Hikoilemme hiljakseen. Juttelemme paljon. Olemme molemmat onnellisia, että meillä on toisemme, järjellistä seuraa järjettömyyden ja luonnokatastrofin keskellä. Kun luin Kanadan rannikon vesieläinten joukkokuolemasta, ensimmäinen ajatukseni oli, että on onni, etten ole näkemässä ihmisen loppukamppailua. Toinen ajatukseni koski onnea siitä, etten ole lisääntynyt enkä osaltani kuormittanut maapallon viimeisiä vuosisatoja.
Kukkakärväset ovat vallanneet keittiömme ja kirvat söivät parvekekasvit. Tänä kesänä ei kukoistusta parvekkeella juuri näy. Onneksi edes chili, suikeroalpi, värinokkonen ja hopeakäpälät selvisivät hyökkäyksestä. Ensin näytti, että aurinkoliisakin selviäisi, mutta pahalta näyttää. Taidan korvata kaikki kukkivat kasvit begonioilla, niitä ei mikään saa hengiltä.Lopetin työt tänään jo 7h 20 minuutin työskentelyn jälkeen. Eilen tein normimittaisen työpäivän. Alkuviikko meni siinä mielessä reisille, että tahdoin yhden ikuisuusprojektin pois kätösistäni ennen lomaa. Mutta onnistuin siinä! (Olin vain reilun kuukauden myöhässä.)
Olen onnellinen, että Hän jaksaa siivota. Minusta ei työpäivien päälle ole kuin tekemään ruoka ja makaamaan viileiden juomien kera. Mistä tulikin mieleeni viimeisin addiktioni. Olen menettänyt sydämeni sitruuna-katajanmarja-vichylle. Kun Hän maistoi sitä, totesi sen olevan täydellinen blandis ginille. Blandis on kieltämättä minullakin pyörinyt mielessä, ehkäpä testaan huomenna.
Vielä viikko ja päivä töitä. Kotitoimisto on varsin kuuma paikka. Mutta koti se on kuumakin kolo, kun on parhaassa mahdollisessa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti