Logistiikan ihmelapset

Kolmen vuoden harkinta- ja vatulointiaika päättyi eilen. Sovimme jo viime viikolla, että nyt on kellarikomeron kimppuunkäymisen aika - ja dadaa, Hän oli aamulla suostuvainen. Niinpä aamupalan jälkeen keräsimme tarvittavat avaimet ja siirryimme alakertaan.

Hän nosteli laatikon/ nyssäkän tai vaatehengarin kerrallaan pois komerosta ja minä jakelin niitä kahteen eri pinoon sen mukaan, miten usein tarvitsisimme tavaraa. Kun komero oli tyhjä, aloitimme täyttämisen suhteellisen loogisesti. Eteen jäivät tavarat, joita tarvitaan joka vuosi (talvitakit, kengät, matkalaukut, kalastuskamat, joulukuusi), sen taakse Hänelle unelmoitavaksi tarkoitetut laatikot, jotka kannattaa käydä läpi ennen lopullista päätöstä. Unelmoinnilta se nimittäin minun silmissäni vaikuttaa, kun jokaista lappua ja tavaraa hipelöidään minuuttisotalla. Ihan taakse tulivat muuten vain säilytettävät (mm. akkareita, päiväkirjoja, kirjeitä, pari vanhaa tietokonetta, pari lumilapiota).

Kuin taivaanlahjana oli pihalle perjantaina ilmestynyt roskalava. Sekin sai täytettä. Emmekä olleet ainoita, koko talorypäs kanteli sinne pitkin päivää tavaraa ja osa jopa tavaraa poispäinkin. Minäkin hetken haikailin ison kukkaruukun perään, mutta joku oli kerennyt jo kierrättä sen ennen kuin sain aikaan noutoreissua.

Lopputulemana tiedämme, mitä kellarissa on, sinne tuli tilaa myös yläkerrassa olevalle ilmastointivermeelle ja muullekin kamalle tarvittaessa, n 2 m3. Sen lisäksi minäkin voin käydä noukkimassa sieltä sesonkikamaa, koska ei ole vaarana tavaravyöryn alle jääminen. Tärkeintä on, että teimme sen yhdessä ja tyylimme tehdä asioita yhdessä on toisiamme täydentävää. Erittäin tyydyttävä kokemus! Parisuhdetta vahvistava! Suosittelen.

Mutta uutta tavaraa ei saa hankkia! Ei mitään! Meillä on kaikki, jotakin jopa kaksin kappalein, kuten esimerkiksi silitysrautoja,  vaikka kumpikaan ei vaatteitaan silitä...

Oi ihana toukokuu

Kevään aloitus on aivan jotain muuta kuin kaksi vuotta sitten, silloin kun Hän vielä alkoholiin koski. Nyt olen onnellinen ja tyytyväinen, ei tule minunkaan niin monta lasillista kumottua. Hänen seuransa on siunaus maailmalaajuisessa katastrofissa. Vielä onnellisempi olisin, mikäli Hän ei olisi murheen murtama jälkikasvunsa takia.

Nyt jälkikasvu on hetkellisesti turvassa. Tapahtumat vaikuttivat äärimmäisen vaarallisilta, kulku oli nopea. Itse mietin nyt tulevaisuuteen tuijotellen, että jälkikasvun tulisi löytää elämäänsä nöyryys. Kunhan nyt vaan ensin elämään selviää - vahva veikkaukseni tosin on, että selviää, mutta ymmärtääkö saaneensa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Kunpa vaihtaisi.

Itse olen väkertänyt menuumme kaikki mahdolliset epäterveellisyydet. Eilen oli astioiden tyhjennys-päivä, mutta vielä ajattelin tänään meidän herkuttelevan tortilloilla. Sitten on taas kauppaan mentävä, veikkaan nappaavani mukaan jotain Lidlistä maanantaina, kun kollega hakee minut toimistopäivän viettoon ja haemme matkalla salaattilounaat.

Tänään paikkasin farkkuja. Juu. Taas. Neljä paria vieraili ompelukoneessa. Uudet reiät vanhojen vieressä molempien pöksyissä. Sen jälkeen riehaannuin ja ryhdyin pidentämään välikausitakin hihoja. Kohta näen, onnistuinko. Sitten minulle on alustavasti luvattu kävelyretki - sen päätämme naapurilähiön Ärkioskille: Dermosil-paketti ja lountaistuotekaupasta tilattu puolukkajauhe odottavat noutajaa. Jos ei tänään, niin huomenna töiden päälle.

Kyllä huomaa, että postimyynti vetää. En ole viime aikoina saanut yhtään pakettia lähi-Eilepan automaattiin. Aina on joutunut vaeltamaan kauemmas.

Ai niin, kun mulla on täällä tällainen päiväkirja

Ei vuodet kulu. Ne kuluttaa. (Kiitos, Pauli.) Samoin kuluttavat päivät, joita yhtä aikaa vihaan ja rakastan. Rakastan elossa olemista, Hänen seuraansa, turvaa. Vihaan sulkeutumista, käpertymistä, sairauden uhkaa ja näköalattomuutta.

Tulevaisuuden suunnitteleminen taitaa olla varsin olennainen osa ihmiskäsitystäni. Vaikken sitku-ihmisenä ole itseäni pitänytkään, niin silti kaiken tekemisen suunnitteleminen ja toteutus taitavat kuitenkin olla minulle tärkeä asia. Edes elokuinen mökkireissu ei ole varmaa. Mistä sen tietää, jos vielä elokuussa lynkkaavat koronarajan eteläpuolelta tulevat. (Onneksi osaan piiloutua murteeni taakse - ehkä.)

Tilasin uudet olohousut, kun halavalla sain. Zalandolta tuli alennukoodi ja ilmainen toimitus, pöksyt maksoivat 25 euroa. Edelliset ovat lähes hiutuneet haaroista silpuksi. Nyt voin pestä vanhat ilman, että miettii, ovatko ne kuivuneet käyttökuntoon aamuksi. Tähän on menty, ei farkkuja kotioloissa.

Viikon kohokohta on vierailu toimistolle. Kollega hakee ja tuo, bussiin en uskalla. Hän taas käy kerran viikossa ystävänsä luona. Siinäpä sosiaaliset kontaktimme. Onneksi meillä on toisemme ja onneksi tykkäämme toistemme seurasta. Minä pelkuroin ja hyperventiloin joka toinen päivä, Hän lohduttaa. Siitepölyallergia ei mitenkään auta tilannetta, keuhkot vinkuvat.

Minä juon nyt Jägermeisteria. Sitten teen makaronilaatikon - piti ostaa kalaa, mutta Pirsman palvelutiski on rempassa. Ei siellä ollut Magnersiakaan, siksi menin Alkoon. Tässä ei välttämättä hyvä heilu.

Lomakuume nousee

Pakkaamme luonteidemme mukaisesti. Minulla oli pakkauslistat tehtyinä jo kuukausi sitten, yleiset keittiö- ja liinavaatetavarat on jo nätisti kasassa, vaatteet ovat pöydällä, lääkkeet ja nesessääritavara pitää vielä paikallistaa. Arvatkaas, mikä on meillä asuvan tilanne? Yhtään nyssäkkää ei ole valmiina, listaakin hän teki, mutta sekin jäi kesken. Sen lisäksi kalakamat, jotka Hänen oli tarkoitus tarkistaa eilen, ovat siirtyneet kellarista parvekkeelle. Musiikkivermeet ovat omilla paikoillaan, eivätkä suinkaan siistissä nipussa.

Autonhaku onnistui erinomaisesti. Omistaja oli todella mukava ja avulias. Onneksi olin aika tarkkaan opiskellut reitin, koska Hänestä ei kaupunkisuunnistajaksi ole, totesimme jälleen. GPS:n hän sai toimimaan sen jälkeen, kun hän itsekin jo tunnisti, missä olimme. Seuraavalla kerralla minä luen karttaa ja Hän ajaa. Auto on hieno, punainen. Juu. On sillä joku merkkikin, Audi. Bloxcar on taivaanlahja autottomalle köyheliinille.

Naurattaa Hänen vaatehamsterointinsa, kun tiedän Hänen notkuvan olopöksyissä ja hupparissa suurimman osan ajasta. Mutta minkäs ihminen luonteelleen voi. Minun laukkuni tulee painamaan kuutisen kiloa, Hänen ainakin 12.

Vaan eipä ole enää hätä eikä hoppu. Pohjoisempaan Suomeen on suora tie, ruuhkia ei ole ja kahville pysähdytään tarvittaessa. Mukava lähteä. Minua ei ahdista. Asiat ovat hyvin. Loma on jo alkanut.

Harmaata

Työpaikan kylpyhuoneessa huomasin, että juurikasvu heijasteli hopeaa. Vihdoinkin, riemuitsin mielessäni. Ryhdyin suunnittelemaan kampaajakäyntiä, siellä voisin silpaista koko tukkaan vaaleanharmaita raitoja, niin ei raja värjätyn ja värjäämättömän hiuskansanosa niin pahasti erottuisi. Toinen vaihtoehto on tehdä se itse, sitä selitin äsken jollekulle unessakin. Ottaa sellainen hopeaan vivahtava tuhkanvaalea tai siitä tummempi versio, sillähän tämä hoituisi.

Vaikka taloutemme on kunnossa, ei se sitä tarkoita, että voisimme elää kuin pellossa. Kohta tulee vielä vaikeampaa, mutta onneksi olen jo ostanut kesään saakka kaikki oleelliset keikkaliput (Kypck, Devin, Ghost ja tietenkin Tuska). Ennakkosatsaaminen on kannattanut, musiikista en tahdo enää koskaan luopua. Lisäksi voi aina talouden salliessa ja mielen kääntyessä käydä edullisemmilla pikkukeikoilla. Viihdyn vain erinomaisesti kotimuusikkoni kanssa. Ihanaa seurata, miten musiikki syntyy ja kehittyy.

Ottoveli kävi hengästyttämässä meidät. Ei uskoisi, että siinä on mies, joka odottaa pallolaajennusta.Siinä se puhui, pilkkoi, käveli ympyrää ja sai aikaan erinomaisen orienttiaterian (kasviksia ja tofua tuoreessa mustapippurissa, teriakitofua sekä vihreä curry riisin kera). Eivät tosin asiat ole hyvin hänelläkään, hoitotakuu täyttyy vasta huhtikuussa, julkinen terveydenhuolto ei taida pitää kiirettä. Vierailun syynä olivat erilaiset hoitotahdot sekä raha-asioiden hoitaminen, nekin mokomat mutkistuvat tilanteen sitkistyessä.

Postiin olivat tupsahtaneet tilaamamme paidat Kiinasta. Tiedän tavallaan, että olen moraaliton, mutta toisaalta, kun 50 eurolla sai neljä todella hyvännäköistä ja Suomen oloissa uniikkia paitaa, niin sitten olen. Jos minulla joskus on varaa ja jos joskus mahdun Suomessa myytäviin ja valmistettaviin vaatteisiin, jotka eivät näytä tuhkalta ja säkiltä, niin lupaan siirtyä takaisin käyttämään paikallisia palveluita. (Vähän näytää omatunto koputtelevan, kun tätä pohdin ja vatuloin.)

Paha ihminen

Voi minua syntistä, kun keksin, että Kiinasta tilaamalla saan yhden paidan hinnalla kolme. Vielä malliltaan perinteiselle suomalaiselle rintava-reitevä-persevä-sopivia, sellaisia, joita ei ainakaan toistaiseksi ole vastaan muilla päällä kävellyt.

Nyt tunnustin töissäkin, että kävelen lapsityövoimapaita päälläni. Sen lisäksi tein toisen tilauksen, kaksi paitaa itselleni ja kaksi Hänelle. Ovat niin kauniita, että jos vaan Hänelle päälle menevät, voi olla, joudun tilaamaan pari muutakin juttua. Eikä muuten maksanut paljon, n. 50 juroa lähetyskuluineen. Tosin toimitusaika tulee olemaan kolmisen viikkoa, mutta kiire ei olekaan.

Hän tuskailee elämänsä toisen blogikommentoinnin kanssa.  Taitaa jäädä tekemättä, sen verran tuskaisaa on opettelu. Ymmärrän sen hyvin, minulla on töissä tuskaisaa. Kotona sitten on molemmilla kivaa ja mukavaa, tavallista ja rauhallista. Enpä olisi uskonut tällaista olevan olemassakaan, puhumattakaan, että se olisi minulle kelvannut tai tehnyt minut onnelliseksi.