Sunnuntaina kerkesin pitkästä aikaa roolipelailemaan. Olihan jaanaamista, että saimme tehtyä suunnitelman, millä pääsemme pois planeetalta, johon muu joukkue oli edellisellä kerralla karauttanut oikein rytinällä. Aluksemme muistuttaa enemmän siivilää. Mutta kyllä se siitä, meillä on nyt suunnitelma.
Unta on riittänyt. Varmaan riittää ensi yönäkin. Onneksi juhlakausi on ohi, minusta on ihanaa palata takaisin normaaliarkeen. Ainakaan tällä viikolla ei pitäisi luvassa ainoatakaan ylimääräistä ohjelmanumeroa. Nyt syödään ranskalaista kalasoppaa ja sulatellaan joulurippeitä. Ja luetaan. Aloitin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset, alku ainakin on lupaava.
Töissä pitäisi oppia pelottavan paljon huhtikuun alkuun mennessä. Jään kuukaudeksi itsekseni, kun varsinainen ammatinharjoittaja lomailee. Todennäköisesti minä menen sitten toukokuussa lataamoon. Tai sitte opin kantapään kautta.
Huvittelimme junamatkalla tutkimalla kiinteistöjä P-Karjalassa. Eihän se vaatisi kuin lottovoiton. Sitten vielä talonmies ja taloudenhoitaja, että me voisimme keskittyä olennaiseen - toisiimme. Oikeastaan "pitkästä aikaa" on aivan väärä termi kuvaamaan tällaista yksinkertaista onnea, joka on vallannut mieleni. Lähempänä on sanonta "ei koskaan". En nimittäin koskaan ole ollut näin onnellinen, kun Hän lupaa minulle meidän olevan yhdessä ja kestävän mitä vain, koska meillä on toisemme.
Hän aikoo ilmiselvästi suojella minua myös itseltäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti