Meillä asuva tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä. Välillä tuntuu riittävän kolme tuntia yön pimeinä hetkinä, välillä menee koko yö nukkumatta. Välillä Hän sitten kyllä ottaa vahingon takaisin ja silpasee lähes 12 tuntia putkeen.
Itse tarvisisin säännölliset seitsemän tuntia, mutta joka yö ei Nukkumasan unihiekka-annos niin pitkälle riitä. Sellaisina päivinä ei voi väittää olevansa parhaimmillaan. En minä kyllä muutenkaan heti herättyäni mikään äiti aurinkoinen ole.
Niinpä sitten kun toinen on koko pitkän yön nysvännyt itsekseen ja on virtaa - sekä puhetta - täynnä, niin arvaatte varmaan, ettei olkein kuunteluttaisi. Papupata porisee ja pörrää korvan juuressa niin, että välillä meinaavat atavistiset vaistot voittaa. Onneksi Hän ymmärtää usein lähteä ulos purkamaan energiaansa, itse saan hetken lepuuttaa korviani. Ajatuksetkin on hyvä kerätä, pitäähän minullakin jotain sanottavaa olla. Ja saada suunvuoro.
Onni on, ettei Hän toista itseään eikä puhe ole pahantahtoista. Onni on myös Naapuri ja muu ystäväpiiri, jotka saavat osansa. Ja onni on, että minulla on Hän, luonteenpiirteineen ja rosoineen. Rakkaus ei siedä kaikkea, mutta saa sietämään kaikenlaista.
Juu. Baarissa olin eilen ystävättären kanssa. Siksi ehkä jaksu on hakusessa. Söimme Ilveksessä ( herkkua), kuuntelimme Diablon keikan Tavastialla (ihan ookoo, mut ei mun herkkuani) ja keikan päälle nakotimme muutaman tunnin Basessa. Viihdytimme poikia ja pojat meitä. Sitten tulin yöbussilla kotiin ja Hän tuli TAAS vastaan. Minua hemmotellaan ehkä elämäni ensimmäistä kertaa romantillisilla eleillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti