Kirjallisuuskriitikon haamun paluu

Joskus 80-luvulla nuoruudessani, kun internetiä ei ollut, oli pakko haistella tuulia toisella tapaa. Kirjasto pelasti lapsen. Luin hullun lailla. Kirja päivässä, parhaassa kaksi. Saatoin valvoa rakkaitteni kanssa aamuyölle, ennen kuin maltoin nukkumaan. Voi olla, että samanmielisen seuran puute vaikutti asiaan. Jostain se identiteetin rakennus piti aloittaa.

Jonkun päiväkirjani takasivuilla on luettelo merkittävistä kirjoista. En tiedä, onko päiväkirja edelleen minulla vai jemmasiko entinen puolisoni sen minulta. (Häneltä oli kovin vaikeata luopua mistään minulle tärkeästä. Tapa kai se oli sekin hallita.)

Jotkut kirjat ovat niminä painautuneet päähäni. Joistakin muistan pätkiä sieltä täältä. Joistain vain tunnelman. Osan olen hankkinut jälkikäteen itselleni. Osan olen hakenut kirjaston valikoimista, lukenut ja palauttanut. Osa on ollut tylsiä tai nykyiselle itselleni merkityksensä menettäneitä teoksia. Olen hankkinut mm. kirjan, jonka luin vasta lukemaan opittuani mummolan vintillä; A.E. Ingmanin Rimpisuon usvapatsas oli isäni ja hänen sisarustensa kirjastosta. Ensimmäiset scifi-kirjat olivat myös tärkeitä: Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja (tätä minulla ei vielä ole), Philip K Dick, Ursula Le Guin, Margaret Atwood, Laureline ja Valerian sarjakuvat. Jokaiseen hankintaan on syynsä. Pikkuhiljaa täydennän kokoelmaani.

Oli kuitenkin yksi ylitse muiden; Timothy Findleyn Suuri Tulva. Sain sen tilattua antikvariaatista hetken aikaa sitten, heti en kirjaan uskaltanut tarttua. Taisin pelätä senkin muuttuneen merkityksettömäksi. Olen lukenut vasta neljäsosan, nyt säästelen kirjan herättämien tunteiden takia ja loppumisen pelon takia. Vihaan joitakin kirjassa kuvattuja asioita niin paljon, etten tahtoisi kohdata niitä, toisia taas rakastan niin paljon, etten tahtoisi niiden loppuvan.

En muista kuin tunteeni kirjan päätyttyä. Edelleen kirjan teema tuntuu ajankohtaiselta; vähemmistöjen asema, feminismiä, oikeudenmukaisuutta, auktoritäärisyyttä, hyvän ja pahan taistelua. Vihasin Nooa Noyesia. Halusin pelastaa Mottylin, yksisarviset, keijut ja rouva Noyesin. Tavallaan samojen tuntemusten kanssa taistelen tänä päivänäkin. Epäoikeudenmukaisuus on asia, joka saa minut haaveilemaan ihmisten eliminoinnista. Tiedän, ettei minusta siihen koskaan tule olemaan, mutta ehkäpä saattaisin vihdoinkin olla valmis harkitsemaan jopa puoluepolitiikkaa.

Nuorempana taisin pohtia radikaaleja ratkaisujakin. Elämä ei varsinaisesti ollut helppo, kun minuakaan ei matkalle mukaan tahdottu. Nyt asiat ovat toisin. Tiedän, että matkaa ei ole pakko tehdä yksin, sille voi saada seuraa. Tänä aamuna totesimme yhteen ääneen saavamme sitä toisistamme. En tiennytkään, että ihmisellä voi olla näin hauskaa parisuhteessa - ihan koko elämässä. Hän ihan oikeasti tahtoo jakaa matkan kanssani. Kunpa meillä olisi pitkä yhteinen matka!

Seksihelle - ja kissanviikset!

Pitäisi ilmeisesti olla nuori, että seksuaalisesti innostuisi helteestä. Sanotaanko nyt vaan ihan brutaalisti, että ei paljon peitto heilahtele, kun ei pysty olemaan toisen lähellä paria minuuttia pidempään. Halaaminenkin tuottaa paidanliimaantumisefektin. Mutta jospa huomenna palaa lämpötila takaisin ruotuun, ainakin sääennusteen mukaan.

Viime kesä oli kamala, toivon todella, että tänä vuonna saisimme sellaisen normaalin suomalaisen kesän: 18 - 22 astetta ja pilvipoutaa. Tiedän, että mahdollisuus siihen vähenee vuosi vuodelta. Pitänee ottaa ilmastointilaite pitkän tähtäimen budjetointiin mukaan. Uusi koti ei siihen mahdu näillä tuloilla.

