Jostain kirjoituksesta luin puolihuolimattomasti, että kun ihmisellä on työaika, jota kytätään, hän käyttäytyy kuin lapsi ja pyrkii välttelemään työntekoa. Jotta jos työaika poistettaisiin, niin hommat tulisivat tehtyä kuitenkin. Voi pitää paikkansa, ainakin minä olen töissä useasti törmännyt nurkissa luuhaileviin, vessaan piiloutuviin toimistokuukkeleihin, joiden pääasiallinen harrastus tuntuu olevan pisteestä toiselle vaeltaminen ja kuulumisten vaihtaminen. Ei nyt sillä, että minäkään ihan pelkkää työtä tekisin, mutta kun itsellään on ollut aina viime aikoihin saakka kädet niin täynnä työtä, että sitä olisi riittänyt vielä kolmannellekin, niin on kateellisena seurannut muiden taukoilua.
Nythän minulla taas aikaa on. Edelleenkään minulle ei ole tungettu riittävästi töitä; epäilen, että työsuhteeni on pian katkolla. Oikeastaan en edes välitä. Voin sitten tarvittaessa osallistua tämän hallituksen kaavailemiin työllistämistalkoisiin ja katsoa, osaanko osoittaa aktiivisuuteni työnhakijana. Jos töitä ei ole, niin se on vähän vaikeata todistella kenellekään mitään. Vai lasketaanko silloin lähetettyjen työhakemusten ja puhelinsoittojen määrä? Laadusta ei kukaan ole vielä tainnut mainita mitään.
Töi-paikassa suolakaivoksella olen liian kovaääninen, liian verbaalinen, liian ärhäkkä. Minua nimittäin mikään muu ei saa niin nopeasti vastakarvaan kuin epäoikeudenmukaisuus. Ja jostain syystä sitä on liikkeellä nykymaailmassa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sitten kun hymyilen vinoon, niin sekään ei ole hyvä. Naamasta näkee liikaa. En vaan jaksa enää näytellä kilttiä. Hiljaa voin yrittää olla ja puhista puhinani vaikka vessassa. Tai kotona. Hän-parka on saanut kestää välillä melkoista turbulenssia. Mutta vähänkös olen onnellinen, kun minulla on Hänet. On joku tärkeä, joka välittää hyvinvoinnistani ja mielipiteistäni – pitää niitä jopa terveinä, oikeudenmukaisina ja tärkeinä.
Sitä minä vaan mietin, että kun vuoden alusta tulee vielä se kiky-puolituntinen viikkotyöajan päälle, niin sitten on taas puoli tuntia enemmän aikaa vaikka blogata. Elleivät sitten siihen mennessä ole jo nakanneet minua kilometritehtaalle. Tämä paikallinen kuningas kyllä vastaanotti tossut jalastani ja rusetin hännästäni, mutta ei muuttunut siitä miksikään. Olisi pitänyt vielä kääntää toinenkin kinkku, ei kun kankku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti