Olimme jo lähes loppusuoralla (ei ollut paljon löydettävää, oli siellä useampi noheva jo tainnut pyöriä), kun hän törmäsi lenkillä olleeseen vanhaan koulukaveriinsa. Ajattelin antaa heille tilaisuuden haastella keskenään, itse läksin kohti kahvilaa. Hetken epäröin, että osaahan Hän varmasti tulla perässä, mutta totesin matkan olevan lyhyt, ajattelin Hänen sen verran kiinnittävän huomiota ympäristöönsä.
Ajattelin väärin, mutta heti en älynnyt edes säikähtää. Tapasin nimittäin työkollegan, juttelimme tulevista haasteista. Vasta jäätelön syötyäni ryhdyin pohtimaan, että jopa niinkin puheliaaksi ihmiseksi Hän oli viipynyt paluumatkalla epäilyttävän kauan.
Sitten tuli tekstiviesti, ettei Hän tiedä, missä on. Oli kääntynyt jossain risteyksessä väärään suuntaan. Onneksi liikkeellä oli paljon väkeä ja itse laitoin ohjeen kävellä kohti aurinkoa. Niillä ohjeilla ja pienillä ylimääräisillä ympyröillä sain Hänet pois metsästä puolen tunnin odottamisen jälkeen. Kerkesin kyllä jo valutella hikikarpaloita, kun mietin, että pitääkö hankkia etsijäkoira paikalle.
Seuraavan kerran en jätä Häntä palaamaan yksin. Ja yritän näyttää mieleen painettavia asioita. Myös puhelimen akku ladataan täyteen ennen metsään menoa. Pitkän tähtäimen hankintalistalle tulee myös kaksi kompassia (saa vihjailla edullisista hyvistä).
 |
| Miutama pikkutatti, haperoita, limanuljaska ja rusko-orakkaita menivät pannun kautta pakastimeen. |
Itse lähden huomenna uudelleen pitkäaikaisen sienestyskaverini kanssa. Sienestys on ihanan rauhoittavaa ja meditatiivista puuhaa. Onneksi vastassa on tuttu metsä - ja minulla karttasovellus puhelimessa. Toinen pitkäaikainen haaveeni on sienikori, mutta pikkumuovipusseillakin pärjää, kun vaan siivoaa sienet heti saavuttuaan. Toivottavasti vesisade alkaisi vasta iltapäivällä! Ja toivottavasti metsää ei ole jo poimittu tyhjäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti