Rakastan talven valoa. On harvinaista kokea sitä pääkaupunkiseudulla, missä loska ja harmaus valtaavat mielen marraskuussa, eivätkä laske irti ennen vuodenvaihdetta, jos silloinkaan. Istun invapaikalla Onnibussissa. Enemmistö matkustajia ymmärsi, kun kuski kehoitti keliin vedoten kiinnittämään turvavyön. Ulkona on liukasta.
Eilen tein lohturuokaa, lasagnen. Avasimme viinipullon, join pari lasillista ruuan kanssa, ennen kuin nukkumaan kömmin. Hän tuli pian perässä. Olemme suloisessa mykkyrässä yöt. Entinen minä saattaisi hepuloida, mutta nyt ei pahalta tunnu.
Töissä rehkin kiireimmät pois tieltä. Olen päättänyt oppia kaiken uudesta aluevaltauksestani, koska sitten kun sen hanskaan, työnäkymäni laajenevat kummasti. Pakko keksiä jotain sitä hetkeä varten, kun minulle kerrotaan, että saan mennä. Eläkeikään on kuitenkin vielä 13 vuotta ja 2 kuukautta aikaa.
Toistaiseksi kuitenkin jätän eläkkeen mielestäni ja mietin perjantaita. Luvassa ystäväseuraa parhaasta päästä. Eikä minulla edes ole jalat suussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti