Huonojen yöunien ja hektisen aamupäivän päätteeksi kirmailin puolipaniikissa pitkin Kampin matkahuoltoa. Jos Onnibussin sivuilla lukee, että lähtölaiturit ovat 1, 5, 9 ja 11, ei blondi aivan tahdo ymmärtää etsiä laituria numero 23. Piti sitten ihan kysyä neuvoa. Onneksi päivällä lähtiessä bussi oli puolitäynnä, sain himoitsemani invapaikan.
3,5 h matka oli siedettävä. Ystävä oli jo määränpäässä odottelemassa - suoraan töistä tulleena, siitä pääsimme sujuvasti kotiin. Puuhastelimme vähän sänkyä, suihkua ja tapaksia. Ystävä teki jumalaista nepalilaista narskujuustolla - ohje on tallessa, alunperin se oli kanalle, mutta hyvin taittui myös lihattomaksi. Kun kävi niin iloisesti, että paikan nuoriso läksi naapuriin yökylään, päätimme me lähteä kaupungille. Ei sillä, että paikallinen nuoriso olisi kovin rasittavaa, päinvastoin pitkäksi hujahtanut esiteini on oikein mukava ilmestys.
Pomppuhevibändi Blind Channel sattui olemaan yhdessä nuorisobaarissa keikalla, sinnehän mekin änkesimme. Ihan kiva, energinen bändi, eiköhän siitä vielä jotain tule. Sen jälkeen viihdyttäjinä toimivat ystävän nuoret kollegat. Kyllä toi nuoriso sitten nykyään on fiksua ja selväpäistä. Toisin kuin keskiäkäinen nainen, joka pakotti umpiväsyneen ystävän vielä lähibaariin yksille. Onneksi en saanut mitään aivan tolkutonta rumukohtausta. Siellä ystävää vonkaamaan ilmestynyt herra oli kyllä vähän harmillinen, ihan näyttävä ja välillä viksu, mutta loppujen lopuksi tuntui, ettei hän oikein osannut olla rehellinen.
Lauantaina makoilimme sohvilla ennen kuin läksin takaisin kotiin. Häneltä tuli kannustavia viestejä, mitä lähemmäs tulin pääkaupunkiseutua, oli niitä tullut pitkin perjantai-iltaakin, mutta ei häiritsevästi. Eikä mitään vaatimussoittoja, joita inhoan. Treffasimme kaupassa, ostimme ateria-ainekset sunnuntaille. Illan aikana väkersin lihapullat ja keittelin kastikkeen. Hän misasi. Menu oli hänen toivomuksensa, meillä kuulemma kotiruoka on ravintolatasoa. (Kukas kissan hännän nostaa...) Tuli siinä kumottua pullollinen viiniä ja muutama muukin juoma, mutta onneksi emme mihinkään kanuunaralliin joutuneet.
Sunnuntaina oli ihanaa seurata Hänen onneaan, kun ensin soitti vanhempi poika ja sitten tuli nuorempi kylään. Ja sen verran kiltisti osasin käyttäytyä, että nuorempikin viihtyi useamman tunnin. Lupasi vielä tulla uudelleen, sitä Hän tarvitsee; normaaleja välejä lapsiinsa. Minulla hivenen vihlaisi, kun mietin, että olisihan se isä ollut ihan kiva. Vaan kun ei sellaista sanan varsinaisessa merkityksessä koskaan ollut, oli vain väkivaltainen alkoholisti, joka asui samassa osoitteessa.
Ihmeellisen tasapainoinen olo minulla on. Välillä nolottaa, mutta en minä kerskuakseni näitä kirjoita. Ihan vaan muistaakseni mitä maailma eteen nakkaa. Että välillä jotain hienoakin.
***
Heh. Näin muuten unta, että pääsin tapaamaan Devin Townsendin ennen keikkaa. Olevinaan meidän it-johtaja tunsi sen ja hän tuli meillä töissä käymään. Tulisikin! Luulen, että pitäisin kyseisen herran ajatuksenlennosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti