Elämää kasapanoksen kanssa

Olen viettänyt juhannusvapaani lepäämällä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä nukuin muutaman heräämisen lisäksi 10 tuntia. Sen lisäksi nukuin aamupäivällä tunnin ja iltapäivällä toisen. La-su nukuin kahdeksan tuntia. Ja viime yönäkin sain seitsemän tunnin unet. Nukkumattiasiamies oli juhannuksen töissä, mahtavaa! Toivottavasti trendi tulee jatkumaan, kunpa kelit paranisivat (viilenevää toivon, huonolta näyttää).

Hän sai surullisia uutisia nuoruudenystävästään. Aikaa enää paljon ole. Täytyy sanoa, että nykyään jos puhelin soi yllättäen, harvoin uutiset mitään hyviä ovat. Kohtalo korjaa satoa. Ei kukaan selviä tästä pelistä hengissä, siksi on parempi pelata reilua peliä jo elinaikanaan.

Aamu ei ole meillä ihmisen parasta aikaa. Lauantaina olin juuri lopettelemassa kännykkäpelisessiotani (June's Journey), kun Hän päätti herätä, ennen kuin olin saanut "oman aikani" loppuun. Hän ei malttanut odottaa minua keittämään kahvia, vaan latasi unenpöpperössä keittimen niin, että se lorotteli kahvia ympäri pöytä- ja lattiatasoja ennen kuin hätiin kerkisin, niin poltin päreeni. Tuli taas todistettua, että asuntomme on pieni, etenkin jos minulta pettävät hermot. En ole kivaa seuraa kiukkuisena.

Kodin pienuudesta johtuen emme toisaalta pääse karkuun toisiamme. Sopu löytyi jälleen kerran. Mutta hetken olimme tahoillamme molemmat sitä mieltä, ettei meitä arvosteta.

Töissäkin olen välillä sitä mieltä, etten saa ansaitsemaani arvostusta. Enemmän minua kuitenkin ahdistaa työn määrä. Laadusta en ole enää aikoihin voinut puhua. Nyt vaan pitää jaksaa vielä kolme viikkoa. Sitten alkaa lomaputki ja toivottavasti sen jälkeen taas jaksaisin vuoden eteenpäin. Ilman töitä olisi vielä kamalampaa, pitää muistuttaa itseään.