Ei nukuta - kas, sunnuntai-ilta

Mistä tietää, että arki koittaa? Siitä, ettei nukutakaan illalla. Sitten vedän maanantai-illan silmät ristissä ja odotan säällistä nukkumaanmenoaikaa. Mutta eipä hätää, nykyään en enää menetä hermojani unirytmin vaihtelun takia. Annan armoa itselleni.

Armosta puhuimme Hänen kanssaan, kun aamulla katselimme Maarit Tastulan haastattelua Tommi Kinnusen kanssa. Olipa harvinaisen selkeätä, ihmistä rakastavaa ja konstailematonta puhetta. En koskaan ole pitänyt suurista saarnaajista, vaan pienieleisistä filantroopeista. Haastateltava toivoi ihmisten antavan itselleen armoa, virheisiin ei kuole ja täydellistä ei tarvitse tulla.

Ehkäpä joskus luen jonkun Tommi Kinnusen kirjan. Tosin näinä päivinä en ole kiinnostunut mistään vakavasta, mitä hömpempää (onkohan tuo edes oikea sana?), sitä parempi. Maailma on kamala paikka koronan, rasismin ja vainon keskellä. Pakko päästä välillä hetkeksi eroon siitä, tällä hetkellä siinä minua auttaa Eoin Colferin Artemis Fowl, lapsi kun olen joissain asioissa. Keijuja, maahisia, peikkoja, juonittelua, pahiksia ja hyviksiä - ja aina hyvä voittaa.

Hänenkin kanssaan armoa ja hyvyyttä pohdiskelimme, kun Hän oli joutunut vastaamaan asiattomaan palautteeseen. Ex-appi oli vaimonsa hautajaisten jälkeen avautunut. Lohdutin, että suru voi saada moniaita purkautumismuotoja. Vanheneva mies suree menetettyjä asioita.

Pahapäinen

En kuulemma ole veikeä enkä kovin leppoisakaan; olen pahapäinen, sisukas ja periksiantamaton. Mikäs siinä, jos tykkää mallista. Tiedän, etten ole kovin lutuinen. Siksi on ihanaa, kun tiedän Hänen silti minua rakastavan. On kai minussa sitten jotain hyväkin.

Pikkuveli päätti järjestää kesäkuulle lähisuvun tapaamisen, kun niskanikamien leikkausjäljet alkavat parantua. Ei meitä nyt ihan viittäkymmentä tule olemaan, mutta yli kymmenen kuitenkin. Vähän jännittää, miten mahdumme veljen varsinaiselle mökille, mutta onhan siellä tupa, yksi makuuhuone, aikassa neljän hlön nukkumatilat, veneeseen menee varmaan kaksi ja toinen veli uhkasi vuokrata matkailuauton. Nuoriso voi olla teltoissa.

Hankin jo junaliput. Vähän myöhästyin, menolipuista menee täysi hinta. Ärsytti, kun ekan kerran lippuja tutkaillessani olisin vielä päässyt puolta halvemmalla. Mutta kiva lähteä; rakastan veljiäni ja heidän perheitään. Kaikki tahtovat pitää hauskaa, viihdymme yhdessä, kaikki ovat hyväksyttyjä omana itsenään.

Kunpa kirottu virustilanne ei nyt pahene puoleen kesäkuuhun mennessä! Tahdomme hivenen vaihtelua mökkihöpertelyn päälle.

Ai niin, vaihtelua! Olin toimistolla, siellä oli hirveästi ihmisiä! Ainakin 15! Olipa mukava kuulla ihmisääniä ja istua kokouksessa ihan elävien ihmisten kanssa. Aloinkin jo kyllästyä kuulemaan ääniä päässäni (luurit korvilla, mitäs luulit?). Ja mikä parasta, perjantaina menemme jälleen. Meillä on tiimipalaveri ihan livenä, pitää ehkä vähän hankkia jotain herkkusia iltapäiväkahville.

Kellarikehityskeskustelu

Kävimme puolivuosittaisen kellarin tilavuuskeskustelun saunassa. Kellariin kun pitäisi saada tilaa talvivaatteille ja kengille. Hän hikeentyi ehdotteluihini ja kimposi suihkuun. Päätin lähestyä Häntä kirjeitse ja naputtelin saunan päälle WhatsApp-viestin. Lopputulemana on välirauha ja lupaus aloittamisesta.

Toinen ikuisuuskeskustelumme aihe on sänky. Olen jo pidemmän aikaa ollut mieluillut, että tarvitsemme 140 senttisen sängyn. Alan olla valitettavan vanha 120 cm levyiseen, öinen kääntyily ahdistaa. Siihen pitää vaan ensin säästää rahat. Olen ollut jo pidempään myös sitä mieltä, että tyynyjä tarvitsemme lisää - Hänen mielestään meillä ei ole ollut niihinkään varaa. Nyt kun Hän vihdoin itse toivoi kolmatta tyynyä itselleenkin,  lupasin hankkia meille uudet tyynyt, että nallekarkit menisivät tasan.

Kaiken kukkuraksi tilasin viisi kirjaa verkkoantikvariaatista siihen kirjahyllyyn, jossa ei myöskään ole tilaa. Apua! Mutta kun lukeminen taas maistuu enkä laiskuuttani pääse kirjastoon. Sitä paitsi eikös kierrättäminen ole hyvästä? Tilasin kolme Joanne Harrisin ja kaksi Alexander McCall Smithin kirjaa - kevyttä ja harmitonta hyvänmielen kirjallisuutta.

Lauantaina alkaa kuu kasvaa - tiedoksi parveke/puutarhakylvöjä suunnitteleville. Nyt olisi hieno aika kitkeä ja kääntää kuukalenterin mukaan. Onneksi voin jättää sen vaiheen väliin - kerrostaloasumisen hyvä puoli. Lauantaina siirrän parvekekukkataimet loppusijoituslaatikkoon ja ostan hevi-osastolta basilikan. Ehkä myös korianterin ja timjamin. Niillä mennään tänä kesänä.

Kotoilua niimmaan p*rkeleesti

Kun baariin, keikoille tai ystäväkylään ei pääse, niin kotona puuhastelu, josta yleensä nautin ylitse kaiken, alkaa tuntua pakolta. Valinnanvapaus puuttuu. Yleensä pidän kotoilusta paljon. Ruuan tekeminen, ruokalistan miettiminen, varastojen täydentäminen ovat lempipuuhaani.

Nyt kun muualle ei pääse, vähän sieppaa. Tekisi mieli ravintolaolosuhteisiin käyttäytymään huonosti. Mutta jos nyt baarit aukeaisivatkin, ei näillä geeneillä sinne mitään asiaa olisi. Astmaa, ylipainoa, korkeaa verenpainetta ja mitä näitä nyt onkaan. Kunpa koronaan saataisiin kehitettyä rokote! Jos ei saada, loppuelämä on aika yksinäinen. On vain minä ja Hän.

Useimmiten Hän riittää.

Kevätaurinko paistaa

Joskus melankolia ottaa vallan. Sitä on syytä silloin kuunnella, olen huomannut, että jos kiellän negatiiviset tuntemukseni, niillä on paha tapa kasvaa. Kärväsestä tulee härkänen ennen kuin arvaankaan.

Kirkas päivänvalo kirkastaa myös ajatuksen. Hyvinhän tässä silti on käynyt, olen suhteellisen vakaa ja toimintakykyinen. Minulla on suhteellisen riittävä järki ja tunteistakin jäljellä sen verran, että kykenee ihmissuhteeseen. Ainakin jo nykyään, nuorempana oli siinäkin haasteensa. Sitten kun vielä pettyi avioliittoon, niin kuvittelin, että ainoa vaihtoehto oli pari kevyttä suhdetta parisuhteen sijaan.

Mutta toisin kävi silti. Ihmettelen vieläkin sitä luonnonomaista voimaa, jolla toisiamme kohtaan törmäsimme. Nyt voima on valjastettu ihmissuhdemoottoriksi, jolla ratsastamme kohti auringonlaskua. Ja sitten osa minusta kapinoi - ei tämä voi vielä loppua, vastahan me alkuun olemme päässeet. Viisikymmentä on uusi 40. Kuusikymmentä ei ole vielä ikä eikä mikään, jos vaan jaksamme pitää itsestämme huolen.

Ihminen on ahne. Ensin tahtoo murusia, kohta koko kakun. Luonnollistahan se on. Tänään ahne aikoo levätä aamusaunan päälle. Huomenna koittaa taas arki. Arki on hyvästä - nyt sen huomaa, kun poikkeustila vain jatkuu eikä loppua näy. Sekin varmaan pyörityttää ajatusnäytöllä pieruvideoita enemmän kuin tavallisesti.

Vapaaehtoisesti lapsettoman äitienpäivätoivotus

Muistan pelänneeni jo kolme-neljävuotiaana ajatusta, että sisälläni möyrisi jotain. Alien. Olinhan itse sellainen. Kammosin ajatusta, että joku minun ikäiseni joutuisi vahtimaan vanhempiaan, tekemään päätöksiä, pettymään aina uudelleen. Tiesin, millainen minusta tulisi, vanhempieni lapsesta, enkä ollut väärässä.

Olen epäkelpo ja viallinen. En edes äidilleni osannut olla mieliksi. Liian kovaääninen, liian näkyvä, liian kaukana, liian kaukainen.

Ja miten monta kertaa on Hän jo todennut olevansa onnellinen, kun minulla ei ole lapsia. Hänen jälkikasvunsa aiheuttaa aivan riittävästi ongelmia. Tiedän. Minun kääpiöni olisivat triplanneet potin. Tunnen itseni. Tiedän geenini.

Hyvä puoli asiassa on, että suurin osa ihmisistä onnistuu vanhemmuudessa ja lapsena olossa. Muissa asioissa sitten mokataan ihan kymmenellä. Niin kuin solidaarisuudessa, jakamisessa ja suvaitsevaisuudessa. Tässä tilanteessa olen onnellinen, että vanhempani ovat jo kuolleet eikä minulla ole jälkikasvua. Ei edes minulta salaa tehtyä. Onneksi olen nainen, onneksi olen vanha maho nainen.

Tänään hivenen epäilen oikeuttani edes parisuhteeseen. Onko hirviöillä oikeuksia? (Voi olla, että maailmantilanne lisää tuskaa.)

Oi ihana toukokuu

Kevään aloitus on aivan jotain muuta kuin kaksi vuotta sitten, silloin kun Hän vielä alkoholiin koski. Nyt olen onnellinen ja tyytyväinen, ei tule minunkaan niin monta lasillista kumottua. Hänen seuransa on siunaus maailmalaajuisessa katastrofissa. Vielä onnellisempi olisin, mikäli Hän ei olisi murheen murtama jälkikasvunsa takia.

Nyt jälkikasvu on hetkellisesti turvassa. Tapahtumat vaikuttivat äärimmäisen vaarallisilta, kulku oli nopea. Itse mietin nyt tulevaisuuteen tuijotellen, että jälkikasvun tulisi löytää elämäänsä nöyryys. Kunhan nyt vaan ensin elämään selviää - vahva veikkaukseni tosin on, että selviää, mutta ymmärtääkö saaneensa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa. Kunpa vaihtaisi.

Itse olen väkertänyt menuumme kaikki mahdolliset epäterveellisyydet. Eilen oli astioiden tyhjennys-päivä, mutta vielä ajattelin tänään meidän herkuttelevan tortilloilla. Sitten on taas kauppaan mentävä, veikkaan nappaavani mukaan jotain Lidlistä maanantaina, kun kollega hakee minut toimistopäivän viettoon ja haemme matkalla salaattilounaat.

Tänään paikkasin farkkuja. Juu. Taas. Neljä paria vieraili ompelukoneessa. Uudet reiät vanhojen vieressä molempien pöksyissä. Sen jälkeen riehaannuin ja ryhdyin pidentämään välikausitakin hihoja. Kohta näen, onnistuinko. Sitten minulle on alustavasti luvattu kävelyretki - sen päätämme naapurilähiön Ärkioskille: Dermosil-paketti ja lountaistuotekaupasta tilattu puolukkajauhe odottavat noutajaa. Jos ei tänään, niin huomenna töiden päälle.

Kyllä huomaa, että postimyynti vetää. En ole viime aikoina saanut yhtään pakettia lähi-Eilepan automaattiin. Aina on joutunut vaeltamaan kauemmas.