I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch.*

Me voimme hyvin. Kiitos siitä universumille! Kissat voivat hyvin. Hallelujaa, ylistys! Yhteiskunta on sairas. Kun tuota nykyhallitusta seuraa, itku on lähempänä kuin nauru. Hullujahan ne tuntuvat olevan monellakin tapaa. Pakko siis pitää yksi vuorisaarna.

Nyt kun lama on taas alkamassa, niin eivätkö nuo onnettomat koita nutistaa pienituloisia tai tulottomia ihmisiä asemaan, jossa kaksi matalapalkkatyötä on pakko, jos elää meinaa. Ja kun niitä kahta työtä tehdään kahdelle eri työnantajalle, niin kukaan ei seuraa kertyneitä työtunteja. Eläköön! Orjuus on laillistettu!

Saan olla itseni kohdalta kiitollinen, että olen jo elämäni ehtoopuolella. Näin vihervasemmistolaisena kiitän yhteiskuntaa kahdesta opintolainasta, molemmat olen maksanut ihan itse pois. Kiitän peruskoulusta, lapsilisästä, opintotuesta, aikuisopintotuesta, kunnallisesta hammashoidosta ja soskun rahoista (pari kertaa sielläkin notkunut, mutta en silti jäänyt yhteiskunnan elätiksi).Kiitän terveydenhuollosta, jota ilman olisin jo kääpiönä kuollut pois nurkista kuleksimasta. Ja pari kertaa vielä vanhempanakin. Kiitän edullisesta asumisoikeusasunnosta, vaikka tod.näk. vastike nousee n 80 e/ kk. Kiitos vilkkaasta joukkoliikenteestä (ratikka15 <3). Kiitos kirjastoista, yhteiskuntarauhasta, ay-liikkeestä ja monipuoluejärjestelmästä.

Vastineeksi olen 10 vuotta kasvattanut kunnallisena nuoriso-ohjaajana pirun pienellä palkalla muiden kääpiöitä. Nuorimmatkin jo nelikymppisiä, mutta suurin osa niistä selvisi aikuiseksi suhteellisen täyspäisenä. Ovat tuottava kansanosa ja kasvattavat omia lapsiaan kunniakkaasti. Sen urakan jälkeen päätin ryhtyä ajattelemaan itseäni ja siirryin mammonan palvelukseen ja verojenmaksamispuolelle. Ihan hyvä diili.

Olen saanut eläkettä kertymään yllättävän paljon. Oletan, että tulen vielä kartuttamaan sen jonnekin pariin tonniin. Kai sillä elää, vaikkei kunnallinen terveydenhuolto enää pelaisikaan. Ehkä tarjolla vihdoin olisi armoitsemurhavälineistö, ettei tarvitse viedä vähiä vanhustenhoito/palvelutalopaikkoja. En minä kitua tahdo.

Enkä tahdo edes aloittaa maahanmuuttoteemasta - tai ehkä vähän. Jos kantasuomalainen ei lisäänny, niin olisiko syytä yrittää saada Suomeen maahanmuuttajia? Ja sitten kun niitä on tänne saatu, olisiko syytä satsata kotouttamiseen? Jos kouluissa ei riitä lapsioppilaita, eikö niihin tiloihin voisi perustaa peruskouluja maahanmuuttajille? Oppivelvollisuus kunniaan.

Viimeistään niiden maahanmuuttajien lastenlapset ovat suomalaisia - ja jos saan toivoa, suvaitsevaisia ja avarakatseisia suomalaisia. Värillä ei ole väliä. Päätän yltiöoptimistisen saarnani täältä tähän.

*"I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch." on lainaus elokuvasta Stage Mother. Katsoin vahingossa nääs elokuvan tossa pari viikkoa sitten. Tykkäsin.

Kävimme Hänen kanssaan entisten nuorten kokoontumisajoissa, Keban keikalla Tavastialla. Oli kivaa!

Minni vuosi sitten ja eilen. Neiti ei enää ole vauvvakissa.

 

Metsässä

Elämä kulkee omalla painollaan - tasaisesti ja ilman yllätyksiä. Kissat ilahduttavat. Hän on oma rakastava itsensä. Minä toivun omaksi itsekseni.

Työstressi ei pääse kerääntymään, kun välillä pääsee metsään. Luonto parantaa ja hellii.

Ei dramaa eikä kaarta

Kovin on tasaista. En ehkä ihan tällaista lomaa ajatellut, mutta ei ainakaan ole paha mieli. Vähän tylsistynyt ehkä. Parempi näin kiitenkin.

Maanantaina kävimme Keskuspuistossa tunnin verran hortoilemassa. Keli oli mahtava, ei hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Satuimme paikkaan, mistä en kuvitellut tatteja löytyvän, etenkin kun silmiin osuivat edellisen sienestäjän perkuujätteet, mutta niinpä vain bongasin ensimmäisen oranssilakin, sitten toisen, kolmannen... Pian jo Hänkin osasi kohdistaa silmänsä oikeisiin asioihin. Sen jälkeen minä vain esisiivosin Hänen kantamiaan punikkitatteja (ainakin haavan- ja koivunpunikkitatteja).

Kotona kuivausshowssa meni pari päivää. Metsään jäi kaipuu, ehkäpä saan vielä jonkun houkuteltua kanssani pidemmälle retkelle. Nyt kaapissa on kuitenkin tattimurskaa sen verran, että saan maustettua talven kastikkeisiin tattiumamin maun.

Olen onnellinen Hänen jälkeläisensä hyvistä uutisista. Kaveri ilmoittautui kuukausien radiohiljaisuuden jälkeen. Kuuntelin kun he juttelivat puhelimessa 10-15 minuuttia, varmaan pisin aika koko parisuhteemme aikana. Uutiset olivat lohduttavia. Olipa kiva kuulla Hänen riemuitsevan jälkikasvun kuulostavan ihan tavalliselta ihmiseltä.

Itse menen huomenna Hänen exänsä, lasten äidin, kanssa juhlistamaan heidän esikoisensa exän pyöreitä syntymäpäivävuosia. Naurattaa välillä tämä laajennettu suku, mutta ne kaksi naista pelastivat mielenterveyteni Odysseiani aikana. Olen heille paljosta kiitollinen. Voi olla, että sitä tulee huomenna vänistyä. Tai sitten otamme ilon kautta. Toivottavasti.

Ensi viikko olisi vielä aikaa tehdä jotain. Enköhän minä jotain keksi. Ainakin päiväunia ja kissojen leikittämistä.

Ei aina tanssita ruuusuilla

Before.

Tein kaalikääryleitä. Niitä ei jaksa piipertää arkena, mutta loma-aikana ovat must. Maku on nimittäin taivaallinen.

...and after.

Olen viettänyt ensimmäistä kesälomaviikkoani potemalla korvakipua ja selän lihaspinnettä. Sain kuitenkin siivottua  yhden vaatekaappini sekä Hänen kaappinsa. Vielä olisi kolme kaappia läpikäytävänä. Pölistelyn kyllä huomasi, aivastelimme molemmat, ennen kuin Hän siivosi. Uffaffalle vien kassillisen pieneksi käyneitä tavoitevaatteita, kunhan taas töihin matkaan, en jaksa ryhtyä kuvaamaan js myymään niitä missään nettikirpparilla. En ole laihtumassa niin paljon missään vaiheessa.

Hivenen masentaa, kun emme ole mökillä. Siellä on niin paljon tilaa ja korkeutta. Vähän auttaa kissojen olemassaolo ja Hänen läsnäolonsa, mutta tänä vuonna sairauden aiheuttamat kulut vain veivät lomakassan. Toisaalta oli tärkeätä saada ne hoidettua, että voimme edes pikkuhiljaa palata normaaliin.

Tekisi mieli kirjoittaa tulikivenkatkuinen vuodatus terveyskeskuslääkärin toiminnasta, mutta koska kyseessä eivät ole minun asiani, en voi. Totean vaan, että jos se jätkä tulee minua vastaan, potkaisen nilkkaan ja kysyn pari kysymystä Käypä Hoito-suosituksista. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Itse olen puun ja kuoren välissä, tahtoisin selvittää asiaa Hänen kanssaan. Tiedän, miten masentavaa ja vastenmielistä se on, mutta jos asia jää keskustelematta, emme tee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja parin vuoden kuluttua voimme olla saman tilanteen edessä.

Olen siis lomalla ja masentunut. Ehkä kevään ja alkukesän ponnistelu kostautuu nyt. Ehkä sauna auttaa. Sitten ehkä kokeilen viinaa ja tervaa.

Morris osallistuu aamukahvinkeittoon.

Minni huomasi isot sukulaiset Serengeti-dokkarissa.

Aloitekyvyttömyyttä

On taas se hetki vuodesta, kun en osaa aloittaa töissä enkä kotona mitään uutta. Odotan lomaa. Kotihommat tahdon tehdä loman aikana ja uudet työt loman jälkeen. Nyt parsin ja sipistelen vielä huomisen.

Tulee erilainen loma. Tänä vuonna mustalaisleiri ei muuta Pohjoisempaan Suomeen. Osittain syy on adoptiokissoissa, osittain alkukesän tapahtumissa. Sovimme, että mökkirahat käytämme vahinkojen rajoittamiseen. Ensi vuonna katsomme tilanteen uudelleen.

Mutta eipä hätää! Aion kerrankin perata vaatekaapit, astiakaapit ja kirjahyllyn. Sen lisäksi tarkoitus on käydä ainskin Vallisaaressa ja Korkeasaaressa. Ulkoruokintaa, piknik joen rantaan, kalastusta, ehkä sienestystä Keskuspuistossa. Kyllä se tästä. (Ei mitään pakkorentoutumista, mutta päiväunia, toivon ma.)

Tuurausasiat ovat kunnossa lomani ajan. Sa sitten nähdä, kuinka minun käy loman jälkeen. Nyt en jaksa siitäkään huolta kantaa. Huomenna tapaan entiset kollegat varhaisen aterioinnin merkeissä, ainahan sitä voi toivoa, että heillä olisi tehdä minulle tarjous, josta en voisi kieltäytyä. Tai sitten ei.

Parisuhdeasioita hoidamme päivittäin. Jos ei tule takki, tehdään liivit.

Vapaita kesäpäiviä

Olen kesä-heinäkuun aikana saanut vähennettyä saldovapaatuntini sadasta 28aan tuntiin. On tässä ollut festareita ja kaveriretkiä. En olisi koskaan halunnut kerätä tunteja, mielestäni ihaninta olisi 7,5 tunnin työpäivä, eikä huolta huomisesta. Pahoin pelkään, että syksyllä tunnit alkavat taas nousta. Huolet myös.

Työtä on juuri nyt sopivasti, voin jopa pitää taukoja. Olen purkanut sekä yhteissähköpostimme että omani (lukemattomia molemmissa vain kolmisenkymmentä). Voin jopa ajatella kehityskohteita, kuvittelen antavani muille vinkkejä, lopputulema tulee olemaan se, että itselleni taidan kasata taas kuormaa, jota en kuitenkaan pysty kantamaan.

Viikonloppuna on luvassa kaksi vierailua. Eilen saapuivat potentiaaliset kissakummit tutustumaan hoidokkeihinsa. Mahtava vierailu, etenkin perheen 14-vuotias tuntuu olevan luontainen kissakuiskaaja. Äitinsä on minulle "velkaa" kissanhoitoa. Aikoinaan useasti hoidin hänen nyt jo edesmennyttä Eppu-kissaansa.

Sunnuntaina tulevat Hänen lapsenlapsensa äiteineen vierailulle. Ihana tekosyy miettiä tarjottavia! Lapsenlapsen äiti oli alkukesästä korvaamaton apu minulle koettelemuksessa, eikä missään vaiheessa suostunut edes ottamaan korvausta avustaan. Hän ottaa sukukäsitteen vakavissaan ja laskee jopa minut sukuun kuuluvaksi.

Perjantaina paistelin mustikka-mansikkasuklaarahkapiirakan. Siitä ei tullut kovin onnistunut, uusi resepti ja vaihtelin aineksia, kun oikeita ei ollut. Ehkäpä suolaisella puolella korvaan makean piirakan puutteet. Evakossa kaipasin suunnattomasti kotiin, enkä vähiten siksi, että laitoksessa ei itse tarvitse ruokaa tehdä. Eikä paljon ajatellakaan.

On ollut aivan mahtavaa tutustua kotiinsa uudelleen. Kuten myös Häneen. Tietyt ajanjaksot elämässämme ovat sellaisia, että ne saavat minut miettimään, onko meillä mitään yhteistä, onko meillä tulevaisuutta. Sitten kun Hän palaa ihmislajiin takaisin, ovat asiat toisin. Muistan Hänet ja Hän minut.

Vaikka vahinkoahan ankeat kaudet saavat aikaan, yritän miettiä, että se on vain maallista niin pitkään, kun kunhan ei kuole. Välillä laskettelen suustani ärräpäitä, enkä osaa hillitä itseäni, kun niin pistää vihaksi. Kurjaa vain on, että Hän on jo valmiiksi maansa myynyt, eikä minun melskaamiseni yhtään auta.

Tässä vaiheessa piirakka vielä pelaa ihan edustuskelpoista, mutta kun leikkasin sen paloksi, ne alkoivat lotköttelemään ja vettymään. Ei ainakaan ole kuiva käntty kyseessä.

Ystävän taideteos sai kehykset. Vielä kun se löytäisi jostain oikean loppusijoituspaikan.

Minni ja Morris huolehtivat toistensa puhtaudesta.

Voi olla

Viimeisimmän odysseiani aikana kadotin uneni. Enimmäkseen olen väsynyt. Todella väsynyt. Osan väsymyksestä selittää esidisbetes. Olen toisaalta laihtunut koettelemuksen aikana neljä vyönrei'ityksen väliä. Vaa'assa en käy tietenkään.

Sen sijaan verikokeissa kävin yhteiskunnan piikkiin, koska työterveyshuoltoon ei saa mennä. Kaikki muut veriarvot ovat normaalit, paitsi alhainen kalium ja korkeahko verensokeri. Tänään yritin hakea apteekista kaliumia, farmaseutti pääsi väliin. En ilennyt ostaa sitä, kun hän aloitti jumputuksen lisätutkimuksista. Niihin minulla toki pitää löytyä kärsivällisyyttä, mutta jos edes ensiapua olisin saanut.

Olemme pari viimeistä viikkoa korjanneet vahinkoa. Kaikkea on sattunut, eikä vähiten pahoillaan ole Hän - nyt kun on ihmissukuun jälleen palannut. Itse taas opettelen anteeksiantoa. Miten muistaa, että kaiken pahan on tehnyt olento, joks ei kuulu ihmissukuun?

Edelleen ihmettelen, miten en osaa varautua kaikkiin sairaan mielen tempauksiin. Ei kai kukaan. Kissat auttavat paljon, pehmentävät ilmapiiriä silloinkin, kun olisin valmis ampumaan ensin ja kysymään salasanaa vasta sen jälkeen. Loputtomaan kuuntelemiseen ihminen tarvitsisi teratapi .

Niin ja hei, hupsista hei. Olemme kissanomistajia. Uskomatonta. Vaikka nuo idiootit välillä huonekaluja raapivatkin.😻

Jänskättää (vähän)

Vaalipäivä on sujunut erinomaisen hyvin ensimmäisen vaalilautakuntajäsenyyteni aikana. Olin aamuvuorossa klo 8 - 14:30. Sen jälkeen matkasin kotiin syömään ja ottamaan lyhyet päiväunet. En taaskaan ymmärtänyt mennä lauantaina ajoissa nukkumaan.

Perjantaina Hän ja minä päädyimme Juttutupaan Marjo Leinosen ja Bublicansin keikalle. Se oli virkistävää, vaikka paikka oli kuin ammuttu täyteen. Portieeri uhkaili jo täyttä taloa, mutta hetken jonottamisen jälkeen pääsimme sisään. 1h 15 min keikka oli kertakaikkisen viihdyttävä tapaus! Suosittelen lämpimästi! Kotona olimme jo vähän yhdeksän jälkeen.

Vaalituloksen yllä tuntuu hoveroivan uhkan tuntu. Alueella, jonka vaalilautakuntaan kuulun, äänestysprosentti nousee korkeaksi. Vasemmistolaisena minua pelottaa tietenkin oikeiston tai persuleiden voitto. Sitten mietin demokratiaa ja sitä, että kansahan saa sellaisen johdon, kun se valitsee. Jos se on, mitä ihmiset tahtovat, en voi kuin elää asian kanssa seuraavat neljä vuotta.

Hoitokissaat Minni ja Morris saapuivat jo tänään. Minulla on huomenna vapaapäivä. Saan jotain pehmeää itseni ja maailman väliin. Ja nyt valmistaudun laskemaan ääniä.

Aamut ovat vielä kylmiä. Viime viikolla bussipysäkin ikkunalasissa olivat kauniit kuurankukkaset. Ikävöin kevättä.

Jaksamisen eväitä etsimässä

Työ tekee minut äkäiseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle uuden ja vanhan järjestelmän ristipaineessa. Ahdistus kasvoi sen verran rehvakkaaksi, että olen ryhtynyt lukemaan työpaikkailmoituksia.

Valitettavasti tiedän rajoitteeni. Virallinen koulutukseni ei ihan vastaa nykyistä työnkuvaani ja minulta puuttuu työssä tarvittava excel-gurumaisuus. Olen sitäkin koulutusta naukunut viitisen vuotta, en vaan kerkeä opistella sitä työn ohessa "try and error"-menetelmällä. Ja sitten ikä. Ammattini on nuorison suosiossa, siellä on monta hyvää nälkäistä jonossa jokaista vapaata paikkaa kohti. Mutta viime viikolla löytyi niin sovelias paikka, että pakko oli hakea. Olenpahan ainakin yrittänyt. Työnantajaehdokas voi todistaa, ettei harrasta ikärasiamia, kun (jos) kutsuu minut haastatteluun.

Sain vihdoin luvan ylitöihin. Minun pitäisi käydä läpi omasta sähköpostistani yli 500 lukematonta viestiä, joista vanhimmat ovat varmaan viime syksyltä. Helppo ratkaisu olisi tuhota vanhimmat, mutta niissä voi olla säästettäviä liitteitä. Osastomme yleinen sähköpostilaatikko pullistelee myös. Kaikana olemme 24 h vastauslupauksestamme.

Huomenna siis teen töitä muutaman tunnin. Tänään olemme nauttineet vapaasta ja ohjelmattomasta lauantaista. Lämmitimme saunan, tein herkkuruokaa ja minun osaltani ollan kruunasi Midsomer Murders. Hän on päässyt katsomaan urheilua, illalla ilmeisesti on luvassa potkupalloakin.

(Kyllä minä jaksan. Pankkitili vaatii sitä. Päättyneet TES-neuvottelut nostavat palkkaa huhtikuussa 3%, pikkubonus tulee 12,5% kertakorvauksen muodossa. Kulut ovat nousseet valitettavasti niin, ettei korotus siihen paljon auta. Helenkin tarjosi uutta sopimusta, joka nostaisi kilowattitunnin hinnan kolminkertaiseksi. Odotellaan, mikä on ääni kellossa kesemmällä. Sopimus päättyy vasta 30.6. - onneksi.)

Ei minua ahdistakaan

Mietin eilen, valtaako mieleni sunnuntaiahdistus, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei näy. Loppuloma on ollut niin täynnä ohjelmaa, että on ihana vain olla. Lepäilen saunan jälkeen makuuhuoneessa, Hän katsoo urheilua. Urheilu on usein erinomaista päiväunien taustakohua, tasainen papatus merkityksettömästä aiheesta on ihanan unettavaa.

Päiväunista tuli mieleen torstai. Matkasimme ensin Itikseen, Hän kävi lääkärissä ja minä shoppalin sillä välin Clas Ohlsonissa (korvatulpat, kaksi koukkua kylppäriin, kittiä oven paikkaamiseen, kolmijalka ja kielet kitaraan). Sen jälkeen Hän kävi passikuvassa, passi oli mennyt vanhaksi jo marraskuussa, nyt kun vielä saisin Hänet tekemään hakemuksen. Kappahlista tarttui mukaan uusi pipo. Sitten matkasimme Hagikseen. Lounastimme pizzaa Da Vincissä ennen kuin poikkesimme Vihreällä Planeetalla. Liu Cixinin scifi-trilogia oli edelleen hyllyssä, nyt se muutti meille.

Olimme kotona joskus ennen neljää. Olin aivan poikki ja hiivin päiväunille. Hän teki minulle seuraa, kuinka ollakaan, itse nukuin reilun tunnin, Hän melkein neljä. Päivärytmi sekosi aika tehokkaasti, sain kuitenkin perjantaina käytyä viikonlopun ruuat sekä hääpäivälahjamme pellavalakanat. Niitä olen mieluillut useamman vuoden.

Eilen vierailulle saapui Hänen lapsenlapsensa äitinsä kanssa. Hän piristyy silmissä, kun pääsee apinoimaan nuorison kanssa. Ihanaa nähdä puolisonsa silminnähden onnellisena, etenkin kun oma jälkikasvu ei kaikkiseltaan ole Hänelle aina onnenhetkiä tuottanut. Seuraava vierailu on jo sovittu pääsiäiselle. Hienoa, kun Hän pääsee syventämään suhdetta tuoreeseen sukulaiseensa. Minä nyt tunnetusti en lasten päälle juuri mitään ymmärrä, kunhan käyttäytyy hyvin eikä loukkaa isovanhempaansa.

Voi olla, että lepään jälleen hieman. Uudet lakanat lisäävät sängyn vetovoimaa. Olenkohan tulossa vanhaksi, kun unen ja levon tarve lisääntyvät?

Olen järkyttynyt, että makuuhuoneeseemme on hiipinyt vihreä väri. Outoa.

Hääpäiväkukkaset

Kissanhoitokiitoskukkaset

Tauhkan keskellä rimpuilua

Olen yrittänyt ainakin muutaman kerran kuukaudessa kirjata elämäntapahtumiamme yhteiseen päiväkirjaamme ihan siksi, koska tiedän, miten vähän elämästä loppujen lopuksi jää mieleen. Arki vie mukanaan ja ne pienet arkiset onnenhetket katoavat tauhkaan, suorittamiseen ja rimpuiluun.

Helmikuu oli erinomainen esimerkki. Työ vei voimani, työnsi minut välillä epätoivon partaalle. Pari kertaa pillitin ääneen. Kotona, ei kukaan töissä sitä nähnyt, mutta en jättänyt kertomatta oloani ja tuntemuksiani esi-ihmeelle, älkää luulkokaan. En ihan niin pahasti ole marttyyriainesta. Silti epäilen että vasta tällä tulevalla viikolla kollegoilleni selviää, minkä parissa olen muutaman viimeisen kuukauden kamppaillut, kun he joutuvat sijaistamaan minua.

Kyyti on koleata. Useasti tulee mieleen, että miksi ne, joilla töitä on, tapetaan määrään. Tiedän sen meillä johtuvan vanhanaikaisesta systeemistä uuteen siirtymisestä, mutta onnistuneen määrittelyn kanssa se olisi sujunut helpommin. Miksi määrittelyä sitten teki johto eikä me käyttäjät? Siihen minulla ei ole vastausta.

Mutta näillä mennään. Pohdin välillä, että eläkeikään on enää kuusi vuotta, en haikaile kokonaan lomalle, mutta mieluilen osa-aikaisuuden perään. Ettei minun tarvitsisi enää olla vastuussa kaikesta.

Onneksi muutakin elämää on - niin kuin esimerkiksi rakastava parisuhde. Eilinen hääpäivämme oli keskinäisen kehun kyllästämä. Kun kaikki on hyvin, on ihanaa antaa positiivista tunnustusta puolisolle. Olemme arjen huipputiimi, totesin, kun illalla oli koti siivottu, lakanat vaihdettu, pyykit pesty ja kaappi täynnä herkkuruokaa. Siitä huolimatta Hän sai katsoa urheilua mielensä kyllyydestä, itse taas luin, pelasin ja katsoin pari sarjaakin. Ja välillä pulputamme keskenämme.

Elän parisuhde-elämäni parasta aikaa. Enpä olisi arvannut, että tällaistakin on tarjolla. Rauhaa ja rakkautta. (Tähän kohtaukseen joku siirappinen lälläbiisi.)

Kovin on tapahtumaköyhää

Parin viikon takaiset piirakkatalkoot olivat suksee. Nyksän eksällä on vielä opeteltavaa pulikkatalkoissa, että hän saa kuoritaikinan pyöreäksi, mutta kaikki kuoret saimme täytettyä. Hauskaa oli! Puhetta, musiikkia ja pulikointia. Aikaa kului vajaa viitisen tuntia, kuohuviiniä kaksi pulloa, jallua 20 cl. Sitten vielä eksyimme lähibaariin, jonne ilmestyi myös exän nyksä. Hienoja ihmisiä!

Yhdeksän aikaan illalla nakotin bussissa varsin tuiterissa, kotona menin iltapesun päälle suoraan sänkyyn herätäkseni viiden jälkeen sunnuntaiaamuna. Hän kiitteli, etten ollut jäänyt notkumaan humppelissa riesaksi. Itsekin kiittelin samaa.

Työviikko oli raskas, vaikka asiat toki etenevät.  Kamalaa on, en tiedä, pitäisikö toivoa yytee-potkuja, mutta kuka muu hullu shown hoitaisi? Se siitä.

Eilen oli Hänen lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhlat. Matkasimme Vuosaareen ja vaelsimme läpi lähiöiden. Vastassa oli parisenkymmenen eri-ikäisen ihmisen villilauma. Lapset sokerihumalassa, aikuiset notkistuivat hitaammin. Tarjoilut olivat ylenpalttiset, vastaanotto lämmin. Hän varmasti tunsi olevansa odotettu vieras. Minua ahdisti ihmispaljous, mutta piilotin sen mielestäni hyvin. Vain valokuvissa näki vaivautumiseni, minun ja muun porukan väliin jäi 15 cm rako. (Lue: Kuka näistä ei kuulu joukkoon?)

Huokaisin helpotuksesta, kun parin tunnin päästä läksimme kotiin. Hänen lapsenlapsensa, lapsen äiti, lapsen isän äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vielä menevät, mutta laumatapaamiset ovat rankkoja. Kotiin päästyämme vedin parin tunnin päiväunet, olin valveilla vajaan neljä tuntia ja menin yöunille. Henkisesti rankkaa.

Nyt on vähän pirteämpi olo. Syytä ollakin, nimittäin vuorossa on roolipelipäivä. Pelinjohtaja vihjailee jotain hahmojen kuolemasta Signal-ryhmässämme. Laitoin vastakysymyksen, onko hän kyllästynyt meihin, peliin vai molempiin. Hän saa sillä välin kotona jatkaa työtään rauhassa. Siivous hoidetaan vasta, kun Roosa ja Elvis lähtevät tiistaina kotiin.

Lomaan on kovin pitkä aika. Helmikuussa ei ole juurikaan edes palautumisaikaa, viikonloput on jo myyty.

Jännän äärellä

Huomenna lähden vierailulle nyksän eksän ja hänen nyksänsä luokse. Suomeksi: kun tässä nyt kuitenkin yhteisiä asioita pyöritellään, menen tutustumaan livenä Hänen entiseen puolisoonsa, lasten äitiin.

Tapaaminen ei ole mikään kovat kaulassa kahvikekkeri, vaan aiomme tehdä yhdessä karjalanpiirakoita. Olen pari kertaa heidän nuorimmaisensa mukana lähettänyt joululahjan mukana piragoi, hyvin ovat maistuneet. Lasten äiti ei sanojensa mukaan koskaan ole niitä tehnyt, huomenna sitten sokea taluttaa rampaa. Äiteehän ne meillä teki lähes kuolemaansa saakka.

Häntä ei mukaan kutsuta. Parempi vaan hoitaa tämä alta, koska viikon päästä olemme jo koko sakki pelaamassa isovanhempia lapsenlapsen 9-vuotissyntymäpäivillä. Sinne jo hätäpäissäni ostin Pokemon-figuurilahjuksen, kun pelkään, ettei Hän saa käytyä onki-lahjaa lupauksensa mukaan. Todennäköisesti pelkään turhaan. Yleensä pelkään turhaan. - Aina se selkäranka jostain on löytynyt.

Mutta. Puolen päivän punttuussa olen viisaampi, mätsäävätkö kemiamme. Kirjoituksissa ainakin, mutta live on aina live. Ei minua oikeastaan huoleta. Jos molemmat tulemme (tai olemme tulleet) Hänen kanssaan toimeen, niin merkit ovat hyvät.

Lopetin muuten tänään työt kotitoimistolla 14:30 (liukumasaldotunteja jäi vielä plakkariin n 76, ei huolta). Olipa luksusta! Lämmitimme melko pian sen jälkeen saunan. Roosa huusi saunan oven ulkopuolella, koska henkilökunta piiloutui häneltä tunniksi. Sitten vielä puoli tuntia huutoa, koska henkilökunnan mielestä kuuma kiuas on kissalle riski, eikä saunaan ole silloin mitään asiaa.

Kuvassa lämpöä on vielä 50 astetta. Ei kuitenkaan vielä ylälauteella kavunnut lämmönpalvoja.

Sataa, sataa, ropisee

Ilmastonmuutos jyllää ulkona. Kuuntelen räystäsrännien iloista loruttelua kissahotellin Devon Rex-vieraiden Roosan ja Elviksen kanssa.

Pariskunta on vuoden vanhempi, Elvis 16 ja Roosa 13 vuotta, Elviksessä ikä alkaa näkyä. Kärttyinen ukkeli, joka ei enää leikkiä jaksa, Roosa kuitenkin vielä vähän yrittää. Elviksen kanssa kilpailen nojatuolin herruudesta, nyt onneksi hänelle kelpasi, että minä istun tuolissa ja hän minun sylissäni. (Lisää vieraita olisi tulossa heti, kun vanha pariskunta 7.2. lähtee kotiin. Pitää ehkä pari päivää levätä.)

Parempi puoliskoni, Hän, on vierailulla ystävänsä luona. Kerran viikossa Hän menee viettämään Huonon huumorin seuran kokousta, katsomaan urheilua, mikäli sitä tulee, soittelemaan ja käymään musiikkiaiheista debattia. Minulla korvat ja mieli lepäävät yhden illan. En vastaa puhelimeen, pidän television kiinni. En halua puhua enkä kuunnella.

Viime viikon lopulla olin niin väsynyt työhön, että purskahdin itkuun, kun tajusin, että minun odotettiin tekevän kolmea neljää asiaa yhtä aikaa ja vielä toinenkin vknloppu töitä. Onneksi olin kotitoimistolla, toisaalta harmi, että olin, säikäytin Hänet perinpohjaisesti. Itse burnoutin useaan otteeseen läpikäyneenä Hän tunnistaa oireet. Onneksi esihenkilö ymmärsi tilanteen ja suoritimme tehtävien karsintaa.

Pääni on toistaiseksi tyhjennyt varsin tehokkaasti viikonloppuna. Ainakin toistaiseksi niin on käynyt. Onneksi on Hän, tukeni ja turvani. Onneksi on ystäviä ja pienoisia retkisuunnitelmia. Eihän tilanne tällaisena voi jatkua loputtomiin.

Erilainen viikonloppu

Onneksi meillä ei ollut mitään erityissuunnitelmia viikonloppua varten. Itse asiassa hekumoin ajatuksella, ettei kukaan ollut tulossa vierasksi tsi itse emme olleet menossa minnekään. Toisin kävi.

Kuten arvasin, töissä tietojen siirto pykii. Datavalidointiin oli varattu kaksi päivää. Aloituskokouksessa kävi ilmi, ettei tietoja ollut saatu edes ladattua järjestelmästä oikein. Validointi tarkoitti sitä, että ryhdyimme käymään tauhkaa läpi rivi riviltä. Päivän päätteeksi lähetin huomioni esihenkilölle ja projektipäällikölle, varsin nopeasti tuli ylityölupa. Taitaa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun teen ylitötä, tähän saakka ylimääräiset on kuitattu liukumilla (vapaata tunti tunnista, onneksi edes kokonaisina päivinä).

Eilen puuhastelin viisi tuntia. Veikkaan, että tänään menee toinen mokoma. Toki urakka helpottuu edetessään, rakensin eilen toimivan metodin. Mutta tylsää se on. Ja vaikuttaa uneen. Viime yönä taas tein unissanikin töitä. Ja kun töistä pääsin, seurasivat muut ahdistavat aiheet.

Mutta näillä mennään. Onneksi voin Hänen kanssaan jakaa ahdistustani. Kotimentorointi on kunnossa. Ja työolosuhteet. Sain perjantaina rakennettua kotitoimistooni kahden näytön näkymän, kun pihist... lainasin töistä USB C with USB A kaapelipiuhan. Koneita en koskaan ole pelännyt.

Yritän tolkuttaa itselleni, että jos päätöksentekijät työpaikalla tekevät kauaskantoisesti yltiöoptimistisia päätöksiä, heidän tulee myös kantaa vastuu, etten yhtenä ihmisenä vain repeä kaikkeen. Tiedän, että normityöt ovat jääneet tekemättä, niistä huuto alkaa ensi viikolla. Kunhan vaan en pillahda itkuun, kun raivoaminen alkaa, vaan ymmärrän pyytää kohdistamaan kritiikin esihenkilölleni. Harjoittelen mantraa "Not my circus, not my monkeys".

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää ja helppoa. Auttaa pitkälle, kun koti on rauhan tyyssija. Ainakaan kannustavaa kumppania elämästäni ei puutu. Toivottavasti minä osaan olla Hänelle samanlainen.

Ennustusta kerrakseen

Kun olisikin kristallipallo, joka kertoisi miten meidän käy. Mutta kun ei ole, niin ihmetellään elämää sitten muuten. Niin kuin esimerkiksi sitä, että tänään klo 11 tein viimeiset merkinnät nykyiseen järjestelmäämme. Tiedotin asiasta kollegoille ja rakensin excelin, johon jäädytyksen aikana tehtävät pakolliset muutokset kirjataan, että ne sitten voidaan korjata tulevaan järjestelmään.

Edelleenkään minua ei ole opetettu käyttämään uutta. Pakko luottaa kollegaan, joka on mukana määrittelyssä ja rakentamisessa ollut mukana. Pakko, mutta kyllä pelottaa. Nyt on vain odotettava ensi viikkoon, että pääsemme validoimaan dataa. Tietoa. Mitä se nyt oikein suomeksi on? Tauhkaa?

Hän on viime aikoina kamppaillut kroonisen sairautensa ja siitä johtuvan unen vähyyden kanssa. Aamuyöt ja aamut ovat vaikeita. Onneksi edes välillä Hän malttaa nukkua päiväunet, koska huomaan, että ilman unta lisääntyy ärtyisyys, keskinäinen kemiamme kärsii. Toki mahtavaa on, että vaikka meillä on pieniä yhteenottoja, niin voimme tuohtumisen jälkeen pyytää anteeksi ja silitellä asiat (nuo henkiset höyhenet) takaisin kosteutta torjuvaan asentoon.

Eurooppalainen huoltovarmuuden puute petti minutkin. Käyttämäni Estradot on kaikissa muodoissaan loppu. Reseptiä toki olisi ollut ja kahden vuoden määräaika olisi ollut menossa umpeen vasta ensi syksynä, mutta näin vaan oli pakko aikaistaa gynekologi-vierailua reilulla puolella vuodella. Hinta pelotti, mutta kassalla yllätys oli mieluinen, visiitti tuli maksamaan vain hilkun verran yli eur 160. Ja jatkon ajaksi määrätty geeli osoittautui edullisemmaksi kuin laastarit. Kaiken tämän lisäksi random-gynekologi oli erittäin helläkätinen ja sosiaalisen tuntuinen olento. Pitää painaa nimi mieleen.

Sitten jotain täydellisen erilaista. Jäikö tinat valamatta? Nukahditko nojatuoliin uudenvuoden yönä? Harmittaako, että tulevaisuus on hämärän peitossa? Nyt luomaan 100-prosenttisen tarkkaa tulevan vuoden ennustetta!

ENNUSTE VUODELLE 2023

* Tartu lähimpään kirjaan
* Käännä sivulle 23
* Kolme ensimmäistä adjektiivia kuvaavat tulevaa vuottasi

Minulla: Järjetön, täysi, niukka. (Peter Høeg Kuvitelma 20. vuosisadasta) Kaikkea tuntuu olevan tarjolla, mikään ei muutu, ja taas kaikki muuttuu. Rehellisyyden nimissä välillä pelottaa paljonkin, välillä evvk-mielipide voittaa. Mutta hei, ainakin vielä toistaiseksi meillä on keskenämme kivaa ja koti. Parhautta!

Muuttuuko ihminen?

Vuosi 2022 oli varmaan tähänastisen elämäni parhaita vuosia. Kunpa elämä jatkuisi tämänsuuntaisena, ja vastoinkäymiset olisivat suhteellisen käsiteltäviä! Parisuhteen syvimmän olemuksen olen löytänyt aiva viime vuosina, kyseessä on vapaaehtoinen sukulaisuussuhde, joka rakkauden lisäksi sisältää ystävyyttä ja yhteistyökykyä. Villi huuma vaihtuu syvään yhteisymmärrykseen ja välittämiseen.

Kun aina en jaksa lukea (Teemestarin kirja on tulossa vaiheeseen, jossa homma lipeää käsistä, things turn bad to worse), kaipaan televisiosta helppoja ohjelmia, en kauhua, amerikkalaista ökyactionia tai raakaa puhetta. Parasta tvn katsomisaikaa ovat aamut, kun talo on hiljainen ja pääsen rentoutumaan (lue: Hän nukkuu, eikä kommentoi päälle). Erityisesti rakastan sisustus- tai talokauppaohjelmia, ihmisten elämä on silloin mallillaan (Beachfront Bargain Hunt, Rantataloa etsimässä, Property Brothers, Kiinteistöveljekset, Love it or list it UK tai A place in the sun - winter edition). Sisustus- tai asumisongelmat ratkeavat, eikä näytetä hetkeä, kun taaperot tulevat teini-ikään, puoliso ryhtyy pettämään tai vanhemmat menettävät työnsä. Olen helppo ihminen.

Mutta muutkin kelpaavat, niin kuin Ykkösen luontodokumentit, Simpsons-sarja tai brittidekkarit: Vera Stanhope, Karen Pirie, Morse, Lewis, Shkespeare ja Hathaway. Eilinen esimerkiksi oli hieno tv-päivä Veran, Karenin ja Simpsonin perheen kanssa. Vuoden vaihtuessa harkitsin jo vakavasti nukkumatin valtakuntaan matkaamista. Hän taas katsoi lempiohjelmaansa urheilua, joku jääkiekkorehakka sieltä taas tuli.

Tein suolaisen piirakan mökiltä kuskaamistani kantarelleista. Lisäsin mukaan 80 g pekonia, sipulia, muutaman tomaatin, chilinpuolikkaan (tätä vähän epäilin, että peittääkö se kantarellin aromin, mutta ei!), tofukastikkeen lopun ja oliivipurkin jämät. Tulipa muuten maukas eväs! Illalla nautimme vielä savunagei ja juustoja. Hihittelin itsekseni, kun Hän luvan kanssa haki iltasella jääkaapista ylijääneitä nakkeja, joskus ihminen on niin helpolla onnellinen.

Minua ei harmita edes se, että ensi viikolla on mentävä kalliille gynekologille hakemaan uutta estrogeenireseptiä, kun koko maasta ovat laastarit taas loppu ja uusia tulee farmaseutin mukaan vasta vkolla 22. Naisena pääsee kokemaan kummallisia asioita. Aion pyytää kaksi reseptiä, toisen geelille ja toisen laastareille, ettei tarvitse maksaa taas uutta kallista lääkärikeikkaa. Olisi tänä vuonna muutenkin ollut gyne-keikan vuoro, mutta vasta syksyllä. Toistaiseksi palkka on vielä riittänyt, vaikka kaikki kustannukset nousevat. Luojan kiitos määräaikainen sähkösopimuksemme päättyy vasta kesäkuussa!

Ulkona paistaa aurinko. Harkitsemme saunanlämmitystä, Hän omien sanojensa mukaan lähinnä odottaa hiihtoa. Minä en odota mitään, vaan paistattelen hetkessä. Tämä se on elämää!

Vapaapäivä ennen maailmanvalmistumisen päivämäärää

Olimme olleet kovin kllttejä, huomasin jouluaattona, kun Hänen nuorempi jälkeläisensä toimi joulupukin apupoikana. Kirjoja, alusvaatteita, molemmille merinovillakynsikkäät, palapeli ja muutama muu tarpeellinen verme löytyi lahjojen joukosta. Ilta jatkui kahdestaan sen jälkeen, kun jälkikasvu siirtyi uusien ruokien ja lahjojen pariin äitinsä luokse.

Ruuat onnistuivat jälleen erinomaisesti. Kaloja ei enää jäänyt joulupäivän lounaalle, mutta ei Hänen lapsenlapsensa jäänyt niitä kaipaamaan, kun veteli peurapaistia niin, että äitinsä jo alkoi toppuuttelemaan ikäisekseen varsin pitkää lapsukaista. Totesimme lapsen olevan tulossa isäänsä, kasvaa jättiläiseksi ja arvostaa hyvä ruokaa. Muissa asioissa ei teit' isäin kannata lähteäkään astumaan.

Olipa mahtavaa seurata sivusta, kun isoisä ja lapsenlapsi ropasivat joulupukin tuomia vieheitä. Siinä jo ryhdyttiin suunnittelemaan ensi kevään ja kesän onkiretkiäkin. Ymmärrän kyllä lapsen äidin monivuotisen epävarmuuden Hänen suhteensa, mutta nyt ex-miniä totesi, että olisi pitänyt antaa Hänelle tilaisuus jo useampi vuosi sitten. Mutta mitään ei ole menetetty, nyt Hän pääsee osallistumaan lapsenlapsensa elämään, kun vaan itse pysyy kunnossa. Motivaatioita siihenkin on nyt eri tavalla.

Minä en edelleenkään innostu lapsista, mutta kyseinen yksilö ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä. Siinähän tuo menee joukon jatkona, kun vaan minun ei oleteta osallistuvan syvällisemmin kasvatuksen periaatteisiin tai kustannuksiin, pragmaatikko tunnustaa. En muista enää sitäkään vähää, miten muiden lasten kanssa toimitaan, en osannut sitä lapsenakaan. Elämä oli liian raskasta.

Nyt saan nauttia pari päivää vapaista, ennen kuin tuskaisat pari päivää koittavat töissä. En ymmärrä, miksi kaikkien liiketoimintojen pitää ajoittaa muutoksensa aina vuodenvaihteeseen - tai sitten heinäkuun alkuun. Se on varmaan kiva tulla sitten valmiille töihin, mutta meille se aiheuttaa suman jo muutenkin tiukkojen aikataulujen ajankohtana. Pari yötä tässä kuitenkin on jo ollut, etten ole rakentanut töitä unissanikin, olen saanut kierrokset laskemaan.

Mutta muuten elämä on meille hyvä. Valoa, lämpöä, ruokaa, herkkusia, rakkautta ja kirjoja.

Kuinka minusta tuli ilkeä isoäitipuoli ja muita jouluisia aiheita

Kun ensimmäisen kerran menin naimisiin 2003, sain kamalan rasittavan 14-vuotiaan tytärpuolen. Sittemmin joskus avioeron ja kuluneiden vuosien jälkeen meistä oli juuri tulossa ystäviä. Vuosi sitten tytärpuoleni kuitenkin päätti lopettaa maallisen vaelluksensa tässä ajassa. Välillä olen vihainen, välillä itkettää ja välillä mietin, että emmehän me edes kerenneet kunnolla tutustua. Jotta minkä meni tekemään.

Hänen, meillä asuvan, kaksi poikaa ovat jääneet vieraammiksi, olivat jo aikuisen ikäisiä, kun lähes seitsemän vuotta sitten ryhdyimme kopuloimaan keskenämme. Molemmilla on rajoitteensa, minulla omani, mutta vanhemman jälkikasvun kautta elämäämme ilmestyi hetken aikaa sitten entinen miniä ja lapsenlapsi. Hän on tietenkin onnesta soikea, rakastaa lapsia, on riittävän lapsenmielinen. Itse taas enemmän kauhistelen, että eikö vapaaehtoisesti lapseton pääse vieläkään lapsista eroon, nyt minusta sitten muotoutuu ilkeä isoäitipuoli. Lapsi ei ole osoittanut ilkeyden merkkejä, 8-vuotiaana ei vielä ymmärrä.

Onneksi ensimmäinen vierailu on jo takana. Joulupäivänä tulee seuraava. Olen rauhallinen. Ei vielä pelota. Elämää ei tarvitse muuttaa, kunhan vaan pysyy ilmisenalun elämässä. Ehkä minusta tulee soveliaan ilkeä isoäitipuoli. (V*ttu mä mikään mummo vielä voi olla! Enhän?!)

Työ on ollut hirvittävää. Herään kolmen neljän aikaan aamuyöllä, teen unissani työtehtäviä. Ihan niin kuin joskus 14-vuotiaana mansikkapellolla työskentelyn jälkeen poimin yötkin mansikoita. Hirvittävyys on myös lisännyt saldotunteja siinä määrin, että olen joulun molemmin puolin saldovapaalla. Saan viikon joululoman.

Tänään päätin kuitenkin osallistua lähes kaikkien kollegoiden kanssa joululounaalle. Olihan se varattu Sipuliin. Ihana lounas seuran puolesta, ruokakin oli ookoo, perusvarmaa, mutta ei tarjonnut elämyksiä. Ehkä ihmiset eivät kaipaa joululounaalla sellaisia. Ehkä minunkin makupalettini on aina samanlainen eikä tarjoa elämyksiä. Mutta tuli siellä todistettua vieläkin suomalainen, joka ei usean sortin buffetissa osaa käyttäytyä, vaan kasaa lautasensa kukkuroilleen. Kaikki samalle. Siinä ei paljon Dressmanin puku nääs auta.

Lounaan jälkeen tein toivioretken Hakaniemen halliin, kilo peurapaistia maksoi 10 euroa enemmän kuin viime vuonna (44 juroa). Kerran vuodessa olen valmis panostamaan lähiruokaan ja eettiseen lihapalaan. (Tai sitten ostin saksalaisen tarhapeuran kulmapaistia eksootilliseen hintaan. Mistä minä tiedän?) Lähieilepasta hain siideriä ja joulumaidot. Tein naurettavat 22 karjalanpiirakkaa, kaipasin vanhaa kunnon linjastomeininkiä, missä niitä syntyy satoja, en vaan itsekseni jaksa. Jo aamulla olin lahjonut Hänet, tuli vuosi lisää lasiin, lahja oli mieluinen. Nyt sain paketoitua joululahjat. Vielä teen kastikkeen, koska se vie tunteja. Tämä on aivan mahtavaa!

Olen onnellinen. Miten tämä on mahdollista? Olenko hereillä? Asiat tuntuvat sujuvan.

Valoa!

Mahtava perjantai! Kun aamulla läksin töihin, haistelin keliä, tunsin muutoksen. Oli kevyt pakkanen, yöllä puihin oli satanut kauniin puuterikerroksen. Tarvoin auraamattomasta pihasta kohti bussipysäkkiä, nautin lisääntyvästä valosta niin paljon, että pysähdyin matkalla ottamaan pariinkin otteeseen kuvia. Päätin muistaa sen kummallisen ansatsemattoman onnen tunteen. (Monta kertaa olen miettinyt, että näinköhän kuitenkaan muistan, minun mieleeni jäävät parhaiten tuoksut ja tunnelma.)

Työpäivä oli pitkä, mutta jälleen kerran mielenkiintoinen. Poislähtiessäni hivenen ennen kuutta vitsailun suurvisiirille, että entäs jos minusta tehtäisiin taloudenhoitaja ja paikalleni palkattaisiin joku oikesti ammattinsa osaava. Minä vitsailin, mutta olisittepa nähneet mikroilmeen suurvisiirin naamalla, kun hän kysyi, tarkoitanko sitä todella. Järkytyin ja saman tien keräsin itseni, tajusin, että tilaisuuden tullen hän ei todellakaan epäröi vaihtamistani tuoreeseen lihaan.

Hän ajattelee lukujen kautta, ymmärrän. Itse en niitä osaa tuottaa, todennäköisesti generalistina kykyni jäävät hänen kantiltaan huomaamatta. Voi kun olisin nuorempi, veikkaan, että jossain kykyni voisivat olla arvostetumpia. Ehkä olen vain herkkä mimosa, mutta kokeilisivat itse muutaman kuukauden viisi virkaa, kuusi nälkää -hommaa.

Matkallani Alkon ja kaupan kautta kotiin pohdin, ettei pakollista aikaa ole kuin vajaa seitsemän vuotta. Ja jos en nykyisessä saa sen jälkeen mitään eläkkeen leivänpäällisjatkoa, ehkä jossain muualla jotain osa-aikaista. Tai sitten vain pienemmät kulut ja ruokajono. Kyllä minä osaan. Enkä tahdo jäädä vapaaherrattareksi, jos vain mielekästä tekemistä on tarjolla.

Vietin potkupalloleskenä perjantain. Tein kasvissosekeiton ja join kaksi Magnersia. Ihanaa, kun missään ei kuulu ääntäkään ja keinovalokin oli vähissä. Ne kaksi ovat asioita, joita usein kaipaan, Hän on kiinni liikkuvassa kuvassa ja kovassa äänessä. Mutta se on ero, jonka siedämme neuvottelemalla. Tänään uskalsimme jopa neuvotella asumisvaihtoehdoista. Mietin, että jos nykyisestä ei pois potkita, voisimme pitää nykyisen pikkupilttuun ja etsiä isomman jostain muualta radanvarresta ja kattaa kulut airbnb-vuokrauksella. Ehkä. Ehkä lehmät oppivat lentämään. Mutta tila olisi mahtava juttu... Käsittämätöntä juonittelua.

Ulkona on edelleen kaunista, paitövei. Lumi tuo valoa. Joulu tulee. Pidän asioista, kun minulla on se tärkeä, kenen kanssa jakaa kaikki. Perheetön henkilö toteaa, että elämä on ihana paikka, kun Hän on siinä. Kunpa muutkin joskus tämän saisivat, perhetuntuman.

Ps. Perheestä tuli mieleen männäviikonloppuinen vierailu. Pikkuveljeni nuorimmainen, Mr 23 vee saapui kylään ja poistui meiltä hivenen ennen kello viittä. Siihen varmaan tulee jatkoa, niin oli hauskaa. On kai lupa todeta, että vieras ei tehnyt pelkkää kohteliaisuusvierailua, kun kesto oli lähes 11 tuntia. Mahtavat iltamat, mutta jallupullo on lähes loppu ja minulla oli aivan kamala olo sunnuntaina. Alan olla aivan liian vanha moiseen rehaamiseen.

Ai niin, kävin entisen kollegan kanssa lounaalla saldovapaa-maanantaina Tikkurilan Zillassa, löysin hyvän työpaidan kirpparilta, vaihdatin puhelimeeni akun ja ostin joulukortit. Erihieno saldovapaa! Lisää on luvassa vasta joulun ympärillä.