Musiikista

En voisi rakastaa miestä/ ihmistä, joka ei ymmärrä musiikkia. Tavalla tai toisella. Hän on täydellinen löytö; hän soittaa, laulaa, säveltää, elää musiikille. Minä vain käytän ja kuuntelen, mutta sitäkin aktiivisemmin, kun vain voin hyvin. Sekin aika on eletty, kun en pystynyt musiikkiin koskemaan pikkusormellakaan, ex-mieheni tuhosi minussa paljon asioita. Mutta nyt asiat ovat hyvin, minulla on ystävät, rakastava mies ja musiikki. Minulla on niin paljon, että pakahdun.

Eilen oli täydellinen päivä. Ei riitaa eikä kränää töissä, vaan rauhaisaa työskentelyä, kollegan läksiäiset, toisen kollegan läksiäishali, en tajunnutkaan hänen pitävän minusta. Parasta Hänessä on se, että hän tahtoo tietää, kuinka päiväni meni. Toivon, että osaan antaa hänelle saman tunteen, koska se on niin jumalaista, että joku on kiinnostunut juuri MINUSTA. Parasta, että Hän antaa minun olla minä, ei rajoita eikä rassaa tai riivo tarkoituksellisesti.

Nukuin yöni tolkuttoman huonosti, osa minusta olisi tahtonut jäädä kotiin ja sammuttaa valot, silti pidin lupaukseni itselleni ja ystävälleni. Tapasimme ennen keikkaa Loosisterissa, vaihdoimme pikaisimmat. Oen niin onnekas, minulla on hienoja ystäviä. Heidän avullaan ja kannustuksellaan olen jaksanut vuodet ilman Häntä. Aion tehdä parhaani tutustuttaakseni Hänet ja heidät keskenään. Varjon toki lyövät tapahtumat suhteemme alussa, mutta toivon, että ystäväni antaisivat hänelle mahdollisuuden. Niin annoin minäkin - enkä kadu.

Kerkesimme Lepakkomieheen juuri parahiksi. Keikka alkoi saman tien, vaikka etukäteen kuvittelimme aikaa olevan vielä. Ilmeisesti lämppäreiden keikat olivat olleet lyhkäisempiä. Cosmo Jones Beat Machine heitti tolkuttoman hienon keikan, henkilökohtaisesti minua syletti, etten laittanut tulppia korviini, piti loppupuolella siirtyä baarin puolelle. Ääliö kun olen, toisen korvan puhetaajuuden olen jo nuorna naisna menettänyt, kannattaako tuota nyt toista enää viedä itseltään? Etenkin kun työkseenkin joutuu puhelimessa haastelemaan.

Keikan jälkeen juttelin hetken entisen kääpiöni kanssa. Jotenkin minulla on ikävä nuoriso-ohjaaja-aikoja. Varmasti kyseessä on muistot kultaantuvat-hetkinen, mutta silti kaipaan puuhastelua nuorten kanssa. He kuitenkin ovat rehellinen kansanosa, ennen kuin pilaantuvat. Kaikkihan me tietenkin pilaannumme ennen kuin tokenemme taas ihmiseksi. Hän kuitenkin pyysi numeroni, kun ei naamakirjassa ole. Tahtoo pitää yhteyttä, ihana asia. Ehkä minä jo silloinkin jotain tein oikein.

Keikan jälkeen tuli väsymys. Alkoholikin iski. Kuvittelin, että olisimme vielä jossain käyneet, mutta niin vaan kaikki yksimielisesti sanoimme hyvää yötä ja matkasimme omille teillemme. Kun kotiin pääsin Hänen kanssaan, kuvittelin ehkä, että olisimme hetken puineet iltaa keskenämme. Kissan viikset, uni voitti. Mutta jumalaista on tietää aamulla herätessään, että edessä on taas uusi päivä Hänen kanssaan.

Miten tällaista rakkautta voi olla? Se on varmaan jossain laissa kielletty...