Viikon lukujärjestys

Tällä viikolla pitäisi päästä logistiseen lopputulemaan ja järjestykseen. Kaikki alkoi jo tänä aamuna, kun kävin yhteiskunnan tarjoamassa mammografiassa. Sieltä en meinannut töihin keretä, kun puhelin ryhtyi laulamaan. Ihmiset ovat huomanneet toimenkuvan muutoksen, kyselevät, mitä se tarkoittaa. Olen yrittänyt vastailla ympäripyöreitä, ettei tule paljastettua epäilyksiäni.

Mammografia oli hyvä juttu, vaikken meinannut paikkaa löytääkään. Tehokasta oli meininki, eikä aikataulukaan kussut kuin 15 minuutilla. Eikä edes sattunut, hyvin ne osaavat litistää pannukakut kohdalleen. Vastaukset lupasivat kirjeessä kotiin, jos alkavat perään soitella, niin silloin siellä varmaan jotain on. Tuskin on, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Minulla kun rintakudosta riittää, vaikka ikää alkaa jo olla. Ihme kyllä, mutta varmaan jotain tekemistä lapsettomuudella. Eivät ole kääpiöt nisissä roikkuneet.

Muuten olen kyllä kohdellut itse itseäni kaltoin. Sen huomaa, että ranteita taas pakottaa, samoin lonkkia ja polvia. Ihan tällaista normaalia vanhenevan ihmisen luuvaloa ja vetoa, kun ilma kylmeni. Edelleenkään en ole saanut haettua talvitakkia kellarista. Olisihan se aivan liian vaikeata. Niinpä menen välikausipalttoolla, jonka alle olen sullonut hupparin. Pitäisi hankkia uusi huppari, Hän vei nätimmän, sen turkoosin. Enkä minä tietenkään raskinut kieltää...

Loppuviikosta pitää käydä kaupassa viikonloppua varten. Jos hyvin käy, Hänen lapsistaan ainakin toinen on tulossa isänpäiväaterialle. Katsotaan nyt, miten käy, mutta siihenkin pitää varautua, koska itse olen poissa perjantain ja lauantain välisen yön. Menen ystävän luokse Keski-Suomeen, siitä onkin aikaa, kun viimeksi juhlimme elokuussa hänen syntymäpäiviään. Vähän on outoa olla erossa Hänestä, mutta kuten sanoin, pitäähän siihenkin tottua. Eikä ystäviä saa hyljätä.

Sitä tolkutan Hänellekin. Kysyin taas, että onko huomenna peli, sain vastaukseksi, että pitäisikö olla, että tahdonko olla yksin. Mulkaisin karjakkomulkaisun. En minä tahdo yksin olla, vaikka osaankin olla. Ja nyt menen olemaan seurassa hiljaa, nimittäin lukemaan. Minusta on ihanaa, kun me luemme yhdessä, se on niin rentouttavaa. Vihdoinkin ihminen, joka ymmärtää kirjojen päälle, ehkä vielä enemmän kuin minä.