lauantai 26. lokakuuta 2019

Pari sanaa lukemisesta

Minulta säännöllisen epäsäännöllisesti kysytään, miksi meillä on kirjahylly. Minulle se on kummallinen kysymys; siksi kun luen, se ei ole sisustuselementti (korkeintaan pölyansa). 
Usein luen kirjoja uudelleen, erinomaiset tahdon pitää lähelläni. Niitä ei noin vain kirjastosta löydä, ei etenkään kauhua tai fantasiaa Viimeisin lukemani Liimatan Rautanaula ei kyllä elämää suurempaa kirjallisuutta ollut, mutta taidan seuraavaksi vetää Dean R. Koonzin Odd Thomas-sarjan uusiksi. Sitten jos uudelleenlämmittelisin suhdettani Neil Gaimaniin. Minä nimittäin tiedän, mitä joulupukki tuo minulle.

En ole päässyt minulle luontaiseen ahmintavauhtiin avioeroni jälkeen, mutta ainakin luen jotaun, vaikka sitten hitaammin, luen kuitenkin keskittymiskyvystä huolimatta. Bussissa Hesaria ja kotona kirjoja (kirjojen lukemiseen ei valo riitä bussissa näillä silmillä). Seuraavan kirjan tai koko sarjan hankkimista suunnittelen pitkään. Mietin onko hyllyssä vielä tilaa. Aina minä jonkun kolon keksin.

En osannut lukea kouluun mennessäni. En meinannut oppia millään lukemaan. Saatoin tavata koira ja sanoa kissa, mutta kun se ihme vihdoin tapahtui, niin ryhdyin ahmimaan kirjoja. Minusta tuli kirjaston ja kirjahyllyn suurin ystävä, etenkin kun sairastin taajaan eikä siihen aikaan tunnettu sairaan lapsen hoitovapaata*. Usein olen todennut, että kirjallisuus minut on kasvattanut vanhempien sijaan. Opin tunteet, käytöstavat, sosiaalisuuden alkeet kirjoista - voi olla, että opin liian nuorena liian paljon, mutta niin opin todellisessa elämässäkin - ankeita ja ahdistavia asioita. Saattaa olla, että kirjat tuhosivat näkökykyni, mutta antoivat minulle äärettömän määrän maailmoita, ystäviä ja lohdutusta.

Siksi meillä on kirjahylly. Siksi rakastan lukemista. Ja mikä parhainta, Hän lukee myös. Meillä on puhuttavaa.

(*Anekdoottina voisin kertoa, kun sairastaessani jotain rokkoa 8-vuotiaana, pikkuveljeni lastenvaunut ryhtyivät juttelemaan minulle. Säikähdin asiaa niin paljon, että juoksin B-rapusta A-rappuun naapuriin ystävättäreni äidin luokse. Hän kun oli tarjoilija ja päivällä kotona. Muistan heidän sohvansa tarjoaman turvan ikuisesti. Siinä ei mikään eloton jutellut. Minussa piilee perustavanlaatuinen turvattomuus jossain syvällä.)

perjantai 25. lokakuuta 2019

Suunnitelmia saa tehdä

...mutta niitä tehdessä pitää muistaa hra Murphy. Hän välillä astuu mukaan yhtälöön ja yllättää meidät kaikki. Tällä viikolla eivät askelmerkit ole lankkua nähneetkään, saati että olisivat osuneet sille.

Keskiviikkona minun piti osallistuman elämäni ensimmäiseen puoluekokoukseen, paikallisosaston syyskokoukseen. Koska kollega on lomalla, pääsin kotiin vasta puoli tuntia kokouksen alkamisajankohdan jälkeen. En jaksanut vaivautua.

Torstaina minun oli tarkoitus lähteä kolmen maissa töistä, että olisin päässyt tutustumaan erään hotellin uusittuun ilmeeseen. Puoli kuuden aikaan kotibussissa pyörittelin silmiäni kuin vauhko hirvi ja mietin, että jokin alkoholiannos olisi saattanut rauhoittaa. Ilmaiseksi niitä ei ollut tarjolla enää siihen aikaan.

Tänään aioin ottaa pienen tyttönimellisen ystävärakkaan kanssa, niin eikös hän sairastele kroonisesti, kunnes puukotettavaksi pääsee. Tiedän toki, että näemme, mutta tänään ei ollut se päivä. Tänään on Murphyn päivä.

Oli tässä päivässä jotain hyvääkin, treffit työterveyslääkärin kanssa. Kun edellisen kerran lääkäri on tutkinut ja oikeasti kuunnellut minua vuonna 2011, niin asiaa on riittänyt. Toistaiseksi on päivitetty verenpainelääkitys, närästyslääkitys ja polvilääkitys. Viimeisenä listalle pääsivät keuhkot. Ensimmäinen lääkäri, joka otti rasitusastma asian tosissaan.

Hän puolestaan kipuilee jälkikasvunsa kanssa, mutta en voi täällä asiaa enempää raottaa kuin  toteamalla, että kyllä toisten kääpiöt voivat minunkin elämäni sotkea varsin tehokkaasti, vaikka en olisi edes samassa tilassa. Päädyin jopa nukkumaan yön yksin kotona, kun Hän paapoi poikaansa. Yritti auttaa kiittämätöntä. Sielläkin se Murphyn s**tana pyörii.

Muutenhan minä eläisin elämäni parasta aikaa, varmaan elänkin, mitä nyt työ, vapaa-aika ja raha-asiat ovat haastavia. Mutta ihminen on joustava onnellisena.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Vapaaehtoisesti lapseton tunnustaa

On taas tullut todettua, ettei minusta olisi ollut lapsenkasvattajaksi. Kun olen seurannut viimeisen pari viikkoa Hänen kipuiluaan poikansa kanssa, niin ei käy kateeksi. Ja osani saan tahtomattani minäkin, kun sparraajana saan ensimmäisen ryöpyn ja epätoivon aallonharjat. En edes uskalla ajatella, millaisia ongelmia on edessä. Taidan ottaa sellaisen strutsimaisen otteen ja tunkea pääni hiekkaan - paitsi ettei strutsi kuulemma niin tee.

Ei ole helppoa. Onneksi on muita ilahduttavia asioita. Onneksi meillä on toisemme.

D-A-Din perjantainen keikka Circuksessa oli loistava. Bändi on hienossa vedossa, yhteensoitto toimii, Jesperin ääni on kunnossa eikä uusissa kappaleissakaan muuta vikaa ollut kuin että ne olivat uusia, enkä kerennyt kuunnella niitä etukäteen. Nostalginen olo osittain, mutta riemastuin kokonaisuuden tasosta. Seuraavat musiikkipläjäykset tulevat olemaan raskaampia, Insomiumin keikka Lutakossa ja Devin Townsend Cirkuksessa.

Minua suunnattomasti surettaa keikkapaikkojen väheneminen Helsingissä. Ensin sulkeutuu Nosturi, sitten Circus ja Virgin Oil. Kunpa joku uskaltautuisi perustamaan uusia, Elmun toiminnalle löytyisi korvaavat tilat ja olemassaoleviin saisi raskaamman genren keikkoja. Minnekään jäähalliin tai kentälle minua ei enää saa. Paitsi festareille.

Lauantaina kävelin naapurilähiöön. Syksyn tuoksu herätti nostalgian. Lapsuuden harvat hyvät hetket liittyvät luontoon. Vaikka en ole urheilullinen, en aktiivinen liikkuja enkä mökki-ihminen, niin väri, valo ja tuoksut ovat aina tuottaneet iloa.



Tämä on tosin otettu männä vknloppuna, kun Hän vei minut pikkuretkelle lähibaariin. Oli kaunis yö.

Samainen ei-mökki-ihminen varasi muuten ensi kesän kaksiviikkoisen pohjoisemmasta Suomesta, vaikkei tiedä, onko edes töitä, millä maksaa sirkus ja apinat. En jaksa välittää. Olkoon sitten vaikka meidän viimeinen lomamme ikinä, mutta se virkistys on meidän saatava, jos vain taivas ei tipahda niskaamme.

torstai 10. lokakuuta 2019

Puurokuningatar

Edesmennyt äitiraasuni varmaan kääntyilee tuhkissaan, kun näkee puurovihamielisen tyttärensä joka aamu syövän puuroa. Olen huomannut, että yhdessä lisäkuidun, raejuuston ja mehukeiton kanssa se auttaa minua jaksamaan lounaaseen saakka.

Hän ja meillä taajaan vieraillut esikoisensa ovat myös ihastuneet puuroon. Meillä asuvsn jälkikasvu jopa niin voimakkaasri, että viimeksi vieraillessaan söi sitä välipalaksi. Häntä varten tuli jopa kehitettyä resepti, joka nyt ei muuten eroa tavallisesta puuroreseptistä muuten kuin valmistustapansa suhteen. Itse en paljon mitta-astioita käytä.

Keitän kerralla kattilallisen hivenen löysempää puuroa kuin tavallisesti, koska jääkaappisäilytyksessä hiutaleet turpoavat vähän lisää.

Blondin aamupuuro

5 dl vettä
5 dl kulutusmaitoa
1 dl ohrapuurohiutaleita
2,5 dl kaurahiutaleita

Mittaa nesteet kattilaan, puurojauhot perään kylmään nesteeseen. Levy kutoselle ja sekoita pohjaa myöten niin pitkään, kun puuro näyttää kiehumisen merkit.

Käännä levy nollille, aseta kansi päälle. Hauduta levyllä vähintään 10 minuuttia, mielellään 20 min. (Ei siis kylmälle levylle, vaan anna olla kattila sillä levyllä, jolla keittelit puuron.)  Oma puuroastiani saattaa kököttää liedellä tunninkin. Sekoita joukkoon 1 tl suolaa. Valmis puuro säilyy jääkaapissa useamman päivän.

Lämmitä mikrossa - ei missään nimessä muoviastiassa (flatalaatit!). Nauti haluamiesi höysteiden kera.

lauantai 5. lokakuuta 2019

Pharmaca Blondi

Ensimmäisenä esittelen uusvanhan verenpainelääkkeen, mukana uusi nesteenpoistolääke, se tuntuu toimivan. Vähän yskityttää ja hengenahdistaa, sama tuntemus oli joskus 90-luvun lopussa aloittaessani ensimmäisen verenpainelääkkeen natustamista, ei pyörrytä enkä pökrää.

Mutta jalka on ohut, ei turvota. Pissallakaan ei tarvitse juosta, vaikka lääkäri varoitteli. Melkein voin kuvitella hankkivani hameen, kun on polvi ja nilkka. En tosin edes nuorena hoikkana ihmisenä pitänyt mekoista tai hameista. Saattaa olla, että sivuoireena tulee kihti. Se olisikin jotain ihan uutta näissä piireissä.

Glukosamiinin pitäisi alkaa toimia vasta parin kuukauden natustelun jälkeen. Parina ensimmäisenä päivänä ei kannattanut kauas wcstä (sivuoire ripuli), mutta toisaalta kun polven kivut ovat lähes kadonneet, niin uskon plasebon vaikutukseen. Minulle käy mikä vaan, kunhan tulos on myönteinen eikä jalkaan satu.

Uusin kortisoni tuntuu toimivan. En voi väittää päässeeni eroon käsi-ihottumastani, mutta lääke toimii. Pitää vain varoa, että ei iho haurastu liikaa.

Mitäs vielä? Juu. Närästyslääke. Ilmeisesti vatsaportti fuskaa. Nukkumaan mennessä nousee oksennus suuhun. Nyt vetelen esomeprazolia ja parin viikon päästä testataan onko kyseessä heliko vai pettävät sisäelimet. Veikkaan jälkimmäistä. Hajoan käsiin, vaikka vielä voisi yhden 10 vuotta elää, että sitten eläkkeelle päästyään voisi tipahtaa seisovilta jaloiltani.

Eli hieno on jo kavalkadi. Aamulla tyhjään vatsaan närästyslääke, siitä puolisen tuntia ja tiputan mukaan verenpainelääkkeen ja D-vitamiinin. Glukosamiinia ei saa ottaa tyhjään vatsaan, se pitää nauttia ruuan kanssa. Illalla vielä kolestrolilääke ja magnesium. Pari kertaa viikossa vaihdan estrogeenilaastarin, että jaksaisin miehiä vielä muutaman vuoden.

Odottakaas vuosi tai kaksi. Sarja paranee, veikkaan minä. Hieno on aloitusteksti Vanhuuden Kultaiseen Kirjaan. Harmillista on, ettei mikään lääkkeistä demppaa tai piristä, niitähän minä joskus nuorempana toivoin. Ihan saa omillaan vetää. Ei se kyllä varsinaisesti juuri nyt edes harmita. Elän mielenkiintoisia aikoja. Rakastan elämää, kiitos länsimainen lääketiede. Se tuntuu sopivan blondin fysiikalle.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Tää on niin tätä - onko pakko olla?

Meillä oli tällä viikolla yksi ilta draama kylässä.

Molemmilla keitti yli - onneksi eri syistä. Häntä ravistelee äitinsä väistämätön hiipuminen ja poikansa onneton itse(t)uho. Ei Hän kummankaan asioille mitään voi, yrittää pitää poikansa jonkinlaista puheyhteyttä, äidin ullakolla ei taida asustaa enää kuin muutama hiiri. On vaan pidettävä ullakko lämpimänä niin pitkään kuin talo pysyy pystyssä.

Minä taas kärsin töistä. Miten töitä kestää vielä ainakin 10, mielellään 12 vuotta, olen miettinyt useasti tällä viikolla. Välillä tuntuu, että pää hajoaa. Välillä riittää, kun käy vessassa silmiään pyörittelemässä ja hengittelemässä paperipussiin. Välillä herkeän hysteeriseen nauruun ihan omalla pulpetillani. (Mielessä jyrrää "raskas työ, raskaat huvit", mutta kun kroppa ei pian sitäkään hyväksy.)

Kaikki ongelmat ovat, taivas varjele, ulkoisia. Meillä kotona keskenämme asiat ovat hyvin, mutta kun kuohahtaa, niin sitten hetken asunto on liian pieni. Onneksi sitä ei kauan kestä. Meillä ei mykkäkoulua käydä.

Keräsin illalla edellisen sienisaaliin purkkiin saunan lauteilta. Sekatatteja tuli purkillinen ja herkkutatteja toinen mokoma. Sunnuntaina ystävä vie minut entisen puolison sienimestoille. Vieläköhän osaan siellä liikkua? Kun nyt taas happea ja liikuntaa saa. Jalka nimittäin kestää - uusi lääkitys toimii! Minulla on nilkka. Kenkien pihakirppis on peruttu.

***
Offtopic: miksi estrogeenilääkityksestä ei saa kela-korvausta, mutta silti joutuu käymään kalliilla yksityislääkärillä saadakseen reseptin? Joutuuko testosteronia käyttävä miesoletettu myös maksamaan kaiken itse? Veikkaan, että ei. Nainen on edelleen maailman n**keri.