Tuloista tuli mieleen, että minuun otti yhteyttä rekrytoija. LinkedInissä lätkäisin varmaan vuosi sitten "Open to new possibilities' täpän päälle. Unohdin jo koko asian, kun ymmärrän ikäni ja koulutukseni mukanaan tuomat haasteet. Molemmista on aikaa - syntymästä ja koulutuksen päivityksestä. Mut hei, iän mukanaan tuomaa charmia siitäkin edestä. Jopa hopeisia hiuksia siellä täällä.

Kuten huomaatte, en taida osata ottaa koko asiaa tosissani. Keskustelumme jälkeen laitoin paperit sisään ja katso, kaveri oli yrittänyt soitella saman tien. Kun pääsin soittamaan takaisin, hän taas oli varattu. Sovimme puhelintreffit maanantaille.

En pidättele hengitystäni. Minulla on työ, jossa voin kehittyä erinomaiseksi. Koulutustakin saan hankkia työn ohessa, kunhan vaan sopivan löydän. Työkaverit ovat huipputyyppejä. Vain palkkakehitys on polkenut paikallaan parisen vuotta. Se kai minua uudessa paikassa kiinnostaisi kaikkein eniten.

Raha ei ole kaikki kaikessa, vaikka se paljon mahdollistaisikin, muistutan itseäni. Tärkeintä ovat hyvät ihmissuhteet sekä töissä että kotona. Molemmat entiset esihenkilöni puhuivat minusta niin kauniisti, kun kysyin heitä suosittelijoikseni. Olen minä ehkä sittenkin jotain oikein onnistunut tekemään, vaikka melkoinen jäärä ja kiukkupussi olenkin.

Meillä asuva, Hän kehuu taitoani tulla toimeen ihmisten kanssa, itse en sitä aina näe tai muista. Olen kova täti arvostelemaan itseäni, kritiikki on ankaraa, palaute harvoin rakentavaa. Kumma, miten muista on helpompi nähdä potentiaali kuin itsestään.

Mutta yhdessä asiassa minussa riittää potentiaalia; keittiöhommissa. Tänään menu sisältää kanafajitaksia. Uunin käyttö jää viileämpiin päiviin. Nauttikaa te, jos pystytte. Minä taidan ottaa muutaman virkistävän juoman.

Pullantuoksuinen blondi

Niin minä hullu sitten päätin ryhtyä pullantekoon, kun keli ei vielä ole kuuma. Ihanan happirikas kosteus virtaa avoimen parvekkeen ovesta. Linnut kirkuvat tonttiriitojaan, lapset elämänriemua, aurinko pilkahtelee pilviverhon takaa.

Pihlaja on kukkimisensa pian kukkinut. Tuomen aika meni jo. Syreeni on parhaassa kukoistuksessaan. Voikukat ovat hahtuvapalloina, lupiinit aloittelevat lisääntymiskierrostaan. Pian kesä on ohi, sanoisi pessimisti.

Mutta eipä ole. Lomaan on aikaa vielä 2,5 kk. Yhden viikon otan vapaata tosin kesä-heinäkuun vaihteessa, että pääsemme Tuska-festareille. Eivät siellä ne bändit tällä kertaa paikalle vedä (paitsi Hellacopters), mutta tunnelma ja ihmisseura ovat parhautta. Heinäkuussa on luvassa pitkä viikonloppu Laukaassa John Smithin kanssa.

Sitten alkaa loma. Pääsemme mökille. Että minä odotan sitä, enkä ole ainoa. Hän on samaa mieltä. Emme kaipaa ihmisjoukkoja, ulkomaille matkaamme sitten joskus, jos on varaa. Nyt satsataan kootimaahan.

Odottelen korvapuustien kohoamista ennen kuin tungen ne uuniin. Taikina onnistui yli odotusten, vaikka kananmuna meinasi unohtua. Laitoin sen viimeiseksi, ilman vatkainta olisivat hermot olleet vaarassa. Laitoin väliin vaniljatuorejuustoa ja kanelia. Päälle aion ripsautella sokeria ja mantelirouhetta.

Voi tätä sunnuntairauhaa! Ei paljon päätä pelota edes huominen työpäivä. Ei ahdista. Ei sitten niin mikään.

Papupata

Meillä asuva tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä. Välillä tuntuu riittävän kolme tuntia yön pimeinä hetkinä, välillä menee koko yö nukkumatta. Välillä Hän sitten kyllä ottaa vahingon takaisin ja silpasee lähes 12 tuntia putkeen.

Itse tarvisisin säännölliset seitsemän tuntia, mutta joka yö ei Nukkumasan unihiekka-annos niin pitkälle riitä. Sellaisina päivinä ei voi väittää olevansa parhaimmillaan. En minä kyllä muutenkaan heti herättyäni mikään äiti aurinkoinen ole.

Niinpä sitten kun toinen on koko pitkän yön nysvännyt itsekseen ja on virtaa - sekä puhetta - täynnä, niin arvaatte varmaan, ettei olkein kuunteluttaisi. Papupata porisee ja pörrää korvan juuressa niin, että välillä meinaavat atavistiset vaistot voittaa. Onneksi Hän ymmärtää usein lähteä ulos purkamaan energiaansa, itse saan hetken lepuuttaa korviani. Ajatuksetkin on hyvä kerätä, pitäähän minullakin jotain sanottavaa olla. Ja saada suunvuoro.

Onni on, ettei Hän toista itseään eikä puhe ole pahantahtoista. Onni on myös Naapuri ja muu ystäväpiiri, jotka saavat osansa. Ja onni on, että minulla on Hän, luonteenpiirteineen ja rosoineen. Rakkaus ei siedä kaikkea, mutta saa sietämään kaikenlaista.

Juu. Baarissa olin eilen ystävättären kanssa. Siksi ehkä jaksu on hakusessa. Söimme Ilveksessä ( herkkua), kuuntelimme Diablon keikan Tavastialla (ihan ookoo, mut ei mun herkkuani) ja keikan päälle nakotimme muutaman tunnin Basessa. Viihdytimme poikia ja pojat meitä. Sitten tulin yöbussilla kotiin ja Hän tuli TAAS vastaan. Minua hemmotellaan ehkä elämäni ensimmäistä kertaa romantillisilla eleillä.

Oman tilan tarve

Terveisiä migreenimaasta, eipä näin pahaksi ole kohtaus päässytkään aikoihin. Sain onneksi ruuan valmiiksi ennen kuin sänkyyn kaaduin. Pojat söivät ja seurasivat peliä. Sain naapurilta soman hopeaan nipistetyn ruusukvartsi-riipuksen. Vuosi sitten hän pelasti parisuhteemme ja itselleen ystävän. Ystävä hän on minullekin, mutta tärkeätä on, että pojilla on toisensa.

Mitä vanhemmaksi käymme, sitä tärkeämmäksi käyvät läheisyys, yhteisymmärrys, mutta myös oma tila. Meille kävi hyvin, kun tapasimme vasta viisikymppisinä. Molemmat hulluja tavallaan, mutta halukkaita yrittämään uudelleen toistamatta vanhoja virheitä.

Omaa tilaa pitää olla, siksi on hienoa, että Hänellä on ystävä naapurissa. Pojat soittelevat, katsovat urheilua, käyvät lenkillä ja filosofoivat. Minä sillä välin teen kotihommia, luen ja katson hömppäohjelmia. Ja miten helppoa on välillä lähteä käymään toisella paikkakunnalla ystäviä tapaamassa, kun tietää, ettei Hänen tarvitse olla yksin.

Siunattu tasapaino! Kiitollisena puuskaisen.

Kehityskohde - operaatio minä itse

Viikon työmyrsky takana, ensi viikolla luvassa toinen. Olin jo kerennyt tottua vihmerän harjoittelijamme loistavaan työpanokseen. Osasto on muuttoliikkeen kourissa, yhdet kurkottelevat vihreämpiä oksia, toiset tulevat kokeilemaan onneaan erämaassa. Itse olen kiitollinen elämän tarjoamasta mahdollisuudesta kolmanteen ammattiin, vaikka se tulikin tarjolle osittain epäonnisen yrityksen taloudellisten rajoitteiden takia.

Tiedostan, että taitoni nykytyössäni ovat kovin vajavaiset, eikä minulla liene mahdollisuutta sille alalle työllistyä muualla. Ellei... en tiedä, jotain tuolla minunkin korvieni välissä kutittaa, kun sain päähäni tutkia nykyistä cv- muotia ja jopa askartelin omaani. Ihan kursorisesti vasta, nykyään kun tietää, ettei kannata imeä liian kiihkeästi mitään, siellä toisessa päässä on p*skaa kumminkin.

Suurimmat puutteeni ovat excel, lainsäädäntö ja terminologia. Kaikki ovat haltuunotettavissa. Veikkaan, että pyrin aloittamaan excelistä, raportointi kiinnostaa. Olen nähnyt, miten sitä voi käyttää hyväksi päätöksenteossa. Kun löytäisin jostain oppisopimuskoulutuksen, uskoisin saavani esimieheni ymmärtämään sen tuoman arvon.

Mitäs muuta? Taloudellinen tilanteemme minut pistää pohtimaan muita vaihtoehtoja. Palkkakehitys pysähtyi nelisen vuotta sitten. Kulukehitys valitettavasti ei. Mutta budjetointi ja priorisointi auttavat, niissä olen erittäin tehokas. Eikä meiltä puutu luksustakaan, lomalla voi matkustaa, ruoka on erinomaista, eikä kodinsisustustakaan ole tarvinnut unohtaa.

Seuraava suuri hankinta tulee olemaan ehkä jo ensi vuonna isompi sänky. 120 cm on vanhenevalle pariskunnalle jo varsin haastava. Olemme laskeneet, että makuuhuoneeseen mahtuu 140-senttinen sänky. On vähän enemmän tilaa kääntyä. Mutta toistaiseksi tilanne ei ole mahdoton, molemmista on nautinto olla lähekkäin (etenkin kun viihdevuosioireet ovat pysyneet poissa, kiitos kivojen laastareiden).

Välillä käy mielessä ylpeydellä, että tällainen tästä nyt sitten tuli, elämästä. Ihan hyvä, välillä mahdottoman hieno. Mutta vielä on aikaa parantaa, ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Sunnuntaiaamupäivää

Äitienpäivä. Suunnittelemme iltapäiväretkeä Hänen äitinsä luokse naapurilähiöön. Rouva ei enää jaksa kotoaan poistua, kodinhoito ja poika hoitavat arjen. Sen päälle vierailemme vihdoin taimitarhassa. Parveke huutaa vihreyttä. Minulle tulee oma äiti mieleen. Hän vaihtoi hiippakuntaa kolme vuotta sitten. Syöpä sitten vei voiton, mutta onneksi loppu oli nopea. Mutsi oli katkera, eli kuitenkin niin terveellisesti koko elämänsä, odotteli pidempää vanhuutta. Ihan hyvä muistutus, kannattaa elää, nauttia elämästä nyt, kun vielä voi.

Perjantaina juhlimme ystävän syntymäpäiviä Kalliossa. Kovaäänistä seuraa, naurua, epäterveellisiä eväitä (pizzaa, hampurilaisia, nachoja), viiniä, laulua. Kotiin palatessani vielä ihana yllätys, Hän tuli vastaan bussipysäkille. Romantillisesti kävelimme kotiin kevätyönä. Linnut lauloivat ja ilmassa tuoksui vihreys.

Eilinen meni melkolailla harakoille. Sain kuitenkin lasagnen uuniin. Jälkiruuaksi söimme kevään ensimmäiset marjat, kesä on ihan oven takana. Suunnittelimme pikkuretkeä kapungille, ensin joku taidenäyttely, sitten syömään. On niin uskomattoman ihanaa, kun elämässä on ihminen, joka tahtoo samoja asioita kuin minä. Ja vielä minun kanssani, vaikka krapulassa olenkin äkkipikainen väsynyt kärttypussi. Mutta kai Hän sitten ihan oikeasti rakastaa - hurjinta, ettei hänellä ole halua sitä piilottaa. Vai mitäs sanoisitte alla olevasta julkisesta naamakirjakommentista?

Iki-ihana vaimoni M., peruskallioni, toverini ja rakkauteni. Iloisin ja onnellisin energioin kohti uutta päivää❤️ ja yhdessä jaettavia kokemuksia, tässä alati inspiroivassa seikkailussamme, joka meille suotiin. Täällä oudohkolla planeetalla, jossa välillä vinksahtaneeltakin vaikuttava populaatio kiitolaukkaa, torailee ja kehittelee uusia kauheuksia toistensa päänmenoksi. Tänään on läsnä onni, rakkaus ja rauha, jotka puhaltavat helposti hajalle ja kauemmaksi maailmalla väijyvät tummat pilvet. On lupa olla, nähdä, kokea, vaihtaa ajatuksia ja nauttia tästä elämästä juuri sellaisena kuin se on. ❤️ Terv. Nim. Romantikoksi jälleen hetkeksi hervahtanut ikikaunosielu.

Onko onnella hintaa? Lyyrikko ja minimalisti voivat löytää toisensa. Ihmeellinen maailma.