Hänen nuorempi poikansa, jo 20-vuotias erityislapsukainen, järjestää tapaamisia säännöllisesti isänsä kanssa. Ohjelman on nuori mies melkoisen tarkkaan etukäteen suunnitellut. Hyvä tietysti, ei tarvitse ainakaan minun siihen puoleen ryhtyä, tuskin osaisinkaan viihdytysjoukoksi ryhtyä. Nyt riittää kun olen paikalla, teen ruokaa, juttelen normaaleja ja hassuttelen mukana. Tällä kertaa toivomuksena oli saunavierailu isän kanssa, sehän meillä onnistuu, kun on sauna. Jota muuten käytämme aivan turhan harvoin, tuli todettua.
Ensin saunoivat isä ja poika, sitten söimme yhdessä (tein lohkoperunoita, porkkanoita sekä kanakastikkeen), ennen kuin minä menin löylyyn. Sauna vaan oli onnistunut lämpenemään siinä vaiheessa yli sata-asteiseksi - en tiennytkään, että sen niin lämpimäksi saakaan. Tai ei lämpimäksi, vaan kuumaksi. Positiivista oli, että kyllä hiki irtosi minultakin, heikommalta hikoilijalta. Huono puoli oli, että saunan jälkeen olin hikoillut ilmeisen paljon oleellisia kivenaineita kropastani, että sain rytmihäiriöitä. Piti ryhtyä magnesiumin ja vissyn voimin makoilemaan.
Kun rytmiryhmä sisälläni rauhottui, kapusin isän ja pojan seuraksi katsomaan luonto-ohjelmia. Siinähän se ilta vierähti, ei kerennyt edes tulla sunnuntaiangstia. Hän vielä saattoi poikansa bussipysäkille. Mukaansa poika sai myöhästyneen joululahjan, pienen langattoman irtokaiuttimen, jota hän oli toivonut. Isänsä sai sen naitettua puhelimen kanssa, tällä kertaa eivät minun hermoni eikä fysiikkani siihen taittuneet.
Seuraavan kerran kuulemma näemme maaliskuun alussa. Sitä ennen nuorella miehellä on itsenäisen asumisen harjoittelujakso, toivottavasti se sujuu hienosti. Mukava poika Hänellä on, vielä kun jotenkin se toinenkin ryhtyisi pitämään isäänsä yhteyttä enemmän, niin uskon, että Hän voisi vielä paremmin. Ja minä myös, kun Hän olisi onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti