Suhteemme alku oli myrskyisä. Hän ajoi itsensä melkoisiin ongelmiin, jotka edelleen vaikuttavat arkeemme. Ne melkein tuhosivat parisuhteemme, tai itse asiassa olin jo varma, että Hän ei selviäisi koettelemuksestaan hengissä. Olin jo hautaamassa koko ajatusta, Häntäkin. Mutta juhannuksen jälkeen ovelleni ilmestyi katuva mies. Muutama viikko siinä meni, ennen kuin luottamus palasi. Itse asiassa vasta kun Hän herkesi raittiiksi, uskoin hänen tarkoittavan totta katumuksellaan.
Nyt meillä noudatetaan kohtuutta. En minä osaa lopettaa kokonaan alkoholin nauttimista. Viini maistuu ruuan kanssa, siideri on maukasta ruuan jälkeen. Eikä minusta ole sitä kieltämään Häneltäkään. Mutta övereitä meillä ei vedetä, sivistynyttä rypemistä kylläkin. Ja kun meillä on niin hauskaa yhdessä, niin en osaa sitä niin pahana asiana pitää. Meillä nauretaan, lauletaan, viihdytään, keskustellaan, kokataan ja ollaan lähekkäin. Olemme kovin itseriittoisia, mutta juuri äsken juttelimme, että kyllä meidän pitää ryhtyä muitakin tapaamaan. Ihan jo siksikin, että saamme yhteisiä uusia kokemuksia.
Torstaina kävin syömässä entisen kollegani kanssa Vinkkelissä. Ruoka oli hyvää, mutta ei tajunnanrajäyttävää. Alkuun graavattua lohta, sitten sellerikeittoa, päääruokana sous vide menetelmällä valmistettua angus härkää. Välijuustojen jälkeen tuli vielä tyrniposset mantelikakun kanssa. Ihan ookoo makuja, mutta aika mielikuvituksetonta. Sen siitä saa, kun tekee liian hyvää ruokaa itse. Keskinkertainen ei riitä. Entistä kollegaa oli kyllä ihana nähdä. Olemme kaikin puolin erilaisia, mutta osaamme nauraa sille. Laajennamme toistemme maailmankuvaa. Siihen kannattaisi muidenkin pyrkiä.
Perjantaina töiden jälkeen raahasin Hänet shoppailemaan. Pikkuveljen firma täyttää vuosia, luvassa on gaalajuhla. Hänellä ei ollut tummaa pukua, joten sellainen piti saada. Onneksi Haloselle sattuivat hintahulinat; takki ja liivi löytyivät satasella. Kävimme vielä saman tien Jack & Jonesista farkut ja kauluspaidan. Illalla minulle annettiin yksityinen muotinäytös, on se ihanaa, kun voi ihailla puolisoaan myös fyysisesti. Hän miellyttää silmääni.
Nyt poden sunnuntaiangstia, huomenna taas töihin. Siellä vaan on niin tylsää. Minulta on viety kaikki haastavat tehtävät, puuhastelen rippeitä, joita kukaan muu ei tahdo tai kerkeä tehdä. Noh, olen todennäköisesti kaupungin korkeimmin palkattu tallentaja... Pitäisi löytää toinen työ, ennen kuin nykyinen kokonaan loppuu. Ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti