Kotirintaman kuulumisia

Hän on hivenen pelännyt pölynimuriani. Kieltämättä onhan se vähän erilainen kapistus kuin imurit yleensä. Eilen kuitenkin kotona oli pantu tuulemaan, hän oli voittanut kammonsa ja hikipäisnä asentanut kapistuksen toimintakuntoon. Kun saavuin kotiin, olivat tiskit hoidettu, lattiat imuroitu ja Hän puuhasteli keittiössä ruuantekohommissa. Olin kummallisella tavalla ylpeä hänestä, hän oli voittanut jotain itsessään, tajunnut, että tarvitsen apua ja päättänyt tarjota sitä jatkossakin. Ja ihan ilman nalkutusta tai pakottamista, ihan niin kuin ajattelinkin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin. Minä kun uskon ja luotan ihmisen älyyn, etenkin tunneälyyn.

Olemme asuneet yhdessä neljä kuukautta sen jälkeen, kun äitini kuoli ja Hän tuli takaisin tähän maailmanjärjestykseen. Kuukaudet ovat olleet elämäni onnellisimpia - ei suuria dramaatillisia tunteita, vaan pienenpieniä arkisia onnenaiheita joka päivä. Voisin jopa todeta niinkin banaalisti, että kannatti tätä odottaakin. Samalla vain mietin, että entäs jos en olisi koskaan tällaista saanut - sitten en olisi tiennyt, mistä jään paitsi.

Töissä on juuri nyt sen verran vaikea hetki menossa, että olen menettänyt yöuneni. Viime viikonloppuna onnistuin myös nauttimaan alkoholia ana sunnuntain krapulaan saakka. Minulla ei juuri koskaan ole krapula, edellisen kerran moinen olo on ollut vuonna 2011 tapaninpäivänä. Sellaisen olon jäljet kantavat kauas alkuviikkoon. Toisaalta kun moisen virheen onnistuin tekemään, todennäköisesti seuraavaa saan odotella vuosia. Sanotaanko näin, että Jägermeisterin juominen lasitolkulla ei ole järjellinen toiminto ihmiselle. Vaikka olisi miten kivaa. Eikä kaikki edes ollut kivaa, onnistuin laskemaan ruman sammakon suustani, onneksi Hän kuunteli selitystäni, enkä pilannut koko juttua. Sekin olisi ollut mahdollista.

Kyllä meilläkin saadaan välillä draama aikaiseksi. Onneksi toistaiseksi olemme onnistuneet puhumaan ne pois. Sitä toivoisin jatkossakin. Vajaa kahdeksan kuukautta on kuitenkin kovin lyhyt aika, meillä on vielä pitkä matka toisiimme. Toivottavasti aika riittää, eikä se lopu meiltä kesken. Olen ryhtynyt pelkäämään kuolemaa.