Paranemaan päin

Sanotaanko näin, että olipa hienoa, kun potkupallokisat alkoivat juuri kun sairastuin. Olen saanut sairastaa rauhassa, kun Hän on melskannut kisayleisön kanssa. Kuten sunnuntaina jo tiesin, flunssa, klassinen räkätauti, kolkutteli onteloiden takana. Imeskelin sinkkitabletteja ja yökkäilin (iljettävän makuisia kaikki maut), istuin vessassa ja palelin.

Seuraavana aamuna laitoin töihin rehvakkaan viestin, että lepään päivän ja sitten ryhdyn tekemään etänä hommia. Itse asiassa jo samana iltana tajusin, ettei minulla ole toivoakaan pitää lupaustani. Ei tullut mikään yhden wcpaperirullan flunssa, vaan kahden (lasken kestoa niistämiseen kulutetun wcpaperin perusteella - paperinenäliinoja tietenkään ollut koko huushollissa ja talouspaperi rikkoo nenän).

Tiistaina tein koronatestin ennen kuin raahustin Pirsmaan, kun kävi niin, että reilu 10 vuotta sitten käytettynä saamani Moccamaster-kahvinkeitin antoi viimeisen valomerkkinsä kesken aamukahvin keiton. Arvatkaas, säikähdinkö poksausta ja leimahdusta, onneksi vikavirtakytkin sulaketaulussa toimi, eikä pahempaa sattunut. Odotettavissahan se on ollut, kun jo vuoden päivät keitin on tiputtanut vettä pohjasta. Vaan kun kumpikaan meistä ei ole hienomekaanikko, niin olen vain odottanut viimeistä voitelua laitteelle.

Googlailtuani Black Week tarjoukset Moccamastereille tajusin, että helpointa uusi oli hakea lähiPirsmasta, eikä lähteä reporankana seikkailemaan pitkin elekroniikkakauppoja. Maksoin peruskeittimestä 40 euroa enemmän, mutta bonukset nousivat 15 euroa ostoksen ansiosta ja tulossa on vielä kaksi punaista teema-mukia kylkiäisinä. Ei paha.

Samalla tein kaikki puuttuvat ruoka-ostokset. Sainpahan levätä rauhassa. Tänään pitää tehdä taas toivioretki samaan osoitteeseen, kun vähän paremmin voidessani tilailin joululahjoja verkosta, nyt löytöni odottavat automaattien lokerikoissa noutoa. Hän oli ihana, kun muutaman kerran jo ihastellut kotitunnelmaamme jouluiseksi. Kaivelin sesonkivalot ikkunaan ja pöydälle ja tupsuttelen kahvipurujen päälle kanelia. Kun kuuma vesi osuu siihen, asuntoon leviää ihana kanelin tuoksu. Köyhän naisen aromaterapiaa.

Nyt kun itse olen parantunut, niin Hän sairastui vuorostaan. Parempi tietysti näin, että aina on toinen kotihommavalmiudessa, mutta eihän tämä kivaa ole. Pitänee siirtää suosiolla ainakin siivous ensi viikkoon, emme me nyt vielä pölyyn ole tukehtumassa. Poltellaan kynttilöitä ja keitellään kanelikahvia.

Negatiivinen on positiivinen asia.

Sairasvuoteella

Onneksi vietimme rauhaisan viikonlopun. Olin aivan poikki töistä päästyäni perjantaina. Niinpä lykkäsin kauppa- ja talvikenkätilaushakureissua aina sunnuntaille saakka. Sitten kun Pirsmassa oli asiakasomistajapäivä, mukaan tarttui kaikkea muutakin. Muun muassa kymmenen litran vesiastia, jota toivottavasti koskaan ei tarvitse käyttää. En halua ajatella vesi- tai sähkökatkoja, mutta toisaalta en tahdo jättää niihin varautumatta. Sen lisäksi kävin läpi joululahjalistaani ja tilailin erinäisiä mustan perjantain tarjoustuotteita. Joululahjamme kun enemmän ovat mallia "ne olisi pitänyt hankkia kuitenkin, niin pelatkoot nyt sitten joululahjoja".

Loppusunnuntai-illan sitten palelin ja ravasin vessassa. Vähän alkoi päätäkin jomottaa, arvasin, että joku lastentauti sieltä oli tulossa. Viimeisenä keinona imeskelin yököttäviä sinkkitabletteja ja menin nukkumaan ajoissa, kun Hän oli ystävänsa luona katsomassa potkupallokisojen avajaisottelua. Onneksi Suomi ei ole pelaamassa, ehkä kotona Hänen katsomansa pelit sujuvat rauhaisammissa merkeissä. Mutta oikeasti, kuukauden kestävä kidutus!

Aamulla pakotin itseni liikkeelle ajoissa. Uudet talvikengät toimivat erinomaisesti, pohjat eivät luista. Halusin vielä hakea pc:n töistä ennen taudin täyshyökkäystä, että voin sitten edes kotoa käsin tehdä töitä parannuttuani, ja viedä kaksi vanhaa talvikenkäparia Uffaffaan laatikkoon. Laitoin poissaoloviestin esihenkilölle ja kollegoille. Kotimatkalla ryhtyi heikottamaan, menin takaisin nukkumaan. Nukuin varmaan kolmisen tuntia. Nyt tauti on kehittynyt räkätaudiksi, pahenevaa köhääkin riittää. Lämpöä ei vielä ollut mutta korvia ja hammaspaikkoja pakottaa. Eiköhän kuumekin vielä kerkeä bileisiin mukaan. Huomenaamulla teen koronatestin.

Joko tämä on ensimmäinen koronani tai sitten flunssa. Yhtä kaikki, ärsyttävää, olen jo tottunut olemaan terve - ja pelottavaa, jos tämä on korona, miten keuhkoni siihen reagoivat?

Oi, Oscar

Olihan taas viikko työelämän pauloissa. Välillä en tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, enkä todellakaan ole ainoa. Olemme kaikki niin tiukoilla, että se herättää vastahakoisuutta meissä kaikissa. Sysimme tehtäviä toisillemme, kun oma aika on kortilla. Olen oppinut sanomaan ensin ei ja sitten vasta ajattelemaan muita mahdollisuuksia.

Olen aina pitänyt itseäni erinomaisena organisaattorina, mutta parina päivänä tärkeitä asioita on ollut niin monta, että lamaannun, enkä osaa aloittaa yhtäkään. Silloin on pakko laskea lapio kädestään ja miettiä hetken aivan jotain muuta. Usein kierrosten laskeminen auttaa, kun ryhdyn syömään päivän elefanttia palasina.

Alan ymmärtää Oscar Wilden anekdoottia, kun hän totesi työn olevan juovien luokkien kirous. Perjantaina ajatukseni kääntyivät taajaan jääkaapissa odottaviin siidereihin. Onneksi en kuitenkaan liioittelemaan ryhtynyt tai lähtenyt kylille riekkumaan, kun Hänkin meni ystäviään tapaamaan. Ymmärsin lopettaa puolen yön punttuussa ja mennä unille yhtä aikaa Hänen kanssaan.

Sitä ennen vietin laatuaikaa pesemällä koneellisen pyykkiä ja tekemällä sunnuntaista lasagnea varten tomaattikastikkeen valmiiksi. Hän saa isänpäivävieraaksi lapsenlapsensa sekä tämän äidin. Että voi kuulkaas ihminen olla onnellinen, Hänestä se paistaa. Kuulemma tuovat kakun mukanaan. (On minulla varajäätelöä pakastimessa, jos eivät tuokaan.)

Työtuska tulee jatkumaan ja lisääntymään vuodenvaihdetta kohti mentäessä. Onneksi Hän hoitaa paljon kotitöitä. Kissahotelliinkin tuli bookkaus pääsiäiselle, ehkä jo ennen vuodenvaihdetta saapuvat katit kylään, kun omistajaparin toinen jälkeläinen ei meinaa odottaa laskettuun aikaan saakka yksiössään, vaan pyrkii maailmaan ennen aikojaan. Ei raukka ymmärrä, ettei tämä nyt niin ihanaa ole.

Ulkona on harvinainen valoilmiö, aurinko. Istun saunaraikkaana nojatuolissani, mietin koska jaksan lähteä hakemaan lasagnelevyjä. Unohdin tarkistaa kuivatavarakaapin ylähyllyn. Olen unohtanut paljon muutakin, ja voi pojat, tiedän, minkä merkki se on. Mutta jos kuitenkin jättäisin Oscarin ohjenuoran käyttämättä, eiköhän eilinen riitä.

Pyhäinpäivää

YLE:n laskurin mukaan ensimmäiseen eläkeikämahdollisuuteeni on aikaa 6 vuotta ja 301 päivää. Mielenkiintoisen kamalaa, voisiko joku kertoa, mihin aika on mennyt? Olen tosin miettinyt, että jos vaan terve olen, pää pelaa ja töissä pitävät, voisin jatkaa ainakin osa-aikaisena. Ehkä vielä on turha spekuloida, etenkin kun eilen meinasi mennä itkuksi heti aamusta, kun tajusin työn määrän. Mutta siitäkin selvisin, rämpimällä tosin ja maanantaina koko homma alkaa alusta.

Pari viikkoa hoitokissalan henkilökuntana päättyy huomenna. Morris ja uusi tyttöystävänsä Minni ovat viihdyttäneet meitä huolella. Morriksella meni reilu viikko, ennen kuin hän antoi anteeksi ihmiskunnalle ja otti kontaktia. Minni sen sijaan on hellyydenkipeä perskärvänen. Hienoa on ollut saada heidät kylään, varmaan vuodenvaihteessa saamme heidät vierailulle uudelleen, kun omassa perheessä tapahtuu lisääntymien. Saavat tuoreet vanhemmat ja isosisko hetken tutustua uuteen tulokkaaseen.

Minuahan ei pimeys ole koskaan haitannut, mutta Häntä taas ankeuttaa. Koitan muistuttaa, ettei pimeyttä kestä kuin kolme kuukautta. Kaikkea kivaa on luvassa. Isänpäivänä Hän saa lapsenlapsensa kylään. Sitten tulevat syntymäpäivät ja joulu, lisää kissavieraita. Ennen kuin huomaammekaan, valon määrä alkaa lisääntyä. Itse pidän tietyllä tapaa sellaisesta puolipakollisesta lepohetkestä, ei paljon kiinnosta lähteä riekkumaan. Eikä paljon jaksakaan töiden takia.

Mutta yhdessä on hyvä olla. Se on onnea.