torstai 27. elokuuta 2020

Rinnakkaisilla raiteilla kohti vaihtoehtoisia todellisuuksia

Voi olla, että joudun pysymään LinkedInistä poissa. Ainakaan sinne ei kannata mennä huppelissa, ettei erehdy lausumaan sen toisen todellisuuden sanoja.

Tätä mietin, kun satuin lukemaan erään ison yrityksen tsemppisanoja toisen yrityksen toimitusjohtajalle, kun hän selvensi tehtaanlopetuksen syitä. Kommentit minut pöyristymään saivat - oksetti, pyörrytti ja etoi. Missä maailmassa elävät ne hyväpalkkaiset henkilöt, joiden todennäköinen eläköitymisikä on kuudenkympin korvilla? Sen jälkeen he saattavat vastaanottaa hyväpalkkaisia hallituspaikkoja, mutta sitä ennen muuttavat suomalaista verotusta karkuun Portugaliin tai muuhun edukkaan verotuksen maahan. Lapsille ja lapsenlapsille voidaan kustantaa kallis koulutus ja eksklusiivinen terveydenhoito missä tahansa - ei siihen enää suomalaista yhteiskuntaa tarvita. Eikä ammattiyhdistyksen edustaja paljon parempi ole, puhuu keskieurooppalaisen maan keskipalkasta ja vertaa sitä suomalaiseen oman alansa keskipalkkaan. Joo. Väärin. Voisi vattu edes verrata perunoita perunoihin.

Varmasti Suomi ja koko maailma ovat olleet kusessa aikaisemminkin, minäkin muistan pari kertaa. Protektionismiahan se herättää, itsekin pelkään vain oman paikkani ja palkkani puolesta (luulisi siihen jo parin kolmen viimeisen vuoden aikana tottuneen), mutta uskokaa tai älkää, minulla on sellainen muistikuva, että joskus tällaisissa tilanteissa on puhalleltu kaikki samaan nuotioon ja haettu kaikki risuja tahoiltamme. Mutta ei tällä kertaa, nyt haetaan syyllistä ja kustaan nuotioon, etteivät vaan "ne toiset" voittaisi. Voittaisi mitä?!

Ja minun pitäisi mennä levänneenä töihin maanantaina. Menenkin! Menen kiusallani. Teen työni hyvin ja huolella, marisen ja valitan, jos tarve on, potkutkin vastaanotan kunnialla. Mut jumalaare, jos lotossa voitan, ryhdyn tekemään vapaaehtoistyötä ja säätiöin omaisuuteni vapauden, veljeyden ja tasa-arvon puolustamiseen.

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kuka voisi kellot pysäyttää?

Rakastamisen vaikeus on pelkokertoimessa. Miten uskallat antaa itsesi, jos vaarana on, että toinen jättää sinut? Jos toinen rakastaakin vähemmän, sinusta tulee laastari, kävelykeppi tai säästöpossu.

Nuorena en arvostanut itseäni. Vielä kun siihen lisätään vaikeuskerrointa, ettei isäni koskaan kannustanut tai tukenut (ei sen puoleen äitinikään, mutta isä on kuulemma naisen tärkein miessuhde ja määrittelee hänen tuntemuksensa arvostaan rakkauselämässä, vanhempani olivat siinä huono esimerkki), niin hyväksyin huonon kohtelun itsekin. Ajattelin, että tällaista elämä nyt sitten vain on.

Onneksi jaksoin taistella itseni vapaaksi. Onneksi muutuin ihmisenä, opin puolustamaan arvoani. Onneksi minuun uskoi aina joku. Onneksi minulle lainattiin rahaa, annettiin yösija, kannustettiin ja kuunneltiin. Onneksi on ystäviä. Sitten kun sitä vähiten odotin, tuli Hän. Alun jälkeen ilmaantuneet ongelmat saivat minut jo hyvästelemään suhteemme, mutta kun Hän osoitti olevansa valmis muuttamaan kurssiaan, niin päätin antaa mahdollisuuden.

En ole päätöstäni katunut. Eikä varmaan ole Hänkään. Mutta luottamustahan se vaatii, tavallaan sokeatakin. Voi olla mahdollista, että joskus petyn, mutta miksipä en tällä välin nauttisi siitä, mitä meillä on? Koska sitä on paljon, olen taas tänään miettinyt, kun olemme höpsötelleet mökillä keskenämme. Täällä on aikaa ajatella; olen taas huomannut olevani onnekas.

Mökillä olemme muun muassa saunoneet, syöneet (kehittelen reseptejä), soittaneet (Hän kehittelee melodioita), seurustelleet vieraan kanssa, sienestäneet. Tänään nukuin kahdet päiväunet, tein marjapiirakan ystävän mukanaan tuomista mustaherukoista. Alitajunnan stressi taitaa helpottaa, kun uni maistuu.

Tänään toivoin ajan pysähtyvän. Minun on niin hyvä olla.





torstai 13. elokuuta 2020

Tikka hakkaa naapurissa, kalat loiskii järvessä, vastarannalla rääkyy joku luontokappale

Ensimmäinen mökkiyö takana. Keuhkot ovat jo tukossa, mutta jospa allergialääke pian tekisi tehtävänsä. Kesäpaikassamme ei muuta vikaa ole kuin se, että tänne saa tuoda kotielämet mukana. Koirapoly minun allergiani saa ärhähtelemään. Pieni kosmeettinen haitta, kun muuten fasiliteetit ovat kohdallaan.

Kun kurvasimme huudeille, hiekkatiellä vastaan tuli "vanha" omistajapariskunta, vilkuttelimme toisillemme niin innokkaasti, että Hän oli kaahauttaa vitelikkoon hiekkatieltä. Maatilan pihassa tapasimme sukupuol...polvenvaihdoksen jälkeen isännöivän jälkikasvun. Eikä ollut jälkikasvusta polvi pahennut. Nauravainen ja ystävällinen oli vastaanotto - matopurkki lyötiin heti kyselemättä kouraan.

On kuin kotiinsa tulisi, jo neljättä vuotta peräjälkeen. Joku saattaisi todeta, että tylsää. Itse kiitän ja iloitsen, koska en pidä muutoksista tai yllätyksistä. Sevverran asperkkeli olen.

Iltasella tein broilerilasagnen, eipähän tarvitse pariin päivään ruokapolitiikkaa miettiä. Naureskelin Hänelle, joka keräsi palttoota toisen jälkeen niskaansa ulkoa tullessaan. Joka kesä menee pari vuorokautta ennen kuin Hän tottuu hirsitalon viileyteen.





maanantai 10. elokuuta 2020

Ensimmäinen lomapäivä

Ihanan leppoisa olo! Loma rentouttaa mielen, ehkä pian otan päiväunet, kun viralliset asiat on hoidettu. Huomenna aion pestä mattoja ja hakea auton lomaretkeä varten.

Sain reilu viikko sitten vihdoin vastauksen huoltofirmasta, huoltomies kävi ja totesi, ettei jääkaappipakastimesta ollut korjattavaksi. Tänään oli luvassa uuden asennuskeikka, niinpä aloitin aamuni kaapin tyhjennyksellä. Ensin menivät kasseihin maustepurtilot, hillot, sinapit ja muu sellainen, joka ei säikähtäisi heti huoneenlämpöä. Sitten pakkasin muut jääkaappituotteet kasseihin ja sijoitin kassit tyhjään jääkaappiin.

Viritin kylmäkassit valmiiksi. Kun asentaja soitti kertoakseen olevansa 0,5 h päästä perillä, riipaisi pakastimen tyhjäksi ja pienellä pakottamisella sain tavarat mahtumaan kylmäkasseihin. Ajoitus oli just nappiin, asentaja soitteli toistamiseen kyselläkseen alakerran ovikoodia.

Siinä ei kauan mennyt, kun kaveri veivasi uuden kaapin koloonsa ja poistui vanhan kanssa. Meillä oli rattoisa haasteluhetki. Sain maanantaipäivän Rosenlewin tilalle toivottavasti jonain muuna päivänä tehdyn Upon. Ainakin muoviosat tuntuvat tukevammilta, jääkaapissa on tilaa enemmän. Pakastimeen meni kamaa saman verran kuin vanhaan.

Olen onnellinen. Vähän jouduin kantelemaan kaappiin unohtuneita tuotteita roskiin mm. paistorasva parin vuoden takaa, puolustukseni kuitenkin on, ettei meiltä juuri biojätettä jää. Nyt on paljon turvallisempi olo lähteä mökillekin - tuskin upouusi kaappi saa sillä välin aikaan tulipaloa tai tulvaa. Huoltomieskin totesi, ettei mallia olr tarvinnut mistään pois hakea.

Ennen

Jälkeen

tiistai 4. elokuuta 2020

Ei vielä!

Ei, ei, ei nyt vielä aloiteta uutta karanteenia! Älkää vielä tappako isovanhempianne ja minua! Pitäkää perk*leet itsenne kurissa ja nuhteessa elokuu, että kerkeän viettää lomani ilman ahdistusta.

Kunhan noin viikon päästä pääsen vuokramökille, on varmaan suljettava kaikki viestintävälineet ja lakattava seuraamasta uutisia. Tänään jo sain pitkästä aikaa oikein kunnon ahdistuskohtauksen. Yritin Hänelle selittää, etten voi sille mitään. Tekee mieli mennä komeroon itsemurhaamaan itseään, koska alitajuntani mielestä joko kuolen itse tai sitte kuolee joku läheinen - enkä minä sitä kestä.

Pitääkö tässä jotain rauhoittavia lähteä lekurilta hakemaan? Ei nääs mindfullnessit enää auta - käytin mielenrauha- ja fatalismivaraston loppuun keväällä. Ja niin paljon kun edessä olisi mielenkiintoisia asioita sekä ammatillisesti että henkilökohtaisella saralla.

lauantai 1. elokuuta 2020

Loppukesän mieliharrasteita

Viime lauantaina houkuttelin meillä asuvan metsään. Tai metsään ja metsään, Paloheinään, mutta sinne pääsee kuitenkin järjellisen ajan sisällä julkisilla. Ja kun Hänellä kestävyys loppuu, pääsemme pian bussiin ja kotiin. Vaikka olenkin seuraa vailla, niin ei kannata ryöstöviljellä Hänen innostustaan, koska aion jatkossakin saada Hänet seurakseni.

Olimme jo lähes loppusuoralla (ei ollut paljon löydettävää, oli siellä useampi noheva jo tainnut pyöriä), kun hän törmäsi lenkillä olleeseen vanhaan koulukaveriinsa. Ajattelin antaa heille tilaisuuden haastella keskenään, itse läksin kohti kahvilaa. Hetken epäröin, että osaahan Hän varmasti tulla perässä, mutta totesin matkan olevan lyhyt, ajattelin Hänen sen verran kiinnittävän huomiota ympäristöönsä.

Ajattelin väärin, mutta heti en älynnyt edes säikähtää. Tapasin nimittäin työkollegan, juttelimme tulevista haasteista. Vasta jäätelön syötyäni ryhdyin pohtimaan, että jopa niinkin puheliaaksi ihmiseksi Hän oli viipynyt paluumatkalla epäilyttävän kauan.

Sitten tuli tekstiviesti, ettei Hän tiedä, missä on. Oli kääntynyt jossain risteyksessä väärään suuntaan. Onneksi liikkeellä oli paljon väkeä ja itse laitoin ohjeen kävellä kohti aurinkoa. Niillä ohjeilla ja pienillä ylimääräisillä ympyröillä sain Hänet pois metsästä puolen tunnin odottamisen jälkeen. Kerkesin kyllä jo valutella hikikarpaloita, kun mietin, että pitääkö hankkia etsijäkoira paikalle.

Seuraavan kerran en jätä Häntä palaamaan yksin. Ja yritän näyttää mieleen painettavia asioita. Myös puhelimen akku ladataan täyteen ennen metsään menoa. Pitkän tähtäimen hankintalistalle tulee myös kaksi kompassia (saa vihjailla edullisista hyvistä).
Miutama pikkutatti, haperoita, limanuljaska ja rusko-orakkaita menivät pannun kautta pakastimeen.

Itse lähden huomenna uudelleen pitkäaikaisen sienestyskaverini kanssa. Sienestys on ihanan rauhoittavaa ja meditatiivista puuhaa. Onneksi vastassa on tuttu metsä - ja minulla karttasovellus puhelimessa.  Toinen pitkäaikainen haaveeni on sienikori, mutta pikkumuovipusseillakin pärjää, kun vaan siivoaa sienet heti saavuttuaan. Toivottavasti vesisade alkaisi vasta iltapäivällä! Ja toivottavasti metsää ei ole jo poimittu tyhjäksi.