auton vuokraajalle. Hän vastasi autonsa olevan käytössämme sovittuun aikaan ja sovittuun hintaan. Riemua!

Varmaan siitä ilahtuneena ostin meille nojatuolin. Olen inhonnut edellistä siitä saakka kun joko Hän tai poikansa saivat toisen käsinojan repsahtamaan tuolissa nukkuessaan. Kävi vielä sellainen tuuri, että nojatuoli löytyi Iikkean löytöpisteestä satasta halvemmalla, se satanen tosin sitten meni kuljetus- ja kierrätysmaksuun. Mut hei, eur 308 kevyestä reclineristä on aika vähän!

Samalla lumpustelureissulla pääsin tutustumaan Vahinkotavaramyymälään. Olipas se turhan tavaran taivas! Ymmärsin pitää kukkaroni kiinni, vaikka vähän tuli taas mielihaluja. Jos olisin juhlia järjestämässä, sieltä löytyisi rekvisiittaa.

Nyt kun olen ostamisen makuun päässyt, tekisi mieli hankkia meille uusi sänkykin. Sellainen 140 cm leveä. Tähän saakka olemme pärjänneet 120-senttisessä, mutta emme me tästä mitenkään nuorene. Mutta pitää vielä miettiä, nyt toki olisi aikaa kiertää kauppoja ja siihen olisi seuraakin. Iikkeassakin vietimme E-ystäväni kanssa useita tunteja, lounaskin tuli nakerrettua siellä (maailman kuivin fish&chips hintaan eur 5,45, mutta ei jäänyt nälkä).

Morris testaa ja hyväksyy uutta tuolia. Hirveä homma vaan nyt varjella sitä hänen kynsinnältään vierailun loppupäivät. Olisitte kuulemassa, kun kattia kieltää. Hän vastaa rumalla MÄYYYHHH-äänellä. Tulkintani mukaan Morris huutaa minulle vastaan "Etsä mikään mun äiti ole!"

Pihlajan kuvasin lauantaina. Nauratti, kun ulos astuttuani haistoin kukinnan alkaneen ennen kuin näin yhtään pihlajaa. Tänään migreenireseptorini haistoivat, että ulkona leikataan ruohoa. Kevään ensimmäinen ruohonleikkuu laukaisee hedarin ja oksetuksen. Outoa. Ja etovaa.

Tuleeko hyvä, häh?

Ei hyvän tähden tämän maailman kanssa. En jaksaisi enää, mutta pakko kai se on. Mielipuolen naapurissa on mahtava elää. Mitä sen pikkuraksashan, mustan botin, päässä pyörii? Miten kaukaa historiasta voi hakea oikeutusta?

Kylppäri pitää tyhjentää ja pakata pitää viimeistään huomenna. Ja pestä pyykit. Evakkomuutto on sunnuntaina. Entinen kollega onneksi kuljettaa palkkioksi kissanhoitokeikasta. Onneksi muuttolistaksi käy lähes mökkiretken lista, mutta entäs jos siinä asunnossa on jotain vikaa? Elukoita, likaa tai kamalat naapurit. Hirveä riski!

Ihan niin kuin elämäkin, kuka tätä kestää?

(Enkä edes halua aloittaa Hänen esikoisestaan. Surullinen tarina, jolle loppua ei näy. Ei se minun tarinani olekaan, liippaa vain vierestä.)

Sijaa majatalosta

Kylpyhuoneremontin ajankohta vahvistui. Kesto tulisi olemaan vähintään 4 viikkoa. Kyselin pari päivää naamakirjassa, olisiko kavereilla tai heidän tutuillaan kalustettua asuntoa vuokrata. Kun mitään ei kuulunut, ryhdyin plaraamaan AirBB:n tarjontaa.

Tein löydön, järjestelmään oli juuri lisätty kohde, jossa oli avajaistarjous kolmelle ensimmäiselle varaajalle. Päätin toimia saman tien ja hyvä niin, sain varattua meille maaliskuuksi Merihaasta yksiön. Tosin sitten vasta huomasin, että se oli edullinen (kuluineen eur 795) juuri siksi, kun sitä ei pysy peruuttamaan.

Noh. Elämä on. Nyt vaan pitää toivoa, että aikataulu pitää paikkansa. Jos se venähtää, pitää varmaan hoitaa Hänet jonnekin kavereilleen, itse nyt hätätilassa muutan takaisin kotiin ja elän konttikylpyhuoneen kanssa. Pääasia, että edes suurimman osan remontin ajasta voimme olla rauhassa jossain.

Itse asiassa se varmaan tulee olemaan ihan mukavaa, olemme toisiamme lohduttaneet. Voimme olla turisteja kotikaupungissamme, varasin sinne jo vuosilomaviikonkin, muuhun lomailuun meillä nimittäin ei tule olemaan varaa. Mutta keskusta on lähellä, samoin merenranta. Olemme varovaisesti suunnitelleet ohjelmaa, saa sitten nähdä, mikä toteutuu. Ja ihaninta on, että palkkioksi kissanhoidosta saamme muuttoapua - tavaraa tulee olemaan lähes yhtä paljon kuin mökille mennessä.

Kissoista kun tuli puhe, kollegani ja puolisonsa saapuivat lomareissultaan, Roosan ja Elviksen kissahotelli sulkeutui. Kollega itse oli saanut koronan (ei mitään oireita, mutta positiivinen kotitestitulos), terve puoliso haki kattiaiset kotiinsa. Roosaa jouduimme viimeksi jahtaamaan ympäri asuntoa, niinpä tein hänen päänsä menoksi suunnitelman, joka onnistui erittäin hyvin, mutta en tullut ajatelleeksi, että hätäinen miukuna herättäisi Elviksessa pakoreaktion. Näinhän siinä kävi, että Elviksen jouduimme poimimaan häkkiin sohvan alta. Sekin sujui tosin yllättävän näppärästi, vaikka meitä oli kaksi jalkavaivaista asialla.

Nyt kotona on hiljaista. Hän on ystävänsä luona kyläilemässä. Itse taas nautin hiljaisuudesta, suljin jopa television, joka tuntuu ölymppialaisten kunniaksi olevan päällä kaiken aikaa. En ole menettänyt hermojani kuin pari kertaa, ihme kyllä. Kissaterapia ja yöunet ovat auttaneet kestämään. Sääliksi käy Häntä, penkkiurheiluhullu valitsi puolisokseen vastakohtansa.

Oi ihana tammikuu

Lopetin perjantaina työt kuin seinään. Olen ryhtynyt suojelemaan itseäni liialliselta työltä, koska pinnan kiristyessä saatan päästellä sammakoita suustani. Asperkele minussa aktivoituu, tarvitsen omaa rauhaa ja rauhaa etenkin viikonloppuisin. Jotta osannenko enää ikuna kirmailla baareissa ja keikoilla, vaikka se mahdollistuisikin? Ainakin aion yrittää, ystävän yllyttämänä tilasin maaliskuun loppupuolelle Tavastialle lipun.

Hänen poikansa vietti meillä pari vuorokautta. Ahdistavaa ja surullista. Pojan lähdön jälkeen minulle tulee atavistinen tarve desinfioida koko residenssi - toistaiseksi olen tyytynyt lakanapyykin pesuun. Poika on mykkä ja kyvytön hallinnoimaan omaa elämäänsä, sääliksi käy molempia vanhempia. Äitinsä kanssa viestittelen, kerron kuulumiset, sekin helpottaa häntä, kun tietää pojan olevan elossa.

Ilman Hänen perheongelmiaan kaikki on hienosti. Rakkautta ja rauhaa riittää, molemminpuolista arvostusta. Ja vielä viikon verran kissaterapiaakin, Roosa ja Elvis ovat kovin rakastettavia ja seurallisia persoonia. Vähän pelottaa tulevaisuudessa häämöttävä kylpyhuoneremontti ja töissä ensi viikon organisaatioiden rakennusurakka, mutta muuten haistan kevään olevan jo oven takana. Myrskyn jälkeen on poutasää ja blaablaablaa... ulkona on nimittäin todella kaunista juuri nyt. Helsinki on hetkisen kaunis, menkää vaikka katsomaan.

Elvis ei mennytkään laatikkoon, vaikka houkuttelin.

Roosa sen sijaan pomppii kaikki mahdolliset paikat läpi.

Lauantaina oli blinipäivä. Ovat ne vaan sitten herkullisia lättyjä!

Henkinen raivo härkä

Olen allerginen rikkinäisille esineille, rikoin ne sitten itse tai sai vahingon aikaan joku muu. Itseäni ruoskin lujaa ja muistan virheeni pitkään. Kiroan näkökykyäni; kun ihmiseltä puuttuu stereonäkö ja hämäränäkö, mutta likinäköä kyllä on siunattu kotitarpeiksi, niin tietäähän tuon, että sattuu ja tapahtuu. Kun vahingon aiheuttaa joku muu, yritän hillitä karjahteluni, mutta tuhina ja pihinä ovat hetken melkoiset. Se hetki saattaa olla pelottava.

Hän tiputti useita vuosia etsiskelemäni lasitetun savisen sipulikulhon päälle hyllystä lasipurkin sillä seurauksella, että kannesta lohkesi neljä pientä palaa ja pienempia lasitteen sirpaleita. Arvaahan sen, että möin maani ja aloittelin toista. Koitan nieleskellä, mutta samalla kun liimaan paloja paikalleen, toivon syntymäpäivä- tai joululahjaksi ehjää purkkia. Samanlaista. Samalla ilmaisen epäilykseni, ettei sellaista löydy, koska omaanikin kyttäsin useita vuosia.

Kyllähän minä lepyin, mutta harmittaa vieläkin. Pitänee olla onnellinen, että vain kansi sai hittiä. Analysoin itseäni, tiedän mustasukkaisen suojelunhalun johtuvat ex-puolisostani, joka aina minulle suuttuessaan rikkoi jotain minulle tärkeätä, kunnes lakkasin välittämästä ja siivoamasta jälkiä. Pelkään alitajuisesti joutuvani saman kohteeksi ja siksi ylireagoin.

Olisi pitänyt mennä johonkin eroterapiaan/ traumaterapiaan. Minusta tuli masentunut angstinen seinähullu ennen eroa ja sen jälkeen. Kesti seitsemisen vuotta ennen kuin aloin pitää miehiä edes ihmisinä. Satikka sitten itseäni. Nyt se saamarin trauma pomppii alitajunnastani pilaamaan nykyisyyttä. Joudun tolkuttamaan itselleni, että terveenä Hän on mitä rakastavin, hyväntahtoisin ja hyväätarkoittavin ihminen, joka ei todellakaan tahdo minulle mitään pahaa. Ja että minä olen ihan siedettävä ja suhteellisen terve mieleltäni. Ja melkein kiva.

Nyt menen tekemään melkein kivana foccaccian valmiiksi ja sitten vietän omaa aikaa. Hän meni saaman urheiluterapiaa ystävänsä luokse. Kuvassa myös kovan onnen purkki.

Kissahotellista, iltaa

Kokeilimme jälleen kissahotellin pitämistä. Vieraaksemme saapuivat ystävän kissat Bes ja Sirius. Muuten meillä oli erittäin rattoisaa, mutta viimeinen yö  Kissahotellissa osoittautui levottomaksi.

Pahin huligaani saatiin kiinni itseteosta (raapimasta sohvaa) klo 02:30. Yöportieeri hajoitti mellakan vesitykillä (suihkupullo) ja jäi sohvalle vartioon. Vartiopaikalle nukahdettuaan portieeri heräsi 05:10, kun huligaani yritti rynnäkköä pomppaamalla vatsalta sohvan selkämykselle.

Kyseinen huligaani häiritsi myös rauhallista hotellivierasta, joka vihdoin uskaltautui huoneensa hämärästä ruokasaliin. Tämä aiheutti jonkun verran kovaäänistä suukopua vieraiden välille.

Nyt kun portieeri on samoilla silmillä tehnyt päivävuoron, voin vain kuvitella, että ensi yönä uni maistuu.

Töissä olisi tarjolla osakeanti henkilöstölle. Kun tietää, millainen orjaleiri on kyseessä, kiinnostaako/ uskaltaako sellaiseen sijoittaa. Toisaalta saisin vuodeksi arvo-osuustilin ja voisin verrata, voittaako enemmän Veikkauksen peleissä vai pörssissä. Meillä asuva olisi sitä mieltä, että pörssisijoittaminen voisi olla meidän yhteinen juttumme, mutta en tiedä. Muutaman päivän voin vielä miettiä.

Jouduin hirvittävän pakkoraon eteen, kun Lomarengas avasi vuoden 2022 varaukset ennen kuin tätäkään vuotta olimme kerenneet lomailla. Pakkohan se oli tehdä varaus jo nyt, kun huomasin muidenkin vakiovieraiden varauksensa tehneen. Sen lisäksi minulla on jokavuotiseen tapaan stressi autosta, kun otamme sen uudelta vuokranantajalta. Entäs jos varaus peruuntuu tai auto on ihan romu? Ja loman alkuun on vielä melkein kaksi kuukautta.

Aihe, jota selkeästi välttelen, on reilun viikon takainen sukulaisvierailu. Alku on mahtava, mutta politiikan puhuminen pilasi tunnelman. Porvarin ja punikin on välillä vaikeata ymmärtää toisiaan. Anteeksipyynnöt on esitetty puolintoisin, mutta silti. Jotain meni vähän rikki. Mutta tästäkin selviämme.

Lähdön tunnelmaa

Toiseksi parasta oman elämänmuutoksen jälkeen on juhlistaa ystävien ja kavereiden seuraavan taipaleen alkua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen (ja esihenkilön ajattelemattomuutta, mutisen itsekseni) saattelin aivan yksin kollegan viimeisen työpäivän loppuun. Enkä harmittele, hauskaa oli.

Elvis-kissa on devon rex.

Kävimme nauttimassa kostean lounaan ravintolassa Tikkurilassa. Kollegan puoliso haki meidät heille. Siellä kissaenergian lisäksi tankkasimme toisen pullollisen proseccoa ja pullollisen valkoviiniä. Juttelimme, nauroimme ja paransimme maailmaa aina kahdeksaan saakka. Sain vielä kyydin kotiin, kun kollegan puoliso meni jatkamaan työpäiväänsä keskustaan.

Hän oli sillä välin siivonnut ja levittänyt parvekkeelle Iikkeasta tilaamani toisen maton. Tilaus osoittautui hivenen haastavaksi. Hieno suunnitelmani oli, että tilaan jutut postitse. Kävi niin, että paketista tuli liian suuri lokeroon, se oli kiikutettu naapurilähiön K-kauppaan. Houkuttelin viekkauvvella ja vääryyvvellä Hänet mukaan kantokameliksi. Hän taas kosti sen uudenlaisella kovennetulla Iikkealla, kannoimme paketin kahdestaan kotiin. Minä olisin ajellut busseilla. Olivat muuten lihakset kipeänä seuraavana päivänä. Mutta nyt on uuden parvekematon lisäksi parvekkeelle näkösuoja, makuusoppeen kattolamppu ja alulautaset (tiskikoneemme on vähän huoleton veikko, vanhat lautaset eivät enää kestäneet kolistelua, vaan alkoivat ikäntyessään lohkeilla).

Muuten olemme jälleen nauttineet leppoisasta rauhasta. Eilen oli klassinen perunasalaatti-naggipäivä, tänään teen marokkolaisvaikutteisia karitsalihapullia (täytettyjen herkkusienien ja perunasalaatin kera). Minusta on kiva kokeilla uusia helppoja reseptejä. Ja Hänestä on kiva syödä lopputuloksia. Win-win.

Kollegan lähteminen tulee lisäämään työkuormaani melkoisesti, kunnes hänelle saadaan seuraaja (toimenkuva tietenkin muuttui). Minulta taas poistui henkireikä, kenelle mie puhisen ärsyyntymistäni ja tuskaani? Tännekö? Vai Hänelle? Ehkä saatte molemmat osanne, pahoittelen. Yksi aikakausi taas päättyi, minun eläköitymiseeni on aikaa, sikäli kun ikinä voin taloudellisista syistä eläkkeelle jäädä.

Melkein kuin ensimmäinen koulupäivä

Useampaan viikkoon en ole käynyt toimistolla, vaan puurustanut etätöitä eteiseemme perustamallani työpisteellä. Hän on joutunut hillitsemään musisointiaan ja vaikenemaan, kun kailotan vuoron perään puhelimessa tai Teams-palavereissa.

Muutenhan tulemme erinomaisesti toimeen, olemme yksikkö, mutta sitten kun toisen kävyt tipahtelevat oksilta, niin tärähtää toisenkin maitopeilarikärristä loiskaus. Saatamme karjahdella hetken, mutta onneksi osaamme pyytää anteeksi sen päälle. Usein syynä on väsymys tai alhainen verensokeri. Tiedättehän sen päivän, kun kaikki menee vähän ohi tai pieleen, asiat eivät tunnu luistavan.

Kaipaamme välillä molemmat omaa rauhaa, niinpä olin kovin iloinen, kun kollega ehdotti, että lähtisin hänen kyydillään toimistolle. Jo aamulla oli olo kuin olisi menossa ensimmäisen kerran uuteen kouluun ta työpaikkaan. Meikatakin piti pitkästä aikaa, ja etsiä ihmisvaatteet päälle.

Työpäivä sujui kuin siivillä, kollega selvitteli minulle hommiaan, hänellä on nimittäin päivät vähissä, hän jää lomalle toukokuussa ja lomien jälkeen eläkkeelle. Sain hyviä uutisia, hänen töitään ei työnnetä minulle kuin väliaikaisesti (ja saan siitä sijaiskorvauksen). Siihen palkataan ihan vakituinen ihminen tilalle, pitää vaan kehittää sovelias ja mielenkiintoinen toimenkuva.

Sen verran toimistopäivä väsäytti, että kun kotona Hän vaikerteli ja itse en enää onnistunut, niin karjahtelukohtauksen jälkeen päätin vetäytyä buduaariin makoilemaan. Pitäisi olla se toinen ovellinen huone, että välillä voisi tuulettaa ajatuksiaan, vaikka miten olisi yksikkö. Ei se rakkautta vähennä. Eikä välittämistä.

Oi aikoja, oi tapoja

Lomailu oli ihanaa, mutta typerää.

Tajusin sen jo maanantaina, kun ryhdyin tekemään projektia, jonka pitäisi olla valmis jo. Sen lisäksi lisääntyvä kollega jäi sairaslomalle tiistaina. Pelko- ja ahdistuskerroin nousi perjantaita kohti siinä määrin, että perjantaina purskahdin hysteeriseen itkuun yhden idioottipuhelun jälkeen. Ns. auttava taho kuvitteli auttavansa sillä tavoin, että hän soitti minulle ja vaati vastauksia ilmaantuneisiin kysymuksiin sen sijaan, että olisi itsenäisesti ratkaissut niitä.

Hyvä puoli asiassa oli, että korkein esi-ihme taisi tajuta, että minullakin on joku arvo, vaikka en loistava tähtönen olekaan. Ja projektikin on lähes valmis. Noin 95%. Loput parsin maanantaina. Tai tiistaina. Kuka näitä nyt laskee ja mikä on tärkeätä?

Nautimme yhteisestä kotiviikosta. Saimme pari ikuisuusprojektia tehtyä. Parhautta oli kirjahyllyn siivoaminen ja järjestäminen. Jos tilaa olisi enemmän, hyllyä voisi käyttää tilanjakajana ja täyttää molemmin puolin. Nyt kirjat pitää järjestää koon mikaan kahteen riviin. Ei paras, mutta ihan toimiva tapa.

Vaikeata on kirjoista luopuminen. Sain kannettua kierrätyshyllyyn vaivaiset yhdeksän kirjaa. Pahoin pelkään, että tänä vuonna tulee hankittua enemmän kuin yhdeksän uutta tilalle. Toisaalta nyt voi lukea myös vanhoja kirjoja, kun on löytänyt ne uudelleen.

Kevät saapuu. Aika kulkee huomaa vauhtia ja paradoksaalisesti kaikki on pysähdyksissä. Mitään ei voi suunnitella eikä odottaa. Hän totesi talven olleen pitkä, huomautin, että yleensä olemme käyneet keikoilla, kestinneet ystäviä ja vierailleet pohjoisemmassa Suomessa. Ja nyt ei mitään.

Onni on, että meillä kaikki on hyvin. Olemme terveitä ja elämä on sopuisaa. Emme riitele, mitä nyt saamme molemmat pieniä hermoromahduksia vuoronperään. Ne menevät ohi. This too shall pass. (Tähän voisin rykäistä vuodatuksen elämän lyhyydestä ja epäilyksistäni sen tarkoituksenmukaisuudesta, mutta enpä taida vielä. Voi olla, että nihilistinen maailmankuvani paranee, kunhan rakkautta koronan aikaan muuttuu normaalieloksi. Mutta aika näköalaton välillä olen.)

Keittiöbalettia

Kun ei koskaan ole ollut urheilullinen, pallot ovat liikuntatunneilla ja pihapeleissä lentäneet päin naamaa, liian rivakka liikkuminen aiheuttaa astmaisen hingun, äkkinäiset liikkeet loksauttavat nivelparat jengoiltaan, niin pääni on kehittänyt normiarkitoimista älyllisen haasteen. Jos järjestettäisiin kilpailuja, joissa mitataan arjen sujuvuutta, niin saattaisin olla palkintosijoilla. Ainakin pistesijoilla olisin keittiöbaletissa. Tätä pohdiskelin aamulla kahvikonetta ladatessani.

Lajissa parasta on, että kun iän myötä motoriset taidot heikkenevät, pää keksii aina vain omalaatuisempia tapoja tehdä ihan tavallisia asioita. Mutta arki sujuu! Olen hyvä arjessa! Kahvinkeiton kuningatar!

Muuten elämä kuljettaa leppoisasti. Välillä tosin saan suuria riittämättömyyden puuskauksia. Eilen illalla viinipäissäni taas surkuttelin itseäni niin, että päätin mennä nukkumaan ennen kuin itsesääli pääsisi liian syväksi. Kirppaa näköjään pahemman kerran, kun en palkankorotusta saanut. Oli sillä toki se hyvä puoli, että aktivoiduin hakemaan töitä. Huono puoli on huomata olevansa liian vanha ja vailla tarvittavia taitoja, kun ei haastatteluun enää pääse. Muut ovat vielä parempia.

Onneksi on Hän! Onneksi Hän jaksaa kannatella minua silloin, kun en jaksa itseäni.

Markan tavara

Harvoin olen ollut vuoden päättymisestä näin onnellinen kuin nyt. Harvoin moiseen hullunmyllyyn joutuukaan. Toivon, ettei koskaan enää tulisi tällaista. Tuntuu, että Hän on koettelemuksistaan toipunut nopeammin kuin minä. Ja kirottu koronahan ei tietenkään vielä ole ohi. Vielä voin saada tartunnan ja vaihtaa hiippakuntaa.

Olen miettinyt, onko minulla elämäni ensimmäinen ikäkriisi vai onko elämä ollut vaan niin p*skaa, että dumaan saman tien kaiken hyvänkin. Välillä tuntuu, että kaikki on ollut aivan turhaa pinnistelyä. Että kannattiko? Mutta mihinkäs muuhun tässä olisi paukkunsa pistänyt, kun ei ole suuri daideilija, miljonääri, keksijä, hyväntekijä, siittäjä (kantajaksi en haikaile edelleenkään, mut hirmu hyvä Don Juan minusta olisi tullut).

Ei tullut edes kunnon pahista. Liian kiltti olen, vaan Äiti Teresaksi ei hedonisti ja lepsukka taivu. En osaa pitää puoliani, en puolustaa arvojani enkä edes vaatia palkankorotusta (paitsi että 11.1. mulla on palkkaneuvottelu, perustelut kirjoitin jo muistiin, mitä hyötyä tosin niistäkään, jos en voi edes uhkailla lähtemisellä?).

Mitä minä sitten haluaisin? Pitäisikö sanoa, että toivoisin vai kerralla rähähtää, että vaadin? Haluan keikoille, tahdon spontaaneja kohtaamisia, hikisiä baareja, meteliä ja ihokosketusta. Tahdon mennä kananlihalle musiikin voimasta, tahdon joukkohurmokseen. Tahdon valittaa kipeitä jalkoja, helliä krapulaa, kauhistella pankkitilin saldoa ja, saatana, nauraa itseni tärviölle kolmen promillen väsymyshumalassa festarin kolmantena päivänä.

Ja luottamukseni Häneen takaisin. Juu ja sen palkankorotuksen. Jotta jo nyt on prkl!

Tähän sitten joku kiva kuva. Sain joulukortin mukana lahjan. Heijastimen. Ja niin minulle sopivan. 🧡

Kellarikehityskeskustelu

Kävimme puolivuosittaisen kellarin tilavuuskeskustelun saunassa. Kellariin kun pitäisi saada tilaa talvivaatteille ja kengille. Hän hikeentyi ehdotteluihini ja kimposi suihkuun. Päätin lähestyä Häntä kirjeitse ja naputtelin saunan päälle WhatsApp-viestin. Lopputulemana on välirauha ja lupaus aloittamisesta.

Toinen ikuisuuskeskustelumme aihe on sänky. Olen jo pidemmän aikaa ollut mieluillut, että tarvitsemme 140 senttisen sängyn. Alan olla valitettavan vanha 120 cm levyiseen, öinen kääntyily ahdistaa. Siihen pitää vaan ensin säästää rahat. Olen ollut jo pidempään myös sitä mieltä, että tyynyjä tarvitsemme lisää - Hänen mielestään meillä ei ole ollut niihinkään varaa. Nyt kun Hän vihdoin itse toivoi kolmatta tyynyä itselleenkin,  lupasin hankkia meille uudet tyynyt, että nallekarkit menisivät tasan.

Kaiken kukkuraksi tilasin viisi kirjaa verkkoantikvariaatista siihen kirjahyllyyn, jossa ei myöskään ole tilaa. Apua! Mutta kun lukeminen taas maistuu enkä laiskuuttani pääse kirjastoon. Sitä paitsi eikös kierrättäminen ole hyvästä? Tilasin kolme Joanne Harrisin ja kaksi Alexander McCall Smithin kirjaa - kevyttä ja harmitonta hyvänmielen kirjallisuutta.

Lauantaina alkaa kuu kasvaa - tiedoksi parveke/puutarhakylvöjä suunnitteleville. Nyt olisi hieno aika kitkeä ja kääntää kuukalenterin mukaan. Onneksi voin jättää sen vaiheen väliin - kerrostaloasumisen hyvä puoli. Lauantaina siirrän parvekekukkataimet loppusijoituslaatikkoon ja ostan hevi-osastolta basilikan. Ehkä myös korianterin ja timjamin. Niillä mennään tänä kesänä.

Kotoilua niimmaan p*rkeleesti

Kun baariin, keikoille tai ystäväkylään ei pääse, niin kotona puuhastelu, josta yleensä nautin ylitse kaiken, alkaa tuntua pakolta. Valinnanvapaus puuttuu. Yleensä pidän kotoilusta paljon. Ruuan tekeminen, ruokalistan miettiminen, varastojen täydentäminen ovat lempipuuhaani.

Nyt kun muualle ei pääse, vähän sieppaa. Tekisi mieli ravintolaolosuhteisiin käyttäytymään huonosti. Mutta jos nyt baarit aukeaisivatkin, ei näillä geeneillä sinne mitään asiaa olisi. Astmaa, ylipainoa, korkeaa verenpainetta ja mitä näitä nyt onkaan. Kunpa koronaan saataisiin kehitettyä rokote! Jos ei saada, loppuelämä on aika yksinäinen. On vain minä ja Hän.

Useimmiten Hän riittää.