Meillä asuva, Hän, on puhunut jo reilun vuoden päivät sitten kissasta. Taisi puhua aikaisemminkin, en vaan ottanut tosissani, myöntelin ja nyökyttelin sujuvasti. Eivät olleet olosuhteet otolliset, eikä tilanne selvä. Tänään kun matkasimme bussissa tsekkaamaan Hesy ryn uudet tilat, Hän yks'kaks totesi, että kissa olisi vähän niin kuin meidän lapsi, kun niitä ei fyysisesti yhdessä tehdä.
Tietysti minulla sielun suojaus rakoili. Kissan voin ottaa koska vaan, antaa kodin ja suojan, mutta sielun avaaminen on vähän niin kuin avoleikkauksen tekeminen, siinä on aina vaaransa. Kai minulla alitajunta vieläkin pyristelee ja kipuilee - pelkään laskea kaikki henkiset barrikadini. Jos jotain otetaan yhdessä, niin se on minullekin kuin yhteinen lapsi. Ja minähän en lapsia tee, vaikka itseni voin helposti asettaa vaaraan. (Ei sillä, että nyt vaaraa olisi näkyvissä.)
Mutta kissat ovat vaan niin ihania. Karvoja olisi kaikkialla, eläinlääkärit kalliita ja entäs jos me eroamme ja... entäs jos huomenna emme herää, koska taivas on tipahtanut niskaamme? Ja entäs ja jos ja onko pakko ja ovathan ne ihania ja yhdessähän tässä ollaan, naimisissa ja kaikkea. Henkinen rakenne huojuu, se vaikuttaa ajatteluun.
Pääsimme kotiin yhden entisen nuoreni kyydissä. Hän saapui huudeille yhtä aikaa kanssamme. Ja juu. Kaipaan hivenen nuorisotörmäilyä. Ihmisiin on ollut ihana tutustua, osa on jäänyt ystäväksi. Liian harvoin vaan tulee nähtyä.
Torstaina oli tarjolla musiikkia. Devin Townsendin keikka Circuksessa oli loppuunmyyty. Kaveri oli jo aikaisemmin kertonut sottavansa kietueellaan mitä vaan haluaa. Nyt ei ollut tulossa teemaa tai bändiä tai genreä. Sitähän saimme. Ihanaa musiikkia, mutta hivenen hajanainen keikasta tuli. Kunpa joskus kuulisitte Devinin laulavan, niin ymmärtäisitte kenties, mitä tarkoitan. Puhdas mieli, vilpitön valo.
Loppuun keikka piti kuunnella, niinpä emme päässeet ulos kuin lähempänä puoliyötä. Cirkuksen ulospääsy on on terroristin unelma, hirveä sumppu. Mutta kohta ei enää ole sitäkään, kaikki hyvät keikkapaikat ktoavat mammonan tieltä. Senhän arvaa, ettei muutaman tunnin unilla ollut perjantaina töissä kivaa. Onneksi en kuitenkaan krapulaa saanut aikaan.
Huomenna on roolipelipäivä. Leikimme pikkujoulua samalla, olenko koskaan kertonut, että inhoan perinteisiä jouluruokia? Edelleen pidän harrastuksestani, mutta sunnuntai ei ole lempipelipäiväni. Mielikuvitus aktivoituu ja on vaikea rauhoittua pelin jälkeen. En silti vaihtaisi kertaakaan pois.
Kaiken lisäksi minulla on elämäni ensimmäiset näyttöpäätelasit. Kunhan kokemusta on kertynyt, kerron lisää, miltä tuntuu. Positiivinen ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti