Meillä puhutaan politiikkaa ja vatuloidaan yhteiskunnan tilaa. Itse kyllästyin kesän jälkeen pelkkään puheeseen ja liityin puolueeseen. Jo lapsena minut on ujutettu punahuivipuolueeseen ja tälläkin hetkellä se vastaa parhaiten henkiseen tahtotilaani.
Kauhukseni huomasin liittymislomaketta täyttäessäni, että Helsingissä on 21 puoluejaostoa, joista valita. Nappasin niistä hätäpäissäni yhden, fyysisesti lähimmän, mutta kun nyt kolmisen kuukautta olen seurannut heidän hinkuaan yhdistyä toisen suuren jaoksen kanssa, olen alkanut epäröidä valintaani. Eilen minulle selvisi, että on vielä toinen fyysisesti lähempänä oleva, kotinaapurustossani vaikuttava jaosto, niin siihenhän minun pitää liittyä! Säätämishommiksi menee, niin kuin usein minulla.
Mutta takaisin asiaan. Ilmoittauduin puolueen valtakunnallisen naisverkoston kokoukseen, kun seminaarin aihe vakutti mielenkiintoiselta, naisten asema ja äärioikeistolaisuuden nousu Euroopassa. Sitä paitsi ajattelin tilaisuuden olevan oiva tapa tutustua samanhenkisiin ihmisiin ympäri Suomen.
Aurinko suvaitsi näyttäytyä ensimmäisen kerran viikkoihin, kun lauantaiaamu koitti. Minua suoraan sanottuna jänskätti, ensimmäinen liukas keli ja uudet ihmiset. Että mihin sitä taas oli tullut ilmoittauduttua. Mutta niinpä vaas sujahdin mukaan kuin kala veteen. Auttoi kummasti, kun tiesi, että ihmiset ympärillä ajattelevat samalla tavalla. Aika monta tvstä tuttuahan siellä oli, ihmisiä ja aiheita, mutta paljon opin uuttakin.
Päivä oli pitkä, aiheet mielenkiintoisia, mutta raskaita. Keskustelut tauoilla olivat parasta, oli kuin olisi henkiseen kotiinsa tullut. Vaikka en ole koskaan ollut luottamustoimissa enkä politiikassa, niin taitaa olla niin, että tiukempi sitoutuminen tämän tien päässä häämöttää. Toskin minusta ehdokasta koskaan tulee, mutta matkasaarnaaja saattaa paljastua. Sitähän minä olen tosin ollut tähänkin saakka - nyt vaan voin muodostaa perustellumpia argumentteja. (Mut ei minusta mikään eipäs-juupas-nainen tule. Kaikki kukkaset saavat kukkia, kunhan eivät muita tukahduta.) Minut vielä löytää torin laidalta jakamassa maggaraa ja flyereita.
Jotenkin ihanaa löytää uusi puoli elämässä. Ideologia - mikä ihana sana. (Feminaarin keskustelussa yksi puhujista totesi, että politiikassa on pakko olla optimisti. Muuten kyynistyy. Samansuuntaista juttua olen ollut havaitsevinani itsessäni, onnellisen elämäni taustalla on perusteeton optimismi ja alkava dementia. Eiku...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti