Aatto sujui erinomaisesti. Menun suunnittelin jo joskus marraskuussa työmatkan aikana, siinä kun on aikaa ajatella. Toteuttamisen aloitin jo aatonaattona - keittelin kastikkeen kasviksista, viinistä, paseeratusta tomaatista ja sinihomejuustosta. Hieno maku, eikä edes kovin epäterveellistä. Kuorin perunatkin valmiiksi kylmään veteen odottamaan. Rakensin lihapiirakat, pasteijat sekä joulutortut. Keli suosi, parveke toimi kylmiönä.
Tiistaiaamuna aloitin jälkiruualla, pullavanukkaan jälkeen työnsin poroparan uuniin hukutettuani sen kasviksiin ja punaviini-lihaliemiseokseen. Siellä Petteri vietti aikaa 4 tuntia, tuli murean herkullinen kaveri.
Kävimme alkuiltapäivästä kahvilla Hänen äitinsä luona Pakilakodissa. Muori tuntee hädintuskin poikansa, lapsenlapsista hän vain kysyi, että mitä nuo pojat täällä tekevät ja että ei saa tuijottaa. Minuun hän suhtautuu suhteellisen myötämielisesti, jaksan reilun tunnin verran pelata mukavaa ja höpötellä kivoja. Yritän ilahduttaa dementikkoa sen, minkä osaan. Valitettavasti häntä ei enää kannata kotiin ottaa juhlapyhiksi, me emme osaa hoitaa häntä eikä rullatuoli mahdu meille, tilaa ei vaan ole.
Joimme mukaan pakkaamani torttukahvit muorin huoneessa, piknik-hetki Pakilakodissa. Juttelimme hetken, Hän otti kuvia äidistä ja pojistaan. Sitä kun on vaikea arvailla, kuinka kauan muori vielä elävien kirjoissa keikkuu. Toivottavasti useita vuosia, ettei tarvitse perintöasioita ryhtyä setvimään.
Kotiin päästyämme viimeistelin aterian, tein muusin, lämmitin kastikkeen, paistelin esikeitetyt kasvikset pannulla ja leikkasin paistin. Sitten istuimme pöytään. Tunnelma oli leppoisa, kukaan ei äkäillyt tai hermostunut. Kaikkea oli, mutta ei yhtään perinteistä jouluevästä. Vähän toista kuin lapsuudenkodin jouluateriat, melkein voisin nykyään väittää pitäväni perhejuhlista. Joulusta yksin olen nauttinut jo useita vuosia. Valon juhlaa on kiva viettää.
Hänen nuorempi poikansa jakoi lahjat jälkiruuan päälle. Niitäkin oli harvinaisen järkevä määrä ja vain tarpeellisia, enimmäkseen hygieniatuotteita ja vaatteita. Loppuilta meni nykyajan leirinuotiolla, tvn ääressä. Itse tosin keskityin lukuhommiin. Sen verran otti shoun lavastaminen voimille, että yhdentoista maissa olin valmis unille.
Tänään on Ice Age- ja muiden lastenelokuvien aika. Huomenna roolipelataan. Perjantain työpäivä pelottaa, mutta aion selvitä siitäkin. Tämä rauha on niin lähellä täydellistä kuin on mahdollista. Se auttaa yli vaikeiden asioiden. En olisi uskonut, että toisen tuoma turva kantaa näin ihmeellisesti. Rakkaus on kummallinen asia, siihen voisi tottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti