Jatkuu myöhemmin

On vähän hankala hetki menossa. Pitää jatkaa myöhemmin.

Samesame.

Ihmiskoe

Vuoden ja viiden kuukauden kuluttua täytän 60 vuotta. Jos vaihdan äänestyspiiriä ennen sitä, jälkeen jää suhteellisen hyvin säilynyt tomumaja - ellei sitten vahingoitu itse aktissa. Muutaman kerran olen pohtinut puolivakavissani, jotta eikö täältä joutane. Väsyttää käydä asioita aina uudelleen, parasta ennen päivämäärä alkaa olla takana päin. En välillä tahdo jaksaa yrittää aina uudelleen, sitten naurattaa, kun tajuan, että asiathan taitavat olla paremmin kuin koskaan elämässäni.

Ulkoisesta kuorestani alkavat sivusaumat ratkeilla ja lahkeensuut rispaantua. Seuraan prosessia suurella mielenkiinnolla, ihailen kämmenselkien, silmänalusten ja poskien ryppykarttaa. Leuanalus luovutti jo viitisen vuotta sitten painovoimalle. Ihmettelen, miten edelleen sisälläni on se sama valkotukkainen mykkä ja komeroonpiiloutuva rimpula, kun massaa on kertynyt ja tukka vaalenee maantienvärisestä harmaaksi haiven kerrallaan. Miten edelleen joistain asioista ajattelen aivan samoin, vaikka silloin minulla ei tainnut olla sanoja asioiden käsittelyyn. Mutta tietoa oli.

Lapsena minulla oli Lapsuuden Kultainen Kirja, johon tulivat pituus- ja painokäyrä, kertomani sadut, tarinat ja anekdootit. Mummo, isän äiti, sitä on eniten täyttänyt, hänhän minua hoiti aina nelivuotiaaksi saakka. Sitten mummoparka sekosi, viisikymppinen nainen sai Parkinsonin taudin ja kaksisuuntaisen maniavaiheen päälle yhtä aikaa. Senaikainen sairaanhoito hänet sitten varsin nopeasti sitoi sänkyyn ja lepositeisiin sairaalan kroonikko-osastolle, missä hän eli parikymmentä vuotta vihanneksena, kun vanhainkodissa eivät voineet pitää.

Mutta asiaan. Pari vuotta sitten sain "Kun minua ei enää ole"-kirjan. Olen sitä täyttänyt vähitellen, morbidi ystävänkirja aikuiseen makuun. Loppusivuilla olisi tilaa elämänviisauksille jälkeenjääville, olen ottanut osion käyttöön Vanhuuden Kultainen Kirja-tyyppisesti. Noin puolivuosittain kirjaan uusimmat ratkeamat ja repeämät muistiin, koska sitten kun se dementia iskee, niin mitäs luulette, muistanko mitään?

Ehkä en edes halua, tuskinpa on kiva minnekään kirjata, että tänään seisoin ruokajonossa, enkä saanut mitään tai sain ensimmäiset vaippani paskottuani alleni aktiivisesti puolisen vuotta, tai että pari kuukautta sitten unohdin puolisoni nimen. Tai että palvelukotiin pitäisi päästä, mutta paikkoja ei ole. Tai että jos pääsisin liikkumaan sängystä, hakisin Kurvista viimeisen voitelun ainekset. Voihan se toisaalta olla, että alan elää villiä nuoruuttani uudelleen ja vonkaan kaikkea mikä liikkuu, enkä ymmärrä edes surra. Todennäköisesti tulen mummooni ja alan huudella rivouksia, solvauksia ja muuta epäsopivaa, niin pitkään kunnes saan kunnon napit ja loppuu se ininä.

Mut ei mennä sinne vielä. Nyt on nyt, eikä tukka vielä lähde päästä. Sen sijaan pelkään ihan muita asioita koto-oloissa, en vaan uskalla miettiä liikaa, etteivät mietteeni käy toteen. On tämä päästäisloma kummaa aikaa, kun kerkeän ajatella. Ajattelu usein on erittäin yliarvostettu juttu.

Kuinka vaihdat baari-illan höyrypesuriin?

Huonot uutiset ensin, hakemastani paikasta tuli tosi söpö ja kiva "kiitos, mut ei kiitos"-viesti. Ikä on rasite työssäni, se estää minua irtisanoutumasta ja heittäytymästä vapaaksi taiteilijaksi, blogikirjailijaksi. Maksaisitteko muka tästä vai tarvitsisiko olla enemmän draamaa? Sitä kyllä voi olla tulossa. Voinhan toki myös valehdella itseni mielenkiintoiseksi. Tai sitten jatkaa hakemista ja odottaa tilanteen paranemista palkkatöissä. Toinen vaihtoehto on lottovoitto ja huvin vuoksi ylläpidettävä bed and breakfast-lukaali jossain maaseudulla tai pikkukaupungissa. Vieraat saisivat viihdyttää minua.

Olen taas viime aikoina ostellut ja tilaillut. Niin kuin esimerkiksi sukkia. Tilasin kolme paria Karkelon kiristämättömiä sukkia, ensimmäinen  pari testauksessa, perästä kuuluu capslockilla tarvittaessa, jos eivät umpikalliit sukat pysty kykenemään myyntilupaukseensa vastaavaan toimintaan. Minulla nimittäin jalkapohjat kuivuvat ja halkeilevat, vaikka joka ilta hölväisin niitä tukevilla rasvoilla.

Sukkien lisäksi tein Dermosil-tilauksen. Kun perjantaina kävin paketin hakemassa, selvisi, että käsisaippuapaketti oli räjähtänyt matkalla. Huppistahitto. Laitoin palautetta menemään, varmaan perästä kuuluu. Yritys on yleensä ollut kovin nopea palautteen käsittelijä.

Kolmas ostokseni oli höyrypesuri. No kun halavalla sain Lidlistä, eikä kukaan lähtenyt mun kanssa torstaina töiden päälle baariin. Ehkä hyvä, enemmän minä sillä höyrypesurilla teen ja krapulan sain hankittua kotioloissakin, kun vänisin työtuskaani Hänelle. Pesuri maksoi eur 25, baari-ilta olisi tullut kovasti kalliimmaksi.

Perjantaina saimme vieraaksi Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Kiva pikkuvierailu, tein Merosen tilan ohjeella karitsan ulkofileitä, uunikasviksia, perunamuusin ja tomaattikantarellikastikkeen. Uskaltauduin jälkiruuaksi tekemään rahkapiirakkaa, pidin sitä taas liian pitkään uunissa, reuna kärähti. Onneksi maku oli erinomainen. Krapulani loivensin pikkoloviinipullolla.

Tänään Hänellä on urheilustudio ystäviensä kanssa. Itse katson telkkaria ja luen. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Jaksoin pakata pois talvitakit ja, dadaa, imuroida ilmalämpöpumpun suodattimet. Kunhan vähän lämpenee, pitää vielä ulkoyksikkö tarkistaa ja putsata pölyt.

Hieno kevätvapaa. Sorry vaan, Jesse.

Merosen yrttikuorrutetut lammasfileet

600 g kalvotonta lampaan ulkofileetä (minulla siis karitsaa)

Leikkaa fileet neljään osaan ja paista kuumalla pannulla niin, että ne saavat väriä kauttaaltaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uunivuokaan ja levitä päälle yrttikuorrutusta. Pane fileet 225 asteiseen uuniin ja ota pois, kun kuorrutus on ruskistunut.

Yrttikuorrutus

2 siivua kantitonta vaaleaa vuokaleipää
25 g voita
1 puntti basilikaa
1 puntti persiljaa
100 g parmesaania
mustapippuria ja suolaa myllystä

Raasta parmesaani ja jauha kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. (Minä kyllä ihan saksin yrtit, raastoin juuston ja tuoreen leivän sijaan käytin korppujauhoja.)

Jänskättää (vähän)

Vaalipäivä on sujunut erinomaisen hyvin ensimmäisen vaalilautakuntajäsenyyteni aikana. Olin aamuvuorossa klo 8 - 14:30. Sen jälkeen matkasin kotiin syömään ja ottamaan lyhyet päiväunet. En taaskaan ymmärtänyt mennä lauantaina ajoissa nukkumaan.

Perjantaina Hän ja minä päädyimme Juttutupaan Marjo Leinosen ja Bublicansin keikalle. Se oli virkistävää, vaikka paikka oli kuin ammuttu täyteen. Portieeri uhkaili jo täyttä taloa, mutta hetken jonottamisen jälkeen pääsimme sisään. 1h 15 min keikka oli kertakaikkisen viihdyttävä tapaus! Suosittelen lämpimästi! Kotona olimme jo vähän yhdeksän jälkeen.

Vaalituloksen yllä tuntuu hoveroivan uhkan tuntu. Alueella, jonka vaalilautakuntaan kuulun, äänestysprosentti nousee korkeaksi. Vasemmistolaisena minua pelottaa tietenkin oikeiston tai persuleiden voitto. Sitten mietin demokratiaa ja sitä, että kansahan saa sellaisen johdon, kun se valitsee. Jos se on, mitä ihmiset tahtovat, en voi kuin elää asian kanssa seuraavat neljä vuotta.

Hoitokissaat Minni ja Morris saapuivat jo tänään. Minulla on huomenna vapaapäivä. Saan jotain pehmeää itseni ja maailman väliin. Ja nyt valmistaudun laskemaan ääniä.

Aamut ovat vielä kylmiä. Viime viikolla bussipysäkin ikkunalasissa olivat kauniit kuurankukkaset. Ikävöin kevättä.

Jaksamisen eväitä etsimässä

Työ tekee minut äkäiseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle uuden ja vanhan järjestelmän ristipaineessa. Ahdistus kasvoi sen verran rehvakkaaksi, että olen ryhtynyt lukemaan työpaikkailmoituksia.

Valitettavasti tiedän rajoitteeni. Virallinen koulutukseni ei ihan vastaa nykyistä työnkuvaani ja minulta puuttuu työssä tarvittava excel-gurumaisuus. Olen sitäkin koulutusta naukunut viitisen vuotta, en vaan kerkeä opistella sitä työn ohessa "try and error"-menetelmällä. Ja sitten ikä. Ammattini on nuorison suosiossa, siellä on monta hyvää nälkäistä jonossa jokaista vapaata paikkaa kohti. Mutta viime viikolla löytyi niin sovelias paikka, että pakko oli hakea. Olenpahan ainakin yrittänyt. Työnantajaehdokas voi todistaa, ettei harrasta ikärasiamia, kun (jos) kutsuu minut haastatteluun.

Sain vihdoin luvan ylitöihin. Minun pitäisi käydä läpi omasta sähköpostistani yli 500 lukematonta viestiä, joista vanhimmat ovat varmaan viime syksyltä. Helppo ratkaisu olisi tuhota vanhimmat, mutta niissä voi olla säästettäviä liitteitä. Osastomme yleinen sähköpostilaatikko pullistelee myös. Kaikana olemme 24 h vastauslupauksestamme.

Huomenna siis teen töitä muutaman tunnin. Tänään olemme nauttineet vapaasta ja ohjelmattomasta lauantaista. Lämmitimme saunan, tein herkkuruokaa ja minun osaltani ollan kruunasi Midsomer Murders. Hän on päässyt katsomaan urheilua, illalla ilmeisesti on luvassa potkupalloakin.

(Kyllä minä jaksan. Pankkitili vaatii sitä. Päättyneet TES-neuvottelut nostavat palkkaa huhtikuussa 3%, pikkubonus tulee 12,5% kertakorvauksen muodossa. Kulut ovat nousseet valitettavasti niin, ettei korotus siihen paljon auta. Helenkin tarjosi uutta sopimusta, joka nostaisi kilowattitunnin hinnan kolminkertaiseksi. Odotellaan, mikä on ääni kellossa kesemmällä. Sopimus päättyy vasta 30.6. - onneksi.)

Ei minua ahdistakaan

Mietin eilen, valtaako mieleni sunnuntaiahdistus, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei näy. Loppuloma on ollut niin täynnä ohjelmaa, että on ihana vain olla. Lepäilen saunan jälkeen makuuhuoneessa, Hän katsoo urheilua. Urheilu on usein erinomaista päiväunien taustakohua, tasainen papatus merkityksettömästä aiheesta on ihanan unettavaa.

Päiväunista tuli mieleen torstai. Matkasimme ensin Itikseen, Hän kävi lääkärissä ja minä shoppalin sillä välin Clas Ohlsonissa (korvatulpat, kaksi koukkua kylppäriin, kittiä oven paikkaamiseen, kolmijalka ja kielet kitaraan). Sen jälkeen Hän kävi passikuvassa, passi oli mennyt vanhaksi jo marraskuussa, nyt kun vielä saisin Hänet tekemään hakemuksen. Kappahlista tarttui mukaan uusi pipo. Sitten matkasimme Hagikseen. Lounastimme pizzaa Da Vincissä ennen kuin poikkesimme Vihreällä Planeetalla. Liu Cixinin scifi-trilogia oli edelleen hyllyssä, nyt se muutti meille.

Olimme kotona joskus ennen neljää. Olin aivan poikki ja hiivin päiväunille. Hän teki minulle seuraa, kuinka ollakaan, itse nukuin reilun tunnin, Hän melkein neljä. Päivärytmi sekosi aika tehokkaasti, sain kuitenkin perjantaina käytyä viikonlopun ruuat sekä hääpäivälahjamme pellavalakanat. Niitä olen mieluillut useamman vuoden.

Eilen vierailulle saapui Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Hän piristyy silmissä, kun pääsee apinoimaan nuorison kanssa. Ihanaa nähdä puolisonsa silminnähden onnellisena, etenkin kun oma jälkikasvu ei kaikkiseltaan ole Hänelle aina onnenhetkiä tuottanut. Seuraava vierailu on jo sovittu pääsiäiselle. Hienoa, kun Hän pääsee syventämään suhdetta tuoreeseen sukulaiseensa. Minä nyt tunnetusti en lasten päälle juuri mitään ymmärrä, kunhan käyttäytyy hyvin eikä loukkaa isovanhempaansa.

Voi olla, että lepään jälleen hieman. Uudet lakanat lisäävät sängyn vetovoimaa. Olenkohan tulossa vanhaksi, kun unen ja levon tarve lisääntyvät?

Olen järkyttynyt, että makuuhuoneeseemme on hiipinyt vihreä väri. Outoa.

Hääpäiväkukkaset

Kissanhoitokiitoskukkaset

Tauhkan keskellä rimpuilua

Olen yrittänyt ainakin muutaman kerran kuukaudessa kirjata elämäntapahtumiamme yhteiseen päiväkirjaamme ihan siksi, koska tiedän, miten vähän elämästä loppujen lopuksi jää mieleen. Arki vie mukanaan ja ne pienet arkiset onnenhetket katoavat tauhkaan, suorittamiseen ja rimpuiluun.

Helmikuu oli erinomainen esimerkki. Työ vei voimani, työnsi minut välillä epätoivon partaalle. Pari kertaa pillitin ääneen. Kotona, ei kukaan töissä sitä nähnyt, mutta en jättänyt kertomatta oloani ja tuntemuksiani esi-ihmeelle, älkää luulkokaan. En ihan niin pahasti ole marttyyriainesta. Silti epäilen että vasta tällä tulevalla viikolla kollegoilleni selviää, minkä parissa olen muutaman viimeisen kuukauden kamppaillut, kun he joutuvat sijaistamaan minua.

Kyyti on koleata. Useasti tulee mieleen, että miksi ne, joilla töitä on, tapetaan määrään. Tiedän sen meillä johtuvan vanhanaikaisesta systeemistä uuteen siirtymisestä, mutta onnistuneen määrittelyn kanssa se olisi sujunut helpommin. Miksi määrittelyä sitten teki johto eikä me käyttäjät? Siihen minulla ei ole vastausta.

Mutta näillä mennään. Pohdin välillä, että eläkeikään on enää kuusi vuotta, en haikaile kokonaan lomalle, mutta mieluilen osa-aikaisuuden perään. Ettei minun tarvitsisi enää olla vastuussa kaikesta.

Onneksi muutakin elämää on - niin kuin esimerkiksi rakastava parisuhde. Eilinen hääpäivämme oli keskinäisen kehun kyllästämä. Kun kaikki on hyvin, on ihanaa antaa positiivista tunnustusta puolisolle. Olemme arjen huipputiimi, totesin, kun illalla oli koti siivottu, lakanat vaihdettu, pyykit pesty ja kaappi täynnä herkkuruokaa. Siitä huolimatta Hän sai katsoa urheilua mielensä kyllyydestä, itse taas luin, pelasin ja katsoin pari sarjaakin. Ja välillä pulputamme keskenämme.

Elän parisuhde-elämäni parasta aikaa. Enpä olisi arvannut, että tällaistakin on tarjolla. Rauhaa ja rakkautta. (Tähän kohtaukseen joku siirappinen lälläbiisi.)

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

Kovin on tapahtumaköyhää

Parin viikon takaiset piirakkatalkoot olivat suksee. Nyksän eksällä on vielä opeteltavaa pulikkatalkoissa, että hän saa kuoritaikinan pyöreäksi, mutta kaikki kuoret saimme täytettyä. Hauskaa oli! Puhetta, musiikkia ja pulikointia. Aikaa kului vajaa viitisen tuntia, kuohuviiniä kaksi pulloa, jallua 20 cl. Sitten vielä eksyimme lähibaariin, jonne ilmestyi myös exän nyksä. Hienoja ihmisiä!

Yhdeksän aikaan illalla nakotin bussissa varsin tuiterissa, kotona menin iltapesun päälle suoraan sänkyyn herätäkseni viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Hän kiitteli, etten ollut jäänyt notkumaan humppelissa riesaksi. Itsekin kiittelin samaa.

Työviikko oli raskas, vaikka asiat toki etenevät.  Kamalaa on, en tiedä, pitäisikö toivoa yytee-potkuja, mutta kuka muu hullu shown hoitaisi? Se siitä.

Eilen oli Hänen lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhlat. Matkasimme Vuosaareen ja vaelsimme läpi lähiöiden. Vastassa oli parisenkymmenen eri-ikäisen ihmisen villilauma. Lapset sokerihumalassa, aikuiset notkistuivat hitaammin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset, vastaanotto lämmin. Hän varmasti tunsi olevansa odotettu vieras. Minua ahdisti ihmispaljous, mutta piilotin sen mielestäni hyvin. Vain valokuvissa näki vaivautumiseni, minun ja muun porukan väliin jäi 15 cm rako. (Lue: Kuka näistä ei kuulu joukkoon?)

Huokaisin helpotuksesta, kun parin tunnin päästä läksimme kotiin. Hänen lapsenlapsensa, lapsen äiti, lapsen isän äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vielä menevät, mutta laumatapaamiset ovat rankkoja. Kotiin päästyämme vedin parin tunnin päiväunet, olin valveilla vajaan neljä tuntia ja menin yöunille. Henkisesti rankkaa.

Nyt on vähän pirteämpi olo. Syytä ollakin, nimittäin vuorossa on roolipelipäivä. Pelinjohtaja vihjailee jotain hahmojen kuolemasta Signal-ryhmässämme. Laitoin vastakysymyksen, onko hän kyllästynyt meihin, peliin vai molempiin. Hän saa sillä välin kotona jatkaa työtään rauhassa. Siivous hoidetaan vasta, kun Roosa ja Elvis lähtevät tiistaina kotiin.

Lomaan on kovin pitkä aika. Helmikuussa ei ole juurikaan edes palautumisaikaa, viikonloput on jo myyty.

Jännän äärellä

Huomenna lähden vierailulle nyksän eksän ja hänen nyksänsä luokse. Suomeksi: kun tässä nyt kuitenkin yhteisiä asioita pyöritellään, menen tutustumaan livenä Hänen entiseen puolisoonsa, lasten äitiin.

Tapaaminen ei ole mikään kovat kaulassa kahvikekkeri, vaan aiomme tehdä yhdessä karjalanpiirakoita. Olen pari kertaa heidän nuorimmaisensa mukana lähettänyt joululahjan mukana piragoi, hyvin ovat maistuneet. Lasten äiti ei sanojensa mukaan koskaan ole niitä tehnyt, huomenna sitten sokea taluttaa rampaa. Äiteehän ne meillä teki lähes kuolemaansa saakka.

Häntä ei mukaan kutsuta. Parempi vaan hoitaa tämä alta, koska viikon päästä olemme jo koko sakki pelaamassa isovanhempia lapsenlapsen 9-vuotissyntymäpäivillä. Sinne jo hätäpäissäni ostin Pokemon-figuurilahjuksen, kun pelkään, ettei Hän saa käytyä onki-lahjaa lupauksensa mukaan. Todennäköisesti pelkään turhaan. Yleensä pelkään turhaan. - Aina se selkäranka jostain on löytynyt.

Mutta. Puolen päivän punttuussa olen viisaampi, mätsäävätkö kemiamme. Kirjoituksissa ainakin, mutta live on aina live. Ei minua oikeastaan huoleta. Jos molemmat tulemme (tai olemme tulleet) Hänen kanssaan toimeen, niin merkit ovat hyvät.

Lopetin muuten tänään työt kotitoimistolla 14:30 (liukumasaldotunteja jäi vielä plakkariin n 76, ei huolta). Olipa luksusta! Lämmitimme melko pian sen jälkeen saunan. Roosa huusi saunan oven ulkopuolella, koska henkilökunta piiloutui häneltä tunniksi. Sitten vielä puoli tuntia huutoa, koska henkilökunnan mielestä kuuma kiuas on kissalle riski, eikä saunaan ole silloin mitään asiaa.

Kuvassa lämpöä on vielä 50 astetta. Ei kuitenkaan vielä ylälauteella kavunnut lämmönpalvoja.

Sataa, sataa, ropisee

Ilmastonmuutos jyllää ulkona. Kuuntelen räystäsrännien iloista loruttelua kissahotellin Devon Rex-vieraiden Roosan ja Elviksen kanssa.

Pariskunta on vuoden vanhempi, Elvis 16 ja Roosa 13 vuotta, Elviksessä ikä alkaa näkyä. Kärttyinen ukkeli, joka ei enää leikkiä jaksa, Roosa kuitenkin vielä vähän yrittää. Elviksen kanssa kilpailen nojatuolin herruudesta, nyt onneksi hänelle kelpasi, että minä istun tuolissa ja hän minun sylissäni. (Lisää vieraita olisi tulossa heti, kun vanha pariskunta 7.2. lähtee kotiin. Pitää ehkä pari päivää levätä.)

Parempi puoliskoni, Hän, on vierailulla ystävänsä luona. Kerran viikossa Hän menee viettämään Huonon huumorin seuran kokousta, katsomaan urheilua, mikäli sitä tulee, soittelemaan ja käymään musiikkiaiheista debattia. Minulla korvat ja mieli lepäävät yhden illan. En vastaa puhelimeen, pidän television kiinni. En halua puhua enkä kuunnella.

Viime viikon lopulla olin niin väsynyt työhön, että purskahdin itkuun, kun tajusin, että minun odotettiin tekevän kolmea neljää asiaa yhtä aikaa ja vielä toinenkin vknloppu töitä. Onneksi olin kotitoimistolla, toisaalta harmi, että olin, säikäytin Hänet perinpohjaisesti. Itse burnoutin useaan otteeseen läpikäyneenä Hän tunnistaa oireet. Onneksi esihenkilö ymmärsi tilanteen ja suoritimme tehtävien karsintaa.

Pääni on toistaiseksi tyhjennyt varsin tehokkaasti viikonloppuna. Ainakin toistaiseksi niin on käynyt. Onneksi on Hän, tukeni ja turvani. Onneksi on ystäviä ja pienoisia retkisuunnitelmia. Eihän tilanne tällaisena voi jatkua loputtomiin.

Erilainen viikonloppu

Onneksi meillä ei ollut mitään erityissuunnitelmia viikonloppua varten. Itse asiassa hekumoin ajatuksella, ettei kukaan ollut tulossa vierasksi tsi itse emme olleet menossa minnekään. Toisin kävi.

Kuten arvasin, töissä tietojen siirto pykii. Datavalidointiin oli varattu kaksi päivää. Aloituskokouksessa kävi ilmi, ettei tietoja ollut saatu edes ladattua järjestelmästä oikein. Validointi tarkoitti sitä, että ryhdyimme käymään tauhkaa läpi rivi riviltä. Päivän päätteeksi lähetin huomioni esihenkilölle ja projektipäällikölle, varsin nopeasti tuli ylityölupa. Taitaa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun teen ylitötä, tähän saakka ylimääräiset on kuitattu liukumilla (vapaata tunti tunnista, onneksi edes kokonaisina päivinä).

Eilen puuhastelin viisi tuntia. Veikkaan, että tänään menee toinen mokoma. Toki urakka helpottuu edetessään, rakensin eilen toimivan metodin. Mutta tylsää se on. Ja vaikuttaa uneen. Viime yönä taas tein unissanikin töitä. Ja kun töistä pääsin, seurasivat muut ahdistavat aiheet.

Mutta näillä mennään. Onneksi voin Hänen kanssaan jakaa ahdistustani. Kotimentorointi on kunnossa. Ja työolosuhteet. Sain perjantaina rakennettua kotitoimistooni kahden näytön näkymän, kun pihist... lainasin töistä USB C with USB A kaapelipiuhan. Koneita en koskaan ole pelännyt.

Yritän tolkuttaa itselleni, että jos päätöksentekijät työpaikalla tekevät kauaskantoisesti yltiöoptimistisia päätöksiä, heidän tulee myös kantaa vastuu, etten yhtenä ihmisenä vain repeä kaikkeen. Tiedän, että normityöt ovat jääneet tekemättä, niistä huuto alkaa ensi viikolla. Kunhan vaan en pillahda itkuun, kun raivoaminen alkaa, vaan ymmärrän pyytää kohdistamaan kritiikin esihenkilölleni. Harjoittelen mantraa "Not my circus, not my monkeys".

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää ja helppoa. Auttaa pitkälle, kun koti on rauhan tyyssija. Ainakaan kannustavaa kumppania elämästäni ei puutu. Toivottavasti minä osaan olla Hänelle samanlainen.

Sesonkituotteiden eräpäivä

Kun avioeron viime metreillä 2007 pääsin muuttamaan omaan kotiin, muistan pohtineeni, että varmaan tulen olemaan todella yksinäinen jouluna. Toisin kävi, olin hankkinut tismalleen vain sellaisia ruokia, joista pidän, törsäsin viiniin ja muutamaan muuhunkin alkoholipitoiseen tuotteeseen, oli konvehteja, kirjoja ja musiikkisoitin.

Niin kävi, että aattopäivänä maailma näytti matalalta paistavan auringon valossa puhtaalta ja toiveikkaalta. Istuin napostelulautaseni kanssa nojatuolissa, siivotussa pilttuussa, katsoin televisiosta Lumiukkoa ja taisin itkeä onnenkyyneleitä, kun tajusin, ettei MINUN kotiini pääsisi kukaan riehumaan ja rikkomaan paikkoja. Olin yksin, mutta en yksinäinen.

Silloin lakkasin kutsumasta joulua jouluksi, otin sen hyvän mielen, antamisen, valon ja levon juhlahetkenä vuoden pimeimpänä aikana. Se tunne on kehittynyt vuosien saatossa. Mielelläni koristelen kotia, teen herkkuruokia ja paketoin lahjoja, koska mitään ei ole pakko tehdä, kaiken voi tehdä siten, että siitä nauttii. Nauttisin varmaan pienemmällä rahallakin tehdystä joulusta, nyt ylimääräistä rahaa menee Hänen läheistensä lahjoihin, meille hankimme käyttötuotteita ja naamioimme ne lahjoiksi.

Mutta nyt sesonki on ohi, pakkasin kuusen laatikkoon, Hän imuroi, sesonkinvalot vain jäivät, ne saavat valaista eloamme tammikuun loppuun saakka, sitten luonnonvalo alkaa riittää. Joulu- ja uusivuosiruokavarastot alkavat olla loppu, eilen sain hyvän tekosyyn tutkia kaappeja, kun olin menossa roolipelaamaan, enkä viitsinyt torstaina käydä kaupassa. Naureskelin piirakkaa suunnitellessani, että tämäjän on kuin vanhasta sadusta: piti tulla puku, mutta tulikin liivi.

Eli kuinka pakastimen sisältöä kaivelemalla tehdään suolainen piirakka (tilaus oli kinkkupiirakka, lopputulos pekoni-nakkipiirakka n 6-8 syöjälle, kun en jaksanut lähteä käymään kaupassa).

Pekoni-nakkipiirakka

Tee isoon vuokaan, tähän ei peruspiragavuoka riitä, omani on noin puolen uunipellin kokoinen

1 kg torttutaikinalevyjä

Täyte:
300 g ruusukaalia silputtuna
Loraus öljyä, ripaus suolaa
140 g pekonia
350 g savunakkeja
10 pientä luumutomaattia
Rippeet Järvikylän lihamix tuoreyrttilaatikosta
Savupaprikaa
Mustapippuria
Muutama jalopenosiivu silppuna
Kokonainen yksikyntinen valkosipuli raasteena

"Munamaito":
3 kananmunaa
120 g smetanaa
2 dl maitojuomaa
Tuorepersiljasilppua
Loraus soijakastiketta
Juustoraastetta maun mukaan (itse lisäsin pinnalle lisää, kun alkuperäinen määrä osoittautui vähäiseksi)

Sulata taikinalevyt, vuoraa niillä piirakkavuoka, vie parvekkeelle siksi aikaa, kun teet täytteen (tai laita jäkaappiin, jos mahtuu).

Lisää pannulle ruusukaali, pekonisilppu, öljyä ja muutama ripsaus suolaa. Paistele hetki kovalla lämmöllä, lisää nakit, kääntele hetkinen. Lisää tomaatit ja mausteet, laske läpötila, anna muhia sen aikaa, kun teet munamaidon. Käännä uuni lämpenemään 200 c.

Riko munat, lisää neste ja smetana, loraus soijakastiketta, persiljasilppu ja juustoraaste. Sekoita.

Kaada pohjan päälle täyte, sitten munamaito. Lisää juustoraastetta, jos tarvitsee. Pane uuniin n. 35 - 40 minuutiksi. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. Piraga ei ole mikään laihduttajan eväs, vaan tuhtia kamaa, aloita syöminen pienemmällä palasella, ehkä vihersalaatin kanssa?

Ps. Roolipelisessio oli jälleen kerran mainio. Eron jälkeen ystäväni (pelinjohtajamme) kutsui minut aloittelevasn porukkaan, jossa muutkin olivat omalla tavallaan siipirikkoontuneita. Porukasta sain uusia ystäviä ja uutta elämää. Nykyään pelaamme jo eri porukalla toisia seikkailuja, mutta kiitollinen muistan olla joka kerta, kun pelin aloitamme. Mielikuvitus on mahtava laji, sitä pelinjohtajallamme piisaa. Ja nauru parantaa aina!

Ennustusta kerrakseen

Kun olisikin kristallipallo, joka kertoisi miten meidän käy. Mutta kun ei ole, niin ihmetellään elämää sitten muuten. Niin kuin esimerkiksi sitä, että tänään klo 11 tein viimeiset merkinnät nykyiseen järjestelmäämme. Tiedotin asiasta kollegoille ja rakensin excelin, johon jäädytyksen aikana tehtävät pakolliset muutokset kirjataan, että ne sitten voidaan korjata tulevaan järjestelmään.

Edelleenkään minua ei ole opetettu käyttämään uutta. Pakko luottaa kollegaan, joka on mukana määrittelyssä ja rakentamisessa ollut mukana. Pakko, mutta kyllä pelottaa. Nyt on vain odotettava ensi viikkoon, että pääsemme validoimaan dataa. Tietoa. Mitä se nyt oikein suomeksi on? Tauhkaa?

Hän on viime aikoina kamppaillut kroonisen sairautensa ja siitä johtuvan unen vähyyden kanssa. Aamuyöt ja aamut ovat vaikeita. Onneksi edes välillä Hän malttaa nukkua päiväunet, koska huomaan, että ilman unta lisääntyy ärtyisyys, keskinäinen kemiamme kärsii. Toki mahtavaa on, että vaikka meillä on pieniä yhteenottoja, niin voimme tuohtumisen jälkeen pyytää anteeksi ja silitellä asiat (nuo henkiset höyhenet) takaisin kosteutta torjuvaan asentoon.

Eurooppalainen huoltovarmuuden puute petti minutkin. Käyttämäni Estradot on kaikissa muodoissaan loppu. Reseptiä toki olisi ollut ja kahden vuoden määräaika olisi ollut menossa umpeen vasta ensi syksynä, mutta näin vaan oli pakko aikaistaa gynekologi-vierailua reilulla puolella vuodella. Hinta pelotti, mutta kassalla yllätys oli mieluinen, visiitti tuli maksamaan vain hilkun verran yli eur 160. Ja jatkon ajaksi määrätty geeli osoittautui edullisemmaksi kuin laastarit. Kaiken tämän lisäksi random-gynekologi oli erittäin helläkätinen ja sosiaalisen tuntuinen olento. Pitää painaa nimi mieleen.

Sitten jotain täydellisen erilaista. Jäikö tinat valamatta? Nukahditko nojatuoliin uudenvuoden yönä? Harmittaako, että tulevaisuus on hämärän peitossa? Nyt luomaan 100-prosenttisen tarkkaa tulevan vuoden ennustetta!

ENNUSTE VUODELLE 2023

* Tartu lähimpään kirjaan
* Käännä sivulle 23
* Kolme ensimmäistä adjektiivia kuvaavat tulevaa vuottasi

Minulla: Järjetön, täysi, niukka. (Peter Høeg Kuvitelma 20. vuosisadasta) Kaikkea tuntuu olevan tarjolla, mikään ei muutu, ja taas kaikki muuttuu. Rehellisyyden nimissä välillä pelottaa paljonkin, välillä evvk-mielipide voittaa. Mutta hei, ainakin vielä toistaiseksi meillä on keskenämme kivaa ja koti. Parhautta!

Muuttuuko ihminen?

Vuosi 2022 oli varmaan tähänastisen elämäni parhaita vuosia. Kunpa elämä jatkuisi tämänsuuntaisena, ja vastoinkäymiset olisivat suhteellisen käsiteltäviä! Parisuhteen syvimmän olemuksen olen löytänyt aiva viime vuosina, kyseessä on vapaaehtoinen sukulaisuussuhde, joka rakkauden lisäksi sisältää ystävyyttä ja yhteistyökykyä. Villi huuma vaihtuu syvään yhteisymmärrykseen ja välittämiseen.

Kun aina en jaksa lukea (Teemestarin kirja on tulossa vaiheeseen, jossa homma lipeää käsistä, things turn bad to worse), kaipaan televisiosta helppoja ohjelmia, en kauhua, amerikkalaista ökyactionia tai raakaa puhetta. Parasta tvn katsomisaikaa ovat aamut, kun talo on hiljainen ja pääsen rentoutumaan (lue: Hän nukkuu, eikä kommentoi päälle). Erityisesti rakastan sisustus- tai talokauppaohjelmia, ihmisten elämä on silloin mallillaan (Beachfront Bargain Hunt, Rantataloa etsimässä, Property Brothers, Kiinteistöveljekset, Love it or list it UK tai A place in the sun - winter edition). Sisustus- tai asumisongelmat ratkeavat, eikä näytetä hetkeä, kun taaperot tulevat teini-ikään, puoliso ryhtyy pettämään tai vanhemmat menettävät työnsä. Olen helppo ihminen.

Mutta muutkin kelpaavat, niin kuin Ykkösen luontodokumentit, Simpsons-sarja tai brittidekkarit: Vera Stanhope, Karen Pirie, Morse, Lewis, Shkespeare ja Hathaway. Eilinen esimerkiksi oli hieno tv-päivä Veran, Karenin ja Simpsonin perheen kanssa. Vuoden vaihtuessa harkitsin jo vakavasti nukkumatin valtakuntaan matkaamista. Hän taas katsoi lempiohjelmaansa urheilua, joku jääkiekkorehakka sieltä taas tuli.

Tein suolaisen piirakan mökiltä kuskaamistani kantarelleista. Lisäsin mukaan 80 g pekonia, sipulia, muutaman tomaatin, chilinpuolikkaan (tätä vähän epäilin, että peittääkö se kantarellin aromin, mutta ei!), tofukastikkeen lopun ja oliivipurkin jämät. Tulipa muuten maukas eväs! Illalla nautimme vielä savunagei ja juustoja. Hihittelin itsekseni, kun Hän luvan kanssa haki iltasella jääkaapista ylijääneitä nakkeja, joskus ihminen on niin helpolla onnellinen.

Minua ei harmita edes se, että ensi viikolla on mentävä kalliille gynekologille hakemaan uutta estrogeenireseptiä, kun koko maasta ovat laastarit taas loppu ja uusia tulee farmaseutin mukaan vasta vkolla 22. Naisena pääsee kokemaan kummallisia asioita. Aion pyytää kaksi reseptiä, toisen geelille ja toisen laastareille, ettei tarvitse maksaa taas uutta kallista lääkärikeikkaa. Olisi tänä vuonna muutenkin ollut gyne-keikan vuoro, mutta vasta syksyllä. Toistaiseksi palkka on vielä riittänyt, vaikka kaikki kustannukset nousevat. Luojan kiitos määräaikainen sähkösopimuksemme päättyy vasta kesäkuussa!

Ulkona paistaa aurinko. Harkitsemme saunanlämmitystä, Hän omien sanojensa mukaan lähinnä odottaa hiihtoa. Minä en odota mitään, vaan paistattelen hetkessä. Tämä se on elämää!