keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Rauhan kehto

Hänen kanssaan sovimme, että kotimme pyrimme pitämään mahdollisimman rauhaisana, onnellisena ja riidattomana paikkana. Tämä siksi, että ulkomaailmassa on valitettavasti meille molemmille haasteita enemmäin kuin laki sallii. Ja mikäs sellaista sopiessa, kun emme tähänkään saakka ole muunlaista räyhää saaneet aikaan kuin mimosa-kohtauksemme. Molemmat olemme melkoisen henkiherkkiä, jos koemme, että meitä on väärin kohdeltu. Sitten koitetaan kovistella.

Joulustakin jo vähän juttelimme. Että ei lahjavuorta, ihan vaan jotain pientä. Hän käy varmaan poikiensa kanssa äitinsä luona aattona, minun ei oleteta osallistuvan. Joulukuuseni kuitenkin pääsee kellarista, Hänellä ei ole mitään koristeta vastaan. Ihanaa suunnitella, kun tänä vuonna meitä on kaksi. Minusta nyt vaan kaikki on nykyään ihanaa - voikohan tähän siirappiin tukehtua?

Onneksi on työ tasapainottamassa onnen tunteita. Veikkaan, että menee vielä pitkään ennen kuin saan sellaisen toimenkuvan, että pystyn sen kanssa elämään ilman hiusten päästä repimistä ja saunan taakse virtuaaliruumiiden kantoa. Ei voi kuin ihmetellä joidenkin käytöstä, miten voi aikuinen ihminen olla ääliö ja osoittaa omaa ylemmyyttään/ paremmuuttaan koittamalla pompotella kollegaa?  Saisi tämä Suomen talous oikeasti ryhtyä paranemaan, että olisi tukityöntekijällekin avoimia paikkoja. Tai sitten on oikeasti muutettava Ruotsiin, niin kuin puolikurillani Hänelle ehdotin. Osaisikohan tuota vielä lähteä tämän ikäisenä?

Osteopaattini teki ihmeitä. Sellaista venuttelua ja vanuttelua oli taas tarjolla, että oikea olkavarteni nousee lähes normaalitasolle. Hän epäili ongelmia olevan myös maksan toiminnassa ja suoitteli punajuurimehua. Ei juuri vaikuta herkullisimalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Onneksi sille on joku muukin luontaistuotevaihtoehto olemassa. Kun ottaa huomioon, että äitini poistui hiippakunnasta juuri haima/maksasyövän ansiosta, voisin vaikka olla kiinnostunut omasta sisäerityksesti huolta pitämään. Minä kasvoin käsittelyn jäljiltä maan vetovoiman viemät kaksi senttiä.

Kävin vielä kotimatkalla Kurvin Liiterissä herkkuostoksilla. Ihania juustoja siellä taas oli, en tosin napannut kuin parmesanin. Sen lisäksi mukaan tarttui hummusta, tuorepastaa, pähkinöitä, leikkeleitä ja lämmin leipä. Minua niin harmittaa, että aina jonnekin pitää erikseen lähteä, kun naapurustossa ei LIDLiä ole, kyllä muuten kävisin, jos olisi. Lasku ei tupakoineen ollut kuin 30 euroa. Ruokaa ei tosin tarvinnut tehdä, vielä riitti yhdelle päivälle lihapullia ja muusia, tuli sitten tehtyä melkoisen roima annos. Huomaan, että pimeys alkaa vaikuttaa myös minuun; enemmän menisi hiilihydraattia, unen tarve on suurempi eikä libidokaan ole voimakkaimmillaan. Mutta masennusta eikä surua ole, tai korkeintaan suren ystävien puolesta, mutta kun en asioille mitään voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti