keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Parisuhteellisuusteoriaa edistyneille

Kieltämättä olen tehokas arjen pyörittäjä. Ennakoin, olen järjestelmällinen ja aikaansaava. Se valitettavasti usein johtaa siihen, että ennen kuin kerkeän opettaa ja iskostaa toimintatavat talouden muihin eläjiin, olen jo tehnyt ne itse. Se taas pidemmän päälle rasittaa parisuhteen tasapainoa ja saa minut puuskuttamaan "aina minä"-lausetta.

Näinhän ei voi jatkua. Arkiasioiden koulutus parisuhteessa on edenyt sille asteelle, että Hän osaa kuljettaa wc-paperia eteisestä kylpyhuoneen lavuaarikaappiin. Se tosin vaati puoleltani hivenen kikkailua ja paperin jemmaamista, ettei tarvitsisi bideesuihkun käyttöön ryhtyä.

Ilokseni huomasin, että eilen se vihdoin oli tapahtunut. Alakaapissa oli vararullia ja telineessä täysi rulla. Oikein päinkin vielä! Erävoitto! Tätä ennen olen pakkosyöttänyt Hänelle päivittäisen tiskaamisen (tosin Hänen tekemänään se vie vettä ja tiskiainetta) sekä viikottaisen siivoamisen. Ne ovat hänen vastuullaan, minä taas hoidan ruoka-asiat ja pyykin.

Uskon siihen, että kun kodinhoidolliset asiat ovat tasapainossa, vaikuttaa se myönteisesti myös parisuhteeseen. Taitaa siitä olla joku ihan oikea tutkimuskin tehty, että kodinhoitotoimenpiteiden jakautuminen kotitaloudessa on verrannollinen ketun vierailuun pesässä. (If juu nou vot ai miin.)

Päätän raporttini täältä tähän.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Ihan tavallista

Nyt kun kaikki on taas hyvin, niin ymmärtää nauttia arjesta. Perjantaita vietimme harvinaislaatuisesti elokuvaa katsoen. Kumpikaan ei ollut nähnyt Coenin veljesten Big Lebowskia. Nauratti ja kauhistutti samanaikaisesti.

Eilinen oli saunapäivä. Niin ja päiväunipäivä. Uni on minulle aina vain suurempi luksus. Kuusi tuntia on hyvä, seitsemän huippu, sen yli menevä osuus haave. Niinpä välillä nappaan Triptylin, etten heräisi aamuyöstä täydessä taisteluvalmiudessa. Toinen keinoni on yhden yhdentekevän sanan toisteleminen, kolmas on mielikuvitusmatka viljapellon halki kulkevan soratien laitaa kohti metsää, siellä mäki alas joen rantaan, siinä vaiheessa yleensä nukahdan.

Välillä sitten ei auta mikään. Ahdistaa ja masentaa. Mieli on ärtyisä. Yritän muistuttaa itseäni, että tila on ohimenevä. Että uni korjaa tilanteen, valkopesee mielen.

Kiitollisia olemme molemmat tästä normaaliudesta, tasaisesta, ennalta-arvattavasta arjesta. Kumpikin olemme sen verran vääntäneet tahkoa, poikenneet kadun varjoisalle puolelle, rikkoneet sekä itsemme että sivullisia, nyt osamme aivan toisella tavoin nauttia elämän viilentelyjaksosta. Spurtit ovat ohi ja maratonit takana. Korkeintaan luvassa on patikointia ja lyhyitä vaelluksia.

Ehkä juuri siksi osaamme nyt viettää rakastavaisten päivää lähes joka päivää. Eikä siihen tarvita kukkasia tai koruja juuri tiettynä päivänä, vaan yllätyksiä arjessa. Ja niitä riittää.


Rakkausruokaa rakastavaisille. Lasagnea tulee aina niin suuri annos, että sitä syömme alkuviikon. Tuli niin suuri annos, että onnellinen olin, kun lasivuoan alle tuli laitettua leivinpaperi. Vihaan uunin pohjan siivousta.



lauantai 6. helmikuuta 2021

Oma koti kullan kallis

Perjantain kunniaksi koin työn takia koko viikon lisääntyvää turhautumista, työni kun tuottaa säännöllisiä epäonnistumisia siinä määrin, että ihmettelen, miten olen tähän ikään saakka saanut itseni elätettyä. Kykyni eivät riitä, suuni on liian suuri eikä palkka vastaa henkistä tuskaa. Likaisen työn lisä olisi paikallaan.

Vanhenemiseen minulla on varsin ambivalentti suhtautuminen. Joissain asioissa kammoan ajatusta, että joudun muiden armoille, mutta joitakin asioita odotan jo. Kuten hiusten harmaantumista. Tahdon eroon keski-iän mukanaan tuomasta maantie-halkopino-pulkkosieni-sorakuoppavärityksestä, jollaiseksi väri on puhtaanvaaleasta muuttunut. Ja katso, vihdoinkin hiukseni ovat täynnä vaaleita haituvia, olen siis harmaantumassa. Muutos toki saisi olla nopeampi - toivottu nopeus yön yli harmaantuminen, kiitos. Mutta toivoa siis jo on. Tosin luvassa ei ole niinkään teräksenharmaa, vaan värinsä menettänyt vaalea. Hänellä taas ohimoilla lainehtii kaunis harmaa ja etuhiuksissa hieno vaalea raita.

Toinen positiivinen lausunto (naamakirja muistutti), olen asunut Pohjois-Helsingissä nykyisellä asuinalueellamme jo 11 vuotta! Ja tsadissakin yli 25 vuotta. En tuntenut aluetta laisinkaan ennen avioeroa, muutin naapurilähiöön vain siksi, että sain sieltä edullisen vuokra-asunnon. Kolmisen vuotta siinä asuttuani muutin tähän nykyiseen, sain ihmeekseni asumisoikeusasunnon vuodessa, vaikka ystävät varoittelivat olemasta turhan optimistinen.

Sain vahingossa edullisen asunnon ihanasta rauhallisesta taloyhtiöstä. Palvelut ovat lähellä, samoin luonto. Täältä minut vain kannetaan pois, ellen sitten saa lottovoittoa ja muuta erakkomajaan keskelle metsää. Mutta vain jos minulla on varaa välillä lähteä metsästä pois ja kustantaa itselleni palvelut, joita välttämättä metsän liepeillä ei muuten ole tarjolla. Eli siis en muuta.

Kun pian tulisi taas kevät.