Nostalginen puuskaus

Joskus aina välillä, aika usein, kaipaan Blogilistaa, jossa sai julkistaa bloginsa osoitteen. Listan avulla löysin paljon erilaista luettavaa. Hakusanoilla saattoi hakea sitä sun tätä. Haircuttia. Aina löytyi jotain uutta. Sitten tuli kamala iso raha, osti ja tuhosi senkin. Blogistania. Ikävöin Blogilistaa, mutta en omaa silloista oloani.

Yksinäisyyden takia aikoinaan kirjoittamaan ryhdyin alkuvuodesta 2005. Olin yksin ihmissuhteen raunioilla, ei enää ollut mitään menetettävää. Elämän kulku pelotti. Kuolemaakin pelkäsin usein, joskus taas toivoin. Taisin olla seuraa vailla ja ajattelin, että jos jotain sattuu, niin jää tapahtuneesta joku jälki.

Kamala oli kirjoitusten aihe, hirveätä ajatella, ettei minulla ollut yhtään ystävää, ei ketään kenelle kertoa. Mutta bloggaamisen kautta löysin ystävällismielisiä ihmisiä, sain kannustusta ja vihdoin rohkeutta ja taloudellista apua pakoon. Tänään niitä ystävällisimielisiä ihmisiä olisi tavattavissa Vanhan Blogistanian pikkujoulussa jossain päin Helsinkiä. Minulla ei valitettavasti ole taloudellista mahdollisuutta osallistua, mutta varmasti kohotan maljan menneisyydelle ja ihanille ihmisille.

Kummallista on, etten enää osaa olla kirjoittamatta. Jäi levy päälle. Tämä on Hänelle ja minulle päiväkirja, kirjoitan, että muistaisimme. Ja että jälkeenjäävä etenkin muistaisi, koska kuolemattomuuden mielikuva on ainakin minun ajatusmaailmastani jo haihtunut.

Mutta mitäs muuta? Helvetin Martta minussa kehuskelee; olen sulattanut maanantaipäivän kappaleeni, jääkaappipakastimen, joka kehittää jääkaappiosan takaseinään viisisenttisen jääkerroksen. Apuna käytin hiustenkuivaajaa, se kannattaa muistaa, koska tuskin olisi shou vieläkään ohi ilman apuvälinettä. Sen lisäksi siivosin uunin tauksen ja liottelen parhaimmillaan liesituulettimen metallisuodatinta ruokasooda-etikka-kuuma vesi-haudassa. Hän siivosi jälleen kerran jo perjantaina. Nyt saa vuosi vaihtua, vanha lika on siivottu pois.

Älkää ostako Rosenlew-jääkaappipakastinta. Tässä murtuvat myös muoviosat.