Mä menen himaan*

Matka Pohjoisempaan Suomeen venähti yli tunnilla, koska pakkanen ja VR. Minä hullu kävelytin meidät kaupungin halki 30 asteen pakkasessa. Ajattelin ilmeisesti meidän tarvitsevan liikuntaa. Sitä saimme, mutta reidet olivat lasia ja sormet nippu jääpuikkoja.

2,5 h menivät nopeasti. Kerkesin kuitenkin meikata ja vaihtaa vaatteet. Totesin jälleen kerran Hänen olevan komea mies. Minulla on siinäkin mielessä käynyt tuuri. Sain enemmän kuin mistä uskalsin villeimmissä päiväunissani haaveillakaan. Sain enemmän monessa suhteessa, eihän tämä aina silkkaa tanssia ruusuilla ole, kun haavoittunut mieli etsii rajojaan ja testaa rakkautta.

Mutta perjantaina kaikki oli hyvin. Kaupungin laitamilla venesatamassa oli suurehko saunatila, joka täytyi hyväntahtoisista ihmisistä, naurusta, puheesta, leikkimielisestä kisailusta, maisterin uittamisesta hyytävässä Kallavedessä. Paljon oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Ihanat kinkerit! Hienoja ihmisiä! Niinpä oli kertakaikkiaan turha keikka poiketa enää baarissa sen päälle, emme sieltäkään jaksaneet edes hotellille kävellä, taksilla hullut ajelimme. Toisaalta pakkanen edelleen teki tuhojaan.

Lauantaina kävimme varhaisella aamupalalla, syötin Häntä kuin pikkulintua. Rakentelin herkkupaloja omalta lautaseltani. Olin onnellinen, ei edes lasten kirkuna häirinnyt. Sen jälkeen vielä hetki koiranunta ennen kuin läksimme ostamaan Hänelle korvaläppiä. Niitä kun ei lähiPirsmasta löytynyt, outoa kyllä. Suunnittelimme juuri siirtymistä tavanomaiseen piilobaariimme, kun edestämme kuului "Siinähän te olette!" Ja niin muuten olimme.

Olipa ihana kohtaaminen! Puhetta, naurua, sielujen sympatiaa, pari kyyneltä, jakamista, antamista ja saamista. Hivenen tunnelmaa onnistuivat latistamaan paikalliset epätoivon kukkaset, joita emme olisi tarvinneet lähellemme, kun omissakin oli käsittelemistä. Seuraavan kerran pitää tavata privaattitiloissa, ettei meitä vain keskeytetä. Sen verran merkittävää tuntuu Kohtalon mielestä tapaamisemme olevan, että se väkistenkin ajaa meitä samaan suuntaan.

Paluumatka oli saatanasta. Hän onnistui loiventamaan olotilansa toisen päivän humalan puolelle. Oli jokseensakin kestäminen junassa. Onneksi kotona meidät pelasti ruoka ja uni. Ja se, että osasin pitää suuni kiinni, vaikka meinasi välillä kiukkukin pukata vieraaksemme. Koti on maailman paras paikka, se tuli taas todettua. *Päässä soi Tundramatiksin biisi.