Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Lomalomalomalooomaaaaa....

Pikakertaus helmikuuhun:

Hänen lapsenlapsensa 9-vuotissyntymäpäiväjuhlat olivat suksee. Vaikka minua vähän naurattivatkin sisäisesti leopardivaatteet, jatkotukat, - ripset ja leijonakorut. Kaikki suloisessa sekamelskassa.

Sitten tulivat Minni ja Morris hoitoon. Nopeasti kissat sopeutuivat meille. Hän on onnesta soikeana aina, kun odotetut karvavauvat saapuvat vieraaksemme. Nyt Hän ymmärtää jo osallistua hoitotoimenpiteisiinkin. Puhe oli alkuun kahdesta viikosta, mutta näin vain kolme vierähti aivan huomaamatta.

Jyväskylä-viikonloppuna minulle pakkosyötettiin teatteria. Minä tiedän nyt, kuka oli murhaaja Agatha Christien Hiirenloukussa. "Kostin" kyldyyrikokemuksen ystävälle lauantaisella hiprakalla pitkän kaavan mukaisen päivällisen jälkeen keittiönpöydän ääressä. Hän taas sillä välin viihdytti hoitokissoja kotona. Olin iloinen pikkuvapaasta ja parisuhdebreakista. Ihminen tarvitsee myös omaa tilaa ja ystävien seuraa.

Tampere-viikonloppu alkoi herkullisen täyttävällä Biangin myöhäislounaalla, jatkui Holiday Inn majoituksella. Devin Townsend- keikan jälkeen istuimme reilun tunnin Koirankodissa. Siihen se "tyttöjen viikonloppu" loppui, vaikka Tampere oli tarkoitus panna ihan sekaisin. Olimme jo ennen yhtä kotona. Seuraavana päivänä aamupala maistui ennen kuin hyppäsimme junaan.

Töissä on suuri kaaos. Uusi henkilötietojärjestelmä otettiin käyttöön ja nyt vasta minua kuunnellaan korjauksien suhteen. Voijjesu, että välillä harmistuttaa. Siirtymäaikana työn määrä kaksin- ja jopa kolminkertaistuu. En ymmärrä, millä lihaksilla aikovat ensi viikon pärjätä.

Huomenna on jo neljäs hääpäivä. Sovimme juhlistavamme asiaa joskus ensi viikolla nyt, kun bussilakkokin päättyi. Tänään lähtevät Minni ja Morris kotiin. Jää ikävä, vaikka kieltämättä odotan ensi yön katkeamattomia unia. Ja päiväunia. Ihana loma!

Sesonkituotteiden eräpäivä

Kun avioeron viime metreillä 2007 pääsin muuttamaan omaan kotiin, muistan pohtineeni, että varmaan tulen olemaan todella yksinäinen jouluna. Toisin kävi, olin hankkinut tismalleen vain sellaisia ruokia, joista pidän, törsäsin viiniin ja muutamaan muuhunkin alkoholipitoiseen tuotteeseen, oli konvehteja, kirjoja ja musiikkisoitin.

Niin kävi, että aattopäivänä maailma näytti matalalta paistavan auringon valossa puhtaalta ja toiveikkaalta. Istuin napostelulautaseni kanssa nojatuolissa, siivotussa pilttuussa, katsoin televisiosta Lumiukkoa ja taisin itkeä onnenkyyneleitä, kun tajusin, ettei MINUN kotiini pääsisi kukaan riehumaan ja rikkomaan paikkoja. Olin yksin, mutta en yksinäinen.

Silloin lakkasin kutsumasta joulua jouluksi, otin sen hyvän mielen, antamisen, valon ja levon juhlahetkenä vuoden pimeimpänä aikana. Se tunne on kehittynyt vuosien saatossa. Mielelläni koristelen kotia, teen herkkuruokia ja paketoin lahjoja, koska mitään ei ole pakko tehdä, kaiken voi tehdä siten, että siitä nauttii. Nauttisin varmaan pienemmällä rahallakin tehdystä joulusta, nyt ylimääräistä rahaa menee Hänen läheistensä lahjoihin, meille hankimme käyttötuotteita ja naamioimme ne lahjoiksi.

Mutta nyt sesonki on ohi, pakkasin kuusen laatikkoon, Hän imuroi, sesonkinvalot vain jäivät, ne saavat valaista eloamme tammikuun loppuun saakka, sitten luonnonvalo alkaa riittää. Joulu- ja uusivuosiruokavarastot alkavat olla loppu, eilen sain hyvän tekosyyn tutkia kaappeja, kun olin menossa roolipelaamaan, enkä viitsinyt torstaina käydä kaupassa. Naureskelin piirakkaa suunnitellessani, että tämäjän on kuin vanhasta sadusta: piti tulla puku, mutta tulikin liivi.

Eli kuinka pakastimen sisältöä kaivelemalla tehdään suolainen piirakka (tilaus oli kinkkupiirakka, lopputulos pekoni-nakkipiirakka n 6-8 syöjälle, kun en jaksanut lähteä käymään kaupassa).

Pekoni-nakkipiirakka

Tee isoon vuokaan, tähän ei peruspiragavuoka riitä, omani on noin puolen uunipellin kokoinen

1 kg torttutaikinalevyjä

Täyte:
300 g ruusukaalia silputtuna
Loraus öljyä, ripaus suolaa
140 g pekonia
350 g savunakkeja
10 pientä luumutomaattia
Rippeet Järvikylän lihamix tuoreyrttilaatikosta
Savupaprikaa
Mustapippuria
Muutama jalopenosiivu silppuna
Kokonainen yksikyntinen valkosipuli raasteena

"Munamaito":
3 kananmunaa
120 g smetanaa
2 dl maitojuomaa
Tuorepersiljasilppua
Loraus soijakastiketta
Juustoraastetta maun mukaan (itse lisäsin pinnalle lisää, kun alkuperäinen määrä osoittautui vähäiseksi)

Sulata taikinalevyt, vuoraa niillä piirakkavuoka, vie parvekkeelle siksi aikaa, kun teet täytteen (tai laita jäkaappiin, jos mahtuu).

Lisää pannulle ruusukaali, pekonisilppu, öljyä ja muutama ripsaus suolaa. Paistele hetki kovalla lämmöllä, lisää nakit, kääntele hetkinen. Lisää tomaatit ja mausteet, laske läpötila, anna muhia sen aikaa, kun teet munamaidon. Käännä uuni lämpenemään 200 c.

Riko munat, lisää neste ja smetana, loraus soijakastiketta, persiljasilppu ja juustoraaste. Sekoita.

Kaada pohjan päälle täyte, sitten munamaito. Lisää juustoraastetta, jos tarvitsee. Pane uuniin n. 35 - 40 minuutiksi. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. Piraga ei ole mikään laihduttajan eväs, vaan tuhtia kamaa, aloita syöminen pienemmällä palasella, ehkä vihersalaatin kanssa?

Ps. Roolipelisessio oli jälleen kerran mainio. Eron jälkeen ystäväni (pelinjohtajamme) kutsui minut aloittelevasn porukkaan, jossa muutkin olivat omalla tavallaan siipirikkoontuneita. Porukasta sain uusia ystäviä ja uutta elämää. Nykyään pelaamme jo eri porukalla toisia seikkailuja, mutta kiitollinen muistan olla joka kerta, kun pelin aloitamme. Mielikuvitus on mahtava laji, sitä pelinjohtajallamme piisaa. Ja nauru parantaa aina!

On syksy taas

On pitänyt kelejä. Eivätkä kelit tunnu yhtään olevan rauhoittumassa, ainakaan henkisellä puolella. Työ aiheuttaa hankausta. Kotona on tyyntä ja rauhaisaa, isoja rukseja seinään! Ulkona on pimeys koittamassa, yritin jo Hänelle muistuttaa kirkasvalolampun virittämisestä, pahoin pelkään, ettei sitä tapahdu ennen kuin on myöhäistä, eikä kenelläkään ole kivaa. On vaan ihan byhyhyy!

Kävin kuukauden vaihteessa ystäväpariskunnan luona rantaruotsi-alueella. Westcoast surfing-matka oli jossain määrin arvattava, mutta kovin leppoisa. Sen lisäksi nukuin retkelläni uskomattoman hyvin. Keittiön pöydän ääressä oli mukavaa istuskella ensin yhden ja seuraavana päivänä toisen perheenjäsenen kanssa. Saunomista ja hyvää ruokaa, hihittelyä ja vanhojen muistelua (muun muassa häät ja kaaso vanhan Datsunin ratissa matkalla Seljesiin). Eipä paljon nokkaa tullut ulos pistettyä kauppareissujen lisäksi. Mutta tykkäsin!

Tulivat muuten junaliput harvinaisen kalliiksi, yli satasen hintainen menopaluupiletti! Kun on Onnibussilla tottunut edukkaasti liikkumaan, niin kirpaisi. Mutta bussilla olisin ollut perillä vasta yhdeksän maissa illalla, ei jäänyt vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna suoritimme ystävättären kanssa Kallio-kierroksen. Ensin saunoimme, söimme, meikkasimme ja hihittelimme kotona niin perusteellisesti, että Hän alkoi jo kohotella kulmiaan, lähes ehdotellen, että olisiko meidän aika lähteä. Kun liikkeelle pääsimme, tuli nuoruus mieleen. Onneksi sain aikakoneen pysäytettyä vähän ennen puolta kolmea, kun torppasin ystävättäreni taksiin ja itse loikkasin seuraavaan.

Tämän viikon olenkin sitten harrastanut pikkuflunssaa. Sellaista ei ole ollutkaan kolmeen vuoteen. Josko ymmärtäisin levätä? Ensi viikosta alkaa kamala työputki, järjestelmä- ja käyttäjätestausta on luvassa seuraavat pari kuukautta.

Arkeen

Mikä lie, kun ovat edesmenneet usealta vuosikymmeneltä pyörineet alitajunnassa. Ehkä syksy tavallaan on luopumisen aikaa, elänhän minä oman elämänkin syksyä, vaikka välillä sen tehokkaasti unohdankin. En tarkoita, että luovuttamassa olisin, mutta jonkinlaista henkistä sadonkorjuuta taidan tehdä. Välillä toki pyörähtää päässä jo väsynyt ajatus, että eiköhän tämä nyt jo ala riittää yhdelle elämälle. Pidempään olen elänyt kuin useat ystävät ja tuttavat - ne, jotka alitajuntaani ja uniani nyt kansoittavat.

Siivosin sitten kylpyhuoneen, että saisin ajatukseni kirkkaammaksi. Olen pessyt mökkipyykit, keittiön maton, tehnyt ruokaa, kerännyt kirjaston kirjat, napsinut parvekkeelta kasveista kuivuneita oksia - selvisivät lähes kaikki hengissä. Ajatukset eivät varsinaisesti kirkastuneet muuten kuin tämän päivän ohjelman osalta.

Minulla oli alustava kutsu yhden pelikaverin valmistujaisiin, mutta kun yksityiskohtia ei kuulunut, arvasin, että vieraaksi on saapumassa henkilö, joka ei tahdo olla kanssani tekemisissä. Yhden vanhimman ystäväni puoliso ei koskaan hyväksynyt, että jatkoin seurustelua Hänen kanssaan ensimmäisen mielenjärkkymisen jälkeen. Ystävän puolison mukaan hankkiudun tietoisesti ongelmiin, eikä hän aio olla paikkaamassa minua kerta toisensa jälkeen. Totta on, että välillä ajat ovat olleet huonoja, mutta niistä olemme toistaiseksi selvinneet, maanantaina olemme olleet naimisissakin 3,5 vuotta, ensi kuussa parisuhteessa 6,5 vuotta. On siitä kuitenkin reilusti suurin osa ollut hyvää, tai pikemminkin erinomaista aikaa. Rakkauden ja ystävyyden täyttämää.

Kävin sitten kirjastossa, täytin ruokavarastot ensi viikkoa varten, vielä tilaan bussikorttiin aikaa ja sitten silpaisen kalsarikännin. Hän menee ystävänsä luokse kylään, et viitsi kiusata selvää ihmistä omalla katharsiksellani. Jospa sillä saisin häädettyä henkiset luurankoni takaisin komeroon, mistä ovat tulleetkin.

Keittelin viimeiset luumut jääkaapista soseeksi. Puolet upotan puuroon, toisen puolikkaan lettutaikinaan yhden viimeisiään vetelevän banaanin kanssa. Ihana väri!

Kesän viimeiset vieraat

Kesän viimeinen vieraspariskunta poistui lintukodosta. Haikeata, kolmen päivän jälkeen mekin olemme jo kotona. Onneksi on vielä pari päivää aikaa pestä pyykit ja purkaa tavarat. Pienesti ahdistaa.

Eilinen sieniretki oli pienoinen pettymys, kuiva ja kuuma kesä teki sen, ettei pääsato ole ole vielä näillä huudeilla noussut. Saimme kuitenkin raavittua kokoon kastikesienet. Varmaan ensi viikonloppuna tilanne olisi aivan toinen, harmi vain, että me emme enää ole täällä. Jos varaa olisi, vuokraisin mökin koko kesäksi meille - en tahdo omistaa, koska kunnossapito ja rakentelu eivät minua kiinnosta. Toisin on asia ystäväpariskunnalla, heillä on useampia projekteja menossa sen tiimoilta.

Päivällisellä tarjolla oli naudan sisäfilettä, hasselbackan perunat ja uunikasviksia. Erinomainen kattaus! Saunan jälkeen vielä vähän kiuasmaggaraa, niin yhdentoista maissa suurin osa meistä oli valmista kauraa unten maille. Lewis-sarjan poliisintappaja jäi kaikilta näkemättä - saunakaljatkin jäivät puolitiehen.

Tänään vielä teimme kävelyn tutkimaan naapuriin rakenteilla olevaa vuokramökkiä. Kylläpä siellä onkin valmistumassa kaunis romantillinen pikkumökki! Paluumatkalla bongasimme ensin muutaman kantarellin ja sitten osuimme pieneen runsaampaan esiintymään. Saimme varmaan pikkupistoilla metsän kerättyä yhtä suuren saaliin kuin lauantaisella sieniretkellämme.

Nyt pitää sitten ryhtyä purkamaan ruokavarastoja ja pikkuhiljaa ryhtyä sopeutumaan lähdön ajatukseen. Onneksi ensi kesä on jo varattu. Ja kotonakin on kiva olla, kunhan vain rakkautta riittää - tiedän.

Huolenkantaja

Hyvin on verkkainen päiväkirjan päivitystahti, kun elämä vyöryy tahtiin herätys-töitä-kotihommia-ruokaa-nukkumaan. Datamigraatiossa ilmenee ongelmia, joita minä en pysty ratkaisemaan, mutta vedän mutkia suoraksi, koska nyt tehdään vasta leikkiversiota. Ainakin opin, mitä pitää korjata ennen lopullista versiota.

Yksi ystävä voi huonosti. Onneksi näin hänen lähettämänsä viestin vilaukselta työpäivän aikana, ennen kuin hän sen tuhosi. Pystyin vastaamaan työpäivän jälkeen. Vyyhti aukeni, ja kyllä, asiat ovat huonosti, mutta eivät lopullisen huonosti. Se hänen pitää tajuta itse. Eilen illalla otin yhteyttä myös ystävän puolisoon kysyäkseni vointia, muistan miten yksin itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa.

Pohdin jälleen kerran elämää, haurautta ja ainutkertaisuutta. Nyt kun itse on tännekin saakka päässyt, usein ihmettelen ja olen kiitollinen kokemastani. Eipä olisi se pienen pohjois-karjalalaisen kylän tyttö uskonut, jos kaikki olisi silloin paljastettu. Ja mene tiedä, mitä kohtalolla on takataskussaan.

Itse kyllä toivoisin, ettei kovin kummoisia. Olen niin onnellinen juuri tässä ja nyt. Kiitollinen rauhasta ja tasapainosta. Maailman onnellisimman maan kansalainen tietää oman onnensa olevan tyytyväisyyttä. Kun ei tapahdu mitään kamalampaa kuin tavarat välillä tippuvat käsistä ja seinät käyvät kimppuun. Siinä se.

Parvekkeelle tuli uusi kasvi. Ilmalämpöpumppu tappoi neilikat ja rosmariinin, kun reilun viikon tohotti kuumaa niitä päin. Että minä rakastan tätä viileyttä!

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.

Mitä jäljelle jää?

Parhaat rakkaustarinat loppuvat huonosti, arvostetuimmat elokuvat vähemmän kauniisti. Surullisissa lauluissa ovat korkeimmat nuotit, mutta miksi elämän pitää matkia niitä? Ystävä menetti lapsensa. Nuoren ihmisen elämä päättyi aivan liian varhain. Vaikka itsellänikään ei aina helppoa ole ollut, vielä kamalampaa on tuntea ystävän suru, koska tahtoo auttaa ja tajuaa, ettei voi.

Osittain ymmärrän, miksi ihminen valitsee oman lopullisen tienpäänsä, mutta kuitenkin mietin, että voisiko hetken katsoa eteenpäin. Voisiko antaa ajalle tilaisuuden? Vaikka yhden tunnin. Yhden päivän tai viikon. Voisiko vielä puhua jollekulle? Ainakin vanhemmalle, joka välittää ainokaisestaan. Jotainhan tässä maailmassa on vialla, kun nuoret ihmiset eivät siinä jaksa.

Minun piti alunperin kirjoittaa jotain vitsikästä Hänen urheiluhulluudestaan ja omasta urheilunvälttelystäni, Lewis-sarjan uusinnasta, hyvästä mielestä ja kevään tuoksusta, kun väri valtaa maailman, mutta kaikki tuntuu nyt niin pieneltä. Tiedän, ettei tuhkan päällensä viskominen auta asianosaisia, ehkä tapahtunut vaan muistuttaa, että elämästä pitää nauttia juuri nyt. Tänään. Ihana sana. Vaikka lakko jatkuu ja talous on väliaikaisesti katollaan, kaikki meillä on hyvin. Niin hyvin, että pelottaa.

Puuhastelua ja retkeilyä

Lakko sen kun jatkuu. Viime viikolla tapasimme taas ystäväni kanssa, ensin Koselin lounaalla, sitten vierailimme Viherpajassa ja vielä Koiramäen pajutallilla. Viherpaja on mahtava "ihanasti rempallaan" oleva puutarha, jonka erikoisuudet ovat linnunlaulupuutarha sekä japanilainen puutarha. Nappasin mukaan tähkälaventelin ja kaksi salviaa (toinen tuliaiseksi). Pajutalli taas on sisustustavaroiden taivas/ helvetti, itsekin löysin sieltä biojäteastian, vaikka muuten en kvasiromantillisten tavaroiden perään olekaan. (Toisen ystäväni mukaan meillä on boho-sisustus. Kiitin häntä tiedosta, omasta mielestäni olen vain kerännyt väriä ja pehmeyttä kotiimme ilman mitään tiettyä tyyliä mielessäni.)

Oli mahtava päivä jälleen kerran, mutta jo seuraavana päivänä tuli pettymys, kun tajusin lakon jatkuvan ainakin viikon. Pelottaa se kaaos, mikä töissä on vastassa, kun lakko loppuu.

Perjantaina pakkasin repun ja ajelin Onnibussilla Keski-Suomeen. Kun maksaa kaksi euroa paremman jalkatilan penkistä, on matkanteko siedettävää. Tosin tällä retkellä huomasin vasemman kankun sisällä olevan lihaksen ilmoittelevan itsestään, sen piriformiksen. Eivät ne penkit niin ergonomisia ole. Kun olisi rahaa, menisin osteopaatille ennen kuin mokoma äityy pahemmaksi. Vaan kun ei ole, niin pitänee guugeltaa netistä neuvoja.

Ystävä lähetti puolisonsa hakemaan minut asemalta. Perjantai oli pizzapäivä, paikallisen pizzerian tuotteista ei kokoa ja näköä puutu. Ja keikkapäivä, kerkesimme Lutakkoon juuri kun ensimmäinen bändi aloitti. Detset ei vaan vakuuttanut kumpaakaan meistä. Sen sijaan BRHG on ilmiselvästi nousussa ykkösliigaan. Hyvin soitettua mättöä on ihana kuunnella. Mahtavaa oli olla keikalla ja nähdä ihmisiä! Hienoa oli siirtyä keikan jälkeen ystävän kotiin. Rempaisimme molemmat kunnon yöunet (reilu 7 h!!!), sitä juhlistimme aamulla, me nukkumasan hylkiölapset.

Lauantaiaamupäivän omistimme puutarhavierailulle, paikan taimet ovat niin isoja ja kestäviä, että saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta, niitä kun voi jakaa useampaan ruukkuun. Mukaan läksi köynnöskrassia, timjami, basilika, suikeroalpia ja pari erilaista hopeaköynnöstä. Pari kassia saan kulkemaan jopa Onnibussissa.

Kauppareissun jälkeen homma lähti jotenkin lapasesta. Istuimme keittiönpöydän ääressä ja kuuntelimme Tuska- ja John Smith-festareiden vieraita. Molempiin on jo kaksi vuotta vanhat liput odottamassa heinäkuuta. Sitten kun vielä piti ottaa päiväunoset, niin iltaruuan misaaminen alkoi hälyyttävän myöhään. Niinhän siinä kävi, että eteläeurooppalaisen illallisen jälkeen emme enää kauan valveilla notkuneet.

Erinomainen viikonloppu, totesin palattuani kotiin. Aloitin taimi-istutukset samana iltana. Hän oli tehnyt kotityöt ja läksi oman ystävänsä luokse pelejä jatsomaan. Tarvitsemme myös omaa aikaa, olemme niin tiiviisti yhdessä, että muiden seurassa saamme uusia näkökulmia myös keskinäiseen kanssakäymiseemme. Mutta onhan tämä taas elämäni parasta aikaa, kunpa kesto olisi mahdollisimman pitkä! Tässä on nyt kaikki, vaikka pientä murhetta riittääkin, se tosin vain korostaa kaikkea hienoa.

Ystävyydestä

Jo pääsiäisen aikaan suunnittelin kutsuvani yhden entisen nuoreni kylään. Ystävän, ei tässä enää voi nuorista puhua, kun hänkin täyttää reilun kahden vuoden päästä 50 vuotta. (Apua! Minne aika kuluu, kun on kivaa?) Pääsiäinen meni kotia järjestäessä remppaa varten, eikä väistöasunnossa ollut tilaa vieraalle, niinpä siirsin kutsun viime perjantaille.

Nyt on koti kunnossa ja minulla aikaa suunnitella menua. Ja sitä teinkin huolella, suunnitelma kerkesi muuttua useasti ennen kuin päätin tehdä grillijuusto-rypäle-salaatin ja oman versioni vodkachorizopastasta. Vaihdoin kerman kantarellikermakastikkeeseen ja koska käytin raakamaggaraa, pannulle lisäsin sipulia ja paprikaa kypsymään yhtä aikaa makkaran kanssa.

Ruoka onnistui, vieras tuli ajallaan, kaikki tulivat keskenään toimeen. Oli mukava leppoisa ilta, vielä kävimme Käpygrillissä kuuntelemassa Thin Lizzy-coverbändin keikan. Siellä onnistuin viivyttelemään niin pitkään, että viimeinen kotibussi kerkesi mennä. Ilma oli niin leppoisa, että kävelin parisen kilometriä kotiin päin, kunnes pääsin loppumatkan bussilla. Ihana linnunlaulukonsertti, upea kuutamo, lämpöä ja kevään tuoksua!

Ystävät ovat tärkeä osa elämääni. Sen Hän on saanut huomata. Enimmäkseen on käynyt niin, että ystävät puolin ja toisin ovat hyväksyneet meidät pariskuntana, vain Hänen sairautensa hulluimpina aikoina kuulin vastakkaisia mielipiteitä. Mutta normalioloissa on kanssakäyminen luontevaa ja leppoisaa, mielipiteet myönteisiä kaikinpuolin. Toivon, että tilanne jatkuu tällaisena, parisuhteessa pitää säilyttää tasapaino ystävien ja puolison suhteen. Molemmat ovat tärkeitä, en ole onnellinen ilman toista.

(Varoitus, seuraa keittiötsykolokinen lausunto. Varmaan ystävyyden tärkeydellä on jotain tekemistä yksinäisen lapsuuden ja varhaisnuoruuden kanssa, ujo köyhän alkoholistiperheen lapsi ei ollut halutuinta ystävämateriaalia. Siksi edelleen hämmästyn, kun huomaan kelpaavani jollekulle ihan minuna itsenäni. Eipä silti, että muuten voisin lahjoakaan ihmisiä, korkeitaan ruualla. Että kai minussa sitten jotain hyvääkin on.)