Ihan vaan tällaista perusjuttua

On niin paljon asioita, joita ei oikein voi jakaa, eikä tiedä mitä sanoa.

Menee aika hyvin.

***

Kinkkukiusaus

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)

200 g palvikinkkua

150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)

1 sipuli

1 valkosipuli

1/3 pätkä purjosipulia

2 x 2 dl kuohukermaa

2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)

120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)

Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia

Suolaa

Mustapippuria

Worchesterkastiketta

Soijakastiketta

N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:

1/3 perunoista

1/2 kinkutäytteestä

1/3 perunoista

1/2 kinkkutäytteestä

1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)
200 g palvikinkkua
150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)
1 sipuli
1 valkosipuli
1/3 pätkä purjosipulia
2 x 2 dl kuohukermaa
2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)
120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)
Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia
Suolaa
Mustapippuria
Worchesterkastiketta
Soijakastiketta
N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:
1/3 perunoista
1/2 kinkutäytteestä
1/3 perunoista
1/2 kinkkutäytteestä
1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Halpa ja edullinen. Vähän niin kuin minä.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Kovin on tapahtumaköyhää

Parin viikon takaiset piirakkatalkoot olivat suksee. Nyksän eksällä on vielä opeteltavaa pulikkatalkoissa, että hän saa kuoritaikinan pyöreäksi, mutta kaikki kuoret saimme täytettyä. Hauskaa oli! Puhetta, musiikkia ja pulikointia. Aikaa kului vajaa viitisen tuntia, kuohuviiniä kaksi pulloa, jallua 20 cl. Sitten vielä eksyimme lähibaariin, jonne ilmestyi myös exän nyksä. Hienoja ihmisiä!

Yhdeksän aikaan illalla nakotin bussissa varsin tuiterissa, kotona menin iltapesun päälle suoraan sänkyyn herätäkseni viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Hän kiitteli, etten ollut jäänyt notkumaan humppelissa riesaksi. Itsekin kiittelin samaa.

Työviikko oli raskas, vaikka asiat toki etenevät.  Kamalaa on, en tiedä, pitäisikö toivoa yytee-potkuja, mutta kuka muu hullu shown hoitaisi? Se siitä.

Eilen oli Hänen lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhlat. Matkasimme Vuosaareen ja vaelsimme läpi lähiöiden. Vastassa oli parisenkymmenen eri-ikäisen ihmisen villilauma. Lapset sokerihumalassa, aikuiset notkistuivat hitaammin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset, vastaanotto lämmin. Hän varmasti tunsi olevansa odotettu vieras. Minua ahdisti ihmispaljous, mutta piilotin sen mielestäni hyvin. Vain valokuvissa näki vaivautumiseni, minun ja muun porukan väliin jäi 15 cm rako. (Lue: Kuka näistä ei kuulu joukkoon?)

Huokaisin helpotuksesta, kun parin tunnin päästä läksimme kotiin. Hänen lapsenlapsensa, lapsen äiti, lapsen isän äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vielä menevät, mutta laumatapaamiset ovat rankkoja. Kotiin päästyämme vedin parin tunnin päiväunet, olin valveilla vajaan neljä tuntia ja menin yöunille. Henkisesti rankkaa.

Nyt on vähän pirteämpi olo. Syytä ollakin, nimittäin vuorossa on roolipelipäivä. Pelinjohtaja vihjailee jotain hahmojen kuolemasta Signal-ryhmässämme. Laitoin vastakysymyksen, onko hän kyllästynyt meihin, peliin vai molempiin. Hän saa sillä välin kotona jatkaa työtään rauhassa. Siivous hoidetaan vasta, kun Roosa ja Elvis lähtevät tiistaina kotiin.

Lomaan on kovin pitkä aika. Helmikuussa ei ole juurikaan edes palautumisaikaa, viikonloput on jo myyty.

Sesonkituotteiden eräpäivä

Kun avioeron viime metreillä 2007 pääsin muuttamaan omaan kotiin, muistan pohtineeni, että varmaan tulen olemaan todella yksinäinen jouluna. Toisin kävi, olin hankkinut tismalleen vain sellaisia ruokia, joista pidän, törsäsin viiniin ja muutamaan muuhunkin alkoholipitoiseen tuotteeseen, oli konvehteja, kirjoja ja musiikkisoitin.

Niin kävi, että aattopäivänä maailma näytti matalalta paistavan auringon valossa puhtaalta ja toiveikkaalta. Istuin napostelulautaseni kanssa nojatuolissa, siivotussa pilttuussa, katsoin televisiosta Lumiukkoa ja taisin itkeä onnenkyyneleitä, kun tajusin, ettei MINUN kotiini pääsisi kukaan riehumaan ja rikkomaan paikkoja. Olin yksin, mutta en yksinäinen.

Silloin lakkasin kutsumasta joulua jouluksi, otin sen hyvän mielen, antamisen, valon ja levon juhlahetkenä vuoden pimeimpänä aikana. Se tunne on kehittynyt vuosien saatossa. Mielelläni koristelen kotia, teen herkkuruokia ja paketoin lahjoja, koska mitään ei ole pakko tehdä, kaiken voi tehdä siten, että siitä nauttii. Nauttisin varmaan pienemmällä rahallakin tehdystä joulusta, nyt ylimääräistä rahaa menee Hänen läheistensä lahjoihin, meille hankimme käyttötuotteita ja naamioimme ne lahjoiksi.

Mutta nyt sesonki on ohi, pakkasin kuusen laatikkoon, Hän imuroi, sesonkinvalot vain jäivät, ne saavat valaista eloamme tammikuun loppuun saakka, sitten luonnonvalo alkaa riittää. Joulu- ja uusivuosiruokavarastot alkavat olla loppu, eilen sain hyvän tekosyyn tutkia kaappeja, kun olin menossa roolipelaamaan, enkä viitsinyt torstaina käydä kaupassa. Naureskelin piirakkaa suunnitellessani, että tämäjän on kuin vanhasta sadusta: piti tulla puku, mutta tulikin liivi.

Eli kuinka pakastimen sisältöä kaivelemalla tehdään suolainen piirakka (tilaus oli kinkkupiirakka, lopputulos pekoni-nakkipiirakka n 6-8 syöjälle, kun en jaksanut lähteä käymään kaupassa).

Pekoni-nakkipiirakka

Tee isoon vuokaan, tähän ei peruspiragavuoka riitä, omani on noin puolen uunipellin kokoinen

1 kg torttutaikinalevyjä

Täyte:
300 g ruusukaalia silputtuna
Loraus öljyä, ripaus suolaa
140 g pekonia
350 g savunakkeja
10 pientä luumutomaattia
Rippeet Järvikylän lihamix tuoreyrttilaatikosta
Savupaprikaa
Mustapippuria
Muutama jalopenosiivu silppuna
Kokonainen yksikyntinen valkosipuli raasteena

"Munamaito":
3 kananmunaa
120 g smetanaa
2 dl maitojuomaa
Tuorepersiljasilppua
Loraus soijakastiketta
Juustoraastetta maun mukaan (itse lisäsin pinnalle lisää, kun alkuperäinen määrä osoittautui vähäiseksi)

Sulata taikinalevyt, vuoraa niillä piirakkavuoka, vie parvekkeelle siksi aikaa, kun teet täytteen (tai laita jäkaappiin, jos mahtuu).

Lisää pannulle ruusukaali, pekonisilppu, öljyä ja muutama ripsaus suolaa. Paistele hetki kovalla lämmöllä, lisää nakit, kääntele hetkinen. Lisää tomaatit ja mausteet, laske läpötila, anna muhia sen aikaa, kun teet munamaidon. Käännä uuni lämpenemään 200 c.

Riko munat, lisää neste ja smetana, loraus soijakastiketta, persiljasilppu ja juustoraaste. Sekoita.

Kaada pohjan päälle täyte, sitten munamaito. Lisää juustoraastetta, jos tarvitsee. Pane uuniin n. 35 - 40 minuutiksi. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. Piraga ei ole mikään laihduttajan eväs, vaan tuhtia kamaa, aloita syöminen pienemmällä palasella, ehkä vihersalaatin kanssa?

Ps. Roolipelisessio oli jälleen kerran mainio. Eron jälkeen ystäväni (pelinjohtajamme) kutsui minut aloittelevasn porukkaan, jossa muutkin olivat omalla tavallaan siipirikkoontuneita. Porukasta sain uusia ystäviä ja uutta elämää. Nykyään pelaamme jo eri porukalla toisia seikkailuja, mutta kiitollinen muistan olla joka kerta, kun pelin aloitamme. Mielikuvitus on mahtava laji, sitä pelinjohtajallamme piisaa. Ja nauru parantaa aina!

Muuttuuko ihminen?

Vuosi 2022 oli varmaan tähänastisen elämäni parhaita vuosia. Kunpa elämä jatkuisi tämänsuuntaisena, ja vastoinkäymiset olisivat suhteellisen käsiteltäviä! Parisuhteen syvimmän olemuksen olen löytänyt aiva viime vuosina, kyseessä on vapaaehtoinen sukulaisuussuhde, joka rakkauden lisäksi sisältää ystävyyttä ja yhteistyökykyä. Villi huuma vaihtuu syvään yhteisymmärrykseen ja välittämiseen.

Kun aina en jaksa lukea (Teemestarin kirja on tulossa vaiheeseen, jossa homma lipeää käsistä, things turn bad to worse), kaipaan televisiosta helppoja ohjelmia, en kauhua, amerikkalaista ökyactionia tai raakaa puhetta. Parasta tvn katsomisaikaa ovat aamut, kun talo on hiljainen ja pääsen rentoutumaan (lue: Hän nukkuu, eikä kommentoi päälle). Erityisesti rakastan sisustus- tai talokauppaohjelmia, ihmisten elämä on silloin mallillaan (Beachfront Bargain Hunt, Rantataloa etsimässä, Property Brothers, Kiinteistöveljekset, Love it or list it UK tai A place in the sun - winter edition). Sisustus- tai asumisongelmat ratkeavat, eikä näytetä hetkeä, kun taaperot tulevat teini-ikään, puoliso ryhtyy pettämään tai vanhemmat menettävät työnsä. Olen helppo ihminen.

Mutta muutkin kelpaavat, niin kuin Ykkösen luontodokumentit, Simpsons-sarja tai brittidekkarit: Vera Stanhope, Karen Pirie, Morse, Lewis, Shkespeare ja Hathaway. Eilinen esimerkiksi oli hieno tv-päivä Veran, Karenin ja Simpsonin perheen kanssa. Vuoden vaihtuessa harkitsin jo vakavasti nukkumatin valtakuntaan matkaamista. Hän taas katsoi lempiohjelmaansa urheilua, joku jääkiekkorehakka sieltä taas tuli.

Tein suolaisen piirakan mökiltä kuskaamistani kantarelleista. Lisäsin mukaan 80 g pekonia, sipulia, muutaman tomaatin, chilinpuolikkaan (tätä vähän epäilin, että peittääkö se kantarellin aromin, mutta ei!), tofukastikkeen lopun ja oliivipurkin jämät. Tulipa muuten maukas eväs! Illalla nautimme vielä savunagei ja juustoja. Hihittelin itsekseni, kun Hän luvan kanssa haki iltasella jääkaapista ylijääneitä nakkeja, joskus ihminen on niin helpolla onnellinen.

Minua ei harmita edes se, että ensi viikolla on mentävä kalliille gynekologille hakemaan uutta estrogeenireseptiä, kun koko maasta ovat laastarit taas loppu ja uusia tulee farmaseutin mukaan vasta vkolla 22. Naisena pääsee kokemaan kummallisia asioita. Aion pyytää kaksi reseptiä, toisen geelille ja toisen laastareille, ettei tarvitse maksaa taas uutta kallista lääkärikeikkaa. Olisi tänä vuonna muutenkin ollut gyne-keikan vuoro, mutta vasta syksyllä. Toistaiseksi palkka on vielä riittänyt, vaikka kaikki kustannukset nousevat. Luojan kiitos määräaikainen sähkösopimuksemme päättyy vasta kesäkuussa!

Ulkona paistaa aurinko. Harkitsemme saunanlämmitystä, Hän omien sanojensa mukaan lähinnä odottaa hiihtoa. Minä en odota mitään, vaan paistattelen hetkessä. Tämä se on elämää!

Vapaapäivä ennen maailmanvalmistumisen päivämäärää

Olimme olleet kovin kllttejä, huomasin jouluaattona, kun Hänen nuorempi jälkeläisensä toimi joulupukin apupoikana. Kirjoja, alusvaatteita, molemmille merinovillakynsikkäät, palapeli ja muutama muu tarpeellinen verme löytyi lahjojen joukosta. Ilta jatkui kahdestaan sen jälkeen, kun jälkikasvu siirtyi uusien ruokien ja lahjojen pariin äitinsä luokse.

Ruuat onnistuivat jälleen erinomaisesti. Kaloja ei enää jäänyt joulupäivän lounaalle, mutta ei Hänen lapsenlapsensa jäänyt niitä kaipaamaan, kun veteli peurapaistia niin, että äitinsä jo alkoi toppuuttelemaan ikäisekseen varsin pitkää lapsukaista. Totesimme lapsen olevan tulossa isäänsä, kasvaa jättiläiseksi ja arvostaa hyvä ruokaa. Muissa asioissa ei teit' isäin kannata lähteäkään astumaan.

Olipa mahtavaa seurata sivusta, kun isoisä ja lapsenlapsi ropasivat joulupukin tuomia vieheitä. Siinä jo ryhdyttiin suunnittelemaan ensi kevään ja kesän onkiretkiäkin. Ymmärrän kyllä lapsen äidin monivuotisen epävarmuuden Hänen suhteensa, mutta nyt ex-miniä totesi, että olisi pitänyt antaa Hänelle tilaisuus jo useampi vuosi sitten. Mutta mitään ei ole menetetty, nyt Hän pääsee osallistumaan lapsenlapsensa elämään, kun vaan itse pysyy kunnossa. Motivaatioita siihenkin on nyt eri tavalla.

Minä en edelleenkään innostu lapsista, mutta kyseinen yksilö ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä. Siinähän tuo menee joukon jatkona, kun vaan minun ei oleteta osallistuvan syvällisemmin kasvatuksen periaatteisiin tai kustannuksiin, pragmaatikko tunnustaa. En muista enää sitäkään vähää, miten muiden lasten kanssa toimitaan, en osannut sitä lapsenakaan. Elämä oli liian raskasta.

Nyt saan nauttia pari päivää vapaista, ennen kuin tuskaisat pari päivää koittavat töissä. En ymmärrä, miksi kaikkien liiketoimintojen pitää ajoittaa muutoksensa aina vuodenvaihteeseen - tai sitten heinäkuun alkuun. Se on varmaan kiva tulla sitten valmiille töihin, mutta meille se aiheuttaa suman jo muutenkin tiukkojen aikataulujen ajankohtana. Pari yötä tässä kuitenkin on jo ollut, etten ole rakentanut töitä unissanikin, olen saanut kierrokset laskemaan.

Mutta muuten elämä on meille hyvä. Valoa, lämpöä, ruokaa, herkkusia, rakkautta ja kirjoja.

Arkeen

Mikä lie, kun ovat edesmenneet usealta vuosikymmeneltä pyörineet alitajunnassa. Ehkä syksy tavallaan on luopumisen aikaa, elänhän minä oman elämänkin syksyä, vaikka välillä sen tehokkaasti unohdankin. En tarkoita, että luovuttamassa olisin, mutta jonkinlaista henkistä sadonkorjuuta taidan tehdä. Välillä toki pyörähtää päässä jo väsynyt ajatus, että eiköhän tämä nyt jo ala riittää yhdelle elämälle. Pidempään olen elänyt kuin useat ystävät ja tuttavat - ne, jotka alitajuntaani ja uniani nyt kansoittavat.

Siivosin sitten kylpyhuoneen, että saisin ajatukseni kirkkaammaksi. Olen pessyt mökkipyykit, keittiön maton, tehnyt ruokaa, kerännyt kirjaston kirjat, napsinut parvekkeelta kasveista kuivuneita oksia - selvisivät lähes kaikki hengissä. Ajatukset eivät varsinaisesti kirkastuneet muuten kuin tämän päivän ohjelman osalta.

Minulla oli alustava kutsu yhden pelikaverin valmistujaisiin, mutta kun yksityiskohtia ei kuulunut, arvasin, että vieraaksi on saapumassa henkilö, joka ei tahdo olla kanssani tekemisissä. Yhden vanhimman ystäväni puoliso ei koskaan hyväksynyt, että jatkoin seurustelua Hänen kanssaan ensimmäisen mielenjärkkymisen jälkeen. Ystävän puolison mukaan hankkiudun tietoisesti ongelmiin, eikä hän aio olla paikkaamassa minua kerta toisensa jälkeen. Totta on, että välillä ajat ovat olleet huonoja, mutta niistä olemme toistaiseksi selvinneet, maanantaina olemme olleet naimisissakin 3,5 vuotta, ensi kuussa parisuhteessa 6,5 vuotta. On siitä kuitenkin reilusti suurin osa ollut hyvää, tai pikemminkin erinomaista aikaa. Rakkauden ja ystävyyden täyttämää.

Kävin sitten kirjastossa, täytin ruokavarastot ensi viikkoa varten, vielä tilaan bussikorttiin aikaa ja sitten silpaisen kalsarikännin. Hän menee ystävänsä luokse kylään, et viitsi kiusata selvää ihmistä omalla katharsiksellani. Jospa sillä saisin häädettyä henkiset luurankoni takaisin komeroon, mistä ovat tulleetkin.

Keittelin viimeiset luumut jääkaapista soseeksi. Puolet upotan puuroon, toisen puolikkaan lettutaikinaan yhden viimeisiään vetelevän banaanin kanssa. Ihana väri!

Kesän viimeiset vieraat

Kesän viimeinen vieraspariskunta poistui lintukodosta. Haikeata, kolmen päivän jälkeen mekin olemme jo kotona. Onneksi on vielä pari päivää aikaa pestä pyykit ja purkaa tavarat. Pienesti ahdistaa.

Eilinen sieniretki oli pienoinen pettymys, kuiva ja kuuma kesä teki sen, ettei pääsato ole ole vielä näillä huudeilla noussut. Saimme kuitenkin raavittua kokoon kastikesienet. Varmaan ensi viikonloppuna tilanne olisi aivan toinen, harmi vain, että me emme enää ole täällä. Jos varaa olisi, vuokraisin mökin koko kesäksi meille - en tahdo omistaa, koska kunnossapito ja rakentelu eivät minua kiinnosta. Toisin on asia ystäväpariskunnalla, heillä on useampia projekteja menossa sen tiimoilta.

Päivällisellä tarjolla oli naudan sisäfilettä, hasselbackan perunat ja uunikasviksia. Erinomainen kattaus! Saunan jälkeen vielä vähän kiuasmaggaraa, niin yhdentoista maissa suurin osa meistä oli valmista kauraa unten maille. Lewis-sarjan poliisintappaja jäi kaikilta näkemättä - saunakaljatkin jäivät puolitiehen.

Tänään vielä teimme kävelyn tutkimaan naapuriin rakenteilla olevaa vuokramökkiä. Kylläpä siellä onkin valmistumassa kaunis romantillinen pikkumökki! Paluumatkalla bongasimme ensin muutaman kantarellin ja sitten osuimme pieneen runsaampaan esiintymään. Saimme varmaan pikkupistoilla metsän kerättyä yhtä suuren saaliin kuin lauantaisella sieniretkellämme.

Nyt pitää sitten ryhtyä purkamaan ruokavarastoja ja pikkuhiljaa ryhtyä sopeutumaan lähdön ajatukseen. Onneksi ensi kesä on jo varattu. Ja kotonakin on kiva olla, kunhan vain rakkautta riittää - tiedän.

Aktivoituneen lahnan arvoitus

Työmaa ehkä edistyy. Jos ei etene, karkaan kaikesta, muutan maata, nimeni ja sukupuoleni. Näin taas päivänä muutamana unta irtisanomisesta. On se sitten mahtavaa, kun huijarisyndroomalla varustettu työntekijä on kerran eläessään irtisanottu (2012 - kun esi-ihme sai kenkää ja minäkin kullitetun kädenrutistelun), niin aina pahan paikan tullen tietää olevansa tähtäimessä. Koska eihän suolatehtaalta huonompaa löydy.

Enemmän kuitenkin taidan olla huolestunut veljeni jälkeläisestä, esikoisen toinen pitkä suhde kariutui, vaikka vasta viime vuonna menivät kihloihin. Taidan olla iloinen jälkeläisen puolesta, koska mielestäni kyseessä oli hoitosuhde parisuhteen sijaan. Ei siinä toisessakaan osapuolessa loputtoman pahaa vikaa ole, hänen vain pitää kasvaa ihmiseksi. Nyt pitää vain sukulaisolennon kasvaa omillaan toimeentulevaksi. Joskus on vaikeata laskea irti, vaikka tietäisi sen olevan omaksi parhaakseen.

Itse olen tänään muutaman juoman voimin saanut aikaan asioita kuin piriä olisin pussillisen vetänyt (en käytä, koska sydän, mutta jäljet olen nähnyt). Taimet istutettu, yksi lempipyyhkeistäni korjattu (miksi ne aina renksun kohdalta hajoavat, vaikka muuten olisi käyttöaikaa?), paistamiani lettuja nakerrettu jälkkäriksi, huominen rope-ruoka sovittu, melkein keikkaseura helmikuulle hankittu, sukusuhteita hoidettu. Välillä olen aikaansaapa. Välillä lahna.

Kukaan ei tainnut kertoa elämän uskomattomasta käänteilystä, aina jotain. Ihan aina. Alan olla tätä aika täynnä (ei saa sanoa, vaan kun ei jaksha).

Rahkalettutaikina:

2 ylikypsää banaania

2 kananmunaa

Appelsiinirahka

Maitoa n 2-3 dl

Siirappia

Suolaa

Vehnäjauhoa (ehkä n 2-3 dl)

Leivinjauhetta ripaus, 1 tl

Sekoita ainekset. Anna turvota n tunti. Hän söi hillolla, minulle kelpasivat sellaisenaan.

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.

Ystävyydestä

Jo pääsiäisen aikaan suunnittelin kutsuvani yhden entisen nuoreni kylään. Ystävän, ei tässä enää voi nuorista puhua, kun hänkin täyttää reilun kahden vuoden päästä 50 vuotta. (Apua! Minne aika kuluu, kun on kivaa?) Pääsiäinen meni kotia järjestäessä remppaa varten, eikä väistöasunnossa ollut tilaa vieraalle, niinpä siirsin kutsun viime perjantaille.

Nyt on koti kunnossa ja minulla aikaa suunnitella menua. Ja sitä teinkin huolella, suunnitelma kerkesi muuttua useasti ennen kuin päätin tehdä grillijuusto-rypäle-salaatin ja oman versioni vodkachorizopastasta. Vaihdoin kerman kantarellikermakastikkeeseen ja koska käytin raakamaggaraa, pannulle lisäsin sipulia ja paprikaa kypsymään yhtä aikaa makkaran kanssa.

Ruoka onnistui, vieras tuli ajallaan, kaikki tulivat keskenään toimeen. Oli mukava leppoisa ilta, vielä kävimme Käpygrillissä kuuntelemassa Thin Lizzy-coverbändin keikan. Siellä onnistuin viivyttelemään niin pitkään, että viimeinen kotibussi kerkesi mennä. Ilma oli niin leppoisa, että kävelin parisen kilometriä kotiin päin, kunnes pääsin loppumatkan bussilla. Ihana linnunlaulukonsertti, upea kuutamo, lämpöä ja kevään tuoksua!

Ystävät ovat tärkeä osa elämääni. Sen Hän on saanut huomata. Enimmäkseen on käynyt niin, että ystävät puolin ja toisin ovat hyväksyneet meidät pariskuntana, vain Hänen sairautensa hulluimpina aikoina kuulin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta normalioloissa on kanssakäyminen luontevaa ja leppoisaa, mielipiteet myönteisiä kaikinpuolin. Toivon, että tilanne jatkuu tällaisena, parisuhteessa pitää säilyttää tasapaino ystävien ja puolison suhteen. Molemmat ovat tärkeitä, en ole onnellinen ilman toista.

(Varoitus, seuraa keittiötsykolokinen lausunto. Varmaan ystävyyden tärkeydellä on jotain tekemistä yksinäisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden kanssa, ujo köyhän alkoholistiperheen lapsi ei ollut halutuinta ystävämateriaalia. Siksi edelleen hämmästyn, kun huomaan kelpaavani jollekulle ihan minuna itsenäni. Eipä silti, että muuten voisin lahjoakaan ihmisiä, korkeitaan ruualla. Että kai minussa sitten jotain hyvääkin on.)

Oi ihana tammikuu

Lopetin perjantaina työt kuin seinään. Olen ryhtynyt suojelemaan itseäni liialliselta työltä, koska pinnan kiristyessä saatan päästellä sammakoita suustani. Asperkele minussa aktivoituu, tarvitsen omaa rauhaa ja rauhaa etenkin viikonloppuisin. Jotta osannenko enää ikuna kirmailla baareissa ja keikoilla, vaikka se mahdollistuisikin? Ainakin aion yrittää, ystävän yllyttämänä tilasin maaliskuun loppupuolelle Tavastialle lipun.

Hänen poikansa vietti meillä pari vuorokautta. Ahdistavaa ja surullista. Pojan lähdön jälkeen minulle tulee atavistinen tarve desinfioida koko residenssi - toistaiseksi olen tyytynyt lakanapyykin pesuun. Poika on mykkä ja kyvytön hallinnoimaan omaa elämäänsä, sääliksi käy molempia vanhempia. Äitinsä kanssa viestittelen, kerron kuulumiset, sekin helpottaa häntä, kun tietää pojan olevan elossa.

Ilman Hänen perheongelmiaan kaikki on hienosti. Rakkautta ja rauhaa riittää, molemminpuolista arvostusta. Ja vielä viikon verran kissaterapiaakin, Roosa ja Elvis ovat kovin rakastettavia ja seurallisia persoonia. Vähän pelottaa tulevaisuudessa häämöttävä kylpyhuoneremontti ja töissä ensi viikon organisaatioiden rakennusurakka, mutta muuten haistan kevään olevan jo oven takana. Myrskyn jälkeen on poutasää ja blaablaablaa... ulkona on nimittäin todella kaunista juuri nyt. Helsinki on hetkisen kaunis, menkää vaikka katsomaan.

Elvis ei mennytkään laatikkoon, vaikka houkuttelin.

Roosa sen sijaan pomppii kaikki mahdolliset paikat läpi.

Lauantaina oli blinipäivä. Ovat ne vaan sitten herkullisia lättyjä!

Ei tapahdu mitään - hyvä niin!

...aamuherätys, aamupesu, aamupuuro, kone auki, lounas, kone auki, kone kiinni, ruuan valmistaminen, jos ei vanhaa ole, päivällinen, iltapala, lukemista tai telkkaria pari tuntia, iltapesu, unille... Ad nauseam, sanoisi joku.

En varsinaisesti voi mainostaa elämämme olevan glamöroosia ja täynnä jännittäviä tapahtumia, mutta eilen taas Hänen kanssaan totesimme sen olevan täydellistä meille. Eilen illallakaan en jaksanut valvoa, jo yhdentoista maissa aloitin treffit nukkumasan kanssa. Eikä edes harmittanut herääminen kuuden aikaan, koska on lauantai. Voin ottaa päiväunet. Ehkä tänään jaksan vähän paremmin.

Olemme pohtineet, kuinka järjestämme elämämme kylpyhuoneremontin aikana. Väistöasuntoa emme saa taloyhtön puolesta (sinne pitäisi kuitenkin viedä kamat mukana, muuttokin maksaa), pihalle tulevat konttisuihkut ja vessat. Se ei valitettavasti kummallekaan meistä ole toimiva ratkaisu, koska vatsa, vanhuus, allergia, etätyö. Syitä on useita.

Kunhan aikataulu selviää, kyselemme ensin läpi ystävät, suvun ja tuttavat, jos kenelläkään olisi tarjota ratkaisua. Jos ei ole, on ryhdyttävä etsimään vaikka AirB&B-pilttuuta. Kalliiksihan se käy, vaikka miten olisi koronahalvennus, mutta pitää sitten ottaa vaikka kuukauden lomareissuna. Onneksi on edes pieni puskurirahasto odottamattomia tilanteita varten.

Lauantaiaamu muuten alkaa vielä ihanammin, kun tekee aamupalalle tuoretta leipää. Ohje on muunnelma teemasta Sumarin vaivaamattomat sämpylät.

Vaivaamaton sämpylätaikina

2 dl maitoa, 4 dl vettä
1/3 tuorehiivapaketista
Suolaa, loraus siirappia
2 dl kaurahiutaleita
2 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä
5,5 - 6 dl vehnäjauhoja

Kaikki sekaisin astiassa. Tulee paksu puuro, ei vaivaamista. Peitä se ja pane jääkaappiin 12 tunniksi. Sillä välin kun uuni lämpenee, 220C, kuopaise 9 sämpylää lusikalla leivinpaperin päälle. Ei tarvitse käpälin koskea. Pidä uunissa 35 minuuttia.

Älä polta suutasi.

Henkinen raivo härkä

Olen allerginen rikkinäisille esineille, rikoin ne sitten itse tai sai vahingon aikaan joku muu. Itseäni ruoskin lujaa ja muistan virheeni pitkään. Kiroan näkökykyäni; kun ihmiseltä puuttuu stereonäkö ja hämäränäkö, mutta likinäköä kyllä on siunattu kotitarpeiksi, niin tietäähän tuon, että sattuu ja tapahtuu. Kun vahingon aiheuttaa joku muu, yritän hillitä karjahteluni, mutta tuhina ja pihinä ovat hetken melkoiset. Se hetki saattaa olla pelottava.

Hän tiputti useita vuosia etsiskelemäni lasitetun savisen sipulikulhon päälle hyllystä lasipurkin sillä seurauksella, että kannesta lohkesi neljä pientä palaa ja pienempia lasitteen sirpaleita. Arvaahan sen, että möin maani ja aloittelin toista. Koitan nieleskellä, mutta samalla kun liimaan paloja paikalleen, toivon syntymäpäivä- tai joululahjaksi ehjää purkkia. Samanlaista. Samalla ilmaisen epäilykseni, ettei sellaista löydy, koska omaanikin kyttäsin useita vuosia.

Kyllähän minä lepyin, mutta harmittaa vieläkin. Pitänee olla onnellinen, että vain kansi sai hittiä. Analysoin itseäni, tiedän mustasukkaisen suojelunhalun johtuvat ex-puolisostani, joka aina minulle suuttuessaan rikkoi jotain minulle tärkeätä, kunnes lakkasin välittämästä ja siivoamasta jälkiä. Pelkään alitajuisesti joutuvani saman kohteeksi ja siksi ylireagoin.

Olisi pitänyt mennä johonkin eroterapiaan/ traumaterapiaan. Minusta tuli masentunut angstinen seinähullu ennen eroa ja sen jälkeen. Kesti seitsemisen vuotta ennen kuin aloin pitää miehiä edes ihmisinä. Satikka sitten itseäni. Nyt se saamarin trauma pomppii alitajunnastani pilaamaan nykyisyyttä. Joudun tolkuttamaan itselleni, että terveenä Hän on mitä rakastavin, hyväntahtoisin ja hyväätarkoittavin ihminen, joka ei todellakaan tahdo minulle mitään pahaa. Ja että minä olen ihan siedettävä ja suhteellisen terve mieleltäni. Ja melkein kiva.

Nyt menen tekemään melkein kivana foccaccian valmiiksi ja sitten vietän omaa aikaa. Hän meni saaman urheiluterapiaa ystävänsä luokse. Kuvassa myös kovan onnen purkki.

Apua, loma loppuu!

Yhtenä päivänä kuunnellessaan selvitystäni piirakkataikinan ohjeesta ja kaulitsemisesta Hän ehdotteli, että ryhtyisimme pitämään yhdessä blogia Moderni Martta ja Meillä Asuva. En ollut aivan vakuuttunut. Kyllähän se näin lomalla onnistuisi, mutta todennäköisesti kävisi niin kuin edelliselle viritykselleni, se nukahtaisi Ruususen uneen, kun välillä tämä peruspäiväkirjan pitäminenkin ottaa voimille.

Viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina ystävä kävi noukkimassa minut Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyyn. Lämmin suositus, jos ensi kesänä huudeille satutte, tämänkesäinen näyttely loppui viime viikonloppuna. Tutustuimme näyttelyyn jo toista vuotta perätysten. Aina sieltä lähtee ulos virkistyneenä ja hyvällä tuulella.

Ennen kuin matkasimme takaisin mökille, kiertelimme läpi eteensattuneet kirpputorit. Mukaan ei muuta tarttunut kuin Alexander McCall-Smithin Olemmeko sukua? -kirja. Ystävä muuten toi tuliaiseksi kesäkurpisan ja mustia viinimarjoja. Vielä kerkesimme tehdä ensimmäisen sieniretken, osa sadosta pääsi piirakkaan, osa pakkaseen.

Seuraavan päivän vakavamielinen sienestäminen johti siihen, että laitoin hätäviestin sunnuntaina kylään tulossa olevalle pikkuveljelle. Hän ja puolisonsa toivat sienikuivurin tullessaan. Kuivuri pöhisi reilun kaksi päivää, nyt vaan mietin, miten saan pakastimessa olevat sienipussit pääkaupunkiseudulle ensi viikon alussa. Noh, se on ensi viikon ongelma.

Olen nauttinut etenkin päiväunista. Samoin takan lämmittämisestä, ruuan tekemisestä, leppoisasta yhdessäolosta, lukemisesta ja sateen ropinasta. Huomisesta alkaen keli alkaa lämmetä, voi olla, että suppilovahveron alut kerkeävät kasvaa aikuisiksi ja vielä pääsen pöhisemään kuivurin kanssa. Hän taas on edennyt musiikkipuuhassaan sekä lukemisessa - vihdoinkin, taisimme puuskahtaa molemmat. Lukeminen tekee hyvää kummallekin.

***

Bonuksena se suolaisen piiragan ohje, joka sopii erityiseti mökkiolosuhteisiin, jos ei ole pakastinta:

120 g margariini/ voi
2 dl juustoraastetta
3 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sämpyläjauhoa
4 cl kylmää vettä
Leivinjauhetta muutama veitsenkärjellinen
Yrttejä, pizzamaustetta tai paprikajauhetta maun mukaan (mitä vaan, että pohja maistuu)

Nypi kuivat ainekset yhteen. Lopuksi sekoita vesi ja laita jääkaappiin muovipussissa viileään tunniksi. Kaulitse leivinpaperin päällä. Siirrä lasivuokaan paperin kanssa - kasaa päälle haluamasi täytteet ja juustomunamaito. Uuni 200°c, 40 min.

Pääskysten lentonäytös

Eilen illalla kävelin bussipysäkiltä kotiin, olin täynnä rauhaa. Vuosi sitten viimeksi olen nähnyt roolipeliystäväni, nauranut, juoninut, neuvotellut, käynyt kauppaa universumin jumalien ja kauppureiden kanssa - ja tulihan sitä syötyäkin, tosin liian paljon ja liian myöhään. Ei vieläkään tahdo ruoka maistua, kun eiliset grillimaggarat miettivät ulospääsyä.

Ulkona kohahtelivat loppukesän tuulettomien iltojen ensimmäiset kuumailmapallot kohti pohjoista. Pääskysperheet järjestivät kilvan lentonäytöksiään, pitkät kiir-äänet säestävät shouta. Yritin tallentaa tunnelmaa mieleeni, jotta voisin sitä muistella, jos murhe joskus kalvaisi sieluparkaa. Kävelin kotiin läpi 550n ruman ja rikkonaisen työmaan, mietin, että hyvä tulee vielä siitäkin. Vielä vajaa kolme vuotta ennen kuin ratikkareitin pitäisi olla valmis. Onhan rakentamista myös mielenkiintoista seurata - harvoin pääkaupunkiseudulla moista myllerrystä päsee todistamaan.

Tänään ajattelin rakennella grillibroilerin jäämistöstä haalimastani lihasta kanapiirakan pakastimesta kaivelemaani filotaikinan loppuun. Aamupäivällä paistoin koriin unohtuneet ylipypsät banaanit rahkan kanssa letuiksi. Minulla vaan ei sielu anna periksi tunkea hyviä ruoka-aineksia biojätteeseen, kun jalostamalla niistä saa erinomaisia vatsantäytteitä. (Vaikka minulla ei nälkä ole, nautin tekemisestä.)

Huomenna on ensimmäinen lomapäivä. Pääsen pakkaamaan pientä lomaretkeä varten. Hän jää kotiin, minä retkeilen pari yötä ystävän kanssa. Siitä varmaan myöhemmin. Nyt hekumoin ajatuksella, että kaikki on vielä edessä.  Sunnuntai-iltapäivä saattaa olla loman paras hetki, kun tietää, että heräkello ei kilitä ennen kuutta huomenaamulla.

Ai niin ja ilmalämpöpumppukin on nyt tilattu. Asennus on syyskuussa, käyttöä sille saadaan vasta ensi kesänä - on tästä hullun lailla rehaamisesta jotain iloakin oltava. Ei meillä muuten siihen varaa olisi ollut. Verottaja rankaisee toimiani loppuvuonna, tarvitsen myös kotitaloustyövähennyksen tuoman minimaalisen avun.

Ulkona viilenee vihdoinkin. Vaikka taivas tipahtaisi niskaani, silläkin uhalla kerron olevani onnellinen.

Helleraivo

Se on taas täällä, jokakesäinen riesa ja tunnelman pilaaja. Tänä vuonna helle alkoi aikaisemmin kuin edellisinä kesinä, eikä ilmastonmuutos tule antamaan meille armoa tulevaisuudessakaan. Aion perustaa meille asunnon-hermojen-parisuhteensäästörahaston ilmapumpun hankkimista varten. Nähdäkseni hyvän ja energiatehokkaan kapistuksen hinta huiskii jossain kolmen neljän tonnin tietämillä asennuksineen.

Onpahan jotain, minne pyrkiä näiden tavanomaisten lisäksi. Tavanomaisiin luetaan täysylläpito, rakastava parisuhde, jonkinlainen päiväkotipaikka - sekä Pauli Hanhiniemeä lainatakseni sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita.

Juhannus kaupungissa sujuu rauhaisaan tahtiin. Keskiviikon sade tuli rankka viilensi keliä sen verran, että kun en töiden päälle jaksanut kauppaan lähteä Pietarin potkupallokoronaa hankkimaan, niin tein sitten elämäni ensimmäisen focaccian. Tuli törkeän hyvää, teen toistekin, mutta en kesällä, enkä vain kahdelle ihmiselle.

Ja joku päivä, kun kylille uskaltaudun, jälki tulee olemaan hurjaa. Uhkailen, todennäköisempää on, että jaksan baareilua pari tuntia ja luikin ajoissa kotiin.

Lähdön tunnelmaa

Toiseksi parasta oman elämänmuutoksen jälkeen on juhlistaa ystävien ja kavereiden seuraavan taipaleen alkua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen (ja esihenkilön ajattelemattomuutta, mutisen itsekseni) saattelin aivan yksin kollegan viimeisen työpäivän loppuun. Enkä harmittele, hauskaa oli.

Elvis-kissa on devon rex.

Kävimme nauttimassa kostean lounaan ravintolassa Tikkurilassa. Kollegan puoliso haki meidät heille. Siellä kissaenergian lisäksi tankkasimme toisen pullollisen proseccoa ja pullollisen valkoviiniä. Juttelimme, nauroimme ja paransimme maailmaa aina kahdeksaan saakka. Sain vielä kyydin kotiin, kun kollegan puoliso meni jatkamaan työpäiväänsä keskustaan.

Hän oli sillä välin siivonnut ja levittänyt parvekkeelle Iikkeasta tilaamani toisen maton. Tilaus osoittautui hivenen haastavaksi. Hieno suunnitelmani oli, että tilaan jutut postitse. Kävi niin, että paketista tuli liian suuri lokeroon, se oli kiikutettu naapurilähiön K-kauppaan. Houkuttelin viekkauvvella ja vääryyvvellä Hänet mukaan kantokameliksi. Hän taas kosti sen uudenlaisella kovennetulla Iikkealla, kannoimme paketin kahdestaan kotiin. Minä olisin ajellut busseilla. Olivat muuten lihakset kipeänä seuraavana päivänä. Mutta nyt on uuden parvekematon lisäksi parvekkeelle näkösuoja, makuusoppeen kattolamppu ja alulautaset (tiskikoneemme on vähän huoleton veikko, vanhat lautaset eivät enää kestäneet kolistelua, vaan alkoivat ikäntyessään lohkeilla).

Muuten olemme jälleen nauttineet leppoisasta rauhasta. Eilen oli klassinen perunasalaatti-naggipäivä, tänään teen marokkolaisvaikutteisia karitsalihapullia (täytettyjen herkkusienien ja perunasalaatin kera). Minusta on kiva kokeilla uusia helppoja reseptejä. Ja Hänestä on kiva syödä lopputuloksia. Win-win.

Kollegan lähteminen tulee lisäämään työkuormaani melkoisesti, kunnes hänelle saadaan seuraaja (toimenkuva tietenkin muuttui). Minulta taas poistui henkireikä, kenelle mie puhisen ärsyyntymistäni ja tuskaani? Tännekö? Vai Hänelle? Ehkä saatte molemmat osanne, pahoittelen. Yksi aikakausi taas päättyi, minun eläköitymiseeni on aikaa, sikäli kun ikinä voin taloudellisista syistä eläkkeelle jäädä.